Etusivulle | Yhteiskunnan ilmiöt ja asiat


 

Ihminen on luotu Jumalan rakkautta varten

 

Onnellisen elämän salaisuus on Raamatun Jumalan rakastamisessa ja lähimmäisen rakastamisessa, niin kuin ihminen itseään rakastaa. Kun tämä yhtälö puuttuu, niin hyvinvoinnin tavoitteleminen johtaa huonompaan sisäiseen olotilaan. Ihmisen palvonta itseään kohtaan johtuu siitä kun häneltä puuttuu Jumala jota palvoa. Raamatun mukaan ihminen on luotu palvomaan Raamatun Jumalaa. Jumalan palvominen tarkoittaa ensisijassa Jumalan rakastamista ja kunnioittamista sekä Hänen sanansa ja opetuksiensa noudattamista. Kun ja jos ihminen edellä kuvatun tavoin palvoo Jumalaa, niin hän saa elää onnellista ja tyytyväistä elämää.

Jos ihmisen sydämestä puuttuu Raamatun Jumalan palvonta, niin hän alkaa palvomaan itseään, eli tekee itsestään ja itselleen tärkeistä asioista hänen elämänsä epäjumalan. Samoin jos ihmiseltä puuttuu suhde Raamatun Jumalaan, niin hän ajautuu palvomaan erilaisten uskontojen epäjumalia.

Silloin kun ihminen ei elä elämäänsä Raamatun Jumalan tarkoittamalla tavalla, niin se johtaa hänet sisäisesti tyhjyyteen, jota yritetään täyttää kaiken aikaa erilaisilla elämyksillä. Elämykset ovat hetkittäisiä tapahtumia, jotka eivät täytä ja tyydytä ihmisen sisintä kuin hetkeksi. Elämys ei poista arkipäivän tyhjyyttä. Vain Raamatun Jumala voi täyttää ihmisen sisimmän, niin että hän saa elämälleen tarkoituksen sekä kykenee olemaan onnellinen ja tyytyväinen.

Jumalisuuden ulkokuori sekä kyvytön rakastamaan

Ajassamme jotkut ihmiset välttelevät henkistä ja moraalista kasvua. Tällaiset ihmiset ovat hyvin usein sellaisia, joilla on elämässään ateistinen maailmankuva tai sitten he ovat sellaisia jotka kasvavat arvotyhjiössä. Ajassamme on kuitenkin nähtävissä henkisen kasvun etsimisen lisääntymistä. Monet ihmiset hakevat nykyisin vääriä henkisiä arvoja New-Age liikkeistä, okkultiikasta, noituudesta, itämaisista uskonnoista sekä myös teologiasta tai uskosta Raamatun Jumalaan, joka on laadultaan ja luonteeltaan kuitenkin epäraamatullista ja väärää uskoa (kaikki nämä ovat osa antikristuksen lopunajan eksytystä).

Raamatun sana profetoi (2 Tim luku 3), että lopunaikana ihmiskunnan viimeisinä päivinä ihmiset ovat itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia (kyvyttömiä rakastamaan ja ottamaan vastuuta), epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia.

Raamattu sanoo lopunajan ihmisten olevan sellaisia, joilla on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltäytyvät tunnustamasta Raamatun Jumalan voimaa. Sen sijaan lopunajan ihmiskunta ajautuu kohti antikristuksen valtakuntaa, joka nousee lopunaikana maan päälle. Lopunajan antikristuksen valtakunnassa hyväksytään kaikenlainen muu uskonto ja uskominen, mutta antikristus pyrkii kieltämään Raamatullisen uskon.

2 Tim 3:3 oleva sana rakkaudettomia on kreikankielen alkutekstissä sana astorgos, joka tarkoittaa olla vailla luonnollista hellyyttä. Jumalan sana todistaa sen, että lopunajan ihmisillä on vaikeuksia muodostaa pysyviä parisuhteita, koska heidän sydämestään puuttuu luonnollinen hellyys ja rakkaus, joka johtaa sitoutumiseen ja pysyvään parisuhteeseen. Koska ihminen palvoo (itsekkyys) itseään eikä rakasta lähimmäistään, niin kuin itseään (eikä rakasta Raamatun Jumalaa), niin siksi häneltä puuttuu kyky sellaiseen hellyyteen ja rakkauteen, joka johtaisi pysyvän parisuhteen muodostamiseen. Tästä syystä lopunajan ihmisten parisuhteet rikkoutuvat ja siksi heidän elämänsä on loputonta parinvaihtoa sekä pettymystä.

