Nature

Etusivulle | Raamatunopetuksia | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    

Harry Potter


Eräs amerikkalainen ystäväni lähetti minulle sähköpostin kautta entisen noidan kirjeen Harry Potter kirjoista. Kun luin tämän kirjeen, niin koin että minun tulee suomentaa se sekä kirjoittaa muutama sananen ilmiöstä nimeltä Harry Potter.

Entisen noidan kirje: Kirjoitus Harry Potterista

Kirjoitan tämän kirjoituksen, koska olen entinen noita. Asuin tähdillä ennustajana tehden horoskooppeja ja loitsuja. Asuin salaperäisessä ja hämärässä okkultiikan maailmassa. Taikojen ja loitsujen avulla kykenin huutamaan avuksi voimia sekä "kontrolloimaan tuntematonta" ja lentämään yöllä astraalikoneella. Suosikki aikaani oli Halloween aika. Olin kiinnostunut myös Wiccasta sekä imin itseeni Wicca noituuden valtakuntaa. Kaikki tämä tapahtui 1960-luvulla, jolloin noituus oli juuri tullut kaapista ulos.

Se oli aikaa 1960-luvulla, vuonna 1966, jolloin nainen nimeltä J.K. Rowling syntyi. Hän on se nainen, joka on kiehtonut maailman Harry Potter kirjasarjallaan. Nämä kirjat ovat noituuden käsikirjoja, jotka on puettu viihteen vaatteisiin. Näissä kirjoissaan J.K. Rowling opettaa noituutta! Tiedän tämän koska olen ollut mukana syvällä noituuden maailmassa. 1960-luvulla oli paljon vähemmän noitia kuin nykyään ja noituus oli paljon salaperäisempää. Tämän vuosikymmenen lopulla minut ihmeellisesti pelastettiin Jeesuksen Kristuksen voiman ja veren kautta. Vapauduin myös jokaisesta pahasta hengestä jotka asuivat minussa, minut tehtiin vapaaksi. Kun aloin osallistumaan kristillisten seurakuntien kokouksiin ja elämään, tajusin että sielläkin noituus oli jättänyt merkkejä itsestään. Pakanallisia juhlapäiviä sekä pyhäpäiviä vietettiin.

Aikaa kului ja minä katselin niin sanottujen kristillisten seurakuntien kompromisseja sekä yhtenäistämistä. Katselin hämmästyneenä kuinka New Age ja itämaisten uskontojen opit valloittivat seurakuntia opeillaan. Se oli saatanallista järjestelyä ja minä näin sen tulon seurakuntiin. Yhden maailman uskonnon okkulttiset opetukset tuotiin sisälle seurakuntiin. Noituuden sisäänajo maailmassa sekä saatanallisen kontrollin tarkoitus oli saada kokonaiset sukupolvet opetetuiksi ajattelemaan kuin noidat, puhumaan kuin noidat, pukeutumaan kuin noidat, toimimaan kuin noidat. 1960- luvulla alkaneiden okkulttisten laulujen tarkoitus oli vangita kokonaisen sukupolven ajatukset.

Nyt 2000-luvulla okkultiikan ja noituuden perustukset ovat asetetut paikoillensa. Illuminaatit toimivat nopeasti, sillä aikaa on vähän. Kommunistisessa vallankumouksessa Lenin sanoi: antakaa minulle yksi nuorten sukupolvi ja minä muutan koko maailman. Nyt kokonainen nuorten sukupolvi on annettu naiselle nimeltä J.K. Rowlings ja hänen noitakirjoilleen (Harry Potterit).

Entisenä noitana tutkin Rowlingin Harry Potter kirjoja, jotka ovat okkultiikan käsikirjoja. Näiden kirjojen kautta miljoonia nuoria opetetaan ajattelemaan, puhumaan, pukeutumaan, ja toimimaan noitien tavoin. Näiden kirjojen tarkoituksena on täyttää nuorisomme mielet noituudella.

