|
|
|
|
|
Tessalonikassa oli tullut uskoon
ihmisiä ja kun he olivat ottaneet vastaan Jumalan sanan niin he kääntyivät
pois palvelemasta epäjumalia. Nyt pysähdymme tarkasti tutkimaan Tessalonikian
seurakuntaa, koska se oli tullut esikuvaksi kaikille uskoville Makedoniassa
ja Akaissa. Tessalonika sijaitsi Makedoniassa, joka kuului Rooman
hallintoalueeseen ja oli yksi sen maakunnista. Tessalonikan seurakunta
evankelioi Makedonian maakuntaa ja Akaian maakuntaa, joka oli Makedonian
naapuri maakunta. Tessalonikan seurakunta vei evankeliumia n. 200 km
päähän omalta paikkakunnaltaan. Ajattele sen aikaisia teitä ja kulkuneuvoja
niin ymmärrät kuinka suuri ja laaja oli heidän työnsä. Tällainen toiminta vaati paljon
vaivan näkemistä ja varmasti myös taloudellisia uhrauksia Tessalonikan
seurakunnalta. Paavali, Silvanus ja Timoteus veivät evankeliumin
Tessalonikaan, sitä emme tiedä oliko heidän mukanaan muitakin.
Mielenkiintoista on tutkia, millä tavoin Paavali, Silvanus ja Timoteus
tekivät työtä vastasyntyneessä Jumalan seurakunnassa. He eivät vaatineet
seurakunnalta arvonantoa heitä kohtaan eli toisin sanoen heillä ei ollut
tällaista asennetta; me apostolit ja te penkissä istujat. Paavali, Silvanus
ja Timoteus olivat lempeitä Tessalonikalaisille, niin kuin imettävä äiti
lapselleen. Minulla ja vaimollani on kolme lasta ja tiedän, mitenkä hellästi
äiti hoitaa vastasyntynyttä lastaan. Tämä äitinä oleminen on taukoamatonta
”kolmivuoro” työtä, jossa äiti ruokki lasta aamulla, päivällä, illalla ja
yöllä. Niin apostolitkin lempeästi hellivät Jumalan sanalla
Tessalonikalaisia, koska he rakastivat tessalonikalaisia niin kuin äiti
lastaan. He näkivät vaivaa ja tekivät Tessalonikalaisten seurakunnassa töitä
yötä päivää, mutta kuitenkaan ketään rasittamatta. Paavali, Silvanus ja
Timoteus myös kehottivat ja rohkaisivat seurakuntaa niin kuin isä lapsiansa.
He opettivat Tessalonikalaisia vaeltamaan arvollisesti Jumalan edessä. Tällaisen uhrautuvan ja
rakkaudellisen hoidon jälkeen ymmärrämme nyt ne lähtökohdat, mitkä tekivät
Tessalonikan seurakunnasta hyvän esikuvan Makedonian ja Akaiaan alueen
seurakunnille. Apostolit kiittivät Jumalaa siitä kun Tessalonikalaiset
ottivat heiltä kuulemansa sanan vastaan niin kuin Jumalan sanana, eikä niin
kuin ihmisten sanana. Sen tähden kun he ottivat sanan vastaan Jumalan sanana
se myös vaikutti heissä uskoa. Tässä on tärkeä opetus, jos pidämme Jumalan
sanaa ihmisen sanana ei se hyödytä eikä vaikuta meissä, mutta jos pidämme
Jumalan sanan Jumalan sanana niin se totisesti vaikuttaa meissä uskoa.
Timoteus lähti tiedustelemaan Tessalonikalaisten uskoa, jottei perkele olisi
kiusannut Tessalonikalaisia sillä tavalla, että he olisivat luopuneet
uskosta ja ettei apostolien vaivannäkeminen olisi mennyt hukkaan. Mutta
Timoteus toi iloisen viestin Tessalonikalaisten uskosta ja rakkaudesta
Paavalille. Paavali kirjoitti Tessalonikalaisille tämän johdosta kirjeen,
jossa oli opetusta uskosta ja rakkaudesta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa.
Paavali opetti, että Tessalonikalaisten tulee vaeltaa Herralle otollisesti
niin kuin he olivat vaeltaneetkin, mutta vaelluksessaan heidän tuli koko ajan
kasvaa ja juurtua enemmän Jeesukseen. Tämä onkin Jumalan tahto
seurakunnalleen, se ei saa juuttua paikoilleen, vaan seurakunnan tulee koko
ajan muuttua ja kasvaa enemmin Kristukseen Jeesukseen. Paavali muistutti Tessalonikan
seurakuntaa niistä käskyistä, jotka he olivat antaneet Tessalonikalaisille
Herran Jeesuksen kautta. Uskovien tulee pyhittäytyä Jumalalle ja karttaa
haureutta. Uskovan miehen tulee mennä naimisiin vaimonsa kanssa ei himon
kiihkossa, niin kuin uskomattomat tekevät, koska eivät tunne Jumalaa. Ketään
uskon veljeä tai sisarta ei saa sortaa eikä saa tuottaa minkäänlaista
vahinkoa toiselle uskovalle. Uskon vaelluksessa tulee olla säädyllisiä
uskomattomia kohtaan ja uskovat eivät saisi olla turhan avun tarpeessa.
