Nature

Etusivulle | Raamatunopetuksia | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


Informaatiosota valeuutiset Jumalan palveleminen

Kaikkina aikoina Herran Jeesuksen opetuslapsen keskipisteen tulee olla uskossa Herraan Jeesukseen rakkauden totuudessa. Vuodesta 2020 tähän päivään asti ja tämänkin päivän jälkeen koronavirus ja koronarokote on erottanut Herran Jeesuksen opetuslapsia kahteen eri leiriin, jossa toiset sanovat koronarokotteen olevan hyvä asia ja toiset sanovat koronarokotteen olevan ihmiselle vaarallinen. Tämä asia ei saisi jakaa, eikä repiä seurakuntaa ja aiheuttaa seurakunnan sisällä riitoja. Vaikka olisimme mitä mieltä tahansa koronarokotteesta, niin se ei saa aiheuttaa riitoja eikä rikkoa totuuden rakkauteen perustuvaa uskon ykseyttä.

Keskinäisen totuuden rakkauden vaaliminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kukaan ei saisi kertoa omaa kantaansa siitä mitä ajattelee koronarokotteesta. Oman mielipiteensä sanominen koronarokotteesta, näkökannan esittäminen tai miten asian ymmärtää tulisi tapahtua sävyisyyden Hengessä ja toinen toisiaan kunnioittaen, Hengen ykseyden ja veljeyden sekä sisaruuden Kristuksessa Jeesuksessa säilyttäen. Tämä aihe on nyt todella tärkeä. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan totuuden kautta.

 

Sisällys:
Alkusanat
Koronavirus luonnollinen eläinperäinen virus vai ihmisen manipulaation tulos?
Koronarokote turvallinen vai vaarallinen rokote?
Informaatiosota ja median sekä yhteiskunnan manipulaatio
Ilmestyskirjan maan mahtavat ja farmakeia
Loppusanat



Alkusanat

Esitän sinulle lukijani kysymyksiä? Mitä jos koronavirus olisikin ihmisen manipulaation tulos? Mitä jos koronarokote olisikin paljon vaarallisempi kuin aikaisemmat rokotteet aiheuttaen monille vaarallisia sairauksia sekä jopa kuolemaa? Mitä jos koronavirus ja koronarokote olisikin uuden maailmanjärjestyksen airueiden suunnitelma, minkä kautta pyritään pääsemään lähemmäs uuden maailmanjärjestyksen asettamista maan päälle? Mitä jos Raamatun sana kertoo meille, että lopunaikana maan mahtavat eksyttävät koko maailmaa lääkemyrkyn ja lääkenoituuden kautta?

Jos nämä edellä olevat kysymykset olisivat totta, niin miten sinä suhtautuisit tähän nykyiseen tilanteeseen? Olisitko hiljaa ja vaiti uskovien ja yhteiskunnan edessä? Pyrkisitkö sävyisyydessä ja totuuden rakkaudessa tuomaan nämä asiat jollakin tavalla julkisesti esille, jos ne olisivat totta?

Aion vastata myöntävästi näihin kysymyksiin tässä kirjoituksessani.

Koronavirus luonnollinen eläinperäinen virus vai ihmisen manipulaation tulos?

Lääketieteen ammattilaiset ovat jakaantuneet kahteen eri leiriin koskien koronaviruksen alkuperää. Toiset sanovat sen olevan luonnollinen eläinperäinen virus ja toiset sanovat sen olevan ihmisen manipulaation tulos laboratorio työskentelyn seurauksena.

Suurimmalla osalla ihmiskuntaa ei ole pätevyyttä itse tutkia koronavirusta laboratorio olosuhteissa ja selvittää sen alkuperää. Suurin osa meistä ihmisistä myös lääketieteen parissa työskentelevistä ihmisistä emme kykene itse tutkimaan virusta ja selvittämään sen alkuperää laboratoriossa vastaansanomattomien ja luotettavien tutkimusten kautta. Lääketieteen huippuammattilaiset, jotka tietävät asiasta eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä mikä on koronaviruksen alkuperä. Miten siten koskaan voisimme tietää sen onko koronavirus eläinperäinen virus vai ihmisen manipulaation tulos?

Joudut luottamaan tässä asiassa jompaankumpaan ryhmään lääketieteen huippuammattilaisista, jotka ovat tässä asiassa erimielisiä. Onko sinulla mitään muuta mahdollisuutta saada selville viruksen alkuperää? Onko meillä minkäänlaisia todisteita siitä, että koronaviruksen alkuperä ei olisi eläinperäinen? Itse asiassa on selkeitä todisteita. Eläinperäisen koronaviruksen aiheuttaman epidemian sanottiin alkaneen Wuhanin Kiinasta joulukuussa 2019.

Lääketieteen nobelisti ja virologi Luc Montagnier ja ranskalainen virologi Françoise Barré-Sinoussi ovat sanoneet SARS-COV-2 (Covid-19) viruksen olevan ihmisen manipulaation tulos. Italialainen mikrobiologi ja professori Joseph Tritto on tullut samanlaiseen johtopäätökseen kuin Montagnier ja Sinoussi. Myös lukemattomat muut lääketieteen huippuammattilaiset ovat sitä mieltä, että koronavirus Covid-19 on ihmisen manipulaation tulos, jossa ihminen on lisännyt sekvenssejä eläinperäiseen virukseen. Tällä tavalla eläinperäistä virusta on muokattu laboratoriossa ja siitä muokattiin Covid-19 virus.

Monen alan ammattiosaaja tohtori David E. Martin on sanonut, että vuonna 1999 North Carolinan Yliopistossa professori Ralph Baric alkoi tutkimaan kuinka voidaan vahvistaa tiettyjä taudinaiheuttajia, joita kutsutaan rekombinaatio tekniikaksi koronaviruksiin liittyen. NIAID rahoitti tätä tutkimusta. Anthony Fauci on ollut NIADIn johtaja vuodesta 1984.

2002 ja 2003 tutkimukset olivat siinä vaiheessa, että koronaviruksen osia kyettiin muokkaamaan, erityisesti ACE2-reseptoria ja S-1 piikkiproteiinia, että kyettiin muokkaamaan koronaviruksesta enemmän terveysuhka ihmisille.

SARS-Cov-1 "epidemia" alkoi vuosina 2002 - 2003 ja yhtäkkiä "luonto osasi" tehdä koronaviruksesta vakavan taudinaiheuttajan ihmisille, käyttäen samaa tekniikkaa ja menetelmiä kuin oli tehty laboratoriossa. Sitten vuonna 2011 "levisi" vakava MERS- koronavirus. Ja sitten "tapahtui COVID-19" (SARS-Cov-2) "taudin puhkeaminen".

