Nature

Etusivulle | Raamatunopetuksia | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


Torben Sondergaard:
Synnittömyysoppi, on mahdollista elää ilman syntiä

Kirjoitin aikaisemmin kirjoituksen The Last Reformation-liikkeen perustajasta Torben Sondergaardista ja hänen vääristä opetuksistaan. Mainitsin lukeneeni Torbenin kirjaa Sound Doctrine, jonka olen aikoinani tilannut amazon.com kindle e-kirjana. Eilen illalla avasin Torbenin kirjan Sound Doctrine, koska muistelin Torbenin opettaneen kirjassa synnittömyysoppia. Lukiessani kirjaa löysin sieltä monta kohtaa, jossa Torben opettaa synnittömyysoppia. Minulla olevassa E-kirja versiossa ei ole sivunumeroita, jonka tähden otan sieltä esille suoria lainauksia. Synnittömyysoppiin uskominen voi johtaa ihmisen jopa pelastuksen ulkopuolella, koska hän ei tuo syntejään Jeesuksen veren puhdistettavaksi, koska hän luulee olevansa synnitön. Tämä on se syy miksi koin, että tulee kirjoittaa vielä uusi kirjoitus Torbenin väärästä opetuksesta. Aion keskittyä tässä kirjoituksessa pelkästään Torbenin opettamaan synnittömyysoppiin, koska se paljastaa Torbenin opetuksen juuren ja lähteen, joka on valheessa, ei totuudessa.

Torbenin kohdalla on kyse todella vakavasta asiasta. Kirjoituksessani aion tuoda esille aikaisempaa kirjoitustani laajemmin, miksi Raamatun sanan totuuden mukaan synnittömyysopin julistaja voi ajautua pelastuksen ulkopuolelle. Tutki ja koettele kirjoitukseni Jumalan sanan totuuden kautta rukouksen kera.

 

Sisällys:
Alkusanat
Synnistä vapautetut
Torbenin mukaan on mahdollista olla synnitön
Syntisistä suurin
Uskova ei voi elää jatkuvassa synnissä
Torben uskoo vapautuneensa synnistä
Ylpeyden synti
Jumalan antama sanoma Hänen sanassaan
On mahdollista voittaa syntejä, mutta ei tulla synnittömäksi tässä maailmanajassa

 

 

 

Alkusanat

Torben sanoi alkaneensa kirjoittamaan kirjaansa Sound Doctrine 2001 vuoden alkupuolella. Esipuheessa Torben tuo esille kuinka Jumala olisi antanut hänelle Sound Doctrine kirjan sanoman. Torben uskoo, että kirjan sanoma on tarkoitettu jokaiselle (uskovalle). Torben pyytää vastaanottamaan sanoman sekä antamaan Jumalan muuttaa sinun elämäsi.

Sound Doctrine kirjassa on myös ihan oikeata opetusta sekä havaintoja seurakunnan huolestuttavasta tilasta. Torbenin huoli oli varmasti ihan aito, mutta hän ei ollut kypsynyt uskossaan, vaan ilman taitoa, mutta kuitenkin täynnä intoa kiirehtiessään hän astui harhaan (Snl 19:2). Torbenin kohdalla kävi se mikä on käynyt myös monen muun kohdalla. Torben eksyi sielunvihollisen ansaan, jossa ihmisestä "tehdään erityinen ja tärkeä", jolle uskotaan sanoma, "jota muut eivät ymmärrä". Kun ihminen saadaan houkuteltua ylpeyden syntiin, niin sen jälkeen ihmisen sydän on valmis uskomaan koko ajan enemmän valhetta. Torbenin kohdalla kävi niin kuin monenkin muun kohdalla on käynyt, kun hän uskoi olevan aivan "erityinen Jumalan palvelija", niin hän eksyi ja lankesi ylpeyden syntiin, jonka tähden hän uskoo olevansa synnitön.

Synnistä vapautetut


Sound Doctrine - Torben Sondergaard
:

Now, since we live with Jesus, we are free from sin, as it says in the previous chapter:

But God be thanked that though you were slaves of sin, yet you obeyed from the heart that form of doctrine to which you were delivered. And having been set free from sin, you became slaves of righteousness. (Romans 6:17-18 NKJV) But now having been set free from sin, and having become slaves of God, you have your fruit to holiness, and the end, everlasting life. (Romans 6:22 NKJV)

Sin has only that power over you that you allow it to have. Because of Jesus we are free from sin and its power.
 

Therefore there is now no condemnation for those who are in Christ Jesus. For the law of the Spirit of life in Christ Jesus has set you free from the law of sin and of death. (Romans 8:2 NASB)

In Jesus, we are set free from sin, and there is no condemnation in Him. Everything is now total victory! Jesus does not just give us victory. He IS our Victory!

 

Torben opettaa uskovan olevan vapautettu synnistä, koska hänen mukaansa uskova ihminen Jeesuksessa vapautetaan synnistä. Torben ymmärtää tämän vapautuksen tarkoittavan mahdollisuutta elää synnittömästi tässä maailmanajassa.

Room 6:
17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
...........................
22 Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.

Room 6:17, 18, 22 ei tarkoita mahdollisuutta synnittömään elämään tässä maailmanajassa, vaan sitä kun Jumala armostaan pelastaa ihmisen, niin ihminen vapautuu synnin ja saatanan orjuudesta, jonka seurauksena hän uskon kasvun kautta Jumalan voiman avulla oppii hylkäämään syntejä ja elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Sydämen kuuliaisuus uskon kautta Herraan Jeesukseen auttaa meitä hylkäämään syntejä, mutta meistä ei tule synnittömiä tässä maailmanajassa.

