Katolisen kirkon babylonialaiset ja pakanalliset juuret 2

Etusivulle | Mitä katolinen kirkko opettaa? | Katolinen ekumenia | Katolinen musta messu | Jesuiitat



Ymmärtääksesi paremmin osaa kaksi sinun olisi ensin hyvä lukea osa 1: Osa 1. Rooman katolisen kirkon (RKK) johto suullaan tuomitsee satanismin, mutta sydämessään kannattaa sitä. Ymmärrän sen jos koet minun menevän liian pitkälle lausuntoni kanssa. Moni ajattelee ettei katolisella kirkolla ole mitään tekemistä satanismin kanssa, mutta symboliikka, jota se viestittää maailmalle on saatananpalvojien ja satanistien symboliikkaa, jota todelliset Herran Jeesuksen opetuslapset eivät saisi viestiä millään tavoin eteenpäin. Koska RKK ei välitä siitä yhtään mitään, vaan tuo esille avoimesti saatanallista symboliikkaa, niin se todistaa sitä, että koska RKK:n johto tietoisesti viestittää saatanallisia symboleita, niin he hyväksyvät sen. Tutkimalla RKK:n symboliikkaa siitä ei jää epäselvyyttä, että edellä mainitut asiat ovat ikäviä tosiasioita.

 

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

7b.

8.


 

 

Kuvat 1 ja 2.  Katolisen kirkon paavi ja kirkon johtajistoa kokoontuneena tapahtumaan, jossa paavi istuu tuolissa, jonka selkänojassa on alaspäin oleva risti. Nurinperin käännetty risti on satanistien ja saatananpalvojien symboliikkaa, jonka tarkoitus on pilkata ja halveksua Herran Jeesuksen sovitustyötä.

Satanistit saattavat esimerkiksi mustana sapattina uhrata saatanalle ihmisuhrin ristille, joka on käännetty ylösalaisin.

RKK opettaa ylösalaisin käännetyn ristin olevan katolinen traditio, joka muistuttaa siitä kuinka Pietari ristiinnaulittiin pää alaspäin. "Pietarin ristin" esillä pitäminen ei ole Raamatullista, sillä Pietaria ei ristiinnaulittu syntien anteeksisaamiseksi. Alkuseurakunnassa ei ollut esillä ristisymboleita, koska uskovien tehtävä on julistaa maailmalle ristiinnaulittua ja ylösnousutta Herraa Jeesusta. RKK on tietoinen siitä, että saatananpalvojien symboliikkaan kuuluu nurinperin käännetty risti. Siitäkin huolimatta se julkisesti ja avoimesti pitää sitä esillä. Alaspäin käännetty risti on saatanallinen symboli, eikä Raamatullinen symboli.

Kuva 3. Kuvassa on babylonialainen kuningas, jonka kaulassa riippuu Maltan ristiä muistuttava risti. kuninkaan kaulassa roikkuva risti on hiukan erilainen kuin Maltan risti, sillä kuninkaan kaulassa roikkuva risti on alaspäin käännetty risti, jonka yläpää on alapäätä pitempi. Babyloniassa rauhan symbolina oli nurinperin käännetty risti, joka oli Isis jumalattaren symboli. Nurinperin käännetyn ristin alkuperä on Babyloniassa ja koska RKK on Babylonian uskonnon suora jatkumo, niin siksi sen symboliikka on suoraan Babylonista ja tämän todistaa todeksi kiistatta babylonialaisen kuninkaan kaulassa roikkuva alaspäin käännetty risti. RKK:n nurinperin käännetty risti ei ole Pietarin risti, vaan babylonialainen risti.

Kuva 4. Perinteinen katolinen krusifiksi on suora. Kuvassa näkyvä krusifiksi on taivutettu krusifiksi. Taivutettu krusifiksi on satanismin symboli, joka kuvaa surkeaa ja kärsivää Messiasta. Taivutettu krusifiksi on myös symboli, joka ennustaa pahaa, jota satanistit käyttivät n. 500-600 luvulla ja jonka katolinen kirkko on ottanut myöhemmin käyttöönsä.

Satanismissa taivutettu tai murtunut risti on vastenmielinen ja vääristynyt Messias hahmo, jota mustan magian harrastajat ja noidat käyttivät keskiajalla kuvaamaan pedon merkkiä. Paaveista Paavali VI sekä molemmat Johannes Paavalit ovat käyttäneet taivutettua krusifiksia pitäen sitä näkyvissä kun ihmisjoukot ovat sitä kunnioittaneet ja palvoneet tietämättä, että taivutettu risti on satanismin valhemessiaan merkki. 

