Nature

Etusivulle | Yhteiskunnan ilmiöitä | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    

   


 

Katolinen kirkko ja satanismi

Kirjoitin 20.7.2014 kirjoituksen: Katolinen kirkko musta messu ja lapsiuhrit. Toin kirjoituksessani esille katolisen kirkon sisällä vaikuttavasta satanistisesta toiminnasta. Monet ihmiset pitivät kirjoitustani huuhaana ja vainoharhaisena salaliittoteoriana sekä törkeänä katolisen kirkon parjauskampanjana. Ymmärrän hyvin sen kuinka monet ihmiset suuttuivat ja vihastuivat minuun, luullessaan minun tahallisesti vääristelevän ja puhuvan pahaa katolisesta kirkosta. Niin kuin usein käy, niin on käynyt nytkin, että myöhemmin tulee esille kaikkien nähtävissä olevat todisteet, jotka kiistattomasti todistavat sen että ei ole kyse parjauskampanjasta katolista kirkkoa vastaan. Esille tulleet todisteet todistavat sen, että katolisen kirkon sisällä on laaja-alaista satanistista toimintaa, johon osa papistoa ovat osallisia. Tämän kirjoituksen kirjoittaminen on tuskallinen projekti, koska katolisen kirkon sisällä tapahtuneet ja tapahtuvat asiat ovat hirviömäisiä, mutta katolisen kirkon rikokset on tuotava päivänvaloon.

CNN kirjoitti elokuun 16. päivä 2018 artikkelin: Report details sexual abuse by more than 300 priests in Pennsylvania's Catholic Church (Yksityiskohtainen lausunto yli 300 papin seksuaalisesta hyväksikäytöstä Pennsylvanian katolisessa kirkossa ). Artikkeli kertoo valamiehistön tuoneen esille kuinka kuudessa katolisessa hiippakunnassa Pennsylvaniassa on yli 300 pappia syytettynä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Pappien on epäilty käyttäneen hyväksi yli tuhatta lasta. Valamiehistö sanoi uskovansa, että todellinen hyväksikäyttö luku on tuhansissa.

Lausunnon mukaan papit raiskasivat pieniä poikia ja tyttöjä. Katolinen kirkko on pyrkinyt salamaan sen sisällä tapahtuneet kauhistuttavat ja satanistiset seksuaaliset hyväksikäytöt. Nyt kun asiat ovat julkisesti kaikkien nähtävillä, niin kirkko on "pyrkinyt" puuttumaan lasten seksuaaliseen hyväksikäyttämiseen ja puhdistamaan kirkkoa pedofiliasta. Jos kirkko ei olisi jäänyt kiinni lasten seksuaalisesta hyväksikäyttämisestä ja niiden salaamisesta, niin kirkko olisi jatkanut asioiden salaamista, koska niin se on tehnyt ennenkin jo satoja vuosia.

Lausunnon mukaan lasten seksuaalisen hyväksikäyttämisen yhteydessä monsignoreja, varapiispoja, piispoja, arkkipiispoja ja kardinaaleja on pyritty suojelemaan sekä he ovat saaneet urallaan ylennyksiä. Valamiehistö kertoi lausunnossaan kuinka FBI:n agentit löysivät hiippakunnan tiedostoista todisteita seksuaalisen hyväksikäytön salaamisesta.

Lausunnon mukaan joitakin seksuaalisesti hyväksikäytettyjä lapsia oli juotettu humalaan ja sen jälkeen heitä oli hiplailtu ja ahdisteltu seksuaalisesti. Joitakin oli raiskattu oraalisesti, anaalisesti sekä emättimen kautta.

Lausunnon mukaan eräs kirkon pappi oli ottanut talteen tyttöjen virtsaa, häpykarvoja ja kuukautisverta. Eräs pappi oli harrastanut sadomasokistista toimintaa teini-ikäisiä poikia kohtaan. Eräs pappi, joka oli käyttänyt lapsia seksuaalisesti hyväkseen oli ollut HIV-positiivinen vuosien ajan.

