Nature

Etusivulle | Raamatunopetuksia | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


Jerusalemin kolmannen temppelin näkyleivät

Luen ja seuraan säännöllisesti ortodoksijuutalaisten mediaa Breaking Israel Newsia, koska sieltä näen missä kohdassa ortodoksijuutalaisuuden kolmannen temppelin valmistelut ovat. Breaking Israel News mediaa seuraamalla näen myös sen, missä ortodoksijuutalaisuus on ihan yleisesti menossa. Kaikkein tärkeintä on lukea ja tutkia Raamattua, Jumalan sanan ilmoitusta. Tärkeätä on myös ymmärtää ajan merkkejä ja varsinkin profeetallisia ajanmerkkejä, jota Jerusalemiin valmistuva kolmas temppeli on, koska sen rakentuminen ja valmistuminen edeltää Herran Jeesuksen tulemusta.

Jerusalemin kolmannen temppelin valmistelut ovat jo pitkällä, ja nyt yritetään selvittää ja elvyttää Jerusalemin temppelin näkyleipien valmistusreseptiä. Raamatun näkyleivillä oli voimakas esikuvallinen opetus, jota myös käsittelen kirjoituksessani. Raamatun sanan profetian mukaan Jerusalemiin tullaan rakentamaan kolmas temppeli lopunaikana, mutta se on Jumalan sallimus, ei Jumalan tahto. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan totuuden kautta rukouksen kera.

 

Sisällys:
Israelissa valmistaudutaan kolmannen temppelin näkyleipä palvelukseen
Näkyleipien esikuvallinen opetus on saanut täyttymyksensä Uudessa Liitossa

 

Israelissa valmistaudutaan kolmannen temppelin näkyleipä palvelukseen

Breaking Israel Newsin artikkeli (17.7.2020) People in Israel are Preparing Show-bread for Service in Thrid Temple (Ihmiset Israelissa valmistautuvat näkyleipä palvelukseen kolmatta temppeliä varten) kertoo siitä kuinka Israelissa valmistaudutaan kolmannen temppelin näkyleipä palvelukseen.

Breaking Israel News artikkeli kertoo kuinka muinaista näkyleipien valmistusta ei ole tehty lähes 2000 vuoteen. Artikkeli toi esille kuinka näkyleipä on hepreaksi Lechem Hapanim, joka tarkoittaa kirjaimellisesti kasvojen leipä. Artikkelin mukaan Garmu niminen perhe valmisti näkyleivät toisen temppelin aikana, jotka kuuluivat leeviläisten sukuun. Breaking Israel News artikkeli kirjoitti seuraavasti:

Jokaisena perjantaina Garmun perhe paistoi uudet 12 leipää. Jokainen leipä edusti yhtä kahdestatoista heimosta. Ne asetettiin temppelin kultaiselle pöydälle (shulchan - pöytä) kahteen päällekkäiseen pinoon ja ne jäivät pöydälle koko viikon ajaksi. Saidelin mukaan näillä erikoisilla leivillä oli yhteys ihmeeseen sinä aikana, kun pyhä temppeli seisoi Jerusalemissa. Siitä huolimatta, että leivät olivat peittämättöminä seitsemän päivän ajan, niin ne ihmeen kautta pysyivät tuoreina ja lämpiminä viikon ajan. Näkyleivät vaihdettiin joka perjantai ja edellisen viikon näkyleivät temppelissä työskentelevien pappien kesken, niiden kesken, jotka lähtivät palvelusvuorostaan ja niiden kesken, jotka tulivat palvelusvuoroonsa. Saidel selitti kuinka 400-500 ihmistä söivät näitä leipiä ja vaikka jokainen pappi söi vain pienen palan leivästä, niin se ihmeen kautta täytti heidät niin kuin he olisivat syöneet kokonaisen aterian.

