Zeitgeist Addendum elokuva

 

 

 

Vuonna 2007 ilmestyi nettiin ilmaiselokuva Zeitgeist, joka vääristeli rajulla tavalla Raamatun sanomaa. Vuonna 2008 elokuva sai jatkoa uudella elokuvalla, jonka nimi on Zeitgeist Addendum. Zeitgeist Addendum elokuvassa jatketaan samaa linjaa suhteessa uskontoihin ja Raamattuun kuin ensimmäisessä Zeitgeist elokuvassa. Käyn tässä kirjoituksessa läpi Zeitgeist Addendum elokuvan virheitä ja vääristymiä koskien uskontoa ja Raamattua.

 

Sisällys:

 

Uskonto
Raamatun todistus maailmasta ja sen mekanismeista

Kristuksen kuolema ja ylösnousemus

Valheen jäljet

Paholaisen eksytys

Hajaannuksesta ykseyteen

 

 

 

 


Uskonto

Zeitgeist Addendum elokuva sanoo: että hallitsevat maailmanuskomukset kuten teistinen uskonto jota operoi sosiaalinen asiaankuulumattomuus. Islam, Kristinusko, Juutalaisuus, Hinduismi ja kaikki muut toimivat esteinä henkilökohtaiselle ja yhteiskunnalliselle kasvulle. Koska joka ryhmä vahvistaa suljettua maailmankatsomusta. Ja tämä rajallinen ymmärrys millä he ajattelevat ei yksinkertaisesti ole mahdollista kasvavassa universumissa.

 

Elokuvan tekijä ei kykene erottamaan uskontoa ja uskoa toisistaan, sillä kun on kyse uskosta Raamatun Jumalaan, niin on kyse uskosta, ei uskonnosta. Raamattu ei opeta uskontoa, eikä puhu uskonnosta, silloin kun Raamattu puhuu uskosta Jumalaan Herran Jeesuksen kautta.

 

Raamatussa ei ole sanaa uskonto. Kreikankielen UT:n alkutekstissä on sana threskeia, joka tarkoittaa palvontaa.  Jotkut sanakirjat antavat sanalle threskeia myös merkityksen uskonto, jota sana ei kuitenkaan tarkoita. Kreikkalaiset antiikin kirjoittavat kuvaavat sanalla threskeia jumalisuuden palvomista, joka esiintyy erilaisina seremonioina. Raamatun UT:n tekstissä sana threskeia tarkoittaa Raamatun Jumalan palvomista. Raamattu ei siis opeta uskontoa, vaan uskoa Jumalaan. Uskonto ja usko ovat kaksi täysin eri asiaa, ne ovat kuin yö ja päivä sekä väärä ja oikea.

 

Uskonto on sellaista, jossa ihminen yrittää omin voimin ja teoin pelastua sekä tulla paremmaksi ihmiseksi. Uskonto on itse asiassa saatanan keksintö, jonka kautta hän eksyttää ihmisiä. Uskonto saa aikaan ihmisessä vääriä ajatuksia ja tekoja, siksi kaikkien uskontojen historia on täynnä veritöitä ja tappamista. Uskonto johdattaa ihmiset tilaan, jossa he luulevat olevansa tiellä, joka johtaa valaistumiseen tai parempaan tietoisuuteen sekä hengelliseen kasvuun. Todellisuudessa uskonto johdattaa ihmisen lopulta iankaikkiseen kadotukseen, ei Jumalan luokse. Uskonto on paha asia, joka turmelee ja saastuttaa ihmisen kapinoimaan todellista Jumalaa vastaan.

 

Usko Raamatun Jumalaan on sellaista, jossa Jumala pelastaa ihmisen Herran Jeesuksen kautta. Uskon kautta Raamatun Jumalaan, Jumala auttaa ihmistä muuttumaan kohti Jumalan kuvan kaltaisuutta. Ihmisen ei tarvitse ponnistaa omin muuttuakseen, sillä Jumala antaa lahjaksi Pyhän Hengen, joka auttaa ihmistä muuttumaan Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Todellinen ja aito usko Herraan Jeesukseen saa ihmisen muuttumaan ihmiseksi, joka rakastaa Jumalaa, lähimmäisiään sekä elää rakkauden mukaan, joka on viitoitettu totuudella. Todellinen usko Herraan Jeesukseen saa ihmisen hylkäämään syntiä ja kaikkea vääryyttä.Todellinen usko Herraan Jeesukseen johdattaa ihmisen iankaikkiseen elämään.

