Nature

Etusivulle | Raamatunopetuksia | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


Da Vincin koodin sanoman etusivulle


Da Vinci-koodin sanoma

Cilice

Kirjassa munkki Silas piti reidessään cilicea kaksi tuntia. Silas tunsi kuinka piikit uppoutuivat hänen ihoonsa ja näin hän muisteli Jeesuksen kärsimyksiä ja koki että cilice auttaa vastustamaan lihan himoja; näin Dan Brown kuvaa cilicen käyttöä. Sen jälkeen Silas  teki pyhän toimituksen "ruumin kuritus riitin"  ruoskimalla itseään "kuritusköydellä". Alkujaan ja perinteisesti Cilice oli erittäin epämukava vaatekappale, joka oli tehty vuohen karvoista. Cilice on nimetty roomalaisen Cilicia maakunnan mukaan. Cilicea käytettiín lihan kiduttamiseen, sillä suoritettiin katumusharjoituksia ja sitä käytettiin estämään (lihan) kiusauksia. Nykyisin cilice on metallinen ketju varustettuina pienillä piikeillä, jota pidetään esim. yläreidessä, johon se tiukasti kiinnitetään.


Opus Dei ja Cilice

Opus Dei järjestön pastori Michael Barrett kertoo miksi osa Opus Dein jäsenistä pitää cilicea. Michaelin mukaan jotkut naimattomat ihmiset Opus deistä käyttävät cilicea kerran viikossa minuutin tai kahden minuutin ajan. Michaelin mukaan he käyttävät puuvilla narusta tehtyä cilicea, joka painaa vähemmän kuin kaksi unssia.

 

Michael kertoi myös: Katumusharjoitus ja kuoletus (lihan kuoletus) ovat pieni mutta olennainen osa kristillistä elämää. Jeesus Kristus paastosi neljäkymmentä päivää valmistaen itseään julkiseen palvelutehtävään. Kuolettaminen auttaa meitä vastustamaan oman luontomme mukavuudenhalua, joka usein estää meitä vastaamaan kristilliseen kutsumukseemme rakastaa Jumalaa ja palvella muita Jumalan rakkauden kautta. Tämä vapaaehtoisesti hyväksytty epämukavuus on tie yhdistymiseen Kristuksen kanssa ja kärsimyksiin, jotka hän vapaaehtoisesti hyväksyi vapauttaakseen meidät synnistä. Da Vinci-koodin masokistisella munkilla joka rakastaa kipua kivun itsensä vuoksi, ei ole mitään tekemistä todellisen kristillisen kuoletuksen kanssa.

Opus Dein pastorin mukaan munkki Silaksen cilicen käyttö sekä ruoskiminen ylikorostui kirjassa. Tosiasia on kuitenkin se, että Opus Dein jäsenistä osa käyttää cilicea kaksi tuntia päivässä sekä myös filmistä tuttu ruoskiminen on totta (Tämän vahvistaa mm. entinen Opus Dein jäsen, Sharon Clasen). Opus Dein jäsenet käyttävät ruoskana naruja joiden päihin on kiinnitetty solmuja. Opus Dein mukaan ruoskaa ei käytetä verenhaavojen aikaansaamiseksi, vaan sitä käytetään (ruoskien selkää) sellaisten rukousten aikana kuten "Our Father" ja "Hail Mary".

Raamattu, cilice ja ruoskinta

Raamattu ei tunne cilicen käyttöä eikä kehota meitä ruoskimaan itseämme rukouksen aikana eikä minään ajankohtana. Raamatun opetuksen mukaan lihan kuolettaminen tapahtuu Pyhän Hengen avulla, eikä lihan kidutusvälineiden (cilice, ruoska) avulla. Dan Brownin kirjan kuvaukset ovat hiukan yliliioittelua verisellä mässäyksellä cilicen ja ruoskan käytössä. Mutta se on kuitenkin totta, että roomalaiskatolisessa kirkossa on jäseniä, jotka käyttävät cilicea ja ruoskaa siinä tarkoituksessa, että heidän lihansa kuoleutuisi omasta mukavuudenhalusta ja että he sen kautta oppisivat enemmin rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiään. Kuitenkin cilicen ja ruoskan käyttö ovat turhia keinoja tuon päämäärän saavuttamiseksi.  Raamatun opettama ja Jumalan tarkoittama keino saada ihminen rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiä toteutuu sen jälkeen kun ihminen Jumalan armosta vastaanottaa pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa ja saa sydämeensä Pyhän Hengen voiman, jonka avulla toteutuu Jumalan ja lähimmäisen palveleminen ja rakastaminen sekä lihan kiusausten voittaminen. Cilicea ei uskova tarvitse Jeesuksen kärsimyksen muistelemiseen, sillä evankeliumi Kristuksen kärsimyksistä sekä ylösnousemuksesta on Pyhässä Hengessä talletettu uskovan sydämeen.



Petri Paavola 2013

https://www.kotipetripaavola.com/Da Vincin koodin sanoma


 


 

 

 





eXTReMe Tracker