Nature

Etusivulle | Yhteiskunnan ilmiöitä | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


Lääkärien vetoomus Covid-19 rokotetutkimusten lopettamisesta

Entinen Pfizerin hengitystutkimuksen johtaja lääkäri Michael Yeadon ja lääkäri Wolfgang Wodarg keuhkospealisti ja julkisen terveydenhoidon johtaja ovat tehneet vetoomuksen, että kaikki Covid-19 rokotetutkimukset lopetettaisiin. Wodarg ja Yeadon sanoivat ettei rokotetutkimuksia pitäisi jatkaa ennen kuin on saatavilla merkittäviä tuloksia liittyen rokotteiden turvallisuuteen, sillä lisääntyvässä määrin on ilmaantunut terveysalan ammattilaisia, jotka ovat näitä rokotteita vastaan. Kirjoitukseni sisältö perustuu pääsääntöisesti terveysalan ammattilaisten esittämiin huolenaiheisiin koskien Covid-19 rokotteita ja rokotetutkimuksia. Kirjoitukseni lopussa tuon esille muutaman oman mielipiteeni tästä asiasta.

PCR-testeissä on epätarkkuuksia, jonka takia epätarkkojen ja vaihtelevien tulosten kautta taudin riskiä ja mahdollista rokotetta ei kyetä määrittämään tarvittavalla varmuudella, jonka vuoksi rokotteen testaaminen ihmisillä on epäeettistä.

Kun vasta-aineet eivät neutralisoidu, niin näiden vasta-aineiden muodostuminen voi johtaa liiallisen immuunireaktioon ja varsinkin silloin, kun testattava henkilö altistuu virukselle rokotuksen jälkeen. Kun kissoja testattiin samalla menetelmällä, niin kaikki kissat, jotka aluksi sietivät rokotuksen hyvin kuolivat sen jälkeen kun ne saivat tartunnan oikeasta viruksesta.

Rokotusten odotetaan tuottavan vasta-aineita SARS-CoV-2:n piikkiproteiineja vastaan. Piikkiproteiinit sisältävät myös synsytiini proteiineja, jotka ovat välttämättömiä istukan muodostumiselle nisäkkäillä ja ihmisillä. Jos rokote laukaisee immuunireaktion, niin se voi aiheuttaa pitkän ajan kestävää hedelmättömyyttä rokotetuille naisille.

BioNTechin ja Pfizerin mRNA rokotteet sisältävät polyetyleeniglykolia ja 70% ihmisistä kehittää vasta-aineita tätä ainetta vastaan. Tämän tähden monille ihmisille voi kehittyä allergisia oireita rokotuksen jälkeen, ja jotkut allergiset oireet voivat johtaa jopa kuolemaan.

Koronavirusrokotteiden liian lyhyen tutkimusajan takia ei kyetä tekemään realistisia arviointeja rokotteen haittavaikutuksista pitkällä aikavälillä. Niin kuin sikainfluenssarokotuksen jälkeen ilmeni narkolepsiaa, niin nyt myös koronavirusrokotteen kautta voidaan aiheuttaa riskejä rokotuksen jälkeisiin sairauksiin, jotka rokotus tulisi aiheuttamaan. 

Pfizerin ja Modernan rokotteet vaativat rokottamisen kahdesti. Molemmat yhtiöt ovat sanoneet, että rokotuksen jälkeen rokotetuilla voi ilmetä vähän aikaa Covid-19 taudin kaltaisia oireita.

Ainakin viisi Covid-19 rokote ehdokasta käyttää rokotteissaan abortoitujen sikiöiden kahta erilaista solulinjaa. Solulinja HEK-293 sisältää munuaissoluja, jotka tulevat vuonna 1972 abortoiduilta sikiöiltä (lapsi). Solulinja PER.C6 sisältää verkkokalvosoluja, jotka on kehitetty vuonna 1985 18-viikon ikäisiltä abortoiduilta sikiöiltä (lapsi).