Fil 3:
10 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta,
11 jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista.
12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.

Roomalaiskirjeen kirjoittaja Paavali kirjoitti Filippiläiskirjeen 3 luvussa ja jakeessa 12 ettei hän ole tullut täydelliseksi (synnittömäksi). Raamattu eikä apostoli Paavali todellakaan opeta synnittömyysoppia.

Jaak 3:2 Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme (ptaiomen - perusmuoto ptaio). Jos joku ei hairahdu (ptaiei - perusmuoto ptaio) puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.

Raamatussa Jaakob opettaa ja kirjoittaa uskoville ihmisille, että monessa kohden me kaikki hairahdumme (ptaio), eli lankeamme tekemään syntiä. Kreikankielen sana ptaio tarkoittaa kompastua, langeta, rikkoa, hairahtua, tehdä syntiä. Ptaiomen sana on kreikankielessä prees. akt. int. aikamuoto. Edellä oleva aikamuoto  tarkoittaa nykyhetkeä ja tilaa, joka tapahtuu nyt tässä hetkessä. Raamatun sanan opetuksen mukaan olemme erehtyväisiä ja syntiin lankeavia myös uskovina. Toki Raamattu opettaa myös vapautta synnistä, mutta ei sitä, että tässä maailmanajassa olisi mahdollista elää synnitöntä elämää.

Jaak 2:10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo (ptaiosei - perusmuoto ptaio) yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.

Kreikankielen sana ptaio tarkoittaa synnin tekemistä ja Jumalan sanan vastaan rikkomista.

Armosta pelastuminen vapauttaa uskovan synnin ja saatanan orjuudesta, mutta uskon kasvun kautta Jumalan voiman avulla, kun opimme kuolemaan lihan himoille ja synneille, niin uskonkuuliaisuuden, kilvoituksen ja pyhitys elämän kautta kykenemme koko ajan enemmän hylkäämään syntejä, mutta täydellisiksi emme tule tässä maailmanajassa.

Torbenin mukaan on mahdollista olla synnitön


Sound Doctrine - Torben Sondergaard
:

In the Bible, it looks like it is actually possible to live without sin. “That is not true,” you might say. “All of us are sinners. Read yourself what it says in John 8:7, where there are some who want to stone a woman taken in the act of adultery. Jesus says that the one without sin should throw the first stone. And we see that no one throws because they are all in sin.” Yes, it is true that they were all in sin, but that took place before Jesus died and showed His great mercy for us by winning an eternal victory over sin. This victory applies to you and me, so we can be free from sin.

 

Torben opettaa kirjassaan Sound Doctrine, että Raamatun mukaan näyttää olevan mahdollista elää ilman syntiä (synnittömästi). Torben ottaa esille aviorikoksesta kiinniotetun naisen, joka teki syntiä, eikä kukaan pystynyt kivittämään häntä, koska he olivat kaikki syntisiä.  Torben sanoo tämän tapahtuneen ennen Jeesuksen kuolemaa. Tällä Torben haluaa sanoa, että ihmiset olivat syntisiä ennen Jeesuksen kuolemaa, mutta Jeesuksen kuoleman jälkeen on mahdollista saavuttaa synnitön tila.

Hebr 12:
22 vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
23 taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
24 ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.

Hebr 12:23 juhlajoukon luo ja taivaissa elämän kirjaan kirjoitettujen esikoisten* seurakunnan luo ja Jumalan luo, joka on kaikkien tuomari, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten ihmisten henkien luo - Toivo Koilo Suuri Ilosanoma

Hebr 12:23 juhlajoukon, taivaissa kirjoitettujen esikoisten seurakunnan ja Jumalan tykö, joka on kaikkein tuomari, ja täydellisiksi tulleiden vanhurskaitten ihmisten henkien tykö, - Aapeli Saarisalo Uusi Testamentti

Hebr 12:23 jakeessa alkutekstissä ei ole sanaa ihmisten, mutta asia- ja tekstiyhteys paljastaa, että täydelliseksi tulleet vanhurskasten henget ovat täydellisiksi tulleita vanhurskaita ihmisiä, jotka ovat Jumalan armosta pelastettuja. Raamattu käyttää ihmisestä monia käsityksiä eri yhteyksissä kuten sielu, henki, liha. Tässä yhteydessä ihmisestä käytetään sanaa henki.

Taivaassa olevat Jumalalle kuuliaiset enkelit eivät ole langenneet syntiin eikä heitä ole tehty täydellisiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhurskasten henget ovat täydellisiksi tulleita vanhurskaita ihmisiä, Jumalan armosta pelastettuja, jotka ovat tulleet täydellisiksi taivaallisessa Jerusalemissa (Uudessa Jerusalemissa) Jeesuksen veren ja ansion tähden. Raamatun opetus on todella selkeä. Täydellisyyttä ja synnittömyyttä ei ole mahdollista saavuttaa tässä maailmanajassa. Jumalan armosta uskovasta ihmisestä tulee täydellinen ja synnitön vasta tulevassa Jumalan valtakunnassa, Uudessa Maassa ja Uudessa Jerusalemissa.

Syntisistä suurin


Sound Doctrine - Torben Sondergaard
:

Jesus purifies us from all sin if we walk in the light. If He purifies us from all sin, then we have no sin.

“But even Paul says that he is a sinner.”

