Nature

Etusivulle | Yhteiskunnan ilmiöitä | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


Homo Pride ja pedofilian yhteys

Steve Baldwin teki tutkimuksen vuonna 2002 (Pedofilia yleisempää homojen keskuudessa), jonka on julkaissut Regent University Law Review. Tutkimuksen lopputulos kertoi kuinka tietokanta otanta henkeä kohti väestöstä tilaston mukaan homoseksuaalien keskuudessa tapahtuu huomattavasti enemmän lasten seksuaalista ahdistelua ja pedofiliaa kuin heteroiden keskuudessa. Edellä oleva tutkimus nostattaa monien mielissä tunteet pintaan sekä saa monet sanomaan, että tuollainen vihapuhe ja homoseksuaalien mustamaalaaminen täytyy lopettaa. Itse asiassa homoseksuaalien keskuudessa monet ovat sitä mieltä, että homoseksuaalisuus ja pedofilia kuuluvat kiinteästi yhteen. Homoseksuaalisuuden ja pedofilian yhteys on ollut monilta pimennossa, mutta homoseksuaalisuuden yleisen hyväksymisen myötä tämä asia nousee pinnalle ja paljastaa karmeat kasvonsa.

Eräs tunnetuimmista homoaktiiveista David Thorstad on sanonut, että homoseksuaalisuudella ja pedofilialla on luonnollinen ja kiistaton yhteys. Thorstadin mukaan poikarakastajat ovat olleet mukana homoseksuaalisuuden harjoittamisessa homoliikkeen alkuajoista asti. Edesmennyt tunnettu homorunoilija Allen Ginsberg on sanonut, että homoseksuaalisuuden ja pedofilian välillä on saumaton yhteys. Ginsbergin mukaan seksin harjoittamisen kielto rappeuttaa ihmistä. Lesbo kolumnisti Paula Martinac on sanonut kuinka aikuis-lapsi seksiä on pidetty tärkeänä aspektina homokulttuurissa.

Viimeaikaiset tapahtumat Ruotsissa tuovat surullisen todistuksen ja vahvistuksen homoseksuaalisuuden ja pedofilian yhteydelle. Svenska Dagbladetin toimittajat tekaisivat feikkitarinan luomalla valeprofiilin 14-vuotiaasta David pojasta. Valeprofiilin kautta toimittajat tutkivat lasten seksuaalisen hyväksikäytön levinneisyyttä LGBT (HLBT seksuaalivähemmistö) foorumilla. Tekaistun 14-vuotiaan pojan tarinan kautta journalistit tutkivat pedofiliaa Ruotsin LGBT yhteisössä.

Svenska Dagbladetin mukaan yli sata miestä otti yhteyttä "Davidiin", kun he saivat tietää hänen olevan 14-vuotias. Svenska Dagbladetin artikkelin mukaan heti muutaman minuutin sisällä alkoi seksin tarjoamisen ehdottamiset. Eräs miehistä, joka järjesteli tapaamista tekaistun pojan kanssa oli Tukholman Pride johtohenkilöihin kuuluva, jonka sanomalehti kuvasi Pride liikkeen avainhenkilöksi. Sanomalehden mukaan mies puhui BDSM seksistä (sitominen, kurittaminen, hallitseminen, alistaminen ja sadomakismi - voi sisältää kaikkia tai joitakin edellä mainittuja asioita) "pojalle" ja lupasi opettaa hänelle kaiken. Mies myös kyseli intiimejä kysymyksiä seksistä ja kertoi olevansa hallitseva, kun hän kertoi halustaan tavata poikaa seksin merkeissä. Mies myös pyysi poikaa lähettämään kehostaan videoita ja kuvia.

