Raamattu – Jumalan Pyhä Sana (Pentti Heiska)

Sisällys

Aluksi 2

Raamatun kielet 2   

Raamatun Sana 3

Pyhien Kirjoitusten synty 5

Hyökkäykset Raamattua vastaan 7

Raamatun ymmärtäminen 8

Raamatun kääntäminen 9

Raamattu ja luominen, alkuräjähdys ja evoluutio 11

Raamattu ja fyysinen maailmamme 28

Profeetallinen Elämän Sana 29

Kaikkivaltiaan Sana 31

Raamatun numerologia 31

Jumalan Sana ihmisten suussa 32                                   

Sanan ilmoitus­­ajan­jakso ja luomisteon täyttymys 33

        [ KÄSIKIRJOITUSLUONNOS ]     

Raamattu – Jumalan Pyhä Sana  

”Alussa oli Sana [logos]…”(Joh 1:1-3); ”Hän Sanoi [dabar], ja tapahtui niin; Hän käski, ja se oli tehty” (Ps 33:9; 1Moos 1:1-31);

Jeshua (Jeesuksen heprealainen nimi): Hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan Sana tuli – ja Kirjoitus (”Raamattu”) ei voi raueta tyhjiin (Joh 10:35; Ps 82:6);

  Pyhän Hengen johtamina Jumalan ihmiset ovat puhuneet sen, min­kä saivat Jumalalta” [2 Piet 1:21].

Aluksi

Raamatun ilmoituksen nimittämiselle Jumalan Sanaksi on – mm. Joh 10:35:n ja 1Tes 2:13:sta lisäksi – olemassa to­della paljon aivan ainutlaa­tuisia ja koetuksen kestäviä perusteita. Raamattu ei ole Jumalan Sana vain siksi, että sitä siinä siksi sanotaan, vaan se itsessään, historia, elämä nyt ja tuleva, myös todistavat sen siksi. Vain Raamatun ilmoituksen sisältävä kuva maailmasta voi vastata todel­­­li­suutta, jossa eläm­me.

Kielemme Kirjoituksia tarkoittava sana ”Raamattu”, on rakennettu UT:n kreikan substantiivin mo­nikosta he grafai, (ne määrätyt) Kirjoitukset.  Pyhät Kir­joi­tuk­set on Raamatun omaa kieltä: ”kos­ka jo lapsesta saak­ka tunnet ”Pyhät Kirjoi­tukset”, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi” (2Tim 3:15).

   Pyhät Kirjoitukset ovat ilmoitus Kaikkivaltiaasta Juma­lasta, Luojasta ja Lu­nas­ta­jasta, ihmisestä, saa­tanasta ja syn­nistä, katoa­mattomuudesta ja iankaikkisesta elä­­­­mästä. Ne ovat ilmoitus ihmisten itse va­litse­man­­sa saata­nan, syn­nin, sairauden, kuoleman ja katoa­vai­suuden voimien orjuudes­sa elä­väl­le ja ilman Pelastajaa iankaikkiseen kado­tuk­seen mat­kaa­valle ihmis­kun­nal­le. Kauniisti tuo ydin­sanoma on ilmaistu esi­merkiksi Snl 4:20-23 ja Joh 20:31:

”Poikani [ja tyttäreni], kuuntele Minun puhettani, kallista korvasi Minun Sanoilleni (vrt Heb 2:11-13). Älkööt ne väis­tykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään; sillä ne ovat Elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruu­miillensa. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee”;

”Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeshua on Messias, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi Elämä Hänen Nimessänsä”.

Pääsanoman lisäksi sisältyy Raamattuun paljon muutakin, mm. elämän syntyä, näkyväisen ja näky­mättömän, Valkeuden ja pimeyden olemusta ja suhdetta, mat­kaamme tämän synnin maan halki, jne. koskevaa ilmoitusta, mikä myös todistaa sen Kaikkivaltiaan Jumalan Sanaksi. Seuraavassa jo­takin Raa­matun kielistä, kirjoittamisesta, keskeisiä sisältöjä ja sen juma­lalli­suuden vastaansanomattomia osoit­­timia.

Raamatun kielet

Syvimmiltään Raamatun kieli on Pyhän Hengen puhetta ihmisen sisimmälle, sydämelle (Joh 6:63; 16:7-15), aisti­kom­mu­nikoin­nin välineinään ihmisten kirjoitetut kielet. Käytettävissä olevan ns. ”Van­han Testamentin” (VT) alkukieli on heprea, lukuun ­ottamatta lyhyitä arameankielisiä jaksoja Esran (4:6-8,18; 7:12-26), Jeremian (10:11) ja Danielin (2:4-7:28) kir­joissa; ns. ”Uuden Tes­ta­mentin” (UT) kohdalla al­ku­kielen asemassa on ylei­sesti ollut kreikka, joskin painavaa näyttöä on esitetty siitä, että ainakin mer­kittäviä osia siitä olisi alkuaan kirjoitettu hepreaksi ja tai Jeshuan ja apostolien äidin­kie­lellä arameaksi. Varhaisin nykyään tun­nettu UT:n alkuperäistä kieltä koskeva, sen ulkopuo­linen doku­mentoitunut tieto on kirk­koisä Papi­aalta, n. 130 jKr.:

”Matteus kirjoitti evankeliuminsa heprean kielellä, tai heprealaisella murteella eli arameaksi” Iso Raamatun Tieto­sana­kirja (IRT), p. 4996; Uuden Testamentin  Novum (UTN), osa 1, s. 219, 220).

Kirkkoisät Irenaeus (n. 130-200) ja Kleemens Aleksandrialainen (n. 150-216) ovat  kirjoittaneet  näh­­neensä alkupe­räi­sen hep­reankielisen (”Palestiinan” arameankielisen) Matteuksen evankeliumin käsikirjoituksen, käsitelleensä ja Kleemens  jopa käyttä­neensäkin sitä (Roy A. Reinhold, 2002: The Last Supper, was it a Passover seder? Suom. ”Oliko vii­mei­nen eh­toollinen pääsiäis­ateria? Osa 1/3 /www.arvioikaa.com).

Arameankielisen UT:n ’Peshittan’ tutkijat, erityisesti Raphael Lataster, ym., ovat esittäneet vakuuttavaa kielitieteellistä ana­lyysiä sen puolesta, että UT:n todellinen al­ku­kieli olisikin kreikan sijasta tuo Papiaan viittaama ”hep­rea­lainen murre” eli aramea, jota Jeshua, apostolit ja pääosin aika­laisensa Israelissa puhuivatkin (R. Lataster: Was the New Testament Really Written in Greek? – Onko Uusi Testamentti todella kirjoitettu alun perin kreikaksi?  v. 2000,  200 s./www.arvioikaa.com).

On huomatta­va, että UT:n kreikankieliset tekstit kertovat tapahtumista, mitkä yl. koettiin heprean ja tai aramean kielellä – Jeshua ja apostolit yleensä, kun varmuudella eivät puhuneet kreikaksi, joten siinä mielessä kreikankielinen teksti on joka tapauk­sessa aina käännöstä tapahtuneiden alkukielistä, hep­reasta ja/tai arameasta.

Raamatun alkukielten ja Israelin arkeologian erityistuntija, itämaisten kielten em. prof. Aapeli Saarisalo kirjoitti v. 1983 evankeliumien teksteistä:

”Kielitiede on osoittanut, että hepreankieliset tekstit ovat olleet pohjana sille myöhemmälle kreikankieliselle tekstille, joka on meille säilynyt; ja: nämä evankeliumien kreikannokset on muinoin käännetty niin uskollisesti juuta­laisen alkutekstin pohjalta, että ne kelpaavat nykyajankin Raamatun kääntä­jille sanatarkan kääntämisen esikuvaksi” (Sydämeni asioita, s. 7).

Saarisalon heprean kielestä kirjoittama pätenee varsin pitkälle myös arameaan, koska ne ovat hyvin läheisiä sukulais­kieliä, eikä lausuma siksi liene asiallisesti ris­tiriidassa sen kanssa, mitä arameankielen tutkijat sanovat siitä UT:n alku­kielenä. Ja olisihan se hyvin luonnollista, että UT:n kirjoittajat olisivat ainakin pääosin kirjoittaneetkin kielellä, joka oli heidän äidinkielensä, puhe- ja käyttökielensä.

Poikkeuksia voisivat olla esim. Luukkaan evankeliumi ja Apostolien Teot, koska Luukas kirjoitti ”korkea-arvoiselle [’pakana’?] Teofilukselle”, jonka äidinkieli oli kaiketi mieluum­min kreikka kuin heprea/aramea. Tämän puolesta puhuu myös se, että niiden kreikankieli on UT:n parasta, kreikan kirjakieltä ja sisältää satoja sellaisia sanoja/sanontoja, joita ei esiinny muualla UT:ssa, vaikuttaen sitenkin muita vähemmän käännökseltä (Saarisalon UT:n käännös, johdanto Jaakobin kirjeen seli-tyksiin; Iso Raamatun Tietosanakirja, IRT, p. 6924; Uuden Testamentin Novum, UTN, osa 2, s. 11-21). Luukaskin on tietysti silti voinut kirjoittaa kirjansa myös arameaksi.

Todellinen alkuteksti aina täsmällisimmin ja rikkaimmin välittää ilmoituksen alkuperäisen ajatuksen, mitä ihmisen luon­nol­liseen ymmärrykseen tulee. Mutta olipa alkukieli kussakin tapauksessa mikä ta­hansa, olennaista on, että kreikankie­lisetkin ’alkutekstit’ ovat kaut­ta aikain hyvin välittäneet Pyhän Sanoman UT:n (hengellisille) kään­täjille ja julistajille. Pe­lastuk­sen tie ja Messiaan oppi ovat vä­lit­ty­neet ihmiskunnalle ja Jumalan Sana näin tehnyt sitä, mitä varten se on lä­hetetty (mm. Joh 6:63; 14:27; Jes 55:10,11).

Merkittävää on sekin, että myös kreikankielistä UT:n tekstiä koskee samalla tavalla kuin heprean- ja arameankielisiäkin Kir­joi­tuksia se sisäinen numerologinen todistus, minkä prof. Ivan Panin (jäl­jem­pänä) on niitä koskien osoittanut. Jos ja kun kreikka ei mitä ilmeisimmin ole ainakaan koko UT:n alkukieli, on tämä vain sitäkin ihmeellisempää ja kertoo ju­ma­lal­lisesta ohjaukses­ta Raamatun ilmoi­tuksen tal­len­tamisessa.

Alkukieliviittaukset tässä kirjoituksessa ovat hepreaan ja kreikkaan, koska niistä ovat käy­tettävissä parhaat ja laajimmat suo­menkieliset haku-/selitysteokset ja niiden asema raamattukirjallisuudessa on keskeisin.

Raamatun Sana

Keskeisimmät Sanaa tarkoittavat Raamatun sanat ovat heprean dabar (VT) ja kreikan logos (UT). Dabar on vivahteineen ää­ret­tömän rikassisältöinen sana. IRT osoittaa sille kolme päämerkitystä: 1) Sana, puhe, merkityksen sisältävä lau­suma; 2) asia tai toi­minta; 3) jonkin syy. Logoksen kielellisiä merkityksiä ovat mm. sana, puhe, sanoma, kertomus, asia (IRT p. 5029-5040; UTN, osa 2, s. 439-481, erityisartikkelipalsta).

Dabar on läheisessä yhteydessä konkreettiseen toimintaan (vrt. esim. 1Moos 1:1-31; Ps 33:9; Matt 21:19; Mark 4:39; Luuk 7:6-10), kun taas logos (kreikkalaisessa filosofiassa ja kielellisesti) on enemmän ihmisjärjen ja abstraktin aatteen il­maus. Tämä vivahde-ero kielten välillä kertoo hyvin selvästi merkittävästä erosta niiden historiassa: edellinen on ollut jumalallisen ilmoituksen kieli, jäl­kim­mäinen (UT:n tekstejä lukuun ottamatta) lähinnä vain ihmisviisauden välineenä. Raamatun Pyhien Kirjoitusten kokonaisuudessa myös logos saa kuitenkin merkitystään hep­rean dabar -sanan sisältö­rikkauden kaut­ta ja valossa (kuten monet muutkin kreikan sanat saavat UT:ssa VT:n hepreasta). Logos on UT:ssa Jumalan Sana (Joh 1:1-3; Mark 2:2; Apt 4:29-31). –”Sano [eipe] ainoastaan Sana [logos], niin minun palvelijani paranee” (Matt 8:5-10).

Raamatussa ja heprealaisessa ajattelussa Sana on jumalallisen luomisen väline, ”Hän Sanoi, ja tapahtui niin” (1Moos 1:1-31; 2:1-3; Ps 33:9) ja ilmoituksen persoonallinen välittäjä, ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala” (Joh 1:1-3; Ilm 1:1-19; 19:11-13). Sana, Jeshua, oli ”alussa”, ja kaiken luomisen toimeenpaneva ja kaikkea yl­läpitävä Sana (Kol 1:14-17). Hän EI OLE luotu, kuten monet käännökset, mm. KR:t -33/38 ja -92 väärin kääntävät koh­dassa Snl 8:22. Ja­keessa ei ole Jumalan luoda-verbi baaraa, vaan verbi kaanaa, läh. omis­taa. Jakeen hepr. darak, ei my­ös­kään ole ”työ” (KR -33), vaan tie. Mahdollisimman sanatarkka käännös Snl 8:22 on: ”JHWH [”Herra”] omisti Minut tiensä alkuna, ennen tekojaan, jotka Hän teki”. Snl 8:22-36:ssa ”Vii­sautena” esiinty­vä Kanssaluoja ei ole luotu olento. Snl 8:22, ja Ilm 3:14 ”alku” ei mah­du tavan­omaisen aika­kä­sit­teen puitteisiin; käsite liittyy maailman­kaik­keuden syntyyn, sen alk­u­perusteeseen ja sa­malla myös ole­massaolon pää­mää­rään” (vrt. IRT p. 293-295; UTN n:o 680). Heprealaista luoda-verbiä baaraa, käytetään Raa­matussa vain Jumalan luo­misteoista. Jumalan Sana on siemen (Luuk 8:11), josta kaikki luotu ja myös pelastava usko syntyy (Room 10:6-17; Heb 11:1-3).

Ennen kaikkea muuta Pyhät Kirjoitukset ja niiden sanoma ovat ihmisen Luojan, Israelin Jumalan, lastensa kautta ih­miskunnalle antama ilmoitus it­sestään, ihmisestä ja Lunastajassa valmistamastaan pelastuksesta, siksi että Jumalan ker­ran hyljänneen Aadamin suvun edustajat voisivat pa­lata perin­tö­osaansa, Jumalan ku­van kaltaisuu­teen Hänen yhtey­dessään ja luo­misteko näin tulla täyttymyk­seensä. Kaiken luomistyön tarkoitus on täydellinen, iankaikkinen Kuningaskunta.

On myös hyvä huomata, että lunastustie Jumalan kuvan luo­misessa ei ollut jokin syntiinlan­kee­muksen tähden jäljestäpäin keksitty ”vara­suun­ni­tel­ma”, vaan että se oli jo alussa. Ei kuitenkaan niin, että Jumala olisi määrännyt ihmisen lan­keamaan syntiin; Hän vain ennalta tiesi niin käyvän ja valmisti lunastuksen. Miksi Jumalan kuva oli luotava lunastuksen kautta, eikä ”kerralla”, sitä voimme vain ar­vail­la. Mutta siitä voim­me olla varmat, että Jumala on vanhurskas eikä tee virheitä.

Kirjoitukset, sekä ennen Lunastajan ihmiseksi tuloa että sen jälkeen, todistavat, että Jumalan alku­peräiseen luomis­aja­tukseen kuului lunastus Jeshuan veressä:

”Ennen kuin oli... maata... maanpiirin tomujen alkuakaan... kun Hän taivaat valmisti, olin Minä [Viisaus, Poika] siinä.. ja ihastukseni olivat ihmislapset... siis te lapset, kuulkaa Minua... sillä joka Minut löytää, löytää Elämän” (Snl 8:22-36); ”Vaimon siemen on rikki polkeva käär­meen pään” [1Moos 3:13-15];

”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeshuan Messiaan Jumala ja Isä, joka... ennen maailman perustamista oli Hänes­sä [Pojassa, Lunastajassa] valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat Hänen edessään... edeltäpäin määräten meidät... yhteyteensä Jeshuan Messiaan kautta, Hänen oman tahtonsa mukaan” (Ef 1:3-7; vrt. myös Ilm 13:8);

”Hän.. on meidät pelastanut.. oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Jeshuassa Messiaassa ennen ikuisia aikoja, mutta nyt ilmisaatettu... Vapahtajam­me Jeshuan Messiaan kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon Elämän ja katoamattomuuden [Jumalan kaltaisuuden] evankeliumin kautta” (2Tim 1:7-10).

Ihmisten kannalta keskeisin ja tärkein Raamatun Sanan jumalallisuu­den todistus on ehkä siinä, että jokainen sen mukaan ojentautuva saa kokea itsessään ja ympäristöään koskien todeksi sen mitä Jeshua sanoi:

”Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko Minä omiani” (Joh 7:17).

Jokainen syntinsä tunnustava, niitä anteeksi ja Jeshuan elämänsä Herraksi pyytävä ja Häntä totuu­dessa seuraava tulee tavalla taikka toisella saamaan objek­tiivisia todistuksia Raamatun ilmoittamasta to­del­lisuudesta itsessä, seurakunnassa ja maailmassa. Aivan ensim­mäiseksi jokainen Jum­a­­­lan lap­seksi tullut tulee kokemaan sydämessään syntien anteeksiantamusta seuraa­van Pyhän Hen­gen todis­tuksen Jumalan lapseudesta (Room 8:14-16) ja yli ymmärryksen käyvän Jeshuan rauhan tulemisen sisim­päänsä (Joh 14:27; Fil 4:7; Luuk 1:76-79).

Näitä suunnattomia taivaasta ihmissydämiin laskettuja todistuksia voi niitä kokematon ”luonnollinen ihminen” sanoa vain subjektiiviseksi luulotteluksi, mutta kun niiden jatkoksi alkaa uskovien kohdalla ilmetä myös muuta Raamatussa luvattua, ol­laankin tekemisissä asi­oi­den kanssa, joiden todellisuutta ei kukaan voi väittää vain subjektiiviseksi kuvitteluksi. Yksi tällainen todistus on mm. se, että ihmisestä tulee Jeshuan todistaja maailmassa (mikä Hengestä osattomalle on mah­do­tonta, 1Kor 12:3).

Objektiivisia todistuksia ovat myös uskovien Hengen lahjat, mm. vierailla kielillä puhuminen, niiden selitys, profe­toi­minen, terveeksi tekemisen lahjat, viisauden ja tie­don sa­nat, hen­­kien erottaminen jne. (1Kor 12:1-31), joiden on ilmoitettu olevan todis­tuksia uskosta ja siitä, että Sanoma on Jumalalta (Mark 16:15-20; Apt 14:3). Jumala tekee Jeshuan seuraajien kautta samoja ih­me­tekoja, joita Jeshuakin teki (Joh 14:12). Objektiivista todistusta on sekin, jokaisen Jeshuan seuraajan kohdalla toteutuva, että Jumalan lapseuden myötä hänestä on tullut vieras ja muukalainen, maailman hyljeksinnän ja vihan sekä vainon kohde tässä maailmassa (Ps 105:1-27; Matt 10:16-42; Joh 15:18-21; 2Tim 3:12; Heb 11:1-40).

Kaikki edellä luetellut asiat ovat keskuudessamme jatkuvasti läsnä olevaa todellisuut­ta, joka Raamatun Sanasta saa tyhjen­tävät vastauksensa ja selityksensä, ja joita mikään muu tässä maail­man­kaikkeudessa ei selitä. Kaikki ihmisvii­sauden yritykset kuvata koko to­dellisuutta ilman Jumalaa ja Hänen Sanansa ja Henkensä ilmoitusta, ovat yhtä ja samaa sepittelyä, ”jumalankuvien tekemistä” ja pimeyttä:

”Jumalankuvien tekijät ovat turhia kaikki tyynni, eivätkä nuo heidän rakkaansa mitään auta; niiden todistajat eivät näe eivätkä tiedä mitään, ja niin he joutuvat häpeään” (Jes 44:6-11; Room 1:18-32; 3:1,2; Ps 19:2-15).

Pyhien Kirjoitusten synty

Raamatun teksti on syntynyt n. 1600 vuoden ajanjaksossa, viimeisenä Ilmestyskirja n. 96 jKr. Alkuperäisiä tekstejä ei ole säi­lynyt, vaan ns. ”alku­teks­tit­kin” ovat aina ties kuinka monennet kopiot, joiden välityksellä teksti on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Jumala perusti seurakunnan kansakseen ja kutsui Aadamin (hepr. ihminen; mies) työ­toverikseen lähtiessään toteut­tamaan ikiaikaista luomis­suunnitelmaansa.

VT:n kirjoituskokoelman vahvistivat ensimmäisen kerran 400 -luvulla eKr elä­nyt ylipappi Aaronin jälkeläinen pappi ja kir­janoppinut Esra, jonka johdolla juutalaiset palasivat pakkosiirtolaisuudesta 457 eKr, ja vielä juutalaiset kirjanoppineet Jamniassa n. 100 jKr. (IRT p. 889; UTN, osa 5, s. 234). Lopullisesti UT vah­vistettiin nykyiseen muotoonsa Karthagon kol­mannessa kirkolliskokouksessa 397 jKr (IRT osa I, Raamatun synty ja sanoma; Wikipedia). On merkillepantavaa, että vaik­ka Raamatun kirjoituskokoelman vah­vistajat eivät tunteneet esim. Ivan Paninin paljon myöhemmin osoittamia Kir­joi­tusten numerologisia järjestelmiä (vaikkakin tietenkin kirjainten lukuarvot sinänsä), Raa­mat­tuun tu­livat valituiksi vain sellaiset kirjat, joissa nuo järjestelmät ovat.

”Näin sanoo Herra, Israelin Kuningas ja sen Lunastaja, Herra Sebaot: ’Minä olen ensimmäinen ja viimeinen... Minä perustin ikiaikojen kansan. He ilmoittakoon tulevaiset, ja mitä tapahtuva on (Jes 44:6-8); te olette Minun todistajani. Ei ole muu­ta Pelastuskalliota, Minä en ketään tunne” (Apt 1:8).

Kirjoitetussa Sanassa yhdistyvät jumalallinen ja inhimillinen samalla yli­luon­nol­lisella ja ihmisjärjelle käsittämättömällä tavalla, kuin ne yhdistyivät Herrassamme, synnittömässä ”viimeisessä Aadamissa” (1Kor 15:45), juutalaisen neitsyt Mir­jamin koh­­­dun kautta li­haksi tulleessa Jumalan Sanassa (Joh 1:1; Ilm 19:9-16), ja Pojassa (Matt 3:16,17; 17:5), Jeshuassa (Matt 1:21; Luuk 1:31). Niin kuin Jeshua samanaikaisesti oli ”totinen Jumala ja todellinen ihminen” (1Joh 5:20; Room 9:5; 1Tim 2:5), ”Jumalan Poi­ka” (Luuk 1:35; Mat 3:16,17; Dan 3:25) ja ”Ihmisen Poika” (Matt 1:18-25; Dan 7:13; 2Joh 7; Matt 16:13-17), niin ovat kirjoitetussakin Sanassa yhdis­tyneinä jumalallinen ja inhimillinen.

Sikäli kun teksti kuvaa asiaa/tapahtumaa, josta muutkin ovat Raamattuun kirjoittaneet, välittävät Kirjoitukset siitä joskus hieman erilaisia sisältöjä ja näkökulmia. Siitä johtuen tulee esiin sekä toisiaan täydentävää ja sanomaa rikastuttavaa si­sältöä, että (ainakin meille säilyneissä Kirjoituksissa) myös keskenään vähäisessä määrin ristiriitaista tietoa. Tämä koskee sekä VT:n että UT:n Kir­joi­tuksia. Tämän merkitystä arvioitaessa on huomattava, että virhe, eroavuus ja epärarkkuus tekstissä ovat kaikki eri asioita ja että ne eivät muuta Raamatun hengellistä sanomaa ja todistusta (prof. Tapio Puolimatka, Usko, tiede ja Raamattu, v. 2007, s. 356-370). 

Ongelmat painottuvat VT:ssa ns. his­toriallisten kirjojen, Samuelin kirjojen, Kuningasten kirjojen ja Aikakirjojen, UT:ssa evankeliumien ja Apostolien Tekojen sekä toisaalta joidenkin VT:n ja UT:n välisten tietojen osittaiseen erilaisuuteen. Eroavuudet koskevat mm. su­ku­luet­teloja ja osaltaan niihin perustuvia ajanmäärityksiä, numerotietoja henkilömääristä eri tilanteissa, esineel­listä, ajallista ja pai­kallista sijoittumista ja sisältöä samasta tapahtumasta eri kertomuksissa, jne. (vrt. mm. IRT p. 7165-7180; tri Uuras Saarnivaara, Voiko Raamattuun luottaa, v. 1985; prof. Heikki Räisänen, Miten ymmärrän raamat­­­­­­­tua oikein, v. 1981). Em. teoksissa on ongelmakohtia osoi­tettu ja vaihtelevalla menestyksellä selitetty, Sanaa sekä korottaen, että jälkim­mäi­sessä sitä myös halventaen, mutta kuitenkin pääsääntöisesti osoittaen totuudellisesti Raamatun kir­joittajien / jäljentäjien / kään­täjien te­ke­miä (?) virheitä ja inhimillistä vajavuutta.

Ongelmiin lienee useampiakin syitä. Kukaan ei tiedä onko alkuperäisissä teksteissä ollut näitä ongelmia ja missä määrin, eikä myöskään sitä, kuinka paljon on tullut jäl­jen­nösvirheitä matkalla. Kopioinnissa tapahtuneen tallennusvirheen osuus on kui­ten­kin mitä ilmeisimmin hyvin vähäinen. Vanhojen tekstisisältöjen säilymisestä hy­vin muuttumattomina saatiin vakuut­tava todistus, kun v. 1947 löy­tyivät ns. Kuolleen meren kirjakääröt Qumranin luolista. Löydöt sisältävät katkelmia kaikista muista VT:n Kirjoituk­sista, paitsi Esterin ja Nehemian kirjoista, mm. Jesajan kirjan täydellisenä. Kirjakääröt ovat pääosin ajalta 200-100 eKr., ja ne todistavat, että hyök­käykset Raamatun tekstien muut­tumisesta ja jälkeenpäin tapah­tu­neesta tahallisesta muutta­mi­sesta historial­lisia tapahtumia vastaaviksi ovat perusteettomia. Jumalan ilmoitus ei ole sillä tavalla matkalla muuttunut. Löydöt todistavat mm. sen, että Jumalan Sana todella ennaltailmoittaa pelastuksen tien, mitä tuleva on, ja että Jumala hallitsee kaikkea. UT:n ns. alkuteks­tien säilyneet käsikirjoituskopiot ovat heti ensim­mäisiltä vuosi­sa­doilta jKr. Hän valvoo Sanaan­sa, toteuttaakseen sen (Jes 44:6-11; Jer 1:12).