Kuva 5. Tässä katolisessa kirkossa olevassa koristeessa on pakana jumala Horus ja Feeniks lintu. Koristeessa on myös pääkallo ja luut ristikkäin, jotka symboloivat Lusiferia, eli saatananpalvontaa. Salaseura skull and bones (pääkallo ja luut) on harjoittanut saatanallista seremoniaa, jossa vihittävä makaa alastomana arkussa kertoen syvimmät ja salaisimmat seksuaaliset salaisuutensa osana vihkimis-seremoniaa.

Seremonian kautta arkussa koetaan "uudestisyntymisen" kokemus, jossa voimallinen voima (riivaajien valhevoimaa) koskettaa seremoniaa osallistujaa muuttaen hänen elämänsä dramaattisesti. Edesmennyt satanisti Anton LaVey kirjoittaa kirjassaan (The Satanic Rituals: Companion To The Satanic Bible, s. 57), että "uudestisyntyminen" tapahtuu isossa arkussa. Tätä samaa arkkusymbolismia voidaan löytää myös useista vapaamuurarilooseista.

On päivänselvää ettei Herran Jeesuksen opetuslapset pidä esillä mitään sellaista symboliikkaa, joka on satanistien symboliikkaa. Horus oli egyptiläinen epäjumala, jonka uskottiin olevan taivaan jumala ja aurinkojumala sekä monarkian suojelija ja rohkeuden symboli. Kreikkalaisessa ja egyptiläisessä mytologiassa Feeniks lintu symbolisoi jatkuvaa uudestisyntymistä, joka on yhteydessä aurinkojumalaan. RKK:n kirkossa oleva koriste viestittää sanoman, jonka mukaan aurinkojumala liittyy ihmisen uudestisyntymiseen. RKK on pakanallinen aurinkojumalan kultti, jota se viestittää monien symbolien sekä eukaristian kautta.

Raamatun sanan opetuksen mukaan ihminen uudestisyntyy Pyhän Hengen ja Jumalan sanan kautta kuullessaan evankeliumin ja tehdessään parannuksen uskon kautta Herraan Jeesukseen. Katolisen kirkon koriste on saatanallinen ja pakanallinen symboli, jossa Horus ja Feeniks viestittävät yhdessä pääkallon ja luiden kanssa saatanallisen sanoman valheellisesta uudestisyntymisestä. On täysin päivän selvää ettei yksikään todellinen Herran Jeesuksen opetuslapsi osallistu millään tavalla saatanalliseen uudestisyntymisen vääristämiseen. RKK:n symboliikka paljastaa ja todistaa sen, että se avoimesti palvoo ja palvelee saatanaa.

Kuva 6. Kuvassa on katolisen kirkon paavin ja piispojen käyttämä käärmesauva. Käärmesauva on eräs vanhimmista symboleista, joita tiedämme historiasta. Sen alkuperä voidaan jäljittää Sumeriaan ja Babyloniin. Raamatussa käärme symbolisoi saatanaa ja on ihan varmaa ettei ole Jumalan tahto, että Herran Jeesuksen opetuslapset käyttävät käärmesauvoja.

RKK ei piittaa siitä, että se on pakanallinen ja saatanallinen symboli, eikä se tule Raamatulliseksi edes sillä, että Jumala käski Moosesta tekemään vaskikäärmeen ja jokainen, jota myrkkykäärme oli purrut, joka katsoi tangon päässä olevaa vaskikäärmettä parani. Vaskikäärme oli esikuvallista sanomaa Herran Jeesuksen ristinkuolemasta, jossa Jeesuksen veri, kuolema ja ylösnousemus tuo syntien anteeksiantamuksen. Vaskikäärme symbolisoi syntiä, jonka voima tulee tehottomaksi Herran Jeesuksen sovitustyön kautta, sillä Jeesuksen veri ja sovitustyö tuo syntien anteeksiantamuksen sekä voiman parantua sairauksista.

Raamatussa ei ole missään kohtaa käskyä, että Jumalan kansan pitäisi tehdä itselleen käärmesauvoja uskonnolliseen tarkoitukseen. Raamattu kertoo kuinka kuningas Hiskia murskasi vaskikäärmeen, koska israelilaiset uhrasivat sille uhreja.  Vaskikäärmettä ei oltu tehty sitä varten, että se kulkisi mukana jatkuvasti.