Breaking Israel News artkkeli kertoi kuinka juutalainen Les Saidel veteraani maahanmuuttaja Etelä-Afrikan Johnnesburgista tietää kaikkein eniten Raamatullisesta näkyleivästä. Vuonna 2017 Saidel perusti työpajan, jonka nimi on Breads of the Beit HaMikdash (temppelin leivät). Työpajan perustaminen on saanut Saidelin antautumaan intohimoonsa, joka on pyhän temppelin leivän tutkiminen.  Vuonna 2018 perustettiin The Showbread Institute (Näkyleipä instituutti). Näkyleipä instituutti on perustettu tutkimusta ja koulutusta varten kolmannen temppelin raketamiseksi.

Breaking Israel Newsin mukaan Garmun perhe, joka valmisti temppelin näkyleivät ei jättänyt jälkipolville tietoa siitä miten leivät valmistettiin. Leipien valmistamisen salaisuus hävisi toisen temppelin tuhon jälkeen ja Saidelin tehtävänä on selvittää leipien valmistuksen salaisuus. Saidel sanoi kuinka Talmudissa kerrotaan näkyleivistä, joka oli monimutkainen leipä täynnä symboliikkaa ja elämän opetuksia.

Saidel sanoi, että kolme temppelipalveluksen tärkeää näkökantaa symbolisoivat erilaisia siunauksia. Kultainen lampunjalka symbolisoi hengellistä siunausta ja Tooran valoa. Suitsutus symbolisoi rukouksen siunausta, ja torjui pahuuden vaikutusta. Kultainen pöytä, jossa oli näkyleivät symbolisoi vaurautta, runsautta ja menestystä.

Saidel sanoi ja kysyi, että ovatko nämä kolme asiaa nyt ajankohtaisia meille? Saidel vastasi selittäen, että me olemme Messiaan synnytystuskissa ja meidän tulee oppia kuinka asiat tehtiin temppelissä, että voimme olla valmiita kolmanteen temppeliin. Juutalaisten uskonnollinen kirja Talmud sanoo, että Garmun perhe ei halunnut opettaa muille näkyleivän valmistamisen salaisuutta, vaan piti salaisuuden itsellään.

Olemme ajassa, joka on lähellä Herran Jeesuksen toista tulemusta, jota edeltää Jerusalemiin rakennettava kolmas temppeli. Jerusalemin kolmannen temppelin valmistelut ovat jo pitkällä sillä, temppelin esineitä on valmistettu, pappeja on koulutettu palvelemaan temppelissä ja nyt ollaan lähellä sitä päivää kun näkyleipien valmistamisen resepti on tullut valmiiksi.

1 Kor 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

Jerusalemiin rakennettava kolmas temppeli ei ole Jumalan tahto, eikä sen rakentaminen kuulu Jumalan Uuden Liiton uskonjärjestykseen. Jumalan pelastamat ihmiset uskon kautta Herraan Jeesukseen, eli seurakunta on Uuden Liiton ajan Jumalan temppeli.

Jumalan sanasta näemme, että se profetian sanana kertoo kuinka päivien lopulla Jerusalemissa on kolmas temppeli. Kaikki mitä Jumalan sana tuo esille profetian sanana ei ole sama asia kuin Jumalan tahto. Jumalan sana profetoi, että päivien lopulla uskovien keskuudessa tapahtuu luopumus ja antikristus ilmestyy, mutta tämä ei ole Jumalan tahto, vaan Hän sallii luopumuksen ja pahan antikristuksen ilmestyvän maan päälle. Samalla tavalla Jumalan sana profetoi Jerusalemin kolmannesta temppelistä, mutta se ei ole Jumalan tahto, vaan Jumalan sallimus.

Mark 15:
37 Mutta Jeesus huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.
38 Ja temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti.

Hebr 10:9 sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi". Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.