Jossakin määrin on aina myös sekä käännös-, että tulkintavirheiden synnyt­tämiä ongelmia, kun käännetään kielellisesti ja kulttuurisesti etäisille kielille. Se, että olisi alkuaankin inhimillisiä tallen­nusvirheitä selittynee mm. sil­lä, sinänsä kiis­tat­to­malla tosiasialla, että ainakin osit­tain sekä VT:n että UT:n teks­tit perustuvat enem­män tai vähemmän itse tapahtumien jälkeen ja usei­siinkin eri lähteisiin pohjautuvaan to­dis­tuksen kokoamiseen ja kirjaamiseen. Tältä osin tapah­tumien ja niis­tä kirjoittamisen suh­detta ehkä suoranaisimmin kuvaava Raamatun oma todistus on kirjoitettuna Luuk 1:1-4. Näin lääkäri Luukas kirjoittaa evan­keliu­mikirjansa alussa:

”Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin nähneet ja olleet sanan palvelijoita, niin olen minäkin, tark­kaan tutkittuani alus­ta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoi­nen Teofilus, että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ovat ne asiat, jotka sinulle on opetettu”.

Luukkaan kuvaama toimintatapa selittänee osaltaan niitä vähäisiä jännitteitä, mitä eri todistusten välillä on. Eroavuudet kerto­mus­ten välillä eivät tietenkään muuta sitä, että itse tapahtumilla joista ne todistavat, on to­dellinen vastineensa histo­riassa ja että to­dis­tus on totuudellinen. Luukkaan ku­vaama toimintatapa tallentamisessa on kuitenkin vain yksi. Esimerkiksi apostoli Johanneksen Kirjoituksissa ovat mm. täl­laiset, nii­den todistusta ja tallennusta suuresti valaisevat, sanat:

”Tämä on se opetuslapsi [Jh], joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut; ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi (Joh 21:24); minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme; Elämän Sanasta (1Jh 1:1); Jeshuan Messiaan ilmestys, jonka Jumala antoi Hänelle… lähettämänsä enkelin kautta.. Johannekselle, joka tässä todistaa Jumalan Sanan ja Jeshuan Messiaan todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt... ja minä olin Hengessä... ja kuulin takaani suuren äänen.. joka sanoi: ’Kirjoita kirjaan mitä näet” (Ilm 1:1,2, 10,11).

Apostoli Pietarin kirjoitus korostaa samaa kuin Johannes edellä ja sulkee pois kaikkien ”tarujen” mahdollisuuden:

”Me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeshuan Messiaan voi­maa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet Hänen valtasuu­ruutensa” (2Piet 1:16).

Apostoli Paavali, joka ei, kuten muut apostolit, vaeltanut Jeshuan kanssa, ja jonka kautta on suuri osa UT:ssa olevasta UL:n seurakunnalle kirjoitetusta opetuksesta, korostaa laa­jojen kirjoitustensa valtuutusta. Hän kirjoittaa julistamansa (kir­joittamansa ja puhumansa) evankeliumin perustasta, sekä minkä hän siitä ”ennen kaikkea” on antanut tiedoksi:

”Enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeshua Messias on sen minulle ilmoit­tanut” (Gal 1:11); minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin... sillä minä annoin teil­le ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut” (1Kor 15:1-10).

Paavali siis julisti sitä pelastavan uskon synnyttävää evankeliumia, minkä itse oli saa­nut Jeshualta, ja sen lisäksi myös ”johdatti uskoon tulleet tuntemaan sen”. Itse apostolinen evankeliumin julistus (puhuttu ja kirjoitettu), oli sen evankeliumin sanoman välittämistä, minkä he olivat Herralta saaneet ja tapahtui tapauskohtaisesti ”tai­vaasta lähetetyssä Pyhässä Hen­gessä” (1Pt 1:10-12). Näin sanoman edelleenvälittämisessäkin oli ”Jumalan käsi” Pyhän Hengen vaikutuksen kautta.

Näitä eroja tallennustavassa ja sen välittömyydessä on Kirjoitusten eri osien välillä. Ns. ”kir­japrofeetat” ja esim. apostoli Johannes välittivät saamansa sanoman epäilemättä melko välittömänä ja siksikin täsmällisenä (vrt. Jer 1:9-17), kun taas sellaisten Kirjoitusten osuus, mitä edustavat esim. kirjat Tuomarien kirjasta Aikakirjojen loppuun, ovat jo luonteeltaan hyvin eri­laista ilmoitusta, tallennuksena ikään kuin pitkän aikavälin koottua ”historiikkia” VL:n srk:n vaiheista.

Silti kaikkea Kirjoitusten ilmoitusta Jumalasta, ihmisestä, lunastukseen perustuvasta luo­misesta, seurakunnasta, Herran tiestä ja tulevasta, koskevat nämä:

”Jokai­nen Kirjoitus on Jumalan henkeyttämä” [2Tm 3:16, UTN]; ja:

”Jeshuan todistus on profetian Henki” (Ilm 19:10).

Raamatun sanoman jumalallisuus todentuu erityisesti myös sen objektiivisen kriteerin perusteella, että sen kuvaama todellisuus on kohdattavissa tänäkin päivänä täsmälleen sellaisena ja siten kuin Kirjoitukset sen ilmoittavat – ja vain sillä ta­valla. Tämä elä­män tosiasia on kuin Kirjoitusten sanoman ”legitimiteetin” ja jumalallisuuden sinetti.

Tällä tavalla, n.1600 vuoden ajanjaksossa, Jumalan Hengen ja vajavaisten ihmisten yhteistyönä, on syntynyt Raamatun ihmeel­li­nen mosaiikki. Prof. Saarisalo, jolla hengellisenä ihmisenä, ja lisäksi inhimillisesti etevänä ja pitkän elämän eläneenä tiede­mie­henä oli valtava tie­­to­määrä ja suuri elämän­kokemus, saattoi vielä vanhuudessaan kirjoittaa Raamatun ja todellisuuden suh­teesta mm. nämä sat­tuvat sanat:

”Historia ja kokemus suhtautuvat Raamattuun kuin leima leimasimeen” (Ihmisen Poika, s. 5).

Hyökkäykset Raamattua vastaan

Vastaansanomattomasta todistusvoimastaan huolimatta – ja toisaalta tietysti juu­ri siksi – ovat Raamatun Pyhät Kirjoitukset juma­lalli­sena ilmoitussanana kaikkina aikoi­na olleet Jumalaa vastus­­­ta­vien voimien erityisten hyök­käysten kohtee­na. Jo pa­ratiisissa saa­tana aloitti Jumalan Sanan kyseen­alais­tamisen ja vääristelyn: ”On­ko Jumala todellakin sanonut..?” (1Moos 3:1). Ja jollei saatanalli­nen, anti­kris­til­linen henkivaikutus ihmisten sydämissä ja teko­jen innoit­tajana ole koettanut vääristää Israelin Jumalan ilmoitusta mm. samaista­malla sitä pakanajumaluuksiin ja niiden pimeisiin taruihin, on se aina koet­­tanut tavalla ja toisella mitätöidä Raamat­tua todellisen elävän Jumalan Sanana ja Jeshuaa Jumalan Poikana.

Keskei­siä tuon Jumalan vastaisen hengen ja taistelun argumentteja ovat vuosisatoja olleet mm. iskulauseet ”raamat­tuhan on ihmisten kirjoittama”; ja ”Jeesushan oli vain ihminen”. Pimeydessä olevat, saatanan sokeuttamat ja taluttamat ihmiset eivät tunne eivätkä ota huo­mioonsa niitä eläviä ja epäämättömiä Raamatun Jumalan Kaikkival­tiuden jumalalli­sia todistuk­sia, mitä Jumalan Elävä ja Kirjoitettu Sana sekä koettavissa oleva hengellisen elämän todellisuus sisältävät (2Kr 4:3,4).

Ihmiset saattoivat Jumalan Sanan kirjoitettuun muotoon (Liiton Sanojen ensimmäistä kirjoit­ta­miskertaa lukuun ottamatta) kirjoitta­malla Raamatun – niinhän siinä kirjassa kerta toisensa perästä sanotaan (esim. 2Moos 17: 14; 34:27, 28; Jes 30:8; Jer 30:1,2; 36:1-7, 27,28; Hes 24:1,2; Hab 2:1,2; Luuk 1:1-4; Joh 5:45-47; Apt 1:1-3; Room 3:1; Ilm 1:1,2,10,11). Mutta aivan yhtä totta on myös, että sen sanoman kirjallinen tallentaminen tapahtui siten kuin Raamatussa on siitä kirjoitettu: ”.. he [Jumalan ihmiset] ilmoittakoon, mitä tapahtuva on; [sillä] Pyhän Hengen johtamina Jumalan ihmiset ovat puhuneet [puhuen ja kir­joittaen] sen, minkä saivat Jumalalta” [Jes 44:6-11; 2Piet 1:21].  

Vaikka teksteissä on todettu inhimillinen vajavuus, Raamatun Kirjoitukset eivät ole vain ihmisten ajatuksia Jumalasta, Hänen teoistaan ja tahdostaan ihmiseen nähden. Raamatun Kirjoituksia ei pidä ”teologien” ja muiden maallisten ”tieteili­jöiden” tavalla nähdä kirjoittajien aikaansa sidottuina inhimil­lisinä ajatuksina ja tuotoksina, ”paa­vali­lai­sina”, ”johan­nes­laisina” jne. nä­ke­myksinä, jumalallisiksi kuvitelluista asioista (vrt. mm. Räisänen, Miten ymmärrän raamattua oikein, v.1981; Kari Latvus & Kai Peltonen (toim.), Tulkinnan kehällä, v. 1992; dos. Timo Eskola, Ateistit alttarilla, v. 2005).

Raamattu on jumalallinen ja yliajallinen. Se on Jumalan ja ihmisen yhteistoiminnan tulosta ja sellaisena sen sanoma pitää koh­data. Se pitää kohdata Jumalan Pojan, apostolien, evankelistojen ja alkuseurakunnan tavalla:

Jeshua: ”… josta on puhuttu [Jumala] profeetta Danielin kautta” (Matt 24:15); vrt. myös esim. Ps 82:6 – Joh 10:35.

Alkuseurakunta: ”Herra… Sinä joka... Pyhän Hengen kautta, palvelijasi Daavidin suun kautta olet puhunut..” (Apt 4:24,25), jne, jne, jne.

Ihmiset tosiaankin kirjoittivat kaiken muun, paitsi Jumalan Liiton Sanat, ne ”kym­me­nen käs­kysanaa”, jotka Jumala itse kirjoitti ”sor­mellaan” (kivitauluihin) silloin, kun ne ensimmäisen kerran kirjoitetussa muodossa tulivat ihmisille (2Moos 20:1-17; 24:12; 31:18; 34:27, 28; 5Moos 4:13). Niin syntyivät Raamatun Pyhät Kirjoitukset, Jumalan Sana – täydellinen ilmoitus pelastuksen tiestä ja ”kaikesta mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan” (Ps 12:7; 2 Piet 1:1-8).

Raamattu on ihmistä varten ja siinä todistuu, että sen Antaja täydellisesti tuntee meidät ja tarpeemme; Jumalan Sana tuntee ihmiset läpikotaisin:

”Jeshua.. ei.. tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä Hän tiesi itse, mitä ih­mi­sessä on” ja mitä he tarvitsevat. ”Ne Sanat, jotka Minä olen teille puhunut, ovat Henki ja ovat Elämä”; ja: ”meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, joka tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin” (Snl 8:22-36; 4:20-22; 5Moos 4:1-8; Joh 2:24,25; 6:63; 1Kor 2:10).

Raamattua vastaan on hyökätty koko ilmoitushistorian ajan. Saatana sen aloitti paratiisissa (1Moos 3:1) ja sama jatkui heti Uuden Liiton alussa, eikä se ole vieläkään laantunut eikä laannu, vaan tässäkin on loppuun asti oleva niin kuin Kirjoitukset ilmoittavat:

”Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon… omaksi kado­tuksekseen” (2Piet 3:9-16).

Raamatun jumalallisen sanoman ym­märtäminen on luonnollisesti riippuvainen myös siitä, kuinka hyvin käännös välittää alkupe­räisen sanoman. Jumalan Sanan ym­märtä­misestä ja kääntämisestä eri kielille seuraavissa kappaleissa.

Raamatun ymmärtäminen

Jumalan Sanassa on monenlaista tekstiä, jonka syvällinen ym­märtäminen edellyttää sen kokonais­valtaista tuntemista Pyhässä Hengessä. Tuo ”Py­hässä Hengessä” tarkoittaa mm. sitä, että vain uskova, rukoileva, Jumalan tahtoa – yleensä ja omalla kohdallaan – kysyvä, Sanaa uskossa ”syövä” ja kuuliainen ihminen voi varsinaisesti ymmärtää Raamattua ja uskossa omistaa sen koko sanomaa (Joh 8:43; 1Kor 2:1-16; Heb 4:2).

Toisaalta Raamatussa on paljon ihan kenen tahansa ymmärrettävissä olevaa sisältöä. Paikoin teksti on suorasanaista, sellaisenaan ymmärrettävissä, eikä sisällä sen lisäksi mitään siihen kätkettyä sanomaa (2Kor 1:13), mutta se voi olla myös esim. allegorista, ku­vallista, ja tullakseen ymmärretyksi vaatii, että teksti toisaalla tai Pyhä Henki muuten selittävät sitä (Dan 8:17; Joh 14:26; 16:25-29).

Tällä on jumalallinen tarkoituksensa (mm. Matt 13:1-53). Raamatuntulkinnan ensimmäinen ja tärkein sääntö onkin siinä, että Pyhät Kirjoitukset selittävät itse itsensä, so., Raamattua on selitettävä ensi­sijaisesti Raamatulla. Raamatun Pro­fee­tallinen Sana ei ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä (2Piet 1:20,21) ja osan siitä avautuminen on lisäksi sidottu määrättyyn aikaan, osan ei (Jer 23:20; Dan 12:4; Ilm 22:10).

Selkeä ja syvällinen Raamatun sanoman ymmärtäminen ja siitä hyötyminen ovat aina tulosta ihmisen antautuneesta viipymisestä uskossa rukoillen Sanan ääressä, Pyhän Hengen opetuksesta ja lukijan kuuliaisuudesta Sanan opetuksille (Heb 4:2; Ilm 22:7). Näin on siitä huolimatta, että Jumalan Henki kykenee ruokkimaan ihmisen henkeä, sielua ja ruumista myös aivan yksittäisillä Sanoilla, ilmankin laajan kokonaisuuden hahmottamista ja jopa lähes kokonaan irrotettuna ihmisen älyllisen ja tiedollisen ymmärryksen ta­sos­­ta (vrt. mm. Jes 35:8; Matt 8:5-13; 1Kor 2:1-16). Mutta silti on myös siten kuin prof. Saarisalo kir­joittaa Raamatun Sanakirjansa esipuheessa:

”Mitään Raamatun osaa [ei] voi selvästi ymmärtää, ellei samalla käsitetä sen asemaa kokonaisuudessa. Raamatun sanoma on mosaiikkikuvan kaltainen: kukin kirja, luku, jae, jopa sanakin on paikallaan välttämätön. Siksi on Raamatun yleinen tun­temus tarpeellinen, jos toivotaan sen tutkimisen muodostuvan herättäväksi, siunausta tuottavaksi ja syven­täväksi.”

Pyhät Kirjoitukset on Raamatuissa jälkeenpäin jaettu ”Vanhaan ja Uuteen Testamenttiin”. Oike­ampaa o­lisi puhua Raa­matun kielellä Vanhan ja Uuden Liiton (VL/UL) Kirjoituksista (2Kor 3:1-18) – VT:ssa tosin on Kirjoituksia myös ajalta ennen Siinain lakia ja VL:a ja noillakin Kirjoituksilla on jo yhteytensä myöskin UL:n Kirjoituksiin.  Liittojen keskinäinen suhde on Sanan kielellä kuvattavissa pelkistetysti siten, että edellinen on esi- ja vertauskuvallista, sisältäen varjo­kuvan siitä hengellisestä todellisuudesta, ”itse asiain olemuksesta”, minkä jäl­kim­mäinen kirkkaampana ja suurempana täyt­­ty­myk­senä il­moittaa ja osoittaa (1Kor 10:11; Heb mm. luvut 8-10; Room 15:4).

Raamattu on yksi Kirjoituskokonaisuus, ei kaksi erillistä ”testamenttia”. Sen rakenne on sellainen, että Vanha ja Uusi testa­mentti, ja Vanha ja Uusi Liitto, eivät ole sama asia siten, että Liittojen raja kulkisi ”testamenttien” välissä. UT:ssa evan­keliumit ovat pääosin Vanhan Lii­ton ja lain aikakautta; Uusi Liitto tulee vasta Jeshuan ristinkuoleman, ylösnouse­muksen ja Pyhän Hengen vuodattamisen kautta, evankeliumikirjojen lopussa (osittain) ja täyttymyksessään Apostolien Tekojen alussa. Siksi on ymmärrettävä, että mm. lähes kaikki Jeshuan opetukset annetaan Vanhan Liiton/lain aikakaudessa ja että johtopäätökset niistä on tehtävä Uuden Liiton järjes­tyksen ja opetusten valossa.

Messiaan lihan päivien aikakausi, ikään kuin Liittojen ”välissä”, on sikäli kaikista muista ilmoituksen aikakausista poik­keava, että vaikka se tapahtuukin VL:n ja lain ”kirjaimen” aikakaudessa niin Jeshua, noudattaessaan kaikessa täydellisesti Moo­­sek­sen lakia, sen ”kirjainta” ja tarkoitusta, samalla jo opettaa esi- ja vertaus­ku­val­lisen lain aikakauden varjokuvaa avoimemmin ”itse asiain ole­muksesta”. Tähän viitannee myös Kir­joitus, joka sanoo: ”Laki ja profeetat olivat Johannekseen [Kastaja] asti; siitä läh­tien julistetaan Jumalan Kuningaskuntaa” ([Luuk 16:16]; Heb 7:11-19; 9:11-14; 10:1-10).

Uuden Liiton tule­minen lopettaa Vanhan Liiton esi- ja vertauskuvallisten, kirjaimellisten säädösten voimassaolon juma­lan­pal­velusjärjestyksen ja ihmisen jumalasuhteen määrittelijänä, mutta ei kumoa niiden muuttumattomia hengellisiä opetuksia (Heb 8:7-13; Room 15:4; 2Kor 3:4-8), vaan täyttää ne. –Tämä on äärettömän tärkeää ymmärtää ja huomioida, kun Sanasta et­sitään Jumalan tahtoa tässä UL:n ajassa ja halutaan ymmärtää Raamattua.

Raamatun kääntäminen

Raamatun jumalallisen sanoman alkuperäisen ajatuksen täsmällinen välittäminen kään­­­nöksessä kie­lellisesti, kulttuurisesti ja maan­tieteellisesti etäisistä kielistä, on ää­rettömän vaikea ja haasteellinen tehtävä. Eikä käännös koskaan kykene välit­tämään alkutekstin tarkkuutta ja ilmoitusrikkautta täy­dellisesti; täydellistä käännöstä ei ole. Käännöstyö edellyttää syväl­listä ja laaja-alaista hengel­lis­tä, kielellistä ja kulttuurista – tässä järjestyksessä – ymmärtämistä, tietoa ja taitoa, mutta ennen kaikkea Jumalan Hengen apua ja johdatusta. ”Tie­tä­mättömistä ja va­kaantumattomista”, puhumattakaan sel­laisista niistä, joilla edellisten lisäksi on on­gelmanaan tietoinen tarve vään­tää Kirjoituksia kieroon – ”omaksi kadotuksekseen” – ei koskaan ole tämän käännöstyön tekijöiksi (2Piet 3:9-16). Sellaisesta tulee aina käännöksen sijasta vain väännöstä.

Raamatun Kirjoituskokonaisuus ja sanoma on, niin kuin prof. Saarisalo sitä luonnehti, ”mosa­iik­kikuvan kaltainen; kukin kirja, luku, jae, jopa sanakin on paikallaan välttämätön”. Raamatussa myös sanotaan, että ”tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä” (2Pt 1:20).

Näistä seuraa käännösperiaatetta ajatellen se väistämättömyys, että vain sanatarkkuuden pe­riaatetta mahdollisimman pitkälle tavoitellen ja noudattaen, voidaan ajatella teh­­­­tävän käännös, jo­ka ei ratkai­sevasti hävitä/muuta Jumalan Sanan sisältöä; sanoma ja tekstin täsmällinen ajatus rakentuvat aina sanatarkkuuden antamien ainesten perustalle.  

Ns. dynaaminen ekvi­va­lenssi eli tekstin sanatarkkuudesta irrotetun ihmistahtoon ja vapaasti mää­ritellyn ajatuk­sen il­maisuun pe­rustuva käännösperiaate on väkisinkin Raamatun kääntä­miseen sovel­tumaton. Kun tie­detään, että viimeksi mai­nittua käännösperiaatetta sit­ten erityisesti vil­jelevät ja suosivat piirit, jotka sydämeltään hyvin pitkälle edus­tavat ateismia, paka­nuutta ja Jumalan vihol­li­suutta, on sel­vää, ettei heidän kä­sistään ole odotettavissa muuta kuin ”sutta ja sekundaa”.

Kirkkoraamattumme väännös, KR-92, on tästä erinomainen esimerkki. Se on suurelta osaltaan ”jesuiittalais - iise­be­li­läisen” hen­gen tuote, josta on niin pitkälle kuin mah­dollista pyritty riisumaan jumalallisesta alkuperästä todistava yli­luonnollinen ilmoitus­aines ja -rik­kaus, ”Mes­siaan oppi” ja Henki. Tämä on tehty röyhkeästi, sekä sel­keä alkukielinen teksti osittain kokonaan hävittäen, että ”kauniita sanoja” käyttäen tekstiä ”taitavasti” muutellen. 

Mutta petoksen tunnistaminen edellyttää lukijalta yl. sii­nä määrin Kirjoitusten todellisen sisällön tuntemista, että pää­sääntöisesti ihmiset eivät petosta lain­kaan huomaa, vaan pitävät vain ”käännöstä hyvänä”. Väännöstyön henkeä kuvaa hyvin käännöskomitean sihteerin, dos. Aarne Toivasen lausunto:

”Minulle on tullut se vakaumus, että olisi kirkolle ja kristittyjen elämälle erittäin suuri voitto se, jos Raamattu nähtäisiin täysin maallisena ja täysin historiallisena kirjana” (Risto Santala: Suudelma hunnun läpi, s. 28).

KR -92:n kohdalla lopputulos on sellainen, että Raamattua tuntematon lukija ei koskaan tiedä, kum­paa hän lukee, jumalallista ilmoitusta, vai väännöskomitean ajatuksia. Tekstin jumalallisuudesta riisumista on tarkoituksellisesti aiheutettu mm. siten, että Jumalan jumaluudesta riisuminen on aloitettu heti Raamatun ensimmäisestä jakeesta, kun siinä Jumalan Henki [Ruuah Elohim] on muutettu miksi tahansa ”ta­valliseksi hen­gek­si”. Ja jatkoa seuraa.

Johdonmukaisesti edellisen kanssa on väännökseen sisällytetty myöskin sen, maail­massa kiihkeästi meneillään olevan vatikaa­nijohtoisen maailmankirkkoekumenian aineksia, jossa kaikki uskonnot ja niiden jumalat ympätään yhteen ja opetetaan, että ne kaikki ovat lopulta saman Jumalan ilmentymää ja pelastuksen teitä. Tähän osoit­­­­teeseen on suunnattu mm. 5Moos 32:8:n karkea ja juma­laton baabe­lilainen, semiramis-iise­be­liläinen, väännösversio:

”Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan”!

Tarkka käännös heprealaisen alkutekstin (”lemispar pnei Israel”) loppuosalle on: ”Israelin poikien luvun mukaan”. ”Israelin poikien”, so. Jaakobin poikien sukukuntien luvun mukaan – ei siis KR-33:nkaan tapaan ”is­raelilaisten ” (vrt. Santala:  Suudelma hunnun läpi, s. 40, 41).

Väännöksen sisältämä määrittely kunkin kansan (ja asian) omasta jumalasta tulee Baalin palvonnasta, alkupaka­nuuden uskonnosta (IRT p. 574) ja hengestä, jos­sa kiis­tatta ovat kaiken uskon­nollisuuden juuret. Ja Baalin ympärille ihmiskunnan pa­ka­nauskonnollinen enemmistö on Vatikaanin, Kirkkojen Maailman Neuvoston, KMN:n ja YK:n johdolla kokoontumassa.

Kun Jumalan alentamisesta on aloitettu, niin seuraavaksi tuleekin sitten jo pakanallisen ”eläinopin” perustusten laskeminen jakeessa 1Ms 2:7. Siinä Sana ilmoittaa, että Jumala puhalsi ihmiseen ”elämän hengen” ja niin ihmisestä tuli ”elävä sielu”. KR-92:ssa väännetään nämä ”henkäykseksi” ja ”eläväksi olennoksi” – mui­den ”nisäk­käi­den” ja suk­ku­lama­tojenkin sukulaisia kun tässä raa­matunvääntäjä-evolu­tionistien mie­­­lestä ollaan.

Risto Santala selittää alkukielen ja heprealaislähteiden valossa 1Ms 2:7:n raamatunhep­­rean mukaista sisältöä, seemiläistä sanontaa ja ilmaisua:

”Elämän hengestä puhuva ”nishmat hajjim” sanonta ei juonnu sanasta ”neshima” eli ”hen­käys”, vaan [sanasta] ”neshama”, joka tarkoittaa hepreaa hepreaksi selittävän tunnetun Even Sushanin sanakirjan mukaan samaa kuin ”nefesh” eli ”sielu”… Sushanin sanakirja esittää: ’Oppineittemme käsityksen ja uskomme mukaan tällä tarkoitetaan iäisesti pysyvää hengellistä olemustamme, joka asustaa ihmisen elämän ajan hänen ruumiissaan, mutta jättää hänet [lihan ruumiin] ja siirtyy ian­kaik­kiseen elämään totuuden valtakunnassa. Tämä sielu ei raukea ruumiin kanssa hau­dassa, vaan se saa elää iankaikki­sesti Jumalan läsnäolon suloisuudessa’ ” (Shalom-lehti 3/2010, s. 14; Suudelma hun­nun läpi, s. 32-35).

