Neh 8:
14 Niin he huomasivat lakiin kirjoitetun, että Herra oli Mooseksen kautta käskenyt israelilaisia asumaan lehtimajoissa juhlan aikana seitsemännessä kuussa,
15 ja että kaikissa heidän kaupungeissaan ja Jerusalemissa oli julistettava ja kuulutettava näin: "Menkää vuorille ja tuokaa öljypuun lehviä tai metsäöljypuun lehviä sekä myrtin, palmupuun ja muiden tuuheiden puiden lehviä, ja tehkää lehtimajoja, niinkuin on säädetty".
16 Ja kansa meni ja toi niitä ja teki itselleen lehtimajoja kukin katollensa ja pihoihinsa ja Jumalan temppelin esipihoihin sekä Vesiportin aukealle ja Efraimin portin aukealle.
17 Ja koko seurakunta, kaikki vankeudesta palanneet, tekivät lehtimajoja ja asuivat lehtimajoissa. Sillä aina Joosuan, Nuunin pojan, ajoista siihen päivään saakka eivät israelilaiset olleet niin tehneet. Ja vallitsi hyvin suuri ilo.

Joh 12:
12 ¶ Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlille, kuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin,
13 ottivat he palmupuiden oksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!"

Ps 118:26 Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen; me siunaamme teitä Herran huoneesta.

Herra Jumala vapautti Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Tämän muistoksi israelilaisten tuli asua lehtimajoissa (sukkah) lehtimajajuhlan aikana. Palmupuu on esikuva ilosta ja voitosta. Kun juutalaiset kuulivat, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin, niin he palmupuun oksilla tervehtivät Jeesusta huutaen: "Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas!"

He osoittivat Jeesukselle ilon ja voiton symboleja pitäen käsissään palmupuun oksia.


 

Etusivulle
Raamattu kuvat

 

Sivulla olevat kuvat ovat ostettu http://www.bibleplaces.com/index.htm Kuvien kopiointi on ehdottomasti kielletty!


powered by FreeFind

 





eXTReMe Tracker