Marian yliluonnollisuus
Elokuvaan on tehty Maria yliluonnolliseksi
henkilöksi, joka vain Jeesuksen ohella näki Saatanan konkreettisesti. Maria
myös elokuvassa vaistosi missä Jeesus oli vangittuna ja hän laskeutuu
temppelin lattialle juuri sen paikan yläpuolelle, jossa Jeesus oli. Ja
elokuvassa näytetäänkin Maria tässä kohtaa Jeesuksen yläpuolella; Jeesuksen
ollessa vangittuna. Tätäkään kohtaa ei ole Raamatussa.
Elokuvassa kuvataan Jeesuksen kärsimystä ja kun Hän
kärsimyksessään kaatuu ja kantaessaan ristiä katsoo Mariaa saa Hän ikään kuin
voimaa Marialta. Toisessa kohtaa elokuvaa Mariaa juoksee kohti maassa makaava
Jeesusta ja lohduttaa Jeesusta; Raamatussa ei ole tällaista kohtausta. Tässä
kohtauksessa näytetään saman aikaisesti kuinka Maria juoksee kohti Jeesusta,
joka oli lapsi ja auttaa ja lohduttaa Jeesusta Hänen kivuissaan niin lapsena
kuin Via Dolorosallakin. Maria on
tässä elokuvassa kuvattu todella katolisen opin mukaisesti; onhan Maria
katolisille loistava Välittäjätär sekä Puoltaja, Auttaja ja Hyväntekijätär,
mutta Raamattu ei kylläkään opeta Mariasta näin.
Elokuvassa on kohtaus, jossa Jeesusta ruoskitaan ja
elokuvassa näytetään myös Marian olleen paikalla, vaikka Raamattu ei niin
kerro. Koko ruoskimiskohtauksen ajan näytetään vuoroin Jeesusta sekä vuoroin
Mariaa. Elokuvassa tuli koko ajan korostuneesti esille Maria, vaikka itse
evankeliumi; eli Raamatun kuvauksen keskipisteenä on Kristus sekä Hänen
lunastuksensa ei Maria. Elokuvan ruoskimiskohtaus näyttää että Kristus
ruoskittiin kaksi kertaa 39 lyönnillä, vaikka Kristus ruoskittiin vain kerran
39 lyönnillä. Ruoskimiskohtauksessa näytetään kuinka saatana pitää sylissään
pientä lasta ja kun pieni lapsi kääntää päänsä niin hänen kasvonsa ovat
demoniset. Miksi ihmeessä tällainen demoninen kohtaus, jota ei Raamattu
kerro? Oliko Gibsonin tarkoitus näyttää että saatana jäljitteli katolista
kuvaa, jossa Maria pitää Jeesusta sylissään. Vaikka Jeesus on varmasti ollut
Marian sylissä pienenä, niin ei Raamattu siitäkään puhu mitään, koska UT:n
ydin on Kristus Jeesus sekä Kristuksen lunastustyö ei Maria.
Elokuvan ruoskimiskohtauksessa Maria tulee maassa
makaavan Jeesuksen luokse ja katsoessaan Mariaa Jeesus sai voimia nousta ylös.
Tämä kohtaus sai myös roomalaiset sotilaat hämmästymään. Raamatussa ei ole
edellä olevia kohtauksia. Elokuva tekee Mariasta henkilön, jolla on voimaa ja
karsimaa, joka auttaa ja lohduttaa. Aivan kuin katolisen kirkon opettama kuva
Mariasta.
Raamattu keskittyy Kristukseen ja Hänen kuolemaansa
ja ylösnousemukseensa, jonka seuraamuksena uskon kautta Kristukseen ihminen
saa syntinsä anteeksi. Raamattu siis kuvaa Kristuksen auttajaksi, joka
pelastaa, auttaa ja lohduttaa eikä Mariaa.
Elokuvassa myös Pilatuksen vaimo tuo liinavaatteita
Marialle, aivan samalla tavalla kuin Emmerichin näyssä, mutta Raamattu ei
mainitse tästä mitään. Marian asemaa elokuva korostaa koko ajan lisäten
elokuvaan kohtauksia Mariasta, joita ei Raamattu kerro.
Lähteet:
- Passion of the Christ elokuva
- Raamattu 33/38
-
Emmerichin näyt
-
Commentary: The Beatification of
Anne Catherine Emmerich
-
Jim
Cazavielin haastattelu
Petri Paavola