Danielin todistus

 

 

 

Dan 12:
1 ¶ Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.
2 Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.

 

Danielin kirja todistaa juutalaisten pelastuksen tapahtuvan lopun ajalla, jonka seurauksena tapahtuu vanhurskasten ylösnousemus, jossa ensin kuoloon nukkuneet pyhät nousevat ensin ja sitten maan päällä elävät pyhät temmataan heidän jälkeensä. Tämäkin todistaa suuren ahdistuksen jälkeistä ylöstempausta, sillä juutalaiset pelastuvat lopun aikana ja suuren ahdistuksen jälkeen tapahtuu Jeesuksen tulemus. Danielin kirjan vanhurskasten ylösnousemuksen jälkeen alkaa tuhannen vuoden ajanjakso. Iankaikkiseen kauhistukseen nousevat jumalattomina kuolleet vasta 1000 vuoden ajanjakson jälkeen. Ilmestyskirja kertoo tästä:

 

Ilm 20:
1 ¶ Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.

 

saatana vangitaan tuhanneksi vuodeksi ja sitten alkaa tuhannen vuoden pituinen ajanjakso, jossa minun ymmärrykseni mukaan kaikki Jumalan lupaukset Israelille tulevat toteutumaan. Herra Jeesus hallitsee pyhiensä kanssa tuhannen vuoden ajanjakson aikana maan päällä, jossa Jerusalem on maailman "pääkaupunkina" ja vanhurskauden, oikeuden ja pyhyyden tyyssija, koska Herra Jeesus Messias hallitsee siellä. Muut kuolleet, jotka eivät nouse ovat jumalattomina kuolleita, jotka nousevat tuomiolle tuhannen vuoden jälkeen viimeisellä tuomiolla.

Ensimmäisessä ylösnousemuksessa on mukana kaikki, joiden nimet ovat elämän kirjassa, sillä Raamattu puhuu tempauksesta, josta kaikki Kristuksessa (Jumalassa) kuoloon nukkuneet nousevat ylös ensin ja sitten ne jotka uskovat jotka ovat maan päällä. Tähän ylösnousemus joukkoon kuuluu myös lopun ajan uskovat, jotka eivät vastaanottaneet pedon merkkiä, eivätkä kumartaneet petoa. Danielin kirjan mukaan Herran tulemus nostattaa monet maan tomussa makaavista iankaikkiseen elämään. Ja ilmestyskirjan mukaan jumalattomina kuolleet nousevat tuhannen vuoden ajanjakson jälkeen viimeiselle tuomiolle, jonka jälkeen heidät tuomitaan tekojensa mukaan tuliseen järveen. Jumala ei nostata elämään 1000 vuoden ajaksi jumalattomina kuolleita. Mutta eloon jääneet (lopun ajan ahdistuksista) pakanat saavat elää tuhannen vuoden ajan jälkeläisineen, mutta he eivät ole Kristuksen pappeina, niin kuin ensimmäisessä ylösnousemuksessa mukana olevat ovat. Nämä pakanakansoista jäljelle jääneet asuttavat maata sen neljällä kulmalla, mutta eivät Jerusalemissa.

 

 

 

 

Petri Paavola

 

 






website statistics
eXTReMe Tracker