Nature

Etusivulle | Raamatunopetuksia | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


Maa on pyöreä ei litteä

Nykyään yhä useammat ihmiset ovat alkaneet uskomaan ja levittämään väitettä, että maa olisi litteä, eikä pyöreä. Olen huomannut myös kuinka Raamattuun uskovien ihmisten keskuudessa monet ovat alkaneet uskoa maan olevan litteä. Jos Raamatun sanan ymmärtää väärin, niin silloin voi päätyä sellaiseen johtopäätökseen, että maa olisi litteä. Raamatun sanan todistuksen mukaan maa on pyöreä, ei litteä. Miksi tällaisesta aiheesta tulisi kirjoittaa? Jos uskomme vastoin Jumalan sanan todistusta maan olevan litteä, niin silloin vääristämme Jumalan luomistyötä, sillä myös vilpittömästi totuutta etsivä voi harhautua pois totuudesta ymmärtäessään asioita väärin. Kun ihminen ymmärtää väärin Raamatun sanan opetusta uskomalla maan olevan litteä, niin hän totuttaa itsensä puolihuolimattomaan Raamatun lukemiseen ja tutkimiseen. Puolihuolimattomuus ja jakeiden irrottaminen asia- ja tekstiyhteydestään sekä Raamatun kokonaisilmoituksesta johtaa aina totuudesta pois eksymiseen. Tässäkin mielessä on tärkeätä kirjoittaa aiheesta, että oppisimme tutkimaan Raamattua ja käyttämään aikaamme siihen, että pyrimme perusteellisesti tutkimaan Raamattua, ymmärtääksemme sitä niin kuin sitä tulisi oikein ymmärtää.

Olen huomannut kuinka, onko maa pyöreä tai litteä keskustelu, uskovien keskuudessa on saanut paljon aikaa riitaa sekä puoluehenkeä toisia vastaan. Tämä aihe ei saisi nostaa uskovia toisiaan vastaan, eikä se saisi johtaa puolueelliseen rakkauteen sekä rakkauden hylkäämiseen niitä kohtaan, jotka ovat asiasta eri mieltä. Jos onko maa pyöreä tai litteä aihe saa sinut nousemaan toisia uskovia vastaan sekä hylkäämään rakkauden niitä kohtaan, jotka ovat sinun kanssasi eri mieltä, niin silloin sinun sydämessäsi ei ole totuuden rakkautta, vaan lihan kiihkoa ja lahkohenkeä. Tarkoitukseni ei ole saada aikaan lisää hajaannusta ja riitaa tämän aiheen takia, vaan tutkia Jumalan sanan ilmoitusta asiasta ja pyrkiä uskomaan sen mukaan mitä Raamattu opettaa. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan kautta rukouksen kera.

 

Sisällys:
Alkusanat
Raamattu ja maan pyöreä muoto
Maan tukipylväät
Puu josta näkee kaikkeen maan ääriin
Maan neljä kulmaa
Maa ei liiku
Kaiken maan valtakuntien näkeminen
Merten ylitse levitetty maa
Kaikki maan sukukunnat näkevät
Muinaisessa Babyloniassa uskottiin maan olevan litteä
Loppusanat

 

 


Alkusanat

Ajatus sen kirjoittamisesta onko maa litteä vai pyöreä, on ollut sydämessäni jo muutamia vuosia. Olen tätä asiaa tutkinut jonkin verran lähinnä tutustuen litteän maan teorian kannattajien argumentteihin sekä tietenkin siihen mitä Raamattu opettaa asiasta. Tämän asian pitäisi olla itsestään selvää esimerkiksi maailmassa tapahtuvien ilmiöiden kautta, josta otan esille muutaman esimerkin myöhemmin tässä kirjoituksessani. En käy läpi kaikkia litteän maan kannattajien argumentteja, sillä niitä on niin paljon, mutta pyrin käymään läpi sellaisia kohtia ja asioita, joista tulee selkeästi esille maan pyöreä muoto, niin Raamatun sanasta kuin myös maailmassa tapahtuvien ilmiöiden kautta. Moni voi ajatella ja kysyä, että miksi näin yksinkertaisen selvästä asiasta pitää kirjoittaa?

Herra Jeesus puhui lopunajan eksytyksistä, jotka tulevat olemaan monenlaisia ja oppi litteästä maasta on sellainen opetus, joka kuuluu lopunajan eksytyksiin, ja siksi on myös tärkeää kirjoittaa tästä aiheesta, että eksyneet voisivat tehdä parannusta eksymyksestään ja ettei totuudessa oleva eksyisi tähän eksytykseen. Se tulee muistaa, että itse kukin olemme vajavaisia myös uskovina ihmisinä, enkä kirjoita kirjoitustani muiden yläpuolelta, sillä olen itsekin erehtyväinen ja vajavainen ihminen. Toivon myös ettei kirjoitustani käytetä lyömäaseena litteän maan kannattajia vastaan, koska kirjoitukseni tarkoitus om lähimmäisenrakkauden kautta tutkia ja pyrkiä löytämään totuus ja saada ihmiset uskomaan totuuteen.

Raamattu ja maan pyöreä muoto

Jes 40:22 Hän istuu korkealla maanpiirin (chug) päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi.

Hepreankielen sana chug tarkoittaa ympyrää ja piiriä. Litteän maan puolustajat sanovat ettei ympyrä tai piiri välttämättä tarkoita pyöreää pallomaista muotoa, vaan voi tarkoittaa myös litteää ja kiekkomaista levyä. Raamatun sana kuitenkin todistaa sen että hepreankielen sana chug tarkoittaa pyöreää ja pallomaista muotoa.