Zeitgeist Addendum elokuva sanoo, että uskonto iskostaa psykologisen vääristyneen uskon sen seuraajiin. Jossa logiikka ja uusi tieto hylätään perinteisten ja vanhentuneiden uskojen hyväksi.

 

Raamattu opettaa, että Babyloniin muodostui maailman ensimmäinen uskonto, jossa syntyi auringon palvonta ja taivaan kuningatar kultti. Henkivallat eli riivaajat ovat aktivoineet uskonnot, jonka kautta he suorittavat ihmisen mielessä aivopesun, jonka seurauksena ihminen uskoo sokeasti uskontonsa oppeja ja uskomuksia. Henkivallat saavat aikaan myös erilaisia ihmeitä kuten mm. sairasten parantumista eri uskonnoissa. Henkivaltojen suorittamat ihmeteot myös vahvistavat ihmisten uskoa uskontoon. Ihminen on uskontonsa orja, jonka on pakko suorittaa tiettyjä uskonnollisia rituaaleja. Lopulta henkivallat johdattavat ihmisen uskonnon kautta iankaikkiseen kadotukseen.

 

Raamattu opettaa, että saatana on vanginnut ihmisen synnin orjuuteen. Paha saatana kehitti uskonnot, siksi että hän koittaa niiden kautta eksyttää ihmisiä, että he eivät uskoisi oikeaan ja todelliseen Raamatun Kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Paha saatana on juoninut ja kehittänyt monta uskontoa, koska siten ihmisen on vaikeampi tietää mikä oikeasti on totta. Paha saatana ajatteli, että jos on monta uskontoa, niin ihmisen on vaikeampi myös uskoa siihen, että voi olla olemassa yksi oikea usko Jumalaan. Uskonto on olemassa vain sen vuoksi, että pahat henkivallat turmelevat ja eksyttävät ihmisiä niiden kautta.

 

Todellinen usko Raamatun Herraan Jeesukseen tuo ihmisen sydämeen halun palvella Jumalaa. Todellinen usko Herraan Jeesukseen johdattaa ihmisen sellaiseen elämään, jossa hän oppii kasvun kautta ymmärtämään mikä on oikeata ja hyvää. Raamatun Jumala toimii sanansa kautta sekä vahvistaa myös sanansa ihmein ja merkein. Herran Jeesuksen opetuslapsi ei juokse ihmeiden perässä, vaan ne seuraavat niitä jotka uskovat Herraan Jeesukseen.

 

Raamatun todistus maailmasta ja sen mekanismeista



Zeitgeist Addendum elokuvassa tuodaan esille, että Jumalan konsepti, on oikeasti keino jolla selitetään asioiden luonne. Aikoinaan ihmiset eivät tienneet tarpeeksi kuinka asiat tapahtuivat ja kuinka luonto toimii. Joten he keksivät omat pikku tarinat, ja tekivät jumalan heidän omaksi kuvaksensa. Mies joka tulee vihaiseksi kun ihmiset eivät käyttäydy oikein. Hän luo tulvia ja maanjäristyksiä ja he sanovat että se on jumalan teko.

Raamattu on Jumalan sanaa, jossa Hän puhui ihmisten kautta, jotka kirjoittivat Raamattua. Koska Raamattu on Jumalan sanaa, niin Hän kertoo sanassaan myös miten maailmassa asiat toimivat ja millainen maa on. Vanha testamentti on kirjoitettu monta sataa ja tuhatta vuotta ennen nykyisen tieteen syntymistä. Koska Jumala on ohjannut Raamatun kirjoittamista, niin siksi Raamatun Jumalaan uskoneet ihmiset ovat tienneet jo tuhansia vuosia asioista, jotka tiede on löytänyt paljon, paljon myöhemmin.