Nämä viisi rokote ehdokasta, joissa käytetään abortoitujen sikiöiden (lapsi) solulinjoja ovat:

CanSino Biologics, Inc./Beijing Institute of Biotechnology -  HEK-293

University of Oxford/AstraZeneca - HEK-293

Janssen Research & Development USA - PER.C6

University of Pittsburgh - HEK-293

ImmunityBio/NantKwest - HEK-293 or derivative E.C7

Moderna koronavirusrokotteen ympärillä käydään kiivasta keskustelua. Sanotaan, että Moderna koronavirusrokotteen testaamisessa on käytetty HEK-293 abortoitujen sikiöiden (lapsi) solulinjoja, mutta näitä solulinjoja ei ole käytetty enää kehitysvaiheessa ja tuotannossa. Katolinen järjestö Children of God for Life väittää, että Moderna käyttää koronavirusrokotteessa abortoitujen sikiöiden (lapsi) solulinjoja.

Life Site News uutisoi, että rokotetta testannut pappi kuoli äkillisesti, joka oli osallistunut Modernan koronavirusrokote tutkimukseen. Life Site News kertoi Modernan rokotteen sisältävän abortoitujen sikiöiden (lapsi) solulinjoja HEK-293 mRNA teknologiassa piikkiproteiinissa ja tutkimusvaiheessa, kehityksessä, testaamisessa ja tuotannossa.

Joidenkin koronavirusrokotteiden testaamisessa on käytetty abortoitujen sikiöiden (lapsi) solulinjoja. Kanada on hyväksynyt Pzifer - BionTech Covid-19 rokotteet, joiden testaamisessa on käytetty abortoitujen sikiöiden (lapsi) solulinjoja. Monet rokotevalmistajat sanovat, että abortoitujen sikiöiden (lapsi) solulinjoja on käytetty vain testaamisessa, mutta valmis rokote ei sisällä näitä solulinjoja.

Modernan lääkäri Tal Zaks on sanonut ettei heillä ole konkreettisia todisteita sitä, että rokote vähentäisi taudin leviämistä. Zaks sanoi, jos osoittautuu ettei Covid-19 rokote estäisikään taudin ja viruksen leviämistä, niin se tarkoittaisi, että paluu normaaliin kestäisi kauemmin ja riippuu siitä, että suurin osa maailman väestöstä saisi rokotuksen.

Monet terveysalan ammattilaiset varoittavat, että koronaviruksesta tulee vakava terveysuhka jos liian moni ihminen vastustaa rokottamista.

Amerikkalainen ruoka ja lääke hallinto järjestö FDA on tuonut esille listan mahdollisista Covid-19 rokotteen haittavaikutuksista, jotka ovat: Guillain-Barrén oireyhtymä, akuutti aivojen ja selkäytimen tulehdus, äkillinen poikittainen selkäytimen tulehdus (liittyy kuolleisuutta), aivokalvontulehdus, aivosairaudet, aivohalvaus, kouristuksia, narkolepsia, lihasjänteyden äkillinen vähentyminen tai katoaminen (katapleksia), äkillinen vakava allerginen yleisreaktio (anafylaksia), akuutti sydäninfarkti, sydänlihastulehdus, sydänpussitulehdus, autoimmuunisairaus, kuolema, ongelmia raskauteen ja syntyvyyteen, krooninen tulehdustauti, ei-anafylaktiset allergiset reaktiot, verihiutaleiden vähäinen määrä veressä (trombosytopenia), laskimotromboembolia, suonensisäisiä hyytymiä, niveltulehdus ja nivelkipu, Kawasakin tauti, lapsilla monijärjestelmäinen tulehduksellinen oireyhtymä, rokotteen kautta laukeaa tehostettu sairaus.

FDA:n Covid-19 rokote haittavaikutus Pzifer - BionTeckn johdannossa sanottiin, että haittavaikutukset voivat muuttua, joka tarkoittaa että voi tulla sellaisia haittavaikutuksia, joita ei tiedetä eikä osata arvata.

