Nature

Etusivulle | Raamatunopetuksia | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


Arkeologien väite kannabista käytettiin ehkä Jerusalemin temppelin rituaaleissa

Biblical Archaelogy Society julkaisi kesäkuun kolmas päivä, 2020 artikkelin:  Marijuana Found at Ancient Temple in Israel (Israelin muinaisesta temppelistä on löydetty marihuanaa). Artikkeli perustuu Tel Avivissa tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan Tel Aradissa 700-800 eKr. on löydetty juudealaisesta pyhäköstä suitsukkeen (olibaanihartsi) ja kannabiksen jäänteitä. Artikkelin mukaan löydöksiä on analysoitu kahdessa laboratoriossa ja näissä tutkimuksissa löydettiin muinaisesta alttarista marihuanaa sekoitettuna eläimen ulosteeseen, jota on arvioitu käytettäneen kannabiksen lämmittämiseen, jolloin se olisi levinnyt palvojien keskuuteen. Artikkeli kertoi kuinka tämä on ensimmäinen tiedetty todiste hallusinogeenisen aineen löytymisestä muinaisen Juudan kuningaskunnan alueelta.

Breaking Israel News (BIN) julkaisi 31 toukokuuta, 2020 artikkelin: Pot was Used in Temple Service in Ancient Judea Archaeologists Reveal (Arkeologit paljastavat marihuanaa käytettiin temppelipalveluksessa muinaisessa Juudeassa). Artikkelin mukaan uusi tekniikka paljastaa kuinka läntisessä Israelissa ensimmäisen temppelin aikana poltettiin marihuanaa. Artikkeli toi esille sen, että tutkijat viittasivat siihen kuinka marihuanaa olisi käytetty tarkoituksena päästä pilveen, eli huumeen vaikutuksen alaisuuteen. Artikkelin mukaan tutkijat olivat päätelleet tästä, että Salomonin temppelin papit olisivat myös tehneet samoin; olisivat olleet marihuanan huumaavan aineen vaikutuksen alaisina. BIN:n artikkeli toi esille, että luultavasti tästä ei olisi kuitenkaan ollut kyse.

Ilmestyskirjan yhdeksännessä luvussa kerrotaan siitä kuinka lopunajan ihmiset eivät tee parannusta lääkemyrkkyjen (alkutekstin mukaan) käyttämisestä. Tämän lääkemyrkky sanan merkitys on lääkkeitten käyttö, myrkyn sekoitus, taikuus, noituus ja velhous sekä sen eräs merkitys on huumaavan aineen käyttäminen. Raamatun sana profetoi sen kuinka lopunajan ihmiskunta hyväksyy huumaavien aineiden käytön, jotka ovat myrkkyjä. Nykyään monissa maissa on jo hyväksytty psykedeelisiä huumeita sekä kannabiksen lääkekäyttö. Raamatun sanan tarkka profetia on tiennyt tämän jo etukäteen noin 2000 vuotta sitten. Voiko olla niin, että Jerusalemin tulevan temppelin jumalanpalveluksessa aletaan käyttämään huumaavia aineita palvonta merkityksessä? En tiedä, voi olla ettei niin käy, mutta tänä päivänä on olemassa juutalaisia rabbeja, jotka ovat huumeille myötämielisiä. Se on kuitenkin varmaa, että lopunajan uskonnollinen maailma ainakin osittain (ehkä jopa enemmistönä) tulee hyväksymään huumaavien aineiden käytön uskonnollisessa tarkoituksessa, aikomuksenaan saada kokea "pyhiä" kokemuksia.

Raamatun sanan profetia kertoo siitä kuinka lopunajan ihmiskunta ei tee parannusta lääkemyrkyn (myös huumeet) käyttämisestä, ja siksi myös meidän uskovien on puhuttava ja kerrottava tästäkin asiasta, että ihmiset voisivat tehdä parannuksen synneistään ja vastaanottaa pelastus uskon kautta Messias Herraan Jeesukseen. Sinä, joka olet Jeesukseen uskova ihminen tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan totuuden kautta rukouksen kera. Sinä, joka olet jumalaton ihminen, sinä voit lukea kirjoitukseni ja nähdä totuuden jos uskot Jumalan sanan totuutta sekä Pyhän Hengen todistusta sydämelläsi, joka näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.

