Onko uusi Raamatun käännös 1992 hyvä käännös?


Vuonna 1992 valmistui uusi raamatun käännös, josta on kiistelty paljon, nimenomaan sen Raamatullisuudesta. Raamatun komitean käännöstyöryhmässä oli mukana professori Jussi Aro, jonka kommentointi (kursiivissa) paljastaa kuinka epäluotettava 1992 käännös on Raamatun kääntämisen periaatteilla sekä alkukielten sanan vastaavuuksien kääntämisessä.

Miksi Raamattu on käännettävä uudelleen?

Jussi Aro

Nykyinen 1930-luvulla valmistunut Kirkkoraamattumme edustaa pätevästi vuosisadan alun protestanttisen raamatuntutkimuksen tasoa ja tuloksia. Sen kieliasu on arvokas ja juhlallinen; siinä on pyritty säilyttämään suomalaisen raamattukielen perinne aina Mikael Agricolan päivistä lähtien siinä määrin kuin se on mahtunut tuolloin vasta vakiintuneen suomen kirjakielen puitteisiin.

Käännös noudattelee myös varsin pitkälle alkukielien, heprean ja kreikan ilmaisutapoja. Siinä on pyritty johdonmukaiseen sanastolliseen vastaavuuteen, niin että esimerkiksi tiettyjä heprean sanoja säännöllisesti vastaa tietty suomen kielen sana. Myös alkukielten lauseopillinen rakenne ja tyypilliset ilmaisutavat ovat laajalti säilyneet käännöksessä.

Jos pidetään ihanteena tällaista koneellista yhtäpitävyyttä alkutekstin kanssa ja tyylillistä perinteellisyyttä, niin Kirkkoraamattu täyttä edelleenkin varsin korkeat vaatimukset. Voitaisiin ehkä toivoa, että se pelkästään tarkistettaisiin korjaamalla joitakin yksityisiä kohtia, joissa käännös on ilmeisesti virheellinen. Sellaisia voisi kyllä koko Raamatusta löytää paljonkin. Mutta miksi pitäisi koko Raamattu kääntää perusteellisesti uu­delleen? Pieni historiallinen esimerkki voinee valaista asiaa.

Vanhan ajan lopulla tehtiin sil­loisen kristikunnan eri tahoilla useita ansiokkaita käännöksiä eri kielille: etiopiaksi, koptiksi, syyriaksi, armeniaksi, latinaksi, gootiksi, muinaisbulgariaksi. Vuosisatojen kuluessa kaikki nämä kielet muuttuivat perusteellisesti eikä kansa enää ymmärtänyt niitä. Kristillinen tieto heikkeni huomattavasti ja uskonnonharjoitus jäi muotomenoksi. Kun islam aikojen kuluessa valloitti idän vanhojen kirkkojen alueet, lienee eräs syy ollut kirkkojen muinaiskielisyys. Kansa ei ymmärtänyt Raamattua, vaikka kuuli sitä luettavan.

Samanlainen tilanne oli Euroopassa, kun latina oli lähes yksinomaisena kirkkokielenä. Sen sijaan uskonpuhdistuksen periaatteisiin kuului aivan olennaisesti se, että Raamatun on oltava jokaisen luettavissa kielellä, jota hän voi ymmärtää. Monet uskonpuhdis­tuksen ajan käännökset, kuten Lutherin saksalainen ja Kuningas Jaakon komitean englantilainen, tulivat kielialueensa klassikoiksi. Perinteiset protestanttiset raamatunkäännökset täyttivät myös varsin hyvin viestintätehtävänsä yhtenäiskulttuurin piirissä, jossa uskonnonopetus oli tehokasta.

Klassisiksi muuttuneet raamatunkäännökset eivät kuitenkaan enää ole ensisijaisesti viestinnän välineitä. Ne ovat kirjallisuutta ja liturgisia tekstejä, joiden tehtävänä on ennen muuta luoda tunnelmaa.

On kaksi seikkaa, jotka ovat osoittaneet, etteivät perinteiset raamatunkäännökset enää ole riittäviä. Toinen on lähetystehtävä ei-kristillisten kansojen keskuudessa ja toinen evankeliumin tunnetuksi tekeminen jälkikristillisessä, sekularisoituneessa maailmassa.