Vaskikäärme tangon päässä oli tarkoitettu vain sitä yhtä hetkeä varten ja siksi se myös piti hävittää. Tämä tarkoittaa sitä, että uskovilla ei ole Jumalan käskyä, eikä lupaa kanniskella mukanaan käärmesauvoja, sillä ne viestivät synnistä ja saatanasta.

RKK:n käärmesauvan alkuperä on Babyloniassa, sillä Mooseksen tekemä vaskikäärme asetettiin paaluun tai seipääseen, ei sauvaan kuten Babyloniassa tehtiin.

Kuva 7. Yläkuvassa vas. on paavi Gregorius XIII:n vaakuna, jonka keskellä on lohikäärme siipineen. Oikealla ylhäällä on paavillisen vaakunan kuva lohikäärmeestä siipineen, vaakuna on esillä Vatikaanin museossa. Alakuvassa 7b on pyhän Marian katedraalin ovenkahva, jossa on käärmeen kuva. 

Vatikaanin kukkulan nimi tulee latinankielen sanasta Vaticanus. Vatikaanin nimestä on olemassa erilaisia versioita muun muassa että se merkitsee jumalallista käärmettä, mutta todennäköisin vaihtoehto Vatikaani nimen merkitykselle on viisas profeetta. Latinakielen sanat vatis tarkoittaa profeettaa ja canus viisasta. Vaticanus on latinankielinen Vatikaanin nimi.

RKK ei ole viisas profeetta, vaan väärä profeetta, joka eksyttää ihmisiä muinaisten pakanaoppien kautta sekoittaen siihen mukaan kristillisiä aineksia. RKK symboliikasta tulee esille myös sen mieltymys satanistiseen symboliikkaan.

RKK:n pakkomielle lohikäärme ja käärme symboleihin kertoo ketä kirkko todellisuudessa palvelee. Raamatussa lohikäärme sekä käärme yhdistetään saatanalliseen voimaan. On päivänselvää ettei todelliset Herran Jeesuksen opetuslapset käytä hengellisessä eikä muissakaan yhteyksissä lohikäärmeen ja käärmeiden kuvia ja symboliikkaa, koska ne ovat osa pakanallista saatananpalvontaa.

Marduk epäjumalan symbolinen eläin oli käärme-lohikäärme. Katolisen kirkon lohikäärme ja käärme symbolit tulevat Babyloniasta, koska Babyloniasta tullut uskonto tuli Roomaan Pergamon kautta 133 jKr. RKK on tämän tähden pitänyt esille pakanallista symboliikkaa, koska sen juuret ja alkuperä on pakanauskonnoissa, ei Raamatun sanan totuudessa.

Kuva 8. Katolisen San Juan kirkon (Castrojeriz Burgos Espanja) ikkunassa on pentagrammi. Jotkut katolisen kirkon papit kieltävät ettei katolilainen saa käyttää pentagrammia, koska se liittyy satanismiin.

Katolisen kirkon ikkunassa on kuitenkin pentagrammi, joka on saatanallisen pentagrammin muotoinen, jossa alin sakara osoittaa suoraan alaspäin. On täysin selvää, että RKK on tietoinen siitä, että satanismissa pentagrammin alin sakara osoittaa suoraan alaspäin, mutta siitä huolimatta RKK:n kirkosta löytyy saatanallinen pentagrammi symboli, jonka alin sakara osoittaa suoraan alaspäin.

Pentagrammia on käytetty uskonnollisena symbolina jo muinaisessa Sumerissa ja Babyloniassa. Pentagrammi on liitetty luonnon palvontaan, se edusti naispuolta, pyhää naiseutta ja pyhää äitijumalatarta. Pentgrammin symbolimerkitys oli myös Venus naisen seksuaalirakkaus ja naiskauneuden jumalatar. Pentagrammia käytettiin myös Venus jumalattaren palvonnassa.

Demonimaailma on saatanan johdolla aina eksyttänyt ihmisiä jättäen jälkensä eksytyksen historiaan. Alkuperä pysyy samana, vaikka uudet sukupolvet voivat antaa asioille myös uusia merkityksiä, niin lähtökohta on kuitenkin aina sama, eli palvella ja palvoa saatanaa. Tästä esimerkkinä pentagrammi, jonka alkuperä on saatanan palvonnassa Venus jumalatar kultin kautta. Nykyään palvonta on muuttanut muotoaan, mutta palvonnan kohde on yhä kuitenkin saatana.