Nykyään on päässyt vallalle myös joidenkin vilpittömien uskovien keskuuteen sellainen opetus, että Jerusalemin kolmas temppeli olisi Jumalan tahto ja kun Jeesus on tuhonnut antikristuksen, niin Hän ottaisi käyttöön Jerusalemin kolmannen temppelin. Jerusalemin kolmas temppeli on kapinahanke Jumalaa vastaan, koska Jeesuksen veressä eläinuhrit lakkautuivat ja samalla myös koko VL:n temppelijärjestys ja vanhan liiton järjestys kumoutuivat. Koska Jeesus poisti verensä ja sovitustyönsä kautta vanhan liiton järjestyksen ja asetti Uuden Liiton, jossa Jeesuksen opetuslapset ovat Jumalan temppeli, niin Jumala ei enää uudelleen aseta tai ala toimimaan ihmiskäsin rakennetussa temppelissä. Tämä tarkoittaa siten myös sitä, että Jumala ei enää uudelleen palauta vanhan liiton temppelipalvelukseen kuuluneita asioita kuten näkyleipiä ja muita vanhan liiton temppelin palvelukseen käytettäviä esineitä ja asioita.

Näkyleipien esikuvallinen opetus on saanut täyttymyksensä Uudessa Liitossa

Hebr 10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.

Raamattu opettaa, että vanhan liiton laissa (Jumalan sanan opetus vanhan liiton järjestyksessä) oli tulevan hyvän varjo, mutta ei itse asian olemusta. Vanhan liiton lain tulevan hyvän varjo tarkoittaa sitä, että vanhan liiton laki ja vanhan liiton opetus oli varjokuvaa ja esikuvaa tulevasta Uudesta Liitosta. Se mistä vanha liitto opetti oli esikuva ja varjo, joka saa täyttymyksensä Uudessa Liitossa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että vanhan liiton temppelin näkyleivät olivat esikuva ja varjo, joka saa täyttymyksensä Uudessa Liitossa.

Vanhan liiton laissa ei ollut itse asian olemusta, koska se kiveen kirjoitettuna ei antanut Jumalan kansalle voimaa hyvän toteuttamiseen. Nyt Uudessa Liitossa Jumalan laki (UL:n järjestyksen mukainen opetus) on kirjoitettu uskovan sydämeen ja näin Pyhän Hengen voiman kautta uskova saa Jumalan armosta voiman elää Jumalan tahdon mukaisesti, jolloin itse asian olemus elää ja vaikuttaa uskovan ihmisen sydämessä.

Ennen kuin käsittelen näkyleipien esikuvien täyttymystä Uudessa Liitossa, niin sitä ennen on hyvä käydä lyhyesti läpi vanhan liiton kultaisen lampunjalan varjo ja esikuva ja sen täyttymys Uudessa Liitossa.

Sak 4:2 Ja hän sanoi minulle: "Mitä sinä näet?" Minä vastasin: "Minä näen, katso: lampunjalka, kokonansa kultaa, ja sen yläpuolella sen öljyastia, ja lampunjalassa sen seitsemän lamppua, ja seitsemän öljyputkea lamppuihin, jotka ovat siinä ylimpänä.

2 Aik 4:20 lampunjalat lamppuineen, jotka oli sytytettävä säädetyllä tavalla kaikkeinpyhimmän eteen, puhtaasta kullasta,

2 Chronicles 4:20 and the candlesticks with their lamps, that they should burn according to the ordinance before the Sanctuary, of pure gold; Jewish Publication Society Bible

2 Chronicles 4:20 the menorahs and their lamps, to burn as prescribed in front of the inner Sanctuary, of solid gold; The Israel Bible

3 Moos 24:3 Ulkopuolella esirippua, joka on lain arkin edessä ilmestysmajassa, Aaron hoitakoon sitä niin, että se aina, ehtoosta aamuun asti, palaa Herran edessä. Se olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen.

3 Moos 24:4 Aitokultaisen seitsenhaaraisen lampun lamppuja hän hoitakoon niin, että ne aina palavat Herran edessä.

2 Moos 37:23 Ja hän teki siihen seitsemän lamppua ja siihen kuuluvat lamppusakset ja karstakupit puhtaasta kullasta.

4 Moos 4:9 Ja he ottakoot punasinisen vaatteen ja peittäkööt seitsenhaaraisen lampun lamppuineen, lamppusaksineen, karstakuppeineen ja kaikkine öljyastioineen, joita sen hoitamisessa käytetään.