It is a trustworthy statement, deserving full acceptance, that Christ Jesus came into the world to save sinners, among whom I am foremost of all. (1 Timothy 1:15 NASB)

Yes, Paul was a sinner, even the foremost of all sinners, as he said, because he had persecuted the church of God (1 Corinthians 15:9). However, he states in the very same verse that Jesus came into the world to save sinners. What he says is in the past tense. The word translated as “am” in the original text can also be translated as “was” or “have been.” In this context, “was” is the best word that can be used for this translation because Jesus has already saved him. Why should Jesus come into the world to save sinners if we are still sinners after receiving Him? Therefore, the life that God has for us is a life of victory. Yes, we were sinners, but not anymore, if we do not walk in sin anymore.

 

Torbenin opetuksen mukaan Jeesus puhdistaa meidät kaikesta synnistä, jolloin meillä ei ole enää syntiä. Torben vastaa siihen kun Raamatussa apostoli Paavali sanoi olevansa syntisistä suurin. Torben sanoo, että 1 Tim 1:15 sana olen voidaan kääntää alkutekstistä olin tai olen ollut. Torbenin mukaan olin olisi paras käännösvaihtoehto, koska Jeesus oli jo pelastanut Paavalin. Torbenin pyrkii edellä olevilla sanoillaan puolustamaan oppiaan uskovan synnittömyydestä. Torben opettaa väärin 1 Tim 1:15 kohdan sekä vääristää alkutekstin merkityksen, koska hän haluaa olla "oikeassa" hinnalla millä hyvänsä synnittömyysopissaan.

1 Tim 1:15 Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen (eimi) suurin.

Alkutekstissä sana olen on kreikaksi eimi, joka on preesensin indikatiivin aikamuoto, tarkoittaen nykyhetkeä. Kun Paavali kirjoitti kirjeensä Timoteukselle, ollen jo pelastettu Jumalan armosta, niin hän sanoi kirjeen kirjoittamisen hetkellä ja pelastuneessa tilassa olevansa (nyt ja tässä) syntisistä suurin. Raamattu opettaa ettei tässä armonajassa kenestäkään uskovasta voi tulla synnitöntä ja siksi Paavali sanoi olevansa myös uskovana syntisistä suurin. Paavali ei sanonut olevansa syntisistä suurin, koska hän oli jumalattomana vainonnut Jumalan seurakuntaa, vaan koska hän uskovana ihmisenä ymmärsi Jumalan pyhyyden ja uskovan ihmisen syntisyyden. Uskova ihminen on Jumalassa pyhitetty ja pyhä Herran Jeesuksen sovitustyön tähden, mutta myös syntinen, koska uskovasta ihmisestä ei tule tässä ajassa täydellistä (synnitöntä).

Torben on valmis vääristämään alkutekstin merkitystä saadakseen näyttämään synnittömyysopin Raamatulliselta, jota se ei ole. Tämä on todella vakava asia. Valhe ja ylpeys hänen sydämessään saa hänet uskomaan, että hän voi olla synnitön tässä maailmanajassa.

Uskova ei voi elää jatkuvassa synnissä


Sound Doctrine - Torben Sondergaard
:

John also states: We know that no one who is born of God sins; but He who was born of God keeps him, and the evil one does not touch him. (1 John 5:18 NASB)

We read here that Jesus can and will keep us so that we will not sin. In 1 Corinthians 10:13,

Paul says that God will not allow us to be tempted beyond our ability. What he means here is that, because of Jesus’ victory, we as Christians can always resist any temptation. We will never be confronted with a temptation that is so big we cannot resist it in Jesus. Therefore, it seems possible not to fall into sin.

 

Torben opettaa Jeesuksen voivan varjella meidät, niin ettemme enää tee syntiä. Tämän todisteeksi Torben ottaa esille 1 Joh 5:18 kohdan, jossa sanotaan ettei yksikään Jumalasta tee syntiä. Tämän Torben ymmärtää siten, että pelastumisen jälkeen on mahdollista elää synnitöntä elämää. Tämän lisäksi Torben ottaa esille (1 Kor 10:3), missä sanotaan kuinka Jumala valmistaa pois pääsyn kiusauksesta ja siten voisimme aina vastustaa ja voittaa kaikki kiusaukset. Tämän johtopäätöksenä Torben opettaa, että näyttää olevan mahdollista ettei uskova lankea ollenkaan syntiin.

1 Joh 5:18 ¶ Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä (hamartanei - perusmuoto hamartano); vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.

1 Joh 5:18:ssa oleva syntiä sana on kreikaksi hamartanei, joka on preesensin, aktiivin ja indikatiivin aikamuoto.  Edellä oleva aikamuoto tarkoittaa nykyhetkeä ja tilaa, joka tapahtuu nyt tässä hetkessä. Toisin sanoen 1 Joh 5:18 tarkoittaa, että uskova ei voi elää jatkuvassa synnin tekemisessä, tehden ja haluten tehdä syntiä koko ajan. On kaksi täysin eri asiaa langeta syntiin ja tehdä siitä parannusta tai haluta elää koko ajan synnissä. Tämäkään kohta ei opeta synnittömyysoppia, eikä Raamattu voi olla ristiriidassa itsensä kanssa, koska Raamattu tuo esille monessa kohdassa, että uskovasta ei voi tulla synnitöntä tässä maailmanajassa.

Herra Jeesus kuoli sen tähden, että saisimme synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän. Totta kai Herra Jeesus auttaa meitä myös hylkäämään syntejä ja synnin kiusauksia sekä opettaa elämään koko ajan syvällisemmin uskossa Häneen, mutta täydelliseksi emme tule tässä maailmanajassa.