 

Sisällys:
Raamatun profetia ja nykyajan huumeiden laillistaminen
Muinainen Juudea ja marihuana
Nykyinen ortodoksijuutalaisuus ja kannabis
Loppusanat

 

 

 

Raamatun profetia ja nykyajan huumeiden laillistaminen

Ennen kuin huumeita alettiin laillistamaan, niin asiantuntijat olivat sitä mieltä, että huumepäihtymys merkitsee elimistön, erityisesti aivojen myrkytystilaa. Huumeiden laillistamisen myötä esim. Internetistä on kadonnut sellaisia sivuja, jotka kertoivat aivojen myrkytystilasta huumepäihtymyksen seurauksena. Moraalisten arvojen romahtamisen myötä tiedemaailma muuttaa perinteisiä arvoja ja alkaa tekemään ennen haitallisista asioista ihmisille hyödyllisiä asioita. Toisin sanoen väärästä tehdään oikea, pahasta tehdään hyvä jne. Asioita perustellaan sillä, että tiede kehittyy ja sen myötä tutkimustieto muuttaa aikaisempia arvoja. Asia ei ole kuitenkaan ihan kaikessa näin ja otan siitä esille kohta esimerkin.

Tämä nykyisten arvojen muuttuminen valheellisen tutkimustiedon perusteella tulee todella selkeästi esille siinä kun nykyiset yhteiskunnat ovat hyväksymässä psykedeelisten huumeiden käyttämisen lääkityksenä erilaisiin terveydellisiin ongelmiin. Psykedeelisiä huumeita ovat muun muassa meskaliini, LSD, psilosybiini, DMT, lSA ja ketamiini jne. Psykedeelit ovat huumaavia aineita ja ne tuottavat harhoja ja vääristymiä keskushermostovaikuitukseen ja ihmisen mieleen vääristäen aistikokemuksia ja tietoisuutta. Edellä olevaa psykedeelisten huumeiden huumepäihtymystilaa lääketiede on pitänyt aivojen myrkytystilana.

Vaikka nykyinen uusi tutkimustieto puoltaa psykedeelisten huumeiden käyttöä lääkitystarkoituksiin, niin siitä huolimatta psykedeeliset huumeet aiheuttavat aivojen myrkytystilan ja tuottavat vääristymiä ihmisen mieleen. Täten uskallan sanoa, että tämä uusi tutkimustieto ei perustu totuuteen, vaan moraalin romahtamisen myötä valheelliseen tutkimustietoon.

Nykyään kannabista on alettu laillistamaan monissa maissa. Markkinoille on tullut myös niin sanottua lääkekannabista. Kannabis koostuu monesta aineesta, siinä on kaksi yleistä ja keskeisintä ainesosaa THC (delta-9-hydrokannabinoli) ja CDB (kannabidioli). THC on kannabiksen päihdyttävä ainesosa ja CDB:llä sanotaan olevan antipsykoottisia ahdistusta lievittäviä ja rauhoittavia ominaisuuksia. Nykyään on olemassa monenlaista lääkekannabis tuotetta ja valmistetta. Joissakin lääkekannabis tuotteissa voi olla lähes yhtä paljon THC:tä ja CDB:tä, kun taas toisissa lääkekannabis valmisteissa THC:n määrä on pienempi.

Kannabiksen THC ainesosa on todella vaarallinen ja aiheuttaa monenlaisia vaarallisia vaikutuksia kuten paranoiaa, unettomuus, horrostila, vahingoittaa muistia, sekavuus, levottomuus, hallusinaatiot ja näyt, paniikki-, pelko-, ja ahdistuskohtauksia, välinpitämättömyys, vainoharhaisuus, todellisuudesta irrottautuminen, heikentää aivotoimintoja, voi aiheuttaa psykoosin, mielenterveysongelmia, voi altistaa DNA:n muutoksiin, solumuutokset, perimänmuutokset, voi aiheuttaa syöpää. Tutkimusten mukaan kannabiksen aiheuttama DNA:n muutos ja vaurio voi siirtyä jälkeläisiin sekä jopa useampaan sukupolveen (Study The University of Western Australia).