David E. Martin sanoi, että SARS-Cov-1, MERS ja SARS-Cov-2 ovat asioita, jotka ovat väitetysti muuttuneet, mutta ne ovat myös muuttuneet laboratoriossa. Piikkiproteiini ja ACE-2 reseptori ovat asioita, joita on tehty synteettisesti laboratoriossa ja meille kerrotaan, että myös luonto osasi samaan aikaa tehdä nämä asiat, kuin mitä on laboratoriossa tehty.

David E. Martin sanoi myös, että historiallisesti koronavirukset eivät ole aiheuttaneet merkittäviä sairauksia ihmisillä. Mutta, kuinka yhtäkkiä 2002 - 2003 tapahtui tämä koronavirusten maaginen muuttuminen tappaviksi?

Martinin puheiden perusteella osaamme tehdä sellaisen johtopäätöksen, että koronavirus Covid-19 on ihmisen manipulaation tulos ja se on tahallisesti levitetty ihmisten keskuuteen. Anthony Fauci sanoi vuonna 2017 tammikuussa healio.com terveysalan ammattilaisten nettijulkaisussa, että ei ole epäilystäkään siitä, että Donald Trump tulee kohtaamaan yllättävän tartuntataudin puhkeamisen hänen presidenttiytensä aikana.

Fauci sanoi, että tautipandemian estäminen alkaa usein meren takaa ja kunnon vastaus sille tarkoittaa yhteistyötä, ei vain USA:n ja muiden maiden kanssa, vaan myös julkisen ja yksityisen sektorin kanssa.

Mistä Fauci tiesi tämän? Koska hän ollut mukana rahoittamassa koronavirusten muokkaamista ihmisiin helpommin tarttuviksi ja vaarallisemmiksi. Tämän takia Anthony Fauci sanoi, että Trumpin valtakaudella maailma tulee kohtamaan pandemian ja maailman terveystahot tulevat tekemään tässä yhteistyötä (toimivat samalla tavalla). Näin on käynyt täsmälleen kuinka Fauci sanoi.

Todisteet kertovat meille sen, että koronavirus Covid-19 on ihmisen manipulaation tulos, eikä luonnollinen eläinperäinen virus. Miksi tämä Covid-19 koronavirus on tehty ja mitä varten se on levitetty kaikkialle maailmaan?

Edesmennyt David Rockefeller on sanonut, että me olemme globaalin muutoksen partaalla, kaikki mitä me tarvitsemme on oikeanlainen suuri kriisi ja kansat tulevat hyväksymään uuden maailmanjärjestyksen. Klaus Schwab, joka on maailman talousfoorumin perustaja ja johtaja on sanonut: Pandemia edustaa harvinaista, mutta kapeaa mahdollisuuksien ikkunaa miettiä, kuvitella uudelleen ja nollata maailmamme (tai palauttaa). Tämän Klaus Schwab sanoi maailman talousfoorumin nettisivulla, joka oli otsikoitu The Great Reset (suuri nollaus).

Kirjassaan The Fourth Industrial Revolution Klaus Schwab on sanonut: ... neljäs teollinen vallankumous johtaa meidän fyysisen, meidän digitaalisen ja meidän biologisen identiteetin yhdistämiseen. ..... istutettavat mikrosirut voivat lukea ajatuksiasi.

Schwab tarkoittaa sanoa, että tulevaisuuden ihminen kytketään sellaiseen tekniikkaan, jossa ihmisen fyysinen ja biologinen olemus yhdistetään digitaaliseen informaatioon, jonkin mikrosirun tai sitä vastaavan tekniikan kautta (biotunniste jne.), joka voisi vaikuttaa ajatusmaailmaasi ja jonka kautta sinua voidaan kontrolloida. Ajatus ajatuksien lukemisesta ei tarkoita sitä, että sinun ajatusmaailmaasi kyettäisiin lukemaan, niin, että jokainen ajatus, minkä ajattelet tallentuisi ylös johonkin yhteiskunnassa olevaan tietokantaan. Ajatus ajatuksien lukemisesta tarkoittaa sitä, kun ja jos sinut on kytketty jonkunlaisen tekniikan kautta digitaaliseen tietokantaan, niin sen avulla sinua voidaan manipuloida ja ohjata tiettyyn suuntaan ja näin sinun käyttäytymisesi on ennalta arvattua.

Rockefellerin ja Schwabin meille antamat viestit kertovat siitä, että maailmaan tehdään keinotekoinen suuri kriisi, jota koronavirus "pandemia" edustaa (koen, että lisää etukäteen suunniteltuja "kriisejä" on tulossa) ja jossakin vaiheessa nämä "kriisit" tulevat johtamaan uuden maailmanjärjestyksen asettamiseen maan päälle. Kun uusi maailmanjärjestys asetetaan maan päälle, niin se nollaa, eli poistaa vanhan järjestyksen. Uudessa maailmanjärjestyksessä ihminen kytketään digitaaliseen tietokantaan, joka tulee johtamaan pedon merkki järjestelmään, jossa ihminen ei voi ostaa eikä myydä ellei hänellä ole oikeassa kädessä tai otsassaan pedon merkkiä. Koronavirus Covid-19 "pandemia" on osa suunnitelmaa ja esivalmistelua uuden maailmanjärjestyksen asettamiseen maan päälle.

Koronarokote turvallinen vai vaarallinen rokote?

Koronarokote jakaa kansaa ja terveysalan ammattilaisia, toiset ovat sitä vastaan ja toiset sen puolella. Mikä on totuus tässä asiassa? Voimmeko saada selville ihan varmasti onko koronarokote turvallinen vai vaarallinen? Voimme, ja ikävä tosiasia on, että koronarokote on vaarallinen ihmisille.

Entinen Pfizerin hengitystutkimuksen johtaja lääkäri Michael Yeadon ja lääkäri Wolfgang Wodarg keuhkospealisti ja julkisen terveydenhoidon johtaja ovat tehneet vetoomuksen, että kaikki Covid-19 rokotetutkimukset lopetettaisiin. He ovat sanoneet ettei koronarokotteen turvallisuudesta ole saatavilla merkittäviä tuloksia, ja koko ajan lisääntyvässä määrin yhä enemmän monet terveysalan ammattilaiset vastustavat koronarokotteita.

Koronarokotetta vastustavat terveysalan ammattilaiset ovat sanoneet, että kun vasta-aineet eivät neutralisoidu, niin näiden vasta-aineiden muodostuminen voi johtaa liiallisen immuunireaktioon ja varsinkin silloin ja sen jälkeen, kun testattava henkilö altistuu virukselle rokotuksen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että koronarokotteella rokotettu ei välttämättä saakaan suojaa koronavirusta vastaan, vaan sairastu ehkä pahastikin kun hän rokotuksen jälkeen altistuu koronavirukselle.