Lähetyssaarnaajat, jotka ovat kamppailleet Raamatun sanoman siirtämiseksi alkukantaisten tai vieraiden kulttuurien kielille, ovat havainneet korostuneina ne vaikeudet, jotka liittyvät tähän työhön. Sanatarkat käännökset ovat pelottavan alttiita väärinkäsityksille ja väärille tulkinnoille. Raamatun sana on käännettävä, ei sana sanalta vaan ajatus ajatukselta, jotta se tavoittaisi kuulijansa. On pyrittävä saamaan esille sen ydin, ei kuori. Sama pätee vanhojen kulttuurimaiden maallistuneeseen ja välinpitämättömään lukijaan. Jokainen, joka on joutunut vähänkin viestittämään, tietää, että suurille joukoille voi tuskin puhua liian yksinkertaisesti ja selkeästi.

Myös uskonnollisia asioita harrastavat ja Raamattuun suhteellisen hyvin perehtyneet lukijat voi­vat joutua harhojen valtaan perin­näisten käännösten ääressä. Tällainen lukija kuvittelee ymmärtävänsä tekstin, joka on hänelle tuttu lapsuudesta saakka, mutta hän ei tosiasiassa ymmärrä. Usein tekstiin luetaan ajatuksia, joilla ei ole mitään tekemistä sen alkuperäisen tarkoituksen kanssa. Raamatun uskonnollinen terminologia on monella taholla muuttunut suorastaan alkuperäiselle sanomalle vieraiden oppirakennelmien ainekseksi. Usein se on lukijalle sillä tavalla hämärä, että se palvelee vain uskonnollisen tunnelmoinnin välineenä, mutta ei varsinaisesti pu­huttele häntä.

Raamatun uudelleen kääntäminen on näin ollen sittenkin välttä­mätöntä, jottemme joutuisi vaikkapa lievänkin »latinalaistumisen» tai »kirkkoslaavistumisen» uhreiksi. On tarkoitus poistaa tekstin ja ilmaisun päältä vuosisataisia köynnöksiä, hämähäkinverkkoja ja muuta tarpeetonta rekvisiittaa, jotka peittävät alleen tekstin alkuperäisen sanottavan. On tarkoitus myös vähentää niitä aineksia, jotka aiheuttavat että Raamattua luetaan eri tavoin väärin, saadaan siitä vääriä vaikutelmia ja vääriä virikkeitä. On tarkoitus päästää Raamatun sana vaikuttamaan samanlai­sena räjähdysaineena kuin se on alunperinkin ollut.

Uudella raamatunkäännöksellä ei pyritä ilmaisemaan mitään tiettyjä uusia näkemyksiä, uutta teologiaa tai suuntausta. Metodi on lähinnä tieteellinen, ei erityisen teologinen, vaan historiallinen ja kielitie­teellinen. Tahdotaan asiallisesti, kaiken nykyään käytettävissä olevan tietämyksen avulla selvittää, mitä Raamatun kirjoittajat ovat omassa tilanteessaan tarkoittaneet sanoa. Tämä sisällys pyritään siirtämään nykykielelle niin, että sen oleellinen, varsinainen sanottava säilyy. Pyritään siihen, että sanat ovat nykyhetken sanoja, lauserakenne suomalainen, ei heprealainen tai kreikkalainen, fraseologia omaamme, ei kahden ja kolmen tuhannen vuoden takaista.

Jos pelätään, että Raamattu tällä tavoin väärennetään, on aina muis­tettava, että nykyinen Kirkkoraamattu ei koskaan siirry mihinkään kiellettyjen kirjojen luetteloon. On ilmeistä, että sillä tulee jatkuvasti olemaan käyttäjiä, samoin kuin sen ohella on paljon käytetty vuoden 1776 vanhaa Kirkkoraamattua. Onhan se sananmukaisena käännöksenä ainakin paljon parempi »aasinsilta» heprean ja kreikan opiskelijoille kuin uusi käännös kokonaan tulee olemaan.

Aron tekstin kommentointia

Aron teksti on kursiivissa ja minun kommentit ilman kursiivia:

Nykyinen 1930-luvulla valmistunut Kirkkoraamattumme edustaa pä­tevästi vuosisadan alun protestant­tisen raamatuntutkimuksen tasoa ja tuloksia. Sen kieliasu on arvokas ja juhlallinen; siinä on pyritty säi­lyttämään suomalaisen raamattukielen perinne aina Mikael Agricolan päivistä lähtien siinä määrin kuin se on mahtunut tuolloin vasta vakiintuneen suomen kirjakielen puitteisiin.

Käännös noudattelee myös varsin pitkälle alkukielien, heprean ja kreikan ilmaisutapoja. Siinä on pyritty johdonmukaiseen sanastolliseen vastaavuuteen, niin että esimerkiksi tiettyjä heprean sanoja säännöllisesti vastaa tietty suomen kielen sana. Myös alku­kielten lauseopillinen rakenne ja tyypilliset ilmaisutavat ovat laajalti säilyneet käännöksessä.

