Nature

Etusivulle | Yhteiskunnan ilmiöitä | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


 

Malmön levottomuudet ja antisemitismi

Ruotsin Malmössä puhkesi perjantai iltana (28.8.2020) väkivaltaisia mellakoita ja mielenosoituksia. Media on uutisoinut Malmön mellakoiden olleen suunnattu äärioikeiston islaminvastaisia toimia vastaan, joka eskaloitui kun äärioikeistolaisen puolueen edustajat polttivat koraanin Malmössä. Media sanoo koraanin polttamisen johtaneen levottomuuksiin. Median tuoma näkemys Malmön mellakan alkusyystä on vain osatotuus, mutta ei koko totuus. Kirjoituksessani tuon esille sellaisen näkökulman liittyen Malmönkin mellakoihin, jota valtamedia ei tuo esille.

 

 

Sisällys:
Median tiedonanto Malmön levottomuuksista
Malmön levottomuudet ja antisemitismi
Vastustan kansankiihottamista tiettyä kansanryhmää vastaan
Loppusanat

 

 

Median tiedonanto Malmön levottomuuksista

Median tiedotusta Malmön mellakasta. Perjantaina päivällä (28.8.2020) Malmössä äärioikeiston edustajat polttivat koraanin. Mellakka sai alkunsa koraanin polttamisesta. Väkivaltainen mellakka alkoi kello 19 aikaan perjantai iltana. Mellakoitsijoita oli paikalla noin kolmesataa. Väkivaltaiset muslimi mellakoitsijat sytyttelivät tulipaloja ja heittelivät kivillä kohti poliisia ja pelastuslaitoksen väkeä. Mielenosoittajat ampuivat ilotulitteita ja pysäyttivät liikenteen ja autonrenkaita sytytettiin palamaan. Imaami Samir Muric tuomitsi mellakat ja hän yritti rauhoitella väkivaltaisia mellakoitsijoita.

Tanskalaisen äärioikeistopuolueen Stram Kursin jäsenet polttivat koraanin Emilstorpin teollisuusalueella. Malmössa kolme miestä pidätettiin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, kun he potkivat koraania torilla. Koraanin potkiminen torilla oli reaktio siihen kun Stram Kursin johtajalta Rasmus Paludanilta evättiin lupa islaminvastaisen tapahtuman järjestämiseen.

Malmön levottomuudet ja antisemitismi

Ruotsalainen Kvällposten julkaisi (3.9.2020) artikkelin: Judehat under upploppet i Malmö: "Vill döda judar". Artikkelissa tuodaan esille kuinka viime perjantaista lähtien sosiaalisessa mediassa on pyörinyt vahvistamattomia videoita juutalaisvihasta Malmön mellakoiden yhteydessä. Kvällposten vahvistaa, että juutalaisvihaa tapahtui Malmön mellakoiden yhteydessä, josta on todisteena videokuvaa.

Kvällpostenin artikkelin mukaan videolla on pieni joukko ihmisiä, jotka huutavat arabiaksi: juutalaiset, muistakaa Khaybaria, Muhammedin armeija palaa takaisin. Arabiankielinen huuto oli kehotus juutalaisten murhaamiseen. Khaybar oli paikka, jossa Muhammed seuraajineen vuonna 628 jKr. murhasi juutalaisia.

Miksi muslimi mellakoitsijat kääntyivät juutalaisia vastaan, vaikka tanskalainen äärioikeisto loukkasi muslimeita? Kun ja jos tutustut islaminuskoon ja sen maailmankuvaan aina Muhammedin ajoista lähtien, niin tulet ymmärtämään, että islaminuskon päämäärä on taistelun kautta alistaa koko maailma islamin vallan alle. Islaminusko opettaa imaami Mahdista ja tämän opetuksen mukaan Mahdi tulee lopunaikana ja Mahdi johtaa muslimit voittoon maailmassa, kun maailma alistetaan islaminuskon vallan alle. Profeetta Muhammedia seuraava islaminusko taistelee koko maailmaa vastaan, mutta juutalaiset ovat erityisesti islaminuskon vihan kohde numero yksi.