Silloin kun ihminen nostaa oman älynsä kaiken yläpuolelle, niin hän palvoo itseään ja omia saavutuksiaan. Tämän seurauksena itsekäs oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden tavoitteleminen ei johdakaan siihen mihin sen pitäisi johtaa, vaan se johtaa sisäiseen tyhjyyteen, josta voidaan käyttää myös nimitystä arvotyhjiö.

Silloin kun ihmisen sydämestä puuttuu usko Raamatun Jumalaan sekä Jumalan rakastaminen ja lähimmäisen rakastaminen, niin kuin ihminen itseään rakastaa, niin hän ajautuu arvotyhjiöön, jossa hän satuttaa itseään ja lähimmäisiään. Jokaisen ihmisen elämä on arvokasta, mutta usko Raamatun Jumalaan antaa ihmiselle ainoan ja oikean arvopohjan, jonka mukaan hän kykenee saavuttamaan onnellisen elämän.

Oman tien kulkemisen tie on tuhon tie

Suomessa ja muuallakin nykyään meno on kuin Sodomassa. Raamattu opettaa että Sodoman syntejä olivat homouden lisäksi ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo, eikä Sodomassa autettu kurjia ja köyhiä. Sodoma synnit ovat hyvin samanlaisia kuin nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan synnit. Ylpeys on sama asia kuin minäkeskeisyys, sillä itseään täynnä oleva ihminen on ylpeä. Leivän yltäkylläisyys johtaa huolettomaan lepoon, eli pitämään vain itsestä itsekkäästi huolta. Itsekäs ihminen ei auta köyhiä ihmisiä. Tosin tänä päivänä on näkyvissä sellainen trendi, että varsinkin monet nykyajan itsekeskeiset julkkikset nostavat omaa profiiliansa sekä pyrkivät saamaan lisää ihailua itseään kohtaan osallistumalla erilaisiin hyväntekeväisyyskampanjoihin.

Moni ihminen ajattelee että etsiköön kukin omia polkujaan ja tulkoon onnelliseksi omilla ehdoillaan. Raamattu sanoo sananlaskuissa, että miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie. Saarnaajan kirjassa sanotaan Jumalan tekevän ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia. Silloin kun etsitään henkisiä arvoja ja totuutta, joka tekee ihmisen onnelliseksi, niin on olemassa vain yksi totuus ja yksi tie Jumalan luokse ja se tie Jumalan luokse käy uskon kautta Herraan Jeesukseen.

Uskonto kahlitsee usko vapauttaa

Usko Herraan Jeesukseen eroaa kaikista uskonnoista ja uskomuksista, koska kaikki uskonnot ja uskomukset vaativat sinua tulemaan hyväksi ja paremmaksi ihmiseksi. Voidaksesi tulla uskontojen ja uskomusten mukaan paremmaksi ihmiseksi, niin kaikki riippuu sinusta ja sinun voimavaroistasi. Sinun on saatava aikaan muutos oman voimasi kautta, että voit tulla paremmaksi ihmiseksi. Tästä syystä loppujen lopuksi uskonto uuvuttaa ja väsyttää sinut. Ensin saat siitä intoa, mutta siitä tulee sinulle kuristava kahle, joka lopulta uuvuttaa ja väsyttää sinut.

Usko Herraan Jeesukseen ei ole uskontoa, vaan suhde ihmisen ja Raamatun Jumalan välillä. Raamatun sanan opetuksen mukaan ihminen on synnin orja, eikä hän voi parantaa itseään siten, että hän tulisi kokonaan synnistä vapaaksi. Tästä syystä Jumala armahtaa jokaisen ihmisen, joka tunnustaa syntinsä ja uskoo Herraan Jeesukseen. Armahtamisen seurauksena Jumala antaa ihmisen sydämeen Pyhän Hengen voimaksi, jonka kautta ihminen kykenee muuttumaan ja pääsemään vapaaksi synnin orjuuksista.