Jakeen 1Ms 2:7 ”ihminen” tulee heprean sanasta  adam, ”ihminen, mies; kollekt. ihmiset, miehet” – ei siis mikä tahansa ”olento”, vaan Jumalan kuvaksi luotu (IRT, p. 1503-1510).

Tässä on hyvä esimerkki siitä, miten vält­tämätöntä kääntämisessä on pysyä sanatarkkuuden periaatteessa. Kun siitä luo­vutaan, on­nis­tutaan hävittämään yh­den jakeen perustava Jumalan ilmoitus ihmisestä.

Profeetallisen ennalta ilmoittamisen todellisuus on tietysti myös pyritty hä­vit­tä­mään kaikkialta (koska se todistaisi yliluon­nol­lisesta Kirjoitusten Antajasta), hämärtämällä ja hävittämällä profetian ja täyttymyksen (pääsääntöisesti VT/UT vä­lillä) välistä ha­vaittavuutta. Risto Santalan  Suudelma hunnun läpi -kirjassa todetaan:

”Vanhan testamentin Messias-ennustukset on muunneltu siten, että yhteyksiä Uuteen testamenttiin on vaikea löytää” (emt. takakansi ja s. 61-73).

 Vakavimmillaan tässä on isketty pääasiaan heti alussa: Lunastajaan ja lunastukseen. Raamatun ”alkuevankeliumiksi” sanotusta 1Moos 3:15:sta on hävitetty kaikkein tärkein; messiasprofetia Aa­da­min suvun tulevasta ”vaimon siemen” -pelas­tajasta on vää­rennetty ”ihmisen suvuksi” (joka siten kaiketi olisi ”pelas­tava” itsensä; vrt Gal 3:16).

Eikä röyhkeys väärentämisessä rajoitu vain VT:iin ja sen alkulukuihin, vaan perkeleen ja ekumenian henki on tietenkin vaatinut myöskin UT:ssa Jeshuan riisumista jumaluudestaan ja profiloimista pakanauskontojen, mm. islamin, tavalla (profeetta jeesus) vain ihmiseksi. Kun Raamatun ilmoitus 2Joh 1:7 sanoo, että sellainen on villitsijä ja antikristus, joka ei tunnusta Jeshuaa Messiaaksi (Raa­matun Jumalan Pojaksi ja Voidelluksi), lihassa tulevaksi väärentää KR-92 -väännös kohdan, että sel­lainen on eksyttäjä ja antikristus, joka ei tunnusta Häntä ihmiseksi!

Samalla kun Raamatun Jumala-ilmoitusta on riisuttu ja väärennetty, on KR-92:ssa vastaavasti otettu jo ensimmäiset varovaiset askeleet [ettei syntyisi liikaa ”meteliä kansassa”?] katolisessa Marian, so. taivaan kuningattaren, palvonnassa ja korottamisessa. Lk 1:42 on väännetty muotoon ”siunattu sinä naisista siunatuin”, kun Kirjoituksissa oikeasti sanotaan vain, että ”siu­nattu sinä vaimojen/naisten joukossa”.

Raamatun teksti on KR-92:ssa pyritty kirjoittamaan siten, että se ei enää ”tulisi keneltäkään, mistään ja kenellekään”, ei ”tarkoittaisi nyt mitään”, eikä ”johtaisi tulevaisuudessa mihinkään” – ei mihinkään konkreettiseen johtopäätökseen, eikä varsinkaan pelastavaan ojentautumiseen ja tulokseen. Kun Kir­joitus esim. sa­noo konkreettisesti, että ”päivien ja/tai aikojen lopulla” tapahtuu jotakin aivan nimen­omaista, suurta ja merkittävää koko ihmiskunnankin kannalta, tyypillistä -92 vesitystä on ”tulevina aikoina… aikojen kuluttua... niinä aikoina” eli jotakin, mitä ”lö­pinää” milloinkin, jms.

Paljon on myös hävitetty yksittäisten jakeiden sanomaa niin, että se muuttaa jo pääasiaa, pelastuksen tietä. Kun esim. alkutekstissä lukee, että Jumala kutsuu ihmistä ”kaksi tai kolme kertaa, antaakseen Elämän valkeuden hänelle loistaa”, tie­tää KR-92 vääntää ”kerran toisensa jälkeen” (Job 33:14-30). Tähän suuntaan kaikessa mikä koskee Jumalan ilmoitusta pelastusjärjestyksestään. Ja tilalle tietenkin työn­­netään kaik­kialla sitä babylonialais-rooma­laista katolista taivaan kunin­gattaren sakrament­ti-pelastusta ja ekumeniaa, mikä vääntäjien maailmanuskonto on.

Kun Jeshua, kaiken perustana pelastuskysymyksessä, käski mennä saarnaamaan Nimessään pa­­­rannusta/mielenmuutosta syntien anteeksisantamiseksi, -92 tietenkin luiskauttaa asian vähällä toiseksi: olisikin saarnattava ”parannusta ja syntien anteeksiantamista” (Luuk 24:46,47; Apt 3:19-21). Kaikki sellainen, mikä Raamatussa tuo esiin sitä Jumalan järjestystä, että ihmisen on henkilökohtaisella valin­nallaan otettava kan­taa Jumalan armotarjoukseen pelastuakseen, on pyritty hävit­tä­mään, ja – kristinus­konnon mukaisesti – korvaamaan se sakramentalismin ”pelastusauto­maatilla”. Kirkon sak­ramentti on teksti väärentäen pantu pelastajaksi kaikkialla, missä suin­­kin on keksitty (mm. Mt 28:19,20; Ef 5:26; Kol 2:12; 1Pt 3:21). 

Edelliseen hyvin läheisesti liittyvä, äärettömän röyhkeä, on KR-92:een ujutettu Jumalan lasten yhtei­söä, seurakuntaa, (ek­kle­sia, evankeliumin Sanalla maailmasta ulos- ja Kristuksessa koolle kut­sut­ut) koskeva väärennös. Se on muuta­missa kes­kei­sissä kohdissa (Matt 16:18; Apt 9:31, sekä väliot­sikoissa Ef ja Kol -kir­jeissä) korvattu vääntäjien maailmanuskonnon sakra­mentti­tuo­tannon luo­muksella – ”(Kristuksen) kir­kolla”, tuol­la Raamatulle täysin tuntemattomalla sanalla ja ihmis­kä­sit­teellä.

Yleensä Pyhät Kirjoitukset on, niin pitkälle kuin mahdollista, väännetty inhi­mil­li­siksi humanistisiksi periaatteiksi, joissa kukaan ei enää sano kenellekään mitään, eikä tuo Jumaluuttaan ja Kaik­ki­val­tiuttaan millään yliluonnollisella, esim. ennalta tietävällä ja fyysisen maailmamme lainalaisuudet ylit­tävällä, toiminnallaan esiin.

–Suola on tar­koituksella pesty niin suolat­tomaksi kuin suinkin (niin ettei se enää juuri muuhun kelpaakaan kuin ”ihmisten tallattavaksi” (Matt 5:13). Myös Kirjoitusten arvolle kuuluva juhlava tyy­li on pyritty arkistamaan ”sanomalehti­teks­tiksi”.

Totuuden nimessä on sanottava, että joitakin sanoja ja jakeita on myös käännetty jopa paremmin kuin esim. KR-33/-38:ssa, mutta vain sellaisia ja siinä määrin, etteivät ne muuta sitä peruslinjaa, mitä em. väärennöksillä on tarkoituksella luotu. Muuttumaton totuus tässä ajassa on, että hyvä Raamatun käännös on kansakunnan aarre:

”Kunkin kansan kalleimpia aarteita on hyvä Raamatun käännös, joka niin uskollisesti kuin mahdollista esittää Jumalan Pyhän Sanan, sillä tämä on taivaan valtakunnan siemen” (Gustaf Johansson, arkkipiispa 1899 - 1930).

Väärennetty Raamattu vastaavasti on kansan suurimpia kirouksia; kenties vain yksilön joutuminen iankaikkiseen kado­tukseen voi olla suurempi. –Kunpa Suomen kan­san kalliit ihmiset ymmärtäisivät heittää tulen ruuaksi jokaisen KR-92 väännöksen kap­paleen ja lu­kisivat vanhempia kirkkoraamatun käännöksiä, tai hyviä muita käännöksiä. UT:n käännöksistä parhaita ovat Aapeli Saarisalon ja Toivo Koilon käännökset. VT:n kirjojen käännöksistä parhaita ovat Mirja Ronningin & Jerusalemin Raamatuntutkijoiden käännökset. Kokoraamatuista selvästi paras käännös on uusi ”Raamattu kan­salle” -laitos.

Raamattu ja luominen, alkuräjähdys ja evoluutio

Raamatussa ilmoitetaan varsin selkeästi, mitä on ollut luominen. Jumalan luomistyö on aivan häm­mästyttävää ja ih­meellistä. Ja Raamatun ilmoitus sii­tä, yleensä ja ihmistä koskeva, täs­mäl­leen oikea, koska se on Luojan Sana omiensa kautta koko ihmiskunnalle kaikkina aikoina:

”Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan Sa­nalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä”(Heb 11:3). Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi; sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen (2Moos 20:11).

Hän sanoi, ja tapahtui niin, Hän käski, ja se oli tehty (1Moos 1:1-2:1-4; Ps 33:9); Jumala... joka kuolleet eläviksi tekee ja kutsuu olemattomat niin kuin ne olisivat (Room 4:16-21).

Hänen näkymätön olemuksensa, Hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa ovat, kun niitä Hänen teoissansa tar­kataan, maailman luomisesta asti nähtävinä (Room 1:20);

Kun minä katselen Sinun taivastasi, Sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka Sinä olet luonut, niin mikä on ih­minen, että Sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että Sinä pidät hänestä huolen? Ja kuitenkin Sinä teit hänestä lähes jumal´olennon, Sinä sep­pelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella; panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle” (Ps 8:4-7).

Luomiskertomusta koskien on olennaista huomioida myös, että Jeshua, Jumalan Sana ja Kans­saluoja, synnin ja kuo­leman voittaja, vahvisti sen­kin Raama­tun ilmoituksen (Mt 19:4; Mk 10:6). Eikä Häntä suurempaa asiantuntijaa kos­kaan ole ollut maan päällä, eikä koskaan tule; tiede ei koskaan tule Luojan ja Sanansa tasolle tutkiessaan luotua. Jumalan ku­vaksensa luoma ja muun luomakunnan hal­litsijaksi asettama ihminen on Juma­lan luo­mistyön ”kruunu”. Sanalla Hen­gestä uu­des­tisyn­tynyt Jumalan ihminen on kerran perivä maailman, koko universumin (1Moos 1:26-29; Room 4:13, ”maailma”, kosmos, so. maailmankaikkeus).

 Ihminen on ihmeellinen kolmijakoinen psykofyysinen organismi (henki, sielu ja ruumis, Ps 139:14; 1Tes 5:23). Ihmiset jakau­tuvat kuitenkin Jumalan tekoon nähden kahteen kate­go­riaan: niihin syn­tiinlankeemuksen seurauksena hengellisesti kuolleiden ja sittemmin hengellisesti uudesti­syn­ty­neiden ja kaiken perillisten pie­neen vähemmistöön, jois­sa em. kolmijaon lisäksi asuu Jumalan Pyhä Hen­ki; ja toisaalta siihen, vain lihan mukaan synty­nei­den hengellisesti kuolleiden uudesti­syntymät­tö­mien suureen enem­­mistöön, joissa Jumalan Pyhää Henkeä ei ole ja jotka eivät ole Hänen omiaan, eivätkä siksi Jumalan Kuningaskun­nan ja iankaikkisen elämän perillisiä (Joh 3:3-8; Room 8:9; 1Kor 15:45-49; Gal 4:22-30).

 Nämä kaksi ihmisryhmää elävät vastakkaisessa suhteessa Jumalaan ja luomis­työhönsä: Jumalan ihmiset elävät Sanan ja Pyhän Hengen kautta Hänen yhteydessään ja työtovereinaan julistavat Sa­naansa saadakseen ihmisiä uskomaan Juma­laan ja tule­maan Jeshuan veressä uudestisyntymisen kautta iankaikkisesta elämästä osalliseksi (2Kor 5:14-6:10);  tämän maa­il­man juma­lan ihmiset te­kevät, tiedostamattaankin, kaikkensa tuhotakseen uskon Raamatun Jumalaan, Sa­naansa, sekä muu­ten­kin turmellakseen Hänen luo­mistöitään, ja valitettavasti saavat tulostakin aikaan (Joh 8:44; Ef 2:1-6; 2Tim 3:1-5).

 Saatana val­litsee – Jumalan sallimassa mitassa – val­lassaan olevien (Apt 26:17,18) jumalattomalla menolla ateistisine ja agnosti­sine (agnostismi = oppi, minkä mukaan ei ole tieteellisesti kestäviä pe­rusteita ateismille, eikä sille, että Jumala olisi olemassa) ”tie­de­­yh­teisöineen” ja hallituk­sineen pi­mey­dessä, ilman Jumalaa olevien ihmisten elämää maail­massa.

 Maailman koko ns. tiedeyhteisö yhteisönä on hapatettu ateismilla/agnostismilla; ”alkurä­jäh­dys” ja ”evo­luutio”-op­pei­neen se pyrkii kiihkeästi luo­maan teoriaa maailmankaikkeuden olemuksesta tavoi­tellen (keskeisimmin hiukkas­fysiik­kaan perustuvaa) ns. ”Kaiken teoriaa”, so. teoriaa koko todelli­suudesta ilman kaiken Luojaa, Raamatun Jumalaa (prof. Kari Enqvist: Tyhjästä syntynyt. Ny­ky­tieteen kä­sitys maa­­il­mankaik­keuden rakenteesta, v. 1994, Kosmoksen hahmo, v. 2003, Monimutkaisuus: Elävän olemas­sa­olomme perusta, v. 2007 ja Usko­maton matka uskovien maailmaan, v. 2012; Tieteel­listen seurain neuvotte­lu­kunta & prof. Ilkka Hanski, prof. Ilkka Niini­luo­to, FM Ilari Hetemäki, toim,: Kaikki evoluutiosta, Tieteen päivien v. 2009 anti, kirjoittajina n. 30 tohtoria & professoria; prof Esko Valtaoja, Kaiken käsikirja, v. 2012).

–Todella so­keita ja hurmahenkisiä pyrkimyksiä, koettaa luonnontieteiden, fysiikan, matematiikan, kemian, ja valikoiden vähän biologiankin, laeilla selittää, itsensä noiden lakien Luojaksi ja yläpuolella oleva­ksi il­moittanut ja to­dis­ta­­nut Kaik­ki­valtias kaiken Hallitsija todellisuudesta ulos! Tällaiset pyrkimykset ovat hengellisen syntymät­tö­myyden ohella suorassa yhtey­des­sä siihen, mitä on Kir­joitettu:

”Se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.. [mutta] he.. eivät ole Häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltaan turhistuneet, ja heidän ym­märtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet… nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valhee­seen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa” (Room 1:18-25);

”Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa.. olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan Sanan voi­masta” (2Piet 3:5).

Raamatussa on ilmoitettu, että Jumala loi alussa kaiken, taivaan ja maan, kaiken elävän ”lajiensa mukaan”, ja ”luo­makunnan kruunuk­si” ihmisen omaksi kuvaksensa (1Moos luvut 1 ja 2). Raamatun ”laji” ei ole sama kuin tämän päivän tie­teel­li­nen lajiluokitus. Ju­ma­lan alussa luomia lajeja olivat ne, mitkä kykenivät lisääntymään keskenään ja tuot­ta­maan kal­taisiaan,­ elinkelpoisia ja lisään­ty­mis­ky­kyisiä jälkeläisiä. Ja alussa ”kaikki oli sangen hyvää” (1Moos 1:31). Sittemmin mutaatiot, geenivirheet, ovat sekä lisän­neet esiin­ty­vää elollisten kirjoa, että hävittäneet sit­­ä lajien sukupuuttoon kuolemisen kautta, mutta eivät ole koskaan tuottaneet mi­tään uusia perusrakenteita ja siinä merkityksessä mitään uusia lajeja. Mutaatio ei ole mikään uutta luova innovaatio, vaan vain alussa luodun vaurioitunut versio. Luodun turmeltuminen alkoi syntiin­lan­kee­muksen seurauksena. Tällöin tulivat rappeu­tumi­nen ikääntyessä, mutaatiot, sairaus ja kuolema, sekä koko maan jou­tuminen kirouksen alaiseksi (1Moos 3:1-19).

Ateistisen ja tai agnostisen tieteen yleensä, ja jälkimmäisen erään edustajan, prof Esko Valtaojan, mukaan ”kaikki maailman miljoonat ja taas miljoonat eliömuodot ovat sukua keskenään, jakavat saman geneettisen koodin ja yhteiset esivanhemmat” (Kaiken käsikirja, 2012, s. 34).  

Valtaojan ”jakavat saman geneettisen koodin” on kummallinen ilmaisu ja ”tieto”, kun jo ihmisen ja simpanssin ge­neet­tiset koodit eroavat toisistaan yli 30%. Todellisuudessa valtavasta fossiililöydösten määrästä huolimatta, tosiasia on edel­leen tänäkin päivänä, että ainuttakaan lajien välisestä mak­ro­­evoluutiosta todistavaa välimuotoa ei ole milloinkaan löydet­ty, vaikka aina vähän väliä jostakin päin maa­ilmaa koete­taan sel­lainen ”sensaatio” nostattaa esiin. Joko ”löytyy” jotakin aivan ”uutta ja sensaatiomaista”, taikka sitten sepitetään toinen tois­taan huimempia tulkintoja ”esi-isistä” ja löydösten ajoit­uk­sista. Yksi toisensa jälkeen ne ovat osoit­tau­tuneet jo­ko harha­kuvitelmiksi tai tietoi­siksi vää­rennöksiksi. Prof  Marvin L. Lubenow on kirjassaan Myytti apinaihmisistä. Kiista fossiilien ajoi­tuk­sista, 2004, 380 s. (suom. 2005), tehnyt varsin kattavan analyysin siitä, mitä ja minkälaisin perus­tein evoluutioteoreetikoilla on esitettävänä evoluu­tiosta, ja mikä sen suh­de on Raamatun ilmoi­tukseen luomisesta.

Voimassa on edelleen myöskin biologinen fakta, että jos kaksi lisääntymään pystyvää eri lajia risteytyvät (esim. hevonen ja aasi = muuli; teeri ja metso (”koppelo”) = korpimetso), jälkeläinen ei yleensä ole lisääntymis­kykyinen, tai jos hyvin harvoin on, sen jälkeläinen ei kos­kaan ole elin­kelpoinen eikä lisäänny. Ja sikäli, kun mutaatio (mikroevoluutio) lisääntymis­ky­kyisillä aiheuttaa muutoksia genee­t­tiseen infor­maa­tioon, informaation määrä aina vähenee, eikä mutaatio siten vie korkeam­paa infor­maatio­astetta tai -tasoa, esim. ihmistä kohti, vaan vastasuuntaan.

Prof  Lubenow, ja lääkäri P. Reinikainen kirjoittavat, kumpikin tahoillaan, Raamatun ja Tieteen määrittelyn lajeista:

”Eräs ihmisperheen merkittävä piirre on, että olemme maailmanlaajuisesti yksi biologinen laji (species) tai ra­matullinen laji (kind, perusryhmä). Olemme kaikki [hedelmälliset ihmiset] keskenämme lisääntymiskykyisiä. Tässä mielessä ihmiset ovat ainutlaatuisia. Raamatullinen laji tarkoittaa eliöitä sellaisina kuin ne olivat alussa niiden luomisen aikaan. Tieteellinen laji tarkoittaa nykyisin lisääntymiskykyisiä populaatioita. Jos keskenään risteytyvä populaatio jakaantuu kahtia ja kumpikin puoli joutuu pysyvästi eristyksiin toisistaan [ja tulisi näin eriytyvien mutaatioiden kautta lisään-tymiskyvyttömiksi keskenään], ne luokiteltaisiin uudestaan tieteellisesti kahdeksi erilliseksi lajiksi. Raamatu­l­li­sesti ne olisivat kuitenkin edelleen alkuperäisen lajinsa jäseniä” (Lube­now: Myytti apinaihmisistä, s. 163).

”Suvuksi käännetty Raamatun hepreankielinen sana [1Moos 8:19] voidaan kääntää sanaksi ”family” eli ”heimoksi”. Tästä voi päätellä, että Raamatun ”laji” ei vastaa biologista Linne´n luokitusta, vaan tarkoittaa luotua perusryhmää, joka vastaisi lähinnä Linne´n luokituksen heimotasoa… Jumalan luoma perusryhmä vastaa biologiassa käytössä olevan luo­kituksen heimo­tasoa. Lajiutumisen kautta ilmaantuu alalajeja tai rotuja, joita voidaan tuottaa myös jalostamalla. Tämä on mahdollista, koska heimojen geenit (alleelit, geenien vaihtoehtoiset muodot) on suunniteltu tavalla, joka tekee lajiutumisen  [perustyhmän, esim.koirat, sisällä] mahdolliseksi (Reinikainen: Darwin vai älykäs suunnitelma, s. 78,79).

Eläinlajeja on kuollut sukupuuttoon myös siksi, että mutaatioiden seurauksena niistä on tullut lisään­tymiskyvyt­tö­miä. Mutaatioiden, DNA:n kopioitumisvir­hei­den, vuoksi nykyihmisistä enää vain n. 98,5%  20 vuoden sukupolvessa on lisään­ty­miskykyisiä. Ihmiskunnan perimästä on löydetty 7000 sai­rauksia aiheut­tavaa geenimutaa­tio­ta. Jokainen nykysukupolvi tuottaa n. 100 uutta mutaatiota ihmis­kunnan perimään (Reinikainen, emt. s. 36-40,78). Asumme ”alennustilan ruumiissa” (Flp 3:20,21) ja odotamme ”ruumiimme lunastusta” Hänen tulemuksessaan (Room 8:17-23; 1Kor 15:45-54).

Mutta kaikki maailman (lisääntymiskykyiset) ihmiset ovat ”rodusta” riippumatta edelleen keskenään lisään­ty­miskykyisiä ja to­dis­tuvat kaikki ensimmäisen ihmisparin (Aadam ja Eeva) jälkeläisiksi. Ranskalainen perinnöllisyystieteilijä A. Jaguard ja Unesco toteavat julkaisuissaan:

”Genetiikka osoittaa meille ennen kaikkea sen, että ihmisryhmät eroavat kyllä toisistaan, mutta saman ryhmän jäsenet eroa­vat vielä enemmän. Perinnöllisyystieteilijällä ei ole rodun käsitteelle mitään stabiilia ja objektiivista vastinetta ihmiskunnas­sa. Rotu ei ole käyttötarkoitukseltaan niin­kään biologinen ilmiö kuin sosiaalinen myytti... geneettiset erot ovat hyvin vähäiset” (Jaguard: Science, Pseudo-science and Racism. The Unesco Courier, 1981, s. 23-27; Myths under the Micros­cope, The Unesco Courier, 1983, s. 25-27 / K. Toivonen: Poroluu, Pohjois-Suomen peruskoululaisten rotu­en­nak­ko­luulot, 1990. Väitöskirja).

Ateistisen/agnostisen nykytieteen mukaan 13.82 miljardia vuotta sitten (ilman Jumalaa) tapahtuneeksi määritelty ”alkurä­jäh­dys” on koko maail­man­kaikkeutemme alkuperuste, ja n. 3.5 miljardia vuotta sitten alkaneeksi sanottu ”evoluutio” sen biologisen elämän ja sen monimuo­­­toi­suuden, mu­kaan lu­ki­en ih­minen, selitys.

Näiltä ”Kaiken teoreetikoilta” joutuu kysymään, että miten näihin teorioihin sijoittuvat ja miten se­littyvät mm. nämä kumoa­mat­tomat Jumalan Sanan ilmoittamat ja hengelliseen nykytodellisuu­teenkin mahdollisina sisältyvät tosiasiat: Raa­matun Sanan ja sen mukaisen profeetallisen en­nalta ilmoittamisen tosiasia; Jumalan Sanan valta/voima fyysisen, ajan ja aineen maailman luon­non­tie­teel­listen lakien ja luon­non­voimien yli (esim. planeettojen liikkeisiin vaikuttaminen Joosuan päivinä Aijalonin ”Kau­­ris­laak­son” sodan aikana, kun ”aurinko seisoi paikallaan”, ja kunin­gas Hiskian päivinä, varjon siir­tyessä kymmenen astetta taak­sepäin Aahaan aurinkokellossa merk­­kinä Juma­lalta. Egyptin vitsaukset, vesien hal­kaisu Punaisella merellä, ja maan Koo­rahin kapinassa, me­ren tyyn­nyt­tämi­nen, viikunapuun kuo­lema Sanalla, ruokkimisihmeet, Jeshuan ilmes­tyminen suljet­tujen ovi­en taakse ”sei­nien läpi”, prof Elian ja Jeshuan taivaaseen nou­su, jne.), sekä Jeshuan ja Sanan valta synnin, sairauden ja kuoleman voimien yli; Hengen lah­jojen, ns. armolahjojen, voimallis­ten tekojen, profetian, eri kielten, kielten seli­tyksen, terveeksi tekemisen lahjojen, tiedon ja viisauden sanojen jne. ole­massa­olon todellisuus usko­vissa, juuri sel­laisina, kuin ne on Raamatussa il­moi­tettu; hen­gel­lisen uu­destisyntymisen ihme ja yli ym­mär­ryksen käyvän Jumalan rauhan kokemisen todellis­uus, jne., jne.?

 –Tiedämme, ettei tällä ihmisten ”tieteellä” itseriittoisuudessaan ole näistä tosiasioista sen parempaa tietoa ja ymmär­rystä kuin, kansanomaisesti, ”sialla tuulimyllystä”, eikä muuta sanottavaa kuin typerät, perusteettomat tyhjäksi tekemisen yrityk­sen­sä. Ja kuitenkin heillä on otsaa esitellä ”Kaiken teo­ri­oi­taan” ja kirjoitella ”Kaiken käsikirjojaan” selittämättä edel­lä viitattua todellisuutta mitenkään muuten kuin väittämällä niitä ”sepitteiksi”, kuvitelmiksi, legen­doiksi ja ”huuhaaksi”.