Sarjan ensimmäinen kirja "Harry Potter and the Sorcerer's Stone" kertoo Harry Potterin löytävän uuden maailman kun hän menee Hogwartin noitien kouluun. Tässä okkultistisessa koulussa Harry Potter oppii käyttämään noituutta. Harry oppii siellä myös uuden sanaston, kuten "Azkaban", "Circe", "Draco", "Erised", "Hermes", ja "Slytherin"; jotka ovat kaikki oikeiden demonien nimiä. Nämä eivät siis ole mielikuvitus henkilöitä! Kuinka vakavaa tämä on? Lukemalla näitä kirjoja monet miljoonat nuoret oppivat kuinka he voivat tehdä yhteistyötä demonihenkien kanssa. He oppivat jopa heidän (demonien) nimensä. Monien kristittyjen kotien lapset täyttävät mielensä näillä okkultistisilla kirjoilla, koska heidän vanhempansa eivät ymmärrä mitä nämä kirjat pitävät sisällään.

Jo kirjojen nimien tulisi varoittaa meitä siitä, että nämä kirjat ovat saatanallisia sekä antikristillisiä. Ensimmäisen kirjan nimi on: "Harry Potter and the Sorcerer's Stone". (Kirjan nimi on tarkasti suomeksi: Harry Potter ja velhon kivi.) Toinen kirja oli nimeltään "Harry Potter and the Chamber of Secrets"  (Kirjan nimi on suomeksi: Harry Potter ja  kammion salaisuudet). Kolmannen kirjan nimi on "Harry Potter and the Prisoner of Azkaban." (Kirjan nimi on suomeksi Harry Potter ja Azkabanin vanki).

Entisenä noitana opin tuntemaan "voiman" kaksi puolta. Kun noidilla on juhlapäivänsä sekä kun he tapaavat noitien kokouksessa he tervehtivät toisiaan sanoen; ole siunattu (Blessed be). Kun he eroavat toisistaan (lähtiessään pois) he sanovat; Voima olkoon sinun kanssasi  (The Force be with you). Nämä molemmat puolet ovat saatanallisia. Vain Jumalan voima Jeesuksen Kristuksen veren kautta kykenee vapauttamaan näistä pahoista voimista.

Korkeamman tason noidat uskovat seitsemän saatanallisen prinssin olemassaoloon ja seitsemäs heistä on määrätty kristityille, eikä hänellä ole nimeä. Noita kokouksissa häntä kutsutaan "nimettömäksi". Harry Potter kirjoissa on henkilö nimeltä "Voldemort". Ääntämisohje sanoo tästä nimestä " Hän jolla ei ole nimeä". Heinäkuun 8. päivänä keskiyöllä kaikkialla kirjakaupoissa myytiin neljättä Harry Potter kirjaa "Harry Potter and the Goblet of Fire." Näiden kirjojen kautta tuli jokaiseen kotiin kirous kirota jokaista kotia. Heinäkuun 8. päivä on noitien keskikesän juhlapäivä. Heinäkuun 8. päivänä San Franciscossa allekirjoitettiin yhdistyneiden uskontojen peruskirja. Nyt tiedämme, että koulusysteemimme suunnittelee käyttävänsä kouluissa Harry Potter taikaa aikoen tehdä kouluista noituuden koulutuskeskuksia.

Mitä Jumala sanoo Harry Potter kirjoista? Apostolien teoissa 19 luku 18,19 jakeissa on tähän vastaus:

Apt 19:
18 Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.
19 Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa.

Mitä lapset sanovat Harry Potterista?

Tässä muutama esimerkki:

"Minä haluan mennä velhokouluun oppimaan taikuutta. Haluaisin oppia käyttämään taikasauvaa sekä oppia tekemään loitsuja." Dylan 10v.

"Jos menisin velhokouluun, kykenisin tekemään loitsuja ja lentämään luudanvarrella." Mara 12v.

"Olisi hienoa olla velho, sillä pystyisin hallitsemaan tilanteita ja asioita, kuten opettajia." Jeffrey 11v.

"Haluaisin mennä velhokouluun ja oppia taikuutta sekä lausumaan loitsuja ihmisiin. Tekisin tuhmia loitsuja ja kostaisin sillä kaiken takaisin." Catherine 9v.

"Pidin siitä kun pahat tappoivat yksisarvisen (unicorn) ja Voldemort joi sen veren". Julie 13v.

Nämä kommentit ovat Harry Potterin velhokirjojen nuorten lukijoiden kommentteja; nämä kommentit löytyvät myös  Jeremiah Filmsin uudelta videolta. Videossa Harry Potter: Witchcraft Repackaged, Making Evil Look Innocent; tekijä Robert S. McGee selittää: "Jopa lastentarha ikäiset lapset totutetaan ihmisuhreihin, veren imemiseen kuolleista eläimistä ja pahojen henkien olemassaoloon (riivattuina olemiseen jne.).