Lausunnon mukaan joidenkin lasten oli pitänyt masturboida pappien sukupuolielimiä.

Lausunnon mukaan eräs poika oli pakotettu seisomaan pappilan sängyssä alasti riisuttuna, jossa hänen tuli poseerata kuin Kristus ristillä, pappien katsellessa ja ottaessa valokuvia, joita papit tuottivat lapsiporno kokoelmiinsa, jotka he jakoivat omien piiriensä kautta.

Edellä oleva todistusaineisto todistaa kuinka katolisen kirkon sisällä vaikuttaa laajalle levinnyt lasten seksuaalinen hyväksikäyttämisen kulttuuri, joka ei ole kaikissa tapauksissa pelkästään seksuaalista hyväksikäyttöä, vaan satanistista toimintaa, joka on kytköksissä lasten seksuaaliseen hyväksikäyttämiseen.

Satanistinen seksuaalinen hyväksikäyttäminen aiheuttaa uhrille kipua, on sadistista luonteeltaan, nöyryyttävää, jonka tarkoituksena on osoittaa omaa valta-asemaa uhriinsa nähden. Satanistinen seksuaalinen hyväksikäyttö sisältää mielenhallinta tekniikoita, pakotettua päihdeaineiden käyttöä, jonka kautta uhri huumataan sellaiseen kuntoon, että uhria on helppoa hyväksikäyttää seksuaalisesti. Satanistisissa piireissä tehdään myös rituaalimurhia, ja seksuaalinen hyväksikäyttö voi edeltää rituaalimurhaa.  Satanismissa juodaan verta, syödään rituaaliaterioilla verta, ihmislihaa, siemennestettä ja virtsaa, jotka ovat uhreja saatanalle. Satanismissa pilkataan Jumalaa ja Jeesusta.

Pennsylvanian raporttia ja satanistista toimintaa vertaamalla nähdään selkeä identtinen samankaltaisuus, joka todistaa sen, että katolisen kirkon sisällä iso osa papistosta (ei kaikki) on mukana satanistisessa toiminnassa. Katolisen kirkon pedofilia tapaukset ovat uhrin nöyryyttämistä sekä osa uhreista huumataan. Katoliselta papilta oli löytynyt tyttöjen virtsaa, häpykarvoja ja kuukautisverta, joita käytetään satanistisissa menoissa. Kukaan täysijärkinen ihminen ei talleta itselleen nuoren tytön virtsaa, häpykarvoja tai kuukautisverta. Tämä todistaa yhteyden satanismiin.

Satanismissa pilkataan Jumalaa ja Jeesusta. Katoliset papit pakottivat pojan olemaan alasti ja hänen täytyi poseerata kuin Jeesus ristillä, joka täyttää Jumalan pilkkaamisen kriteerit. Edellä oleva katolisten pappien toiminta on kiistaton todiste satanismin harjoittamiselle. Tämän lisäksi katoliset papit ottivat valokuvia täsät alastomasta pojasta, joita he olivat levittäneet omien lapsipornokuvien piiriensä kautta.

Kaikki edellä kirjoitettu ja todennettu fakta katolisen kirkon saatanallisesta pedofiliasta ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki katoliset papit ovat pedofiilejä tai harjoittavat satanismia. Kautta vuosien katolisesta kirkosta on paljastunut valtavia määriä näitä pedofiilitapauksia, joka todistaa sen, että on kyseessä laaja-alainen toiminta katolisen kirkon sisällä.

Kun katolisen kirkon papilta otetaan talteen nuoren tytön virtsaa, häpykarvoja ja kuukautisverta, niin kyseessä ei voi olla mikään muu kuin, että tämä kyseinen pappi on tekemisissä satanismin kanssa, sillä virtsaa, häpykarvoja ja kuukautisverta sekä yleensä ihmisverta käytetään satanistien rituaaleissa. Katolinen kirkko ei edusta oikeaa Raamatun kristinuskoa, vaan on antikristillinen ja saatanallinen lahko, porttokirkko, joka on aidon kristinuskon kopio ja jäljitelmä, surkea ja huonolaatuinen kopio.