Kun esim. teoreettisen fysiikan prof, kosmologi, ateisti Kari Enqvist kirjoitti kirjansa ”Uskomaton matka us­kovien maailmaan”, v. 2012, ei siitäkään käy ilmi, että hän olisi ”matkallaan uskovien maail­maan” kohdannut juuri muuta kuin jonkin verran Raama­tun tekstiä (minkä määrittelee pääosin ”se­pitteelliseksi” satukirjaksi), sekä pistokokein usko­vien maailman vastakohdan, uskon­nolli­suuden, maail­maa. Kirja ei siten vastaa otsikkoaan; hän on kierrellyt uskovien maail­man ulkopuolella. Pro­fessorille ja kaltaisilleen Raamatun ”sepitteelliseksi” satukirjaksi määritteleville suosittelisi mie­lellään esim. kirjaa ”AZUSA”, Mauri Vilponen, 2013, ja sitten Raamattuun palaamista vähän toisin silmin ja sydämin, sekä kuol­leen uskon­tojen maailman sijasta todellisen uskovien maailman ja sen Herran etsimistä ja kohtaamista.

Muissa edellä viitatuissa teoksissaan on Kari Enqvist kirjoittanut verrattoman ansiok­kaasti pääosin kohtalaisen yleis­tajuista selontekoa tunnetun fyysisen maailmamme rakenteesta, olemuksesta ja siinä mielessä, elävän olemassaolomme perustasta. Eikä epäilemättä ole mitään syytä – eikä edel­ly­tyk­siäkään – kyseenalaistaa sitä, etteikö fyysisen maail­man­jär­jes­tyksem­me nykytila siltä osin kun sitä tun­­netaan, luonnonjärjestyksenä olisi asetettu toimimaan pitkälle siten kuin fyy­sikot sen esittävät. –Miksi se on ja toimii niin kuin toimii, onkin sitten toinen asia. Teo­reettinen fysiikka on edennyt usko­mat­toman pitkälle tunnetun aineellisen maail­man kuvauksissaan, mutta se ei ollenkaan tarkoita, että näistä ku­vauksista olisi koko todellisuuden ja aineellisenkaan olemassaolon selittäjiksi.

Avaruustähtitieteen prof, agnostikko Esko Valtaoja kirjoittaa mm.:

”Olemme pimeän aineen lapsia... kaikki ammoin kuolleitten ja räjähtäneiden tähtien ydinjätteestä tehtyjä... Maailman­kaik­keus noudattaa omia lakejaan, eikä suostu rikkomaan niitä edes meidät luodakseen… Kvarkeista galakseihin: mistään emme löydä pienintäkään merkkiä siitä, etteikö tämänpuoleinen luonnonlakeineen riittäisi” (Kaiken käsikirja, s. 68,69,76,79,176).

Osittain tämän näkemyksen puolesta todisti (lähdettä mainitsematta) Pohjalaisessa luontokuvaillassa myös paikallinen kirkkoherra, todettuaan tähtikuviensa yhteydessä jotenkin siihen tapaan, että ”tähtien avaruuspölyähän me olemme...”.

Maailmankaikkeus, sikäli kun sillä ymmärretään aineellista luomakuntaa, ei epäilemättä suostukaan rikkomaan omia la­ke­jaan, mutta maailmankaikkeuden – meidänkin siis – Luoja niin kyllä aina joskus tekee, antaessaan todistuksia itsestään. Ja kun Valtaoja kirjoittaa, että ”mistään ei löydy pienintäkään merkkiä siitä, etteikö tämänpuoleinen luonnonlakeineen riittäisi”, on siihen kyllä Raamatun, historian ja koettavissa olevan hengellisen todellisuuden valossa – kaikella kun­nioi­tuksella – sanottava, että on siinä harvinaisen kovakorvainen, tietämätön ja umpimielinen, sokea ja kuuro kirjoittaja!

Pelkistäen voitanee sanoa, että atomaarisessa maailmanselityksessä on päädytty siihen, että lopulta sähkömagnetismi on se, mikä alkeis­hiukkasten, kvarkkien, (ja niiden mahdol­listen osien) aineellisella tasolla – hyvin suurella toden­nä­köi­syy­dellä – selittää sekä rakenteen että toi­minnan. Ja tällöin kaiketi vääjäämättömästi myös esim. kaikki kemia ja bio­logiakin se­litty­vät pohjimmil­taan fy­siikalla nekin, vaikka niille sekä tieteenaloina sinänsä että niiden käytännön sovel­luksina silti jäänee tule­vai­suu­­dessa­kin oma paikkansa ja tehtävänsä. Näin siis fysiikalla hyvin pitkälle selittyy aineellisen maailmamme, ihminen mu­kaan lukien, fyysinen ole­mus. Mutta esim. ihmisen aineettoman tietoisuuden (mikä todistuu mm. ihmisten ruumiista irtautumis­­kok­e­muksissa, joissa ihmiset kliinisesti kuolleeksi totea­misen jälkeen ovat palanneet elämään ja ovat kertoneet ruumiillisen kuolemansa jälkeisistä tapah­tumista, esim. synnynnäisesti sokeana elänyt yksityiskohtaisia ”näke­vän” ihmisen kuvauksia leik­kaussalista), ja ian­kaik­kisuustiedostamisen (Srn 3:11) olemassaoloa ja olemusta fysiikan saavu­tuk­set eivät selitä mitenkään.

Fyysikoilla on tuntemansakin maailmakaikkeuden rakenteessa ja toiminnassa myös ihan itse osoittamansa aukko: alkeis­hiuk­kasten absoluuttisen tarkkaa tilaa, paikkaa ja energiaa yhdessä aika­hetkessä, ei voida määritellä ja hallita. Mm. siksi ajan ja ai­neen maailmassa ei tunneta abso­luuttista syyn ja seurauksen lakia, kausaliteettia. Heisenbergin epätark­kuus­periaatteesta seu­raa, että syy ja seuraus on mahdollista tuntea vain jollakin todennäköisyydellä. Jos fysiikassa pystyttäisiin aivan abso­luut­ti­sella tark­kuudella osoittamaan, että maailman­kaikkeudessa kaik­ki – alkusynty mukaan lukien, vain ja aino­astaan – ta­pahtuu tarkalleen tun­nettujen ja se­litettävissä olevien luonnontieteellisten lakien mukaan, eikä mitään muuta ta­pahtumi­sta olisi ole­mas­sa, silloin olisi edes vähän enemmän perusteita sanoa, että meillä on ”Kaiken teoria” ja maa­il­manselitys, johon ei sisälly Jumalaa. Tällöinkin olisi sitten kuitenkin ymmärrettävä, että Jumala, joka on kaikkialla läsnä­oleva Henki (Joh 4:24; Apt 17:28), on jotakin mittaamattomasti suurempaa kuin mitä voidaan milloinkaan luon­non­tieteellisesti tutkia, määritellä ja rajata. Vain Hänen ihmisille suuntaamastaan toiminnasta voidaan ihmisjärjellä saada ja tehdä joitakin havaintoja.

Vielä esim. kristityn tiedemiehen Isaac Newtonin aikaan (1643-1727) – aina nykyisen kvantti-/hiukkasfysiikan saavutuk­siin saakka – luonnontieteissä kuviteltiin, että sillä tietämyksen mekanis­tisten lainalaisuuksien tasolla, minkä New­ton mm. osoitti, voitiin syinä ja seurauksina täydellisesti selittää kaikki, mikä tapahtuu. Mutta ei nykyisen hiukkasfysiik­kaankaan perus­tuvan maailmankuvan selityksen ”suurin aukko” suinkaan ole tuo absoluuttisen kausaliteetin, syiden ja seuraus­ten lain, ja toisaalta vain jol­lakin toden­näköisyydellä tunnettavissa olevan ”väliin jäävän aukon ongelma”. Tätä mittaa­mat­to­masti suuremmat, ja itse­ asiassa koko todel­li­suuden selittämisen pääongelmat, ovat aivan muualla, kuten edellä on jo osittain viitattu.

Naturalistisen ja ateistisen fysi­kaalisen maailmanselityksen varsinaisiksi ”aukoiksi” ja ongelmiksi muodostuvat lähinnä nämä todellisuu­den viisi kes­­keistä ­kysymystä:

1) mistä ja mitä oli se, minkä sanotaan 13.82 miljardia vuotta sitten ”räjäh­täneen”, sekä miksi se tapahtui ja nyt ymmärretään jatkuvan aineellisen maailmakaik­keuden jatkuvana laajentumisena;

 2) joka ker­ta, kun tapah­tuu raa­matullinen ns. ihme (joista eräitä kategorisia esi­merk­ke­jä on edellä, s. 14) lueteltu, silloin aina paikallisesti ja tilapäisesti kumoutuu suuri osa siitä fysikaalisesta jär­jes­tyksestä, millä fysiik­­assa ja naturalismissa määritel­lään kaiken olemassaolo, rakenne ja toiminta, ja kysymys kuuluu, että mikä tuon luonnonjärjestyksen ”ihmeiden” tapahtuessa kumoaa ja taas asettaa voimaan ?;

3) mitä elämä on ja miten se on syntynyt, kun mitään näyttöä ei ole siitä, että se voisi olla ”elot­tomasta aineesta itsesyntynyttä”, ja kun tiede ole toistaiseksi kyennyt määrittelemään edes sitä, mitä elämä on?;

4) mistä on elävän solun olemassaololle ja toiminnalle välttämätön geneettinen informaatio, kun ajan ja aineen maa­ilmassa sitä ei tiedetä missään olosuhteissa syntyvän? Ja kun se mitä aineesta tiedetään osoittaa, että informaation itsesynty on käytännössä mahdotonta;

5) miten on syntynyt elämän monimuotoisuus, kun ainuttakaan esimerkkiä ei ole siitä, että lajin­sisäinen mikroevoluutio, so. geenivirhe, olisi koskaan tuottanut uuden peruslajin välttämättä vaati­maa uutta innovaatiota ja aikaisemmin tunte­matonta uutta geneettistä informaatiota?

–Maailmankaik­keudes­sa on siis olemassa kaiken fysiikan osoittaman luon­non­­järjes­tyksen ylä-/”ulko”puo­lella oleva voi­ma, jolle kaikki – myös sähkö­magnetismi – on alamaista. Ja kun tuol­lainen voima on, koko maail­mankaik­keu­­den on silloin ol­tava tuon ”Voiman” syn­nyttä­mää ja hallinnoimaa, aivan kuten Raamattu il­moittaa asian ole­vankin. –Kiitos ja kunnia Kaikkival­tiaalle Luojalle, Jeshuan, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin (Israelin) Jumalalle!

Raamatun Jumala ja Sanansa antavat tyhjentävät vastaukset kaikkiin edellä oleviin kysymyksiin; Jumalan ja Sanansa poissulkemisyrityksistä ”kaikenteoria-poh­dis­keluiden” ulkopuolelle taas seuraa väistämättä kaikkien edellä olevien kysy­mysten 1-5 jääminen kokonaan vastauksia vaille. Ja kuitenkin tiedeyhteisö jatkuvasti esittää ”alkuräjähdys-/evoluutio-oppinsa” todistettuna tieteellisenä totuutena. –Vaatii todella älyl­listä itsemurhaa ja suurta epärehellisyyttä, sekä rakkautta edellisiin perustuvaan ase­maansa maailmassa, että tähän kykenee!

Tätä fyysikoiden absoluuttisen, ja toisaalta vain jollakin todennäköisyydellä määrittämisen ”väliin jäävää vielä selit­tä­mätöntä aukkoa” pitävät Jumalan olemassaoloon jollakin tavalla uskovat tiede­mie­het asiana, mikä ilmentäisi Jumalan ole­mas­saoloa ja voisi  mm. selittää raamatullisia ns. ihmeitä. Yksi tällainen Jumalaan uskovaksi tunnustautuva fyysikko ja tie­demies oli kun­­ni­oitettu em. prof  K.V. Laurikainen (1916-97). Hänen ja kaltaistensa jumalausko on kuitenkin ainakin si­kä­li vähän kum­mal­lis­ta, että jos Raa­matun todistus ja Jumala mahtuvat siihen vain sikäli, kuin fysiikka ja tiede yl. tuntui­sivat sen mah­dollistavan. –Päinvastoin pitäisi ajatella.

Sellainen jumala, joka mahtuu vain esim. tuohon ”absoluuttisen”, ja ”todennäköisen” väliseen ”auk­koon”, ei ole mikään Raamatun Kaikkivaltias, joka ”sanoi, ja tapahtui niin, joka kutsuu ole­mattomat olemaan, jonka kasvoja vanhat taivas ja maa kerran pakenevat ja joka Sanallaan luo Uudet taivaat ja Uuden maan, joissa vanhurskaus asuu” (1Moos luvut 1 ja 2; Ps 33:9; Room 4:17; Jes 34:4; Ilm 6:14; Ilm 20:11). Kai­kella kunni­oituksella, mutta tämä ”Laurikais­ten jumala” ei myös­kään luonut kaikkea siten kuin Raamatun luomiskertomus ja Jeshua il­moit­­­­tavat: maailmankaikkeuden, ihmisen kuvaksensa, ja kaikki muut lajiensa mukaan. Heille nykyih­miseksi nimeämänsä, ”homo sapiens”, on Jumalan kyllä alussa alkuun pane­ma, mutta sittem­min evoluution kautta nykyiseksi kehittynyt ”dar­winilais-paa­villis-kir­kollisten oppien evoluutio-mutant­ti” (Lau­ri­kainen: Fy­siikka ja usko, v. 1978, s. 19-21, 184,185). Hyvä esimerkki ”teologian” taholta edellä sanotusta on teol. tri Eero Junk­kaalan evo­luutio-tun­nustuksellinen kirja ”Alussa Jumala loi… Luomisusko ja tieteellinen maailmankuva”, 2013 (Pe­rus­sanoma Oy, Suomen Raa­mattuopiston yhteydessä toi­miva kustannusliike).

Raamattua ja heprealais-kristillistä ilmoitususkoa vas­taan peittelemättä suunnatut ja ne sepitteiksi ja hölmöydeksi leimaa­vat kirjat, ateisti, prof. Kari Enqvistin ”Uskomaton matka uskovien maailmaan”, 2012, ja agnostikko, prof. Esko Valta­ojan ”Kaiken käsikirja”, 2012, ovat saaneet ”teologian” suun­nalta seurakseen kirkollista teististä evoluutio-teologiaa ( = ”Jumala loi alkuräjähdyksen ja evo­luu­tion kautta”) edustavan Eero Junkkaalan em. kirjan. Kirjassa on lisäksi ”tuki­pu­heenvuorot” yhdek­sältä eri tieteenaloja edus­tavalta kirjoittajalta, joista neljä on teologeja. Kuten edel­lisissä, kirjassa ei py­ritä suorasanaisesti tekemään Jumalan olemassaoloa ja ­uskoa sinänsä tyhjäksi, mutta Raamatun Jumala siinä kyllä hävi­tetään. Tie­teellisyyden nimissä siinä usko­tellaan, että Raamattu siltikin on Jumalan Sanaa, vaikka esim. Luomis­ker­to­mus oikeasti onkin jotakin aivan muuta kuin mitä siinä sanallisesti kerrotaan (vrt. Pekka Nisula, mm. sana­mer­kitysten muut­ta­misesta darwinistisen maail­man­katsomusteorian mukaisiksi, jäljempänä, s. 26), ei suinkaan Mooseksen kirjoittama, eikä hä­nen ajaltaan, jne. Kirjassa esitetään, ettei vallitsevan ”tieteellisen” maailmankuvan – vaikka se on aivan toinen kuin Raa­matun tekstissä sanal­li­sesti ymmär­ret­tynä oleva – ja Raamatun kesken ole kris­til­lisyyden kannalta ristiriitaa.

Teologisten tiedekuntien liberaaliteologisen opetuksen vaih­to­ehdoksi ja vastapainoksi perustettiin v. 1987 Suomen Teo­lo­ginen Instituutti (STI). Perustajina olivat herätysliikkeiden järjestöt. Jäsenjär­jestöjä ovat Ev.lut. Lä­he­tysyh­dis­tys Kylvä­jä, Sanansaattajat, Suomen Ev.lut. Kansanlähetys, Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys, Suo­men Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Suomen Raamat­tuopiston Säätiö, Länsi-Suomen Rukoilevaisten yhdistys, Sven­ska Lutherska Evan­ge­­liföreningen. Mää­rittelynsä mukaan STI mm. ”tukee erityisesti teologian opiskelijoita sekä hei­dän opin­nois­saan että hen­gellisessä elämässään ja pitää esillä Raamatulle uskol­lista teologiaa”. Suomen Raamattu­opiston (SRO) ”teologisen linjan vastaava opettaja ja valtakunnallinen julistustyöntekijä” Eero Junkkaala on aiemmin toiminut mm. STI:n pääsih­tee­rinä sekä Suomen Lähetysseuran lähe­tystyöntekijänä (Wiki­pe­dia; www.sro.fi/seu­ra­kun­nis­sa/blogi/ee­ro-junkkaala).

Sen lisäksi, että STI:n ja SRO:n toimesta on koko niiden olemassaolon ajan – kuten yliopisto­teo­logiakin – yl­läpidetty kir­kollista ”sakramenttipelastus”- ja ”pappi”-oppia, sekä väärennöstä kirkosta seura­kuntana ja siten ihmisiä Jumalan Sanas­ta ja pelastuksen tiestä eksyt­tävää harhaoppia, on sielläkin, Junkkaalan kirjan muo­dossa, läh­detty nyt myös luomisen ja maail­manselityksenkin osalta kumoamaan Raamatun sanallista merkitystä. Eikä tämä tietysti Junk­kaalan kirjaan rajoitu, vaan luon­nollisesti sa­maa mitä kirjassa opetetaan, opetetaan em. opinahjoissa myös muuten. –Kansanvii­sauskin on tiennyt sanoa halki maail­man sivun, ”kenen leipää syöt, sen lauluja laulat” (tässä tapauksessa tämän maailman ja sen valtiaiden); ja Raamattu: ”Päämies vaatii, tuomari mak­susta tuo­mit­see, ja mahtava puhuu julki sielunsa hi­mon” (Mka 7:3). Kaik­kialla missä ei pysytä erillään noista kirkkolaitoksen perus­pylväiden ihmis­opeista, aletaan ennemmin tai myö­hemmin ”lau­laa” myös tuota ”evoluu­tiolaulua”. Tämä on väistämätön ja luon­nol­linen jat­kumo, kun tähän saak­­kakin on oltu tämän maa­il­­­man uskon­nol­listen ym. vallitsijoiden ihmisoppien tunnustajia. Näi­hin tunnus­tautujiin ”valuu” luopu­muk­sen kautta jatku­vasti lisää väkeä myös elävän kristillisyyden piiristä. Kansa joka ei ole koskaan vaeltanut, tai lak­­­kaa vaelta­masta us­kossa ja Sanan kuuli­ai­suu­dessa, tekee aina jonkin itseohjailtavan ”Kultaisen vasikan” Herrakseen, eikä siinä mikään hälytä, vaikka Jumalan, Raamatun ja ”kristinuskon” nimissä puhuttaisiin mitä tahansa. (2Moos 32; Gal 1:6-12; 2Kor 11:3,4).

Eero Junkkaalan kirja heti alkaa noille evoluutio-uskoville ”teologeille” tyypillisellä Raamatun ilmoitususkon horjut­ta­mista merkitsevällä Mooseksen kirjoitusten epäpe­räis­tämisellä. Tämä tehdään ilmoitukseen uskomisen kannalta olen­nais­ten, kirjoit­tajan ja kirjoittamisajankohdan kumoamisella. Tällä tullaan kumonneeksi samalla myös mm. Jeshuan Sanat ja ope­tukset ”sillä Minusta hän on kirjoittanut” (Joh 5:46,47). Tä­mä onkin yksi raamatunrepijöiden ensimmäisiä pe­rus­stra­tegioita. Sitten seuraa ai­van ab­surdi itsensä kanssa riitautuminen, kun ensin todistellaan miten (muka) uskotaan Raa­mattuun Juma­lan Sa­nana, ja heti perään kä­vel­lään sen yli evolutionistien ”to­dis­teilla”, ja sitten vielä uskotellaan ettei tässä ole mi­tään ristiriitaa kristinuskon kans­sa. –Aina­kaan tä­män kirjoittaja ei niele tar­jottuja, nielemisessä hengellistä sokeutta ja ym­mär­tämättömyyttä edel­lyt­täviä sumu­tuksia, hengel­lisiä ja älyl­lisiä epäyhtälöitä. Näin Junkkaala mm.:

”Minä uskon, että Raamattu on Pyhän Hengen inspiroimana syntynyt kirja ja että siinä on kaikki se, mitä Jumala on nähnyt hyväksi ilmoittaa. Luomiskertomus ja sitä seurannut syntiinlankeemus muodostavat perustan raamatulliselle ihmis­käsitykselle... Kuka on kirjoittanut Ensimmäisen Mooseksen kirjan, siitä ei tutkimuksessa ole minkäänlaista yksi­mielisyyttä. Vanhassa kirkossa ja aina 1800-luvulle asti Moosesta pidettiin kirjan kirjoittajana… Mooseksen kirjoista on erotettu neljä erilaista ja eri-ikäistä lähdettä, jotka oletettavasti myöhemmin on koottu yhdeksi kirjaksi… oletettuja läh­teitä kutsutaan nimillä Jahvisti, Elohisti, Pappiskirja ja Deuteronomisti… Nelilähdeteoria sai niin vakiintuneen ase­man Vanhan testamentin tutkimuksessa, että yksikään itseään vakavasti otettavana tutkijana pitävä ei voi sitä edel­leen­kään sivuuttaa… Nelilähdeteoriaan sisältyy ajatus siitä, että Jahvistin osuus olisi vanhin… synty ajoitetaan.. 900-luvulle eKr. tai 800-luvulle eKr. Elohisti olisi lähes yhtä vanha. Pappiskirjan arvellaan syntyneen.. 500-400-luvuilla eKr… Minä ajattelen, että .. kirjoissa on Moosekselta peräisin olevaa ainesta, mutta sen kirjalliset juuret tuskin ulottuvat Daavidin aikaa (900-l. eKr) varhaisemmaksi ja siinä voi olla myös myöhempää toimitustyötä.

Miksi ihmisen kehityshistoria tarvitsi vuosimiljoonat ennen kuin ihmisestä tuli se Jumalan kuva, joka oli vastuullinen olento Luojansa edessä? Emme tiedä. Jumala vain on säätänyt näin. Jumala on luonut luonnonlait ja ylläpitää ni­i­tä…Emme tiedä, miksi Jumala käytti melkoisesti aikaa maailmansa luomiseen… Ehkä hän halusi nauttia jokaisesta ke­hitysvaiheesta erikseen. Kenties hän.. katseli tyytyväisenä yksiso­luisen olion  ensimmäistä mutaatiota… Ehkä häntä hu­vitti etelänapinoiden ja neandertalien kiviesineluomukset ja hänen teki mieli kuiskata, että kerran vielä valmistatte tie­to­koneitakin… Maailman lyhyen iän puolustajat [Raamattuun ja luomiskertomuksen kirjaimellisuuteen uskovat] sa­no­vat, että Jumala ei tar­vinnut niin pitkää aikaa luodakseen maailman. Tähän on helppo vastata: ’Mistä tiedätte, mitä Jumala tarvitsee tai ei tar­vitse’… Taisteleva kreationismi [Raamatun Luomiskertomuksen sanallisen merkityksen puo­lesta taisteleva, joka ei usko ”alkuräjähdykseen ja evoluutioon” perustuvaan ihmisen ja eri peruslajien luomiseen] on vakava uhka ajat­te­levalle ihmiselle, joka pyrkii ottamaan tieteellisen tutkimuksen tosis­saan ja haluaa uskoa Raamatun Juma­laan... Kristinuskon kannalta tässä ei tie­tenkään ole mitään ongelmaa. Meidän uskom­me ei edel­lytä uskomista mihin­kään tiettyyn maailmankuvaan. Kristus-usko on täysin riippumaton siitä, mil­lai­seksi maailman varhainen historia aja­tellaan” (Junkkaala: emt. s. 15,17,18,19, 120,121,132,133).

Raamattuopiston tiedotuslehdessä Ystäväviesti 4/2013, s. 12, koettaa teol. tri Timo Junkkaalakin todistella, kuinka edel­­leen muka ollaan Raamatun linjoilla, eikä suinkaan olla siitä luovuttu. Yritys on aivan absurdi. Junkkaalan veljekset tun­nus­­tau­tu­vat edellä mainitun ”dar­wi­nilais- paa­villis-kir­kollisen evoluutiomutant­ti”-opin edustajiksi. –Raamatun todis­tus, ope­tukset ja heprealais-kristillinen ilmoitus­usko ovat noista uskotteluista peräti kaukana.

Ensinnäkin, mitä tulee Mooseksen kirjoituksiin, kirjoittajaan ja kirjoittamisen ajankohtaan (Mooses kirjoitti 1400-lu­vulla eKr.), on selvää, että kun Jeshua ei peruuta sanojaan (”Taivas ja maa katoavat, mutta Minun Sanani eivät koskaan katoa”, Matt 24:35), ei Moo­seksen kirjoitusten ja luomiskertomuksen kirjoittajaa ja kirjoitusten ajankohtaa ole tarpeen arvuutella. Jeshua sanoi Mooseksen kirjoituksista ja omista sanoistaan: ’.. jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte Minua, sillä Minusta hän on kirjoittanut’ (Joh 5:46). Se, mitä Hän seuraavassa jakeessa sanoi, taas selittää, yhdessä jakeen 46 kanssa sen, miksi ”teologien” ja muiden maallisten ”tieteilijöiden” toimesta kirjoitellaan sellaisia, kuin Junkkaala ja ”tukihenki­lön­sä” nyt pu­heena ole­vassa kirjassaan. Jeshua sanoi: ’Mut­­ta jos te ette usko hänen [Mooseksen] kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte Minun sanojani?’. Tässähän ei ”teologeja” yleisesti koskkien ole mitään uutta, tosiasiallisesti on Raamattu heille aina ollut vain ihmisten sepitteistä koostuva ”jumalan sana”.  –Kun Junkkaaloiden ja kump­pa­neidensa tavalla kir­joittavat kävelevät sekä Mooseksen kir­joitusten, että Jeshuan sanojen ja UT:n yli, voidaan kysyä, mitä Raamatusta – niin kuin siinä sanallisesti on – Jumalan Sanana jää jäljelle? Tosi­asiallisesti ei juuri mitään. Ja se on saatanan alkuperäinen ja muuttumaton Jumala-uskon tuhoamis-strategia.