Torben uskoo vapautuneensa synnistä


Sound Doctrine - Torben Sondergaard
:

If we sin willfully after we have received knowledge of the truth, there no longer remains a sacrifice for sins. Such a Scripture pricks the heart. If you are thinking: “It is me. I have sinned wilfully,” then I just want to say that I have also done that, but after I received the knowledge that I am presenting in this book, I have not been living in conscious sin like before. Personally, I have come to the point where this Scripture applies to me. I believe that if I keep on living in willful sin, I can lose my salvation, and then it will be too late. You might try throwing a lot of Scriptures at me, but remember that the sum of God’s Word is the truth. While I have been trying to prepare you for this throughout this whole book, I, at the same time, have shown what this recognition has done in me: I have become free from sin.

 

Torben uskoo, että jos ihminen tekee tietoisesti syntiä, niin ihminen voi menettää pelastuksensa. Torben sanoi vastaanottaneensa tiedon, jonka hän esittelee kirjassaan, eikä hän ole enää tämän tiedon vastaanottamisen jälkeen elänyt tietoisessa synnissä, niin kuin hän ennen eli. Torben sanoo pyrkivänsä kirjansa kautta näyttämään, mitä hänelle on tapahtunut. Torben sanoo tulleensa vapaaksi synnistä.

Torben elää koko ajan synnissä, koska hän väittää tulleensa synnittömäksi, vapaaksi synnistä. Torben väittää kykenevänsä elämään ilman tietoista synnin tekemistä, joka on suuri valhe:

Jaak 3:2 Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.

Raamattu sanoo, että me uskovat ihmiset hairahdumme (tehdä syntiä) monessa kohdassa. Tämä tarkoittaa sitä, että on mahdotonta elää tekemättä tietoisesti syntiä (olla synnitön).

Jaak 1:
13 ¶ Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
15 kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.

Hebr 12:
3 Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.
4 ¶ Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,

Raamatun sanan opetuksen mukaan himo houkuttelee ja vetää syntiin, ja kun himo tulee raskaaksi, se synnyttää synnin, joka synnyttää kuolemaa. Raamattu sanoo myös, että kun uskova lankeaa tekemään syntiä, niin hän ei ole verille asti tehnyt vastarintaa taistellessaan syntiä vastaan. Edellä olevat (kuten myös monet muut) Raamatun kohdat kertovat meille, että uskova voi langeta tekemään tietoisesti syntiä menettämättä kuitenkaan pelastusta, koska uskova langetessaan syntiin haluaa tehdä synnistä parannuksen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisimme uskovina elää koko ajan jatkuvasti tietoisessa synnissä, vaan sitä, että uskova voi tietoisesti langeta tekemään syntiä. Synnistä tulee kuitenkin aina tehdä parannusta ja uskon kasvun kautta opimme myös kokonaan hylkäämään tiettyjä syntejä, mutta siitä huolimatta täydellisiä (synnittömiä) meistä ei tule tässä maailmanajassa.

Jumalan Pyhä Henki puhuu aivan varmasti ihmisen sydämelle, joka luulee tulleensa synnittömäksi, että hän elää valheessa. Hän on silloin tietoinen asiasta, mutta hylkää totuuden, koska hän uskoo valheen synnittömyydestä. Tälläkin tavalla synnittömyysoppiin uskova ihminen elää koko ajan tietoisesti synnissä, mutta valheen pettämänä hän torjuu totuuden ja torjuessaan totuuden hän sokeutuu entistä enemmän uskoen koko ajan enemmän valheita.

Ylpeyden synti


Sound Doctrine - Torben Sondergaard
:

I can boldly say I feel that through this book, God has called me to lead His church into holiness and godliness, which will allow us to see His power as never before. God has revealed to me much of the teaching here through an extended period of time in sanctification and prayer. I can boldly say that this is a prophetic book. My prayer is that it will help us as Christians to deal with the sin in our lives—as individuals and in our churches. I am certain that sin is a huge obstacle to seeing the breakthroughs we pray and beg for. The way forward is through prayer. I am convinced that in the time to come, we will see a breakthrough in connection to prayer because we are about to realize that we can only win this battle we are in with spiritual weaponry, which is prayer.

 

Torben kirjoitti kuinka hän voi rohkeasti sanoa, että hänen Sound Doctrine kirjansa kautta Jumala on kutsunut hänet johtamaan Jumalan seurakunnan pyhyyteen ja jumalisuuteen, jonka kautta tullaan näkemään Jumalan voimaa voimallisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Torben sanoo Jumalan paljastaneen hänelle paljon opetusta laajemman ajanjakson aikana, kun hän on ollut pyhityksessä ja rukouksessa. Torben sanoi voivansa tuoda esille, että hänen kirjansa on profeetallinen kirja.

Torben paljastaa edellä oman lankeemuksensa ylpeyteen, luullen olevan aivan erityinen Jumalan palvelija, jonka kautta Jumala johtaisi seurakunnan pyhitykseen ja jumalisuuteen sekä Jumalan voimaan, jota ei olla aikaisemmin nähty. Liian moni lankeaa samaan eksytyksen ansaan, missä henkivallat tekeytyvät "Jumalaksi" luvaten tehdä ihmisestä aivan erityisen Jumalan palvelijan, jonka kautta uskon asiat laitetaan oikeaan suuntaan ja vielä sen lisäksi "tulee tapahtumaan suurempia voimatekoja kuin koskaan aikaisemmin".