Oikeusistuin on bannannut kristillisyyden opetuksen julkisista kouluista, mutta wiccalaisuus on USA:ssa tunnustettu uskonto, jota kuitenkin voidaan vapaasti opettaa. Harry Potterin kautta nuoremme oppivat wiccalaisuutta.

Harry Potter materiaali on nykyään enemmän kuin pelkät fantasiakirjat. Warner Brothers, Coca Cola, Minutemaid, ja Mattel ovat tehneet Potterista pelejä, palapelejä, leluja ja kaikenlaista markkinatavaraa.

Harry Potterin lukijoille on esitelty velhojen, loitsujen ja noituuden maailma ja tämän innoittamana he voivat surffata sadoilla internetsivuilla, joissa kerrotaan noituudesta. Tai he voivat ostaa lisää kirjoja, jotka kertovat noituudesta ja wiccalaisuudesta. Harry Potter kirjat ovat valloittaneet maailman lapset, sillä yli 200 miljoonaa kirjaa on myyty 40 kielellä. Erään tutkimuksen mukaan yli puolet läntisen maailman lapsista ovat lukeneet ainakin yhden Potter kirjan.

Jotkut sanovat, että Harry Potter on fantasiakirjaa kuten Lumikki ja Tuhkimo? Kultteihin erikoistunut Caryl Matrisciana sanoo, että paha ei koskaan valitse. Pahan maailmassa ei ole absolutismia, vaan se mikä on oikeaa riippuu tilanteesta.

Noituus on nyt saavuttanut täydellisen pakkauksen. Se alkaa lastentarhassa Harry Potterista ja TV:n noitasarjoista, lapset johdatetaan kauhuelokuvien pariin ja sadoille noituus ja wicca sivustoille. Kun he janoavat lisää "voimaa", noitakokoukset ovat saatavilla. Aikuisten maailmassa yritykset ja konsernit palkkaavat New Age ihmisiä opettamaan alaisilleen New Age tekniikoihin perustuvia menetelmiä stressiin, itsensä kehittämiseen jne.

Entinen satanisti William Schnoebelen osoittaa kirjassaan Wicca, Satan's Little White Lie, että noituuden, wiccalaisuuden ja satanismin välillä ei ole eroa. Ennen kuin William pelastui uskon kautta Jeesukseen, hän kuljeksi kaduilla jahdaten yksinäisiä naisia, ei seksin tähden, vaan juodakseen heidän vertansa.

Perimmäinen tarkoitus on "voiman" nälkä. Harry Potter kirjat ja muu noituus lupaa tämän "voiman". Lopulta he tulevat huomaamaan, että saatana on vastuussa tästä voimasta ja käyttää sitä kuin juustopalaa hiirenloukussa. Harry Potterin kautta uudet sukupolvet saavat perusvihkimyksen noituuteen. Voimme vain kuvitella millainen maailma on silloin kun nämä pienet Harry Potter fanit ovat aikuisia?

Harry Potter kirjasarjan kautta muinainen Wicca uskonto on esitelty melkein kaikissa Amerikan julkisissa kouluissa. Suuret kustantajat maailmassa toimittavat kouluihin miljoonille lapsille Harry Potter materiaalia. Muutenkin nykyään tämän maailman koulut ja kirjastot ovat täyttyneet noituudesta kertovilla kirjoilla, jotka on puettu fantasiakirjojen pakettiin. Opettajia rohkaistaan lukemaan Harry Potteria ääneen kouluissa ja miljoonia lapsia herkistetään okkultistisen henkimaailman vaaroihin. Harry Potterin noituuden maailman kautta lapset oppivat mitä "työkaluja" noidat käyttävät - yliluonnollinen mielikuvitus, henkinen keskittyminen, taikavarvut ja sauvat, luudat, loitsut ja kiroukset.

Jeesukseen Kristukseen uskovat vanhemmat on kohdanneet samantyylisiä ongelmia jo vuosikausia koulumaailman kanssa. Esimerkiksi evoluutioteorian kohdalla ei Jeesukseen uskova voi uskoa koulumaailman opetusta maailman synnystä. Nyt kun myös Harry Potter kirjat  noituuksineen ovat rantautuneet koulumaailmaan on vanhempien opetettava lapsiaan ja sanottava heille, että Harry Potter noituuksineen on paha asia, joka ei kuulu ihmisen elämään.