Jes 40:
21 Ettekö te tiedä, ettekö kuule, eikö teille ole alusta asti ilmoitettu, ettekö ole maan perustuksista vaaria ottaneet?
22 Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi.

Han är den som tronar över jordens rund, och dess inbyggare äro såsom gräshoppor; han är den som utbreder himmelen såsom ett flor och spänner ut den såsom ett tält att bo inunder. Jes 40:22 (SWE17)

Profeetta Jesaja puhuu Jumalan Hengen innoittamana ja ilmoittaa, että Jumala istuu pyöreän maan päällä. Tässä jakeessa 22 on hebrean kielisessä Raamatussa Chug, joka tarkoittaa ympyrää ja piiriä, eli pyöreän maan yläpuolella istuu Jumala. Ruotsalainen Raamattu vuodelta 1917 on sen ajatuksen myös hyvin Raamattuun tallettanut. Suomalainen käännös vuodelta 33/38 on myös kääntänyt aika hyvin puhuuhan se maanpiiristä. Jesaja tiesi maan olevan pyöreä ja hän eli n. 700 v. ennen Jeesuksen syntymää, eli lähes 2700 vuotta sitten. Mistä profeetta Jesaja tiesi maan olevan pyöreä?  Koska Jumala kertoi sen hänelle.

Jes 45:
11 ¶ Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, joka on hänet tehnyt: Kysykää tulevaisia minulta ja jättäkää minun haltuuni minun lapseni, minun kätteni teot.
12 Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmisen maan päälle; minun käteni ovat levittäneet (natah) taivaan (shamajim), minä olen kutsunut koolle kaikki sen joukot.

Edwin Hubble ja Milton Humason valokuvasivat galaksien spektrejä 1920-luvulla. Hubblen tutkimuksien pohjalta syntyi Hubblen laki, joka opettaa universumin laajentuvan. Hubblen lakia pidetään eräänä kaikkien aikojen tärkeimpänä tähtitieteellisenä keksintönä. Hubble oli oikeassa universumin laajentumisesta, mutta väärässä universumin iän määrittelyssä.

Jesaja 45 jakeessa 11 on hepreankielet sanat natah ja shamajim. Natah tarkoittaa laajentaa ja levittää qal verbivartalossa, jossa sana esiintyy Jes 45:12. Shamajim tarkoittaa taivasta, taivaita ja näkymättömiä taivaita, eli universumia. Jumala kertoi kansallensa profeetta Jesajan kautta, että universumi laajenee jo noin 2700 vuotta sitten. Jumala itse on luonut laajenemisen mekanismin universumiin. Raamattu on Jumalan sanaa ihmiselle, jossa Hän myös tarkasti kertoo maailman ja universumin toiminta mekanismeista.

Job 38:31 Taidatko solmita Otavan siteet tahi irroittaa kahleista Kalevanmiekan?

Job 38:31 Canst thou bind the sweet influences of Pleiades, or loose the bands of Orion?

Seulasten (Plejadit) 7 tähteä matkaavat yhdessä samaan suuntaan. Tähtitieteilijät ovat löytäneet yhteensä 250 tähteä, jotka tämän tähdistön tähtiä. Samoin myös nämä kaikki 250 tähteä matkaavat kaikki samaan suuntaan. Jobin kirjasta käy ilmi, että Jumala sanoo Jobille, että kykeneekö Job solmimaan Seulasten siteet, eli kykeneekö Job laittamaan Seulaset menemään eri suuntiin. Mistä Jobin kirjan kirjoittaja tiesi, että Seulasten tähdistön tähdet kulkevat samaan suuntaan? Koska Jumala kertoi sen hänelle.

1 Moos 7:
11 ¶ Ja sinä vuonna, jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha, sen toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, sinä päivänä puhkesivat kaikki suuren syvyyden lähteet, ja taivaan akkunat aukenivat.
12 Ja satoi rankasti maan päälle neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä.

