Nature

Etusivulle | Yhteiskunnan ilmiöitä | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


Ex-joogin todistus

Mike Shreve oli joogaguru, jolla oli yli 400 oppilaan ashram. Mike sai lapsena roomalaiskatolisen kasvatuksen. Kristinuskon ajatus yhdestä ainoasta totuudesta ja Jumalasta alkoi kuitenkin tuntumaan Mikestä varhaisteini-iässä ahdasmieliseltä ja kohtuuttomalta, että muut uskonnot olisivat väärässä. Hän päätti ettei hän enää voinut uskoa oman kulttuurinsa uskomuksia.

Mike alkoi tutkimaan ja lukemaan kirjallisuutta joka käsitteli idän uskontoja. Hän tutki innokkaasti joogaa, astraalimatkoja, mantroja, chakroja, kolmatta silmää, nirvanaa ja jumala tietoisuutta.

Eksytys. 1969 hän oli kuuntelemassa intialaista joogigurua (Bhajan). Gurun lupausten kautta Mike uskoi pääsevänsä kokemaan todellisen jumaluuden, saavuttamaan hengellisyyden sekä yliluonnollisen valtakunnan. Joogi Bhajan opetti kundaliinijoogaa, jota hän kutsui tietoisuuden joogaksi.

Mike aloitti joogan ja henkiset harjoitukset päämääränään saavuttaa valaistuminen. Henkiseen kasvuun kuului joogan fyysiset harjoitteet, meditaatio, mantrat sekä chakrojen avaaminen. Mike antautui täysin henkiseen kasvuun.

Hänelle alkoi tapahtumaan erikoisia asioita. Hän koki rauhaa sekä toisinaan irrottautumista maailmasta ruumista poistumiskokemuksen kautta, joka vei hänet ikään kuin korkeampaan maailmaan. Hän alkoi näkemän hengellisiä unia ja näkyjä. Hän alkoi pääsemään vapaaksi maysta, eli tämän maailman illuusiosta. Hän luuli, että jonain päivänä heräisi hengellisestä unestaan löytääkseen hänen todellisen minänsä, jossa hän kohtaisi luojansa.

Mike alkoi kokemaan, että hän alkoi saamaan täyttymystä omille henkisille tarpeilleen. Hän alkoi kokemaan huolta muiden ihmisten henkisestä kasvusta ja hän jätti ashramin sekä muutti toiseen kaupunkiin, jonne hän perusti oman joogakoulun.

Mike muutti Floridaan Tampan kaupunkiin, jossa hän sai opettaa neljän eri yliopiston tiloissa joogaa ja henkistä kasvua. Hänen kursseillaan alkoi käymään useita satoja ihmisiä. Mike koki että hän sai jakaa eteenpäin todellisen henkisen kasvun oppia. Hän perusti lopulta oman ashramin.

Eräänä yönä hän koki valkoisen valon kokemuksen, jossa hän koki selvästi että hänen sielunsa poistui ruumiista ja hänen sielunsa näki ajattoman voimakkaan kirkkaan säteilyn tai hohteen. Hän koki että oli saavuttanut kaikkein korkeimman meditaation tilan.

Näiden tapahtumien jälkeen sanomalehti Tampa Tribune julkaisi Mikestä artikkelin. Artikkeli kertoi Mikestä kundaliinijooga opettaja ja siitä mitä hän touhusi ja teki. Mike oli kiitollinen lehden julkaisusta ja ajatteli saavansa lisää oppilaita kursseilleen.

Jumala toimii. Eräs paikallisen kristittyjen rukousryhmän jäsen leikkasi artikkelin talteen ja laittoi sen rukousryhmän kokouspaikan seinälle. Rukousryhmä päätti, että jotkut rukoilisivat ja paastoaisivat kunnes Mike tulisi uskoon. Samoihin aikoihin Mike sai kirjeen entiseltä luokkakaveriltaan Larrylta. Larry oli ollut innokas idän uskontojen ja joogan harrastaja, mutta hän oli luopunut niistä, koska hän oli kokenut uudestisyntymisen ja uskoi nyt Herraan Jeesukseen.

