Uuden Testamentin
kaanonin syntyminen

 

 

Miten ja millä tavalla Uuden Testamentin kaanonin syntyminen tapahtui? Siitä on monenlaista opetusta ja käsitystä. Kirjoitukseeni olen etsinyt mielestäni keskeisimmät asiat, joista käy ilmi kaanonin syntyminen. Kaanonin syntymisen historia on varsin mielenkiintoinen tutkimusmatka, joten tervetuloa tutustumaan tähän mielenkiintoiseen aiheeseen.
 

Uuden Testamentin tekstien syntyminen
 

Seuraavaksi olen laatinut listan Uuden Testamentin kirjojen kirjoittamisen ajankohdasta; kaikkien kirjojen tarkkaa kirjoittamisajankohtaa ei historia tiedä, mutta ne voidaan kuitenkin aika tarkasti määrittää suurin piirtein oikeaan ajankohtaan. Näiden tekstien ajankohdista on monenlaista tulkintaa, mutta suunnilleen samoihin aikoihin  kuitenkin kaikki ne sijoittavat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.

- Matteuksen evankeliumi: Osa tutkijoista sijoittaa sen syntymisen tapahtuneen n. vuonna 50 jKr. Minä itse pidän tätä hyvin todennäköisenä vaihtoehtona, vaikka jotkut sanovat sen tapahtuneen 60-65 jKr. ja toiset sijoittavat sen jopa vuosiin 100-110 jKr. Mutta todennäköisin vaihtoehto on se, että Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu mahdollisimman varhain ylös, sillä mitä järkeä olisi kirjoittaa evankeliumi 70 vuotta sen jälkeen kun itse tapahtumat olisivat tapahtuneet. Samoin Matteuksessa on profetia temppelin tuhoutumisesta, joka tapahtui vuonna 70 jKr., eli evankeliumi on kirjoitettu ennen vuotta 70 jKr. Alkuseurakunnan perimätiedon mukaan Matteus olisi kirjoittanut ensin hepreankielellä (tai arameaksi, jota siihen aikaan sanottiin myös hepreankieleksi; aramea oli silloin yleinen puhekieli Israelissa). Kreikankielisen tekstin arvioidaan valmistuneen n. 50 jKr. tai sillä vuosikymmenellä. Matteus oli silminnäkijänä  Herran Jeesuksen yksi opetuslapsista.

- Markuksen evankeliumi: Alkuseurakunnassa olleiden lähteiden mukaan Markus olisi kirjoituttanut evankeliumin Roomassa ollessaan siellä muun muassa Paavalin ystävänä. Näin evankeliumi olisi kirjoitettu vuosina 64-68 jKr. Jotkut sijoittavat evankeliumin syntyhetken vuosiin 45-46 jKr. (Eusebius). Jotkut sijoittavat evankeliumin syntymisen jälkeen vuoden 70 jKr., mutta tämä ei voi olla mahdollista, sillä  samoin myös Markuksessa on profetia temppelin tuhoutumisesta, joka tapahtui vuonna 70 jKr., eli evankeliumi on kirjoitettu ennen vuotta 70 jKr. Markus oli myös silminnäkijänä UT:n tapahtumissa.

- Luukaan evankeliumi: Luukas oli Paavalin työtoveri, eikä Luukas ollut Jeesuksen silminnäkijänä, joten hän turvautunut muiden lähteisiin, niin kuin hän myös sen tuo esille evankeliuminsa alussa.  Evankeliumin ajankohdan arvioidaan olevan n. 63-64 jKr.

- Johanneksen evankeliumi: Tämä evankeliumi on kirjoitettu synoptisten evankeliumien jälkeen. Eli Johanneksen evankeliumi on kirjoitettu n. 85 jKr. Jotkut pitivät Johanneksen evankeliumia gnostilaisena teoksena, mutta se ei pidä paikkaansa. Vuonna 1946 Nag Hammadista (Nag Hammad) löytyi kirjakääröjä, jotka myös auttoivat synoptisten sekä Johanneksen evankeliumin syntymisajankohdan ajoituksessa. Näiden todisteiden perusteella Nag Hammadista löydettiin 200-300 luvulla kirjoitettuja gnostilaisia kirjoituksia, jotka osoittavat gnostilaisuuden syntyneen paljon myöhemmin kun Johanneksen evankeliumi oli kirjoitettu. Johannes oli myös itse silminnäkijänä UT:n tapahtumille.