Tukholma Priden johtokunta ja johtoporras sanoo tutkivansa sisäisesti asiaa ja ilmoitti miehen toiminnan olevan laitonta seksuaalista toimintaa. Tukholman Pride johtokunnan on tietenkin otettava julkisesti kielteinen kanta pedofiliaan, mutta niin kuin on tullut esille, niin pedofilia on laajasti hyväksyttyä homokulttuurissa. Svenska Dagbladet tunnisti erään "pojalta" seksiä hinkuvan miehen olevan ulkoministeriön virkailija, joka yritti tavata "Davidia" Sergelin torilla.

Ruotsissa on eniten LGBT Pride juhlia asukasta kohden maailmassa, yli 30 juhlaa kautta maan. Suurin ja tunnetuin on Tukholma Pride, joka on laajin LGBT juhla Skandinaviassa. Ruotsin LGBT yhteisöllä on maassa laaja tuki, jota tukevat muun muassa johtavat poliitikot, poliittiset puolueet ja monet korkea arvoiset virkailijat. Viime vuonna Ruotsin armeija piti pro-LGBT kampanjan, jonka nimi oli We Don't Always March Straight, joka tarkoittaa: Me emme aina marssi heteroina.

Mitä enemmän homoseksuaalisuus saa yleistä hyväksyntää yhteiskunnassa, niin sen läpinäkyvämmäksi tulee homoseksuaalisuuden ja pedofilian yhteys. Homoseksuaalisuuden yleistyessä seksuaalisen perversion ja vääristymän vallassa olevat aikuiset pyrkivät kohdistamaan yhä enemmän seksuaalisia perversioitaan lapsia ja nuoria kohtaan. Nykyään jotkut homoaktivistit sanovat, että koska lasten ja nuorten seksuaalisuus tulee hyväksyä, niin sen takia seksin suojaikärajaa ei tarvittaisi enää ollenkaan. Yhteiskunnassa käynnissä oleva järjettömyys ja hulluus kaikenlaisen perversion hyväksymisessä tulee saastuttamaan ja tuhoamaan monen lapsen ja nuoren elämän. Suurimmat syylliset tähän ovat yhteiskunnan päättäjät, jotka ovat avanneet ovet lähes kaikenlaiselle perversion hyväksymiselle.

Se mitä tapahtui ja tapahtuu Ruotsin homoyhteisöissä tapahtuu myös Suomessa, tosin vielä paljolti julkisuudelta salassa, mutta ajan kuluessa myös Suomessa saadaan lukea yhä enemmän samanlaisia uutisia. Haastan suomalaisia yrityksiä, jotka tukevat Helsinki Pride tapahtumaa ja yhteisöä kysymällä, että haluatteko edistää pedofiliaa Suomessa? Tukemalla Helsinki Pridea osallistutte tukemaan pedofiliaa Suomessa, sillä vaikka jokainen homoseksuaali ei olekaan pedofiili, niin monet homoseksuaalit sanovat, että homoseksuaalisuudella ja pedofilialla on luonnollinen ja kiistaton yhteys. Tämän vahvistavat myös monet tutkimukset.

Seuraavat yritykset ja yhteisöt tukevat Helsinki Pridea:

Pääkumppanit: Borenius ja Helsingin Sanomat.

Teemakumppanit: Karhu, Kuudes, Nitro, Hopkins, Tieto, Lidl, Ruosila.

Viralliset kumppanit: Nordea, Moomin, Stockmann, Burger King, Varma, Skittles, Telia, DNA, Elisa, Accenture, Alko, Salesforce, Clarion Hotel, OP Helsinki, Pivo, Finlayson, Night People Group.

Tukikumppanit: Happy Joe, Marimekko, Momentin Group, Finnair, Hai, Kela, Neste, Blok, Academic Work, Clas Ohlson, FinnKino, Kesko, EY, Outokumpu ruostumaton teräs, Espresso House, Videolle, Suomen evankelis-luterilainen kirkko.