Raamattua on syytetty satukirjaksi mm. sen tähden että meren syvyyksissä ei ole vesilähteitä. Tätä väitettä on ihmiskunnan historiassa ollut esillä noin 3000 vuotta. 1977 valtameren syvyyksistä löydettiin vesilähteitä. Näin jälleen kerran Raamattu osui oikeaan. Mistä Raamatun kirjoittaja on voinut tietää, että merien syvyyksissä on vesilähteitä? Koska Jumala kertoi sen hänelle.

Job 26:
7 Pohjoisen hän kaarruttaa autiuden ylle, ripustaa maan tyhjyyden päälle.
8 Hän sitoo vedet pilviinsä, eivätkä pilvet halkea niiden alla.

 

Jobin kirja kirjoittaja tiesi monta tuhatta vuotta sitten, että maa on tyhjän päällä. Maa planeetalla ei ole perustuksia, joka sitä kannattelisi, vaan se leijuu avaruudessa tyhjän päällä kuten muut planeetat. Miten on mahdollista, että Jobin kirjan kirjoittaja tiesi tämän asian? Koska Jumala kertoi sen hänelle. 

 

Jobin kirjan kirjoittaja kertoo myös, että Jumala on sitonut vedet pilviinsä, eivätkä vedet halkea niiden alla, vaan pysyvät kasassa. Lämpö maapallollamme muuttaa vettä vesihöyryksi, joka nousee ilmaan muodostaen pilviä, jotka eivät tipu taivaalta, vaikka ne sisältävät vettä. Mistä Jobin kirjoittaja tiesi tämän? Koska Jumala kertoi sen hänelle.

 

Job 36:
27 Hän kokoaa vedenpisarat; ne vihmovat virtanaan sadetta,
28 jota pilvet vuodattavat, valuttavat ihmisjoukkojen päälle.

 

Job 36 (KJV alkutekstin mukainen käännös)
27 For he maketh small the drops of water: they pour down rain according to the vapour thereof:
28 Which the clouds do drop and distil upon man abundantly.

Jobin kirjan kirjoittaja sanoo, että pilvissä on vesihöyryä, joka tippuu sateena alas maan päälle.  Mistä Jobin kirjan kirjoittaja tiesi tämän? Koska Jumala kertoi sen hänelle.

 

Jer 10: 13 Kun hän jylisee, käy vetten pauhina taivaalla, ja hän nostaa pilvet maan ääristä, tekee salamat ja sateen ja tuo tuulen sen säilytyspaikoista.

 

Jer 10: 13 (KJV alkutekstin mukainen käännös) When he uttereth his voice, there is a multitude of waters in the heavens, and he causeth the vapours to ascend from the ends of the earth; he maketh lightnings with rain, and bringeth forth the wind out of his treasures.

 

Jeremia kirjoittaa alkutekstin mukaan, että taivaassa on suuri määrä vettä ja että vesihöyry nousee ylös maan ääristä. Maapallolla on veden kiertokulku, jossa lämpö nostaa vedestä vesihöyryä taivaalle, josta muodostuu pilviä, josta vesi palaa takaisin maahan vesisateena. Mistä Jeremia tiesi veden kiertokulusta ja vesihöyryn nousemisesta takaisin taivaalle? Koska Jumala kertoi sen hänelle.

 

Amos 9:6 hän, joka rakentaa yliskammionsa taivaisiin ja perustaa holvinsa maan päälle, joka kutsuu meren vedet ja vuodattaa ne maan pinnalle-Herra on hänen nimensä.

 

Mistä profeetta Aamos tiesi, että merestä nousee vettä, joka sataa takaisin maan päälle? Koska Jumala kertoi sen hänelle.

 

Jes 55:
10 Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän,
11 niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.

 

Tuolla jaejaksolla koitetaan kumota Raamatun opettama veden kiertokulku, mutta itse asiassa tämäkin kohta todistaa veden kiertokulun. Sade ei heti palaa takaisin ylös välittömästi, vaan sen tehtävä on kostuttaa maata ja sen jälkeen ajallaan taas nousta ylös. Siksi sanotaan, että ei sinne palaja. Mutta kun luemme koko tekstiyhteyden niin sadetta verrataan tässä  Jumalan sanaan, joka ei tyhjänä palaa Herran luokse, vaan saa menestymään sen mitä varten se on lähetetty. Näin sana palaa kyllä Herran luokse, mutta ei tyhjänä (hedelmättömänä), vaan hedelmällisenä. kun se on ensin tehtävänsä tehnyt. Samoin myös vesikään ei heti nouse takaisin, vaan kostuttaa (hedelmöittää) maan ensin ja sitten palaa takaisin taivaalle. Näin ei Jes 55:10,11 ole ristiriitaa muihin Raamatun kohtiin, jotka puhuvat samasta asiasta, vaan on sopusoinnussa niiden kanssa.