Job 26:
8 Hän sitoo vedet pilviinsä, eivätkä pilvet halkea niiden alla.
9 Hän peittää valtaistuimensa näkyvistä, levittää pilvensä sen ylitse.
10 Hän on vetänyt piirin (chug) vetten pinnalle, siihen missä valo päättyy pimeään.

Jobin kirjan mukaan Jumala teki maailman vesien (merien) pinnat ympyrän muotoisiksi (chug), joka todistaa sen, että maa on pyöreä, sillä jos maa olisi litteä, niin miksi Raamattu kuvaisi merien pintojen maan ympärillä olevan ympyrän muotoisia? Jos maa olisi litteä, niin Raamattu ei voisi kertoa merten pintojen olevan ympyrän muotoisia. Raamattu sanoo maailman merien pintojen olevan ympyrän muotoisia, koska maa on pyöreän pallon muotoinen. Jumala loi maapallon, pyöreän maan, ei litteää maata.

Jobin kirja kertoo Jumalan vetäneen piirin vetten pinnalle, siihen missä valo päättyy pimeään. Mitä edellä oleva Raamatun jae tarkoittaa? Kun Jumala loi pyöreän maapallon merineen, niin Hän asetti päivän tuomaan valoa ja yön tuomaan pimeän sen seurauksena kun auringon valo nousee ja laskee. Auringon nousu ja lasku, niin että maan eri osissa on yhtä aikaa päivä ja yö voi tapahtua ainoastaan silloin kun maa on pyöreä. Silloin kun aurinko paistaa tietyssä kohdassa maapallolla, niin auringon paistaessa on päivä ja toisella puolella maapalloa on pimeää ja yö. Maan pallomainen muoto on ainoa selitys sille miksi päivä ja yö vaihtelevat jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

Kaksi käytännön esimerkkiä ja havaintoa valosta ja pimeästä kumoavat litteän maan teorian:

Silloin kun maa on suoraan auringon ja kuun välissä kuunpimennyksen aikana, niin maa heijastaa kuuhun pyöreän ja pallomaisen varjon. Litteä maa ei heijastaisi pyöreää varjoa, vaan kapeahkon viivamaisen varjon. Voit itse tehdä havainnollisen kokeen ottamalla käteesi, vaikka jalkapallon tai jonkin pyöreän pallon ja aseta taskulamppu kohtisuoraan palloa ja seinälle heijastuu pallon pyöreä muoto. Ota sitten käteesi pyöreä kiekkomainen levy ja aseta se käteesi, niin että litteä kohta on suoraan kohti taskulamppua ja seinälle heijastuu kapea viivamainen varjo. Kuunpimennyksen aikana maa heijastaa kuuhun pyöreän varjon, joka kumoaa litteän maan teorian.

Litteän maan puolustajat sanovat auringon sijaitsevan litteän maan yläpuolella, jolloin aurinko valaisee vain yhtä tiettyä rajattua aluetta kerrallaan. Jos maa olisi litteä, niin kaikki litteän maan päällä olevat näkisivät auringon, vaikka he eivät olisi valon rajatulla alueella. Jos menet muutaman ystäväsi kanssa pimeällä yöllä suurelle leveälle kentälle tai pellolle ja yksi teistä nousisi korkean mäen päälle valaisten vain yhtä tiettyä rajattua aluetta taskulampulla, niin nekin, jotka eivät olisi rajatulla valon alueella näkisivät kuitenkin taskulampun valokeilan. Yöllä emme kykene näkemään aurinkoa, koska aurinko on maapallon toisella puolella, ja tämä tosiasia kumoaa litteän maan teorian.

Jos maa olisi litteä ja aurinko korkealta valaisi litteää maata, niin auringon suuren ja voimakkaan valon tulisi näkyä kaikkialle litteästä maasta katsottuna myös niille alueille, joille aurinko ei paistaisi, jossa olisi pimeää. Kuten edellä tuli ilmi, niin yöllä maasta katsottuna emme kykene näkemään aurinkoa ja sen suoraa paistetta maan päälle. On selvää, ettei maa voi olla litteä.

Jotkut litteän maan teoriaan uskovat ihmiset sanovat litteän maan olevan kupolin sisällä, jonka yläpuolella on aurinko ja kuu. Raamatun sanan opettama meren pinta on pyöreän muotoinen, joka kumoaa litteän maan kupoli teorian. Maapallo ja merten pinta-ala on niin laaja, että tietenkin silmällä sitä on vaikea havaita, mutta jos pääsisit kuumailmapallon mukana todella korkealle, niin näkisit maan pyöreän muodon.
 

1 Moos 1:
14 ¶ Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,
15 ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle". Ja tapahtui niin:
16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.
17 Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle
18 ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.

Saar 1:5 Ja aurinko nousee, ja aurinko laskee ja kiiruhtaa sille sijallensa, josta se jälleen nousee.