Amerikassa tehtyjen tilastojen mukaan huumeiden yliannostuksesta johtuvat kuolemat aiheuttavat nykyään USA:ssa kaikkein eniten loukkaantumiskuolemia. Nämä kuolemat ovat tuplaantuneet viimeisen 14 vuoden aikana. Tutkimusten mukaan lähes puolet näistä kuolemista liittyy reseptillä saataviin huumausaineosaisiin lääkkeisiin.

Todellinen tutkimustieto paljastaa meille sen, että huumausaineosaiset lääkkeet eivät ole niin turvallisia kuin on väitetty, vaan ne aiheuttavat valtavan määrän erilaisia kuolemaan johtavia onnettomuuksia. Lääkekannabis ei ole todellisuudessa mikään terveystuote tai lääke. Moraalin romahtamisen myötä lääkekannabiksesta on tehty "turvallinen" lääke, jota se ei missään nimessä ole.

Kannabistuotteissa olevaa CDB ainetta ja siitä tehdystä öljystä sanotaan, että se on ihmiselle hyödyllinen aine sen terveysvaikutusten takia. CDB:stä tehtyjen tutkimusten perusteella siitä on löydetty seuraavanlaisia haittavaikutuksia: väsymys, ruokahaluttomuus, ruoansulatuskanavan ongelmat, maksaentsyymien muutoksia. Maksa on elintärkeä ihmiskeholle ja jos ja kun maksaentsyymien normaalit toiminnot muuttuvat, niin se tuo ongelmia ihmisille.

Markkinoilla on kaikenlaisia kannabis CDB tuotteita, joissa on myös kaikenlaisia muita aineita tai voi olla jopa niin, että jossakin tuotteessa ei ole lainkaan tai hyvin vähän kannabiksen CDB:tä. Näissä epämääräisissä kannabis CDB tuotteissa voi olla seuraavia aineita: torjunta-aineita, raskasmetalleja, korkeita THC pitoisuuksia, homeita, ei toivottuja bakteereita.

Kuluttajan voi olla joissakin tapauksissa hyvin vaikeata tietää mikä CDB kannabistuote on epämääräinen tuote. Tosin myös aidot CDB kannabistuotteet aiheuttavat ongelmia maksalle. Itse en pidä kannabistuotteita missään muodossa hyvinä tuotteina, enkä suosittele niitä ihmisten käyttöön.

WHO (maailman terveysjärjestö) kertoo sivuillaan kannabiksen vaarallisista vaikutuksista. WHO tuo myös sivullaan esille kuinka kannabinoideilla (kannabiksen ainesosat) on terapeuttista käyttöä. WHO:n mukaan useat tutkimukset ovat osoittaneet kuinka kannabinoideilla on terapeuttisia vaikutuksia pahoinvointiin, oksenteluun, syöpään ja Aidsiin. Tämän lisäksi WHO lisää, että kannabinoideilla on terapeuttisia käyttötarkoituksia astman ja glaukooman hoidossa, masennuslääkkeenä, ruokahalua stimuloivana aineena, kouristuslääkkeenä ja antispastisena lääkkeenä.

WHO:n uuteen tutkimustietoon perustuva tieto on ristiriidassa aikaisempiin ja myös moniin nykytutkimuksiin. WHO:n sivuilta käy selvästi ilmi, että WHO:kin on mennyt mukaan valheelliseen huumeisiin liittyvään tiedotukseen ja propagandaan. WHO kannattaa myös sellaisia asioita kuin jooga, mindfulness ja Qi Gong, joiden kautta ihminen saa yhteyden riivaajahenkiin, jotka pettävät ihmisiä esiintyen valon enkeleinä ja henkioppaina jne.

Kun tutkimme Raamattua, niin sen jälkeen ymmärrämme vielä paremmin sen, että nykyinen huumeita suosiva yhteiskunta on tehnyt väärän ratkaisun suosiessaan huumeita ja tämän ratkaisun kautta he ovat hyväksyneet saatanallisen valheen ja petoksen.

Ilm 9:
20 Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä.
21 He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan (
farmakeia) eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.