Kirjeessään Larry kertoi, että uudestisyntyminen on ihan erilainen kokemus kuin mitä hän on saanut joogan kautta. Larry kirjoitti Jeesuksen olevan ainoa tie pelastukseen. Hän kirjoitti kirjeessä, että Mike et voi koskaan löytää todellista rauhaa joogan ja meditaation kautta; sinun täytyy käydä tie ristin läpi, sinun tulee uudestisyntyä, Herra Jeesus on ainoa tie iankaikkiseen elämään.

Kirjoitin Larrylle takaisin selittäen kuinka onnellinen olin, että hän oli löytänyt kristinuskon polun, joka oli hänelle oikea polku. Kirjoitin että kristinuskon väitteet eivät olleet minua varten. Minun uskomukseni oli, että kaikki uskonnot olivat erilaisia polkuja yhden ja saman jumalan luokse. Tämä oli vakaa vakaumukseni. Outoa oli kuitenkin se että en saanut mielestäni pois Larryn kirjettä. Larryn sanat kaikuivat sisälläni, vaikka en edes uskonut niihin.

Monen viikon jälkeen, Mike päätti käsitellä tämän asian. Mike ajatteli että kristinuskon hylkääminen ilman että olisi tutkinut sen väitteitä olisi epäreilua - epäreilua minulle ja Hänelle joka väittää olevansa maailman Pelastaja. Mike ymmärsi ettei hän ollut koskaan antanut Jeesukselle mahdollisuutta todistaa Itsestään. Niin Mike ajatteli, että jos Hän tosiaan oli se joka Hän väitti olevansa, enkä testaa Hänen opetuksiaan, niin saattaisin hukata ja kadottaa sitä mitä olin etsimässä. Mike ajatteli myös että jos Jeesus olisi sallinut itsensä ristiinnaulittavan ihmisten pelastuksen tähden, niin olisin velkaa Hänelle sen että avaisin sydämeni sille mahdollisuudelle, että Hänen väitteensä on totta.

Mike nousi ylös yleensä viisitoista yli kolme yöllä ja puoli neljältä hän teki erilaisia asentoja ja hengitysharjoituksia ashramissaan oppilaidensa kanssa. Puoli viidestä puoli seitsemään he harjoittivat meditaatiota ja mantra joogaa. Eräänä aamuna hän päätti poiketa normaalista rutiinistaan.

Mike meni yksikseen huoneeseen ja istui alas. Hän päätti omistaa tämän päivän Jeesukselle, jonka Larry oli sanonut olevan ainoa välimies ihmisen ja Jumalan välillä. Mike sanoi useita kertoja; "Herra Jeesus, omistan tämän päivän sinulle. Uskon sinua jos olet todellinen ja maailman Pelastaja, niin näytä tai osoita se minulle tänään. Mike luki Raamattua pääasiassa Johanneksen evankeliumista sekä Ilmestyskirjasta. Mikeä puhutteli Ilmestyskirjan kuvaus hyvän ja pahan taistelusta Israelin harmagedonissa.

Mike luki ja jatkoi rukoilemistaan. Hän odotti voimakasta yliluonnollista kohtaamista, ehkä näkyä jossa ääni puhuisi. Hän luki useita tunteja Raamattua etsien Herraa Jeesusta. Mike oli luovuttamassa aikoen hylätä väitteet Jeesuksesta, kun hän kohtasi Jeesuksen, mutta ei omalla tavalla, vaan Herran Jeesuksen tavalla ilmestyä ja kohdata syntinen ihminen.

Pelastuminen. Kent Sullivan oli opiskellut idän uskontojen opetuksia sekä harjoitti Kriya joogaa. Kent hylkäsi idän uskonnot ja joogan, koska hän alkoi uskomaan Herraan Jeesukseen. Mike ei ollut koskaan tavannut Kentiä, mutta oli kuullut hänen kääntymyksestään. Mike ja muut joogajat eivät ymmärtäneet Kentin kääntymystä, koska hän oli ollut eräs kehittyneimmistä joogaajista Tampan kaupungissa. Mike ihmetteli kuinka joku voi hylätä kaikkien uskontojen totuudet ja uskoa Jeesuksen olevan ainoa pelastuksen tie. Mike ihmetteli että mikä sai Kentin pään kääntymään. Mike ei tiennyt sitä, että hän puolestaan rukoiltiin ja paastottiin ja että Kent oli yksi rukousryhmän jäsenistä.