Ilm 1:20 Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa."

Raamattu opettaa kuinka vanhan liiton seitsenhaarainen lampunjalka oli tehty kokonaan kullasta ja kuinka sen yläpuolella olevasta öljyastiasta öljyputken kautta öljy ohjattiin lamppuun. Juutalaisten hepreasta englantiin kääntämät Raamatunkäännökset sanovat kuinka 2 Aik 4:20:ssa kultaisen lampunjalan piti palaa säädetyllä tavalla.

Kultaisen lampunjalan säädös ja määräys palamista varten oli sellainen, että niiden piti palaa aina Herran edessä. Kun lamppuihin tuli karstaa, niin papin tuli poistaa taitavasti karsta pois palavasta lampusta, niin ettei lamppu saanut sammua puhdistusoperaation aikana.

Ilmestyskirja sanoo ja kertoo meille, että seurakunta (Herran Jeesuksen opetuslapset) ovat kultainen lampunjalka. Vanhan liiton kultainen lampunjalka oli varjo ja esikuvaa Uuden Liiton seurakunnasta. Raamattu sanoo kuinka Jumalan tie on nuhteeton ja Herran sana on tulessa koeteltu (Psa 18:30). Raamattu opettaa myös kuinka meidän uskomme koetellaan, niin kuin kulta tulessa koetellaan. Kulta puhdistuu puhtaammaksi mitä kuumempi on puhdistuksen lämpötila. Tämä tarkoittaa sitä, että uskova ei saa jäädä uimaan "uskon pintavesiin", vaan hänen tulee Jumalan armosta kasvaa koko ajan yhä syvällisempään Jumalan tuntemiseen.

Jumalan sana Pyhän Hengen voiman kautta puhdistaa meitä syntielämästä ja ohjaa meitä elämään Jumalan sanan totuuden mukaan. Herran Jeesuksen veri puhdistaa meidät synnistä, mutta myös Jumalan sanan totuus tuo puhdistusta ja ohjaa meitä vaeltamaan ja elämään Jumalan sanan totuuden mukaisesti.

Vanhan liiton kultaisen lampunjalan öljy oli varjo ja esikuva siitä kuinka Jumalan Pyhä Henki asettuu asumaan uskovan sisimpään ja niin uskovasta loistava valkeus ei nouse ihmisen lihasta, vaan on Jumalan valkeutta, joka tulee ilmi uskovan elämässä Pyhän Hengen vaikutuksen kautta.

Niin kuin vanhan liiton kultaisen lampunjalan tuli aina palaa Herran edessä, niin samoin myös Uuden Liiton kultaisen lampunjalan (Jeesuksen opetuslapset) tulee palaa aina Pyhässä Hengessä Herran edessä. Niin kuin vanhan liiton kultaista lampunjalkaa hoidettiin ja se puhdistettiin sammuttamatta lamppua, niin samalla tavalla Uudessa Liitossa Ylimmäinen pappimme, Messias Jeesus hoitaa meitä uskovia ja puhdistaa meistä pois synnin kuona-aineita. 

2 Moos 40:
22 Ja hän asetti pöydän ilmestysmajaan, asumuksen pohjoissivulle, esiripun ulkopuolelle
23 ja latoi sille näkyleivät päälletysten Herran eteen, niinkuin Herra oli Moosesta käskenyt.
24 Ja hän asetti seitsenhaaraisen lampun ilmestysmajaan, vastapäätä pöytää, asumuksen eteläsivulle,

Nature
Kuvassa kultainen lampunjalka on vastapäätä näkyleipää, niin kuin Jumala määräsi sen olevan ilmestysmajan ja temppelin sisällä.