Toiseksi, Mooses kirjoitti, että Aadam, ensimmäinen ihminen, luotiin heti ”alussa” maan tomusta, johon Jumala puhalsi Elämän hengen, ja Eeva Aadamin kylkiluusta, suoraan ”mieheksi ja naiseksi”, sekä heti vastuullisiksi Jumalan edessä, siksi mitä ihmiset ymmärtävässä iässä (5Moos 1:39; Jes 7:14-16) olevina ovat – ei siten kuin Junk­kaalan mukaan, ”yksisoluisen olion”, mutaatioiden  ja vuosimiljoonaisen kehityksen kautta. Kun Jeshua vahvisti, että ihmis­pari luotiin luo­misen / luo­makunnan alussa ”mieheksi ja naiseksi” siten kuin Mooseksen kautta on kirjoitettu (Matt 19:4-8; Mark 10:6; vrt. myös 2Moos 20:11), ei kristityn tarvitse eikä ole syytä kuunnella mitään Raamatun ulkopuolisia ”auk­to­ri­teet­teja”, esitelköön vaikka koko maailma ”tieteineen” ihan mitä tahansa vuo­si­miljardien ”sammakonkututeorioitaan”. Jes­hu­alle, Isän Jumalan Kanssa­luo­jalle, Elämän Ruhtinaalle ja kuole­man voitta­jalle, oli annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ja Hänellä jossa ja jonka kautta kaikki luotiin ja jossa kaikki pysyy voimassa (1Moos 1:26; Snl 8:22-36; Kol 1:16,17; Ilm 3:14), oli ja on, sentään vähän eri sarjan tieto asioi­den tosi­asiallisesta laidasta kuin kaikilla tämän maailman mah­tai­levilla uneksijoilla yhteensä. Ja Jumalan Sana – Jeshua ja Pyhät Kirjoitukset – on an­nettu ”joka­miehen ja -naisen” ym­mär­ryksellä varustetuille tavallisille ihmisille luettavaksi, ymmär­ret­täväksi, us­kottavaksi ja iankaikkiseksi Elämäksi.

Kolmanneksi, Junkkaalan kysymyksen (s. 120; tässä edellinen sivu) ”mistä tiedätte [kreationistit”, Raamattu-uskovat], mitä Jumala tarvitsi [luodakseen]..?” vastaus on: No hyvänen aika, siitä mitä Hän on Sanassaan Raa­matussa ilmoittanut!

Neljänneksi – ja toisin kuin Junkkaala edellä – kristinusko on täysin riippuvainen siitä maail­mankuvasta, mikä Raa­ma­tussa on ilmoitettu. Missä ei ole Mooseksen kautta ilmoitettua ja Jeshuan vahvistamaa, kaikesta muusta luomisesta erikseen tapahtunutta, suoraan ihmiseksi luotua ihmistä ja syntiinlan­keemusta, Kaikkivaltiasta Luojaa ja Kans­sa­luojaansa Jeshuaa, neit­seestä lihaan synty­nyttä, lihassa kuol­lutta, ja ylösnoussutta Jumalan Poikaa, joka tulee takaisin, 7-päiväistä luomis­suun­nitelmaa ja luomista (joka on kesken ja jatkuu, Room 8:16-24; Heb 4:1-14; Ilm 20:11; 21:1-8), siellä ei ole myös­kään kris­tinuskoa, sanottakoon ja kirjoitettakoon aiheesta kenen hyvänsä toimesta mitä ja millä perusteilla tahansa. Eivätkä nämä totuudet tule koskaan kaa­tumaan, eivätkä miltään osin muuttumaan. Ei tänään, eikä huomenna.

Kuuden 24 tunnin ”päivän” ja ihmisen ”maan tomusta” suoraan aikuiseksi ihmiseksi luominen ovat muuttumattomia ja luovuttamattomia ilmoitustotuuksia. Sen sijaan luomakunnan kokonaisikä jäänee Raamatun perusteella jossakin mitassa epäselväksi, koska esim. sukuluetteloita ei mitä toden­nä­köisimmin esitetä täydellisinä ja ne ovat myös jonkin verran tul­kinnallisia. Mutta jo puhumi­nen sadoistatuhansista, puhumattakaan miljardeista vuosista, on sellaista ”mahtailua”, mikä ei ole sovitettavissa Raamat­tuun. Tosiasiassa ”tieteellä” enempää kuin tieteelläkään ei tieteen keinoin ole harmainta aavis­tus­takaan siitä, mitä ja miten ”miljardeja vuosia sitten” on tapahtunut tai ollut tapahtumatta. Eikä varsinkaan siitä, miten kaikki luotiin, ja miten kaikki tulee muuttumaan lopussa. Tästäkin on selvä Sana: Srn 3:11. Vain Raa­matun hengellisen to­del­li­suuden valossa voidaan ym­märtää, miksi tietyt piirit tuollaisia satuja tietona edes esittelevät (Room 1:18-23).

Kuten sanottu, en tarkoita, etteivätkö esim. fyysikoiden kuvaukset koskien ajan ja aineen maail­maamme kaiken ”alun ja lopun välissä”, olisi paljossa mitä ilmeisimmin aivan totta. Esim. ns. doppler-ilmiöstä / punasiirtymästä johdetut nykyisen aineellisen maailmankaikkeuden etäisyyksien, laajene­mis­nopeu­den, jne. kuvaukset, ovat mahdollisesti hyvinkin pitkälle paik­kansapitäviä. Mutta se, että em. kuvaukseen pe­rus­tuvasta jatkuvasti muuttu­vasta nykytilasta ”takaisinpäin” laskemalla tultaisiin luotettavasti ja kestävästi todistettuna 13.82 miljardia vuotta sitten ta­pah­­tuneeseen ”alkuräjähdykseen” koko maa­il­mankaikkeuden synnyn, ja sittemmin n. 3.5 miljardia vuotta sitten alkaneeksi sanottuun ”evo­luu­tioon” elämän moni­muo­toisuuden ja ihmisen selityksinä, on lähinnä vain perusteetonta mahtailevaa uskot­telua. Ja vähintäänkin niissä on ohitettu Raamatun Jumala. Kaikkivaltias Luoja ja Jeshua, Jumalan Poika ja Kanssaluoja, Jumalan Sana, kaiken alku­syynä, tyhjästä esiin kut­sujina, ylläpi­täjinä ja ajallaan taas kaiken poiskäskijöinä, eivät kertakaikkiaan ole aineen maailman ja fysiikan kä­sitteiden kanssa samalla ulottuvuudella, ei­vätkä Jumala ja Sanalla tapahtunut luomisensa tieteen keinoin kuvattavissa.

On ymmär­rettävä, ettei Kaikkivaltias Luoja ole teoissaan millään tavalla sidottu noihin asettamiinsa ”tämän maailman al­keisvoimien” (kr. stoikeion, alkeet, alkuaineet, alkeisvoimat; s:sta stoikos, rivi, IRT p. 293; Gal 4:3-9; Kol 2:8,20-23) luon­non­lakeihin, ja ettei noiden lainalaisuuksien perusteella ole käveltävissä sen yli, mitä Hän on Sanassaan ilmoittanut. Ei sil­läkään tavalla, että selitetään tuon ilmoituksen tarkoittavan jotakin muuta, kuin mitä siinä suorasanaisesti sanotaan. Luo­tu­jaan, normaalia ymmär­rystään ja sisälukutaitoaan silmälläpitäen Hän Sanansa antoi. –Junkkaalan kirjassa on vali­tet­tavasti kysymys vain aste-erosta siihen, kun ateisti Enqvist ja agnostikko Valtaoja julistavat ettei mitään ”Jumalaa ja Sanaansa” oikeasti ole ole­mas­sa­kaan, vaan että ovat vain ihmisten kuvitelmat Jumalasta ja ”sepitteellinen” Raamattu ”legendoineen”.

Kun tässä lopunajassa ateistiset (ja agnostiset) evolutionistit kantavat korttaan Jumalan Sanasta ja sitä kautta Jumala­sta/ Jumala-uskosta luopumisen (Matt 24:3-13; 2Tes 2:1-12; 1Tim 4:1-3; 2Tim 3:1-17) kekoon, niin nämä antikristillisen eku­meenisen maailmankirkon airuet, teistiset evolutionistit, joihin Junkkaalakin on nyt lopullisesti liittynyt, tekevät samaa. He tekevät sitä Paavinkirkon jesuiitta-illuminaattien, ja Kirkkojen Maailman Neuvoston (KMN) johdolla, ”todistellen” kuulijoilleen ja lukijoilleen, että ollaan kristittyjä ja Raamattu-uskollisia, vaikka kävelläänkin Sanan yli, eikä tällä ”kris­tillisyydellä” ole oikeastaan lainkaan yhteistä Raamatun kristinuskon kanssa. Kirkko­po­li­tiikassa toimii tässä täysin sama lo­giikka kuin yleisessä, antikristillisen uuden maailmanjärjestyksen, integraa­tio­politii­kassakin, missä ekumeenisen maail­mankirkon rakentaminen on olennainen elementti ja itseasiassa tuon ”uuden” jär­jes­tyksen yksi ideoija-ohjailija (Ilm 17:1-14). Kummassakin, kirk­kopolitiikassa ja yleisessä politiikassa, ”hovikelpoisuus” maail­manmittakaavassa on vain niillä, jotka ovat osoittaneet ”valistuneisuutensa” sillä, että todistettavasti laulavat samaa laulua, kuin tämän kiihtyvästi meneil­lään ole­van antikristillisen integraatiokehityksen johtavat kellokkaat piireineen. Oma liha ja työnantaja tyytyvät vain siihen, että airuella on tuo kel­lok­­kaiden tiedossa oleva ”hovi­kelpoisten ja vakavasti otettavien” asema. Tästä on kysymys.

Raamatun Pyhät Kirjoitukset antavat, ainoana maailmankaikkeudessa, tyhjentävän ja olennaiselta osin koetta­vis­­sa ole­van – mutta ei ”vaikutusmekanismeil­taan” tieteellisesti hallittavissa taikka yleensä pohjaan saakka ymmärrettävissä olevan – ilmoituksen/selityk­sen luomakunnan syn­nystä, hallinnasta ja voimassa pysymisestä. Maailmankaikkeudella on Kaikki­val­tias Luoja, sen suvereeni Hallitsija ja kai­ken Ylläpitäjä, siten kuin Raamatussa ilmoitetaan:

”Kaiken Hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden Hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua, eikä loppua (Srn 3:11).

”Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan Sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syn­tynyt näkyväisestä;  ja Hänessä (Jeshuassa, Sanassa) luotiin kaikki... näkyväiset ja näkymättömät... kaikki on luotu Hä­nen kauttan­sa ja Hä­neen… ja Hänessä kaikki pysyy voimassa (Heb 11:3; Kol 1:16,17).

”Jos Hän [Kaikkivaltias] palauttaisi luokseen Henkensä ja hen­kä­yk­sensä, niin kaik­ki liha yhdessä menehtyisi ja ih­mi­­nen tulisi tomuksi jälleen” (Job 34:14,15).

Prof Kari Enqvistin ateistisista, mutta muuten paljossa verrattomista, kirjoituksista löy­tyy mielen­kiintoista, tah­tomat­taankin Raamatun mm. yllä oleviin ilmoituk­siin näennäisesti (?) samaistuvaa fyy­sikon tekstiä. Ikään kuin hiukkasfyysikko puhuisi sa­maa kieltä kuin Jumalan Sana – ymmärtämättä tosin syytä ja sekoittaen syyn ja seuraukset. Näin Enqvist mm.:

”Tuttu ja turvallinen  sähkömagnetismi, joka  säieteorioissa  vastaa tiettyjen säikeiden värähtelyjä, kun nii­tä tarkas­tel­laan keh­nolla resoluutiolla, on eräänlainen köyhän miehen Kaiken teoria... Kaikki ne arkipäiväiset ilmiöt, jot­ka eivät ole tekemi­sissä painovoiman kanssa, ovat sähkömagnetismia. Puhe on sähkömagnetismia. Näkemisen lisäksi kuu­le­mi­­nen on sähkö­mag­netis­mia. Tuntoaisti on sähkömagnetismia… ihoa voi painaa, koska sähkömagneettiset vuorovaiku­tuk­set estävät sormea uppoamasta lihakseen… Yhteiskunnalliset vaikutukset ovat sähkömagnetismia…

Jos taivaallisessa ko­ne­huoneessa sähkömagnetismi kytkettäisiin pois, sekä turha että tar­peellinen puhe lop­pui­sivat siihen paikkaan. Se to­sin olisi ongelmistamme vähäisimpiä, sillä sähkömagnetismin katoaminen tar­koittaisi maail­mamme loppua, kun kaikki meille tuttu ja turvallinen murenisi hetkessä olemattomiin” (Moni­mutkaisuus, 2007, s. 318,319).

Jumala on Henki ja Sanansa kaiken Luoja ja ylläpitäjä, Henki ja Elämä (Joh 4:24; 6:63). Jumala ja Henki eivät ole yhtä kuin sähkömag­netismi, mutta sähkömagnetismikin on peräisin Jumalan Sanasta ja Hengestä sekä niistä riippuvainen; ”Hänessä me elämme, liikumme ja olemme”, kirjoittaa evankelista Luukas Pyhässä Hengessä (Apt 17:26-29; 2Tim 3:13-17). Eikä tämä ole mitään sukua pakanalliselle panteismille, opille kaiken luodun jumaluudesta. –Luoja ja luotu ovat nimitystensä mukaisessa suh­teessa toisiinsa.

Jumalan Sanan ilmoittaman ja hengellisesti koettavissa olevan todellisuuden olemassaolon kohtaa­minen sellaisena kuin se on  asetettu ja ihmisille ilmoitettu, on kuitenkin kaikel­le  ateistiselle, ja tai  agnostiselle, naturalistiselle,  sekä myös ”teo­logien  us­konnol­li­selle tieteelle” mahdoton kohdatta­vaksi. Tämä tosiasia tulee varsin selväksi myös siinä kahden kirjan 600-si­vui­sessa kes­kuste­lu­kirjeen­vaihdossa, minkä teol.tri, piispa Juha Pihkala ja agnostikko, tähtitieteen prof. Esko Valtaoja kes­ke­nään kävivät. Kum­mallakin osoittautuu olevan paljon inhimil­lis­tä älyä ja tietoa (tietenkin: tähtitieteen professori! – piis­panviran vaa­timuk­sista tiedän vain, että raamatullinen usko on rasite/este sekä viran saamiselle että sen hoidolle), mutta ei nimek­si­kään hen­gel­listä, ainutta tosi viisautta; sillä ”Herran pelko” – uskonkuu­li­aisuus Hänelle ja Sanalleen” – on ”vii­sau­den alku” Ps 111:10; Snl 9:10). Raa­matun Jumalan Sanana annetaan ymmärtää olevan vain erään­lainen sepitteellinen ihmisten kä­si­tys­kuvi­telmakooste, pää­osin vielä aivan eri aikaan kyhäilty, kuin miten siinä il­moitetaan asian olevan..

Molempien miesten jumalaton ihmiskäsitys, ”yksi eläinlaji”, on ensinnäkin lähtökohtana, kun kes­kustelijat kirjoittavat toisil­leen ”viisaita” maailmasta, jossa elämme, sekä ihmisestä ja hänen suh­teestaan maailmankaikkeuteen ja Raamatun ilmoittamaan Juma­laan. Pihkala kirjoittaa ensimmäi­sessä keskustelukirjassa:

”Lastemme kypsyminen aikuisuuteen kestää pidempään kuin millään muulla eläimellä” (Nurkkaan ajettu Jumala, s. 195).

Kaikkineen vuoropuhelussa käydään läpi lä­hestulkoon kaikki kuviteltavis­sa ole­vat ihmisviisastelevat näkökulmat Jumalan olemassa­olosta ja tai olemattomuudesta – paitsi ainut, mikä voisi asiaa varsi­naisesti valaista: todelli­nen Sanan Valo (Ps 119:105), ja kaiken luodun yläpuolella olemassa olevaksi osoitetun Luojan toiminta käytännössä uskovien elä­mässä, historiassa, nykyajassa ja tule­vai­suudessa.

Kuten olemme todenneet, Sana vääjäämättä joh­dattaa mm. sen tosi­asian kohtaamiseen, että fysi­kaalinen luon­nontie­teellinen maailmanjärjestys kumoutuu merkittävältä osaltaan ti­la­päisesti joka kerta, kun tapahtuu raamatul­linen ns. ihme, mikä tahansa. Tämä kiistatta osoittaa fysikaalisen maail­man­kuvan ja -selityksen yläpuolella ole­van Kaikki­valtiaan ole­massa­olon. Mutta kumpikin vuoro­pu­­helija – piispakin siis – ohittaa tämän tosiasian niin kuin sitä ei olisi olemassakaan. Tä­mä voi selittyä vain sillä, ettei heidän maa­ilmas­saan siis ole juuri mitään tästä hengellisesti koettavissa olevasta tosi­asias­ta. Joten ei ihme, kun keskustelukirjeitä on luonneh­dittu ”tasa­peliksi” ja kirjoittajat palkittu  (Pihkala – Valta­oja:  Nurkkaan ajettu Jumala, v. 2004; Tiedän uskovani – uskon tietä­väni, v. 2011). –Tämän maailman ”viisauksia” kestää kyllä veivata, eikä pimey­den hämmentäminen silti mil­loin­kaan osoita ian­kaikkisen Val­keuden valoa.

Ylio­pis­to­teolo­geihin (joita Pih­ka­lakin kirkon virkansa ohella myös edustaa/on edustanut) vedoten, prof Kari En­qvist kirjoittaa Raamatusta tieto-/todistuslähteenä:

”Raamattu… on  yliopistoteologien mukaan  pääosin sepitettä... Ihmiskokemuksiin palaamme vielä myöhemmin. Histo­ri­aan voi tässä yhteydessä viitata... kansakuntien kohtaloihin tai sitten Raamatun historiallisuuteen: usko­muk­­seen, että erityisesti Uuden Testamentin kuvaamat tapahtumat ovat todenperäisiä. Lienee kuitenkin selvää, että valtaosa evanke­liumien tapahtu­mista on legendaa. Epähistoriallisin on Johanneksen evankeliumi, jossa Jeesuksen suuhun pannuista sanoista pidetään aitoina korkein­taan yhtä prosenttia” (Uskomaton matka uskovien maailmaan, v. 2012, s. 9,54,55).

Prof Enqvist ei siis koskaan tehnytkään kertomaansa ”uskomatonta matkaansa uskovien maailmaan”, vaikka lukikin Raamat­tua ja poikkesi pistokokein uskontojen ja uskonnollisuuden kuolleeseen ja tunk­­­­kaiseen maailmaan.

Eikä Esko Valtaoja jää yhtään heikommaksi:

”Kuka tosissaan uskoo, että koko maailmankaikkeuden kaikkivaltias luoja välittää siitä, syömmekö sipulia tai kenen kanssa harrastamme seksiä... neitseestä syntyminen on mahdotonta Homo sapiensille, kuolleista nousemisesta puhu­mattakaan” (Kaiken käsikirja, s. 177,184).

Homo sapiensille neitseestä syntyminen ja kuolleista nouseminen ovatkin mahdottomuuksia, mutta Jumalan Poika voi syntyä ihmiseksi neitseestä ja Jumala, kaiken Luoja voi, sekä suoraan, että pal­velijoidensa kautta, herättää kuolleista – kuten on tehnytkin monta kertaa, myös nykyajassa (Esim. Valtter Luoto: Merta päin. Lähetysmatkoilla Toimi Yrjölän mukana, 1999, s. 130-138; 205-212). Kun Jumala Toimi Yrjölän kautta herätti kuolleita lähetyskentillä, se on tietysti vain äärettömän pientä verrattuna siihen ihmeiden ja tunnustekojen valtavaan määrään, mitä Hän kaikkineen on kansansa kautta maailmassa tehnyt ja yhä edelleen, Sanansa mukaisesti, tekee. Jeshua:

”Totisesti, totisesti Minä sanon teille: joka uskoo Minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita Minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat - - - ja Kirjoitukset ei voi raueta tyhjiin (Joh 14:12; 10:32-36).

Sitten Jeshuan lihassa olemisen ja alkuseurakunnan päivien, epäilemättä kaikkein merkittävintä Hänen edellä olevan Sa­nansa todistusta seu­rakunnan historiassa on toistaiseksi edus­ta­nut Los Ange­le­sissa, keskeisimmin Azusa-katu 312:ssa 1906-1909 vaikuttanut Jumalan ilmestyminen seura­kun­nassa ja sen kautta, suunnattomin ja kiistattomin ihmein ja tunnus­teoin (Mauri Vilponen: AZUSA. Mitä Azusan herä­tyksessä tapahtui? KTMP Ab Oy, 2013, erit. kirjan sivut 95-136).

Kuten olemme todenneet, hiukkasfyysikot tuntevat sen, että kausaliteettia, tapahtumisten syitä ja seurauksia, ei voida osoittaa kuin tietyllä todennäköisyydellä. Mutta Heisenbergin epätark­kuus­­pe­ri­aatteesta seu­raa­vaa ”auk­koa” mittaamatto­masti suurempi aukko todellisuuden kuvaamisessa syntyy siitä, kun jätetään Raamatun ilmoittama ja koetta­vissa oleva hengellinen todellisuus kattavuutta tavoit­televaksi ilmoitetun maailmanselityksen ulkopuo­lelle.

Vaikka tunteekin Raamatun ilmoittamat hengelliset lainalaisuudet mm. siitä, miten uskomatto­mat, uudestisynty­mättö­mät ih­miset, on ”tämän maailman jumala sokaissut ja vanginnut tahtoansa tekemään niin, ettei heille loista se Valkeus, mikä läh­tee Kristuksen kirkkauden evankeliumista” (2Kr 4:1-6; 2Tm 2:23-26), so. ylipäätään Jumalan Sanasta, täy­tyy siltikin ih­metellä sitä, että miten inhi­mil­lisesti älykkäät ihmiset alentuvat edellä kuvatulla tavalla tekemään näin to­taalisen, julki­sen älylli­sen itsemur­han ih­misten edessä, kuin mitä heidän ateistiset & agnostiset ja uskonnolliset kir­joituksensa edustavat !? Selityksenä voi todellakin olla vain tuo, että ”Päämies vaatii” heitä ju­lis­tamaan alkuperäistä sano­maansa: ”Onko Jumala todellakin sanonut.. ette suinkaan kuole, vaan tulette tietämään…” (Mka 7:3; 1Ms 3:1-5).

Sekä ateisti Enqvistin että agnostikko Valtaojan ja kaltaistensa tiedemiesten ja -naisten kiihkeät Raamatun mitätöinti­yri­tyk­­­set todista­vat heistä kuitenkin samalla sen merkillepantavan asian, että he hyvin ymmärtävät että jos (ja kun) Raa­mat­tu on totta, hei­dän se­kä ateistiset  että  ag­nostiset,  tie­teel­li­siksi uskottelemansa perustukset Raamatun ja sen ilmoittaman maa­il­manselityksen kumoami­seksi romuttuvat kertaheitolla.

Suurelle, pelkästään li­han mukaan syntyneelle enemmistölle on uskominen raamatullisessa merkityksessä kuitenkin mah­dot­tomuus, kos­ka heidän sy­dä­­miään, ymmärrystään ja tekemisiään val­litsee tämän maailman jumalan henki ja tar­koi­tusperät; hengel­lisen todel­li­suuden  omakohtainen kokeminen  ja siten todentaminen on sidottu Jeshuan sanoihin:

”Jos joku tahtoo tehdä Hänen tah­tonsa, tulee hän tuntemaan onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko Minä omiani” (Heb 4:2; 11:3; 2Kor 4:3,4; 2Tim 2:23-26; Joh 7:17).

Saa­tana sanoo heidän sydämissään aina, kuten ihmisille alussakin: ”Onko Jumala todellakin sanonut.. ette suinkaan kuole, vaan tulette tie­tä­mään…” (1Moos 3:1-5). Tämän maailman jumalan, murhaajan ja valheen isän (Joh 8:44), suurimmat valheet so­kaisemilleen nyky­ihmisille ovat, ettei häntä ja Jumalaa ole. Mutta molemmat ovat.

Jumalan luomistöitä alkuaan ovat sekä us­kovat että uskosta osattomat ih­miset. Ja todella ihmeellisiä he pelkästään luon­nol­li­sen­kin syntymänsä perusteella ovat. Jo ihmisen nuppineulanpään kokoisen, hedel­möittyneen munasolun geneet­ti­nen koodi ja tele­onominen (päämäärätietoinen, tavoitteellinen) in­for­maatio si­sältää kaiken siitä kehittyvän ihmisen tulevaa ra­ken­tumista, omi­nai­suuksia ja toimintoja ohjaavan aineksen.

Ihmisen ”rakennus- ja toimintaoh­jeet” sisältävä DNA -kirjainkoodisto sisältää kolme ja puoli mil­jardia ”kirjainta”. Jos se kirjoitettaisiin kirjaksi, tulisi siitä n. 500 000 sivuinen teos (prof. A. Wilder-Smith: Luonnontieteet eivät tunne evo­luu­tiota, s. 79). Ja jos koodia luettaisiin nopeu­della yksi kirjain sekunnissa, lukeminen kestäisi yli 30 vuotta (prof. T. Puoli­matka: Usko, tiede ja evoluutio, s. 227, 228).

Kansainvälisesti palkittu biokemisti ja tiedemies, mm. kansainvälistä tiedemiesryhmää Sveitsissä johtanut, prof. Matti Leisola kir­joittaa aiheesta prof. Wilder-Smithin em. teoksen suomennoksen esipuheessa, s. 5:

”Biologisen elämän ydin on solun geenistöön koodimuodossa talletettu informaatio, joka ohjaa kaikkia yksityisen solun ja monisoluisen organismin bio­logisia toimintoja. Koodattu informaatio ei koskaan synny luonnon sattuman­varaisten ilmiöi­den tuloksena. Täten  uusdarwinistisen kehitysteorian  perus­väittämät eivät ole – vastoin yleistä käsi­tystä – luon­non­tie­teel­lisellä pohjalla”.