Raamatun usko eroaa kaikista muista uskoista ja uskomuksista, koska vain usko Heraan Jeesuksen tuo armon ihmisen elämään. Jumalan armo antaa Pyhän Hengen kautta ihmiselle voimaa elämän muutokseen, joka johtaa onnelliseen ja tyytyväiseen elämään. Jumalan armo Pyhän Hengen voiman kautta antaa myös ihmiselle voiman muodostaa pysyvä parisuhde, joka perustuu keskinäiseen rakkauteen, kunnioitukseen ja luottamukseen.

Sydämen murtumispiste

Tosiasia on se ettei kukaan pärjää yksin, sillä jokainen tarvitsee toisen ihmisen apua ja rakkautta. Jokaisen ihmisen sydämessä on murtumispiste, jolloin sydän murtuu ja hajoaa. Kun sydämen murtumispiste murtuu, niin ihmiset valitsevat sen jälkeen hyvin erilaisia polkuja elämäänsä. Joku kovettaa sydämensä entistä enemmän. Toinen katkeroituu. Kolmas etsiytyy hakemaan apua ja lohtua uskonnoista, jotka eivät kuitenkaan pysty auttamaan kuin hetkellisesti. Neljäs ajautuu päihdekierteeseen. Viides ajautuu itsepetoksen tielle rakentaen elämäänsä unelman, joka eräänä päivänä kaatuu kumoon kuin korttitalo. Kuudes alkaa rakentamaan hyvää oloa liikunnallisista harrastuksista, kehittäen hyvää fyysistä oloa ja kuntoa, joka on kuitenkin katoavaista, jonka voi menettää hetkessä ei toivotun sairauden kautta. Seitsemäs sairastuu henkisesti. Näitä tarinoita voisi jatkaa loputtomiin, jossa sydämen murtumispiste johdattaa ihmisiä erilaisiin elämäntilanteisiin, jotka eivät tuo ihmisen elämään onnea ja tyytyväisyyttä, ehkä joissakin tapauksissa hetkeksi, mutta sekin murenee ja murtuu ajan päästä.

Se ihminen joka sydämen murtumispisteessä tunnustaa syntinsä Jumalalle ja uskoo Herraan Jeesukseen löytää todellisen elämän ja yltäkylläisyyden uskon kautta Herraan Jeesukseen. Usko Herraan Jeesukseen on ainoa asia, joka kantaa ihmistä tässä ajassa sekä kuoleman jälkeen, koska uskon kautta Herraan Jeesukseen ihminen saa lahjaksi iankaikkisen elämän Jumalan luona. Tämä tietoisuus ja uskon varmuus Jumalan armosta on sellainen voimavara ihmisen elämässä, että hän uskon kasvun kautta saa kokea turvallista oloa sydämessään ollessaan Jumalan rakkauden kohteena Jumalan lapsena. Usko Herraan Jeesukseen ei ole uskottelua ja luulottelua, vaan Jumalan läsnäolon kokemista ja tuntemista.

Materialismin epäjumala

Monille materialismista on tullut epäjumala. Tällaisen epäjumalan vallassa oleva ihminen ostaa koko ajan jotakin uutta kuten tietokone, puhelin, auto jne. pitää vaihtaa koko ajan uusimpaan versioon. Samoin rakennetaan hieno talo, jota remontin avulla päivitetään koko ajan uusimmilla rakennusalan innovaatioilla ja tuotteilla. Materialistin elämä on tyhjää, sillä hänen sydämensä on tyhjää täynnä ja kaikki elämän sisältö tulee tavaran ja materian kautta. Tavara, materia ja raha on katoavaista, jonka ihminen voi koska tahansa menettää. Rahan ahneus ruokkii materialismia sekä orjuuttaa ihmisen mammonan ja ahneuden syntien orjaksi. Usko Herraan Jeesukseen on ainoa mikä kestää, koska sillä on iankaikkisuus arvo, joka ei häviä ja katoa koskaan. Tämänkin tähden Herraan Jeesuksen uskova ihminen kykenee elämään onnellista elämään kaikissa elämän tilanteissa.