Ilmestyskirjan 9:21 jakeessa oleva farmakeia sanan merkitys on lääkkeitten käyttö, myrkyn sekoitus, taikuus, noituus ja velhous sekä sen eräs merkitys on huumaavan aineen käyttäminen. Muinaisessa maailmassa (jotkut myös nykyaikana) epäjumalanpalvelijat olivat huumaavien aineiden käyttämisen kautta yhteydessä henkimaailmaan (riivaajahenget), riivaajahenkien antaessa heille näkyjä ja "viisautta", joka perustui valheeseen perustuvaan petokseen.

Ilmestyskirjan 9:20,21 jakeet kertovat meille kuinka monet lopunajan ihmiset kumartavat riivaajahenkiä, kumartaessaan kultaisia, hopeaisia, vaskisia, kivisiä ja puisia epäjumalankuviaan. Nämä lopunajan epäjumalanpalvelijat, jotka kumarsivat ja palvoivat riivaajahenkiä harrastivat myös huumaavien aineiden käyttämistä. Farmakeia sana voi tarkoittaa myös muuta kuin huumaavien aineiden käyttämistä, mutta tässä tekstiyhteydessä sen merkitys on huumaavien aineiden käyttäminen, koska tässä asiayhteydessä on kytkös epäjumalanpalvelukseen. Kuten aikaisemmin toin esille, niin muinaisessa maailmassa oltiin huumaavien aineiden kautta yhteydessä riivaajahenkiin ja Ilm 9:20,21 on kyseessä ihan sama asia. Farmakeia sana eräs merkitys on noituutta (epäjumalanpalvelus) harjoittaen käyttää huumaavia aineita päästäkseen yhteyteen henkimaailman (riivaajahenget) kanssa.

WHO ja huumeita suosiva muu terveydenhuolto ja vääristelty tieteellinen tutkimustieto ohjaavat ihmisiä riivaajahenkien yhteyteen huumeita sisältävien lääkkeiden kautta sekä huumeiden kautta, joita käytetään "lääkkeinä" ihmisten hoitamisessa. WHO kannustaa ihmisiä joogaan, mindfulnessiin ja Qi Gongiin, joissa ollaan tekemisissä riivaajahenkien kanssa ja koska WHO:n sisällä on ihmisiä, jotka ovat tekemisissä riivaajahenkien ja epäjumalanpalveluksen kautta, niin siksi he ohjaavat ihmisiä käyttämään huumeita tai huumausaineosia sisältäviä "lääkkeitä".

Tänä päivänä monet Jeesukseen uskovat ihmiset luottavat WHO:on ja terveydenhuoltoon, joka enemmässä määrin alkaa hyväksymään huumeiden käytön tai huumausaineita sisältävien lääkkeiden käytön sairauksien hoidossa. Nämä tällaiset Jeesukseen uskovat ihmiset ovat monesti vilpittömiä, mutta eivät tietoisia siitä mitä WHO ihan oikeasti edustaa ja kuinka tietyt uudet tutkimustietoon perustuvat tiedot tai tutkimusnäytöt, perustuvat valheelliseen tietoon, kuten esimerkiksi tässä huumeita koskevassa uudessa tutkimustiedossa.

Haluan uskoa siihen, että kun vilpittömästi Jeesukseen uskova ihminen saa ymmärryksen valheeseen perustuvasta tutkimustiedosta esim. liittyen huumeisiin, niin hän ei pidä enää WHO:ta tai huumeita suosivaa terveyshuoltoa luotettavana. Toki terveydenhuollon sisällä on ihmisiä (esim. Jeesukseen uskovia alan ammattilaisia), jotka ymmärtävät huumeiden olevan ihmisille vaarallisia. Mutta WHO ja terveydenhuolto, joka suosii huumeita lääke tarkoituksessa ihmisten sairauksien hoitamisessa kuuluu myös siihen joukkoon, josta Ilm 9:21 puhuu.