- Apostolien teot:  Apostolien teot on kirjoitettu n. vuonna 63 jKr. Luukas joka oli Paavalin työtoveri kirjoitti Apostolien teot ja samoin myös Luukkaan evankeliumin. Apostolien teot on ensimmäinen kirja ja selonteko alkuseurakunnan vaiheista. Apostolien teot alkaa vuodesta n. 30 jKr.  ja päättyy vuoteen 62 jKr.

- Roomalaiskirje: Roomalaiskirje on apostoli Paavalin kirjoittama ja kirjoittamisajankohta on n. 57-58 jKr. Paavali kirjoitti tämän kirjeensä kolmannella lähetysmatkalla Korintosta käsin.

- 1 Korinttolaiskirje: Paavali kirjoitti Efesossa vuonna 55 jKr. ensimmäisen kirjeensä  korinttolaisille.

- 2 Korinttolaiskirje: Paavali kirjoitti toisen kirjeensä korinttolaisille vuonna 56 jKr. luultavasti Makedoniassa.

- Galatalaiskirje: Tämän kirjeen kirjoittamisajankohdasta on esitetty kaksi erilaista ajankohtaa. Jotkut sijoittavat kirjeen kirjoitusajankohdaksi vuoden 49 jKr, ja toiset n. vuoden 58 jKr. Paavali oli kirjeen kirjoittaja.

- Efesolaiskirje: Kirje on kirjoitettu 61 jKr. tai 62 jKr. ja kirjoittajana on Paavali. Hän kirjoitti kirjeen ollessaan vankeudessa Roomassa.

- Filippiläiskirje: Paavali kirjoitti kirjeen vankeudessa Roomassa vuonna 62 jKr.

- Kolossalaiskirje: Paavali kirjoitti tämän vankeudessa Roomassa  vuonna 61 jKr tai 62 jKr.

- 1 Tessalonikilaiskirje:  Paavali kirjoitti kirjeen Korintossa toisen lähetysmatkansa aikana vuonna 50 jKr.

- 2 Tessalonikilaiskirje: Paavali kirjoitti kirjeen Korintosta käsin vuonna 50 jKr. tai 51 jKr.

- 1 kirje Timoteukselle: Paavali kirjoitti pastoraalikirjeen eli kirjeen vanhimmille vuonna 66 jKr.

- 2 kirje Timoteukselle: Tämä Paavalin pastoraalikirje oli hänen viimeisin kirjeensä, joka on kirjoitettu 67 jKr.

- kirje Tiitukselle: Tämän kirjeen Paavali kirjoitti vuonna 64 jKr tai 66 jKr.

- kirje Filemonille: Paavali kirjoitti kirjeen vankilassa Roomassa 61 jKr. tai 62 jKr.

- Hebrealaiskirje: Kirjeen kirjoittajasta ei ole varmaa tietoa. Kirjeen kirjoittajaksi on kautta historian ollut monta ehdokasta mm. Paavali, Barnabas ja Apollos. Kirjeen kirjoittamisajankohta ei ole tarkasti tiedossa, mutta se on kuitenkin kirjoitettu ennen vuotta 70 jKr, koska kirje kertoo mm. temppelin uhripalveluiden olleen vielä käytössä, niin on se osoitus siitä, että kirje on kirjoitettu ennen vuotta 70 jKr.

- Jaakobin kirje: Tämän kirjeen kirjoitti Jaakob, joka oli Herran velipuoli. Kirjeen kirjoittamisajankohdasta ei ole täyttä varmuutta. Jotkut sijoittavat sen kirjoittamisen tapahtuneen ennen vuotta 49 jKr. jotkut sijoittavat sen vuoteen 62 jKr.

- 1 Pietarin kirje: Pietari ensimmäisen kirjeen kirjoittamisen ajankohdasta on monta mieltä ja ne mahtuvat vuosien 63-65 jKr. väliin. Kirjoittamispaikka ei ole tiedossa. Pietarin mainitsee kirjeessään, että Babylonin seurakunta lähettää tervehdyksen. Tätä emme tiedä, että käyttikö Pietari Babylonia Rooman peitenimenä, vai olisiko hän kirjoittanut kirjeen Eufrat-virran varrella sijainneesta Babyloniasta?