Oikeat elämänarvot

Silloin kun ihminen tavoittelee onnellisuutta ilman Raamatun Jumalaa, niin se johtaa ihmisen itsekkyyteen sekä minäkeskeisyyteen, jonka seurauksena ihminen ei kykene tekemään moraalisesti oikeita valintoja. Itsekkyys johtaa myös voittamisen palvontaan, jossa kukaan ei arvosta häviäjiä ja heikkoja ihmisiä, sillä vain voittajia arvostetaan. Tämä johtaa oman edun tavoittelemiseen, jossa muut ihmiset koetaan kilpailijoina ja uhkina, jotka tulee kaataa kumoon keinolla ja hinnalla millä hyvänsä.

Kun ihminen elää yhteydessä Raamatun Jumalan kanssa, niin se johdattaa hänet pitämään huolta heikoista sekä tilaan jossa ei etsitä omaan kunniaa tai omaa parasta, koska Raamatun Jumalaan uskova ihminen rakastaa lähimmäistään, niin kuin itseään.

Raamatun sanan opetuksen mukaan ihminen tarvitsee itselleen suuremmat arvot kuin mitä hän kykenee itselleen asettamaan ja vasta sen jälkeen ihminen löytää elämälleen todellisen tarkoituksen ja merkityksen. Jumala on luonut ihmisen ja sillä perusteella Hän on ainoa, joka kykenee antamaan ihmiselle oikeat arvot, arvomaailman ja opetukset, joita noudattamalla ihmisen on hyvä elää tässä maailmassa. Raamattu ei ole ainoastaan rakkauskirje Jumalalta ihmiselle, vaan myös kirja totuudesta. Raamatun Jumalaan uskomalla ihminen löytää totuuden ja kykenee hylkäämään maailmassa vallitsevat monet valheet.

Keinotekoisuus vs. aitous

Moraalinen hämmennys ja umpikuja johtuu siitä, että ihminen uskoo valheeseen, jonka mukaan hän elää itsekeskeisesti ja itsekkäästi sekä rakentaa yhteiskuntaa omia etujaan ajaen. Hyvän ja arvokkaan elämän voi saavuttaa vain siten, että noudattaa Luojan antamia ohjeita ja neuvoja. Ihmisen pahoinvointi lisääntyy sen mukaan mitä kauemmas hän ajautuu Raamatun Jumalan antamista ohjeista ja neuvoista. Ennen Suomen lait perustuivat paljolti Raamattuun sekä samoin ihmisten hyvät käytöstavat tulivat Raamatusta, mutta koska ihmiset ovat hylännet totuuden perustuksia ja rakentaneet elämänsä valheen perustuksien varaan, niin sitä myötä ihmisten sisäinen pahoinvointi kasvaa ja lisääntyy.

Raamattu opettaa jokaisen jumalattoman ihmisen olevan synnin orjuudessa, joka tarkoittaa synnissä ja valheessa elämistä monella eri tavalla. Ei tarvitse katsoa kuin tämän päivän maailman tilannetta, niin voidaan selkeästi havaita, että maailma on menossa entistä enemmän sekaisin ja kaikki johtuu ihmisen kapinasta Raamatun Jumalaa vastaan. Nykyajan sekava maailmantilanne todistaa Raamatun sanan ilmoituksen ihmisen synnin orjuudesta olevan tosiasia.

Raamatun opetus Jumalasta ja Hänen yhteydestään ihmiseen on sellainen missä ihmisen mieli tarvitsee muutosta Jumalan tahdon ja Jumalan sanan totuuden mukaiseen suuntaan. Aikamme vääristynyt usko opettaa, että Jumala on ihmisen haluja ja toiveita varten, jotka ovat lihallisia synnin haluja. Minäkeskeinen itsekkyys höystettynä uskonnollisuudella (ei Raamatun uskolla) saa sen aikaan, että ihminen kokee tarvitsevansa Jumalaa toteuttamaan ihmisen synnillisiä ja lihallisia toiveita ja haluja.

Jos yhä enemmän olisi sellaisia ihmisiä, jotka uskoisivat Raamatun Jumalaan, niin maallisten terapeuttien työt vähentyisivät, koska oikea ja aito Raamatullinen usko Herraan Jeesukseen eheyttää ihmisen rikkinäisen sydämen.