Raamattu sanoo Jumalan tehneen kaksi valoa (aurinko ja kuu) hallitsemaan (paistamaan, loistamaan) maan päälle. Aurinko valaisee päivällä ja kuu yöllä. Raamatun sanan mukaan aurinko laskee ja nousee kiiruhtaen paikallensa, josta se jälleen nousee. Jos maa olisi litteä ja aurinko sijaitsisi aina litteän maan päällä, niin miksi Raamattu sanoo auringon nousevan ja laskevan? Aurinko nousee ja laskee sekä kiiruhtaa paikallensa, josta se nousee jälleen sopii vain siihen, että maa on pallomainen, sillä auringon valo kiertää pyöreän maan ympäri. Jos maa olisi litteä, niin aurinko ei voisi nousta ja laskea, vaan valo kulkisi samalla tavalla kuin taskulampulla heijastetaan aina tiettyä aluetta kohti. Auringon nousu ja lasku, päivä ja yö todistaa maan olevan pyöreä. Auringon nousu ja lasku sekä maan liikkeet tekevät myös sen mahdolliseksi, että maa on aina silloin tällöin suoraan auringon ja kuun välissä kuunpimennyksen aikana, jolloin maa heijastaa kuuhun pyöreän ja pallomaisen varjon. Jos maa olisi litteä, niin silloin maa ei voisi heijastaa kuuhun pyöreää varjoa.

Snl 8:
27 Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin (chug) syvyyden pinnalle,
28 kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
29 kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,

Sananlaskujen kirjassa Raamattu kertoo merten syvyyksien pinnan olevan ympyrän muotoinen, eli pyöreän pallon muotoinen. Raamattu todistaa maan olevan pyöreä. Maapallo koostuu meristä ja maasta, jonka Jumala loi pyöreän pallon muotoiseksi.

Jes 22:18 kääräisee sinut keräksi ja paiskaa pallona (dur) menemään maahan, jossa on laajuutta joka suuntaan. Sinne sinä kuolet, ja sinne jäävät sinun kunniavaunusi, sinä herrasi huoneen häpeä.

Monet litteän maan kannattajat sanovat ettei hepreankielen sana chug tarkoita pyöreätä tai palloa, koska Raamatussa hepreankielessä sana dur tarkoittaa palloa.  On totta, että Raamatussa sana dur tarkoittaa palloa, mutta se ei kuitenkaan kumoa sitä etteikö chug sana merkitse ympyrää tai pyöreätä muotoa. On monia asioita, joilla on pyöreä muoto, vaikka ne eivät ole palloja. Esimerkiksi kivi voi olla pyöreä ja yleisurheilussa käytetty kuula on pyöreä. Jos yrittäisin kumota kuulan pallomaisen muodon, sillä perusteella, ettei kuulasta käytetä sanaa pallo, niin silloin en ymmärtäisi ympärilläni olevaa todellisuutta. Vaikka pyöreästä kivestä tai kuulasta ei käytetä sanaa pallo, niin siitä huolimatta pyöreä kivi ja kuula ovat pyöreitä ja pallon muotoisia. Samalla tavalla myös Raamatun käyttämä sana chug merkitsee ympyrää ja pyöreätä pallomaista muotoa, vaikka sana chug ei tarkoita kirjaimellisesti palloa. Hepreankielen sana chug tarkoittaa ympyrää ja piiriä, joka Raamatun sanan todistuksen mukaan on pyöreä, kuten asia tuli esille jo aikaisemmin.

Maan tukipylväät

1 Sam 2:8 Hän tomusta nostaa halvan, hän loasta korottaa köyhän, pannaksensa heidät ruhtinasten rinnalle ja antaaksensa heidän periä kunniasijat. Sillä maan tukipylväät (matsuq - hepr. pilari, pylväs, tukipylväs) ovat Herran, hän on asettanut niiden päälle maanpiirin.

Jotkut litteän maan teorian kannattajat sanovat maan olevan perustettu pilareiden, pylväiden tai tukipylväiden varaan, jolloin maa seisoisi pilareiden päällä, eikä siten voisi olla pyöreän muotoinen.

Raamattu ei opeta maan olevan perustettu pilareiden varaan, niin että maa seisoisi pilareiden päällä. Sanonta maan tukipylväät ovat Herran tarkoittaa sitä kuinka Herra on asettanut maan paikallensa, Herran viisaudella ja voimalla:

Job 26:7 Pohjoisen hän kaarruttaa autiuden ylle, ripustaa maan tyhjyyden päälle.

Jumala asetti pyöreän maapallon tyhjyyteen, niin että se pysyy paikallansa tyhjyydessä, niin että maapallo leijuu avaruudessa tyhjyyden päällä Jumalan asettaman voiman mukaisesti. Raamattu ei opeta maan seisovan pilareiden päällä. Sanonta maan tukipylväät ovat Herran tarkoittaa sitä kuinka Hän viisaudellaan ja voimallaan on asettanut maan leijumaan pyöreän pallon muotoisena avaruudessa tyhjyyden päällä.

Puu josta näkee kaikkeen maan ääriin

Dan 4:
10 (4:7) Nämä olivat minun pääni näyt, jotka minulla oli vuoteessani. Minä näin: Katso, oli puu keskellä maata, ja sen korkeus oli suuri.
11 (4:8) Puu kasvoi ja vahvistui, niin että sen latva ulottui taivaaseen ja se näkyi kaiken maan ääriin.
12 (4:9) Sen lehvät olivat kauniit ja sen hedelmät suuret, ja siinä oli ravintoa kaikille. Sen alla etsivät varjoa kedon eläimet, ja sen oksilla asuivat taivaan linnut, ja kaikki liha sai siitä ravintonsa.

Jotkut litteän maan teorian kannattajat sanovat ettei maa voi olla pyöreä, koska Danielin kirjan mainitsemasta puusta, joka oli suuri ja keskellä maata pystyi näkemään kaikkeen maailmaan, joka onnistuisi vain, jos maa olisi litteä, sillä pyöreän pallon päältä et voi nähdä sen toiselle puolelle. Jotkut litteän teorian maan kannattajat sanovat, että jos seisoo litteän maan keskustassa, niin siitä voi nähdä kaiken maan ääriin.