Juuri sinä päivänä kun Mike tutki ja etsi mahdollisuutta oliko Jeesus todella maailman Pelastaja, niin Kent päätti pestä likapyykkinsä. Jumalan Henki pysäytti Kentin ja sanoi hänelle, älä mene sinne (pesemään pyykkiä), Minulla on sinulla muuta tehtävää, mene pakettiautoosi ja aja sinne minne sinua johdatan. Kent ei siinä vaiheessa tiennyt, että joogaopettaja (Mike), jonka puolesta hän oli rukoillut olisi matkan varrella liftaamassa.

Mike oli viettänyt monta tuntia keskittyen kristinuskon väitteisiin, mutta hänen oli myös pidettävä iltapäivällä eräs joogakurssi. Mike oli luopunut omaisuudestaan ja siksi hänen oli käveltävä tai liftattava. Kun hän seisoi tien vieressä, niin hän yhä rukoili, että jos Jeesus on tosiaan tie, niin Hän jollakin tavoin ilmestyisi.

Jumalan henki johdatti Kentiä tielle, jossa Mike liftasi. Kent ei yleensä ottanut liftareita kyytiinsä, muuta kun hän näki Miken pukeutuneena intialaisittain, niin hän koki, että nyt pitää pysähtyä ja ottaa tämä liftari kyytiin. Kun Mike nousi autonkyytiin, niin hän näki autossa kuvan joka esitti Jeesusta. Mike tunsi sydämessään, ettei tämä ollut sattumaa. Mike ymmärsi, että tämä oli vastaus hänen rukouksiinsa.

Autossa oli aluksi muutaman minuutin hiljaisuus. Sitten Kent kysyi: "Ystävä, voinko kysyä sinulta kysymyksen?" Ilman epäröintiä Mike sanoi, kyllä. Kent kysyi, että oletko koskaan kokenut sitä kuinka Jeesus tulee sydämeesi. Mike vastasi, että en, mutta miten voin, sillä olen koko päivän rukoillut tätä kokemusta.

Kent vastasi että Mike voisi tulla illalla rukouskokoukseen. Mike sanoi ettei hän halua odottaa iltaan asti, koska hän on rukoillut koko päivän Jeesusta ja jos tämä on Jumalan tapa lähestyä, niin hän haluaa kokea Jeesuksen heti nyt ja tässä. Kent ajoi auton ensimmäiselle pysähtymispaikalle ja alkoi kertomaan pelastuksen tietä.

Kun Mike oli hyväksymäisillään Jeesuksen, niin hänen mieleensä nousi opillisia esteitä. Mike esitti monta vaikeaa opillista kysymystä Kentille. Kent sanoi koko ajan, että älä välitä näistä opillisista asioista, vaan kokeile Jeesusta. Mike koitti tuoda vaikeita opillisia kysymyksiä Kentille käyttäen idän uskontojen opetuksia kysymyksissään. Kent painotti koko ajna, että älä välitä noista opillisista asioista, vaan kokeile Jeesusta.

Koska Kent oli ollut joogan ja idän uskontojen oppien pauloissa, niin hän ymmärsi Miken käsitykset sekä pelot. Kent oli viisas, sillä hän tiesi, että jos hän olisi alkanut väittelemään Miken kanssa opillisista kysymyksistä, niin Mike olisi voinut torjua sydämessään kokemuksen Jeesuksesta. Siksi Kent painotti olennaisia asioita ja toisteli Jeesuksen sanoja "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

Kent ymmärsi että ihmisen pitää ensin uudestisyntyä ennen kuin hän voi ymmärtää Jumalan valtakunnan opetuksia. Jeesus on totuus ja kun Hän tulee asumaan ihmisen sydämeen, niin Pyhä Henki tulee johdattamaan ihmistä kaikkeen totuuteen. Kaikkein tärkeintä on että etsijä kokee Herran Jeesuksen läsnäolon todellisuuden. Sen jälkeen he alkavat ymmärtää mitä on todellinen Raamatun opettama kristillisyys.