- 2 Pietarin kirje: Pietari kirjoitti tämän kirjeensä todennäköisesti 65 jKr. tai 66 jKr.

- 1 Johanneksen kirje: Johannes kirjoitti tämän kirjeen Efesossa n. 90 jKr.

- 2 Johanneksen kirje: Johannes kirjoitti kirjeen n. 90 jKr.

- 3 Johanneksen kirje: Johannes kirjoitti kirjeen n. 90 jKr.

- Juudaan kirje: Juudas, joka kirjoitti tämän kirjeen on perimätiedon mukaan Jaakobin kirjeen kirjoittajan veli. Juudaan kirje on kirjoitettu n. 75 jKr.

- Johanneksen ilmestyskirja: Apostoli Johannes kirjoitti kirjansa perinteisen käsityksen mukaan vuonna 96 jKr.
 

Kaanon ennen Rooman katolista kirkkoa
 

Kleemens Aleksandrialainen (n. 150-n. 215 jKr.) hyväksyi ja tunsi kaikki nykyiset Uuden Testamentin tekstit Jumalan sanaksi. Tosin ennen häntä ja hänen jälkeen oli monia jotka kiistelivät siitä ettei mm. seuraavat kirjeet kuulu kaanoniin: hebrealaiskirje, Jaakobin kirje sekä ilmestyskirja. Kleemens Aleksandrialainen piti myös Didakhe eli 12 apostolin opetusta kanonisena, vaikka sitä se ei kuitenkaan ole.

Jo paljon ennen Rooman katolisen kirkon syntymistä kaanon oli siis kuitenkin valmis ja seurakunnan käytössä. Eli niin kuin näemme historiasta, niin Rooman katolinen kirkko ei synnyttänyt kaanonia, vaan otti käyttöönsä jo olemassa olevat ja muiden tunnustamat kirjat ja kirjeet. Se mikä on huomattavaa, on se että vuonna 1546 Rooman katolinen kirkko kanonisoi apokryfikirjat, joita kirkkoisät pitivät harhaoppisina. Rooman kirkon raamattu pitää sisällään siis harhaoppisten teoksia.
 

Kaanonin syntyvaiheita
 

Markionin kaanon

Markion, jonka sanottiin olevan gnostilainen harhaoppinen eli n. 85-160 jKr. hän teki oman Uuden Testamentin kanonisoinnin. Markion hyväksyi kaanoniinsa vain Luukkaan evankeliumin ja kymmenen ja kymmenen Paavalin kirjettä.   Totean tähän, että meillä on aika yksipuolinen "kirkkohistoria", sillä Rooman katolinen kirkko tappoi vastustajiaan sekä hävitti heidän teoksiaan sekä on antanut sen leiman vastustajilleen, jota saamme historiasta lukea. Rooman katolisen kirkon historian todistuksia voidaan siis pitää puolueellisina, koska se on hävittänyt aikoinaan olemassa olevia tekstejä. katolsien kirkon toimenpiteet ja sen historian todistuksia ei voi siis kaikilta osin pitää luotettavina.  En kuitenkaan ota kantaa Markioniin hyvässä enkä pahassa, mutta sen sanon, että gnostilaisuus on harhaopetusta. Markionin epätäydellinen kaanon oli kuitenkin eräs voimakkaimmista tekijöistä, joka johti myöhemmin kirkon kaanonin virallistamiseen. Markionin epätäydellinen kaanon sekä harhaoppisuus oli se lähtölaukaus, joka sai Rooman katolisen kirkon virallisesti kanonisoimaan Uuden Testamentin tekstit. Rooman katolinen kirkko nousi vastustamaan harhaoppeja ja siksi se virallisti kaanonin, mutta kuitenkin itse samaan aikaan ennen ja jälkeen kaanonin virallistamisen Rooman katolinen kirkko opetti mm. näitä harhaoppeja:

- Vuonna 375 aloitettiin enkelien ja kuolleitten pyhimysten palvonta.

- Vuonna 378 jKr. roomalainen piispa Damascus peri  keisarilta uskonnollisena johtajana Pontifex Maximum ja  Vicarius Christi arvonimet. Näin Rooman paavin istuimesta tuli Baabelista alkaneen ylipappi kultin perillinen. Tästä lähtien kaikilla Rooman piispoilla(paaveilla) on ollut nämä arvonimet. Heti kun Damascuksesta oli tullut Pontifex Maximum tulivat Rooman katoliseen kirkkoon babylonialaiset seremoniat hallitsevaan asemaan ja myös muiden pakanauskontojen oppikäsityksiä alkoi tulla sisälle Rooman kirkkoon.