Raamattu sanoo kuinka kultaisen lampunjalan piti olla vastapäätä pöytää, jossa oli kaksitoista näkyleipää. Kaksitoista näkyleipää olivat esikuva vanhan liiton seurakunnasta, jonka tähden Uuden Liiton seurakunta on kahdentoista näkyleivän täyttymys. Kultainen lampunjalka loisti valoaan suoraan eteenpäin kohti pöytää, jossa näkyleivät olivat. Näkyleivän pöytä oli varjo ja esikuva Herrasta Jeesuksesta, sillä niin kuin pöytä kannatteli 12 leipää, joka oli varjo seurakunnasta, niin samalla tavalla Herra Jeesus kantaa ja kannattelee Uuden Liiton seurakuntaa, jonka Hän on itselleen ansainnut oman verensä kautta.

Uuden Liiton Jumalan seurakunnan (kultainen lampunjalka) tulee loistaa ja näyttää maailmalle valoa kohti Kristusta (kultainen näkyleipäpöytä), eli kirkastaa Herraa Jeesusta, koska uskovassa asuva Pyhä Henki kirkastaa Kristusta. Pyhä Henki ei kirkasta itseään, eikä ihmistä, vaan ainoastaan Kristusta, Messiasta, meidän Herraamme Jeesusta. Kristus Jeesus on pelastuksen evankeliumi ja pelastukseksi, jokaiselle, joka haluaa hylätä syntinsä ja uskoa Herraan Jeesukseen.

Nature

Kuvassa näkyleipä on hepreaksi punaisen neliön sisällä - Lechem Hapanim. Lechem on hepreaksi leipä. Ha on määräinen artikkeli ja panim on hepreaksi kasvot, läsnäolo ja persoona.

Näkyleipä on hepreaksi Lechem HaPanim, joka tarkoittaa kirjaimellisesti kasvojen leipää. Sanonta kasvojen leipä kertoo meille sen, että on kyse ihmisistä, Jumalan seurakunnasta, jotka ovat Jumalan hyvän ja rakkaudellisen sekä totuuteen perustuvan huolenpidon kohteena.

Joh 6:
33 Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän."
34 Niin he sanoivat hänelle: "Herra, anna meille aina sitä leipää".
35 Jeesus sanoi heille: "Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa.

Itse näen ja ymmärrän, että näkyleivän leipä tarkoittaa myös Jumalan huolenpidon lisäksi Jeesusta, sillä Messias Jeesus on elämän leipä, joka antaa iankaikkisen elämän kaikille niille, jotka tekevät parannuksen ja tunnustavat syntinsä ja uskovat Häneen. 

Näkyleivistä kerrotaan sellaista tarinaa, että ne säilyivät temppelin näkyleipäpöydällä peittämättöminä seitsemän päivän ajan tuoreina ja lämpiminä eivätkä pilaantuneet. On tämä tarina totta tai ei, niin näkyleipien esikuvan täyttymyksessä Uudessa Liitossa seurakunnan tulisi pysyä tuoreena ja lämpimänä (Jumalan armosta tuottaa Hengen hedelmää totuudessa).

Näkyleivistä on myös olemassa tarina, jonka mukaan kun uudet leivät vaihdettiin, joka perjantai ilta sapatin alkaessa, niin papit söivät vanhat leivät ja yhteensä näitä leipiä söi 400-500 ihmistä. Jokainen pappi söi vain pienen palan leipää, mutta ihme tapahtui ja leivän syöjät täyttyivät, niin kuin he olisivat syöneet kokonaisen aterian. Oli tämä tarina totta tai ei, niin Uudessa Liitossa Herran Jeesuksen opetuslapset saavat yltäkylläisen elämän uskonkuuliaisuuden kautta.

1 Aik 9:32 Ja muutamien kehatilaisista, heidän veljistään, oli pidettävä huoli näkyleivistä, valmistettava ne joka sapatiksi.