Kissojen rokotetestauksissa kaikki kissat, jotka aluksi sietivät rokotuksen hyvin kuolivat sen jälkeen kun ne saivat tartunnan oikeasta viruksesta. Tämä testi todistaa ettei koronarokote annakaan välttämättä suojaa koronavirusta vastaan, ja rokotuksen jälkeen koronavirukselle altistuminen voi olla todella vaarallista.

Monet terveysalan ammattilaiset sanovat, että jos koronarokote laukaisee immuunireaktion, niin se voi aiheuttaa pitkän ajan kestävää hedelmättömyyttä rokotetuille naisille.

BioNTechin ja Pfizerin mRNA rokotteet sisältävät polyetyleeniglykolia ja 70% ihmisistä kehittää vasta-aineita tätä ainetta vastaan. Tämän tähden monille ihmisille voi kehittyä allergisia oireita rokotuksen jälkeen, ja jotkut allergiset oireet voivat johtaa jopa kuolemaan. Tästä koronarokotteesta on tullut todella paljon haittavaikutuksia, joista osa on todella vaarallisia, ja osa johtaa kuolemaan.

David E. Martin on sanonut, mRNA rokote ei ole rokote. Tässä mRNA pakataan rasvapalloon, joka toimitetaan soluun. Martinin mukaan mRNA rokote on lääketieteellinen laite, joka on suunniteltu stimuloimaan ihmisen soluja sillä tavalla, että niistä tulee taudinaiheuttajia. Martin on sanonut, että mRNA koronarokote on mekaaninen laite hyvin pienen teknologian paketin muodossa, joka pistetään ihmisen elimistön sisään aktivoimaan solu, josta tulee taudinaiheuttajan valmistamisen paikka.

Martin sanoo myös:

mRNA koronarokote on suunniteltu tekemään sinut sairaaksi. 80 prosenttia virukselle altistuneista ihmisistä eivät saa siitä oireita, mutta 80 prosenttia ihmisistä, jotka saavat tämän rokotteen tulevat saamaan siitä haittavaikutuksia. Sinuun ruiskutetaan kemiallista ainetta, joka aiheuttaa sinulle sairautta, joka ei aiheuta immuunivastetta. Tämä tekee sinut sairaaksi, saa sinut omat solusi tekemään sinut sairaaksi, laukaisee muun muassa autoimmuunireaktion.

Virologi Judy Mikovits sanoo koronarokotteen olevan synteettinen taudinaiheuttaja. Sinun kehoosi ruiskutetaan synteettistä viruksen osaa.

Mikovits sanoo koronarokotteesta myös tällä tavalla:

Se voi aiheuttaa multippeliskleroosia, Lou Gehringin tautia, Alzheimerin tautia, koska näin tämä taudinaiheuttaja ilmenee. Se voi aiheuttaa ja nopeuttaa syövän etenemistä. Näin tämä viruksen osa ilmenee, joka on tiedetty vuosikymmeniä.

Tämä uusi mRNA (sekä myös DNA rokote) rokote tekniikka, jolla on nyt rokotettu ihmisiä ympäri maailman on tuonut esille paljon enemmän haittavaikutuksia ja kuolemaa kuin mikään muu aikaisempi rokote. Kirjoituksessani mainitsemani lääketieteen huippuammattilaiset, jotka vastustavat koronarokotetta ovat olleet oikeassa, vaikka heitä ei ole haluttu kuulla. Käytännössä todella monet ilmitulleet vakavat haittavaikutukset ja kuolemantapaukset ovat selkeä todiste sille, että koronarokote on ihmisille vaarallinen. Koronarokotteen vakavat haitat tulevat näkymään vielä vuosien päästä, koska koronarokote on heikentänyt ihmisen immuunijärjestelmää ja samalla aiheuttaa ihmisen kehossa sairauksia, jotka eivät aina puhkea heti, vaan voivat puhjeta kuukausien tai vuosien päästä.

Informaatiosota ja median sekä yhteiskunnan manipulaatio

Yhteiskunnissa ympäri maailman on ollut menossa informaatiosota sekä median ja yhteiskunnan manipulaatio. Monet ovat kyselleet, että mihin voin luottaa, mikä on totta ja mikä on valeuutisia?

Koronarokotteen todella laaja-alaiset haittavaikutukset ovat käytännön todiste sille ettei koronarokote ole turvallinen, vaan erittäin vaarallinen.

Miksi koronavirus tartuntoja ja kuolemantapauksia on diagnosoitu todella paljon maailmassa? Tämä perustuu väärään tilastointiin.

Suomalainen lääkäri Tiina Ramsay on kirjoittanut näin Facebookissa (Tiinan viesti on poistettu Facebookista):

Ihan vaan asioiden selkiinnyttämiseksi. Me lääkärit saimme pikaohjeistuksen 30.3.(emergency use ICD codes ,WHO) maailmanlaajuisesti uusista diagnoosinumeroista corona,covid-19 johdosta. Niin kuin huomaatte THL ohjeista. Varsinaisen corona-taudin/kuolinsyyn dg on U07.1 ja vaatii, että virustesti on positiivinen. Mutta myös U07.2 on corona tauti/kuolinsyy diagnoosi, jota lääkäri voi käyttää, vaikka potilaasta ei ole varmistettua positiivista corona-testiä. Riittää, että potilaalla on coronaan sopivia oireita, kuumetta, nuhaa, yskää, keuhkokuume ym. Eli kyseessä voi olla myös mikä tahansa muu tauti, virus tai bakteeri. Valistunut arvaus siis on tilastokelpoinen.

Brittiläisen Sky News median reportteri Rob Powell kertoi uutislähetyksessä kesällä 2020 sen kuinka Englannin julkinen terveydenhuolto laskee päivittäiset koronavirus kuolinluvut. Rob Powell kertoo asiasta seuraavasti:

Tässä on kyse siitä, että miten Englannin julkinen terveydenhuolto laskee kuka on kuollut koronavirukseen, ja kenen kuolema lisätään ja merkitään tähän. .... Asia on niin, että tapa millä sitä lasketaan tällä hetkellä, tarkoittaa, että jos sinut diagnosoidaan koronavirus positiiviseksi, jos menet sairaalaan ja toivut ja pääset pois ja jos kuolet kahden kuukauden tai jonkin ajan päästä johonkin, jota ei voida liittää koronavirukseen, niin sinun kuolemasi merkitään koronavirus kuolemaksi. Jos sinut testataan koronavirus positiiviseksi helmikuussa ja toivut,
ja voit hyvin seuraavat kuukaudet, mutta sitten jos eilen kuorma-auto tai bussi törmää sinuun ja kuolet, niin sinun kuolemasi merkitään koronavirus kuolemaksi, vaikka selvästi kuolemalla ei ole mitään tekemistä koronaviruksen kanssa. Mitä tämä tarkoittaa on se, olemme tottuneet saamaan hallitukselta merkintöjä joka päivä, kun he ovat päivittäneet kuolinlukuja, niin se on todennäköisesti liian korkea, joka tarkoittaa, että nykyinen 45 000 lukumäärä
koronavirus kuolemia, on todennäköisesti väärä.