Harry Potter kirjat kertovat Harrysta ja Hogwartin koulun velhoudesta ja noituudesta. Kaikki opettajat harjoittavat siellä okkultiikkaa ja opettavat heidän oppilaansa noituuteen, ennustamiseen, astrologiaan, lääkkeiden (myrkyn) sekoitukseen, loitsujen lausumiseen ja kirouksien tekemiseen. Kirjoissa sanotaan, että kuolleen eläimen veren juominen antaa voimia, satanistinen ihmisuhri ja Harryn voimallinen veri tuo uutta elämää, demonien vaikutukset (riivatut) eivät ole henkisesti vaarallisia, kuolleisiin kontaktit ja aaveiden tapaaminen henkimaailmassa ja monet muut ovat normaalia ja hyväksyttävää.

Tähän kirje päättyy.

Tämä osa on Petrin tekstiä (eli minun kommentointia Harry Potterista):

Harry Potterin velhot

Entinen noita on nykyään uskossa Jeesukseen Kristukseen ja hänen nimensä on David J. Meyer. Tämän kirjeen luettuani koin, että minun tulee myös sanoa jotakin ilmiöstä nimeltä Harry Potter. Harry Potter kirjojen kautta lapset ja nuoret eksytetään uskomaan, että on olemassa kahdenlaisia velhoja, eli hyviä ja pahoja. Raamatun mukaan kaikenlainen velhous on syntiä ja pahaa, eli ei ole olemassa hyviä velhoja. Potter kirjojen kautta velhoudesta ja okkultiikasta annetaan hyvä ja positiivinen kuva nuorille. Velhous on okkultikkaa ja noituutta, jossa vaikuttaa pahat pimeyden demonivoimat. Harry Potter kirjojen kautta nuorten ihmisten sielunmaailma eksytetään hyväksymään pimeät demonivoimat. Tämä on karmea ja röyhkeä petos, sillä Raamattu sanoo:

2 Kor 11:
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

Saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi ja saatana pukee tämän velhouden myös valkeuden valheasuun. Tämä maailma menee mukaan myös tähän eksytykseen. Jeesukseen Kristukseen uskovien vanhempien tulisi olla hereillä ja valistaa ja kertoa lapsilleen mistä Harry Potterista on oikein kyse.

4 Moos 23:23 Sillä ei ole noituutta Jaakobissa eikä tavata taikuutta Israelissa. Aikanansa ilmoitetaan Jaakobille ja Israelille, mitä Jumala on tekevä.

Jumalan seurakunnassa ei ole noituutta ja taikuutta, koska se on syntiä ja saatanan demonien vaikuttamaa pahuutta, jonka kautta henkivallat orjuuttavat ihmisiä, jonka palkka on iankaikkinen kadotus.

5 Moos 18:
10 Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta,
11 joka lukee loitsuja, kysyy vainaja- tai tietäjähengiltä tahi kääntyy vainajien puoleen.
12 Sillä jokainen, joka senkaltaista tekee, on kauhistus Herralle, ja sellaisten kauhistusten tähden Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa heidät sinun tieltäsi.
13 Ole siis nuhteeton Herran, sinun Jumalasi, edessä.

Jumalan seurakunnassa vanhemmilla tulee olla vastuu lapsistaan, eikä vanhemmat saa olla osallisina hyväksymässä ja edesauttamassa lapsiansa noituuteen ja velhouteen sekä loitsuihin. Tällaisesta toiminnasta Jumala tuomitsee ja karkottaa tällaisen synnintekijän pois luotansa. Kysymys on todella vakavasta asiasta Harry Potter kirjojen kohdalla. Kysymys ei siis ole pelkästä harmittomasta viihteestä, vaan demonisesta velhojen opaskirjasta. 