Danielin kirjan neljäs luku kertoo Baabelin kuninkaan näkemästä uninäystä (korkea puu keskellä maata jne.), johon Daniel antoi selityksen. Daniel sanoi puun selityksen olevan Ylimmäisen (Jumala) päätös, jonka mukaan Nebukadnessar on se puu ja hän on kasvanut sekä vahvistunut ja hänet ajetaan pois ihmisten seasta ja hän tulee asumaan kedon eläinten parissa sekä joutuu syömään ruohoa ja niin hän on joutuva olemaan seitsemän aikaa (seitsemän vuotta), kunnes hän oppii tuntemaan, että Korkein (Jumala) hallitsee ihmisten valtakuntaa ja antaa sen, kenelle Hän tahtoo. Selitys sanoi myös, että käskettiin jättämään maahan puun kanto juurineen, sillä sen mukaan valtakunta tulee jäämään Nebukadnessarille, niin pian kuin hän oppii tuntemaan, että valta on taivaan (Jumalan). Raamatun sana sanoo selityksen käyneen toteen.

Raamattu ei opeta litteää maata Danielin kirjan neljännessä luvussa, Raamattu ei myöskään kerro ihmisen asuvan litteän maan päällä, josta hän voisi nähdä kaikkeen maailmaan, vaan kertoo uninäystä ja sen selityksestä. Maan keskellä kasvanut puu, jonka latva ulottui taivaaseen, joka näkyi kaiken maan ääriin kertoo ainakin minulle sen uninäyn selityksen lisäksi, että Jumala näkee taivaasta kaikkeen maan ääriin, mutta ihmiselle sellainen olisi mahdotonta. Jos ei ymmärrä Raamatun asia- ja tekstiyhteyttä, vaan repäisee siitä irti jakeita, sanoja tai lauseita, niin silloin ihminen eksyy helposti pois totuudesta. On todella tärkeää ymmärtää Raamatun asia- ja tekstiyhteys, koska silloin voimme ymmärtää, mitä tietyt Raamatun kohdat tarkoittavat.

Jotkut litteän maan teorian kannattajat sanovat, että koska maan ääriin sana on hepreaksi loppu, niin silloin Daniel 4:11 ei voi tarkoittaa pyöreää maata, sillä pyöreällä pallolla ei ole loppua tai päätepistettä, mutta litteällä maalla on loppupisteenä litteän maan reunat. Danielin kirja 4 luvun kaiken maan ääriin (loppuun) tarkoittaa ihmisten asuttamia valtakuntia ja koko maailmaa merineen. Jokainen valtakunta loppuu johonkin tiettyyn pisteeseen ja lopulta maa sekä valtakunta loppuu ja päätyy meriin, jotka ympäröivät maata, ja merilläkin on päätepisteensä, sillä meri loppuu ja päättyy maan rantaviivoihin. Raamattu ei opeta maan olevan litteä, jolla olisi reunat, niin kuin litteällä kiekolla tai levyllä.

Maan neljä kulmaa

Jes 11:12 Hän nostaa viirin pakanakansoille ja kokoaa Israelin karkoitetut miehet; ja Juudan hajoitetut naiset hän kerää maan neljästä äärestä.

Hes 7:2 "Sinä, ihmislapsi, näin sanoo Herra, Herra Israelin maalle: Loppu! Maan neljälle äärelle tulee loppu.

Jotkut litteän maan teorian kannattajat sanovat, että koska esim. Jes 11:12 ja Hes 7:2 kohdissa on hepreankielessä sana, joka tarkoittaa kulmaa ja Raamattu puhuu maan neljästä kulmasta, niin maa ei voi olla pyöreä, koska pallossa tai pyöreässä esineissä ei ole kulmia, mutta litteässä maassa on kulmat ja reunat.

Raamattu puhuu maan neljästä ilmansuunnasta maan neljänä kulmana:

Ilm 7:1 Senjälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta, ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun.

Jer 49:36 Ja minä tuotan Eelamia vastaan neljä tuulta taivaan neljältä ääreltä ja hajotan heidät kaikkiin näihin tuuliin; eikä ole oleva kansaa, johon ei tulisi Eelamin karkoitettuja.

Kork 4:16 "Heräjä, pohjatuuli, tule, etelätuuli; puhalla yrttitarhaani, että sen balsamituoksut tulvahtaisivat. Tulkoon puutarhaansa rakkaani ja syököön sen kalliita hedelmiä."

Ps 78:26 Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen;

2 Moos 10:19 Ja Herra käänsi tuulen hyvin kovaksi länsituuleksi; se vei heinäsirkat mukanaan ja painoi ne Kaislamereen, niin ettei yhtäkään heinäsirkkaa jäänyt koko Egyptin alueelle.

Maan neljä kulmaa puhuu maan neljästä ilmansuunnasta, pohjoisesta, etelästä, lännestä ja idästä, eikä opeta yhtään mitään litteästä maasta, jolla olisi reunat, koska Raamatun opetuksen mukaan maa on pyöreän muotoinen.

Maa ei liiku

Ps 93:
1 ¶ Herra on kuningas. Hän on pukenut itsensä korkeudella. Herra on pukeutunut, vyöttäytynyt voimaan. Niin pysyy maanpiiri lujana, se ei horju (mowt).
2 Sinun valtaistuimesi on vahva aikojen alusta, hamasta iankaikkisuudesta olet sinä.