Maailman terveysjärjestö (WHO) on ohjeistanut terveystahoja kaikkialla maailmassa toimimaan samalla tavalla, joka tarkoittaa sitä, että koronavirukseen sairastuneita ja kuolleita tilastoidaan väärällä tavalla, jonka kautta lukemat saadaan näyttämään todella "suurilta ja hälyttäviltä". Näin ihmisiä pelotellaan ja monet luulevat, että riski sairastua vakavasti tai kuolla koronavirukseen on suurempi kuin saada koronarokotteesta vakava haittavaikutus, vaikka asia juuri toisinpäin, eli on suurempi riski sairastua vakavasti tai kuolla koronarokotteeseen kuin koronavirukseen.

Jos joku lääketieteen huippuammattilainen kehottaa ihmisiä olemaan ottamatta koronarokotetta sen vaarallisuuden takia, niin valtamedia sanoo sen olevan valeuutinen, vaikka se onkin totta. Kun joka puolella maailmaa joka päivä ja monta kertaa eri medioiden kautta luetellaan koronavirukseen sairastuneita ja kuolleita, niin se perustuu väärään tilastointiin, joka tarkoittaa sitä, että nämä uutiset ovat valeuutisia. 

Miksi näitä tilastoja väärennetään? Siksi koska on kyseessä uuteen maailmanjärjestykseen tähtäävä toiminta, jota ihmiset eivät hyväksy ilman "suurta kriisiä", ja siksi tällainen "katastrofi" on luotava ja saatava aikaan keinotekoisesti. Muista mitä Rockefeller ja Schwab sanoivat! Muista myös se kun Anthony Fauci sanoi jo 2017 vuoden alussa, että Trumpin valtakaudella tulee yllättävä tartuntatauti, johon eri maiden julkinen ja yksityinen sektori tulevat toimimaan samalla tavalla.

Kaikkialla maailmassa on ollut koronaviruksen takia lockdowneja, eristämisiä, väärää Covid-19 tilastointia, joka on johtanut taloudellisiin konkursseihin, työttömyyteen, ahdistukseen, masennukseen, perheväkivaltaan ja itsemurhiin jne. Koronaviruksen valheellisen tilastoinnin kautta on saatu aikaan suuri "kriisi", joka etenee askel kerrallaan ja ajallaan valmistelee ihmiskuntaa vastaanottamaan uuden maailmanjärjestyksen. Se mennäänkö uuteen maailmanjärjestykseen suoraan tämän "pandemian" kautta vai tuleeko vielä pieni suvantovaihe jää nähtäväksi. Tapahtuu sitten mitä tahansa, niin tämä koronavirus "pandemia" on suunniteltu uuden maailmanjärjestyksen asettamista varten.

Otan esille muutaman ikävän esimerkin mitä tämä valheeseen perustuva (koronavirus on olemassa, mutta tilastointi perustuu valheeseen) Covid-19 tapaus on saanut aikaan.

Espanjalaisesta sevilla.abc julkaisusta näemme selkeästi sen millä tavalla Covid-19 kuolemia tilastoidaan väärällä tavalla. Sevilla.abc (uutisartikkelin teksti on päivitetty 4.2.2021):

Los Barriosissa koronavirus taudin puhkeaminen aiheuttanut 46 kuolemaa. Covid-19 ei anna taukoa. Rokotuskampanja hoivakodeissa ei estä kuolemia. .... Nuestra Senora del Rosario asuntolassa eilen lisättiin 46 Covid-19 kuolemaa sen johdosta kun tammikuussa alkoi taudin leviäminen, joka on analysoinut Andalusian terveyspalvelu. Vuoden alussa (2021) asukkaat ja työntekijät rokotettiin Pfizerin ensimmäisellä annoksella, ja toisen annoksen antaminen jouduttiin keskeyttämään asuntolan pandemian takia. 

Huomaa, että ensimmäisen Pzifer koronarokotteen antamisen jälkeen hoivakodissa "puhkesi ja levisi koronatartunnat". Se kaikki mitä olemme aikaisemmin lukeneet tässä kirjoituksessa monien lääketieteen huippuammattilaisten lausunnoista saa ainakin minut vetämään sen johtopäätöksen, että koronarokote oli syy tämän hoivakodin asukkaiden keskuudessa tapahtuneisiin äkkikuolemiin.

Muista se kun on todettu, että eläinkokeissa kissat, jotka rokotettiin koronarokotteella kuolivat kun koronarokotteen jälkeen kissat altistuivat oikealle koronavirukselle. Eräs todennäköinen syy näihin äkkikuolemiin voi olla, että kun iäkäs ja jo sairas ihminen saa koronarokotteen, niin sen jälkeen rokote edesauttaa kuolemaa, jos iäkäs ja heikossa kunnossa oleva ihminen altistuu koronavirukselle.

Toinen ja ehkä todennäköisempi syy hoivakodin äkkikuolemille koronarokotteella rokottamisen jälkeen on se, että koronarokote kehitti iäkkäille vanhuksille kuolemaan johtavia haittavaikutuksia. Muista se kun esim. David E. Martin sanoi, että mRNa koronarokote aiheuttaa taudinaiheuttajia ihmisen elimistöön.

Oli syy mikä tahansa näille monille hoivakodin äkkikuolemille, niin sen todennäköinen aiheuttaja oli koronarokote, mutta kuolemat merkitään kuitenkin Covid-19 kuolemiksi. Tällä tavalla Covid-19 kuolemia tilastoidaan väärällä tavalla ja siten luodaan pelkoa ihmisten sydämiin. 

Kreikassa tapahtunut tapaus kertoo meille sen missä nyt oikein mennään ja mitä mahdollisesti on tulossa. Kreikkalainen 40-vuotias naishoitaja ja kahden lapsen äiti halvaantui toisen mRNA rokotteen pistoksen jälkeen. Heti ja välittömästi toisen pistoksen jälkeen hoitaja tunsi koko kehossaan valtavan kivun, Hänet vietiin sairaalaan, koska hän ei kyennyt liikkumaan eikä kyennyt saamaan kontaktia alaraajoihin (jalat).

Michalis Giannakos POEDIN julkisen sairaalaliiton johtaja sanoi hoitajan olleen täysin terve ennen toisen mRNA pistoksen saamista. Nyt uskotaan ja arvellaan, että hoitajalle kehittyi GuillainBarre syndrooma. Tämä neurologinen sairaus saa immuunijärjestelmän hyökkäämään kaikkialla kehossa hermotoimintoja vastaan. Giannakos sanoi, että hoitaja on nyt pyörätuoliin sidottu.