Raamattu puhuu ja opettaa siitä mitä ihminen todella tarvitsee voidaksensa elää oikeamielisesti ja totuudenmukaisesti. Edellä oleva päämäärä ei toteudu muutoin kuin hylkäämällä synnit sekä ojentautumalla Jumalan sanan totuuden mukaisesti. Silloin kun ihminen ymmärtää Jumalan rakkauden Herrassa Jeesuksessa ihmistä kohtaan ja sen että vain Herran Jeesuksen sovitustyön kautta Jeesukseen uskoen ihminen voi muuttua ja saavuttaa onnellisen elämän, niin se johdattaa ihmisen kunnioittamaan Jumalaa ja noudattamaan Jumalan sanan opetuksia. Ihminen ei voi saavuttaa ja elää elämäänsä todellisen ja aidon ihmisyyden kautta ilman yhteyttä Raamatun Jumalaan.

Elämä ilman Jumalaa on kuin sulhasen suudelma morsiamen suulle likaisen hunnun läpi. Tällainen suudelma on keinotekoinen, eikä sulhanen ja morsian kohtaa siinä todellista suudelman kosketusta. Elämä Jumalan kanssa on kuin aito ja oikea sulhasen ja morsiamen suudelma. Suudelma oli vain kielikuva, jonka kautta pyrin tuomaan esille sitä, että jumalattomuuden tilassa ihminen ei saa kokea aitoa ja todellista ihmisyyttä, vaan joutuu tyytymään keinotekoiseen elämään, joka on synnin pettämä ja likaama.

Ihmisen parannuskeinot vastaan Jumalan muuttava voima

Raamattu opettaa ettei uskova ihminen tule täydelliseksi tässä maailmanajassa. Tämä tarkoittaa sitä, että uskova ihminen on loppuun saakka vajavainen, mutta Jumalan armosta muuttumisen prosessissa uskon kautta Herraan Jeesukseen.

Jumalattomat ihmiset (ateistit, uskonnolliset jne.) pyrkivät parantamaan itseään oman voimansa kautta. He pyrkivät parantamaan omaa hengellisyyttään (itse valittua), moraaliaan ja uskonnollisuuttaan. Synnin orjuus ja sielunvihollisen voimat pitävät siitä huolen, että ihmisen oman voiman (sielunvihollisen avustuksella) kautta ei tapahdu todellista muutosta, vaan ihminen jää aina synnin orjuuteen monilla eri tavoilla. Omavoimainen parannus on sielunvihollisen petos, joka näyttää hyvältä ja oikealta vain sen tähden koska synti vääristää jumalattoman ihmisen ymmärryksen.

Jumala kutsuu ja valitsee meidät pelastukseen uskon kautta Herrassa Jeesuksessa. Kukaan ihminen ei siis itse omaehtoisesti valitse Raamatun Jumalaa, sillä Raamattu opettaa, että Jumalan hyvyys vetää ihmistä parannukseen ja pelastukseen. Raamattu opettaa etsikonajasta, jolloin Jumala vetää ihmistä pelastukseen ja silloin ihminen voi alkaa kiinnostumaan ja ajattelemaan uskonasioita. Pyhän Hengen tehtävä on todistaa synnistä, vanhurskaudesta (Jeesus) sekä tuomiosta (kadotus) ja kun ihminen kokee olevansa syntinen Jumalan edessä sekä olevansa matkalla kadotukseen syntiensä tähden ja kokee sydämessään tarvitsevansa uskon kautta Herraan Jeesukseen pelastuksen ja syntien anteeksiantamuksen, niin hän tulee Jumalan armosta Raamatulliseen uskoon, saaden synnit anteeksi Jeesuksen veren, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta sekä iankaikkisen elämän. Raamatullinen usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Ihminen on luotu Jumalan rakkautta varten sen tähden Herra Jeesus sanoi: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."

 

Petri Paavola

Lähteet:
33/38 Raamattu
Biblia 1776
King James version 1611
 


 

 

Tiedustelut ja yhteydenotot: Palautesivu         







eXTReMe Tracker