J.K. Rowling ja okkultiikka

J.K. Rowling on sanonut, että hän ei korota noituutta Harry Potter kirjoissa. J.K. Rowling on myös sanonut, että hän ei usko noituuteen sillä tavoin kuin kritiikot ovat hänestä puhuneet. J.K. Rowling on edelleen sanonut ettei hän usko taikuuteen siten kuin hän on sitä kirjassaan kuvaillut. Noista kommenteista voi päätellä, että hän uskoo jollakin tavalla noituuteen ja taikuuteen. Kirjojen perusteella hän tietää paljon okkultiikasta sekä noituudesta. J.K. Rowling on myöntänyt, että hän on tutkinut paljon mytologiaa, okkultiikkaa, pakanauskontoja, kelttien uskomuksia, druidien uskontoa, noituutta sekä satanismia. J.K. Rowling myös tietää, että jotkut kirjan loitsuista ovat oikeita loitsuja, joita käytetään tosielämässä okkultiikassa ja noituudessa. J.K. Rowling kirjoittaa pahuudesta, vaikka hän koittaa uskotella toisin. Rowling ei ole kirjoittanut kirjaansa pelkästään mielikuvitusta käyttäen, vaan on hakenut täsmällistä ja tarkkaa tietoa okkultiikasta Harry Potter kirjoihin, kirjat eivät siten ole pelkkää mielikuvitusta, vaan myös perustuvat todelliseen pahuuteen.

J.K. Rowling on sanonut olevansa kristitty ja uskovansa Jumalaan. Miksi ihminen joka sanoo uskovansa Jumalaan kristittynä kirjoittaa kirjoja, jotka korottavat noituutta ja okkultiikkaa? J.K. Rowling luulee uskovansa Jumalaan, mutta hän ei usko Jumalaan siten kuin Raamattu opettaa. Ihminen joka uskoo Jumalaa ja Raamatun sanaa ei kirjoita, että on olemassa hyviä ja pahoja noitia (velhoja), kuten J. K. Rowling kirjoittaa kirjassaan. Raamattu sanoo, että kaikenlainen noituus on pahaa ja syntiä. J.k. Rowling kirjoittaa kirjassaan, että Potterin taikuus on hyvää ja tämä jo yksistään todistaa sen että Potter kirjojen sanoma on pimeydestä ja tietenkin kirjassa on paljon muuta, joka edustaa pimeyttä. Kaikki kirjat, jotka kertovat noituudesta eivätkä sano niiden olevan syntiä ovat kirjoja, jotka edustavat pimeyttä olkoon sitten niiden kirjoittaja kristitty tai ei. Raamattu sanoo taikuuden ja noituuden olevan syntiä ja Jumalaan uskovan tulee uskoa siten kuinka Raamattu opettaa.

J.K. Rowling on valinnut päähenkilön nimeksi Harry Potter (Potter eng. savenvalaja). Babyloniassa oli naisjumalatar (Aruru/Istar), joka tarinan mukaan loi savesta (savenvalaja) ihmisen. Feminiiniset noituuskultit opettivat (Babyloniassa) naisen synnytysprosessin tuovan uuden elämän, jonka kautta ihminen kasvaa ja muuttuu elämään koko ajan korkeammalla tietoisuuden tasolla. Tämän saman idean voit nähdä Potterissa, joka sai "uuden elämän" Hogwartin noitakoulussa, jossa hän opettelee uutta korkeampaa tietoisuuden tasoa noituuden avulla. J.K. Rowlingin päähahmo on syntynyt noituuden kultin muokkaamana ja hän opettaa noituutta kirjoissaan lapsille.

Paha Voldemort

Voldemort tulee ranskankielestä ja tarkoittaa (vol de mort) kuoleman lentoa. Potter kirjoissa Voldemortista käytetään myös nimeä "Tiedät kyllä kuka" ja "Hän jolla ei ole nimeä". Noidat uskovat seitsemän saatanallisen prinssin olemassaoloon ja seitsemäs heistä on osoitettu kristityille, jonka nimi on: "Nimetön". Eräässä Potter kirjassa Voldemort puhuu käärmeiden kieltä, jonka käärmeet ymmärtävät. Voldemortin nimi (Nimetön) on suoraan oikeasta noituudesta ja Raamatussa käärme puhui saatanan suulla. J.K. Rowlingin kirja on pahuuden oppikirja, ei pelkkä fantasia ja seikkailukirja lapsille ja nuorille.