Malmön mellakoissa tulee esille Muhammedin opetuksia seuraavien muslimien todellinen päämäärä, joka on maailman valloittaminen islaminuskolle ja heidän päävihollisensa ovat juutalaiset. Koraanin potkiminen ja polttaminen ovat uskonnollinen loukkaus muslimeita kohtaan ja minä tuomitsen uskonnollisen loukkaamisen muslimeita kohtaan, mutta Muhammedia seuraavat muslimit käyttävät koraanin potkimista ja polttamista verukkeena ja syynä väkivaltaiseen käyttäytymiseen. He käyttävät jokaisen muslimeita kohtaan suunnatun negatiivisen asian oikeutuksena maailman valloittamisen agendalleen. Muhammedia seuraavat muslimit pyrkivät aina kaikissa olosuhteissa islaminuskon maailman valloittamiseen, eikä siihen tarvita erikseen negatiivista suhtautumista muslimeita ja heidän uskontoaan kohtaan.

Kun presidentti Trump vuonna 2017 päätti siirtää Yhdysvaltain lähetystön Tel Avivista Jerusalemiin, niin joulukuussa 2017 Malmössä muslimi mielenosoittajat huusivat juutalaisvastaisia iskulauseita, jossa he uhkasivat surmata juutalaisia. Vuonna 2009 Malmössä muslimit järjestivät väkivaltaisen mielenosoituksen boikotoidessaan Israelia vastaan. Vuoden 2009 mielenosoituksen ajankohta oli ajoitettu tenniksen Davis cupin yhteyteen missä Ruotsi pelasi Israelia vastaan.

Malmö ja koko Ruotsi on sellaisessa tilanteessa, jossa heidän maassaan on Muhammedin islaminuskon seuraajia, joiden päämäärä on pyrkiä romuttamaan Ruotsin valtio ja alistaa se islaminuskon vallan alle. Muhammedin ja islaminuskon opin mukaan on olemassa myös maahanmuutto jihadia, jossa maahanmuuton kautta pyritään valtaamaan maa islamin vallan alle. Islaminuskon mukaan maailma jakautuu kahteen alueeseen rauhan taloon (Dar al Islam   Islamin talo) ja sodan taloon (Dar al harb   sodan talo). Islamilaiset maat ovat rauhan talo ja ei islamilaiset maat ovat sodan talo, joka tulee valloittaa islaminuskon vallan alle. Malmön mellakoissa on kyse tästä ja siellä on pitemmän ajan kytenyt tämä aikomus.

Kuusi päivää ennen Malmön 2020 mellakkaa Solnassa lähellä Tukholmaa kaksi teini ikäistä poikaa kidnapattiin, raiskattiin, kidutettiin ja heidät haudattiin elävinä osittain maahan. Tekoon syyllistyivät Iranin ja Tunisian taustan omaavat maahanmuuttajat.

Muslimien maahanmuuton seurauksena Euroopassa on tapahtunut paljon muslimien suorittamia raiskauksia naisia ja tyttöjä kohtaan. Monet näistä raiskauksista ovat olleet joukkoraiskauksia. Länsimaissa käsite rasismi on vääristynyt sillä tavalla, että muslimiraiskaajat ovat käyttäneet sitä hyväkseen ottaen esille rasismi kortin, sanoen näiden naisten tai tyttöjen itse halunneen seksuaalista kanssakäymistä. Länsimaissa on vaiettu monista muslimien tekemistä raiskauksista, koska viranomaiset pelkäävät rasismi syytöksiä. Tämän tähden Euroopassa on paljon enemmän muslimitaustaisen tekemiä raiskauksia kuin mitä niitä on tilastoitu.

Muhammedin ja islaminuskon seuraajilla on sellainen näkemys ja ajatus, että sodassa "ei uskoisia" vastaan raiskaaminen on nöyryytyksen ja vallan osoittamisen merkki. Naiset ovat sotasaalista, joita voidaan nöyryyttä ja osoittaa valtaa ja ylemmyyttä raiskausten kautta. Solnan poikiin kohdistuneissa raiskauksissa näkyy ikävällä tavalla nämä samat merkit nöyryyttämisestä ja vallan jsekä ylemmyyden osoittamisesta raiskaamisen kautta.