Ps 96:
9 Kumartakaa Herraa pyhässä kaunistuksessa, vaviskaa hänen kasvojensa edessä, kaikki maa.
10 ¶ Sanokaa pakanain seassa: "Herra on kuningas". Niin pysyy maanpiiri lujana, se ei horju (mowt). Hän tuomitsee kansat oikeuden mukaan.
11 Iloitkoot taivaat, ja riemuitkoon maa; pauhatkoon meri ja kaikki, mitä siinä on.

Jotkut litteän maan teorian kannattajat sanovat, että koska esim. Ps 93:1 ja Ps 96:10 olevissa kohdissa on hepreankielellä sana mowt, joka tarkoittaa järkkyä, järisyttää ja liikkua, niin se todistaisi litteän maan puolesta, joka ei liiku, vaan on paikallansa. Jotkut litteän teorian kannattajat sanovat, että koska opetetaan pyöreän maanpallon liikkuvan ja Raamattu sanoo ettei maa liiku, niin se todistaa maan olevan litteä, ei pyöreä.

Psalmit 93 ja 96 puhuvat siitä ettei Jumalan luoma maa järky (pysyy paikallansa), koska Jumala on asettanut maan olemaan tukevasti paikoillaan, omalla paikallaan avaruudessa. Tosin lopunaikana maa tulee järkkymään ja kokonaan tuhoutumaan, mutta ennen sitä päivää Jumalan voima pitää maapallon paikallaan avaruudessa.

Ps 19:
4 (19:5) Niiden mittanuora ulottuu yli kaiken maan ja niiden sanat maanpiirin ääriin. Auringolle hän on tehnyt niihin majan.
5 (19:6) Se on niinkuin ylkä, joka tulee kammiostaan, se riemuitsee kuin sankari rataansa juostessaan.
6 (19:7) Se nousee taivasten ääristä ja kiertää (tequwfah) niiden toisiin ääriin, eikä mikään voi lymytä sen helteeltä.

Raamatusta voisi saada sellaisen käsityksen, että aurinko kiertäisi omaa rataansa nousten taivaan ääristä, kiertäen toisiin ääriin (auringon nousu ja lasku). Hepreankielen sana tequwfah merkitsee kiertämistä, piiriä sekä ympyrän (pyöreän) muodostamista. Raamatun sana kertoo aurinkoa ja maata yhdistävästä kiertävästä ja pyörivästä liikkeestä, koska maa on pyöreä. Vaikka ihminen olisi erehtynyt siinä kun maan sanotaan pyörivän auringon ympäri, niin siitä huolimatta maa ei muutu litteäksi, sillä Raamatun sanan mukaan aurinkoa ja maata yhdistää kiertävä liike, pyörien ympyrää ja siten kumoten litteän maan teorian.

Joos 10:
12 Silloin puhui Joosua Herralle, sinä päivänä, jona Herra antoi amorilaiset israelilaisten valtaan, ja sanoi Israelin silmien edessä: "Aurinko, seiso alallasi Gibeonissa, ja kuu Aijalonin laaksossa".
13 Niin aurinko seisoi alallansa, ja kuu pysyi paikallansa, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen. Niinhän on kirjoitettuna "Oikeamielisen kirjassa". Niin aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan.
14 Eikä ole ollut sen päivän vertaista, ei ennen eikä jälkeen, jona Herra näin kuuli ihmisen ääntä; sillä Herra soti Israelin puolesta.

Joosuan kirja sanoo auringon ja kuun pysähtyneen, niin että aurinko pysyi paikallansa keskitaivaalla päiväkauden, kiirehtimättä laskemaan. Tämäkin Raamatun kohta viittaisi auringon kiertävän maata. Monet Raamatun tutkijat sanovat Raamatun puhuvan siksi auringon kiertämisestä maan ympärillä, koska alhaalta maan päältä katsottaessa maan pyöriessä näyttäisi siltä kuin aurinko kiertäisi maata, vaikka todellisuudessa maa kiertää aurinkoa, joka vahvistaisi nykytieteen ymmärryksen maan pyörimisestä. Raamatun sanan opetus kertoo aurinkoa ja maata yhdistävästä kiertävästä ja pyörivästä liikkeestä (Ps 19:4-6), joka kumoaa litteän maan teorian ja todistaa pyöreän maan puolesta, siitäkin huolimatta, vaikka nykytiede olisi oikeassa tai väärässä maan pyörimisen suhteen.

Itse uskon maan kiertävän aurinkoa sekä myös sen, että Joos 10:12-14 , Ps 19:4,5,6 Raamatun kohdat tulee ymmärtää siitä näkökulmasta käsin, kun ihminen maasta käsin katsoo aurinkoa, niin maan pyöriessä näyttäisi siltä, kuin aurinko kiertäisi maata. Tämän tähden puhumme arkikielessä auringon nousemisesta ja laskemisesta. Monet sanovat, että jos Joosuan kirjassa oleva auringon pysähdys tarkoittaisi maan kiertämisen pysähtymistä, että "aurinko voisi pysähtyä", niin maahan olisi täytynyt kohdistua suurempi katastrofi kuin mitä vedenpaisumus aiheutti maapallolla. Kaikkivaltias Jumala osaa varmasti pysäyttää luomansa maanpallon, niin ettei siitä koidu maalle minkäänlaista vahinkoa. Jos olen nykytieteen ohessa erehtynyt maan kiertämisestä auringon ympäri ja se voitaisiin todistaa minulle, niin että ymmärtäisin sen, niin silloin tietenkin tekisin asiassa parannusta. En usko kaikkeen mitä tiede edustaa, sillä tiedekin on erehtyväistä ja väärässä esimerkiksi evoluutioteorian suhteen, mutta tiedekään ei ole kuitenkaan kaikessa väärässä. Sen kuitenkin tiedän ja ymmärrän, että olen ihmisenä pieni ja vajavainen ymmärtämään itseäni suurempia asioita:

Job 9:10 hän tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää.