Raamatun sanan profetia huumaavien aineiden käyttämisestä lopunajan yhteiskunnassa todistaa meille sen kuinka luotettava Jumala sanan totuus on. Ajattele sitä, että ennen yleisesti tiedettiin huumeiden vaarallisuus, mutta nyt kun laittomuuden ja antikristillisyyden henki on saavuttamassa huippunsa lopunajan yhteiskunnassa, niin se johtaa siihen, että väärästä tehdään oikea, ja oikeasta väärä, ja pahasta tehdään hyvä, hyvästä tehdään paha. 

Muinainen Juudea ja marihuana

Breaking Israel Newsin (BIN) artikkeli Pot was Used in Temple Service in Ancient Judea Archaeologists Reveal (Arkeologit paljastavat marihuanaa käytettiin temppelipalveluksessa muinaisessa Juudeassa) uusi tekniikka on paljastanut, että Herran alttarilla läntisessä Israelissa ensimmäisen temppelin aikana olisi käytetty marihuanaa. Tutkijat olivat sitä mieltä, että marihuana olisi käytetty tarkoituksena päästä pilveen, eli huumaavaan vaikutuksen alaisuuteen, joka voisi merkitä sitä, että Salomonin temppelin papit olisivat tehneet samoin. Artikkelin kirjoittaja on kuitenkin sitä mieltä, että luultavasti siitä ei ollut kuitenkaan kyse.

Breaking Israel Newsin artikkelin mukaan Tel Avivin arkeologian instituutti oli saanut tutkimuksissaan selville, että alttarilla käytetyt aineet olivat sisältäneet myös olibaanihartsia ja marihuanaa (kannabis). Tutkimusten mukaan analysoitu näyte on peräisin noin 760-715 eKr. Tutkimuksessa sanotaan, että he löysivät kannabiksen ainesosia kuten THC:tä, CBD:tä ja CBN:ää ja marihuana oli sekoitettu tunnistamattoman eläimen jätökseen, joka oli siihen liitetty luultavasti sen takia, että se auttaisi kasvia palamaan paremmin.

Artikkeli kertoo kuinka tutkijat esittivät teorian, jonka mukaan kannabista ei poltettu suitsuttamisen tarkoituksessa, vaan sitä käytettiin rituaalisesti sen psykoaktiivisten vaikutusten takia.

BIN:n artikkeli sanoo kuinka tutkijat olivat sitä mieltä, että kannabiksen käytöllä alttarilla oli psykoaktiivinen rooli, koska kannabiksen tuoksu ei ole houkuttelevaa. Tutkijoiden mukaan säännöllinen hallusinogeeninen materiaali kultti tarkoituksessa Lähi-idässä on hyvin tunnettua, sillä sen juuret ulottuvat aina esihistorialliseen aikaan asti. Tutkijat sanoivat kuinka psykoaktiivisten ainesosien oli määrä stimuloida ekstaasia (hurmostila) osana kulttiseremonioita. Tutkijat toivat esille kuinka heidän tutkimus osoittaa sen, että Juudea on nyt alue, joka tulee lisätä siihen tietoon, että näitä rituaaleja on tapahtunut myös Juudeassa 700-800 eKr.

Breaking Israel News artikkeli kertoi kuinka myös HaAretz Daily media on julkaissut artikkelin, jossa viitataan siihen, että kannabista on ollut ensimmäisen temppelin aikana Aradin alttarilla, ja joka viittaisi siihen, että marihuanaa olisi käytetty myös Salomonin temppelissä Jerusalemissa. Breaking Israel Newsin artikkelissa arkeologian tohtori Barkay sanoi, että kun kannabista on käytetty Aradissa, niin on melko villi arvaus, että kannabista olisi myös käytetty Jerusalemissa.

Raamattu ei kehota eikä opeta, että temppelin pappien tuli käyttää marihuanaa ja käyttää sitä vielä sillä tavalla, että he olisivat olleet kannabiksen huumaavan vaikutuksen alaisena palvellessaan temppelissä. Jotkut sanovat ja väittävät, että hepreankielen sanat qaneh bosem (besem) tarkoittaisi kannabista esim. 2 Moos 20:23 kohdassa. Emme tiedä varmuudella mikä kasvi qaneh bosom oli, mutta hepreankielen sana qaneh tarkoittaa ruokoa, joten kyseessä ei voinut olla kannabis, sillä kannabis (marihuana) ei ole ruokokasvi. Marihuana on hamppukasvi. Edellä oleva yksityiskohta kumoaa kokonaan ja täysin tämän väärän väitteen siitä, että qaneh olisi kannabista. Besem sana tarkoittaa hyvälle tuoksuvaa. Kuten jo aiemminkin tuli esille, niin kannabis ei tuoksu hyvälle, joten tämäkin yksityiskohta kumoaa sen väärän väitteen, että Raamatun qaneh olisi kannabiskasvi. (Tästä lisää linkissä kannabis ja Raamattu).