 

3 Moos 17:11 Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä.

 

Lev 17:11 (KJV alkutekstin mukainen käännös)  For the life of the flesh is in the blood: and I have given it to you upon the altar to make an atonement for your souls: for it is the blood that maketh an atonement for the soul.

 

Alkutekstin mukaan lihan elämä on veressä, eli ihmisen kehon elämä on riippuvainen verestä. Veren tehtävä on kuljettaa vettä ja ravintoa jokaiselle ihmisen solulle, sekä kehon lämpötilan ylläpitäminen ja kuljettaa happea keuhkoille. Mistä Raamatun kirjoittaja tiesi, että veren tehtävä on ylläpitää kehon elämää? Koska Jumala kertoi sen hänelle.

 

Raamatun Jumalaan uskoneet ihmiset ovat kautta aikain tienneet asioita maailmasta, joista tiede on pystynyt kertomaan vasta paljon myöhemmin. Raamattuun uskovat ihmiset ovat tienneet tarkasti sen miten asiat maailmassa toimii jo monta tuhatta vuotta sitten koska Jumala on kertonut ne sanassaan.

 

Kristuksen kuolema ja ylösnousemus


Zeitgeist Addendum elokuva sanoo, että pikainen vilkaisu uskontojen vaimennettuun historiaan paljastaa että jopa perusteena olevat myytit itse ovat vallan kautta ajan mittaan kehitettyjä huipennuksia. Kuten esimerkiksi Kristinuskon keskeinen oppi on Kristuksen kuolema ja ylösnousemus. Tämä huomio on niin tärkeä, että Raamattu itse kertoo jos Kristus ei ole ylösnoussut niin meidän saarnaaminen on turhaa ja usko on myös turhaa. Elokuvan mukaan on hyvin vaikea ottaa tämä selitys kirjaimellisesti, ei vain sen takia ettei ole mitään pääasiallista lähdettä joka osoittaisi tämän yliluonnollisen tapahtuman ajallisessa historiassa.

 

Itse asiassa historiasta ulkopuolelta Raamatun löytyy erittäin merkittävä ja tärkeä todistus Herran Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

 

Talmud: Neljäkymmentä vuotta ennen kuin pyhä temppeli tuhottiin, tapahtui seuraavaa: Suurena sovituspäivänä oinas lakkasi olemasta yliluonnollinen; punainen villaköysi, joka yleensä muuttuu valkoiseksi, pysyi nyt punaisena eikä muuttunut; ja pyhäkön kynttelikön lännen puoleinen kynttilä ei suostunut palamaan, kun pyhän temppelin ovet avautuivat itsekseen.

 

Jerusalemin temppeli tuhottiin 70 jKr. Kun laskemme temppelin tuhoutumisesta taaksepäin 40 vuotta päädymme vuoteen 30 jKr., eli juuri niihin aikoihin kun Herra Jeesus ristiinnaulittiin.

 

Talmud on juutalaisten teos, joka kertoo myös juutalaisuuden historiasta. Talmud myös kertoo, että Israelissa oli toisen temppelin aikoihin sellainen tapa, että punaista villaköyttä sidottiin oinaan sarviin, joka yliluonnollisesti muuttui aina valkoiseksi. Juutalaiset pitivät tätä merkkinä Jumalan anteeksiantamuksesta. Herran Jeesuksen kuoleman jälkeen tätä ei kuitenkaan enää tapahtunut, punainen villa ei enää koskaan muuttunut valkoiseksi. Herran Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus päätti vanhan liiton aikakauden ja siksi Jumala ei enää hyväksynyt vanhan liiton uhreja, koska vanha liitto oli lopullisesti päättynyt ja Uusi Liitto astui voimaan. Tämän tähden ei punainen villaköysi enää koskaan muuttunut valkoiseksi.