- Vuonna 381 alkoivat epäviralliset rukoukset neitsyt Marialle Jumalan äidille ja taivaan kuningattarelle.

Muratorin kaanon

Muratorin kaanonin (n. 170 jKr.) löysi L.A. Muratori vuonna 1740. Muratorin kaanon on kirjoitelma, jossa on nimetty kaikki muut Uuden Testamentin tekstit paitsi Pietarin kirjeet, Jaakobin kirje sekä hebrealaiskirje.

Eusebius

Kesarean piispa Eusebius julkaisi listansa UT:n teksteistä kirjaan kirkkohistoria 325 jKr.

Eusebiuksen teksti kursiivissa:

Kun olemme päässeet tähän asti on järkevää esittää yhteenveto UT:n kirjoituksista. Ensimmäiseksi on syytä asettaa ensisijalle pyhä nelikkö evankeliumeja, joita seuraa Apostolien teot. Tämän jälkeen meidän on syytä tunnistaa Paavalin kirjeet, meidän täytyy lausua aidoiksi jäljellä oleva myöhempi Johanneksen kirje samoin myös Pietarin kirje. Tämän jälkeen jos se näyttää oikealta Johanneksen ilmestys. Mutta joista on väitelty, jotka ovat kuitenkin tuttuja enemmistölle ovat jäljellä oleva Jaakobin kirje sekä Juudaan kirje sekä Pietarin toinen kirje ja toinen ja kolmas Johanneksen kirjeet, vaikka kuuluisivatkin evankelistalle tai jollekin jolla on sama nimi kuin hänellä on.

Väärien kirjojen joukkoon on laitettava Paavalin teot ja Paimen niin kuin sitä kutsutaan sekä Pietarin ilmestys sekä näiden lisäksi Barnabaan kirje ja apostolien opetukset ja Johanneksen ilmestys jos se näyttää siltä. (Tämä viimeinen kuten sanoin on joidenkin hyljeksimä, mutta muut antavat sille paikan muiden tunnustettujen kirjojen joukossa. Ja näiden lisäksi jotkut tunnustavat hebrealaiskirjeen, joka on erikoisesti hyväksytty sellaisten hebrealaisten joukossa, jotka ovat vastaanottaneet Kristuksen. Nämä olisivat olleet ei tunnustettujen joukossa mutta olemme täydentäneet tehdäksemme listan myös näistä kirjoituksista, jotka seurakunnan perimätieto on pitänyt oikeina ja aitoina, jotka eivät ole kanonisia, vaan hyljeksittyjä, vaikka ovat tunnustettuja monien kirkonmiesten toimesta.

Harhaoppisten joukkoon kuuluvat lisäksi Pietarin evankeliumi; Tuomaan evankeliumi sekä Mattiaan evankeliumi. Harhaoppiset ovat nämä kirjat nimenneet apostolien tekemiksi.

Uuden liiton puolella syntyneiden apokryfikirjojen katsotiin olevan harhaoppisia tekstejä.

Athanasius

Aleksandrian piispa Athanasius vuonna 367 jKr. listaa kanonisen UT:n kirjakokoelman näin, teksti on kursiivissa:

Ei ole epäilystäkään UT:n kirjoista, sillä ne ovat nämä: Neljä evankeliumia; Matteus, Markus. Luukas sekä Johannes. Lisäksi Apostolien teot ja seitsemän, niin sanottua katolista kirjettä seuraavasti: Yksi Jaakobilta, sekä kaksi Pietarilta ja kolme Johannekselta ja näiden jälkeen yksi Juudaalta. Näiden lisäksi on neljätoista kirjettä Paavalilta seuraavassa järjestyksessä: Ensimäiseksi Roomalaisille sitten kaksi Korinttolaisille ja näiden jälkeen Galatalaisille ja Efesolaisille ja Filippiläisille ja Kolossalaisille ja hebrealaisille ja sitten kaksi kirjettä Timoteukselle, mutta yksi Tiitukselle ja viimeinen Filemonille.