Paavali myös kehotti jatkamaan sitä kun Tessalonikan seurakunta rakensi
toinen toistansa uskossa ja tunnustusta tuli antaa seurakunnan kaitsijoille,
koska he johtavat seurakunnan työtä opettamalla ja neuvomalla seurakuntaa.
Seurakunnan tuli myös pitää kaitsijoita rakkaina heidän työnsä tähden. Tässä
muuten näkyy selvästi etteivät apostolit johtaneet paikallista työtä, vaan
vanhimmat. Apostolit toimivat neuvonantajina ja suunnannäyttäjinä
seurakunnissa, mutta opettivat seurakuntaa kunnioittamaan johtajiansa ja
ottamaan vastaan heidän opetuksensa. Kurittomia tuli nuhdella sävyisyyden
Hengessä. Alakuloisia ja masentuneita tuli tukea ja rohkaista Herrassa.
Heikkoja tuli holhota, auttaa ja tukea. Kaikkia kohtaan tuli olla
pitkämielisiä. Kukaan ei saa kostaa kenellekään pahaa pahalla, vaan tulee
pyrkiä aina tekemään hyvää kaikille. Paavali kehotti seurakuntaa olemaan
iloisia ja rukouksessa kestäviä. Kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa tulee
kiittää Jumalaa, sillä se on Jumalan tahto. Jumalan Hengen sytyttämää tulta
ei saa sammuttaa seurakunnassa, profetoimista ei saa halveksua, vaan kaikki
tulee koetella seurakunnassa ja tulee pitää se mikä on hyvää(Jumalan sanan
mukaista). Paavali kirjoitti vielä toisen kirjeen Tessalonikalaisille,
jonka hän aloittaa: Paavali ja Silvanus ja Timoteus tessalonikalaisten
seurakunnalle Jumalassa, meidän Isässämme, ja Herrassa Jeesuksessa
Kristuksessa. Armo teille ja rauha Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta
Kristukselta! He kiittivät Tessalonikalaisten seurakuntaa Jumalan edessä,
koska Tessalonikalaisten usko kasvoi runsaasti ja heidän keskinäinen
rakkautensa lisääntyi kaikissa heissä. Tessalonikan seurakunnan kärsivällisyys
ja usko kesti heihin kohdistuneet vainot ja ahdistukset, joita he kokivat
maailman ihmisiltä. Paavali kirjoitti, että nämä vainot ja ahdistukset ja
kärsimykset olivat Jumalan vanhurskasta tuomiota, jonka kautta heidät
katsotaan arvollisiksi Jumalan valtakuntaan. Ajattele, tänä päivänä
seurakunta saattaa napista pienistä ja tyhjänpäiväisistä asioista. Kärsimys,
joka otetaan vastaan kiitoksen kanssa kruunaa meidän pääsymme Jumalan
valtakuntaan. Lopetetaan jo valittaminen Jumalan seurakunnassa ja aletaan
kiittämään, joka tilassa Herraa niin ilossa kuin ahdistuksissakin. Paavali
jatkaa kirjettään; uskovat on kutsuttu Hengen pyhitykseen ja uskomaan Jumalan
sanan totuuteen, koska siten uskovat saavat omistaa Herran Jeesuksen
evankeliumin kirkkauden. Tessalonikalaisten tuli seisoa lujina uskossa ja
pitää kiinni Jumalan sanan opetuksista. Herra Jeesus on uskollinen ja Hän
vahvistaa omiansa ja varjelee seurakuntansa pahasta, jos seurakunta on
uskollinen Herralle. Paavali kirjoittaa myös ettei heillä ollut valtaa
Tessalonikalaisiin, vaan he kehottivat Tessalonikan seurakuntaa uskomaan
Jumalaan. Tästä näkyy selvästi etteivät apostolit johtaneet seurakuntia
eivätkä olleet seurakunnan esimiehiä, vaan Jumala johti paikallisseurakunnan
työtä vanhimpien kautta. Apostolit olivat vain työn käynnistäjiä, jonka
jälkeen vanhimmat asetettiin paikallisseurakunnan johtoon. Petri Paavola |
|
|
|