Giannakos on puolustanut mRNA rokotteita, mutta hän tuntee nyt myötätuntoa vammautunutta kollegaansa kohtaan. Giannakos sanoi: "Emme tunne mitään pahaa rokotetta kohtaan, päinvastoin, mutta kollega on pyörätuolissa eikä pysty nousemaan ylös. Olen täysin tietoinen mitä olen sanomassa. Lääkärit myös sanovat, että tämä on rokotteen haittavaikutus."

Nyt Kreikassa syyttäjä tutkii onko Giannakos syyllistynyt rikokseen, jossa hän levittää valeuutisia (fake news). Giannakos "rikos" on, että hän on ilmaissut mRNA rokotteen haittavaikutuksen liian suurella varmuudella.

Tämä C0VID rokote lääketieteellinen holokausti toimii maailmanlaajuisesti ja järjestelmällisesti siten, että rokotteen vaarallisia haittavaikutuksia sekä kuolemia vähätellään ja niiden sanotaan johtuvan jostakin muusta kuin rokotteista. Käykö tässä nyt näin, että kun ja jos lääkealanammattilaiset (ja muutkin) sanovat, että vakavat haittavaikutukset tai kuolemat johtuvat C0VID rokotteesta, niin tällaisen sanojasta tehdään väärin perustein rikollinen ja hän saa syytteen "rikoksesta", jonka nimi on "valeuutisten" levittäminen?

C0VID tauti ei ole osoittautunut niin vakavaksi kun sen sanotaan olevan, mutta vääränlaisella taudin ja kuolemien tilastoinnilla tilanne saadaan näyttämään paljon pahemmalta kuin mitä se on todellisuudessa. Sanon ja kirjoitan tämän, että C0VID rokotteiden puolustaminen on sama kuin olla osallinen ja hyväksyä maailmanlaajuinen lääketieteellinen holokausti. Tosin jotkut ovat tässä mukana vilpittömästi hyvää tarkoittaen, mutta ovat tulleet petetyiksi vilpittömyydestään huolimatta. Tämän C0VID rokotteen seuraukset tulevat olemaan karmeita ja ne tulevat paljastumaan karmealla tavalla tulevina päivinä, kuukausina ja vuosina. Toivon ja rukoilen, että kreikkalainen hoitaja ei jäisi pysyvästi halvaantuneeksi.

Ilmestyskirjan maan mahtavat ja farmakeia

Eräs uskon veli lähetti minulle emailia 51.1.2021. Uskon veljen email koski farmakeia sanaa. Tämä uskon veli oli löytänyt englanninkielisen Raamatun nimeltään The Scriptures 2009 (TS2009), joka on messiaanisten juutalaisten kääntämä Raamattu, jonka tarkoitus on käännöksen tekijän mukaan palauttaa lukija takaisin Raamatun juutalaisille juurille. Raamattu on Jumalan inspiroima ja lahjoittama kirja, jossa Hän kertoo pelastussuunnitelman ja millä tavalla ihmisen tulee palvella Raamatun Jumalaa. Jumala on antanut oman sanansa, Raamatun kautta ihmisille.

Raamattu ei ole ihmisen järjen tuotosta, vaan Jumalan Henki on ohjannut tiettyjä Jumalan tarkkaan valitsemia ihmisiä kirjoittamaan Raamatun ihmisille pelastuksen ja uskonkuuliaisuuden aikaansaamiseksi. Tämän tähden minun mielestäni tulisi ehdottomasti sanoa, että Jumalaan (Herra Jeesus) uskovan ihmisen tulisi palata takaisin Raamatun Jumalallisille juurille, koska Raamatun alkuperä on Jumalasta, ei ihmisistä. Messiaaninen juutalainen termi tarkoittaa juutalaista ihmistä, joka uskoo Jeesuksen olevan Messias, Pelastaja ja Herra. Messiaaninen juutalaisuus ei saisi tuoda erotusta Jumalan seurakunnan ykseyteen, koska Jumalalla on vain yksi jakamaton ja erottamaton seurakunta, jonka tulisi kokoontua ykseydestä käsin paikkakunnillaan.

Rev 18:23 “And the light of a lamp shall not shine in you any more at all.  And the voice of bridegroom and bride shall not be heard in you any more at all. For your merchants were the great ones of the earth, for by your drug sorcery (farmakeia) all the nations were led astray. TS2009

Uskon veli kertoi emailin kautta, että TS2009 on kääntänyt farmakeia sanan sanoilla drug sorcery (lääkenoituus) tai drug sorceries (lääkenoituudet). Minä en ollut koskaan aikaisemmin tietänyt sitä, että TS2009 käännös on kääntänyt farmakeia sanan englanninkielen sanalla drug sorcery (lääkenoituus). TS2009 on Raamatunkäännös, jossa on omat puutteensa, kuten jokaisessa käännöksessä on omat puutteensa. Käännös on käännös ja vain Raamatun alkutekstissä on lopullinen totuus.

Keväällä 2020 koin kuinka Herra puhui minulle, että farmakeia sana Ilm 18:23 jakeessa tarkoittaa lääkemyrkkyä, jota maan mahtavat kaupittelevat ihmisille. Nämä maan mahtavat ovat Babylonian haureuden vihan viinin vaikutuksen alaisina, eli he ovat tekemisissä riivaajahenkien eksytyksen kanssa ja siksi farmakeia sanasta voidaan käyttää myös merkitystä lääkenoituus. On ihmeellistä kuinka Jumala puhuu nyt eri puolilla maailmaa Hänen omilleen siitä mitä farmakeia sana ihan oikeasti tarkoittaa Raamatun kielessä.

Ilm 18:23 και φως λυχνου ου μη φανη εν σοι ετι και φωνη νυμφιου και νυμφης ου μη ακουσθη εν σοι ετι οτι οι εμποροι σου ησαν οι μεγιστανες της γης οτι εν τη φαρμακεια (farmakeia) σου επλανηθησαν παντα τα εθνη Bysantin teksti

Ilm 18:23 Ei loista sinussa enää lampun valo, ei kuulla sinussa enää sulhasen eikä morsiamen ääntä. Sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun lääkemyrkyllä (farmakeia) eksytettiin kaikki kansat. (Alkutekstin mukainen jae)

Etymologia sanoista farmakeia ja farmakon sanoo, että kreikankielen farmakeia tarkoittaa parantavaa tai haitallista lääkettä, parantava tai myrkyllinen yrtti, lääkeaine, myrkyllinen lääkejuoma, taikajuoma, väriaine, fysikaalisen tai kemiallisen käsittelyn raaka-aine. Farmakon sanan tarkoitus lääke, myrkky, lemmenjuoma, noitua, taikoa, loitsu, taikuus, taikavoima. Ja sitten vielä farmakeus sana tarkoittaa lääkkeen valmistaja, myrkyttäjä, velho. Klassisen kreikankielen mukaan farmakeia sana tarkoittaa lääkettä, joka on joko parantava tai haitallinen ja myrkyllinen.