Jos Jerusalemin temppelissä olisi ensimmäisen temppelin aikana käytetty kannabista huumaantumisen tarkoituksessa, niin se olisi ollut vastoin Jumalan sanan opetusta ja Herran tahtoa. Tällaiset väitteet nousevat varmasti sen takia, koska huumeiden käyttöä laillistetaan ja siitä tehdään nyt yleisesti hyväksyttyä. Moni vetoaa siihen, koska muinaisissa kulttuureissa kannabista käytettiin uskonnollisissa tarkoituksessa hurmostilojen kokemiseen, niin siksi he pyrkivät nyt kaikin keinoin esittämään, että myös Raamatun Jumalan palvelijat olisivat Jumalan tahdosta ja määräyksestä toimineet samoin, joka ei tietenkään ole totta.

Kun Jerusalemiin rakennetaan kolmas temppeli, niin voihan niinkin käydä, että kun se perustuu valheeseen ja petokseen, niin voisiko käydä myös niin, että kolmannen temppelin papit olisivat kannabiksen vaikutuksen alaisena, "pyhässä tilassa hurmostilassa". En sano, että näin käy, sillä aika näyttää miten tässä tulee käymään. Se on kuitenkin Raamatun sanan profetian (Ilm 9 luku) mukaan selvää, että lopunaikana epäjumalanpalvelusta harjoittavat ihmiset käyttävät huumeita (huumaavia aineita) päästäkseen kosketukseen henkimaailman kanssa. Itsekin päihdetausta omaavana henkilönä tiedän, että huumeiden kautta ihminen pääsee kosketukseen ja yhteyteen henkimaailman (riivaajahenget) kanssa.

Jerusalemin kolmas temppeli ja sen rakentuminen on Jumalan sanan profetia, mutta ei Jumalan tahto, vaan Jumalan sallima asia, koska Uudessa Liitossa Jeesukseen uskovat ihmiset ovat Jumalan temppeli. Tämän syyn tähden Jerusalemin kolmas temppeli perustuu petokseen, sillä Jumalalla ei enää tässä nykyisessä ajassa ole ihmiskäsin tehtyä temppeliä.

Nykyinen ortodoksijuutalaisuus ja kannabis

Tämän päivän ortodoksijuutalaisuus ei suoraan opeta, että kannabis ja psykoaktiiviset aineet ovat keino päästä syvemmälle uskossa Jumalaan, vaan pikemminkin he pitävät kannabiksen käyttämistä vääränä. Mutta, koska olemme lopunajan laittomuuden aikakaudessa, niin huumeet ovat myös löytämässä hyväksynnän polkunsa ortodoksijuutalaisten keskuuteen.

Ortodoksijuutalaisuus opettaa, että kannabista ei luokitella lääketieteellisesti välttämättömäksi juutalaisen lain mukaan, kuten voi olla lääkekannabiksen kanssa. Se onko kannabis kosheria vai ei ortodoksijuutalaisuuden mukaan, niin lääkekannabis voisi olla jos se niellään, mutta ei ole enää, jos sitä savutetaan tai ruiskutetaan iholle.

Minä näen, että ortodoksijuutalaisuudessa on tapahtumassa sama asia kuin muualla maailmassa: ensin hyväksytään lääkekannabis ja sen jälkeen hyväksyt myös kannabiksen sellaisenaan.

