5. Paavalin kääntymys ja kaste
Apostolien
teoissa luvussa 9 on entisen seurakunnan vainoojan Paavalin kääntymys ja kaste,
jota seuraavaksi käsittelemme.
APT 9:1-22; Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa
Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo ja pyysi häneltä
kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien
vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin. Ja
kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo
taivaasta leimahti hänen ympärillänsä; ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen,
joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Hän sanoi:
"Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä
vainoat. Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun
pitää tekemän." Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat
mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet. Niin Saulus
nousi maasta; mutta kun hän avasi silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he
taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon. Ja hän oli kolme päivää
näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut. Ja Damaskossa oli eräs opetuslapsi, nimeltä
Ananias. Hänelle Herra sanoi näyssä: "Ananias!" Hän vastasi:
"Katso, tässä olen, Herra". Niin Herra sanoi hänelle: "Nouse ja
mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta
Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee; ja hän on nähnyt
näyssä miehen, Ananias nimisen, tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen
päällensä, että hän saisi näkönsä jälleen." Mutta Ananias vastasi:
"Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän
on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa; ja täälläkin hänellä on ylipapeilta
valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat". Mutta Herra
sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun
nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon
näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden. "Niin
Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja
sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut-Jeesus, joka ilmestyi sinulle
tiellä, jota tulit-että saisit näkösi jälleen ja tulisit
täytetyksi Pyhällä Hengellä". Ja heti putosivat hänen
silmistään ikään kuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti
kasteen. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän
oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa. Ja kohta hän saarnasi
synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika. Ja kaikki, jotka
kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa
tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne
viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?" Mutta Saulus
sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle
näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus.
Matkalla
Damaskoon yhtäkkiä valo leimahti taivaasta Paavalin ympärille ja Paavali kaatuu
maahan ja kuulee äänen sanovan hänelle; Saul, Saul, miksi vainoat minua?
Paavali kysyy; kuka olet Herra? Ja Paavalille vastataan; Minä olen
Jeesus, jota sinä vainoat ja Jeesus sanoi; nouse ylös ja mene Damaskoon siellä
sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tehdä. Damaskossa Ananias pani kätensä
Paavalin päälle ja sanoi Jeesus lähetti minut, että saisit näkösi jälleen ja
täyttyisit Pyhällä Hengellä. Ja heti sen jälkeen Paavalin silmistä putosivat
ikään kuin suomukset ja Paavali sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen. Paavali
tuli uskoon Jeesukseen ja otti kasteen. Taas oli ensin usko ja sitten vasta
kaste. Paavali täyttyi Pyhällä Hengellä ja se oli merkki siitä, että hän oli
tullut uskoon. sanoohan Jumalan sanakin, että saamme luvatun Pyhän Hengen uskon
kautta Jeesukseen;
GAL 3:14että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa
Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta
saisimme luvatun Hengen.
Paavali
näytti toteen kirjoituksista Jeesuksen olevan Kristus ja Paavali julisti
rohkeasti evankeliumia. Paavali oli tullut uskoon ja piti nyt entisen roskana
Jeesuksen tuntemisen rinnalla, että hän voittaisi omakseen Kristuksen;
FIL 3:8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi
tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla,
sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana-että
voittaisin omakseni Kristuksen.
Paavalin todistuksesta käy ilmi, että Jeesus ei
lähettänyt häntä kastamaan ihmisiä, vaan julistamaan evankeliumia ja uskoon
tulleet sitten kastettiin. Eli järjestys
on taas sama ensin usko, jonka jälkeen vesikaste.
1Kor 1:17
Sillä Kristus ei
lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen
viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
Siunaavin
terveisin: Petri Paavola
ps.
Tätä materiaalia saa vapaasti kopioida ja levittää jos ei ota tästä mitään pois
tai laita tähän mitään lisää.
Petri Paavola
Uusin kirjoitukseni Raamatullisesta vesikasteesta
http://www.kotipetripaavola.com
Lähteet:
- Raamattu
33/38
- Biblia
-Textus Receptus
- King James version
- Jay. B. Green Literal version
- Lutherin käännös
- Ruotsalainen Raamattu v. 1917
- Yksi kaste: Juhana Lehmuskoski
- Sakramentti ja kirkko: Pentti Heiska
- Luterilainen katekismus
- Katolinen katekismus
- Katolisen uskon perusteet
- Jumalallisesta luonnosta osalliseksi: Arkkimandriitta Kristoforos
Stauropoulos
- Kaste ja katumus: Sidoroff Matti ja Arkkipiispa Paavali
- Ortodoksinen sanasto: Arkkimandriitta Arseni