Job 37:5 Ihmeellisesti Jumala korottaa äänensä jylinän, hän tekee suuria tekoja, joita emme käsittää taida.

Jos jokin tieteen edustama näkemys on ristiriidassa Jumalan sanan totuuden kanssa, niin silloin tällainen näkemys on hylättävä. Jos jokin tieteen näkemys on sopusoinnussa ja yhtäpitävä Jumalan sanan totuuden kanssa, niin silloin tällaista tieteellistä näkemystä ei saa halveksua, vaan pitää sitä totena. Jumalan lapsen pitää aina kuitenkin muistaa se, että tieteen näkemykset ovat vajavaisia sekä muuttuvaisia, mutta Jumalan sanan totuus on pysyvä ja muuttumaton totuus, absoluuttinen totuus, eli täydellinen totuus. Tämän tähden Jumalan lapsen tulee ymmärtää, että uskon tulee perustua aina ensisijaisesti Jumalan sanan totuuteen.

Kaiken maan valtakuntien näkeminen

Matt 4:
8 Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
9 ja sanoi hänelle: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua".

Jotkut litteän maan teorian kannattajat sanovat Raamatun todistavan maan litteydestä, koska saatana näytti sangen korkealta vuorelle Jeesukselle kaikki maailman valtakunnat. Litteän maan teorian kannattajien mukaan kaikkia maailman valtakuntia ei voisi nähdä, jos maa olisi pyöreä, koska et voi nähdä pallon toiselle puolelle, mutta litteän maan kautta korkealta vuorelta olisi mahdollista nähdä mahdollisimman kauas.

Herra Jeesus kykenee näkemään kaiken myös kaikki maailman valtakunnat ilman saatanankin apua. Ihminen ei kykene näkemään kaikkia maailman valtakuntia korkealta vuorelta, vaikka maa olisi litteä (ei ole litteä). Se on totta, että korkealta vuorelta voi nähdä kauas tasaisella maalla oleviin kohteisiin, mutta se ei kuitenkaan todista maan olevan litteä.

Merenkulkijat tietävät, että kun horisontissa kaukana oleva laiva on tulossa eteenpäin, niin aluksi näkyy laivan mastot (jos on  mastoja) tai laivan ylimmät osat ja kun laiva lähenee, niin vasta sen jälkeen tulee näkyviin laivan pohjaosia. Tämä johtuu maan pallon muodosta. Jos maa olisi litteä, niin laiva olisi kaukana horisontissa kokonaan näkyvissä.

Merten ylitse levitetty maa

Psa 136:
5 häntä, joka on taidolla tehnyt taivaat, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;
6 häntä, joka on vetten ylitse levittänyt maan, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti;

Jotkut litteän maan kannattajat sanovat maan olevan litteän, koska meret on levitetty maan yli, joka kuvaisi litteää maata, sillä levitys kuvaa tasaisella maalla tehtyä työtä, koska pallon yli ei voi levittää mitään.

Tässäkin kohden pyritään järjellä ymmärtämään Jumalan sanan hengellistä sanomaa, kun Psalmi 136:5,6 kohdan kautta pyritään uskottelemaan maan olevan litteä.

1 Moos 1:
6 ¶ Ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus (raqija) vetten välille erottamaan vedet vesistä".
7 Ja Jumala teki taivaanvahvuuden (raqija) ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden (raqija) alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden (raqija) päällä; ja tapahtui niin.
8 Ja Jumala kutsui vahvuuden (raqija) taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä.
9 ¶ Ja Jumala sanoi: "Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin". Ja tapahtui niin.
10 Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
................
14 ¶ Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen (raqija) erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,
15 ja olkoot valoina taivaanvahvuudella (raqija) paistamassa maan päälle". Ja tapahtui niin:
16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.
17 Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen (raqija), paistamaan maan päälle
18 ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.

Raamattu sanoo Jumalan luoneen taivaanvahvuuden vetten välille erottamaan vedet vesistä. Raamatun sanan mukaan Jumala erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä, ja Jumala kutsui vahvuuden (raqija) taivaaksi. Toisin sanoen Jumala loi vedet (meret) taivaan alle, eli maapallolle, ja Jumala loi vedet, jotka olivat taivaan päällä (yläpuolella). Taivaan yläpuolella oli luomisessa suojaava vesikerros, vesivaippa, joka mahdollisti lämpimät olosuhteet sekä korkean iän maan elävien keskuudessa koko maapallolla. Tämä vesivaippa tuli alas vedenpaisumuksessa ainakin osittain ellei kokonaan (Jumala yksin tietää). Vedenpaisumuksen jälkeen olosuhteet muuttuivat huonompaan suuntaan maailmassa, elinikä tippui ja kesän rinnalle tuli talviset olosuhteet.

Raamattu itse selittää Raamattua sanoen 1 Moos 1:8 jakeessa raqija sanan, eli taivaanvahvuuden ja vahvuuden tarkoittavan taivasta, ei kiinteää kupolia tai kiinteää kantta, niin kuin litteän maan puolustajat väärin väittävät.