Lisäksi vielä Johanneksen ilmestys tämän ja lisäksi on myös muita kirjoja, joita ei voi kanonisoida, mutta joita isät suosittelivat: Salomonin viisaudet, Siirakin viisaudet ja Ester ja Judit ja Tobit ja niin kutsuttu apostolien opetukset ja Paimenkirje. Ensimmäiset kanonisoitakoon, mutta jälkimmäiset apokryfit  ovat harhaoppisten juonia ....

Vanhan liiton puolella kirjoitetut apokryfikirjat olivat harhaoppisten joukossa, jotka eivät kuuluneet vanhan testamentin kaanoniin.

Karthagon kolmas kirkolliskokous

Karthagon kolmas kirkolliskokous vuonna 397 jKr. esitti ja hyväksyi ensimmäisen virallisen kaanonin, johon otettiin mukaan kaikki 27 kirjaa (ne jotka ovat mukana nykyisessä Uudessa Testamentissa). Näin vasta 397 jKr. Rooman katolinen kirkko kanonisoi sen mikä oli ollut olemassa jo muutaman sadan vuoden ajan. Rooman katolinen kirkko ja sen edustajat ylpeilevät usein sillä, että he ovat antaneet Uuden Testamentin kristityille. Mutta totuus kuitenkin on se, että Rooman katolinen kirkko kykeni kanonisoimaan Uuden Testamentin tekstit siksi koska ne olivat käytössä ja yleisesti hyväksyttyjä Jumalan seurakunnissa. Ja Jumalan seurakunta oli niitä käyttänyt jo kauan ennen niiden kanonisointia. Rooman kirkko sai siis kaanonin heitä aikaisemmin eläneiltä, jotka hyväksyivät kaikki nykyään käytössä olevat UT:n tekstit. uuden Testamentin kaanon oli jo olemassa ja käytössä Jumalan seurakunnassa ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien.

Trento 1546 ja apokryfikirjat

Rooman katolinen kirkko antoi käskyn Raamatun sisällöstä vuonna 1546, jolloin Trentossa päätettiin, että Jeromen latinalaisen Vulgatan täytyy olla kirkon virallinen kaanon. Rooman kirkon kaanonin tuli mukaan myös Vanhan Testamentin Apokryfikirjat, jota varhaiset kirkkoisät pitivät harhaoppisena.

Meidän tulee kyetä erottamaan toisistaan katolinen kirkko, joka käsite syntyi vuonna 150 jKr. sekä Rooman katolinen kirkko, joka alkoi muodostumaan vuoden 312 jKr. jälkeen. Rooma julisti kristinuskon vuonna 381 jKr. Rooman valtion uskonnoksi. Rooman uusi uskonto sai nimekseen Rooman katolinen kirkko. Ja näin vasta 381 jKr. Rooman katolinen kirkko syntyi virallisesti. Rooman kirkon virallinen kaanon hyväksyttiin viralliseksi vasta vuonna 397 jKr. Sana katolinen tuli varsin myöhään mukaan kristittyjen sanastoon, mutta Jeesus eikä apostolit opettaneet mitään katolisesta kirkosta. Sanaa katholikos =katolinen, ei löydy UT:n kreikankielisestä tekstistä.

Rooman kirkko ei ole siis antanut meille UT:n kaanonia, vaan Jumala sen antoi UT:n kirjoittajien kautta. Rooman kirkko kanonisoi siis jo olemassa olevat kirjat seurakunnassa olevien kirjeiden perusteella, joissa kirjeet olivat olemassa opetuskäytössä. Rooman kirkon viimeisin kaanon astui voimaan vuonna 1546, jolloin se otti käyttöön harhaoppiset apokryfikirjat. Rooman katolinen kirkko ei siis ole Uuden Testamentin kaanon synnyttäjä, vaan se kokosi sen, joka oli jo muilla täydellisesti käytössä.

Apokryfikirjat

Millä tavalla alkuseurakunta ja sen jälkeläiset ovat erottaneet oikean Raamatun kaanonin ns. apokryfisistä kirjoista, joilla ei ole Jumalan sanan arvovaltaa? Kanonisen arvovallan kirjoituksille antoi se, että ne olivat Jeesuksen opetuslasten kirjoittamia sekä niiden tuli olla yleisesti hyväksyttyjä ja niissä tuli olla oikea Jumalan sanan arvovallan mukainen opetus.