CNN:n haastattelussa lääkäri Kelly Moore sanoi, että emme yllättyisi jos koronavirusrokotusten alkaessa joitakin tai enemmänkin ihmisiä kuolee päivän tai kahden päästä rokotuksesta, jotka ovat pitkäaikaisessa hoidossa hoitokodeissa (vanhukset), sillä tämä olisi odotettua ja normaalia, koska ihmisiä kuolee säännöllisesti hoitokodeissa.

Amerikkalainen lääkäri ja immunologi Anthony Fauci on sanonut, että koronavirusrokotteen antaminen ihmisille ei tule estämään koronaviruksen aiheuttamia kuolemia heti välittömästi. Monet lääkeyhtiöt kiirehtivät FDA:n kautta lupaa rokotteelle ja tästä syystä rokottamisen jälkeen Covid-19 kuolemat eivät ala vähenemään välittömästi, vaan Covid-19 kuolemantapauksia tulee tapahtumaan useiden viikkojen aikana sekä kauemmankin aikaa. Fauci uskoo, että rokote tulee kuitenkin auttamaan ihmisiä.

Wall Street Journal julkaisi artikkelin, jonka mukaan kaksi ihmistä ensimmäisistä rokotetuista ihmistä Englannissa kärsi rokotteesta allergisia oireita. Näillä ihmisillä oli olemassa oleva allergia ja rokote laukaisi heissä allergisen oireen. 

Amerikkalainen kansallinen syöpä instituutti (NIH) on julkaissut 2018 artikkelin otsikolla: A novel mRNA modification may impact the human genetic code ( Uusi mRNA modifikaatio voi vaikuttaa ihmisen geneettiseen koodiin). Tutkijat löysivät uuden modifikaation (muuntelu) ihmisen mRNA:ssa, joka vaikuttaa geeneihin. NAT10 entsyymi oli vastuussa modifikaatiossa, joka on yhteydessä syöpään ja ikääntymiseen. Tutkimuksen kautta löydettiin keino kemialliseen modifikaatioon, joka parantaa proteiinituotantoa. Tutkijat kartoittavat seuraavien vaiheiden kautta miten modifikaatio toimii erityisesti geenien ilmentymisen muuttamiseksi ja selvittää onko väärä sääntely tiettyjen sairauksien perimmäinen syy.

Suomessa voidaan käyttää näitä seuraavia koronavirusrokotteita. BionTech/Pfizerin rokote, Modernan rokote, Oxford Astra Zenecan rokote ja Janssenin rokote.

Tuossa edellä oli terveysalan ammattilaisten esittämää informaatiota liittyen koronavirusrokotteisiin ja vähän muuhunkin. Seuraavaksi tuon esille omia käsityksiäni. Lisääntyvä määrä terveysalan ammattilaisista, jotka ovat Covid-19 rokotteita vastaan johtuu siitä, että nämä rokotteet eivät ole turvallisia ja ne ovat kiireessä valmistettu.

PCR-testit ovat epäluotettavia ja siksi nämä testit ovat epäluotettavia ja ne johtavat lääkealaa väärään suuntaan.

Rokotteen vasta-aineiden muodostuminen voi johtaa liialliseen immuunireaktioon sen jälkeen kun henkilö altistuu virukselle rokotuksen jälkeen. Samalla menetelmällä testatut kissat kuolivat kaikki sen jälkeen kun ne saivat tartunnan oikeasta viruksesta. Johtopäätös on kun ihminen saa rokotteen ja sen jälkeen hän altistuu virukselle, niin rokotteen ainesosat voivat aiheuttaa todellista vahinkoa ihmisen elimistössä. Tässä on ymmärrettävä se, että nimenomaan rokote aiheuttaa vahinkoa ihmiselle sen jälkeen, kun he altistuvat virukselle.

Tutkimukset osoittavat, että koronavirusrokote voi aiheuttaa hedelmättömyyttä rokotetuille naisille.