Jumalan luomat vedet maan päälle ja taivaan ylle todistavat maan olevan pyöreä, sillä Raamattu sanoo Jumalan luoneen taivaanvahvuuteen (taivas) kaksi valoa (auringon ja kuun) hallitsemaan päivää ja yötä sekä erottamaan valon pimeästä. Kuten aikaisemmin on tullut Raamatusta esille, niin Jumalan sana kertoo aurinkoa ja maata yhdistävästä kiertävästä ja pyörivästä liikkeestä. Silloin kun maa on pyöreä, niin vain silloin aurinko voi nousta ja laskea, todistaen pyörimisen kautta maan olevan pyöreä, mutta jos maa olisi litteä, niin auringolla ja maalla ei olisi kiertävän ja pyörivän liikkeen yhdistävää tekijää, joka erottaisi päivän ja yön eri puolilla maapalloa. Raamattu ei sano Jumalan levittäneen meret litteän maan päälle, vaan tehneen maasta pyöreän, jossa meret ympäröivät maata. Kun Raamattu sanoo Jumalan luoneen taivaanvahvuuteen (taivas) vedet maan päälle ja taivaan ylle, niin vedet muodostivat ja muodostavat maan päällä pyöreän pinnan, mistä aikaisemmin esille tuomani Job 26:10 myös todistaa.

Kaikki maan sukukunnat näkevät

Matt 24:30 Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.

Jotkut litteän maan kannattajat sanovat maan olevan litteä, koska vain siten kaikki maailman ihmiset voisivat nähdä Jeesuksen tulevan taivaan pilvien päältä suurella voimalla ja kirkkaudella, sillä jos maa olisi pyöreä, niin kaikki ihmiset eivät voi nähdä yhtä ja samaa asiaa taivaan pilvien päällä.

Herra Jeesus on kuningasten Kuningas ja herrain Herra (Jumala) ja kun Hän tulee takaisin voimallaan ja kirkkaudellaan, niin Jumalan kirkkaus ja voima on niin suuri, että se tullaan näkemään kaikkialla maailmassa, riippumatta siitä missä pallonpuoliskolla ihmiset asuvat. Tämän lisäksi elämme sellaisen teknologian aikaa, jolloin kaikki ihmiset voivat seurata ja nähdä median (TV ja Internet) kautta yhtä ja samaa tapahtumaa eri puolilla maailmaa. Matt 24:30 ei todista maan olevan litteä, eikä voikaan todistaa, koska kuten on aikaisemmin tuotu esille, niin Raamattu todistaa maan olevan pyöreä.

Muinaisessa Babyloniassa uskottiin maan olevan litteä

Muinaisessa Babyloniassa ihmiset uskoivat maan olevan litteä, ja litteää maata ympäröi kupolimainen taivas. Muinaisessa Sumerian alueella ja Egyptissä uskottiin maan olevan litteä. Raamatun sanan mukaan Babyloniassa syntyi maailman ensimmäinen uskonto, taivaan kuningatar kultti sekä sen lisäksi he uskoivat maan olevan litteä. Lopunajassa vaikuttava Babylonian henki ja uskonnon oppi pyrkii palauttamaan takaisin Babylonian valheet, joiden kautta riivaajahenget eksyttivät muinaisen maailman ihmisiä. Eräs tällainen muinainen babylonialainen saatanallinen valhe on teoria litteästä maasta, johon eivät suinkaan kaikki ihmiset tule uskomaan lopunajassa, mutta ikävä kyllä monet vilpittömät uskovatkin ovat uskoneet tämän valheen, kun he ovat uskoneet valheellista propagandaa sekä ymmärtäneet väärin tiettyjä Raamatun kohtia. Toivon ja rukoilen, että litteän maan teoriaan uskoneet uskovat ihmiset voisivat hylätä tämän valheellisen näkemyksen sekä ettei vilpitön Raamattuun uskova ihminen eksyisi uskomaan tätä valheellista propagandaa.

Loppusanat

Jokainen ihminen, uskovakin on erehtyväinen vilpittömyydessäänkin, emmekä saa ivata tai pilkata ihmistä, joka on eksynyt uskomaan litteän maan teoriaan. Tällainen eksymys paljastaa sen ettemme ole kovinkaan tarkasti lukeneet sitä mitä Raamattu opettaa ja olemme antaneet valheellisen propaganda sokeuttaa silmämme ja mielemme ymmärtämään asioita väärin. Olkaamme toisillemme armollisia, muistaen sen että olemme vajavaisia ihmisiä, mutta kutsuttu kuitenkin Herraan Jeesukseen uskovina ihmisinä uskomaan totuuteen ja hylkäämään jokaisen valheen, jonka totuuden valossa ymmärrämme valheeksi. Me olemme Jumalan lapsina kutsuttu uskon kautta Herran Jeesukseen kasvamaan rakkaudessa ja totuudessa, ja siksi meidän velvollisuus ja vastuu on hylätä valhe, silloin kun ymmärrämme sen olevan valhe. Litteän maan teoria ja oppi on hylättävien valheiden joukossa oleva opetus ja näkemys. Tehköön mahdollisimman moni tässä kohden parannusta, joka on eksynyt uskomaan litteän maan teoriaan.

Sekin tulee muistaa, että parannuksenteossa on myös joskus kyse ajallisesta prosessista, joka johtaa asioiden perusteelliseen tutkimiseen ja koettelemiseen Jumalan sanan kautta, joka johtaa totuuden löytämiseen ja valheen hylkäämiseen. Meidän on annettava aikaa toinen toisillemme asioiden tutkimiseen ja koettelemiseen, että parannuksenteko olisi mahdollista ja voisi toteutua. Totuudessa lähimmäistään rakastava antaa eksyneelle aikaa ja tilaa parannuksen tekemiseen, eikä käy päälle kuin "yleinen syyttäjä".