Sankari Harry

Harry Potterista on tehty sankari, joka taistelee velhovoimien avulla hyvyyden puolella pahuutta vastaan. Potterin velhovoimat toimivat samoilla periaatteilla kuin pahuus toimii, eli Potterin kirjojen toimintamalleja ovat:

- kiroukset
- juopumus
- valehtelu
- epärehellisyys
- kosto
- kuolleen eläimen veren juonti (antaa heille voimaa) (Voldemort joi yksisarvisen verta)
- ihmisuhrit
- kontaktit kuolleisiin ovat hyväksyttävää

Potter kirjoissa pidetään siis hyvinä ominaisuuksina edellä olevia toimintamalleja kun "sankari" toimii niiden mukaisesti. Tämän kirjan "sankarin" teot ja toimintamallit tulevat roolimalleiksi kirjoja lukevalle nuorelle sukupolvelle. Mitä hyvää on esimerkiksi valehtelemisessa tai epärehellisyydessä? Ei mitään, sillä ne ovat syntejä, joiden kautta rikotaan ja haavoitetaan lähimmäisiä ihmisiä. Kontakteissa kuolleisiin ei oteta yhteyttä kuolleisiin, vaan demoneihin, jotka ovat pukeutuneet kuolleen lähimmäisen valeasuun. Näin nuoria totutetaan olemaan yhteydessä demonien kanssa.

Harry Potterin kirjojen vaikutteet ja roolimallit nousevat okkultiikasta sekä syntisistä teoista ja toiminnoista, joiden kautta tuhotaan ja rikotaan toisen ihmisen sielunelämää sekä joiden kautta ollaan yhteydessä demonimaailmaan ja päästetään demonit tuhoamaan ihmisen sielunelämää.

Raamatun todistus velhoudesta ja noituudesta

5 Moos 18:10 Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta,

2 Kun 21:6 Myös pani hän poikansa kulkemaan tulen läpi, ennusteli merkeistä, harjoitti noituutta ja hankki itsellensä vainaja- ja tietäjähenkien manaajia; hän teki paljon sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, ja vihoitti hänet.

Mal 3:5 Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot.

Gal 5:19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

Ilm 9:21 He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.

Ilm 18:23 ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat;

Ilm 21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

Raamattu opettaa myös velhoudesta ja noituudesta, mutta opettaa niiden olevan syntiä, jonka tähden tulee kadotustuomio. Ilm 9:21 kertoo lopun ajan ihmisistä ja niistä synneistä joiden vallassa he ovat. Lopun ajalla vaikuttaa tietenkin kaikki synnit, mutta Ilm 9:21 mukaan neljä syntiä vaikuttavat voimakkaasti lopun ajan ihmisissä ja ne ovat: murhaaminen (tappaminen), velhous (noituus), haureus (lihallinen ja hengellinen) ja varkaudet.

Velhous eli noituus on lopun ajalla arkipäivää, koska synti ja saatana on täysin pettänyt ihmiskunnan, vain todelliset Jeesuksen opetuslapset tietävät totuuden ja ymmärtävät lopun ajan velhouden ja noituuden olevan saatanan demonien työtä. Lopun ajan ihmiskunta on okkultiikan pauloissa. Kirjallisuus, elokuvat ja media on lopun ajalla täynnä okkultiikkaa ja noituutta. New-Age uskonnot ja kaikenlaiset mystiset terapeuttiset parantamis- ja hoitomenetelmät ovat täynnä noituutta ja pahoille hengille avautumista. Tämä huipentuu myös siihen kun osa uskovista luopuu elävästä uskosta ja eksyy mukaan tähän lopun ajan noituuteen ja pahojen henkien palvontaan, luullen silti vielä palvelevansa Jumalaa.

Viimeisten päivien eksytyksiä

1 Tim 4:
1 ¶ Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
3 ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.
4 Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
5 sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.

Alkutekstin mukaan tulevina (hysteros) sana voidaan kääntää myös viimeisinä, eli viimeisinä aikoina monet Jeesukseen uskovat luopuvat uskosta villitsevien henkien ja riivaajien oppien vaikutuksesta. Villitsevä sana on alkutekstissä kreik. planos, joka tarkoittaa eksyttäviä. Tämä luopumus tulee siis viimeisinä päivinä, joka tapahtuu valheenpuhujien ulkokultaisuuden (hypokrisis - tekopyhyys) vaikutuksesta. Tekopyhyys tarkoittaa sitä, että tekeytyy tai teeskentelee olevansa jotakin toista kuin mitä oikeastaan on. Näiden teeskentelijöiden omatunto on poltinraudalla merkitty. Poltinrauta on alkutekstissä sana kauteriadzo, joka merkitsi kielikuvana orjaa tai rikollista, jonka ihoon oli poltinraudalla merkitty merkki. Paavali käyttää sanaa siinä merkityksessä, jossa tämä merkki on painettu omaantuntoon sen tähden, koska he puhuvat ja elävät valheessa. He myös kieltävät menemästä naimisiin. Kieltävät on alkutekstissä kolyo, joka merkitsee kieltämistä sekä hylkäämistä. Näen tässä tarkoittavan juuri avioliiton kieltämistä juuri nimenomaan hylkäämällä avioliiton valiten toisen tavan elää parisuhteessa tai monissa parisuhteissa. He myös samoin pidättäytyvät syömästä ruokia (alkutekstissä on sana apekhomai, joka merkitsee pidättäytymistä). Ruokia sana on alkukielessä broma, joka merkitsee lihaa, eli liharuokia. Jumalan Henki antoi selkeät tuntomerkit viimeisten päivien eksytykselle. Nämä tuntomerkit sopivat aikaamme, jossa elämme.