Torbenin kirjan eräs tärkeä sanoma on "tehdä hänestä" ja sinusta synnitön, joka uskot Torbenin kirjan opetuksia. Tällä opetuksella ihminen voi ajautua pois pelastuksesta, koska luullessaan olevansa synnitön hän ei tuo synnittömyysopin syntiä, ylpeyden syntiä jne. Jeesuksen veren puhdistettavaksi. Jos tunnustamme syntimme ja haluamme sen hylätä, niin vain silloin Herran Jeesuksen veri puhdistaa syntimme ja saamme syntimme anteeksi.

Ajattele sitä kun Torbenin julistaman evankeliumin ja siihen uskomisen kautta ihminen uskottelee olevansa synnitön. Raamatun opetuksen mukaan synnittömyysopin vallassa oleva elää valheessa, ei totuudessa. Tuon myöhemmin esille perusteellisemmin millä perusteella Jumalan sana opettaa ettei synnittömyysoppiin uskova voi olla pelastuneessa tilassa, jos hän ei tee parannusta ja hylkää synnittömyysoppia. Jos et tuo syntiäsi Jeesukselle, et tunnusta syntiäsi Jeesukselle, etkä halua hylätä syntiäsi Jeesukselle, niin et voi olla pelastavassa uskossa. Niin pitkään kun joku ihminen uskoo olevansa synnitön, niin hän on tilanteessa, missä hän ei tuo syntiänsä Jeesuksen veren puhdistettavaksi syntien anteeksisaamiseksi, mutta tästä myöhemmin lisää.

Evankeliumia on monenlaista, on olemassa yksi ainoa pelastava evankeliumi Herran Jeesuksen veressä sekä useita erilaisia valheellisia evankeliumeja. Torbenin julistama evankeliumi, jos siihen uskoo johdattaa ihmisen elämään "synnittömyyden" valheessa. Tämä on todella vakava asia.

Hebr 12:
22 Mutta te olette käyneet Siionin vuoren luo ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo ja kymmenien tuhansien *enkelten,
23 juhlajoukon luo ja taivaissa elämän kirjaan kirjoitettujen esikoisten* seurakunnan luo ja Jumalan luo, joka on kaikkien tuomari, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten ihmisten henkien luo
24 ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen luo ja vihmontaveren luo, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri. - Toivo Koilo Suuri Ilosanoma

1 Kor 13:
8 ¶ Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.

Raamatun opetuksen mukaan Herran Jeesuksen opetuslapsesta tulee synnitön vasta Uudessa Jerusalemissa (Jumalan iankaikkisessa valtakunnassa taivaallisessa Jerusalemissa). 1 Kor 13 luku kertoo kuinka vajavaisuus lakkaa vasta sitten kun tulee täydellisyys, joka tarkoittaa Jumalan valtakunnan aikaa Uudessa Jerusalemissa. Raamatun sanan opetuksen mukaan täydellisyys (synnittömyys) tapahtuu vasta Uudessa Jerusalemissa, mutta tässä maailmanajassa olemme vajavaisia sekä syntiin lankeavaisia myös uskovina. Kiitos Herralle, että Hän kuitenkin sanan totuutensa ja Pyhän Hengen kautta auttaa meitä voittamaan syntejä sekä kasvamaan ja ojentautumaan uskossa yhä enemmän Jumalan tahdon mukaan.

Jumalan antama sanoma Hänen sanassaan

Torben Sondergaard toi esille Sound Doctrine kirjassaan kuinka Jumala on antanut hänelle sanoman, jota hänen tulee levittää eteenpäin. Torbenin saaman sanoman eräs keskeinen tekijä on se, että hänestä on tehty synnitön ihminen. Jumalan sana opettaa, että synnittömyysoppiin eksynyt ja langennut ihminen on eksynyt, eikä totuus ole hänessä, eikä Jumalan sana ole hänessä ja hän valheensa kautta pyrkii tekemään Jumalasta valehtelijan.

Raamatun sanan totuuden edessä on selvää, että Torbenin saama sanoma ei ole tullut Jumalalta, vaan valheenhengiltä, jotka ovat tekeytyneet Jumalaksi, eksyttäen Torbenin synnittömyysoppiin ja valheeseen. Raamatun sanan totuuden ja todistuksen valossa näemme ettei Jumala kulje sellaisen ihmisen kanssa, joka luulee olevansa synnitön.

1 Joh 1:
5 ¶ Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 ¶ Jos sanomme, ettei meillä ole (
ekhomen)  syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme (homologomen - perusmuoto homologeo) syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä (hamartekamen - perusmuoto hamartano) tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

Apostoli Johannes sanoo tämän olevan sen sanoma, jonka olemme Häneltä (Jumala) kuulleet, jo jota julistamme. Jumala on valkeus, eikä Hänessä ole mitään pimeyttä. Jos sanomme, että meillä on yhteys Jumalan kanssa, niin vaellamme pimeydessä ja elämme valheessa, emme totuudessa. Kun valkeudessa vaellamme (siihen kuuluu uskovan puolelta syntien tunnustaminen ja niiden hylkääminen), niin kuin Jumala on valkeudessa, niin silloin uskovilla on yhteys keskenään ja Herran Jeesuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

Jumalan antama sanoma 1 Johanneksen kirjeen ja 1 luvun kautta jatkuu. 1 Joh 1:8 jakeessa oleva sana ole (olla-verbi) on ekhomen aikamuodossa (prees. akt. int.), joka tarkoittaa nykyhetkeä ja tilaa, joka tapahtuu nyt tässä hetkessä. Kyseessä ei ollut mennyt jumalattomuuden aika, vaan kirjeen kirjoittamisen ajankohdan menneen ajan nykyhetki. Tämä tarkoittaa sitä, että Raamattu opettaa tässäkin kohtaa ettei uskovasta voi tulla synnitöntä tässä maailmanajassa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Raamatun sanan opetuksen mukaan jokainen ihminen, joka opettaa synnittömyysoppia on eksytetty, eikä hänessä ole totuutta.