Muinaisessa maailmassa uskonnossa ja okkultiikassa käytettiin lääkkeitä (farmakeia) parantaviin tarkoituksiin sekä myrkkyjuomina (lääkemyrkkynä) vastustajan, kilpailijan tai vihollisen myrkyttämiseen, josta seurasi yleensä kuolema. Muinaisessa maailmassa uskonnon ja okkultiikan harjoittajat pääsivät transsin kaltaiseen tilaan huumaavien lääkeaineita (farmakeia) sisältävien kasvien ja yrttien kautta, jolloin he saivat yhteyden henkimaailmaan (riivaajahenkiin).

Raamatun sanakirjat jo muutaman sadan vuoden takaa antavat farmakeia sanalle merkityksen lääkkeen käyttö, myrkyn sekoitus ja noituus. Raamatunkäännösten kääntäjillä on ollut valittavanaan kääntää farmakeia sana lääkkeenä, lääkemyrkkynä, tai noituus sanalla ja he ovat valinneet sanan noituus tai velhous, vaikka he ovat kaiken aikaa tienneet, että farmakeia sana tarkoittaa lääkkeen käyttöä ja myrkyn sekoitusta eli lääkemyrkkyä.

Miksi lähes kaikki Raamatunkäännökset ovat valinneet Ilmestyskirjan 18:23 kohtaan noituus tai velhous sanan eikä lääkemyrkkyä, koska todistetusti klassisen kreikankielen farmakeia sana tarkoittaa joko parantavaa lääkettä tai haitallista ja myrkyllistä lääkettä?

Tämä Raamatunkääntäjien valinta johtuu siitä, että farmakeian kanssa oli tekemisissä myös ihmisiä, jotka harjoittivat noituutta, tehden noituudessa myrkkysekoituksia lääkinnällisistä aineista kuten kasveista ja yrteistä. Nämä noituuden harjoittajat käyttivät huumaavia aineita kuten tiettyjä kasveja (lääkekasveja) joiden kautta he pääsivät yhteyteen riivaajahenkien kanssa ja pääsivät näkemään henkimaailmaan joutuessaan transsiin tai sen kaltaiseen tilaan. Tällä tavalla sanaa farmakeia alettiin yhdistämään noituuteen, josta on tullut yksi sen merkitys, vaikka sen päämerkitys on joko parantava tai haitallinen ja myrkyllinen lääke.

Monien nykypäivän sanojen etymologinen alkuperäinen merkitys tulee klassisesta kreikankielestä kuten farmakeia on englanniksi pharmacy ja suomeksi farmasia apteekkitaito, apteekkiala; lääkkeiden valmistus-, säilytys- ja jakeluoppi. Farmakologia on lääkeaineoppi; lääkeaineiden valmistusta, käyttöä, vaiheita elimistössä ja vaikutuksia tutkiva lääketieteen ala.

Täten Raamatun sanan totuuden valossa farmakeia sana tarkoittaa lääkemyrkkyä tai lääkenoituutta, koska Ilm 18:23 kohdassa, sillä eksytetään kaikkia kansoja maan päällä.

Raamattu sanoo Ilm 18:23 kohdassa kuinka maan mahtavat kauppiaat suuren Babylonin riivaajahenkien eksyttävän valheen kautta lopunaikana ovat kaupitelleet maailmanlaajuisesti lääkemyrkkyä kaikille kansoja eksyttäen heitä lääkemyrkyn kautta.

Maan mahtava ja rikas kauppias Bill Gates on voimakkaasti mukana näissä uusissa koronarokotteissa. Bill Gates on sanonut tulleensa meditaatio ja mindfulness uskovaiseksi. Mindfulness gurut opettavat, että mindfulness harjoitusten kautta saadaan yhteys ja kontakti ihmisen omaan henkioppaaseen (riivaajahenki). Tällä tavalla Bill Gatesilla eräänä maan mahtavista (on myös monia muita) on kytkös sekä lääkkeisiin (rokotteet) ja noituuteen (yhteys eksyttäviin riivaajahenkiin).

Kuten on tullut selkeästi esille, niin koronarokotteet ovat saaneet aikaan enemmän vakavia haittavaikutuksia ja kuolemia kuin mikään aikaisempi rokote. Koronarokotetta markkinoidaan turvallisena rokotteena, jota se ei ole, sillä se kuuluu eräänä osana (lisää on tulossa) Ilmestyskirja 18:23 farmakeia eksytykseen, jolla eksytetään koko maailmaa. Eksytys ja petos on siinä, että sen sanotaan olevan turvallinen, vaikka se todellisuudessa aiheuttaa vakavia sairauksia ja kuolemaa.

Joku voisi sanoa, että Ilmestyskirjan farmakeia ei voi olla lääkemyrkky, koska Raamattu puhuu opillisesta eksytyksestä ja riivaajien eksytyksen hengestä, eikä lääke tai mikään aine voi olla eksytys.

Kun katsomme Ilmestyskirjan 18 lukua, niin siinä nämä maan mahtavat kauppiaat ovat tekemisissä Babylonin saastaisen riivaajahengen kanssa (esim. Bill Gates - mindfulness meditaatio yhteys henkioppaisiin, eli riivaajahenkiin) ja he eksyttävät kaikkia kansoja maailmanlaajuisesti, niin kuin Ilm 18:23 sanoo, ja nämä, jotka kauppaavat tätä lääkemyrkkyä (koronarokote), niin he sanovat sen olevan parantava lääke, mutta todellisuudessa se rikkoo ihmisen immuunijärjestelmän aiheuttaen sairauksia ihmisille sekä joillekin jopa kuoleman. Eikö sellainen ole eksytys (petos), jossa sanotaan, että tämä lääke (aine) parantaa sinut, vaikka todellisuudessa se rikkoo immuunijärjestelmää, eikä paranna, vaan rikkoo aiheuttaen sairauksia ja kuolemaa? Tietenkin tällainen on petos ja eksytys.

Sitten tähän eksytykseen liittyy vielä se, että tämä farmakeia lääkemyrkky ja sitä kaupittelevat henkilöt ovat yhdistetty Babylon saastaisten riivaajahenkien haureuden vihan viinin eksyttävään henkeen, jolla koko maailmaa eksytetään. Tällä tavalla tämä lääkemyrkky ei ole yksistään eksytys, vaan sen sisältämä valhe ja se kuinka sitä kauppaavat henkilöt ovat tekemisissä pahuuden henkivaltojen kanssa.

