Nature

Etusivulle | Raamatunopetuksia | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


Antti Tuisku Jumalanpilkka

Antti Tuisku on julkaissut Jumalanpilkka kappaleen nimeltään Valittu kansa. Yleensä en kirjoita tällaisista aiheista saati seuraa Tuiskun edesottamuksia, mutta koska hän on tehnyt kappaleen, jossa hän pilkkaa Jumalaa ja Raamatun arvoja, niin koin, että tästä tulee kirjoittaa tietystä näkökulmasta käsin, sillä Raamattu sanoo ettei Jumala salli itseänsä pilkata, sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Antti Tuisku on astunut vaaralliselle tielle, sillä hän on asemoinut itsensä kaikkein vaarallisimmalle paikalle Jumalaa pilkatessaan. Ihmiselle, joka on julkisesti pilkannut Jumalaa ei ole koskaan käynyt lopulta hyvin. Toivon mukaan Antti ymmärtäisi asian vakavuuden ja tekisi täydellisen parannuksen Jumalanpilkastaan. Antti Tuisku on Raamatun opetuksen mukaan lähimmäiseni, jota minun tulee rakastaa ja näin teenkin, mutta Raamatullinen lähimmäisen rakastaminen kulkee yhdessä totuuden kanssa.

Antti Tuisku julkaisee 7.2.2020 Valittu kansa -albumin. Levyn ensimmäinen single ja nimikappale Valittu kansa on jo katsottavissa ja kuunneltavissa musiikkivideona netissä. Tuiskun musiikkivideo alkaa esittelytekstillä, jossa lukee: Ja katso, laskeutuu korkeuksista suuri tähti, riemulla häntä seuratkaa. AT:20: 2-7. Musiikkivideon aloitusteksti on jo rienaava, sillä se on tehty hyvin samantapaisesti kuin kyseessä olisi Raamatun kohta.

Uskovina emme voi sille mitään, että maailma ajautuu koko ajan yhä syvempään kapinaan Raamatun Jumalaa vastaan, mutta meidät on kutsuttu pitämään yllä Jumalan vanhurskautta. Emmekä uskovina voi odottaa jumalattoman ihmisen haluavan kuunnella meitä, emmekä voi opettaa jumalattomalle ihmiselle totuuden tiestä, jota hän ei edes halua kuunnella. Meidän tulee kuitenkin kertoa jumalattomalle maailmalle evankeliumia Herrasta Jeesuksesta sekä tuoda esille se etteivät jumalattomat ja Jumalanpilkkaajat voi periä taivasten valtakuntaa.

Uskovien vastuuna on kertoa totuudesta ja mitä siitä seuraa, kun ihminen pilkkaa Jumalaa. Tämän tähden olen kokenut sydämessäni, että tämä kirjoitus oli tehtävä sekä tuoda esille todisteet Antti Tuiskun Jumalanpilkasta, ja kertoa Raamatun sanan näkökulma tähän asiaan. Ajattelin ensin, että onko viisasta julkistaa Tuiskun Valittu kansa laulun sanoja, koska ne ovat rienausta ja Jumalanpilkkaa, mutta koin kuitenkin, että ne tulisi tuoda esille kirjoituksessani ja käsitellä Jumalan sanan totuuden valossa.

Antti Tuiskun Valittu kansa nimisen kappaleen sanat:

Valittu kansani kuunnelkaa

Antti Tapani teidät pelastaa

Teidän ei tarvi ku polvistuu

Avata napit ja avata suu

Synnit on annettu anteeksi

Lääkkeet on maksettu valmiiksi

Vapaasti sen kun nyt sähläätte

Antti ei helvettiin tuomitse

 

Halleluja, käpälät ylös sä seuraat mua

Halleluja, sukkikset alas mä seuraan sua

Omilla aivoilla ei tarvi miettiä mitään

Kun tottelet Anttii

Halleluja, valittu kansani

Aamen, aamen, aamen

Motherfucking aamen

 

Eikä sun tarvitse huolestuu

Ihmiset korkeintaan loukkaantuu

Vaik tosi törkeesti käyttäydyt

Kukaan ei kuitenkaan kuole nyt

Juu että annappa mennä vaan

Kaiken sun sikailun anteeks saat

Lampaani olette turvassa

Antti Tapaninne polvella

 

Halleluja, käpälät ylös sä seuraat mua

Halleluja, sukkikset alas mä seuraan sua

Omilla aivoilla ei tarvi miettiä mitään

Kun tottelet Anttii

Halleluja, valittu kansani

Aamen, aamen, aamen

Motherfucking aamen

 

Valittu kansani kuunnelkaa

Jokainen varmasti tulla saa

Valittu kansani kuunnelkaa

Vähintään kahdesti tulla saa

Aamen, aamen, aamen, aamen

 