Raamattu myös sanoo, eli Jumalan antama sanoma sanoo (1 Joh 1:9), että jos tunnustamme syntimme, niin Jumala on uskollinen ja vanhurskas, antaen meille syntimme anteeksi sekä puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 1 Joh 1:9:n tunnustamme sana on kreikaksi aikamuodossa homologomen (prees. akt. konj.), joka tarkoittaa kieliopin mukaan nykyhetkessä tapahtuvaa tunnustamista, joka voi tapahtua tai olla tapahtumatta. Jos tunnustamme syntimme nyt ja tässä, kun sydämellä on syntiä, niin Jeesuksen veri puhdistaa ja tuo syntien anteeksiantamuksen. Jos emme tunnusta syntiämme, nyt ja tässä, kun ja jos sydämellämme on syntiä, niin silloin Jeesuksen veri ei puhdista synnistä, eikä tuo syntien anteeksiantamusta.

San 28:13 Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.

Pr 28:13 ¶ He that covereth his sins shall not prosper: but whoso confesseth and forsaketh them shall have mercy.

Jumalan antama sanoma Raamatussa sanoo (1 Joh 1:10), että jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin teemme Jumalan valehtelijaksi ja Jumalan sana ei ole meissä. 1 Joh 1:10 jakeessa oleva sana hamartekamen on (prees. akt. int.), joka tarkoittaa nykyhetkeä ja tilaa, joka tapahtuu nyt tässä hetkessä. Raamatun sanan todistuksen mukaan synnittömyysoppiin uskova pyrkii tekemään Jumalasta valehtelijan. Pyrkimys tehdä Jumalasta valehtelija  tapahtuu siten, että Jumala sanoo sanassaan ettei uskovasta voi tulla synnitöntä, mutta ihminen väittää olevansa synnitön. Ihminen, joka väittää olevansa synnitön elää valheessa, sillä hän ei tuo valheen syntiään Herran Jeesuksen veren puhdistettavaksi, eikä hän siten saa syntiään anteeksi, joka tarkoittaa samaa asiaa kuin olla Jumalan armon ja pelastuksen ulkopuolella ellei hän tee parannusta ja hylkää synnittömyysopin syntiä. Minä en ole ketään tuomitsemassa kadotukseen, vaan kerron sen mitä Raamattu sanoo sellaisesta tapauksesta, jossa ihminen ei suostu tunnustamaan ja hylkäämään syntiään.

Raamatun sanan opetuksen mukaan sellainen ihminen, joka ei tunnusta syntiään ja halua tehdä synnistä parannusta ei saa Jumalan armoa, eikä voi pelastua. Tästä syystä synnittömyysoppiin uskominen on todella vakava asia, koska ihminen, joka uskoo synnittömyysoppiin ei tuo syntejään Jeesuksen veren puhdistettavaksi ja on siten Jumalan tuomion alla. Torben on Jumalan tuomion alla uskoessaan synnittömyysoppiin ja kaikki hänen oma toimintansa The Last Reformation-liikkeessä tähtää siihen, että hänen liikkeensä jäsenistä "tulisi synnittömiä". Torben pyrkii johdattamaan ihmisiä Jumalan tuomion alle siitäkin huolimatta, että jotakin hyvää löytyy hänen opetuksistansa.

Rotanmyrkky on suunniteltu siten, että siinä on mukana vain vähän tappavaa myrkkyä ja paljon ihan oikeita ravintoaineita. Rotanmyrkyssä oleva vähäinen määrä on riittävä annos, joka tappaa ja tuo varman kuoleman siitäkin huolimatta, että mukana on oikeita ravintoaineita. Torbenin synnittömyysoppia voi verrata rotanmyrkkyyn, koska synnittömyysoppiin uskominen tuo hengellisen kuoleman ellei siitä tehdä parannusta. Rotanmyrkyn oikeat ravintoaineet houkuttelevat tuoksuillaan ja vetävät rottaa puoleensa, eikä rotta ymmärrä syövänsä kuolettavaa myrkkyä. Synnittömyysoppi tekee saman ihmiselle ellei hän tee parannusta synnittömyysopista. Synnittömyysoppi tekee Torbenin opetuksesta kelvotonta, vaikka mukana onkin myös oikeaa opetusta.

Torbenin saama sanoma ei ole Jumalan antama, vaan sielunvihollisen antama eksytys, johon Torben eksyi sydämensä ylpeyden tähden. Synnittömyysoppiin uskominen on johtanut Torbenin valhemanifestaatioihin sekä valhevoiman välittämiseen, sillä Jumala ei sanansa todistuksen mukaan kulje sellaisen ihmisen mukana, joka uskoo olevansa synnitön.

Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään Torbenia vastaan, vaan pidän häntä itselleni rakkaana lähimmäisenä. Torbenin eksyttävän opetuksen takia koen, että se tulee tuoda esille, koska synnittömyysoppiin uskominen voi johtaa jopa pelastuksen ulkopuolelle. En ole tuomitsemassa ketään kadotukseen, sillä vain Jumala voi tuomita ihmisen kadotukseen. Herran Jeesuksen opetuslapsella ei ole oikeutta tuomita ketään kadotukseen, mutta hänellä on kuitenkin oikeus kertoa minkä tähden Jumala pelastaa ihmisen tai tuomitsee kadotukseen.