BionTech/Pfizerin rokote voi kehittää rokotuksen jälkeen allergisia oireita, jotkut näistä oireista voivat johtaa jopa kuolemaan.

Liian lyhyt rokotteen tutkimusaika ja valmistusaika tulee aiheuttamaan sen, että monet rokotettavat tulevat sairastumaan monenlaisiin tauteihin.

Rokotteissa ei käytetä abortoidun sikiön (lapsen) soluja, vaan abortoiduista sikiöistä  (lapsen) otettuja soluja, joista on kasvatettu uusia soluja, eli abortoitujen sikiön (lapsen) solulinjoja, ja tämä on eettisesti väärin. On eettisesti väärin käyttää sellaista rokotetta, jossa on käytetty abortoidun sikiön (lapsen) solulinjoja.

Emme voi koskaan tietää varmuudella mitä kaikkea nämä koronavirusrokotteet sisältävät. Sen voimme tietää, että ne ovat ihmisille vahingollisia.

Jotkut lääkealan ammattilaiset sanovat ettei koronavirusrokote tule vähentämään taudin leviämistä. Miksi käyttää rokotetta, joka ei kuitenkaan estä taudin leviämistä ja on ihmisille vaarallinen? Tämän tähden näistä rokotteista voi tulla jokavuotisia, kun ne eivät estä taudin tarttumista. Miksi antaisit myrkyttää itsesi yhä uudelleen joka vuosi tällaisen rokotteen kautta?

Ihmisille uskotellaan, että paluu normaaliin tulee tapahtumaan vasta sen jälkeen kun suurin osa maailman väestöstä on rokotettu. Paluuta normaalin ei ehkä enää ole eikä tule, sillä WHO etunenässä eri valtioiden terveystahojen kanssa tulee todennäköisesti vuosittain jollakin tavalla valvomaan kansoja lääke- ja rokotusholhouksen kautta.

Amerikkalaisen ruoka ja lääke hallinto järjestö FDA:n lista mahdollisista koronavirusrokotteen haittavaikutuksista on karmeaa luettavaa, koska se sisältää vaarallisia tauteja sekä kuoleman vaaran. FDA:n mukaan nämä haittavaikutukset voivat muuttua mihin suuntaan tahansa.

CNN:n haastattelema lääkäri tietää rokotteen riskit ja siksi hän yrittää rauhoitella ettei tarvitse hätääntyä jos ikä-ihmisiä alkaa kuolemaan rokotusten jälkeen, sillä se on vain normaalia elämän kiertokulkua. Todellisuudessa nämä iäkkäiden ja sairaiden vanhusten kuolemat rokotuksen jälkeen johtuvat pääsääntöisesti rokotteista.

Immunologi Anthony Fauci sanoi ettei koronavirusrokote estä ihmisiä kuolemasta, sillä pitkän aikaa rokotuksen jälkeen ihmisiä tulee kuolemaan virukseen. Minä sanon, että asia on toisinpäin, sillä ihmisiä kuolee pitkän ajan perästä rokotteen sisältämien aineosien takia.

Englannissa allergiset ihmiset saivat rokotteesta allergisia oireita. Ihmisillä on monenlaisia oireita ja sairauksia sekä ihminen on altis erilaisille ympäristötekijöille kuten ravinto, ilmasto-olosuhteet jne. ja kukaan ei voi tietää etukäteen, että miten Covid-19 rokotteet vaikuttavat ihmisiin, joilla on täysin erilaisia ympäristötekijöitä.

Koronavirusrokotteen valmistajat ja lääkärit ovat sitä mieltä ettei rokote aiheuta geenimuuntelua. Amerikan kansallisen syöpä instituutin tutkimus vuodelta 2018 todistaa, että keinotekoisen prosessin kautta voidaan parantaa proteiinintuotantoa sekä geenien ilmentymistä pyritään muuttamaan sairauksien estämiseksi.