Edellä olevat yritykset ja yhteisöt tietämättään tukevat pedofiliaa Suomessa. Kukaan vastuullinen ihminen, yritys tai yhteisö ei tietenkään halua tukea pedofiliaa, mutta tukemalla Helsinki Pridea osallistuu pedofilian tukemiseen. Helsinki Pride ja homoyhteisöt Suomessa voivat sanoa julkisesti etteivät he hyväksy pedofiliaa, mutta se on kuitenkin tosiasia, että homoseksuaalisuudella ja pedofilialla on kiistaton yhteys keskenään. Ruotsissa Tukholma Priden kiinnijäänyt johtohenkilö ja ulkoministeriön virkailija ovat varmasti aikaisemmin olleet julkisesti sitä mieltä, että pedofiliaa ei tule hyväksyä, mutta samaan aikaan he itse ovat kuitenkin pedofilian kannattajia. Koska homoseksuaalisuudella ja pedofilialla on kiistaton yhteys, niin siksi et voi koskaan luottaa minkään homoyhteisön tai vaikuttajan sanaan, jos hän tuomitsee pedofilian, sillä hänen sanoessaan tuomitsevansa pedofilian, niin hän voi sydämessään kannattaa pedofiliaa sekä harrastaa sitä käytännössä.

Haastan edellä olevia yrityksiä ja yhteisöjä sekä kaikkia homoutta tukevia ihmisiä irtisanoutumaan homoseksuaalisuuden kannattamisesta, koska homoseksuaalisuus on luonnonvastainen seksuaalinen vääristymä ja perversio, joka suurella todennäköisyydellä johtaa sitä harjoittavan ihmisen hyväksymään sekä harrastamaan pedofiliaa. Jos lapset ja lapsen hyvinvointi on tärkeää sinulle, niin silloin et voi enää antaa tukeasi seksuaaliselle vääristymälle.

Hollannissa tehdyt tutkimukset, jossa homoseksuaalisuus on ollut pitkän ajan hyväksyttyä ovat osoittaneet, että homoseksuaaleilla on suurempi riski psykiatrisiin sairauksiin kuin heteroilla. Näiden tutkimusten valossa on selvää ettei "homofobia" ole homoseksuaalien psykiatristen ongelmien syynä, ei ainakaan Hollannissa. Hollannin tutkimusten perusteella voidaan todeta, että luonnottomuus ja seksuaalinen vääristymä saa aikaan myös psykiatrisia ongelmia. Homoseksuaaleja ei auteta sillä tavalla, että homous hyväksytään, vaan sillä tavalla että homoseksuaalit pitäisi eheyttää luonnolliseen seksuaalisuuteen, joka korjaisi seksuaalisen vääristymän ja kiinnostuksen pedofiliaan.

Homoseksuaali on tärkeä ja arvokas ihmisenä, eikä seksuaalinen vääristymä alenna hänen ihmisarvoaan, mutta hän tarvitsisi oikeaa apua. Jos homoseksuaalisuutta yhä enenevässä määrin edistetään, niin se tulee lisäämään seksuaalisia perversioita, joista kaikkein eniten lapset tulevat kärsimään. Minkälaisen tulevaisuuden sinä haluat jättää lapsillemme, sellaisen, joka hyväksyy perversiot ja vääristymät vai luonnollisen elämän ja seksuaalisuuden?

 

Petri Paavola 20.6.2019

 

Lähteet:
Theo Sandfort, Ron de Graaf, et al., "Same-sex Sexual Behavior and Psychiatric Disorders," Archivesof General Psychiatry, 58(1): 85-91, p. 89 and Table 2 January 2001
varldenidag.se/nyheter/ pridechef-sokte-kontakt-med-barn-pa-hbtq-forum
sputniknews.com/-sweden-pride-boss-grooming/
pride.fi/ toimintaamme/helsinki-pride-viikko/partnerit/
kotipetripaavola.com/ luterilainen kirkko ja helsinki pride

 

 

 

 

 





eXTReMe Tracker