Suomalaisten ateisti-agnostikko-skeptikkojen 1987 perustama Skepsis ry on perustanut ”Huuhaa” -palkinnon, mikä jaetaan vuosittain pseu­d­o­tieteen (so. valhe-/näennäistiede) aseman vakiinnutta­mi­sesta. Skeptismi on oppi, minkä mukaan ihminen ei voi saavuttaa varmaa tietoa (Wikipedia). Vuonna 2004 Skepsis ry ”myönsi” palkinnon prof. Leisolan johtamalle Teknillisen korkea­koulun laboratoriolle. Skepsis ry:llä on olemassa myös Sokrates-palkinto. Se myönnettiin 2010 prof. Esko Valta­ojalle ”ansiokkaasta tieteellisen maailmankuvan levittämisestä”. – Skepsis ry. ilmentää toimillaan hyvin tiede­maailman henkeä. 

Geneettisen koodin ja teleonomisen informaation synnyn, evoluutio-opin yhtenä keskeisenä kompa­stuskivenä, osoitti ensim­mäi­senä em. kolminkertainen tohtori, prof. Arthur Wilder-Smith v. 1974 julkaisemassaan teoksessa The Crea­­­ti­­on of Life (Elämän luominen). Nykyään maa­ilmassa on paljon tiedemiehiä ja naisia, mm. huipputason biologeja, jotka ovat täysin tietoisia siitä, että in­for­maatio­teoreettisessa valossa sekä  darwinistisella  että ns. ”syn­teettiseksi evoluu­tio­teoriaksi” naamioidulla uus­darwi­nistisella evo­luu­tio-opilla, on vain hyvin vähän tekemistä todellisen luonnontieteellisen to­tuuden ja to­dellisuuden kanssa.

Francis Crick, James Watson ja Maurice Wilkins saivat 1962 lääketieteen Nobelin DNA:n mole­kyylirakenteen ja sen mer­­kityksen keksimisestä. Mutta vieläkään ei tiede ole pystynyt esittämään mitään DNA-koodin alkuperästä, kuten lääkäri Pekka Reini­kainen kirjassaan toteaa (Darwin vai älykäs suunnittelu, s. 56).

Raamatusta käy ilmi, että Jumalan luova Sana (baaraa) on tuo ”koodi- ja informaa­tio­lähde” (Jh 1:1-3; 1Moos 1:1-31; Ps 33:9; Room 4:17; 2Piet 3:5-7; Heb 11:3). Sana ilmoittaa, että kun Jumala alussa loi ihmisen, Hän 1) teki ihmiselle ruumiin ”maan tomusta” (afar = multa), elottomasta aineesta ja 2) ”puhalsi häneen Elämän hengen [ml. geneettisen koodin ja tele­onomisen informaation]; ja niin ihmisestä tuli elävä sielu”, 1Moos 2:7). Tämä raottanee (aivan mitättömän pienen) aa­vistuksen ovea ymmärtää inhimillisesti jotakin myös Kaik­kivaltiaan ihmis­elä­mää koskevasta ennalta tietämisestä; tietäähän ihminen­kin jotakin esim. suunnittelemansa ko­neen tu­levai­suu­desta, sen toimin­nallisis­ta omi­naisuuksista, osien kestosta, jne.

Hän loi Sanallaan ja Hengellään sekä uuden ihmisyksilön aineettoman hengen/sie­lun, että tälle aineellisen, biologisen ruu­miin ajallisen elämän asunnoksi. Eikä ole vain niin, että Jumala olisi aset­tanut elämän ”kuolleeseen” aineeseen siten kuin Kirjoi­tuk­set ilmoittavat Hänen tehneen luodessaan ensimmäisen ihmisen maan to­musta. Jes­hu­an ihmiseksi tule­misessa Hän on osoit­­ta­nut, että Henkensä kautta Hän voi Sanallaan aset­taa tahtonsa mukaisen geneettisen koodin ja teleo­nomisen informaation myös jo olemassa olevan elämän yhteyteen. Näin syntymästä ilmoitettiin:

”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut… mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä; sen ­täh­den myös se Pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi” [Luuk 1:35; Matt 1:20].

Kuinka paljon Jumalan hedelmöittämässä neitsyt Mirjamin nup­­pineulanpään ko­koi­sessa munasolussa oli ”informaatiota”, emme tiedä. Tiedämme vain, että siinä ruumiissa minkä neitsyt Mirjam synnytti tähän maailmaan, asui virheetön ja syn­nitön ”to­tinen ih­minen” ja ”Jumala lihassa” (Jes 9:5; Joh 1:9; 1Tim 2:5; 3:16; Heb 4:14,15).

Ihmisestä puhuessamme on olennaista muistaa, että ihminen ei ole vain biologiaa, vaan ”Henki, sielu ja ruumis” (1Tes 5:23). Vain fyysinen ruumis aivo- ja hermotoimintoineen on biologiaa ja ”sähkö­magnetismia”, Henki ja sielu ruumiissa asuvaa kuolematonta aineettomuutta ja tietoisuutta, jotka voivat kommu­ni­koida ruumiin ulkopuolelle myös ilman sen ais­titoimintojen vä­litystä, ja jotka eivät lakkaa olemasta, kun biologisen ruumiin elämä päättyy.

”Kuka tuntee ihmisen hengen, joka nousee ylös, ja eläimen hengen, joka vaipuu alas [alkuteksti Srn 3:21]... tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin” (Srn 12:7; 1Moos 2:7).

Raamatun ilmoituksen ja todellisen tieteen välillä on aina sopusointu. Sikäli kun nykyaikainen luon­nontiede ja aivo­toi­minnan tut­kimus ovat tulleet tuntemaan, esim. elämän syntyyn (mitä ne eivät juurikaan ole tulleet tuntemaan), aineen olemukseen ja ih­misen aivotoimintaan liittyviä kysymyksiä, ne ovat aina vahvistaneet sen mitä Raamattu ilmoittaa. Tämä koskee sekä elämän syntyä ja ihmisen olemusta yleensä, että mm. fysikaalisen ja kemiallisen aineellisen aivotoiminnan suhdetta (läh. ai­neetto­maksi ymmär­ret­tä­vään) tietoisuuteen ja Jumalaan.

Huomattavan vakuuttavasti on osoitettu mm., että tietoisuus voi tehdä itsenäisiä ha­vaintoja bio­logisen aivotoiminnan sille vä­lit­tämistä asioista, ja että ihmisen tietoisuuteen voi­daan olla yhtey­dessä sen fyysisen olemuksen ”ulko­puolelta”, myös ohi aisti­toi­mintojen (A. Wilder-Smith: Luon­nontie­teet eivät tunne evoluutiota). Ihmisen tietoisuus ei suinkaan ole vain fysikaalista, kemiallista aivo­toimintaa, ”sähkömagnetismia” ja biologiaa. Se on syvimmiltään jotakin aivan muuta, se on ”elämän henki / kuolematon sielu” ihmisessä.

Edellä sanottuhan vah­vistaa mm. sen Raamatun ilmoittaman asian, että tie­toi­suus ei lak­kaa olemasta, kun biologi­nen ai­vo­­­­­toiminta päättyy, ja että ihminen voi ”kuulla” Jumalan puheen aineettomassa tietoisuudessaan, ”si­sim­­mäs­sään”, myös il­man aisti­toimintojen välitystä sekä hereillä että unessa ollessaan, juuri niin kuin Raamattu osoittaa (vrt. esim. Luuk 16:19-31; 2Kor 12:1-10; Job 33:12-30; 1Moos 2:15-17; 1Sam 3:1-14; Matt 1:18-25; 2:12-23; Luuk 12:4,5; ja Santala edellä sanasta nefesh).

Mutta kuten totesimme, tieteellä ei tosiasiassa ole oikeastaan mitään käsitystä elämän synnystä, eikä myöskään ihmisen tietoi­suuden olemuksesta. Tiede ei ole kyennyt määrittelemään edes sitä, mitä elämä on, puhumattakaan sen alkuperästä:

”Tiedemiehet eivät ole päässeet yksimielisyyteen elämän määritelmästä. Elämän ja elottoman ero ei ole niiden sisäl­tämässä aineessa, vaan siinä, miten aine on järjestynyt… järjestys on mahdollista, koska elämä kykenee käyt­tämään ener­giaa ohjelmoidusti. Esimerkiksi DNA-molekyylin kemiallisten sidosten rakentaminen vaatii valtavan energia­määrän ja mo­ni­­mut­kaisen kokoonpanolinjan... DNA ei voi syntyä itsestään luonnossa olevista molekyyleistä” (Reinikainen: Darwin vai älykäs suunnittelu, s. 55).

Sama perimmäisiä kysymyksiä koskeva tieteen neuvottomuus ja tietämättömyys koskee myös  ihmi­sen tietoisuuden  ym­mär­­­tä­mistä. Ihmisen tietoisuus todettiin suureksi mysteeriksi mm. 11.9.2008 YK:n suojissa järjestetyssä kokouk­sessa. Neurotie­tei­li­jät eivät ole pystyneen selittämään, kuinka tietoisuus syntyy hermosolujen sähköisestä toiminnasta (emt s. 77,78 / mind­body­sympo­sium.com). 

   ”Alkuräjäh­dys” elämän synnyn alkuperusteena ja ”evoluutio” lajien monimuotoisuuden selityksinä, ovat vain ateististen natu­ralistien tyhjän päällä olevaa maa­il­man­katso­muk­sel­lista uskottelua ja oppi­raken­nelmia. Alkuräjähdys ja evoluutio-oppi ovat luon­­teeltaan Jumalaa ja Hänen tahtoaan vastus­tavien ihmisten uskonto, ateistinen uskomusjärjestelmä, jolla ihmiset koettavat todis­tella itselleen ja toisil­leen jumalattoman käyttäytymisensä oikeutusta ja riippumattomuuttaan Raa­matun Juma­las­ta, Hänen auk­tori­teetistaan ja ilmoituksestaan.

   Todellinen luonnontiede(kin) on jo kauan sitten osoittanut perusteettomaksi / kes­tä­mättömäksi ja jo tilastollisen toden­nä­köi­syydenkin valossa mahdottomaksi (että sat­tumalta olisi voinut tapahtua) kehitysopin mukaisen lajien välisen mak­ro­evoluu­ti­on, vaikka tun­teekin mutaa­tioina esiintyvän lajien sisäisen mik­roevo­luu­tioksi kutsutun geenivirheen. Luon­non­va­linnan ei ole kos­kaan osoitettu ylit­täneen lajien välistä rajaa, eikä se voi olla elämän synnyn taikka lajin geneet­tisen koodin ja infor­maa­tion lähde ­– niiden on täy­tynyt ensin tulla siihen aineen ”ulko­puolelta”.

Aineella itsessään ei ole tarvittavia ominaisuuksia geneettisen koodin tuottamiseen. Tämän tosiasian, ja siten ”Kaiken teo­rian” yhden täyttämät­tömän aukon, toteavat – tahtomattaankinko (?) – myös jotkut tiedeyhteisön ”naturalistit”. Vuoden 2009 Tieteen päivien teemana oli evoluutio. Päivien antina jälkeenpäin julkaistussa Kaikki evoluutiosta -kirjassa yhtenä kirjoittavan, biologi, FT, dos. Kirsi Lehdon teksti on tästä kaunis esimerkki:

”Elämä on siis syklinen prosessi – automaatti, jossa geneettinen informaatio tuottaa toiminnallisia proteiineja, ja nämä puo­lestaan kopioivat ja ylläpitävät geneettistä informaatiota. Tämä itseään ylläpitävä automaatti on äärimmäisen moni­mut­kainen ja hienosäädetty. Se ei millään pysty käynnistymään itsestään, vaikka kaikki prosessiin tarvittavat kompo­nentit (esi­­merkiksi tuo­retta hajotettua solumassaa) pantaisiin samaan kattilaan.

Elämän syntyyn liittyy samanlainen kysymys kuin klassiseen kanan ja munan ongel­maan: kumpi tuli ensin – pro­teiineja koodaava informaatio vai informaatiota ylläpitävät proteiinit? Jos jompikumpi oli ensin, miten se synnytti toi­sen ja miten niiden yhdessä muodostama koneisto käynnistyi?

Ratkaisu ”kumpi tuli ensin” -kysymykseen löytyy edellä mainitusta kopioitumisen välttämättömyydestä…toimivia prote­iineja ei voi syntyä ilman geneettisen materiaalin ohjausta. Geneettisen materiaalin piti siis olla olemassa ennen proteiineja” (emt. s. 44).

Vasta siis, kun olemassa on kunkin lajin vaatima geneettinen koodi, on mahdollista, että minkään lajin ainutkaan solu voi olla olemassa. Tosiasiallista tilannetta naturalistisessa tiedemaailmassa, kos­kien geneettisen koodin, elävän solun, elämän yleensä ja eri lajien syntyä, valaisevat hyvin alansa ehdottoman huipputiedemiehen, saksalaisen tri, prof ja biotieteiden tie­de­kunnan varadekaani Siegfried Schererin paljonpuhuvat sanat:

”Tiedämme, että tietyn lajin sisällä tapahtuu mikroevoluutiota. Uskon, että Jumala loi ne lait, joiden mukaan tämä ke­hitys tapahtuu. Sen sijaan ne mekanismit, joiden mukaan makroevoluutiota eli siirtymistä eläinlajista toiseen sanotaan ta­pahtuneen, eivät riitä selittämään esimerkiksi uusien ruumiinosien tai uuden informaation syntyä. Bio­ke­mistinä voin sanoa varmuudella, ettei meillä [tieteellä] ole aavistustakaan, miten elävä solu on voinut syntyä. Se on täysi mysteeri ... Emme pysty selittämään elämän monimutkaisuutta ja nerokkuutta ilman Luojaa” (Uusi Tie -lehti, 25.7.2013).

Jos ”alkuräjähdys” elämän synnyn alkuperusteena ja evoluutio-oppi sen monimuotoisuuden, ihmi­nen mukaan lukien, selityksi­nä olisivat totta, merkitsisi se ajatusleikkinä karkeasti vastaavaa mah­dottomuutta kuin esim., että nykyaikaisen matkustajalento­ko­neen si­sältämien materiaalien lähtöaineet voisivat mil­jardien vuosien kuluessa ilman ulkopuolista niihin vaikuttamista itsess­ään vain järjestäytyä kaikeksi sik­si rakenteeksi ja johdonmukaisesti toimivien teknillisten ominai­suuksien kokonaisuudeksi, mitä täl­lainen kone on. Ja lentokone – jolta lisäksi vielä puuttuu elämä – on sentään hienouksien ja monimutkaisuuden suhteen mittaa­mat­tomasti kauempana ihmisestä kuin vaik­kapa vasara lentoko­neesta. –Pelkkä ajatus ihmisestä, elämästä ja sen moni­muo­­tois­uu­desta alkuräjähdyksen ja evoluution tuotteena on todella yhden lajin ”Marxin ooppiumi-uskontoa” kansalle.   

Eevoluutio-opin epätieteellisyydestä kirjoittaessaan prof. Leisola siteeraa pale­on­to­logi Colin Pat­tersonia, jota pidetään alansa arvostettuna asiantuntijana, joka on vuosikymmeniä tutkinut evo­luu­tioon liittyviä kysymyksiä:

”Marraskuussa 1981… Patterson puhui yli 50 asiantuntijalle... New Yorkissa… Puheessaan Patterson kertoi eräänä aa­muna heränneensä ja tajunneensa, että ’koko elämäni minua on huiputettu ottamaan evoluutio ilmoitettuna totuutena’. Edelleen hän totesi, että huolimatta kahdenkymmenen vuoden evoluutiotutkimuksistaan, hän ei vie­läkään tietänyt yhtään varmaa asiaa evoluutiosta. Kokouksen asiantuntijoille hän esitti seuraavan julkisen kysymyksen: ’Voitteko ke­toa minulle jotain, mitä tiedätte evoluutiosta, minkä tahansa tosiasian?’ Saman kysymyksen hän oli esittänyt evo­luu­tioteoreetikkojen kuului­sassa kokouksessa Chicagossa lokakuussa 1980. Kummassakin tapauksessa hänen kysymystään tervehdittiin hiljaisuudella. BBC:n haastattelussa 04.03.1982 Patterson kutsui evoluutiota ’tarinoiden kertomiseksi’; New Yorkin kokouksessa hän kut­sui evo­luutioteoriaa ’antiteoriaksi’, joka tuottaa ’antitietoa’ ”.

Esim. ns. ”Neandertalin ihminen”, minkä ”evoluutio-tiede” on pitkään määritellyt yhdeksi kau­kai­seksi (250000-28000 vuotta sitten elä­neeksi) ”esi-ihmiseksi”, nykyihmisen yhdeksi esiasteeksi, on tosiasiassa osoittautunut genomiltaan, peri­mältään, kaltai­seksemme ihmiseksi. Vanhin kuviteltu teo­reettinen ”esi-isän ikämääritys, mitä evolutionistit ovat jollekin ”luo­mukselleen” tehneet on ollut  4 400 000 vuotta. ”Afrikan Ee­vaksi” nimetyn kuvitteellisen, neandertalilaisen  (ja mei­dän) teoreettiseksi esi­äidiksi mää­ritellyn, ”mole­kyylikello” -iäksi on annettu 200000 vuotta. Ikämääritys perustuu  kuvi­teltuihin mutaationopeuk­siin mitokondrio - DNA:ssa (mtDNA). Tällainen iänmääritys ja pitkälle me­nevien muiden joh­topäätösten tekeminen näillä perusteilla on evoluutio-ennak­kositoumuksille perus­tettua, lähes täydel­lisen mielivaltaista, mikä näkyy mm. tehty­jen ikä-arviointien tolkuttomista ha­jon­nois­ta (4 400 000 – 6000 vuotta). DNA alkaa hajota jo muu­taman tun­nin kuluttua kuolemasta, koska elävien solujen aktiiviset korjausmekanismit ei­vät enää toimi. Hajoamiseen liittyy DNA-mole­kyylien sidosten katkea­mis­ta ja pitkien DNA-pätkien hajoa­mista niin lyhyiksi, ettei niis­tä lopulta voi saada enää minkäänlaista luotettavaa informaa­tiota. 

Prof Lubenow  viittaa kirjassaan (2004)  ”melko tuoreeseen” Sience (Tiede) -lehden artikkeliin, minkä mukaan tuo mtDNA -”kello” saattaa käydä jopa 20 kertaa nopeammin kuin on kuviteltu. Tällöin esim. kuvitteellisen ”Afrikan Eevan” ikä olisi vain 6000 vuotta. Voidaan tietysti kysyä, että mitä perusteita on pitää ajoitusta n. 6000 v. pätevämpänä kuin ”ajoitusta” 4 400 000 vuotta? Sen puolesta puhuvat tietysti mtDNA:n säilymisongelmat ja monet muutkin asiat, mutta pääperuste on siinä, että n. 6000 vuotta yhtyy Raamatun Sanaan. Jumalan Sanan ja tieteen yhden teoreettisen mää­rittelyn yhtyminen on mittaamatto­masti paina­vampi todistus-yhdistelmä kuin evoluutio-ennakko­sitou­muksille rakennetut mie­lettömät ”las­kelmat”.

Tieteen kei­notekoiset ”evoluutioryhmät”, esim. Homo neandertalis ja ”nykyih­minen, Homo sapi­ens”, ovat tosi­asiassa olleet samaan aikaan eläneitä Jumalan ihmisiksi luomia, yksiä ja samoja ihmisiä (prof. M. Lube­­now, Myytti api­na­ihmi­sis­tä. Kiis­ta fossiilien ajoituksista, mm. s. 155, 281; Reini­kainen: Darwin vai äly­käs suunni­tel­ma, s. 86, 87).

Mitä lähemmäksi yksinkertaisista elävistä organismeista tullaan kohti ihmistä, sitä suurempi on ge­neettisen informaation mää­­­rä, ja aina kun tapah­tuu mutaa­tio, geneettisen informaation määrä vähenee (S. Scherer & R. Junker: Evoluutio. Kriittinen analyysi, s. 285 (suom.) 2007; biologi, tri Lior Regev, esitelmä ”Krea­tio­nismi vs. Evoluutio”, Vaasa 22.10.2006). Siis myös­kään mutaatio ei siten kos­kaan ole eläi­mis­tä ihmistä kohti vievää kehitystä, vaan vie aina vas­ta­suuntaan. Mutaatio on aina luon­teeltaan moniso­luisia organismeja tuhoava mekaaninen vaurio DNA-tietonauhassa ja perintötekijöi­den kopioitumisessa, ei­kä koskaan mi­kään uuden lajin tuottava muutos biolo­gisen innovaation mer­ki­tyksessä (Reinikainen: Darwin vai älykäs suun­nitelma, s. 31-35). Mu­taatiosta käytetty nimitys mikroevoluutio on siksi sekin omalla tavallaan harhaanjohtava kä­site, kos­ka sillä viitataan ikään kuin kehitysopilliseen innovatiiviseen uusien lajien tuotantoon, mitä ei ole olemassa.

Evoluutio on harhainen ja harhaanjohtava käsite, eikä oppi siitä kaikilta osin tiedettä. Se ei täytä edes luon­non­tie­teellisiä, havain­noitavis­­sa olevassa to­del­lisuudessa toden­ta­misen kriteerejä, kun se kulkee kokonaan ohi hengellisen todellisuuden kumo­a­mattoman ole­mas­saolon. Tämä tarkoittaa mm. Raama­tun kiistatonta historian ennalta ilmoitusta sekä sen ilmoit­tamaa luon­nontieteellisten lain­alai­suuksien tapauskoh­tais­ta kumoutumista merkitsevien ns. ”ihmei­den ja tunnus­tekojen” ole­mas­saolon todelli­suutta seurakun­nassa ja sen kautta maa­ilmassa.

Darwi­nismi ja syn­teettinen evoluutio-oppi (uusdarwinismi) eivät mm. siksi ole em. merkityksessä luon­non­tie­dettä, vaan lähin­nä luonnonfilosofiaa – ja huonoa sellaista. Mutta siitä huolimatta kehi­tys­oppi tieteellisyyden nimissä yl. val­litsee ihmis­ten sydä­miä, tämän maailman ateistinen ”tie­de­yh­teisö”, sen ”teologiat”, ja kirkkolaitos seurakunnan väärennöksenä, pimey­teen johda­tta­misen ja myös siellä pitämisen edellä kulkijoina ja esitaistelijoina.

Uskonnollisen evoluution esitaistelijat, ovat täydellisesti alis­tetut jumalattomalle ke­hitysopille. Se onkin luon­­nol­lista, koska mo­lemmat, evoluutio-oppi ja uskonnot yl., ovat lähtökohdiltaan ja syvim­mältä olemukseltaan tämän maailman ateistisia us­kon­­toja. Uudesti­syntymät­tö­mien val­litsemina insti­tuutioina niil­lä ei voikaan olla hengellistä, elävää uskonsuh­detta Jumalaan ja Hänen Sanaansa; ne ovat täysin tässä talutusnuorassa: ”onko Jumala todellakin sanonut? ,.. ja ”ette suinkaan kuole, vaan...” (1Moos 3:1). Ilman pelastavaa uskoa ja Pyhää Henkeä oleville ja evankeliumin torjuville käy Sanan kohdalla se, mikä on Kirjoi­tettu: ”Heidän kuulemansa Sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat” (Heb 4:2).

Prof. Matti Leisola kirjoittaa evoluutiosta uskontona ja sen asemasta tämän maailman uskontojen valona ja ”absoluut­tisena totuutena”. Hän siteeraa katolisen jesuiittapappi Pierre Teilhard de Chardinin lausumaa evoluution asemasta:

”Evoluution asemaa uskontona ja uutena absoluuttisena totuutena kuvaa hyvin jesuiittapappi.. Pierre Teilhard de Char­dinin lausuma, jota vuosisatamme ehkä tunnetuin evoluutiobiologi Theodosius Dodzhansky mielellään lainasi: ’Evoluution edessä kaikkien teorioiden, kaikkien hypoteesien ja kaikkien järjestelmien täytyy tästedes kumartua ja joka niiden täytyy tyydyttää ollakseen mahdollisia ja tosia. Evoluutio on valo, joka valaisee kaikkia tosiasioita, rata, jota kaikkien ajatusmallien täytyy seu­rata’. Selkeämmin tätä evoluution uskonnollista asemaa on tuskin kukaan ilmaissut” (teoksessa Reinikainen: Unohdettu Genesis, s. 434-456).

Kirkkolaitoksen kristinuskonto ja sen suhde Raamattuun, Jumalan Sanaan, on täydellisesti alistettuna tuolle yllä olevalle jesu­iittapapin määrittelemälle ”evoluutiova­lolle”. Mm. Pohjalaisen maakuntalehti Ilkan viikonloppunumeroiden ja tiistain (8-9, 11.6.2013) omistamat neljän sivun artikkelikoko­nai­suudet ”homous/lesbous- ja evoluutiopakanuudelle, mukaan lu­kien Suomen Lähetysseuran homo­parin ”siunaamisen lähetystyöhön”, antavat yhtenä esimerkkinä vakuuttavan kuvan siitä pimeyden voimien hirvittävästä saatanallisesta hallinnasta, minkä vallassa uskonnollinen kirkkojen maailma on. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Kimmo Ketola ja tekstin kirjoittaja tietävät Ilkan artikkelissa ”Ilon sanoma” kertoa mm.:

”Suhtautuminen tieteelliseen tietoon ja seksuaalivähemmistöihin jakavat… kirkon jäseniä… Kirkon oppineet  kan­nat­tavat yleensä aselepoa tieteen ja uskonnon välillä.. tieteen löydökset haastavat uskonnon tiedollista sisältöä, siitä ei päästä mihinkään… esimerkiksi evoluutioteoria on tänä päivänä vankemmalla tieteellisellä pohjalla kuin koskaan. Sen ky­seenalaistaa enää uskovaisten fundamentalistinen äärisiipi. – Kukaan ei voi kiistää, ettei evolutiivinen malli olisi risti­riidassa sen kanssa, miten kristillinen maailmankuva on asiat alun perin esittänyt”.

Piispainkokouksen sihteeri teol.tri Jyri Komulaisen mukaan myös ”Meditaatiota ja Joogaa  voidaan harrastaa kir­kon piirissä tietyin varauksin (Ilkka 9.6.2013, s, 11).

Kaikki tämä edellä oleva on esimerkkiä ja heijastumaa saatanan ja pimeyden voimien inspiroimasta uskonnollisen evoluution etenemisestä vihollisen vallassa olevissa ihmisissä ja heidän miehittä­mis­sään instituutioissa.