Haluan uskoa siihen, että vilpitön uskova ihminen, joka on eksynyt uskomaan litteän maan teoriaa haluaa tehdä tästä valheellisesta propagandasta parannusta, heti kun ymmärtää erehtyneensä. Haluan vielä muistuttaa, että olemme jokainen vajavaisia ja erehtyväisiä ja olkaamme toisillemme armollista, kuitenkin armollisina totuudessa pysyen. Rakastakaamme toinen toisiamme Jumalan lapsina, siitäkin huolimatta, vaikka näkisimme eri tavalla sen mikä on totuus maan muodosta, sillä meidät on kutsuttu rakastamaan toinen toisiamme, ei käymään toistemme kimppuun ivaten, lyöden ja halveksuen, jotka ovat pimeyden ja synnin töitä.

Ikävä kyllä on niitäkin, jotka ovat päättäneet uskoa tiettyyn asiaan, vaikka sen todistettaisiin olevan virheellistä tietoa, niin silti joku saattaa uskoa virheelliseen tietoon, koska oma tunne tai uskomus virheelliseen tietoon tai propagandaan eksyttää häntä uskomaan asioihin, jotka eivät ole totta. Oikeassa olemisen ylpeys on usein sen taustalla, kun ihminen ei ota kuuleviin korviin selkeää totuutta, vaan pitää kiinni jääräpäisestä valheesta. Raamatun sanan opetuksen mukaan ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Tiedän sen, että aina on olemassa sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuta mieltään, vaikka heille näytetään selkeä ja kiistaton totuus. Tällaiset ihmiset tarraavat kiinni sellaisiin argumentteihin, jotka vastaavat heidän vääristynyttä mielipidettä tai uskomusta, eivätkä he kuule ja näe sitä mikä on totuus. Toivon ja rukoilen ettet sinä, joka luet kirjoitustani ole sellainen ihminen, että halutessasi olla oikeassa, ummistat silmäsi totuudelle.

Olen myös alkanut ajattelemaan sillä tavalla, että litteän maan teoriaan uskovien joukossa voi olla mukana joitakin sellaisia ihmisiä, jotka ovat Raamatun sanan totuuden vastustajia, ja he olisivat tarkoituksellisesti soluttautuneet uskovien keskuuteen tarkoituksenaan saattaa Raamattuun uskovia naurunalaiseksi litteään maahan uskomisen kautta. Tällaisen operaation tarkoituksena olisi saattaa uskovat naurunalaisiksi sekä osoittaa kuinka litteään maahan uskovaa ihmistä ei voi ottaa missään kohdassa enää vakavasti, koska hän on hylännyt perustavanlaatuisen ja kaikkien nähtävissä olevan totuuden. En sano, että näin on varmasti, mutta tällainenkin solutusoperaatio voisi olla mahdollista.

Syitä litteän maan teorian uskomiseen on varmasti monenlaisia. Yksi syy litteän maan teorian uskomiseen on Internetin kautta levitetty valheellinen propaganda ja valheeseen perustuvat salaliittoteoriat ja tarinat. Kaikki salaliitto kertomukset eivät kuitenkaan ole valhetta, sillä kyllä maailmassa on olemassa salaliittoja, mutta kaikki salaliittoteoriat eivät ole totta. Netissä leviää sellainen salaliittoteoria, että kaikki olemassa olevat videot ja valokuvat maan pyöreästä muodosta ovat väärennettyjä. Valokuvia ja videoita maan pyöreästä muodosta on taltioitu useiden vuosikymmenten aikana ja taltiointien takana on virallisten tahojen edustajia sekä aivan tavallisia ihmisiä. On selvää, ettei kaikkia taltiointeja maan pyöreästä muodosta ole voitu väärentää, koska taltiointien takana on kaikenlaisia ihmisiä useilta eri vuosikymmeniltä.

Toki se on mahdollista, että joitakin kuvia ja videoita voitaisiin väärentää ja manipuloida aiheesta kuin aiheesta, mutta en usko jokaisen maan pyöreätä muotoa esittävän videon tai kuvan olevan väärennetty, koska silloin koko maailma olisi ollut salaliitossa keskenään useita vuosikymmeniä toinen toisistaan tietämättä. Maan pyöreä muoto on tosiasia, joka ei muuksi muutu, vaikka me ihmisinä kuinka vänkäisimme ja jankkaisimme tästä asiasta, koska Jumala loi maan pyöreän muotoiseksi ja tätä tosiasiaa, Jumalan luomaa pyöreää maata ei kukaan ihminen pysty muuttamaan litteäksi, ei vaikka kuinka yrittäisi.

Maapallon muoto ei ole vähäpätöinen asia, mutta jos maapallon muodosta kiivaileminen johtaa kaikkein tärkeimpien asioiden unohtamiseen, niin kuin joillekin näyttää käyneen, niin silloin olisi syytä pikaisesti tehdä parannusta. Jumalan sanan tärkein sanoma on Herran Jeesuksen veren ja kuoleman kautta syntien anteeksiantamus, jonka todisteeksi Herra Jeesus nousi Isänsä oikealle puolelle taivaissa, että ihminen uskon kautta Herraan Jeesukseen pääsisi yhteyteen Jumalan kanssa.

Linkkisuositus:
www.kotipetripaavola.com - Raamattu ei opeta litteää maata
Video - Flat Earth Theory Disproved

 

Petri Paavola 16.8.2018

Lähteet:
Raamattu 3/38
Biblia 1776
King James Version 1769
Jewish Publication Society Bible 1917
Online Bible Hewbrew and Greek Lexicon
Lukuisat nettiartikkelit vuosien varrelta

 


 

 

 

 





eXTReMe Tracker