Juutalainen julkaisu forward.com julkaisi huhtikuun 19 päivä, 2016 artikkelin: Watch: Ultra-Orthodox Rabbis Bless Kosher for Passover Marijuana (Ultraortodoksi rabbi siunaa Kosherin marihuanan pääsiäisenä). Artikkelin mukaan Israelin johtava ultraortodoksi rabbi sanoo marihuanan olevan kosher (puhdasta) pääsiäisenä, jos sitä käytetään lääkinnälliseen tarkoitukseen. Rabbi Chaim Kanievsky sanoi, että vaikka askenaasijuutalaiset perinteisesti välttävät kannabista pääsiäisenä, niin marihuana on sallittua sen lääkinnällisten vaikutusten takia.

Artikkeli sanoi kuinka The Times of Israel media on sanonut, että juutalaiset kaikista taustoista voivat käyttää lääkemarihuanaa ja kasvia voi polttaa tai syödä.

The Times of Israel media julkaisi maaliskuun 16 päivänä, 2017 artikkelin: A rabbi, a priest and an atheist smoke pot (Rabbi, pappi ja ateisti polttivat marihuanaa). Artikkelin mukaan rabbi Jim Mirel, episkopaalinen pappi Chris Schuler ja konservatiivinen homoseksuaali ateisti Carlos Diller polttivat yhdessä marihuanaa ja toivat esille ajatuksiaan  uskonnosta. Artikkelin nettisivulla on heidän keskustelunsa videoituna (katsoin videon). Rabbilta kysyttiin, että tulisiko uskonnollisen ihmisen polttaa marihuanaa. Rabbi vastasi: Jos se auttaa sinua tulemaan paremmaksi ihmiseksi, jos se nostaa sinua ylös ja antaa sinulle jotakin, uuden näkemyksen elämään, niin se on positiivinen asia.

Israelin Knesset on hyväksynyt lakiesityksen kannabiksen kriminalisoimisen poistamisesta, ja lakiesitys astui voimaan Israelissa huhtikuussa 2018.

Meidän tulee ensisijaisesti tutkia Raamatusta Jumalan tekoja ja Herran tahtoa, sekä sitä mikä on Jumalan sanan totuus, mutta tähän Raamatun sanan tutkimukseen kuuluu myös se, että näemme ja ymmärrämme sen miten saatana toimii ja vaikuttaa tässä maailmassa. Paha saatana toimii yleensä siten kun hän pettää ihmisen, niin hän esittää pahan asian hyvänä asiana. Näin on juuri käynyt kannabiksen kanssa. Ensin se esitellään lääkekannabiksena ja kun siihen koukkuun tarttuu, niin sen jälkeen on helpompaa hyväksyä kannabis kokonaisuudessaan. Näin on käynyt myös Israelissa ja ortodoksijuutalaisten keskuudessa. Tosin on vielä sellaisia ortodoksijuutalaisia, jotka eivät hyväksy kannabista missään muodossa, mutta kuten kehitys on osoittanut kaikkialla, niin kannabista vastustavat ihmiset ovat joutumassa vähemmistöön. Vähemmistöön joutuminen ja syytökset, jotka sanovat sinun olevan vanhanaikainen ja elävän keskiaikaa, ja olet ajastasi jälkeenjäänyt tiukkapipo, saavat sen aikaan, että yhä useampi valitsee vääryyden totuuden sijaan, myös tässä kannabis asiassa.

Marihuanaa videolla polttanut juutalainen rabbi sanoi, että kannabiksen polttaminen on ihan ok, jos se tekee sinusta paremman ihmisen. Tällä tavalla kannabista markkinoidaan, että se auttaa sinua lääkkeenä ja voi tehdä sinusta paremman ihmisen. Voiko enää olla pirullisempaa tapaa markkinoida syntiä ihmisen elämään? Tämä on ikävä kyllä nyt todellisuutta ja tämä hulluus ja synnin kapina senkuin vain lisääntyy ja lopunajan synnin harjoittaminen sen monissa vahingollisissa muodoissaan tehdään sallituksi ja "lailliseksi".

Loppusanat

Miksi kirjoitin tämän kirjoituksen, mikä oli minun motiivini, kun kirjoitin tämän kirjoituksen? Vastaan kysymykseen kolmen Raamatunkohdan kautta sekä kerron motiiveistani tarkemmin liittyen näihin kolmeen Raamatunkohtaan.

Joh 3:
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt."