Loppusanat

Lopuksi tuon ajatuksia Jumalan palvelemisesta sekä vähän muustakin. Aloitan Facebookista. Minäkin olen Facebookissa, mutta en käy siellä keskusteluja omalla seinälläni tai muiden seinällä. Yksityisviesteillä kommunikoin joidenkin kanssa. En ehdi jatkuvasti seuraamaan mitä Facebookissa keskustellaan, mutta sen mitä olen ehtinyt seuraamaan, niin Facebookissa on sekä hyvää että huonoa keskustelua.

En nyt muista löysinkö tämän itse vai lähettikö minulle joku erään Facebook kommentin, jossa minutkin oli mainittu, mutta väärän tiedon kera. En yleensä reagoi minusta puhuttuihin tai netissä kirjoitettuihin juttuihin, enkä varsinkaan sellaisiin, missä tarkoitushakuisesti vääristellään asioita ja annetaan toisesta ehkäpä jopa tahallisesti väärää tietoa. Tällä kertaa koin, että olisi hyvä oikaista tämän Facebook kommentin väärä tieto minua koskien (lähdelinkeistä löydät tämän Facebook kommentin).

Tämän Facebook kommentin kirjoittajalla oli kommentissaan paljon todella hyviä ajatuksia. Hän käytti sanaa koronahullutus ja sanoi tämän olevan iso orkestraatio uudelle maailmanjärjestykselle, josta on paljon todisteita.

Facebook kirjoittaja sanoi kuinka rokotekriittisyys on sekoittanut erilaisia henkisiä oppeja ja opettajia yhteen nippuun. Siellä on ihmisiä, jotka eivät tunnusta uskoaan Herraan Jeesukseen, mutta ovat rokotekriittisiä sekä New-Age ja gnostilaisen valaistumisopin sekä uuspakanallisen meditaatio opin kannattajia. Facebook kirjoittaja kyselee miksi Herran Jeesuksen opetuslapset jakavat heidän videoitaan. Minäkin yritän välttää tällaisten ihmisten tekemiä henkilökohtaisia videoita, koska itse koen sen omalla kohdaltani näin. Toki joskus voi meiltä kaikilta myös minulta päästä läpi jotakin sellaista, jota ei kannattaisi jakaa.

Sitten sellainen kysymys, jos joku ihminen olkoon hän ateisti, evoluutiouskova tai New-Age ihminen ja hän esim. lääkärinä, virologina tai jonkun muun lääketieteenalan ammattilaisena kertoo videolla lääketieteeseen perustuvia faktoja koronarokotteen vaarallisuudesta, niin en näe siinä mitään pahaa. Se on eri asia jaanko vai enkö jaa eteenpäin tällaista tietoa.

Kysymyksen voi asettaa myös toisinpäin. Moni koronarokotteisiin myönteisesti suhtautuva ihminen suosittelee WHO:n tietoa liittyen koronavirukseen ja koronarokotukseen. WHO (maailman terveysjärjestö) suosittelee Qi Gongia ja Mindfulnessia kehon ja mielen hoitomuodoksi. Qi Gong ja Mindfulness ovat molemmat sellaisia asioita, joiden kautta ihminen on suorassa yhteydessä henkioppaisiin (riivaajahenget). Monet koronarokotetta kannattavat lääkärit ja tiedemiehet uskovat evoluutioteoriaan ja osa heistä on mukana tässä New-Age touhussa.

Miksi näiden koronarokotteita puolustavien terveysalan ammattilaisten, jotka ovat ateisteja, evolutionisteja, Qi Gong, Mindfulness ja New-Age ihmisiä, niin miksi heidän tietonsa olisivat luotettavammat kuin koronarokotteita vastustavien  terveysalan ammattilaisten, jotka ovat ateisteja, evolutionisteja, Qi Gong, Mindfulness ja New-Age ihmisiä?

Jos ymmärrät kysymyksen oikein, niin eikö WHO.n henkivalta kytkös ole ihan yhtä paha asia kuin jonkun koronarokotetta vastustavan ihmisen mahdollinen henkivalta kytkös? Totta kai on.

Koronarokote asiassa ei kannata tuijottaa rokotteen kannattajan tai vastustajan taustaan, koska ne voivat olla Raamattuun uskovalle ihmiselle varsin ongelmallisia. Koronarokote asiassa kannattaa katsoa siihen mitä on kerrottu rokotteesta ja sitten seurata mitä rokottamisesta on seurannut. Koronarokote on aiheuttanut maailmanlaajuisesti valtavan määrän vakavia haittavaikutuksia sekä paljon kuolemia, ja väärän tilastoinnin takia todella paljon enemmän koronarokote kuolemia kuin mitä niitä on tilastoitu. Tämä käytännön todellisuus ja siihen liittyvien faktojen tulisi saada meidät näkemään totuus tässä rokote asiassa. Jos seuraat lääketieteen ammattilaisten taustoja, niin silloin olisi vaikea luottaa mihinkään, koska WHO määrittää lähes koko maailmanlaajuista terveydenhuoltoa.

Minä itse olen toiminut siten, että kun pyrin tuomaan esille koronavirukseen tai koronarokotteeseen liittyviä asioita, niin tuon ne esille lääketieteen huippuammattilaisten kautta, en omana mutu tietonani. Sen jälkeen kun lääketieteen huippuammattilainen kertoo koronarokotteen haitoista, niin mitä minä kerron, niin perustan näkemykseni näihin tietoihin. Tosin myös Raamattu kertoo tästä myös Ilm 18:23. Raamatun tulisi olla tässäkin asiassa kaikkein suurin auktoriteetti ja meidän tulisi ymmärtää, että Raamattu paljastaa tämän lääkemyrkky eksyttämisen. Mikään maallinen taho ei vedä vertoja Jumalan sanan totuudelle.

Herran Jeesuksen opetuslapsena näen New-Agen, Mindfulnessin, Qi Gongin jne. eksytyksenä, jolla ihmisiä eksytetään pois Jumalan totuudesta ja pelastuksesta uskon kautta Herraan Jeesukseen. Tietenkään en halua olla osallisena tällaiseen eksytykseen, mutta jos joku lääketieteen huippuammattilainen uskoo, vaikka New-Ageen tai evoluutioon, mutta ei tuo sitä esille videossa, vaan kertoo faktat koronarokotteesta, niin voin sitä laittaa eteenpäin tai jopa tekstittää sen suomeksi.

Jos joku uskova, joka kannattaa koronarokotteita kieltää minua etten saa niin tehdä, niin miten hän silloin itse voi kuunnella koronarokotteen kannattajia, joista enemmistö uskoo WHO:on (WHO suosittelee henkivalta kontakteja hoitomuotona), ja THL:kin jne. on kytköksissä WHO:on. Miksi kiellät toista siitä mitä itse teet? 