Paavalille Jeesus ilmestyi opettaen häntä ja Pietari hyväksyi hänen palvelutehtävänsä sekä kirjeissään hän antoi Paavalin kirjeille kanonisen arvovallan, siksi Paavalin kirjeet on hyväksytty kaanoniin, vaikka Paavali ei ollut 12 opetuslapsen joukossa; samoin on Luukkaan laita, joka oli Paavalin työtoveri; alkuseurakunta hyväksyi Luukkaan evankeliumin kanoniseksi evankeliumiksi ilman mitään epäilyjä, samoin tulee meidän tehdä.
 

Niin sanotut Uuden Testamentin apokryfikirjat (gnostilaiset evankeliumit) eivät kuulu Raamatun kirjoihin ja suurin osa niistä (apokryfikirjoista) on kirjoitettu toisella vuosisadalla tai myöhemmin; eli ne ovat syntyneet paljon myöhemmin kuin UT:n kanoniset tekstit. Viimeisin kanoninen teksti Ilmestyskirja näki päivänvalon n, 96 jKr. Ilmestyskirja päätti Jumalallisten ilmoitusten ketjun; sen sanoma oli siihen hetkeen ja aina maanpäällisen ihmiskunnan historian loppuhetkeen asti, eikä näin enää tarvittu uusia ilmoituksia, sillä ilmoitus oli jo annettu koskemaan koko ihmiskunnan historiallista aikakautta. Ja sitä ennen oli jo kaikki muu oleellinen sanottu ja tuotu esiin. UT:n apokryfiset kirjat ovat syntyneet paljon myöhemmin kuin Ilmestyskirja, tämäkin kertoo että uudet ilmoitukset olivat ihmisestä lähtöisin, eivätkä omanneet Jumalallista arvovaltaa, sillä Jumalan Raamatullinen ilmoitushistoria päättyi Ilmestyskirjaan. UT:n apokryfikirjoilla on yksi yhteinen piirre, ne ovat gnostilaisvaikutteisia. Gnostilaisille teksteille on myös ominaista seuraavat piirteet; gnostilaisuus asetti itsensä korkeampaan asemaan kuin kristinusko sekä gnostilaisuus ei uskonut Jeesuksen olevan Jumala. Nuo edellä olevat seikat jo itsessään todistavat sen ettei gnostilaisapokryfisilla teksteillä voida todistaa Raamatun opetusta, sillä gnostilaisuus asetti itse itsensä kristinuskoa korkeammalle sekä uskominen Jeesukseen tavallisena ihmisenä teki heistä ihmisiä, joilla ei ollut halua Raamatulliseen uskoon, vaan pikemminkin he halusivat todistaa sen vääräksi korottamalla omaa uskoaan.  Näin gnostilaisia tekstejä ei voida mitenkään pitää kristinuskon alkuperäisinä teksteinä tai kristinuskoon kuuluvina teoksina, sillä gnostilaiset pitivät kristinuskoa vihollisenaan ja gnostilaiset olivat "oikeaoppisia". Tosiasiassa gnostilaiset olivat samassa eksytyksen veneessä kuin kirkkolaitos, kumpaisellakin oli vain erilaiset opetukset, mutta opetuksen innoitus tuli samasta lähteestä, eli pimeyden päämajasta.

