Marraskuussa vuonna 1999 National
Geographic julkisti usean sivun artikkelin, jossa se julisti, että
puuttuva rengas dinosauruksen ja linnun välille on löytynyt.
Valheen jäljet
Asiantuntijat alkoivat kuitenkin
epäillä liskolinnun todistusaineiston aitoutta. Tämän johdosta löytö
jouduttiin luovuttamaan puolueettoman tutkinnan kohteeksi. Näissä
tutkimuksissa löytö todettiin väärennökseksi, joka oli kuitenkin
taitavasti väärennetty. Liskolinnun löydön yläosa kuului linnulle ja sen
häntä kuului liskolle, jotka olivat kuitenkin eri löytöjä ja ne oli vain
liitetty toisiinsa ja sen ympärille oli sitten kehitelty tarina
liskolinnusta, joka oli kuitenkin väärennös. Maaliskuussa 2000 National
Geographic joutui tunnustamaan, että liskolintu oli väärennös.
Yhteenveto
Tämä ei ole ensimmäinen kerta
kuin tiedemiehet väärentävät "löytöjään" joiden tarkoituksena on koittaa
pönkittää kehitysteorian "oikeellisuutta". On todella epärehellistä se
että yritetään tahallisesti väärentämällä tukea kehitysteoriaa. Toisaalta
ymmärrän sen kuinka heikoilla kehitysteoria on ja siksi kai niin usein
nousee tiedemiehiä, jotka ovat valmiit huijaamaan ja väärentämään
"löydöksiään", että erittäin heikot "todisteet" kehitysteorian puolesta
saisivat "pitävämmät todisteet". Helpommalla pääsee kun uskoo Raamattua,
joka osoittaa Jumalan luoneen ihmisen maan tomusta.