Joku voi sanoa, että hän luottaa uskovaisiin lääkäreihin, jotka pitävät koronarokotetta turvallisena. Minä tiedän uskovaisia lääkäreitä, jotka pitävät koronarokotetta vaarallisena. Huomaatko, ettei kenenkään ihmisen tausta ratkaise tätä koronarokote asiaa, vaan käytännön kautta havaitut tosiasiat.

Jos ihmisen tausta ratkaisee koronarokote asiassa, niin silloin emme voisi tutkia, katsoa tai laittaa eteenpäin ehkä kenenkään tai hyvin harvan ihmisen tietoja tai asiantuntemusta koronarokotteisiin liittyen. Silloin kun on kyse ns. maallisesta asiasta kuten esim. lääketiede, niin lääketieteen edustajilla on monenlaisia toisistaan poikkeavia käsityksiä. Näitä asioita ei voi ratkaista sillä, että mitä lääkärin maailmankuva edustaa, koska myös uskova lääkärikin voi erehtyä tässä koronarokote asiassa. Asiatodisteet ja käytännön havainnot ratkaisevat lääketieteen kysymyksissä. Lääketieteessä on paljon hyviä asioita, joita arvostan, mutta tässä koronarokote asiassa lääketiede on ottanut ison harha-askeleen. Toki sekin tulee muistaa etteivät kaikki lääketieteen ammattilaiset hyväksy koronarokotetta.

Palaan siihen Facebook kirjoittajan kommenttiin. Hän sanoi minulla olevan jonkinlainen koronakriittisyyteen liittyvä yhteys rapsodia.fi sivun Jussi-Pekka Samuelin kanssa. Minulla ei ole mitään henkilökohtaista koronakriittisyys yhteyttä Jussi-Pekka Samuelin kanssa. En tee hänen kanssaan yhteistyötä. Huomasin, että hän on minun Facebook kaverini. Minä en yleensä esitä kenellekään kaveripyyntöjä Facebookissa, kuin äärimmäisen harvoin. Minä olen toiminut, niin etten kerää Facebook kavereita, vaan hyväksyn niitä, jotka lähettävät minulle kaveripyynnön. Minulla on myös Patmoksen työntekijä Facebook kaverina, mutta minulla ei ole yhteistyötä Patmoksen kanssa.

Rapsodia.fi edustaa epätervettä kristillisyyttä, enkä itse tietenkään halua olla mukana heidän opillisten asioiden levittämisessä. Rapsodialla on kuitenkin monta hyvää koronavirukseen ja koronarokotteisiin perustavaa videota, jossa lääketieteen huippuammattilaiset kertovat asioita. Näissä videoissa mitä minä olen katsonut ei ole tuotu esille millään tavalla rapsodian opillisia asioita. Jokainen saa tietenkin toimia, niin kuin itse kokee. Vaarana tässä voi olla sellainen eristäytyminen ettei uskalla julkaista mitään muuta kuin sitä mitä ja miten itse ajattelee asioista. Tässä on sellainen vaara, että jää yksin siihen "oikean opin" omaavien seurakuntaan. Tämä "yksin oikeassa oleminen" on lahkolaisuuden eräs pahimmista muodoista.

Sitten vielä sellainen asia kuin, että mikä on luotettava nettisivu, media tai video julkaisupalvelu? Tiettyjä nettisivuja, mediaa tai videon julkaisupalvelujen sanotaan olevan valeuutisten levittämisen kanavia. Yleensä sellaisia syytetään valeuutisten levittäjiksi, jotka julkaisevat koronarokotteista varoittavia tietoja. Valtamedia saa kuitenkin aamusta iltaan kertoa ihmisille väärään tilastointiin perustuvia tietoja koronavirukseen sairastuneista ja kuolleista. Väärään tilastointiin perustuva tieto on sama asia kuin levittää valeuutisia.

On totta, että monilla kanavilla levitetään täysin valheellista tietoa, myös valtamediassa. Jos haluat julkaista asiallista tietoa siitä. että esim. Covid-19 sairastumisia ja kuolemia tilastoidaan väärällä tavalla, niin sinut bannataan pois tietyistä kanavista. Mitä muuta vaihtoehtoa sinulle jää kun julkaista tietosi jossakin sellaisella alustalla, jossa sinua ei sensuroida ja bannata pois. Valtamedia syyttää muita valeuutisten levittämisestä, vaikka se itse suoltaa ulos aamusta iltaan väärään tilastointiin perustuvaa tietoa.

Kaiken tämän informaatiosodan, valeuutisten ja median sekä yhteiskunnan manipulaation keskellä meidän uskovien keskipiste tulee olla Herrassa Jeesuksessa, rakkauden totuudessa. Jos sinun keskipisteesi on rakkauden totuudessa Herrassa Jeesuksessa ja ymmärrät koronarokotteen olevan vaarallinen ihmisille, niin silloin sinun velvollisuutesi on varoittaa lähimmäisiäsi tästä rokotteesta. Se tulee kuitenkin muistaa, että meidän tulee kohdata toinen toisemme sävyisyydessä ja totuutta noudattaen rakkaudessa.

Herra Jeesus haluaa, että kerromme evankeliumia tälle maailmalle, koska ihminen voi pelastua vain tunnustamalla syntinsä Jumalalle ja uskoa Herraan Jeesukseen, että hän saa syntinsä anteeksi ja pelastuu Jumalan armosta iankaikkiseen elämään, Jeesuksen veren ja sovitustyön tähden. Herra Jeesus haluaa, että kasvaisimme uskossa ja pyhityksessä yhä syvempään Jumalan tuntemiseen.

 

 

 

Petri Paavola 19.2.2021

Lähteet:
Raamattu 33/38
Biblia 1776
King James Version 1769
kotipetripaavola.com/ tutkijaprofessorin mukaan koronavirus ei ehka alkanutkaan kiinasta

z3news.com/ david martin presents evidence corona virus manmade
healio.com/ infectious disease/ fauci no doubt trump will face surprise infectious disease outbreak
tokentube.net/ Koronavirus plandemia tausta ja päämäärä maailmanlaajuinen rokottaminen ja uusi maailma
weforum.org /focus/ the great reset
2020news.de/en/ dr wodarg and dr yeadon request a stop of all corona vaccination studies
tokentube.net/ Lääketieteen tohtori kertoo mRNA rokotteesta
tokentube.net/ Koronarokote taudinaiheuttajana ihmisen elimistössä
tokentube.net/ C0VID19 tautiin liittyvien kuolemien väärä tilastointi
vaccineimpact.com/ greek hospital administrator faces criminal prosecution for reporting nurses paralysis after second mrna shot
ethnos.gr/ ellada/ kerkyra parelyse nosileytria ystera apo ton deytero emboliasmo me embolio
sevilla.abc.es/ andalucia/cadiz/ sevi brote residencia barrios provoca 46 muertes coronavirus
bible.com/ bible/316/ REV.18.TS2009
facebook.com

 





eXTReMe Tracker