Mikella oli nälkä oppia tuntemaan Jumalaa ja lopulta Kent johdatti Miken lausumaan pelastuksen rukouksen: Herra Jeesus tule sydämeeni. Pese minut verelläsi. Anna syntini anteeksi. Anna minulle iankaikkinen elämä. Täytä minut läsnäolollasi ja rakkaudellasi. Tunnustan ja myönnän, että kuolit maailman syntien tähden ja nousit ylös kuolleista. Hyväksyn sinut nyt elämäni Herraksi.

Mike tunsi lämpimän aistimuksen syvällä sydämessään. Hän koki että jokin täysin erilainen oli ottanut paikan hänen sydämessään, jokin joka oli täysin erilaista kuin kaikki aikaisemmat kokemukset.

Muutamia päiviä tämän jälkeen hän kokosi joogaoppilaansa yhteen ja sanoi heille, että hän oli ollut väärässä eikä hän ole ollut koskaan kosketuksissa todellisen Jumalan Hengen kanssa ennen kuin hän kohtasi Jeesuksen. Mike ilmoitti että hän lopettaa joogakurssit. Jotkut hänen oppilaistaan järkyttyivät, mutta osa otti vastaan pelastuksen Herrassa Jeesuksessa.

Mike ymmärsi, että kaikki yliluonnolliset kokemukset eivät ole Jumalasta, sillä vain uudestisyntynyt Herraan Jeesukseen uskova ihminen voi vain kokea todellisen Jumalan Hengen läsnäolon.

Loppusanat. Kaiken edellä tutkitun valossa voidaan selkeästi todeta, että jooga, henkinen kasvu, kundaliinivoima ja meditaation sielunvihollisen eksytys, jonka kautta hän johdattaa ihmisiä iankaikkiseen kadotukseen.

Joogan henkinen kasvu on loputon suorittamisen tie, jossa joudut koko ajan tekemään fyysisiä harjoituksia sekä meditaation ja henkisen kasvun opetusten (itämaiset uskonnot) mukaisia tekoja. Sinulle luvataan valaistuminen, jota et kuitenkaan voi ikinä saavuttaa, koska tie jota kuljet on eksytys ja petos. Toivon että pysähdyt ajattelemaan jos olet joogan harrastaja, että mihin vetelään suohon olet itsesi ajanut. Hyppää pois tästä suosta ennen kuin se nielaisee sinut kokonaan, niin ettet voi päästä pois ulos tästä eksytyksen umpikujasta.

Et voi saavuttaa pelastusta ja kohdata Jumalaa omien tekojesi sekä joogan fyysisten harjoitteiden ja henkisen kasvun opetuksen kautta. Pelastus Herrassa Jeesuksessa on Jumalan armoa, jonka saat ilmaiseksi ja armosta ilman yhtään omaa ihmisen tekoa. Herra Jeesus on tie, totuus ja elämä sekä ainoa tie Jumalan luokse. Herra Jeesus rakastaa sinua ja haluaa pelastaa sinut. Vain Herra Jeesus voi antaa sinulle oikean kokemuksen Jumalan rakkaudesta, armosta, totuudesta ja pyhyydestä. Herra Jeesus on ainoa, joka voi johdattaa sinut todelliseen jumalisen elämän kasvuun.

Raamatun Jumalan Pyhä Henki haluaa näyttää sinulle totuuden Herran Jeesuksen ja Raamatun sanan kautta. Herra Jeesus kutsuu sinua parannukseen, eli tunnustamaan syntisi ja uskomaan Herraan Jeesukseen, sillä Hän haluaa antaa sinulle sinun syntisi anteeksi. Herra Jeesus haluaa johdattaa sinut todellisella totuuden tielle. Herra Jeesus vuodatti verensä Golgatan ristinpuulla, että sinä voisit vastaanottaa iankaikkisen elämän. Tänään voi olla pelastuksen päivä, jos kuulet kutsun, älä viivyttele vaan usko Herraan Jeesukseen.


Kirjoitus on kokonaisuudessaan sivullani:
Jooga henkivalta ja petos


Petri Paavola

Lähteet:
33/38 Raamattu
Biblia 1776
King James Version 1769

 

 

 





eXTReMe Tracker