Islaminuskoon kuuluu käsite Al-taqiyya, jonka antaa muslimille "oikeuden" valheeseen, jonka kautta ehkäistään islaminuskolle koituvaa vahinkoa. Al-taqiyya antaa muslimille oikeuden valehdella ei muslimeille islaminuskon suojelemisen tähden. Silloin kun imaami sanoo, että hän tuomitsee teot ja ajatukset, jotka nousevat Muhammedin ja islaminuskon opetuksista, niin imaami voi turvautua Al-taqiyyaan, eli valehdella. Imaamin tulisi pysyä Muhammedin ja islaminuskon opissa, jonka voimakas vaikutin on väkivalta ja viha ei muslimeita kohtaan. Länsimaiden päättäjät uskovat sokeasti näitä imaameja, joiden tulisi turvautua Al-taqiyyaan islaminuskon suojelemisen tähden, jos he ovat ihan oikeita Muhammedin ja islaminuskon seuraajia.

Vastustan kansankiihottamista tiettyä kansanryhmää vastaan

Vastustan kansankiihottamista tiettyä kansanryhmää vastaan. Siksi vastustan myös kansankiihottamista muslimeita kohtaan. Kun olen tässä kirjoituksessani kirjoittanut muslimeista, niin kaikki muslimit eivät halua jihadia, sotaa ei muslimeita vastaan, eivät hyväksy raiskaamista ja ihmisten nöyryyttämistä, eivätkä hyväksy Al- taqiyyaa, eivätkä hyväksy Muhammedin ja islaminuskon sotaisia ja oppeja, joiden kautta pyritään loukkaamaan ja alentamaan ei muslimeita.

Suomessa voi ihan samalla tavalla alkaa tapahtumaan samanlaisia asioita kuin mitä Ruotsissa tapahtuu. Varsinkin jos Suomen päättäjät ja viranomaiset ovat sokeita ja puusilmiä maahanmuuttopolitiikkansa suhteen. Totta kai on hyvä auttaa hädässä olevia ihan oikeita pakolaisia, mutta ne kaikkein eniten apua tarvitsevat ihmiset ovat usein niin köyhiä ettei heillä ole varaa matkustaa hakemaan turvapaikkaa ulkomailta ja varsinkin länsimaista. Islamin ns. ääriliikkeen edustajat levittäytyvät maahanmuuton turvin pakolaisen statuksella länsimaihin aikomuksenaan sotaisa jihad länsimaalaisia vastaan. Todellisella viranomaistyöllä kansainvälisten kontaktien kautta ääriliikkeiden jäsenten maahanmuuttamista voitaisiin ehkäistä. Toki sekin on nähtävä, että ääriliikkeiden vallan alla olevista muslimimaista pakenee sellaisia muslimeita, jotka eivät hyväksy ääriliikkeiden ideologiaa ja oppikäsityksiä. Totta kai tällaisia ihmisiä on pyrittävä auttamaan.

Vastustan kansankiihottamista tiettyä kansanryhmää vastaan, mutta en voi vaieta siitä tosiasiasta, että islaminuskon sisällä on suuri ja äänekäs joukko ihmisiä, joiden pyrkimyksenä on asettaa väkivallan kautta islaminusko hallitsemaan maailman maita. Vastustan myös islaminuskon halventamista ja pilkkaamista. Se ei ole väärin, jos asiallisesti asiaperustein on eri mieltä islaminuskon opeista ja päämääristä, mutta pilkkaaminen ja toisen uskon halventaminen on väärä tapa viestittää omaa viestiään.

Loppusanat

Raamatun sanan profetia koskien lopunaikaan, jota elämme kertoo meille kuinka Venäjä, Kiina ja useat muslimiarabimaat aloittavat sotatoimet Israelia vastaan ja heidän sotajoukkonsa hyökkäävät Jerusalemin kimppuun. Lähi itään tehdään valherauha, mutta tämä petos tulee johtamaan sotaan Israelia vastaan. Raamatun sanan profetia sanoo, että Jumala itse tuhoaa ja hävittää sotajoukot, jotka hyökkäävä Israelin kimppuun lopunajan viimeisinä päivinä. Sinä päivänä kun Jumala puolustaa ja lyö Israelin viholliset lopunajassa, niin maailma tulee näkemään, että Israel on totisesti Jumalan valittu kansa, vaikka Israelin kansa ei olekaan täydellinen, ja he ovat tehneet virheitä ja syntejä kuten me kaikki olemme tehneet.