On mahdollista voittaa syntejä, mutta ei tulla synnittömäksi tässä maailmanajassa

Seurakunnan opetukseen pitäisi kuulua opetus, joka opettaa, että meidän uskovien tulee karttaa syntiä sekä pyrkiä voittamaan synnin kiusaukset ja tehdä parannus synneistä, jos joku on langennut tekemään tai elämään synnissä. On ihan oikein pyrkiä pysymään erossa synnistä, mutta harha astuu mukaan siinä vaiheessa, kun joku opettaa että synnittömyyden tila on mahdollista saavuttaa tai että uskova on synnitön. Voimme elää vapaana synnistä aina sen mukaan mihin asti Jumala on meitä kasvattanut ja mihin saakka olemme suostuneet uskossa kasvamaan, mutta täysin synnittömiä meistä ei tule koskaan tässä maailmanajassa.

Ymmärrän monen halua puhtaaseen uskon elämään Herrassa Jeesuksessa, mutta olkoon meidän halumme ja uskomme Raamatun sanan opetuksen mukaista, koska muuten eksymme ja harhaudumme.

On ihan oikein opettaa ja kannustaa uskovia hylkäämään syntejä sekä oppia voittamaan synnin kiusauksia. Harhaksi opetus muuttuu siinä vaiheessa kun opetetaan, että voi saavuttaa synnittömän tilan tai tulla synnittömäksi ja olla synnitön. Raamattu opettaa, että uskon elämä on kasvua kohti Jumalan kuvan kaltaisuutta. Tämä tarkoittaa sitä ettemme voi tulla täydellisiksi, niin kauan kun elämme täällä maan päällä tässä maailmanajassa. Siksi Paavali opetti ettei hän ole tullut täydelliseksi, vaan hän rientää sitä kohti, eli kasvaa sitä kohti.

Synnittömyysopin opetus ei ole Raamatun sanan mukaista opetusta. Se avaa ovia vihollishengen toiminnalle oman kunnian ja ylpeyden kautta, sillä Raamatun kokonaisopetuksen valossa uskovalla ei ole mahdollisuutta elää tässä maailmassa lankeamatta syntiin tai elää täysin synnittömänä. Äärikarismaattisessa liikkeessä (monet, ei kaikki) monet ovat harhautuneet pois Raamatun totuudesta, jonka tähden siellä vaikuttavat vihollishenget, jotka tekevät erilaisia manifestaatiota mm. sairaita paranee ja voimallisia tekoja tapahtuu, mutta tekijänä on vihollisen riivaajahenget.

Silloin kun uskotellaan, että uskova voi olla synnitön, niin on kyse ylpeydestä ja Raamatun mukaan siitä, että ihminen elää valheessa, eikä hänessä ole Jumalan sanaa ja totuutta. Väärän opetuksen, että uskova ihminen voi olla synnitön on valhehenkien vaikuttama valhe, sillä Raamatun opetuksen mukaan tällaisella ihmisellä ei ole Jumalan sanaa, sillä hän elää valheessa.

Vihollisella on monia eksytyspaketteja. Täysin Raamatun vastaisia opetuksia ja sellaisia eksytyksiä, missä voidaan puhua ihan oikeista asioista, mutta voiman lähde tulee muualta käyttäen tiettyjä vääriä ja vahingollisia opetuksia sekä ihmisten ylpeyttä, joiden kautta vihollishenget saavat polttoainetta valhevoiman kautta tehdyille teoille. Synnittömyysoppi on sellainen polttoaine, joka avaa oven vihollishengille.

Monet uskovat eivät ole kuitenkaan ymmärtäneet uskon lahjaa ja Herran Jeesuksen opetuslapseutta. Moni ei ymmärrä olevansa Jumalan armosta vanhurskautettu, jolla on Pyhän Hengen voiman kautta mahdollisuus vapautua synneistä. Synneistä vapautuminen perustuu Herran Jeesukseen vereen ja sovitustyöhön, joka avaa meille mahdollisuuden Pyhässä Hengessä elämiseen ja Jumalan voiman avulla synnin voittamiseen.

Monet uskovat katsovat liiaksi itseensä ja omaan lihaansa, jonka seurauksena he kantavat syyllisyyttä ja häpeää sydämessään. Heidän katseensa on omassa lihassa, siksi he eivät kykene uskossa ojentautumaan Pyhän Hengen voimassa voittoisaan elämään, jossa synnit murtuvat sydämestä ja synnin kiusaukset kyetään voittamaan.

Jotkut uskovat hellivät omia syntejään sydämessään, siksi he eivät voi kokea Pyhän Hengen voiman kautta syntien kukistumista. Kun ymmärrät, että sinun tulee tehdä parannus synneistä ja että sinulla on mahdollisuus voittaa synti Pyhän Hengen voiman kautta, niin opit Jumalan armosta ja voimasta voittamaan syntejä.

Jumala on luvannut vapauttaa meitä synneistä ja sen Hän totisesti tekee kun uskossa kasvaen Jumalaa rakastaen ja totuutta noudattaen haluamme kasvaa Jumalan tuntemisessa ja Jumalan tahdon tekemisessä.

Voit voittaa syntejä, esimerkiksi juoppouden synnin siten ettet koskaan enää lankea juomaan (humaltumaan) alkoholia. Et ole kuitenkaan tullut täydelliseksi, sillä on muita alueita, joissa voit langeta. Muista myös se etteivät juomarit voi periä Jumalan valtakuntaa. Et voi leikkiä synnin kanssa, sillä synnillä on tuhovoima, joka johdattaa ihmisen iankaikkiseen kadotukseen ellei hän tee parannusta synnin harjoittamisesta.