 

Juutalaiset eivät uskoneet Herran Jeesuksen olevan Messias. He eivät siis kirjoittaneet Talmudiin puolustellakseen Jeesusta, vaan koska he ihmettelivät sitä, että tätä ihmettä ei enää koskaan tapahtunut. Historiasta löytyy todisteet Herran Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

 

Tietenkin Jumalan sana on kirjannut ylös Herran Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen. Herran Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus on uskon perusta, koska Jumala antaa synnit anteeksi, sille joka uskoo Herraan Jeesukseen. Syntien anteeksiantamuksen perustana on Herran Jeesuksen sovitusveri, kuolema ja ylösnousemus.

 

Valheen jäljet


Zeitgeist Addendum elokuva sanoo, että tietoisuus jättimäisestä määrästä esi-kristillisistä pelastajista jotka myös kuolivat ja nousivat ylös laittaa vääjäämättä tarinan mytologian alueelle.

 

Historiassa saatana jäljittelee aina Jumalan tekoja, mutta saatanat teot ovat valhetta ja johtavat ihmiset tekemään syntiä.

 

2 Kor 11:
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

 

Raamattu opettaa että saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi ja samoin hänen palvelijansa tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi. Paha saatana on kaikkina aikoina koittanut eksyttää ihmiskuntaa koittaen vääristellä Jumalan pelastustekoja.

 

2 Moos 7:
8 ¶ Ja Herra puhui Moosekselle ja Aaronille ja sanoi:
9 "Kun farao puhuu teille ja sanoo: ‘Tehkää jokin ihmetyö’, niin sano sinä Aaronille: ‘Ota sauvasi ja heitä se faraon eteen, niin se muuttuu käärmeeksi’".
10 Niin Mooses ja Aaron menivät faraon tykö ja tekivät, niinkuin Herra oli käskenyt. Aaron heitti sauvansa faraon ja hänen palvelijainsa eteen, ja se muuttui käärmeeksi.
11 Ja faraokin kutsui maansa viisaat ja velhot (kashaph); ja nämä Egyptin tietäjät tekivät samoin taioillansa:
12 he heittivät kukin sauvansa maahan, ja ne muuttuivat käärmeiksi. Mutta Aaronin sauva nieli heidän sauvansa.
13 Ja faraon sydän paatui, eikä hän kuullut heitä, niinkuin Herra oli sanonutkin.

 

Jumala teki ihmeen muuttamalla sauvan käärmeeksi ja Egyptin velhot tekivät samoin, eli jäljittelivät Jumalan tekoja. Mutta Aaronin sauva nieli velhojen tekemät käärmeet. Jumala teki ihmeen Aaronin sauvan kautta ja saatana teki egyptiläisten velhojen kautta saman ihmeen. Hepreankielen sana kashaph tarkoittaa noituuden harjoittajaa. Paha saatana jäljittelee Jumalan tekoja, mutta lopulta saatanan teot raukeavat tyhjiin ja Jumala tuo tuomiolle saatanan ja kaikki ihmiset, jotka ovat uskoneet saatanan valheita.

 

Kautta historian on koitettu matkia sekä vääristää Herran Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta, koska saatana koittaa eksyttää ihmisiä etteivät he uskoisi Herraan Jeesukseen ja pelastuisi iankaikkiseen elämään.

 

Paholaisen eksytys


Zeitgeist Addendum elokuva sanoo, että alku kirkon hahmot, kuten Tortullian, menivät pitkälle rikkoakseen nämä yhteydet, jopa väittäen että paholainen aiheutti nämä samankaltaisuudet. Väittäen toisella vuosituhannella: "Paholainen jonka työtä on vääristää totuutta, matkii jumalallisten sakramenttien tarkkoja olosuhteita. Hän kastaa seuraajiaan ja lupaa syntien anteeksiantoa. Hän juhlii ehtoollisleipää ja tuo ylösnousemuksen symbolin. Hyväksyttäköön paholaisen taidokkuus, joka kopioi tiettyjä asioita niistä jotka ovat Jumalallisia"

 

Paha saatana lupaa eksytysten kautta syntien anteeksiantamusta etteivät ihmiset hakisi syntien anteeksiantamusta Jumalalta ja pelastuisi. Siksi kautta historian saatana on eksyttänyt ja vääristänyt Jumalan tekoja sekä matkinut niitä.