Raamatun sanan profetian mukaan antikristus ilmestyy lopunajan viimeisinä päivinä maan päälle eksyttäen ihmiskuntaa, mutta antikristus saa surmansa ja kokee loppunsa Jeesuksen toisen tulemuksen yhteydessä. Raamatun sanan profetian mukaan ennen Herran Jeesuksen toista tulemusta maailmassa vaikuttaa monin paikoin nälänhätää, kulkutauteja ja isoja maanjäristyksiä ja luonnonmullistuksia. Lopunajan maailma on kuin kuuma ja poriseva kattila, jossa niin ihmiskunta kuin ympärillä oleva luonto purkautuu negatiivisten tuhon voimien kautta.

Raamatun lopunajan profetioiden toteutuminen todistaa sen, että Raamatun sana on totta, ja se on totisesti Jumalan sanan ilmoitus ihmiskunnalle. Mikä on Raamatun sanan tärkein sanoma? Ihminen on syntisenä matkalla kohti iankaikkista kadotusta, mutta Herra Jeesus vuodatti verensä ristillä ja kuoli meidän puolestamme, että uskomalla Jeesukseen saat syntisi anteeksi ja osallisuuden iankaikkiseen elämään Jumalan kanssa. Herra Jeesus rakastaa sinua ja siksi Hän vuodatti verensä ristillä ja kuoli sinun syntiesi tähden!

Mitä tarkoitin kun kirjoitin, että uskomalla Herraan Jeesukseen saat syntisi anteeksi ja osallisuuden iankaikkiseen elämään Jumalan kanssa? Raamatussa Markuksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa ja jakeessa viisitoista Herra Jeesus sanoo: "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi". Parannus sana tarkoittaa kreikankielen UT:n alkutekstin mukaan katumista, mielen muuttamista ja sitä että ihminen alkaa ajattelemaan eri tavalla kuin hän aikaisemmin ajatteli. Silloin kun Jumalan Pyhä Henki näyttää todeksi pelastuksen evankeliumin Herrasta Jeesuksesta ihmisen sydämelle, niin hän voi katua ja tunnustaa syntinsä, joka johtaa mielen muuttumiseen (Jumalan tahdon mukainen ajattelutapa), kun ihminen uskoo Jeesuksen olevan Herra, Pelastaja ja Messias. Jokaiselle ihmiselle pelastus Jumalan luokse käy ainoastaan Herran Jeesuksen kautta. Pelastus on Jumalan armoa, perustuen Herran Jeesuksen vereen ja sovitustyöhön, joka tulee ottaa vastaan henkilökohtaisen parannuksenteon ja uskon kautta, niin kuin Herra Jeesus sen sanoi ja opetti.
 

 

Petri Paavola 3.9.2020

 

Lähteet:
Raamattu 33/38
Biblia 1776
King James Version 1769
iltalehti.fi/ulkomaat/
is.fi/ulkomaat/
expressen.se/ kvallsposten/inte min manifestation nu vill de doda judar
timesofisrael.com/ at protest against far right lawmaker swedish muslims chant about killing jews/
yle.fi/uutiset/3 10436778
suomenuutiset.fi/ rikostutkinta malmossa mellakoitsijat huusivat kuorossa juutalaisvastaisia iskulauseita/
al islam.org/an overview of mahdi s government najimuddin tabasi/wars imam al mahdi
aljazeera.com/news/ europe/
opindia.com/2020/08/ sweden solna teenage boys raped tortured buried alive migrant background malmo riots/
europarl.europa.eu/ doceo/document/E 8 2015 003081
kotipetripaavola.com/ muslimien jihad maahanmuutto

 

 

 

 





eXTReMe Tracker