Terve ja Raamatullinen opetus opettaa, että meidän tulee karttaa ja vältellä syntejä sekä olla valmiita kuolemaan (lihan kuolema) pois synneistä Pyhän Hengen voimavaikutuksen kautta. Se tulee kuitenkin muistaa ettei meistä tule synnittömiä tässä ajassa. Emme saa kuitenkaan tukea syntiä millään tavoin, vaan meidän tulee joka päivä kasvaa uskossa ja Pyhän Hengen voiman avulla torjua ja voittaa synnin kiusauksia aina sen mukaan mihin saakka olemme uskossa kasvaneet.

Uskon sen että joku voi ihan vilpittömästi hairahtua uskomaan sen, että uskova voi saavuttaa tilan, jossa hän ei enää tee syntiä. Mutta tämän jälkeen Jumala itse aktiivisesti haluaa ohjata tällaisen uskovan pois hairahduksen tieltä. Jos ja kun hän ei halua tehdä parannusta ja uskoo synnittömyysoppiin, niin silloin tilanne muuttuu erittäin vakavaksi.

Hän tulee syyllistymään kahdenlaisen synnin tekemiseen. Ensimmäinen synti on uskoa, että uskovalle on mahdollista saavuttaa synnittömyyden tila. Hän voi kuitenkin uskoa, ettei hän ole vielä sitä itse saavuttanut, mutta että se on mahdollista. Synti on siinä koska se on valhe, sillä uskova ei voi saavuttaa tässä ajassa synnittömyyden tilaa. Se on myös ylpeyttä, että luulee synnittömyyden olevan mahdollista tässä maailmanajassa.

Toinen synti tulee siinä vaiheessa mukaan kuvaan, kun hän luulee olevansa synnitön, eli saavuttaneensa synnittömän tilan. Tässä vaiheessa hän tallaa ja polkee jatkuvasti Herran Jeesuksen sovitusverta, koska hän ei tuo Jeesuksen luokse ylpeyden syntiään ja muita syntejään. Hän elää täydessä valheessa, eikä Jumalan sanan totuus ole hänessä, joka tarkoittaa sitä, että hän on Jumalan tuomion alla. Ellei hän tee parannusta synnittömyysopistaan, niin hän on ajautunut pois armosta ja pelastuksesta.

Jotkut voivat hairahtua tähän harhaoppiin vilpittömästi, koska heillä voi olla ihan oikea halu elää Jumalan sanan totuuden mukaan, eivätkä he haluaisi elää synnin petoksen vallan alla. Emme saa missään tilanteessa suosia syntiä, vaan siitä tulee tehdä aina parannus. Raamatun sanan kokonaisopetuksen valossa sekä Herran Jeesuksen sovitustyötä ymmärtämällä kykenemme ymmärtämään ettei Raamattu ole ristiriidassa itsensä kanssa ja se kehottaa meitä kasvamaan sekä hylkäämään syntejä, mutta tuo myös samalla esille ettei kenestäkään uskovasta voi tulla täydellistä tässä maailmanajassa, siksi Raamattu opettaa uskossa kasvamisesta. Silloin kun oikealla tavalla ymmärtää, etten voi tulla synnittömäksi ja täydelliseksi tässä ajassa, niin se vaikuttaa meissä halua kasvaa uskossa joka päivä sekä tehdä parannusta silloin kun siihen on aihetta.

Synnittömyysopin vallassa oleva ihminen tarvitsee apua, emmekä me (minä mukaan lukien) aina onnistu siinä parhaalla mahdollisella tavalla kun pyrimme heitä auttamaan. Ylpeää ihmistä on vaikea auttaa, koska hän on koko ajan sinun yläpuolellasi halveksuen sinua. Onneksi Jumalalla on keinonsa sekä hän voi auttaa meitä auttamaan niitä, jotka ovat kiinni synnittömyysopissa. Ihmisten arkielämän keskellä on kaikkein parhaimmat mahdollisuudet rakkaudella ja totuudella olla auttamassa heitä.

Synnittömyysopin vallassa oleva ei ole enää armontilassa, vaan vaatimusten vanki ja uhri. Hän sanoo olevansa vapaa suullaan, mutta sydämessään hän elää jatkuvan täydellisyyden paineen vaatimusten alla. Jumalan rakkaus ja totuus murtaa ylpeän ja kovan sydämen. Jeesus näytti meille esimerkkiä ristillä kuolleessaan, kun Hän viattomana kärsi puolestamme ja vuodatti verensä syntien anteeksisaamiseksi. Rakkaus totuudessa voi murtaa kovankin sydämen sekä vapauttaa taakoittuneen ihmisen. Toivon mukaan olen onnistunut edes vähäsen tuomaan esille sitä millä tavalla voisimme olla auttamassa eksymyksen tilassa olevaa uskovaa pois synnittömyysopin kavalista juonista. Jumalan sen työn tekee, mutta voi käyttää siinä työssä myös Herran Jeesuksen opetuslapsia.

Linkki aiheeseen:
www.kotipetripaavola.com/ the-last-reformation-ja-raamatun-totuus

 

 

Petri Paavola 19.3.2019

Lähteet:
Raamattu 33/38
Biblia 1776
King James Version 1769
Torben Sondergaard: Sound Doctrine



 


 

 

 





eXTReMe Tracker