Lopun aikana monet Jeesukseen uskovat tulevat siis luopumaan uskosta Jeesukseen eksyttävien henkien ja riivaajien oppien tähden. Tämän luopumuksen arkkitehdit ovat eksyttävien henkien ja riivaajien oppien vallassa olevia valheenpuhujia, joiden omatunto on valheen merkein merkitty. Paavali antoi kaksi tuntomerkkiä, joista heidät tunnistaa, eli avioliiton hylkääminen sekä liharuuista pidättäytyminen. Avioliiton hylkääminen tapahtuu monella tasolla; eläminen avioliitossa toista koko ajan pettäen, avoliitto (siinä ei tarvitse sitoutua toiseen, vaan voi lähteä milloin huvittaa), jatkuvat parisuhteet (jossa vaihdetaan koko ajan kumppania), avioliitto periaatteen hylkiminen ja sitä vastaan puhuminen jne. Avioliitto on Jumalan valinta miehelle ja naiselle, jossa mies ja nainen voivat elää pysyvässä ja elinikäisessä parisuhteessa. Saatana haluaa rikkoa Jumalan asettaman avioliittomallin ja sen hän tulee lopun aikana tekemään. Lopun ajan uskonnoissa, uskomuksissa ja ihmisten mielissä ei avioliitolle ole tilaa, vaan se hylätään ja rikotaan sekä sitä vastaan hyökätään kyseenalaistamalla elinikäinen ja pysyvä parisuhde. Avioliitossa on tarkoitus elää ettei toista petetä, vaan rakastetaan ja kunnioitetaan. Lopun ajan avioliitoissa ei pysytä tässä Jumalan tahdon mukaisessa järjestyksessä, vaan avioparit pettävät toisiaan. Lopun aikana tulee vallitsemaan muinaisen maailman pakanalliset seksuaaliset käyttäytymismallit, joissa vapaa seksin harjoittaminen toisen ihmisen kanssa heterosuhteissa (ilman avioliittoa), homo- ja lesbosuhteissa sekä bi-suhteissa on sallittua ja hyväksyttävää, vaikka ne ovat Jumalan sanan mukaan syntiä. Lopun ajan ihmisissä vaikuttaa hedonistiset seksinautinnon halut, joiden esteenä he kokevat avioliiton olevan. Siksi lopun aikana avioliitto menettää merkityksensä syntiä rakastavien keskuudessa ja ihmiskunta ohjataan himojen ja halujen maailmaan, jossa ihmiset himoissaan vaihtavat jatkuvasti yhä uusia seksipartnereita. Okkultiikan maailmassa okkultistit ovat seksihimojen vankeina ja siksi myös okkultiikka johdattelee nuoria ja aikuisia haureellisen seksin orjiksi. Jumalan sanassa seksi on kaunis lahja ihmiselle, joka kuuluu vain avioelämään, eli pysyvään parisuhteeseen. Kaikki muu seksi, joka tapahtuu avioliiton ulkopuolella on syntiä Jumalaa vastaan.