Pekka Nisula (ei teologi) kirjoitti an­siokkaasti tosi­asioita tuosta kirkon darvinistisesta evoluu­tio-kris­tinus­kon­nosta Etelä-Poh­ja­laisen pai­kallislehden ”Sunnuntaiksi” -kir­joi­tuksessa otsikolla ”Raa­matun­­tutki­muk­sen Kristus -vihapuheet”, mm. näin:

”Evoluutioajattelu, joka tänä päivänä kokonaisvaltaisesti ohjaa yhteiskuntaa ja sen ajattelua, muodostaa kansan­kir­konkin Raa­matusta poikkeavan uuden uskon pohjan. Raamatun oppi on nyt sopeutettuna evolutionistiseen do­g­maan. Kirkossa vallan saanut kriittinen raamatuntutkimus on kehitysopin sovellus omalla alueellaan. Tutkimuksessa voi­daan käyt­tää vain sellaisia menetelmiä, jotka selittävät Raamatun tekstien synnyn osana yleistä uskonnollista evo­luutiota. Lähtöoletuksena on uskonnollinen kehitysprosessi, jossa uskonnot kehittyivät alkukantaisista luonnon­kansojen usko­muk­sista yhä kehittyneempiin muotoihin. Prosessi on yhtä luonnollinen kuin [väitetty] biologinen evo­luution prosessi, missä yksinker­tainen kehittyy monimutkaiseksi. Raamatun tekstit oletetaan hajanaisiksi kokoelmiksi erilaisista uskon­nollisista lähteistä koot­tuja ristiriitaisia jumalakuvia ja uskonnollisia käsityksiä, jotka ovat eri tasoillaan uskon­nollista evoluutiotaan.

Historiallis-kriittinen näkemys alkoi vaikuttaa maassamme 1800-luvun lopulla … Vuonna 1972 julkaistiin kriittiseen raa­matuntutkimukseen perustuva piispojen 12 teesiä Raamatusta.. Historiallinen metodi on yhteisnimitys menneisyyttä tut­ki­van tieteen käyttämille eri me­nettelytavoille, joita käytetään Jumalan todellisuuden kieltävässä viitekehyksessä. Osa-alu­ei­den tutkimustuloksia yhdistää yhteinen oletus uskonnollisesta evoluutiosta. Tuloksista tehtävien kokoavien yhteenvetojen ja johtopäätösten lähtökohdaksi on nostettu darvinistinen luonnontiede kriteereineen.

Tältä pohjalta määritellään Raamatun luotettavuus, meitä ympäröivä todellisuus, ihmisen lähtökohta ja tarkoitus. Tähän maailmaan rajoittuva ja rajallisiin aisteihimme perustuva tutkimus merkitsee sitä, että Jumalaa ei enää tarvitse pitää min­kään tapahtuman aiheuttajana. Raamatun ihmeet ja Jumalan sanallinen yhteydenotto (piispojen teesi 2.) ovat mah­dottomia.

Kriittisen tutkimuksen vuorovaikutusperiaatteessa kaikki tapahtumat ovat vuorovaikutuksessa ja vastaavuussuhteessa katkeamattomassa maailmansisäisessä syy-yhteys ketjussa (Troeltchsin lait). Tässä periaatteessa nykyhetki on ratkai­seva. Jotta voitaisiin uskoa jonkin tapahtuman tapahtuneen, on tälle löydettävä selkeä vastaavuus ajastamme, myös Jeesuksen ylösnousemukselle. Ellemme vastaavuutta löydä, ylösnousemusta ei tämän mukaan ole tapahtunut. Ei edes silminnäki­jöi­den kuvauksia pidetä luotettavina, elleivät ne sovi yhteen lähtöoletuksen kanssa, jonka mukaan Jumala ei ole vaikuttanut historian tapahtumiin.

Luomiskertomus selitetään itämaiseksi myytiksi (piispa G.E. Gulin). Kriittisen tutkimuksen tulkin­taperiaatteessa sana merkitsee jotakin asiaa, mutta ei sanan kirjaimellisen asun mukaisesti. Sanoille annetaan toinen merki­tys. Sanat saavat merkityksensä darvinistisesta maailmankatsomusteoriasta, johon ne liitetään.

Jos ensimmäisen Mooseksen kirjan alkulukuja ei uskota, niin Kristuksen sanat Matteus 19:4:ssä leimataan valheeksi. Kieltä­mällä syntiinlankeemus historiallisena tapahtumana, ei ihmistä tarvitse pelastaa mistään ja Kristus vuodatti ristillä verensä tur­haan.”(Tejuka-lehti n:o 30, s. 4, 25.07.2012. Kappalejako, [sulkuteksti] ja korostukset allekirjoittaneen).

Ns. ”kirkkoraamattu” -92 on väännetty Nisulan edellä kuvaaman, darvinismiin perustuvan uskonnolli­sen evo­luution pohjalla olevan kriittisen tul­kin­ta­pe­riaatteen pohjalta, piittaamatta alku­tekstin kirjai­mellisesta merkityksestä mitään. Se on toimi­tettu työskentelemään heprealais-kristillisen Jumala- ja ilmoitususkon turmelemiseksi ihmisten mielistä, samoin kuin kaikki muu­kin evoluu­tio­materiaali. Uskonnollisen evoluution oppi, historiallis-kriittinen tulkinta ja dynaami­sen ekvivalenssin käännös­peri­aate, ovat väli­neitä, joilla antikristus tähtää välikappaleidensa kautta ja kirjaimellisen mer­kityksen mitätöimisellä Raa­matun tekstin ilmoitusauktoriteetin ja lopulta koko merkityksen purkamiseen. 

Biokemian ja kristityn näkökulmasta toteaakin entinen darvinisti ja ateisti, kristitty lääkäri Pekka Reinikainen ateistisen nykytieteen ”evoluutio-oppineista” ja -opeista:

”Fanaattisimmat evoluutioteorian kannattajat sanovat suoraan, että heidän tavoitteensa on poistaa usko yliluonnolliseen ja usko Jumalaan… Biokemiassa selviää hyvin nopeasti, ettei ihmisen rakenne voi syntyä itsestään... Vaikka koulu­kir­joissa lukee, että alkuliemen mo­le­kyylit kehittivät itseensä informaatiota, aloin tajuamaan, että tässähän on menossa suuri huijaus: tieteen varjol­la koetetaan kieltää Jumalan olemassaolo” (Ykköset-leh­­­ti 01.07.2010).

Koskahan tämän maailman ”tiede­yhteisön” ja koululaitosten miljardit oppi­mate­ri­aalit ja muu ns. ”tieteiskirjal­li­suus” päivitetään tässäkin todellisen tieteen kriteerit täyttäviksi ja opetus vastaamaan sitä, minkä Raamattu on ihmiskunnalle il­moittanut jo n. 4000 vuotta? –Vasta sitten, kun kaikki polvet notkistuvat ja jokainen kieli tun­nustaa Isän Jumalan kunniaksi, että Jeshua Messias  on Herra, ei tuota tämän maailman ruhtinaan ”alkuräjähdys- ja evoluutiovaloa” enää ole eikä levitetä (Fil 2:9-11).

–VAIN SYDÄNTÄ HALLITSEVA synti, Jumalan vihollisuus, NIIHIN POH­JAU­TUVA MAAIL­MANKATSOMUS JA juma­laton ateismin hypoteesi PITÄ­VÄT EVO­LUUTIO-USKOTTELUN OPPIA/ -”TEORIAA” YLLÄ (Rm 1:18-23)!

Tuo ihmeellinen geneettinen koo­­­di on monella tavalla myös ihmisen ”histo­riankirja”. Pekka Rei­nikainen kirjoittaa kir­jois­saan ”Nooan Päivät”, ja ”Darvin vai älykäs suunnitelma”, kuinka ihmis­kun­nan geenikirjasto alkaa olla niin pitkällä, että sen perusteel­la voidaan jo tehdä monia mielenkiintoisia ”löytöjä”, joilla on yhtymäkohtansa mm. Raamatun luomisker­to­muk­seen ja mo­niin muihinkin sen ilmoittamiin asioihin. Geenikirjasto todistaa Reinikaisen mukaan jo mm. seuraavat Raamatun il­moit­tamat ihmis­kunnan menneisyydestä ja nykyisyydestä kertovat asiat.

Ensinnäkin sen, että koko ihmiskunta on  samojen vanhempien  jälkeläisiä, ja että  apinaa EI löydy ihmisen suku­luet­te­losta. Simpanssin ja ihmisen geneettisen eron on vuosikymmeniä sanottu olevan n. 1%. Uusin tutkimus on osoittanut, että perimän ero on tosiasiassa yli 30%. Nämä kaksi eivät ole sukulaisia (vaikka ovatkin saman Luojan tekoja ja koostuvat biologisesti paljossa samoista aineista ). Se, että niiden biologiassa on n. 70% saman­kal­tai­suus, ei suinkaan johdu ”kehi­tysopillisesta suku­laisuudesta”, vaan siitä, että niillä on sama Luoja (1Moos 1:20-28). Toinen on eläin, toinen ei.

Toiseksi, kun solun mitokondrioiden DNA-tutkimuksissa katsotaan mutaa­tioiden aiheuttamia geenivirheitä, noiden muu­tos­ten yhteyttä altistumiselle erilaisten sai­rauksien esiintymiseen ja muutosten nopeutta, voidaan todeta, että muu­tokset kuta­kuin­kin vas­taavat nykyihmisen sairastavuutta. Mutaatio-prosessin on siten pitänyt alkaa n. 6000 vuotta sitten.

Kolmanneksi geenikirjasto osoittaa esim. sen, että juutalaisilla ja Israelin alueita laittomasti miehit­tävillä  ismaelilaisilla  ”pales­tii­nalais” -ara­beilla on yhteinen kantaisä n. 4000 vuoden päässä – ts. Aab­raham, juuri niin kuin Raamattu ilmoittaa, 1Ms 16:1-16; 21:1-13; Jooel 3:1-3; Gal 4:22-31.

On myös tieteellisesti todistettu, että nykyajan juutalaisten Leeviläissukuisten pappien, sukuni­meltään mm. Cohenien, genomin perusteella ”hei­dät on linkitetty ylipappi Aaroniin, joka eli 3300 vuotta sitten”. Noiden pappien perimä eroaa kaik­kien mui­den israelilaisten perimästä (Aamulehti 3.1.1997/ STT-Reuter/Jerusalem Post). Löydös on julkistettu myös brit­tiläisessä Nature -tiedelehdessä. –Raamattu on totuuden lähde!

Yksi Raamatun ilmoitus ja Jumalan luomistekojen ihme on sekin, että Jumala loi myös luotujensa  kielen  ja ihmiselle sel­laisen aivotoiminnan, jonka yhtenä ominaisuutena on aivan suunnaton kyky ja kapasiteetti kielen ja ohjelmallisen käsit­teistön tuotta­miseen. Jumala myös antoi jo alussa ihmisen nimittää osan (osalle antoi Jumala) ympärillään olevaa luoma­kuntaa ja siten ”luo­da” ja kehittää kieltään (1Moos 2:19, 20).

Jatkossa Raamattu ilmoittaa, että Jumala myöhemmin  sekoitti  ihmisten yhden kielen niin etteivät he enää voineet ym­märtää toistensa puhetta (1Moos 11:1, 6, 7). Tämä pilkattu jumalallinen ilmoitus Baabelin kieltensekoituksesta tulee ko­vin toiseen va­loon, kun huomioidaan myöskin se Raamatun ilmoitus, että Jeshua sanoi Häneen uskovien tulevan [Hengessä, ilman oppi­mis­ta] puhumaan uusilla kielillä (Mark 16:17), ja että niin sitten todella tapahtui, ensimmäisen kerran ensim­mäisenä ylösnou­semuk­sen jälkeisenä Helluntaina Jerusalemissa (Apt 2:1-11) ja siitä lähtien jatkuvasti kaikkialla todel­lisessa seurakunnassa, aina Jes­huan paluuseen saakka (1Kor 1:1-3; 12:1-11; 13:8-10). Sitten kie-lilläpuhuminen lakkaa.

Seurakunnan kahden vuosituhannen jKr kokemus todistaa, tuhansin ja taas tuhansin kerroin, että Jumalan Sana tältäkin osin on kirjaimellisesti voimassa. Vaikka luku- ja kirjoitustaidoton ihminen, lapsi, aikuinen taikka vanhus, mistä maailman kolkalta hy­vänsä, saattaa Pyhän Hengen voitelun alla tänäkin päivänä puhua mitä kieltä tahansa, ”sen mukaan kuin Henki puhuttavaa antaa” (Apt 2:37-39; 1Kor 1:1-3; 12:1-11). Eikä Raamatun Jumala ole vain ihmisen kielen Herra, vaan Hän on todellisesti yhä Kaikkivaltias Luoja, joka halutessaan voi vaikuttaa vaikka eläimen puhumaan ihmisten kielellä (4Moos 22:21-34; 2Piet 2:15,16).

Nykyinen kielten kirjo ei luonnollisestikaan syntynyt kerralla Baa­belissa, vaan vuosituhansien kuluessa on tietysti käynyt niin, että samalla kun kielet koko ajan hitaasti muuttuvat, niistä on pitkässä juoksussa syntynyt yhä uusia kieliä. Tämä on sitä ”kehitys­oppia”, mitä tosiasiassa tapahtuu mutaa-tioiden muodossa jatkuvasti luomakunnassa sekä kulttuurisesti että biologi­ses­ti, mutta vain olemassa olevan perusrakenteen eli ”lajin” sisällä. Eikä tällä ei ole mitään tekemistä darvinis­tisen ”lajien syn­nyn” ja darvinistisen kehitysopin kanssa.

Juutalainen Albert Einstein (1879-1955) sai Jumalalta poikkeukselliset älyn ja hengen lahjat avata luonnontieteellisiä asi­oita, mistä todistuksena mm. edelleen voimassa oleva yleinen suhteellisuusteoria, sisältäen mm. atomienergian kaavan (E = mc²). Eins­tein ei tiettävästi koskaan elämässään ainakaan julkisesti tunnustanut elävää uskoa Raamatun Jumalaan. Mutta hän sanoi kuitenkin maail­man­kaik­keudes­ta ja olemassaolostamme täällä jotakin paljonpuhuvaa. Vapaasti siteeraten hän sanoi mm., että ’maail­mankaik­keudessa kaikki on ikään kuin saman hengen tuotetta’;  ja että ’käsit­tä­mät­tö­min asia maailmankaikkeudessa on se, että se on käsitettävissä’ (jälkimmäinen sitaatti, Reinikainen:  Darwin  vai älykäs suun­nittelu, s. 49). –To­teamus ihmisen mahdollisuudesta käsittää, kätkee itseensä (Eins­teinin tah­to­mattakin?) hyvin syvällisen ja kau­niin to­dis­tuk­sen Jumalan ja ihmisen suhteesta: Luojan kuvaksi luodulle on tehty mahdolliseksi käsittää Luojansa tekoja; niille luoduille, mitkä eivät ole Hänen kuvikseen luotuja, sitä ei ole tehty mahdolliseksi.

Raamattu ja fyysinen maailmamme

Raamatun kirjoittajat tulivat Pyhän Hengen innoittamina kirjoittaneeksi luon­non­tie­teellisestikin moniakin asioita, joista käy ilmi, että ”Innoittajalla” on ollut täydellinen tie­to, vaikka sitä mitä ilmei­simmin ei ”kirjureilla” ollutkaan. Tieteen keinoin inhimil­li­nen ym­märrys pääsi käsittämään mm. eräitä Raamatussa ilmoitettuja asioita vasta 2000 - 4000 vuotta myöhemmin, kun esim. Koper­nikuksen (1473-1543), Galilein (1564-1642), Newtonin (1642-1727), Einsteinin (1879-1955) ja Meit­nerin (1878-1968) kautta alettiin selvemmin avata eräitä luo­mis­järjes­tyk­sen saloja. Tällöin ”pannukakku–maa­keskisyys”, maan ase­ma ja pyörimät­tö­myy­s, tai­vaankappaleiden liikeradat, ato­min ”ha­jottamatto­muu­s”, jne. alkoivat näin saa­da fysikaalista to­del­li­suutta paremmin vastaavaa valaistusta, ja valaistusta mikä pitää paremmin yhtä myös Raamatun kanssa.

Maan muotoa, asemaa ja liikettä koskien evankelistat ovat tallettaneet tästäkin näkökulmasta mie­lenkiintoiset Jeshuan Sanat (niiden pääsisällön toki ollessa mit­taa­mat­to­masti tärkeämmässä asiassa). Koskien yhdessä aikahetkessä tapahtu­vaa tulemustaan noutamaan seurakuntaansa, sanoi Jeshua Sanat, jotka voivat to­teutua vain pallon muo­toisella maaplaneetalla, joka aurinkokun­nas­samme pyörii akselinsa ympäri. Maan muodon ja liikkeen luon­nontieteellisestä oivaltamisesta kirkko pimeydessään vielä keski­ajalla ju­listi Koper­nikuksen ja Galilein ”pannaan” eli kirkonkiroukseen. Kun Jeshua tulee nou­tamaan seurakun­taansa, se on yksille aamu, toisille päivä, joillekin yö. Näin Hän ilmoitti:

”Silloin on kaksi jauhamassa käsikivillä [aamu lähi-idässä]; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään” [Mt 24:41; Lk 17:35]. ”Silloin on kaksi pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään [päivä] ” [Mt 24:40]. ”Sinä yönä on kaksi yhdellä vuo­teella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään” [Lk 17:34]. Vrt. Liite 13, s. xxx.

Kun (kirjan)oppimaton kalastaja apostoli Pietari kirjoitti, että Herran päivänä al­kuaineet hajoavat (2 Piet 3:1-13), olivat Raamattuun uskovat opiskelijat maailman yli­opis­toissa vuosisatoja pilkattuina usko­essaan Pietarin sanoja, kunnes juutalainen Lise Meitner osoit­ti, että ato­miydin voi hajota ja pilk­kaamiset (siitä aiheesta) loppuivat.

Jobin kirjan teksti on mahdollisesti Raamatun vanhin Kirjoitus, vanhempi kuin 4000 v. Se kuvaa aika­kautta ennen Ilmestysmajaa ja Temppeliä. Kirja sisältää kui­tenkin jo mm. täl­laisen maa­pla­neet­tamme luon­non­tieteellistä todellisuutta vastaavan tiedon:

”Hän... ripustaa maan tyhjyyden päälle” (Job 26:7).

Yllä oleva ”tyhjyyden” on raamatunhepreassa belima = ei mitään, ja esiintyy Kirjoituksissa vain tässä.

VL:n aikana taivaankappaleiden liikkeet muuttuivat Jumalan Sanan voimasta. Tri Tapio Nousiainen kirjoittaa siitä kuinka ame­rikkalaiset avaruustutkijat ovat tietokone­laskelmissaan todenneet, että ajan­laskusta on kadoksissa yksi vuoro­kausi. Tähänkin vas­taus löytyi Raamatusta: Joosuan ajalla 23 h 20 min, ja Hiskian ajalla 40 min (Joos 10:12-14; Jes 38:4-8; Yksi ainoa elämä, s. 57).

Maapallon suuret mantereet ovat aikanaan muodostaneet yhden mantereen ja alkaneet sitten myö­hem­min liukumaan toisistaan erilleen. Raamatussa on maan jakautumista koskien mielenkiintoinen Sana 1Moos 10:25

”Toisen nimi oli Peleg, koska hänen aikanaan jakaantui maa” (alkut.). Peleg tulee verbistä paalag,  jakaantua.

   Tieteen piirissä vastustettiin aikansa tätäkin käsitystä, mutta nykyäänhän mannerlaattojen liikkumi­nen on jo pitkään ollut tieteenkin käsitys.

Myöskin sen, aikanamme jo selvästi nähtävissä olevan tosiasian, että jumalattomuudellaan ja omassa ”viisaudessaan” ihminen saastuttaa maapallon niin hengellisesti kuin fyysisestikin, että se joutuu eko­katastrofiin ja että maapallon läm­pö­talous me­nee se­kaisin, on Jumalan Sana profeettain kautta ilmoit­tanut jo vuosituhansia sitten:

”Maa on saastunut asukkaittensa alla...” (Jes 24:1-23; Mka 7:13; Hoos 4:1-4; Sef 1:1-3).

Kaikesta edellä olevasta mm. huolimatta – mukaan lukien erityisesti se, ihmiselle kaikkein tärkein, että Raamatun Pyhät Kir­joitukset osoit­­tavat, miten ihminen voi saada syntinsä anteeksi, syntyä hengelli­sesti uudesti ylhäältä ja tulla Jumalan Pyhästä Hengestä osalliseksi eli pelastua tästä pimeästä maai­l­manajasta ja iankaikkisesta kadotuksesta takaisin Jumalan yhteyteen ja iankaikkiseen elämään – saat­taa Esko Valtaoja ”uljaasti” ilmoittaa kirjassaan:

”Yksikään uskonto ei väitetystä tuonpuoleisesta alkuperästään ja viisaudestaan huolimatta ole pystynyt kertomaan meil­le mitään uutta maailmasta” (Kaiken käsikirja, s. 176).

Tällaiseen voi sanoa vain Jeshuan Sanat: ”Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys” (Matt 6:23). –Sikäli Valtaoja on tietysti oikeassa, että ”yksikään uskonto” ei todellakaan ole siihen kyennyt, eikä koskaan tule kykenemäänkään, mutta Raamatun Jumala ja Hänen kansansa kyllä – eilen, tänään ja huomenna (Jes 44:6-8; Joh 15:26-16:15; Apt 1:8).

Profeetallinen Elämän Sana

Raamatun jumalallisuuden keskeisiä sinettejä on sekin, että Kirjoitukset sisältävät sekä ennalta annetun profeetallisen ilmoi­tuksen tulevista, että myöskin todistuksen niiden aikanaan tapahtuneesta toteutu­misesta (vrt. esim. todistusketju: Ps 41:10 – Joh 13:18,19,24-32; 18:1-9 – Apt 1:16). Raamattu on kannesta kanteen täynnä vastaavia todistusketjuja.  Osa ilmoituksesta toteutuu edel­leen, sekä nyt että tulevaisuudessa ja saa siten sinettinsä (Jer 23:20). Aikajänne ennak­koilmoituksen ja toteutu­mi­sen välillä voi olla sekunneista (Apt 5:1-11) tuhansiin vuosiin (1Moos 3:15; 4Moos 24:11-17; Hoos 5:14 - 6:3, alkut: ’kunnes he tunnustavat syyl­li­syytensä’; Sak 12:10-14:4).

Pyhien Kirjoitusten suurin juutalaista kansaa ja koko ihmiskuntaa koskeva profeetallinen ennak­koilmoitus on epäilemättä sanoma ”viimeisen Aadamin”, Jumalan Pojan Jeshuan, tulemisesta juuta­laisen kansan keskuudesta ihmisen lihassa Lunas­tajana ja Pelastajana, ”Elämän antavana Henkenä” ihmiskunnan keskelle, meno vä­lillä takaisin Isän luo ja paluu päivien lo­pulla Ku­ningasten Kuninkaana ja herrain Herrana (1Moos 3:15; Jes. 7:14; 9:5; 53:1-12; Matt 1: 18-21; Luuk 1:25-36; 1Kor 15:45; Joh 5:21-27; Hoos 5:14-6:3; Joh 14:1-3; Ilm 19:11-16). Hän oli menevä välillä takaisin Isän luo, tullakseen sitten Isän Jumalan (yksin tietämällä) ajalla uudelleen, kun lunastusteko on hedelmänsä kanta­nut ja kaikkien kansojen uskovista koostuva kansansa on valmistunut vastaanottamaan Hänet Herranaan (Hoos 5:15; Sak 12:10; 13:1-9; Joh 14:3; Mark 13:32; Apt 1:6-11; Room 11:25, 26; 2Kor 3:12-18). 

Viisas kristitty luonnontieteilijä, em. prof. Pentti Kaitera kirjoitti, että raamatuntutki­joi­den mukaan Jeshuan ensim­mäisestä tulemuksesta on VT:ssa n. 300 ja toisesta n. 500 profetiaa [plus UT:n profetiat]. –Ensimmäinen tuleminen on tapahtunut, ja mi­kähän mahtaa­kaan olla toisen tulemisen toteutumisen todennäköisyys!

Prof. Kaitera suoritti myös matemaattista todistelua todennäköi­syys­laskennan keinoin sen osoittami­seksi, kuinka Raa­matun profetioiden, yksityiskohtia myöten täsmällinen, jumalallinen toteutu­mi­nen satojen ja tuhansienkin vuosien päähän, on täydelli­sesti sekä kaiken inhimillisen ennustamisen, että myöskin ns. ”sattumalta” toteutumisen (ja myös tarkoi­tuk­sel­lisen toteut­tamisen) mah­dollisuuksien ulkopuolella. Ottaessaan matemaattiseen malliinsa vain 10 Israelin kansan vaiheita, läh. sen hajotta­mista ja kokoamista ennustanutta pr­o­feetta Hesekielin kautta annettua ja toteutunutta profetiaa, tulisi niiden yhteisen sattumalta toteutumisen todennäköi­syy­dek­si yksi sadasta triljoonasta, mikä numeroin on 1:100 000 000 000 000 000 000, vaikka yhden yksittäisen profetian sattu­mal­ta toteu­tumi­sen todennäköisyydeksi valit­taisiin mielivaltaisesti niinkin mitätön kuin 1:100. Todellisuudessahan jo yh­denkin to­teutumi­sessa sat­tuma on absoluuttisesti pois suljettu, ja edellä olevan todennäköisyyssuhteen perään kuu­luisi siten nollia enem­män kuin maail­maamme mahtuu (Lähi­tulevaisuus ja Raamatun profetiat, s. 77, 96-126).

Havain­nollinen matemaattinen todistelu Pyhien Kirjoitusten profeetallisen ilmoi­tuk­sen luo­tetta­vuu­den puolesta on siu­nattua, mutta vielä siunaavampaa on tietää, ettei Jumalan Sanan toteutuminen ole ihmisten eikä heidän todistelunsakaan varassa, kuten Kaitera myöskin osoitti. Se on mittaamattomasti varmemmissa käsissä, kun se on yksin ilmoituksen Antajan, Kaikkivaltiaan Ju­ma­lan, varassa. Jeshua vahvistikin Raamatun Kirjoitusten toteutumista koskien sen, minkä Jumala oli profeetta Jeremian kautta jo aikanaan ilmoittanut:

”.. ja Kirjoitus ei voi raueta tyhjiin” [Joh 10:35]; sillä ”Herra sanoi minulle: ’Minä valvon Sanaani, toteuttaakseni sen’ ”(Jer 1:12).

”Hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, Hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan..” (Hoos 6:3; Jer 5:24);

”Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen Sana, ja te teette hyvin jos otatte siitä vaarin, niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa..” (2Piet 1:19).

Suuri osa Raamatun Kirjoitusten toteutumisesta on ilmoitettu tapahtuvaksi niiden kirjoittamisen aikajakson ulkopuolella. Suu­rimpia tällaisia ovat jatkuvasti toteutuva yksilöih­mis­ten uudesti­syn­ty­minen Sanalla Hengestä (Joh 3:3-16; 1Piet 1:1-3,22, 23), sekä Jeshuan paluu ja siinä yh­teydessä tapahtuva ”vanhurs­kasten ylösnousemus” (1Moos 3:15; Hoos 5:14,15; 6:1-3; Joh 3:3-16; 1Piet 1:1-3,22,23; Joh 5:24-29;14:1-3; Apt 1:9-11; 24:14-16; 1Kor 15:45-58; 1Tes 4:13-18; 2Tes 2:1-14; Matt 19:28; Ilm 20:1-6).

Preussin kuningas Fredrik Suuren (1712-1786) sanotaan kysyneen ’hovisaarnaajaltaan’: ”voitteko todistaa minulle  yhdellä lauseella, että Raamattu puhuu totta [on siis ts. Jumalan Sana] ?” Saarnaaja vastasi:

”Teidän Majes­teet­tinne, tarvitsen siihen vain yhden sanan:  juutalaiset” (Suomen Karmel-yhdistys: Nes – Ihme s. 1).

Israelin kansan keskeiset historialliset vaiheet – Aabrahamissa kutsumisen ja Egyptin orjuuden jälkeen palaut­taminen sieltä Lu­vat­tuun Maahan, sitten hajottaminen, ensin Baabelin pakkosiirtolaisuuteen ja sen jälkeen maailman kaikkien pakanakan­sojen se­kaan, ja kokoaminen ”päi­vien/aikojen lopulla” jälleen takaisin Israelin maahan – on kaikki ennalta kir­joitettu Raama­tun Pyhissä Kirjoituksissa, alkaen Mooseksesta ja sit­temmin monien profeettain kautta (mm. 2Moos 19:3-6; 3Moos 26:14-45; 5Moos 30:1-20; Neh 1:8, 9; Jes 43:1-15; Jer 31:10-20; Hes 11:14-20; luvut 36-39; Hoos 11:9-11; 14:1-10; Sef 3:10-20).

Vanhan Liiton esikuvallinen Israelin seurakunta jo totesi kohdallaan, että Jumala todella aina pitää lupauksensa:

”Kiitetty olkoon Herra, joka on antanut levon kansallensa Israelille, aivan niin kuin Hän on puhunut. Ei ole jäänyt täyttämättä ainoakaan kaikista lupauksista, jotka Herra on antanut palvelijansa Mooseksen kautta” (1Kun 8:56).

Jumalan Sana ilmoittaa myöskin sen, että kun Jumala palauttaa juutalaiset takaisin maahansa, pakanakansat raivoavat sen ym­pärillä, niin kuin on tapahtunut ja kaiken aikaa lisääntyvästi tapahtuu, ja lopulta käyvät ’yhtenä miehenä’ sen kimp­puun – repiäk­seen siinä hankkeessaan pahoin itsensä (mm. Hes 38:1-23; Sak luvut 10,12,14).

Edelleen Kirjoitukset ilmoittavat, että Messiaan ilmestyminen, Israelin kokoa­minen ja muut em. asiat tapahtuvat ”päivien ja/tai aikojen lopulla” (1Moos 49:1-28; 4Moos 4:12-17; 5Moos 5:29; Jer luvut 30 ja 31; Hes 38:16; Dan 10:14). Nykyisen Israelin valtion ”uudestisyntyminen” v. 1948 lähes 2000 vuoden hajotuksen ja maanpakolaisuuden jälkeen merkitsee sitä, että elämme ”päivien/ai­kojen lopul­la”. Kirjoitusten ”vii­mei­­nen aika” alkoi jo Jes­huan ihmisenä olon ajasta (1Joh 2:18).

Täyttymykseltään lopunaikaan, aivan pelastushistorian viime metreille, sijoittuva pro­feetallinen Sana on apostoli Johanneksen kautta annettu Ilmestyskirjan ilmoitus ”Pedon merkistä”. Kaikki ihmiset ”pie­net ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, vapaat ja orjat” – muut paitsi Herraa uskollisuudessa seuraavat – tulevat ottamaan tuon merkin oikeaan käteensä tai otsaansa. Merkin ottaminen, pedon kumartaminen ja ostami­nen ja myyminen ovat lopun päivinä sidotut toisiinsa (Ilm 13:11-18; 14:8-12).

Tätä kirjoitettaessa vaikuttaa jo täysin selvältä, että Pedon merkin hengellisen eli pääasian sisältönä tulee olemaan saa­tanaa edustavan ja Jumalaa vihaavan antikristillisen, ns. ”uuden maailman­jär­jestyksen” ja siihen – määräajaksi – sisäl­tyvän anti­kris­tillisen maailmankirkko-us­konnon ja sen edustajien ku­martaminen, ja että ihon alle asennettava ”mikro­siru” tullee olemaan tuon ”pedon merkki” -profetian tek­ninen toteutuma. Tekninen valmius on jo kauan ollut olemassa, anti­kristillinen ”maailmanin­te­graa­tio” jo lähes tarvittavassa mitassa ja hengellisesti ihmiskunnan suuri enemmistö us­kon­toineen on aina ollut asialle valmis; heissä ei ole sille mitään vastavoimaa, koska sellaisia ovat vain uskovissa vai­kuttavat Jumalan Sana ja Pyhä Henki.

Kaikkivaltiaan Sana

Kaikki on Jumalalle ja Hänen Sanalleen alamaista. Ja Sanallaan, joka on Jeshua (Joh 1:1;19:11-16; Kol. 1:14-17), Hän kutsuu esiin olemattomat ja käskee ne taas pois (Room 4:17; Heb 11:3; Ilm 20:11; 21:1). Myös silloin, kun Jumalan elävä Sana, oli täällä lihan ruu­miissa, osoitti Hän lukemattomia kertoja, että Hänelle todella oli annettu kaikki valta yli kaiken (1Kor 15:20-28), myös yli kaiken luonnonjärjestyksen:  Hän ki­rosi viikunapuun – ja se kuivettui (Matt 21:19-21); käski myrskyävää merta: ”Vaikene, ole hiljaa!” – ja tuli aivan tyven (Mark 4:37-41); Hän ruokki kansanjoukot viidellä leivällä ja kahdella kalalla (Mark 6:35-44); muutti veden viiniksi (Joh 2:1-11); käveli veden päällä ja teki sen mahdolliseksi myös ihmiselle (Matt 14:22-33); Hän herätti kuolleita (Matt 9:18-26; Luuk 7:11-17; Joh 11:1-44), paransi sairaita (Matt 14:14; Mark 5:25-34, rampoja ja raajarikkoja (Mark 2:1-12; Joh 5:1-15), kuuroja ja mykkiä (Mark 7:32-37), sokeita (Mark 10:46-52; Joh 9:1-11), ajoi ulos riivaajia (Mark 7:24-30; 9:32, 33) ja antoi ihmisille heidän syntinsä anteeksi (Matt 9:1-7; Luuk 5:20-26; 7:48), täyttäen näin Kirjoitukset (Luuk 4:14-27; 7:18-23; 24:1-51).

Ja annettuaan Henkensä (Matt 27:50; kr./Saarisalo: lähetetti pois, vrt. Joh 10:17,18), Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista Kirjoitusten mukaan, näyttäytyen sadoille ihmisille (Jna 2:1-11; Matt 12:38-40; 1Kor 15:1-8). Ylösnousemuksensa jälkeen Hän tuli lukittujen ovien läpi heidän keskelleen, puheli heille ja söi heidän kanssaan (Joh 20:19-29; Luuk 24:33-43). Hän ilmestyi ja katosi vastoin kaikkia fysiikan lakeja.

Lopulta Jumalan Sana kohotti hänet ylös taivaaseen opetuslasten silmien edessä (Apt 1:9-11), aivan kuten profeetta Elian aikanaan (2Kun 2:9-11; vrt. 1Moos 5:24). Ja samoin Hän tekee myös nykyisin. Näiden esikuvien mukaan tulee myös Jeshuan morsian, elävä seurakunta, kerran lähtemään tästä synnin ja kuoleman maasta (1Kor 15:47-54; Fil 3:20,21; 1Tes 4:13-18). Esimakua näistä viimeksi mainituista on UL:n seu­rakunta edellisten lisäksi saanut mm., kun Herra heitti Filippuksen paikka­kun­nalta toiselle (Apt 8:39,40), ja kun veli ”Samuel” Yun Kiinassa, sai samanlaisen ”il­maismatkan” toiselle paik­kakunnalle (H.Slåtten, Taivaallinen mies – Nykyajan apostoli Kii­nasta, s. 30; Puhekasetti, Kooste veli Yun todistuksista, 4-6.8.2000).

Raamatun numerologia

Raamatun tekstiin sisältyvä numerologinen järjestelmä on epäilemättä myös yksi Kirjoitusten jumalallisuuden todistus. Numero­logiaan on sekä historiassa että nykyajassa liittynyt myös hyvinkin kyseenalaista salatieteiden mystiikkaa ja kab­ba­listista okkul­tismia, joista tahdom­me, jos mahdollista, pysyä vielä ”kauempana kuin itä on lännestä”. Mutta nu­merologia itsessään on olemassa ilman mitään kieroutumia.

Lyhyesti: Raamatun heprean, aramean ja kreikan kielten kirjaimilla on myös numero- eli lukuarvot, esim. aakkosten ensim­mäisen kirjaimen, heprean alef ja kreikan alfa = A, lukuarvo on 1, toisen kirjaimen, beit/beeta lukuarvo vastaavasti 2, jne. (vrt. ”Pedon­ nimen luku” 666, Ilm 13:16-18).

Ainutlaatuisen asiasta tekee se, että kun kirjainten (numeroiden) lukuarvoja lasketaan yhteen, sanoissa, lauseissa ja virkkeissä, syntyy 7:llä jaollisia ja muitakin, ikään kuin mate­maattisia kuvioita, jotka voivat olla hyvinkin monenkertaisesti sisäkkäisiä ja jatkuvat läpi Raamatun. Käytännössä sattuman mahdollisuus sulkeutuu tällaisessa pois. Vastaavaa ilmiötä ei ole löydetty mistään muusta kirjalli­suu­desta, ei myöskään ns. Apokryfikirjoista, mitkä on liitetty joihinkin Raamat­tu­lai­toksiin, mm. katoliseen Raamattuun ja Suomessa esim. vanhoihin suurikokoisiin Perheraa­mat­tuihin. Jumalallisesta oh­jauksesta Raamatun kirjoituskokoelmaan hyväksymisessä todistaa hyvin myös tuo Apokryfikirjojen jättäminen jo VL:n juutalaisen seurakunnan Raamatun kaanonin ulkopuolelle. Apokryfikirjat ovat hyvin samantyyppistä VL:n seurakunnan vaiheiden ”historiikkia” kuin jotkut VT:n kirjat, mutta niistä puuttuu tuo jumalallinen ”Näin sanoo Herra”, eivätkä ne si­sällä mitään profeetallista ilmoitusta Jeshuasta, mikä taas on kaiken profetian päätarkoitus. ”Hänestä kaikki profeetat todistavat” (Apt 10:43) ja, ”josta laki ja profeetat todistavat” (Room 3:21; Jer 23:6). ”Jeshuan todistus on profetian henki” (Ilm 19:10). Nämä puuttuvat Apokryfikirjoista. Niiden hylkääjät eivät tunteneet, että niissä ei ole Paninin sittemmin osoit­tamia matemaattisia järjes­telmiä, mitkä Raamatussa ovat, mutta hengellisen he erottivat, ja Jumala ohjasi heitä.

Jo Raamatun Kirjoitusten ensimmäisessä hepreankielisessä jakeessa: ”ALUS­SA JUMALA LOI TAIVAAN JA MAAN” on 14:sta summien sisäkkäistä seitsenjakoisuutta. Jos tälle esitetään toden­näköisyyslaskennan kei­noin ’sattuman’ to­den­näköi­syys, se kirjoi­t­etaan numeroin 1: 678 223 072 849. Jos jossakin tekstitilassa on esim. 24 erillistä seitsemän kerranaisryhmää, on  toden­näköisyys, että sel­lainen tapahtuisi sattumalta 1 : 191 581 231 380 566 414 401 eli hiukan pyö­ristäen  yksi n. kah­des­ta­sa­­dasta triljoonasta.

–Tällainen ei ole ’sattuman’ tulosta. On myös todettu, että nerokkaimmillekin ihmisaivoille olisi täydellinen mahdot­tomuus kirjoittaa Raamatun kirjoituksiin verrattava sisäisesti johdonmukainen, mai­nitun numerologisen seitsenjakoisuuden sisäl­tävä ke­r­tomus.

Kun venäläinen agnostikko ja kirjallisuudentutkija, prof. Ivan Panin (1855-1942) v. 1890 ’sattumal­ta’ (ts. Jumalan Armosta – Jumalan maailmassa kun ei sattumia ole) löysi Raamatun numerologian, tuli hän uskoon ja omisti lop­pu­elämänsä n. 50 vuot­ta ilmiön tutkimiseen. Hän vetäytyi yksinäisyyteen, työskenteli 12-18 h päivittäin ja kirjoitti ai­heesta n. 42000 sivua, todeten löytäneensä vasta ”jäävuoren huipun”. 

Panin julkaisi myös oman kreikankielisen UT:n, josta hän sanoi, että se on ”puh­dasta kultaa”. Numerologisin perustein voidaan hänen mukaansa esim. sanoa, mis­sä kohdassa tekstissä täytyy olla ”Khristos Iesus” ja missä ”Iesus Khristos”. Panin ei muuttanut teksteissään mitään, hän vain valitsi eri vaihtoehdoista ne alkutekstikopiot, jotka toteuttavat lukuarvojen seitsenjaollisuuden ja myös muita numerologisia järjestelmiä (Leena Saarinen: Kir­joittiko Pyhä Henki Raamatun, Helsingin Sano­mat  24.12.1971, s.12; Martti Päivänsalo: Taistelu Raamatusta, v 1993, s. 125-129; dnainternet. fi/esa08/ Raamattu/ ivan-panin.html).

On kuitenkin syytä muistaa, että Jumalan antoi ilmoituksensa ihmiselle Sanana, eikä ”numeroina”, ja että ennen kaikkea, tuo ilmoitus on Jumala itse ja Jeshua, Jumalan Sana.

Jumalan Sana ihmisen suussa

Jumalan ihmisen suussa voi olla Jumalan Sana ja toimia niin kuin se toimii Jumalan ja Hänen Poikansa suussa – kun ihminen puhuu Pyhässä Hengessä Jumalan tahdon mukaan. Jeshua puhui tästäkin aiheesta tärkeät opetuksen sanat:

”Minä olen antanut heille [Isä, Jumala] Sinun Sanasi, ja maailma vihaa heitä.. muistakaa se Sana, jonka Minä teille sanoin: ’.. jos he ovat Minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin Minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne..” (Joh 17:14; 15:18-20).

      ”Joka uskoo Minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita Minä teen” (Joh 14:12).

Mooses teki Herran Sanan mukaan vaskikäärmeen, kun tappavat myrkkyäärmeet olivat purreet ih­misiä. Kun ihmiset Herran Sanan mukaan katsoivat siihen, he parantuivat. Synnin myrkky­käär­meiden pure­mista kuolemaantuomituiksi tulleiden Jeshuaan kat­so­minen ja Herran puoleen käänty­minen antaa synnit anteeksi, ihmiset kokevat uudestisyntymisen ihmeen, saavat Jumalalta Pyhän Hengen sisimpäänsä ja iankaikkisen Elämän (4Moos 21:4-9; Joh 3:14-16; 7:38, 39). Punainen meri halkesi kahtia ja vedet taas ajallaan palasivat, kun Mooses ojensi Herran Sanan mukaan kätensä sen ylitse (2Moos 14:13-31). Kolmesti katkesivat Jordanin vedet juoksussaan, kun Joosua, Elia ja Elisa toimivat Jumalan Sanan voimassa (Joos 3:7-17; 4:1-18; 2Kun 2:7-14). Taivas pidätti ja antoi sateensa Aahabin ja Iisebelin ajassa profeetta Elian rukousten mukaan ja sanan kautta (1Kun. luvut 17 ja 18). Kuollut heräsi, sairas parantui, lähteen saastunut vesi puhdistui ja öljy moninkertaistui profeetta Elisan aikana, uponnut kirves nousi veden pinnalle, jne. (2Kun luvut 4, 5 ja 6 ).

Kun apostolit ja opetuslapset Uudessa Liitossa lähtivät toteuttamaan Jes­huan käskyä julistaa evan­keliumin Sanaa kaikille luoduille, toteutui luvattu Jumalan tunnustautuminen: ”He lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti Sanan sitä seuraavien merkkien kautta; ja armonsa Sanan todistukseksi Hän antoi tapahtua ihmeitä ja tunnustekoja heidän kättensä kautta” (Mark 15:15-20; Apt 14:1-10). Jumalan Sanan voimasta tapahtuu ihmeitä Jumalan ihmisten kautta myös nykyajassa niin kuin ennenkin. Jumala ei ole muuttunut Joh 14:12; Jes 41:4; Mal 3:6).

Jumalan Sana  tarpeisiimme  lähtee liikkeelle  taivaasta myös mm. silloin, kun Ju­malan ihmiset Hä­nen tahtonsa mukaan rukoilevat, julistavat Jumalan pelastus­tekoja ja ylistävät Hänen Nimeään:

”Kun sinä aloit rukoilla, lähti liikkeelle Sana; ja minä olen tullut sitä ilmoit­tamaan” (Dan 9:21-23);

”Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat koolla, ja he tulivat kaik­ki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan Sanaa roh­keasti” (Apt 4:29-31); ”Niin pidettiin siis Pietaria vankeudessa; mutta seurakunta rukoili lakkaamatta.. Pietari nukkui kahden sotamiehen välissä, sidottuna kaksilla kahleilla.. Ja katso, hänen edessään seisoi Herran enkeli, ja huoneessa loisti valo, ja enkeli.. herätti hänet sanoen: ’Nouse nopeasti!’ Ja kahleet putosivat hänen käsistään.. Ja enkeli sanoi hänelle: ’.. seuraa minua..’ Ja he kulkivat läpi ensimmäisen vartion ja toisen ja tulivat rautaportille, joka vei kaupunkiin.. ja yhtäkkiä enkeli erkani hänestä” (Apt 12:5-10).

”Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä. Silloin tuli suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, kaikki ovet aukenivat ja kaikkien kah­leet irtautuivat” (Apt 16:25-34); joka puhuu, puhukoon niin kuin Jumalan Sanoja..” (1Piet 4:11).

Raamatun ilmoitusajanjakso ja Jumalan luomisteon täyttymys

Raamatun ilmoitus alkaa meidän ”äärettömästämme” ja päät­tyy ”ian­kaikkiseen äärettömyyteemme”, joita me rajal­li­suudessam­me emme voi täysin käsittää, koska me – pieni lapsi enempää kuin oppinein professorikaan – emme voi ym­märtää että jokin on ollut  aina, ei  ala  mistään eikä  pääty missään eikä  koskaan  (Joh 1:1-3; Srn 3:11).

Vailla ymmärrettävissä olevaa alkua Jumala vain ”on”. Jumalan ”oleminen” ei ole meidän aika­janallamme. Eikä meillä ole tässä ajassa sen ulottuvuuden ymmärrystä millä Hän, kaiken Lähde on, muuten kuin mitä Sanan ja Pyhän Hengen kautta ihmiselle on asetettu, mahdollista ja tarpeellista. Kir­joitukset alkavat: ”Alus­sa Jumala loi taivaat ja maan” [1Moos 1- 2:1,2]. Heprean sana shamajim on kaksoismuodossa ”taivaat”. Sanalla on kaksi merkitystä: a) ’näkyvä taivas’; ja b) Jumalan asuinsija, vrt. esim. Ps 11:4 ja 1Kor 12:2-4). Maa oli alussa ”autio ja muotoa vailla” (hepr. tohu vavohu kuvaa täydellistä kaaos­tilaa, jossa ei ole mitään muotoa tai järjestystä (Bereshit – Alussa: Mirja Ronning & Jerusalemin Raamatuntutkijat). 

Milloin oli tuo ”Alussa”? Vastaus on sekä luomiskertomuksessa, että Jumalan Liiton Sanoissa, kymmenessä käskyssä, kun Jumala vielä vahvisti Moosekselle, että ei vain luodun maan täyttäminen elämällä kestänyt kuutta yön ja päivän vaihteluun perustuvaa 24 h:n päivää, vaan ”taivaan ja maan” luominen kaikki­nensa kesti nuo kuusi luomisen päivää (1Moos 1:1-2:1,2; 2Moos 20:11). Lisävahvistuksen sille, milloin oli ”alussa”, sisältä­vät myöskin Jeshuan Sanat Matt 19:4,8, joista käy ilmi, että raamatullinen avioliitto asetettiin kaiken ”alussa”. Kaikki luotiin kuudessa 24 tunnin päivässä. 

Yön ja päivän vaihteluun perustuva ajan­laskumme, alkaa, kun Jumala Sanoi ”tehkäämme ihminen” ja kuudentena päivänä loi ihmisen. Silloin alkoivat Aadamin suvun ajanlaskun n. 6000 vuot­ta. Tässä kysytään meiltä, ”alkuräjähdyksen ja evoluu­tion” aikakaudessa eläviltä, kumpi on auktoriteettimme, ihmistieteiden uskottelut, vai Jeshuan, Jumalan Sanan, ope­tuk­set Raamatussa. Kristinusko seisoo tai kaatuu tässä: ”Jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte Minua; sillä Minusta hän on kir­joittanut” (Joh 5:46). Jeshua oli kanssaluoja Isän rinnalla ja Sanana (Joh 1:1-3; Snl 8:22-36 alkuteksti; Kol 1:16,17).

On esitetty, että Raamatun ensimmäisen ja toisen jakeen välillä voisi olla vaikka käsittämättömän ja määrittelemättömän pitkä ajanjakso (alle­kirjoittanutkin on aikaisemmin julkaissut epäsuorasti ja osaksi tähän näkemykseen perustuvaa tekstiä, mitä nyt pyydän anteeksi). Vii­mei­stään 2Moos 20:11 ja Matt 19:4,8 tekevät mahdottomaksi tulkinnan pitkästä ajanjaksosta 1Moos 1 jakeiden 1 ja 2 välillä.

Ny­ky­muo­dossaan meidän ”aikamme” päättyy, kun ”eräs toinen, väkevä enkeli”, jolla on kädessään avattu kirja­käärö, laskee toisen jalkansa meren ja toisen maan päälle.. ja vannoo Hänen kauttansa, joka on kaiken luonut, ettei aikaa ole enää oleva (Ilm 10:5,6). Aikaa ei ole enää oleva sen pelastuksen vastaanottamiseen, minkä Jumala Kaikkivaltias valmisti Poikansa Jeshuan veressä, vaan:

”Niinä päivinä, jolloin seitsemäs enkeli puhaltaa pasunaan, Jumalan salaisuus käy täytäntöön sen hyvän sanoman mukaan, jonka Hän on ilmoittanut palvelijoillensa profeetoille  (Ilm 10:1-7; Aam 3:7; 1Kor 15:52-58).

Taivas ja maa katoavat, mutta Jumalan Sana ei koskaan katoa (Mt 24:35):

”Ja minä näin kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys ja aurinko meni mustaksi niin kuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi, ja taivaan tähdet putosivat maahan niin kuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niin kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa” (Ilm 6:12-14; Jes 34:4; Apt 2:17-21; Jl 2:28-32).

”Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja taivas ja maa pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin  kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan  (Ilm 20:11,12).

Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja Pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu.

Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ’Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja Hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat Hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt” (Ilm 21:1-4).

”Ja valtaistuimella istuva Sanoi: ’Katso uudeksi Minä teen kaikki’. Ja Hän Sanoi minulle: ’Kir­joita, sillä nämä Sanat ovat vakaat ja todet’. Ja Hän Sanoi minulle: ’Se on tapahtunut’ ..Minä olen alfa ja oomega [alef ja tav, hepr.], alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi’ [Ilm 21:5-7].

”Ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaik­kinen elämä (Joh 3:16); ja niin me saamme aina  olla Herran kanssa” (1Tes 4:17). –Kiitos, kunnia ja ylistys Jumalalle, nyt aina ja iankaikkisesti!

Lunastajan sovituskuolemalla ja ylösnousemuksella Jumala todisti Sanansa, että missä syntiä ei ole, siihen kuolemalla ei ole valtaa. Ja tämän Hän on lukemattomia kertoja todistanut myöskin niiden synnin tähden hengellisesti kuolleiden kohdalla, joiden synnit Jeshuan veri on saanut pestä pois ja jotka Jumalan Sana on saanut uudestisynnyttää Pyhästä Hengestä uuteen Elämään. Tämä hengellisen syntymisen ihme, jossa Jumala palauttaa ihmiseen hengellisessä kuolemassa poistuneen Henkensä, on siitä to­distavine merkkeineen jatkuvaa todellisuutta kaikkialla, missä evankeliumin Sanaa Pyhässä Hengessä julistetaan ja se saa tulla vastaanotetuksi (Mark 16:15-20; Joh 3:3-8; 14:26-27; Apt 2:36-47; 10:34-48; Gal 5:22; Jaak 3:17,18; 1Piet 1:1-5, 22,23).

Tämä on samalla myöskin Jumalan  luomisteon  ja sen ajattoman iankaikki­suu­den  alkusoitto, mikä seitsemännen päivän (2Piet 3:8; Ps 90:4)) jälkeen alkaa, eikä pääty koskaan. Siitä on Kirjoitettu, että ”emme vielä tiedä, mitä meistä tulee; tiedämme vain, että tulemme Hänen kal­taisikseen, kun Hän ilmestyy” (1Moos 1:26, 27; 2:2; Room 8:16-23; 1Kor 15:20-58; Fil 3:20,21; 1Tes 4:13-18; 2Tes 2:1-15;  Heb 4:1-11; 1Joh 3:2; Ilm 21:5).

 –Ihmeellinen Raamattu – Pyhän Jumalan Pyhä Sana!