 

Eräs ehtoollisleivän vääristymä ja eksytys on katolisen kirkon messu-uhri. Katolinen kirkko opettaa, että Kristus on antanut apostoleille vallan ja voiman muuttaa leipä ja viini Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Katolinen kirkko opettaa, että tämä valta ja voima on siirtynyt katolisen kirkon piispoille ja papeille. Katolinen kirkko opettaa leivän ja viinin muuttuvan pyhässä messussa. Muuttumisen jälkeen kirkon opetuksen mukaan on leivän ja viinin muodossa todellisesti läsnä Kristuksen ruumis (Jeesus) ja veri. Katolinen kirkko opettaa, että pyhä messu-uhri on jatkuva uhri, jossa Kristus leivän ja viinin muodossa papin käsien kautta uhraa itsensä Isälleen. Katolinen kirkko opettaa, että pyhä messu-uhri on sama uhri kuin Golgatan ristillä toimitettu uhri, sillä kummassakin Kristus uhraa ja uhrataan.

 

- http://www.kotipetripaavola.com/Katolisen_kirkon_ja_paavin_viran_juuret.html#9

 

Raamattu opettaa, että Herran Jeesuksen uhri Golgatalla oli kertakaikkinen, joka tarkoittaa ettei sitä enää uusita koskaan, ei missään muodossa. Raamatun opetuksen mukaan ehtoollisen leipä ja viini ovat vertauskuvaa. Leipä on vertauskuvaa Herran Jeesuksen ruumista, joka kuoli ristillä ja veri on vertauskuvaa Herran Jeesuksen verestä, jonka Herra Jeesus vuodatti Golgatalla syntien anteeksiantamukseksi.

 

Rooman katolinen kirkko ei edusta Raamatullista uskoa, vaan on babylonialais-egyptiläinen pakanauskonto. Egyptissä papit rukoilivat leivän muuttuvan pyhäksi. Tämä pyhä leipä edusti auringonjumalan ruumista ja kun ihme oli tapahtunut, eli leipä oli muuttunut aurinkojumala Osiriksen lihaksi, niin sen jälkeen kansa söi jumalansa. Rooman katolisen kirkon ehtoollisleipä opin juuret ovat Egyptissä ja pakanuudessa, mistä katoliset suoraan kopioivat ehtoollisleipä oppinsa.

 

Zeitgeist Addendum elokuva sanoo, että kun olemme hylänneet uskomuksen siitä, että kristinusko, juutalaisuus, islaminusko ja muut uskonnot ovat kirjaimellista historiaa ja hyväksymme ne sellaisina kuin ne ovat, eli moniin uskomuksiin perustuvia vertauskuvallisia tekstejä, niin näemme että niissä kaikissa on sama juoni. Juuri tämä yhdistävä tekijä pitää tunnistaa ja ottaa vakavasti.

 

Uskonto koittaa jäljitellä Raamatun opettamaa uskoa, mutta uskonnon harjoittajat ovat eksytettyjä palvelemaan saatanaa. Usko Raamatun Jumalaan ja uskonto ovat kaksi täysin eri asiaa.

 

Yksi yleinen syy miksi ihmiselle ei kelpaa totuus on se kun oikeassa olemisen tarve ja ylpeys estää ihmistä tunnustamasta olevansa väärässä. Tämän tähden moni ihminen hylkää totuuden kuullessaan sen ja valitsee valheen. Siksi hän ei voi pelastua ja tulla totuuden tuntoon. Ihminen luottaa omaan älyynsä ja viisauteensa, joka kuitenkin pettää hänet ja sen tähden hän jää valheen vangiksi.