Jumala on sallinut ihmisten syödä liharuokia, eikä siinä ole siis mitään pahaa. Esimerkiksi kalan syönti on erittäin terveellistä ja hyödyllistä ihmisille. Lopun ajassa melskaavat riivaajahenget vastustavat kaikenlaisen lihan syöntiä ja sitä kautta tarjoavat ihmisille syvempää ihmisyyden tietoisuuden tilaa. Merkittävää on että esim. New-Age uskonnot ja useat okkultistiset ryhmittymät painottavat vegetarianismia (kasvisyöntiä) ja suhtautuvat kielteisesti lihansyöntiin. Kaikki liha ei ole terveellistä ihmiselle se on totta, mutta esimerkiksi kalassa on elintärkeitä ravintoaineita ihmiselimistölle. Merkille pantavaa on se, että monet okkultistiset ryhmät ja uskonnot hyljeksivät pysyvää parisuhdetta sekä pidättäytyvät syömästä liharuokia. Ei vegetarianismi ole paha asia, sillä kasvikset ovat terveellisiä ja hyviä, joita itsekin syön paljon. Kasviruokavalion suosimisen mainitseminen oli merkkinä aikakaudesta eli lopun ajasta, jolloin ihmiskunta suosii kasvisravintoa, eli kasvisravinto ei ole paha asia, se oli vain merkkinä lopun ajoista, jolloin ihmiskunta eksyy täydelliseen pimeyteen.  Pyhä Henki oli siis puhunut Paavalille lopun aikana vallitsevasta okkultismista, jossa riivaajahenget eksyttävät opeillansa ihmiskuntaa, mutta he ovat kuitenkin valhehenkiä, jotka teeskentelevät olevansa hyvän puolella, vaikka edustavatkin pahan voimia.

Lopunajan vaino

Matt 24:
9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

Jeesus Kristus puhui tuossa kohden merkeistä, jotka tapahtuvat ennen Hänen takaisin tuloansa. Jeesus sanoi koko maailman joutuvan laittomuuden (kaikenlaisen synnin rehotus; noituus, haureus, varkaudet, tappamiset jne.) valtaan viimeisinä päivinä, jolloin myös synnin laittomuus saa valtaansa koko maailman. Tämä synnin laittomuus muuttaa pahan "hyväksi ja hyvän pahaksi. Demonihenget yllyttävät ihmiskunnan vainoamaan todellisia Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia, koska he eivät hyväksy lopun ajan synnin laittomuutta sen kaikkine vivahteineen. Lopun ajan ihmiskunta on niin synnin valheen eksyttämä, että se ei enää erota valhetta totuudesta, vaan tekee valheesta "totuuden" itselleen. Maailman ihmisten mielet ovat niin synnin kyllästämiä, että he todella uskovat kaiken synnin valheen ja sen jälkeen alkaa maailmanlaajuinen vaino todellisia Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia vastaan. Jeesus myös sanoi, ettei Hänen omiensa tarvitse pelätä, sillä viimeisinä päivinä todellinen vapaus on lähellä, sillä Jeesus Kristus tulee silloin hakemaan omansa.
 

Jeesus Kristus haluaa pelastaa sinut

Jumala haluaisi pelastaa jokaisen nuoren ja jokaisen ihmisen. Synti rikkoo ja tuhoaa ihmisen kokonaan, jonka seuraus ja päämäärä on iankaikkinen kadotus. Kaikki ihmiset jotka eivät usko Jeesuksen Kristuksen olevan ainoa tie Jumalan luokse ovat kadotetussa tilassa. Jumala rakastaa sinua niin paljon, että valmisti ihmiselle pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus Kristus kuoli ristillä sinun syntiesi tähden, että sinä saisit periä iankaikkisen elämän. Jeesus itse sanoi: "Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." Tee siis parannus ja tunnusta syntisi Jumalalle ja usko Jeesuksen olevan Herra ja Pelastaja, niin sinä pelastut ja saat voiman tulla Jumalan lapseksi.

Jumala tarjoaa parempaa voimaa kuin Potterit ja tämän maailman okkultiikka. Tämän maailman "voimien" (okkultiikka, velhous, noituus jne.) avulla päädyt iankaikkiseen kadotukseen, mutta Jumalan voiman avulla, eli Pyhän Hengen voiman avulla saat periä iankaikkisen elämän. Jumala on luvannut niille yltäkylläisen elämän, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen. Yltäkylläinen elämä tarkoittaa hengellisesti rikasta ja tyydyttävää elämää, jonka kautta saat kokea todellista iloa, onnea ja rakkautta Jumalan lapsena. Toivon mukaan päädyt valitsemaan sen ainoan oikean vaihtoehdon, joka on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa.


Petri Paavola 2008

 

Linkkisuositus:

http://www.kotipetripaavola.com

 





website statistics

eXTReMe Tracker