Kirjoitan lopuksi erään asian ja ajatuksia, jotka erityisesti sellaisen ihmisen kannattaa lukea huolellisesti ja tarkkaavaisesti, joka ei usko Raamatun Jumalaan ja Jeesuksen Kristukseen. Satanismissa veren juomisen kautta pyritään saamaan voimaa ja energiaa sekä kunnioittamaan demoneja. Satanisteilla on monia juhlia, joista eräs on corpus christi (lat. Kristuksen ruumis), joka on satanistien oma kopio katolisen kirkon Kristuksen pyhän ruumiin ja veren juhlasta. Satanisteilla on oma corpus christi juhla, joka on merkitty satanistien juhlakalenteriin Kristuksen ruumiin ja veren pilkkaajien juhlaksi.

Satanistit uskovat yliluonnolliseen pahuuden olemassaoloon saatanaan sekä demoneihin ja he kokevat yliluonnollisia asioita. Satanismissa ei ole kyse teoriasta tai luulottelusta, vaan konkreettisesta yhteydestä pahojen henkien kanssa. Pahuuden henkiolento käskee satanisteja pilkkaamaan Jeesuksen Kristuksen verta. Miksi tämä pahuuden henkiolento käskee seuraajiaan halveksumaan ja pilkkaamaan Jeesuksen Kristuksen verta?

Raamattu opettaa ja sanoo, että Jeesuksen Kristuksen veren ja sovitustyön kautta ihminen saa syntinsä anteeksi ja pelastuksen kadotustuomiosta sekä yhteyden Raamatun Jumalaan, jos hän uskoo Jeesukseen Kristukseen. Jos Raamatun opettama Jeesuksen Kristuksen veri ei ihan oikeasti toisi puhdistusta ja anteeksiantamusta synneistä, niin saatanakaan ei käskisi seuraajiaan pilkkaamaan ja halveksumaan Jeesuksen Kristuksen verta, eikä lupaisi antaa ihmiselle lisää voimaa veren juomisen kautta.

Pahuuden henkiolento saatana pyrkii vääristelemään totuutta ja Jumalan tekoja. Tämän tähden saatana valehtelee seuraajilleen, että he saavat voimaa kun pilkkaavat Jeesuksen verta sekä juovat verta. Myös tämän tähden saatana sanoo seuraajilleen ettei Jeesuksen veren kautta voi saada anteeksi syntejään, koska ihan oikeasti Jeesuksen veren kautta saa syntinsä anteeksi, jos uskoo Jeesukseen Kristukseen.

Raamatun opetuksen mukaan Jeesuksen Kristuksen sovitusveren kautta ihminen saa syntinsä anteeksi sekä osallisuuden Pyhän Hengen voimasta. Tämän tähden saatana antaa veren juomisen kautta häneen uskoville ihmiselle pimeyden voimaa, joka ihan oikeasti vaikuttaa, mutta se on kuitenkin valheeseen perustuvaa voimaa, joka johdattaa ihmisen lopulta iankaikkiseen turmioon ja kadotukseen. Herran Jeesuksen sovitusveri on ainoa tie pelastukseen, jos ihminen uskoo Jeesukseen Kristukseen.

 

Petri Paavola 10.6.2019

 

Lähteet:
kotipetripaavola.com/musta messu ja lapsiuhrit
kotipetripaavola.com/ katolilaisten pappien satanistinen pedofilia
edition.cnn.com/ 2018/08/14/ us/pennsylvania catholic church grand-jury
buzzfeednews.com/ a-grand-jury-just-released-a-report-on-sexual-abuse-by-more
blueknot.org.au/ brochure ritual abuse
ncjrs.gov/ pdffiles1/ Photocopy

 

 

 

 

 





eXTReMe Tracker