Valittu kansa laulussaan sanotaan kuinka Antti Tapani pelastaa ja kuinka synnit on annettu anteeksi ja nyt voi vapaasti sählätä, sillä Antti ei helvettiin tuomitse. Raamatun sanan opetuksen mukaan (Mark 2:5-11) sellainen puhe on Jumalanpilkkaamista, jos ihminen sanoo antavansa syntejä anteeksi toiselle ihmiselle, koska vain Herralla Jeesuksella on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, jos ihminen tekee parannuksen ja uskoo Herraan Jeesukseen. Itseironiaa tai ei, niin Tuiskun laulu on Jumalanpilkka laulu.

 

Kun Antti laulaa ettei omilla aivoillaan tarvitse miettiä mitään, kun tottelet Anttia, niin sen on iva ja pilkka Raamattuun uskovia ihmisiä kohtaan, sillä heille irvaillaan ettei heillä ole omia aivoja, vaan he seuraavat sokeasti Raamatun Jumalaa. Itse asiassa hyvin harva ihminen maan päällä on onnistunut elämään sillä tavalla ettei hänelle olisi annettu tai opetettu valmiita vastauksia elämän kysymyksiin kuten esim. evoluutioteoria jne. Jokainen ihminen maan päällä on saanut valmiit vastaukset elämäänsä, eikä siten ole ratkonut asioita oman mielensä kautta. Jokaisella on tietenkin vapaus valita siihen mihin uskoo ja mitä pitää tärkeänä, mutta jokainen ihminen on saanut valmiit vastaukset elämäänsä, eikä siten meistä kukaan ole vapaa toisten ihmisten tai arvojen ohjauksesta.

 

Silloin kun ihminen tekee parannuksen ja tunnustaa syntinsä ja uskoo Herraan Jeesukseen, niin sen jälkeen hän saa syntinsä anteeksi sekä yhteyden Raamatun Jumalaan. On turvallista ottaa vastaan tietoa ja ymmärrystä Jumalalta, joka on ihmisen ja maailman Luoja. Kun ihminen on yhteydessä Luojaansa, niin silloin hänen sydämensä sokea peite poistuu ja hän alkaa näkemään niin kuin nähdä tulee ja ymmärtää niin kuin ymmärtää tulee. Jumala ihmisen Luojana varmaankin tietää kaikkein parhaiten sen mikä on totuus ja miten ihmisen tulisi elää elämäänsä tässä maailmassa.

 

Antti Tuiskun Valittu kansa kappale ei kunnioita Raamatun uskoa ja Jumalan pyhyyttä, vaan on Jumalanpilkka laulu.

 

2 Piet 3:
3 ¶ Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4 ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta

 

Raamatussa on profetoitu jo lähes 2000 vuotta sitten kuinka ihmiskunnan viimeisinä päivinä tulee Jumalanpilkkaajia, jotka vaeltaavat omien himojensa mukaan. Tämä Raamatun profetia sisältää myös sen ajatuksen etteivät nämä pilkkaajat usko Jumalan luoneen taivasta ja maata. Ennen 1800-lukua hyvin yleisesti kaikkialla maailmassa uskottiin jonkinlaiseen luomistarinaan, jossa Jumala tai jumalat olisivat luoneet maailman tai että maailma olisi syntynyt jonkinlaisen luomisen kautta. Darwinin teoria tuli suosituksi 1800-luvulla, jonka seurauksena ihmiset alkoivat yhä enemmän uskomaan evoluutioteoriaan, joka ei kuitenkaan perustu todelliseen totuuteen. Edellä olevasta Raamatun kohdasta saamme selkeän vihjeen, että ihmiset hylkäävät uskon luomiseen ja vastaanottavat sen tilalle toisen vaihtoehdon. Tällainen vaihtoehto on evoluutioteoria, joka on erittäin tuhoisa nuorelle ja ihmiselle, koska se ei perustu totuuteen.

 

Tieteellinen mediajulkaisu phys-org on julkaissut 28.5.2018 artikkelin: Sweeping gene survey reveals new facets of evolution. Artikkelin mukaan viiden miljoonan geenipankin tietokannassa olevan näytteen perusteella tutkijat päätyivät hämmentävään löydökseen, sillä tutkimuksen mukaan nykyisistä eläinlajeista ja ihmiset mukaan lukien yhdeksän kymmenestä lajista on on ilmestynyt yhtä aikaa maan päälle, joka kumoaa evoluutioteorian mukaisen kehitysteorian. Tutkimuksen mukaan kaikilla eläinlajeilla on selvät geneettiset rajat ja niiden välissä ei ole mitään, sillä välimuodot puuttuvat, joka tarkoittaa sitä ettei evoluutioteoria ole totta. Eläinlajien geneettisten rajojen välillä välimuodot puuttuvat, joka estää sen ettei evoluutioteorian mukaista kehitystä ole voinut tapahtua. Tämä on kuolinisku evoluutioteorialle.

