Granaattiomenapuu
. Vanhan liiton järjestyksessä vain ylimmäinen pappi sai mennä kerran vuodessa kaikkein pyhimpään. Hän pirskotti uhrieläimen verta armoistuimelle Israelin kansan syntien sovitukseksi. Herra Jeesus on Uuden Liiton järjestyksen Ylimmäinen Pappi, joka synnittömänä uhrasi itsensä ihmisten syntien sovitukseksi.

2 Moos 28:
34 vuorotellen kultatiuku ja granaattiomena, viitan helmaan ympärinsä.
35 Ja Aaron pitäköön sen yllään toimittaessaan virkaansa, niin että kuuluu, kun hän menee pyhäkköön Herran eteen ja tulee sieltä ulos, ettei hän kuolisi.

Jumala määräsi vanhan liiton ylimmäisen papin asun vitaan helmaan pieniä kultatiukuja sekä granaattiomenoita. Ylimmäisen papin tuli pukea ylimmäisen papin asu, joka kerta kun hän palveli pyhäkössä. Kun ylimmäinen pappi liikkui pyhäkössä, niin israelilaiset kuulivat kultatiukujen kellon äänet. Uudessa Liitossa Jumalan on antanut Herran Jeesuksen opetuslapsille Pyhän Hengen, että he kykenevät kuulemaan Herran Jeesuksen äänen ja opetuksen.

Juutalaisen tradition mukaan granaattiomena kuvaa vanhurskautta, koska he uskoivat granaattiomenan sisällä olevan 613 siementä (fakta on, että granaattiomenassa on aina eri määrä siemeniä), joka vastaa 613 Tooran käskyä. Tästä syystä monet juutalaiset syövät granaattiomenia juutalaisen uuden vuoden (Rosh Hashanah) aikana. Jotkut juutalaiset Raamatun tutkijat uskovat granaattiomenan olleen paratiisin kielletty hedelmä. Koska Raamattu ei kerro minkä puun hedelmästä Eeva ja Aatami söivät, niin emme voi tietää mikä hedelmä se oli.

Jonathanin Targum sanoo, että ylimmäisen papin asussa oli 70 kultatiukua ja granaattiomenaa. Maimonides ja rabbi Levi Ben Gershom sanoivat 72. Kleemens Aleksandrialainen sanoi 366. Raamattu ei sano niiden lukumäärää, joten sitäkään emme voi tietää.

Kork 7:  12 Käykäämme varhain viinitarhoihin katsomaan, joko viiniköynnös versoo ja ummut aukeavat, joko kukkivat granaattipuut. Siellä annan sinulle rakkauteni.

Kork 8: 2 Minä johdattaisin sinut, veisin äitini taloon, ja hän neuvoisi minua. Minä antaisin mausteviiniä juodaksesi, granaattiomenani mehua."

Korkea veisu on profetiallinen kirja, joka kertoo morsiamen ja yljän tarinan (seurakunta ja Herra Jeesus). Ylkä antaa morsiamelleen maustettua viiniä granaattiomenan mehusta (alkutekstin mukaan). Viini on esikuva Herran Jeesuksen verestä, joka tuo syntien anteeksiantamuksen. Korkean veisun mukaan granaattiomenan mehusta tehty viini kuvaa Herran Jeesuksen verta ja sitä kautta syntien anteeksiantamusta.

Granaattiomenanpuun hedelmä oli kiinnitetty ylimmäisen papin asuun, koska se on esikuvaa suloisesta Herran Jeesuksen uhrista.

 

Etusivulle
Raamattu kuvat

 

Sivulla olevat kuvat ovat ostettu http://www.bibleplaces.com/index.htm Kuvien kopiointi on ehdottomasti kielletty!


powered by FreeFind

 





eXTReMe Tracker