1 Chronicles 9:32 And some of their brethren, of the sons of the Kohathites, were over the showbread, to prepare it every sabbath. Jewish Publication Society Bible

1 Chronicles 9:32 Also some of their Kohathite kinsmen had charge of the rows of bread, to prepare them for each Shabbat. The Israel Bible

Suomenkielen Raamatun sana kehatilaiset on hepreaksi sana kohathi, joka on monikko sanasta kohath. Hepreankielen sana kohath tarkoittaa kokoontuminen, seurakunta ja kuuliaisuus. Kohathilaiset olivat Kohathin jälkeläisiä ja Kohath oli Leevin poika. Kohathilaisten tuli olla kuuliaisia ja valmistaa näkyleivät jokaiseksi sapatiksi. Uudessa Liitossa seurakunta on kutsuttu uskonkuuliaisuuteen ja kokoontumaan seurakuntana yhteen, niin kuin Jumala on asettanut seurakuntansa kokoontumaan, jossa jokaisella paikkakunnalla tulee olla yksi seurakunta, jota vanhimmat (paimenet ja kaitsijat) johtavat, Herran Jeesuksen ollessa seurakunnan Ylipaimen.

3 Moos 24:
5 Ota hienoja vehnäjauhoja ja leivo niistä kaksitoista leipää. Kuhunkin leipään on käytettävä jauhoja kaksi eefa-mitan kymmenesosaa.

6 Aseta leivät kahteen riviin, kuusi kumpaankin, puhtaalle pöydälle Herran eteen.

7 Pane rivien päälle puhdasta suitsuketta leipien muistouhriosaksi, tuliuhriksi Herralle.

8 Aaron asettakoon ne sapatti sapatilta Herran eteen israelilaisten puolesta. Tämä on ikuinen liitto.

9 Leivät kuuluvat Aaronille ja hänen pojilleen. Heidän tulee syödä ne pyhässä paikassa, sillä ne ovat pyhistä pyhimpiä. Ne ovat Aaronin ikuinen osuus Herran tuliuhreista." Raamattu kansalle

 

Lev 24:
5 And thou shalt take fine flour, and bake twelve cakes thereof: two tenth parts of an ephah shall be in one cake.

6 And thou shalt set them in two rows, six in a row, upon the pure table before HaShem.

7 And thou shalt put pure frankincense with each row, that it may be to the bread for a memorial-part, even an offering made by fire unto HaShem.

8 Every sabbath day he shall set it in order before HaShem continually; it is from the children of Israel, an everlasting covenant.

9 And it shall be for Aaron and his sons; and they shall eat it in a holy place; for it is most holy unto him of the offerings of HaShem made by fire, a perpetual due.' Jewish Publication Society Bible

Raamattu kansalle käännös kääntää oikeaan suuntaan 3 Moos 24:5-9 Raamatunkohdan. Vanhan liiton näkyleivät tehtiin hienosta (puhtaasta) jauhosta ja näkyleipien puhdas jauho on saanut täyttymyksensä siinä kun Uudessa Liitossa seurakunta vaeltaa puhtauden ja totuuden happamattomuudessa (1 Kor 5:8).

Vanhan liiton näkyleivät asetettiin puhtaalle kultaiselle pöydälle Herran eteen ja näin kultainen pöytä kannatteli näkyleipiä. Tämä tarkoittaa Uuden Liiton täyttymyksessä, että Herran Jeesus on täydellinen ja puhdas, joka kannattelee seurakuntaa oman täydellisyytensä ja puhtautensa kautta Herran Jumalan edessä.

Vanhassa liitossa näkyleipien päälle laitettiin puhdasta suitsuketta muisto-osaksi, joka oli tuliuhri Herralle. Uuden Liiton täyttymyksessä tämä tarkoittaa sitä, että uskovan sydämestä, puhdistetusta sydämestä Hengessä ja totuudessa nousee rukous (suitsutus on varjo ja esikuva rukouksesta) Herralle kun uskova antaa itsensä eläväksi ja pyhäksi uhriksi Jumalalle, jolloin Jumalan Pyhän Hengen tuli palaa hänen sydämessään.