 

Hajaannuksesta ykseyteen

 

Zeitgeist Addendum elokuva sanoo, että uskonnolliset luulot ovat aiheuttaneet enemmän sirpaloitumista ja konflikteja kuin mikään muu ideologia. Kristinuskolla yksistään on yli 34 000 erilaista ryhmää. Raamatussa on varaa tulkinnalle. Kun luette sitä, sanotte "Luulen että Jeesus tarkoitti tätä. Luulen että Job tarkoitti tuota. Ei! Vaan hän tarkoitti tätä." Joten meillä on luterilaiset, seitsemännen päivän adventistit, katoliset... Mutta jaettu kirkko ei ole enää mikään kirkko. Ja tämä jakautuminen, joka on kaikkien teististen uskontojen tavaramerkki, johtaa meidät seuraavalle tietoisuuden epäonnistumisen tasolle.

 

Sielullinen ja lihallinen ihminen on eripurainen ja sielullisuus tuo jakaantumista ja eri puolueita. Zeitgeist liike on nuori liike, mutta kun se saavuttaa lisää ikää, niin sen sisälle syntyy puoluehenkeä ja erimielisyyttä, joka voi johtaa myös kokonaan uuteen ideaan ja liikkeeseen.

 

Raamattu opettaa, että Jumalalla on vain yksi maailmanlaajuinen seurakunta, joka kokoontuu paikkakunnittain yhteen seurakuntana. Tämä on Jumalan suunnitelma ja tahto. Valitettavasti uskovat ovat jakautuneet ja hajaantuneet sisäpuolelle erilaisiin herätysliikkeisiin, kirkkokuntiin sekä kirkkoihin. Lopun aikana mitä nyt elämme ennen Herran Jeesuksen paluuta Jumala tulee ennallistamaan seurakuntansa alkuseurakunnan kaltaiseen tilaan. Ne jotka rakastavat enemmän Jumalaa kuin ihmisten perinteitä kuulevat lopun ajan Jumalan kutsun ja luopuvat hajaannuksen tukemisesta ja tulevat ulos kirkkokunnistaan ja alkavat kokoontua Raamatun opettaman mallin mukaisesti yhtenä seurakuntana.

 

Paha saatana on koittanut kautta historian eksyttää ihmiskuntaa. Tämä eksytys saa loppuhuipentumansa, kun saatana lopun aikana eksyttää ihmisiä luulemaan ekumeniaa Jumalan työksi, vaikka todellisuudessa ekumenia on saatanan petos. Koska kaikkien uskontojen alkujuuri on sama ja yhteinen sekä niiden alkujuuret ovat Babyloniassa, jossa syntyi maailman ensimmäinen uskonto. Siksi uskonnot löytävät yhteisen sävelen lopun ajassa ekumenian kautta, joka huipentuu antikristuksen ilmaantumiseen. Tämän tähden jokaisen todellisen Herran Jeesuksen opetuslapsen on vältettävä ekumeniaa sekä tultava ulos sellaisesta järjestelmästä, joka kannattaa ekumeniaa sekä jossa on mukana babylonialaispakanallisia opinkappaleita.

 

Raamattu ei ole satukirja, vaan Jumalan sanaa. Jos et ole uskossa Herraan Jeesukseen ja pelastunut, niin sinulla on vielä armonaikaa. Jos tunnustat syntisi Jumalalle ja uskot sydämessäsi ja tunnustat suullasi, että Jeesus on Herra, niin sinä pelastus ja saat syntisi anteeksi sekä iankaikkisen elämän.

 

Voit myös lukea kirjoitukseni Zeitgeist elokuvan arviointia, jossa tuon esille sen kuinka elokuva vääristelee Raamatun sanaa:

 

http://www.kotipetripaavola.com/zeitgeist_elokuva.html

 

Linkkisuositukset:
Jooga henkivalta ja petos
Buddhalaisuus



Petri Paavola




Zeitgeist kirjoituksen lähteet:
- 33/38 Raamattu
- King James Version 1611
- Online Bible Dictionary
- Strong's concordance
- Zeitgeist Addendum video (suomalainen tekstitys)
- www.pleaseconvinceme.com

 

 

 


 

 





eXTReMe Tracker