Nykyään pentgrammia käyttävät myös satanistien lisäksi uuspakanistiset ryhmittymät kuten wiccalaiset. RKK on opettanut, että pentagrammi kuvaa Jeesuksen viittä haavaa, mutta todellisuudessa pentagrammilla ei ole mitään tekemistä Jeesuksen haavojen kanssa. RKK on kiinnostunut pentagrammista siksi, koska sitä käytettiin naisjumalattaren palvonnassa. RKK palvoo Mariaa Jumalan äitinä sekä taivaan kuningattarena, joka on selkeä yhteys pakanalliseen jumalattaren palvontaan, jonka symbolina oli pentagrammi. RKK ei ole Jumalan seurakunta, vaan avoimesti ja julkisesti saatanallinen ja pakanallinen uskonlahko, joka palvoo muinaisia epäjumalia.

 

Katolisuus hyvin innokkaasti pyrkii vaientamaan ne jotka paljastavat katolisia valheita. He myös alkavat vääristelemään asioita. Otan tähän henkilökohtaisen kokemukseni esimerkiksi valottamaan tätä asiaa.

Monia vuosia sitten kirjoittelin eräällä englanninkielisellä foorumilla, jossa oli paljon katolisia sekä ylläpito oli pääosin katolisia. Erässä keskustelussa eräs katolilainen sanoi, että heidän kirkossaan ei ole homoutta. Minä vastasin sanomalla, että katolisessa kirkossa on paljon homoutta. He sanoivat ettei ole. Vastasin sanoen, että pedofilian kautta kun sadat kymmenet tuhannet jne. papit käyttävät seksuaalisesti hyväkseen poikia, niin on kyse pedofiliasta ja homoudesta. Katoliset suuttuivat minulle ja sanoivat, että minulla on seksuaalinen ongelma ehkä minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi. Sanoin ettei ole, eikä minua ole koskaan käytetty seksuaalisesti hyväksi. He jatkoivat koko ajan arvellen että joitakin seksuaalisia ongelmia minulla täytyy olla. Minä vastasin ettei ole, mutta katolisessa kirkossa on laaja-alainen seksuaalinen ongelma ja perversio, sillä pedofiilipapit käyttävät poikia seksuaalisesti hyväkseen. He välttelivät tätä aihetta ja pyrkivät tekemään minusta syyllisen tai ongelmaisen.

He toimivat tällä tavalla siksi, koska he pyrkivät peittelemään katolisen kirkon syntiä ja alkoivat syyttämään minua ja etsimään minusta vikoja, että katolisuuden synnin pesäke unohtuisi ja minun ongelmiani tutkittaisiin ja vielä sellaisia ongelmia joita minulla ei ole koskaan ollutkaan. En muistele heitä pahalla, sillä toin tämän esille vain sitä varten miten ja millä tavalla katolisuus suojelee itseään ja pyrkii siirtämään omien ongelmien tutkimisen muualle. Olen jonkun verran ollut tekemisissä katolisuuden kanssa ja tiedän jotakin siitä millä tavalla he toimivat. Ei tietenkään kaikki katolilaiset toimi näin, mutta ne jotka ovat katolisen antikristillisen hengen vallassa toimivat valheen kaavan mukaan, jossa oma synti peitetään ja sen sijaan pyritään valheen ja vääristymien kautta syyttömistä tekemään syyllisiä.

Edellä olevan esimerkin toin esille vain siinä tarkoituksessa miten vääryyden henki toimii, en siksi että haluaisin lyödä katolisia. Haluan vielä painottaa sitä, että edellä kertomani kokemus ei ole kosto katolisille, eikä minulla ole henkilökohtaisesti heitä vastaan mitään. Raamattu kehottaa rakastamaan lähimmäisiään ja minäkin rakastan kaikki katolisia lähimmäisinäni ja tämän sanon koko sydämestäni Jumalan ja ihmisten edessä.

Jos sinä olet jumalaton, olet sitten katolilainen, satanisti, minkä tahansa uskonnon edustaja, ateisti tai vain tavallinen jumalaton ihminen, niin sinä olet kulkemassa kohti iankaikkista kadotusta epäuskon ja synnin tähden. Jos tunnustat syntisi Jumalalle ja teet parannuksen sekä uskot Herraan Jeesukseen, niin sinä saat syntisi anteeksi Jeesuksen veren, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta sekä osallisuuden iankaikkiseen elämään.


Linkkisuositukset:
Kristinuskon juuret
Jumalan tahdon mukainen usko
RKK:n ja paavin viran juuret

 

Petri Paavola

Lähteet:
33/38 Raamattu
Biblia 1776
King James version 1611
reference.com/

 





eXTReMe Tracker