 

Seuraavaksi tuon esille Antti Tuiskun ajatuksia Valittu kansa -albumista. Antti sanoo levyn olevan kantaaottava, syvällinen ja hengellinen sekä mukana on itseironiaa. Antti sanoo levyn kunnioittavan uskontoja ja käsittelevän ihmisen tekopyhyyttä. Antin mukaan albumilta kuuluu ihmisen kaipuu hengelliseen kotiin sellaiseen rauhaan, jota kaikki ihmiset etsivät. Antti sanoi ettei hän halua kertoa ihmisille totuuksia elämästä tai siitä miten sitä pitäisi elää. Antti sanoo kuinka kappaleissa kyseenalaistetaan suuria auktoriteetteja ja ihmisiä, jotka astuvat korkeampaan asemaan arvostelemaan muita. Antti sanoo haluavansa herättää keskustelua siitä kuinka tulisi kyseenalaistaa joitain asioita, joita meille on lapsesta asti syötetty. Antin mukaan kappaleista voi löytää monenlaisia merkityksiä siitä riippuen kuka niitä kuuntelee.

 

Valittu kansa musiikkivideolla Antti Tuisku esiintyy jonkinlaisena johtajahahmona, jota muut palvovat. Musiikkivideossa Antin kehoon hierotaan öljyä näköistä aineitta, ja hän ratsastaa kultaisen härän selässä "Jeesuksen kaltaisen" hahmon kanssa. Videolla Antti pitää käsissään valkoista kyyhkystä. Samoin videolla näytetään useassa kohdassa hahmoa, jolla pyritään esittämään Jeesusta. Laulussaan Antti hokee amen sanaa sekä käyttää todella törkeätä englanninkielistä kirosanaa amen sanojen yhteydessä.

 

Raamattu opettaa öljyn olevan Pyhän Hengen esikuva ja symboli. Raamatussa kultainen vasikka liittyi Israelin kapinaan Jumalaa vastaan. Valkoinen kyyhkynen on kristinusko eräs tunnetuimmista symboleista. Raamatussa kerrotaan kuinka Pyhä Henki laskeutui taivaasta Jeesuksen päälle niin kuin kyyhkynen. Antti laulaa valitusta kansasta ja Raamatun sanan mukaan Israel on Jumalan valittu kansa sekä Uuden Liiton ajassa Herran Jeesuksen opetuslapset ovat Herran valittu kansa.  Amen sana tarkoittaa hepreaksi se on totta, totisesti, todellakin, olkoon niin. On sanomatta selvää, että Antti Tuisku laulullaan ja musiikkivideollaan rienaa ja pilkkaa Raamatun Jumalaa sekä Raamatun sanan opetusta ja kristinuskon pyhimpiä arvoja. Laulun sanat ja video on tehty tarkan harkitusti, joten kyse ei ole tietämättömyydestä tai tahattomasta erehdyksestä, vaan tietoisesta Jumalanpilkasta.

 

Antti sanoo haluavansa herättää keskustelua siitä kuinka tulisi kyseenalaistaa asioita, joita meille on lapsesta asti syötetty. Antin laulu ei ollut keskustelua herättävää, vaan Jumalanpilkkaa sekä Herran Jeesuksen opetuslapsia kohtaan suunnattua rienaamista, jossa heidän pyhimpiä arvojansa ivattiin ja pilkattiin. Tällaisen laulun ja musiikkivideon tekeminen tiettyjen yksityiskohtien kautta osoittaa hyvin kielteisestä suhtautumisesta Raamatun Jumalaa ja Raamatun opetusta kohtaan. Se, että laulu ja musiikkivideo tuotiin esille rienaavan Jumalanpilkan kautta kertoo laulajan sydämen olevan antikristillisen hengen vallassa. Jumala voi kuitenkin antaa syntejä anteeksi Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön perusteella, jos ihminen tunnustaa syntinsä ja uskoo Herraan Jeesukseen.

 

 

 

Petri Paavola 5.2.2020

Lähteet:
Raamattu 33/38
Biblia 1776
King James Version 1769
mtvuutiset.fi/artikkeli/antti-tuisku-julkaisee-uuden-albumin-kasittelee-epataydellisyytta-omien-virheidensa-kautta
anatude.com
iltalehti.fi/viihdeuutiset/ a/8078199a-ff1e-49a2-8308-905c33e61b48
is.fi/musiikki/ art-2000006396488



 


 

 

 





eXTReMe Tracker