Vanhassa liitossa Aaron (ylimmäinen pappi) asetti leivät suitsukkeineen sapatti sapatilta Herran eteen israelilaisten puolesta ja tämä oli iankaikkinen liitto. Tämä tarkoittaa, että Uudessa Liitossa meidän Ylimmäinen Pappimme Herra Jeesus vaikuttaa meissä uskoa, että kokoonnumme totuudessa sapattina (lepopäivä) ja muinakin päivinä Herran eteen rukoilemaan totuudessa Herraa ja Hänen tahtonsa toteutumista. Tämä on sillä tavalla iankaikkinen liitto, että Herran eteen kokoontuminen totuudessa jatkuu myös Uudessa Liitossa.

Vanhassa liitossa näkyleivät kuuluivat Aaronille ja hänen pojilleen (papeille) ja heidän tuli syödä ne pyhässä paikassa (temppelissä), koska ne olivat pyhistä pyhimpiä, mitkä Herra teki tuliuhreiksi  ja tämä oli iankaikkinen ja jatkuva osuus Herran papeille. Tämä tarkoittaa Uudessa Liitossa, että jokainen Herran Jeesuksen opetuslapsi kuuluu kuninkaalliseen papistoon ja heillä on oikeus syödä Elämän Leivästä, Herrasta Jeesuksesta, joka on tie, totuus ja elämä. Nyt Uudessa Liitossa uskovat ovat Jumalan temppeli ja tässä temppelissä Elämän Leipää Jeesusta tulee syödä (uskoa ja elää todeksi) totuuden rakkaudessa. Tuliuhri tässä yhteydessä on Uudessa Liitossa uskovan antautuminen eläväksi ja pyhäksi uhriksi Jumalalle, jolloin Jumalan Pyhän Hengen tuli palaa hänen sydämessään.

2 Moos 25:
23 ¶ Ja tee pöytä akasiapuusta, kahden kyynärän pituinen, kyynärän levyinen ja puolentoista kyynärän korkuinen.
24 Ja päällystä se puhtaalla kullalla ja tee siihen kultareunus yltympäri.
25 Ja tee sen ympäri kämmenen korkuinen lista ja listan ympäri kultareunus.
26 Ja tee siihen neljä kultarengasta ja kiinnitä renkaat sen neljään kulmaan, kunkin neljän jalan kohdalle.
27 Renkaat olkoot juuri listan alla niiden korentojen pitiminä, joilla pöytä on kannettava.
28 Ja tee ne korennot akasiapuusta ja päällystä ne kullalla, ja niillä on pöytä kannettava.
29 Tee myös siihen vadit ja kupit, kannut ja maljat, joista juomauhrit vuodatetaan; tee ne puhtaasta kullasta.
30 Ja pidä aina minun edessäni pöydällä näkyleivät.

Vanhan liiton juomauhri, joka liittyi näkyleipäpöytään ja näkyleipiin oli varjo ja esikuva Uuden Liiton uhrista, jossa Herra Jeesus vuodatti verensä ja antoi ruumiinsa kuolemaan syntien anteeksisaamiseksi. Vanhan liiton varjo ja esikuva on saanut täyttymyksensä kun Herra Jeesus vuodatti verensä ja antoi ruumiinsa kuolemaan, jonka muistoksi seurakunta viettää Herran ateriaa (viini ja leipä). Herra Jeesus on Elämän Leipä, joka tuli taivaasta alas pelastukseksi, jokaiselle, joka uskoo Häneen.

Jokainen ihminen, joka katuu ja tunnustaa syntinsä ja uskoo Herraan Jeesukseen saa syntinsä anteeksi, osallisuuden Pyhään Henkeen ja iankaikkisen elämän. Kiitos Jumalalle, Herran Jeesuksen verestä, pelastuksesta, lunastuksesta, sovituksesta, rakkaudesta ja armosta ihmislapsia kohtaan.

 

 

Petri Paavola 29.7.2020

 

Lähteet:
Raamattu 33/38
Biblia 1776
King James Version 1769
Hebrew Interpolated Study Bible
Online Hebrew and Greek Lexicon
breakingisraelnews.com/people-in-israel-are-preparing-show-bread-for-service-in-third-temple
showbreadinstitute.org
sefaria.org/Yoma.38a

 


 

 

 





eXTReMe Tracker