Kun on kyse vajavaisesta tieteestä ja ihmisestä, niin on hyvin todennäköistä, että varsinkin tietyissä ennalta tietämättömissä tilanteissa mRNA rokote ei autakaan sairauksien ehkäisyssä, vaan aiheuttaa sairauksia ja voi jopa muunnella geenejä. Amerikan kansallisen syöpä instituutin tutkimus todistaa, että voi olla mahdollista muokata ihmisen geenejä mRNA:n kautta keinotekoisesti.

Suomessa mahdollisesti käytettävät koronavirusrokotteet kuten BionTech/Pfizerin rokote, Modernan rokote, Oxford Astra Zenecan rokote ja Janssenin rokote eivät ole ihmisen terveydelle turvallisia rokotteita.

Jokainen on tietenkin itse vastuussa omasta päätöksestään ottaako koronavirusrokotteen vai ei. Minä en aio ottaa tätä rokotetta. Muistuu mieleeni kun vuonna 2009 varoitin sikainfluessarokotteesta sanomalla: Epäilen, että rokotuksen suurimmat haitat puhkeavat joidenkin kohdalla vakavina sairauksina vasta vuosien päästä. Näin ikävä kyllä tapahtui. Kaikki muistavat sikainfluenssarokotteen aiheuttaneen narkolepsiaa. Tässä koronavirusrokotteessa on sama askelten kaiku ja kulkusuunta, eli sairautta ja kuolemaa tulossa. Toki kaikki eivät tähän rokotukseen kuole, mutta jotkut kuolevat ja monet tulevat sairastumaan erilaisiin tauteihin. Ihmiset joilla on tiettyjä sairauksia, joka altistaa rokotteen kautta terveyshaittoihin immuunijärjestelmän heikentymisen takia tulevat eniten kärsimään tästä rokotteesta. Terveysviranomaiset tulevat vähättelemään näitä rokotteista johtuvia sairauksia ja kuolemantapauksia pyrkien etsimään niille tai ainakin suurelle osalle niistä luonnollisen selityksen, kun he eivät ota vastuuta ihmisille antamastaan lääkemyrkystä.

Jos syöt terveellisesti ja paljon D-vitamiinia (100-200 mikrog) C-vitamiinia, sinkkiä ja puhdasta luonnonmukaista ruokaa, liikut tarpeeksi, olet ulkona happipitoisessa ilmassa ja nukut hyvin, niin immuunijärjestelmäsi kykenee taistelemaan ja voittamaan influenssa-peräisiä virustauteja.

Tässä linkki vuonna 2009 kirjoittamaani sikainfluenssa ja rokote Pandemrix kirjoitukseen, joka kannattaisi lukea, koska siinä on paljon yhtäläisyyksiä siihen mitä nyt on tapahtumassa:
kotipetripaavola.com/ sikainfluenssarokote

 

 

 

Petri Paavola 10.12.2020

Lähteet:
2020news.de/en/ dr-wodarg and dr yeadon request a stop of all corona vaccination studies
cnbc.com/2020/11/23/ covid vaccine cdc should warn people the side effects
sciencemag.org/news/ 2020/06/ abortion opponents protest covid 19 vaccines use fetal cells
cogforlife.org/2020/11/16/ moderna covid-19 vaccine facts not fiction
lifesitenews.com/ news/breaking canada approves pfizer vaccine tested on cell line of aborted baby
lifesitenews.com/news/ priest who participated in trial for unethical moderna vaccine dies suddenly
independent.co.uk/news/ world/ americas/ coronavirus vaccines moderna transmission rates
fda.gov/media/ 143557/download
edition.cnn.com/ 2020/12/04/health/ coronavirus vaccine acip nursing homes question
independent.co.uk/ news/world /americas/ fauci covid vaccine latest christmas
wsj.com/ people with severe allergies shouldnt get covid 19 vaccine says u-k regulator after reactions
ccr.cancer.gov/news/article/ a novel mRNA modification may impact the human genetic code

iltalehti.fi/ terveysuutiset

 

 

 

 

 





eXTReMe Tracker