Ilm 9:
20 Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä.
21 He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.

Ilm 14:8 Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat".

Edellä olevat kolme Raamatunkohtaa ovat kaikki Jumalan sanan totuuden ilmoitusta, joka tarkoittaa sitä, että niistä on puhuttava ja niitä on pidettävä esillä. Ensimmäinen Raamatunkohta Joh 3:16-21 kertoo Jumalan suuresta rakkaudesta ihmisiä kohtaan ja pelastuksen evankeliumista uskon kautta Herraan Jeesukseen. Toinen Raamatunkohta kertoo siitä kuinka lopunajan ihmiset palvovat epäjumalia ja riivaajahenkiä ja ovat huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena, ja jotkut jopa käyttävät huumeita päästäkseen kokemaan uskonnollisia kokemuksia, joka tarkoittaa yhteyttä ja kosketusta riivaajahenkien kanssa. Kolmas Raamatunkohta kertoo siitä kuinka lopunaikana saatana on eksyttänyt haureuden vihan viinillä (synnin petoksella) kaikki kansat.

Kolmas Raamatunkohta kertoo kuinka kaikki kansat ovat kuin juopuneet saatanan synnin petoksesta. Lopunajan jumalaton ihmiskunta synnin sokaisemana on kuin juopuneessa tilassa, sillä selkeä ja selvä hyvä tehdään pahaksi ja selkeä totuus muutetaan valheeksi. Tähän sopii myös se kun lopunajan ihmiskunta hyväksyy päihdyttävän huumeen ja tekee siitä itselleen laillisen "lääkkeen".

Kirjoitin tämän kirjoituksen pelastuksen evankeliumiksi lopunajan ihmisille, jotka uskovat saatanan valheita huumausaineista ja muustakin. Toin esille siitä todisteita ja osoitin sen kuinka huumausaineet ovat ihmisille vaarallisia, ja syntiä. Tein kirjoitukseni rakkaudesta Jumalaa ja jumalatonta ihmistä kohtaan, jonka saatana on pettänyt monien synnin valheiden kautta. Tein tämän kirjoituksen, koska koin Herran kehottavan ja ohjaavan minua kirjoittamaan tämän kirjoituksen. Raamattu sanoo, että jos tunnustat ja kadut syntejäsi, ja uskot Herraan Jeesukseen, niin Jeesuksen veri ja sovitustyö puhdistaa sinun syntisi ja saat syntisi anteeksi sekä osallisuuden iankaikkiseen elämään. Herra Jeesus haluaa pelastaa ihmisen kadotustuomion alaisuudesta (synnin palkka) iankaikkiseen elämään.

Kirjoitin tämän kirjoituksen myös meille uskoville, että valvoisimme tilaamme, emmekä antautuisi uskomaan tämän maailman valheita esim. huumausaineista, koska ne ovat syntiä eivätkä muutu hyväksi, vaikka kuinka valhe koittaa sitä uskotella.

Kiitos, Isä Herran Jeesuksen nimessä, Jeesuksen verestä ja sovitustyöstä sekä Jumalan hyvyydestä, armosta, rakkaudesta ja totuudesta.

 

Petri Paavola 11.7.2020

 

Lähteet:
Raamattu 33/38
Biblia 1776
King James Version 1769
biblicalarchaeology.org/ daily/marijuana-found-at-ancient-temple-in-israel
tandfonline.com
breakingisraelnews.com/ /pot-used-temple-service-ancient-judea-archaeologists-reveal
biblehub.com/ greek/pharmakeia
news.uwa.edu.au/ cannabis-linked-gene-mutation
thenewsstar.com/ drug-overdoses-leading-cause-injury-deaths
foriawellness.com/ cbd-oil-risks-side-effects-safety-contraindications
who.int/ facts/cannabis
kotipetripaavola.com/ kannabis ja raamattu
chabad.org/ jewish/Is-Marijuana-Kosher.htm
forward.com/schmooze/ watch-ultra-orthodox-rabbis-bless-kosher-for-passover-marijuana
timesofisrael.com/ a-rabbi-a-priest-and-an-atheist-smoke-pot

 

 


 

 

 





eXTReMe Tracker