Gnostilaisuudessa oli monenlaista vaikutusta esim. jotkut gnostilaiset opettivat, että jumalallisuus saavutetaan miehen ja naisen ykseydellä. Tämä ajatus johti myös jotkut gnostikot tavoittelemaan jumaluutta miehen ja naisen seksiaktin kautta. Mutta oli myös olemassa gnostilaisia, jotka pidättäytyivät sukupuolisuhteista. Kun tiedämme sen tosiasian, että gnostilaiset pitivät kristittyjä vihollisinaan sekä he pitivät itseään kristittyjä parempina ja he halusivat kaikella tavalla osoittaa kristinuskon vääräksi, niin sen tähden syntyivät ns. gnostilaiset evankeliumit, joiden tarkoituksena oli mustamaalata ja vääristää oikea evankeliumi. Gnostilaiset menivät niin pitkälle tässä, että he kirjoittivat evankeliumit "uusiksi" väärentämällä ne; joissa he kuvasivat Jeesuksen tavalliseksi mieheksi, joka yhtyi jumalallisuuteen Maria Madgaleenan kautta. Tuo gnostilainen väite, että Maria Madgaleena oli Jeesuksen vaimo sopi gnostilaisille, koska sillä tavalla he pyrkivät väittämään oman oppinsa oikeaksi ja saivat tukea ajatuksilleen. Ajatus Jeesuksen naimisissa olosta (yhtyminen jumalallisuuteen naisen kanssa) on gnostilaista evankeliumia. Samoin myös tuo toinen seksuaalikielteinen ryhmä sai lisää vettä myllyynsä väittäen "uusien" evankeliumien kautta, että Jeesus vietti synnillistä ja paheellista seksielämää. Näin nuo molemmat ryhmittymät saivat itselleen "uusista evankeliumeistaan" oivia puhemiehiä, joilla he hyökkäsivät kristittyjä ja Raamatun sanomaa vastaan. Se oli ovela juoni toisten mustamaalaamiseksi, mutta onneksi tiedämme sen, että näiden gnostilaisten tekstien innoituksen lähde on ollut pimeyden päämajassa, ja että Raamatussa on totuus siitä kuinka asiat ovat. Raamattu ei kerro Jeesuksen olleen naimisissa, eikä Hän ollutkaan naimisissa, koska Hän ei syntynyt maailmaan naimisiinmenoa varten, vaan siksi, että kuolisi syntiuhrina maailman synnin tähden.
 

Alkuseurakunta ja Raamattu


Alkuseurakunta luki jo olemassa olevia kirjoituksia, joista tietysti ensimmäisenä oli Vanhan Testamentin kirjat. Sen jälkeen seurakuntaan levisi UT:n tekstit, joista viimeisin oli valmis vuonna 96 jKr.

Raamattu kertoo apostoleiden kirjeiden kiertäneen seurakunnissa, joka merkitsee sitä että jo hyvin varhain heidän kirjeensä olivat Jumalan seurakuntien luettavissa.

2Pie 3:15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;

Apostoli Pietari kirjoitti kirjeensä Vähä-Aasiassa ja Aasiassa oleville uskoville. Pietarin kirjoituksesta käy ilmi, että Paavalin kirjeitä luettiin Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa. Eli niin Paavalin kuin Pietarin kirjeitä luettiin Vähä-Aasian ja Aasian seurakunnissa.

Ilm 1:
3 ¶ Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!
4 Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä,

 

Kol 4: 16 Ja kun tämä kirje on luettu teille, niin toimittakaa, että se luetaan Laodikeankin seurakunnassa ja että myös te luette Laodikeasta tulevan kirjeen.

Myös Johanneksen ilmestyskirjaa luettiin Aasian seitsemässä seurakunnassa sen jälkeen, kun se valmistui vuonna 96 jKr. Edellä olevista jakeista käy ilmi, että apostolien kirjeitä kopioitiin ja lähetettiin olemassa oleviin seurakuntiin. Paavali kertoi kolossalaisille, että hänen kirjeensä tuli toimittaa luettavaksi Laodikean seurakuntaan. Apostolien kirjeet siis levitettiin olemassa oleviin Jumalan seurakuntiin ja pikku hiljaa ne tietenkin levisivät kaikkialle, missä oli Jumalan seurakuntia. Esimerkiksi Kleemens Aleksandrialainen (n. 150-n. 215 jKr. tunsi kaikki 27 Uuden Testamentin tekstit ja piti niitä Jumalan sanana.

Jumalan sana ja sen opetus on siis ollut koko ajan Jumalan seurakunnan käytössä kautta sen historian. Lukekaamme siis suurella innoituksella niitä samoja tekstejä, joita luettiin aikoinaan vanhan liiton seurakunnassa (VT) sekä myös alkuseurakunnassa (VT ja UT).

 

Petri Paavola

 

Lähteet:

 

- 33/38 Raamattu
- King James Version 1611

- Uuras Saaranivaara: Jumalan kansan pyhä Raamattu 1993

- Merril F. Unger: Raamatun lukijan käsikirja

- Lauri Pohjanpää: Pyhien saatto kautta aikain
 

 


Linkki
:
Raamatunkäännökset 33/38 ja 1992
- Linkin takana olevassa kirjoituksessa on käyty läpi vuoden 1992 kirkkoraamatun käännösvirheitä.
 

 


 

 





eXTReMe Tracker