33/38 käännös on hyvä, joten olisi ollut parempi korjata siitä muutamat virheet ja muuttaa vanhat sanat nykysuomelle, mutta olla uskollinen Raamatun kääntämisen periaatteille. Eli nykysuomen sanatkin olisi voinut kääntää vastaamaan mahdollisimman tarkasti alkukieltä.

Lähetyssaarnaajat, jotka ovat kamppailleet Raamatun sanoman siirtämiseksi alkukantaisten tai vieraiden kulttuurien kielille, ovat havainneet korostuneina ne vaikeudet, jotka liittyvät tähän työhön. Sanatarkat käännökset ovat pelottavan alttiita väärinkäsityksille ja väärille tulkinnoille. Raamatun sana on käännettävä, ei sana sanalta vaan ajatus ajatukselta, jot­ta se tavoittaisi kuulijansa. On pyrittävä saamaan esille sen ydin, ei kuori. Sama pätee vanhojen kult­tuurimaiden maallistuneeseen ja välinpitämättömään lukijaan. Jokainen, joka on joutunut vähänkin viestittämään, tietää, että suurille joukoille voi tuskin puhua liian yksinkertaisesti ja selkeästi.

Sanatarkasta käännöksestä löytää Jumalan sanan ilmoituksen, joka on yksi Raamatun käännöksen päätehtävistä. Epätarkka käännös on enemmän ihmisen ajatuksia kuin Jumalan sanaa. tarkka alkukielille uskollinen käännös ei aiheuta väärinkäsityksiä, mutta epätarkat ja väärin käännetyt kohdat sensijaan aiheuttavat väärinkäsityksiä.

Myös uskonnollisia asioita harrastavat ja Raamattuun suhteellisen hyvin perehtyneet lukijat voivat joutua harhojen valtaan perinnäisten käännösten ääressä. Tällainen lukija kuvittelee ymmärtävänsä tekstin, joka on hänelle tuttu lapsuudesta saakka, mutta hän ei tosiasiassa ymmärrä. Usein tekstiin luetaan ajatuksia, joilla ei ole mitään tekemistä sen alkuperäisen tarkoituksen kanssa. Raamatun uskonnollinen terminologia on monella taholla muuttunut suorastaan alkuperäiselle sanomalle vieraiden oppirakennelmien ainekseksi. Usein se on lukijalle sillä tavalla hämärä, että se palvelee vain uskonnollisen tunnelmoinnin välineenä, mutta ei varsinaisesti puhuttele häntä.

Alkukielelle uskollisesti käännetty Raamattu ei johdata ihmistä harhoihin, mutta sitä vastoin epätarkat käännökset sen tekevät. Raamatun tekstiä ei ole tarkoitus ymmärtää luonnollisella ihmisjärjellä, sillä Jumala avaa uudestisyntyneelle uskovalle (hengelliselle ihmiselle) sanansa Pyhän Hengen kautta. Pyhän Hengen kautta Raamattu avautuu sekä sen sanoma muuttuu uskovan sydämessä myös käytännön elämän tasolle. Raamatun terminologia avautuu Pyhän Hengen kautta, mutta liberaaliteologien ajatuksista Raamatun käännöksiin tulee sinne vierasta liberaaliteologista ajattelua, joka nousee ihmisen ajatuksista eikä Jumalasta. Raamattu tulee kääntää sillä Raamattu kielellä, millä Jumala sen on kirjoituttanut.

Raamatun uudelleen kääntämi­nen on näin ollen sittenkin välttämätöntä, jottemme joutuisi vaik­kapa lievänkin »latinalaistumisen» tai »kirkkoslaavistumisen» uhreiksi. On tarkoitus poistaa tekstin ja ilmaisun päältä vuosisataisia köynnöksiä, hämähäkinverkkoja ja muuta tarpeetonta rekvisiittaa, jotka peittävät alleen tekstin alku­peräisen sanottavan. On tarkoitus myös vähentää niitä aineksia, jotka aiheuttavat että Raamattua luetaan eri tavoin väärin, saadaan siitä vääriä vaikutelmia ja vääriä virikkeitä. On tarkoitus päästää Raama­tun sana vaikuttamaan samanlai­sena räjähdysaineena kuin se on alunperinkin ollut.

Uusi käännös on käännetty liberaaliteologien toimesta, jotka ovat itse tuoneet siihen mukanaan omat hämähäkin verkkonsa sekä liberaaliteologiset rekvisiitat. Näin tehden liberaaliteologit saavat sen aikaan, että Raamattua siis uutta käännöstä monin paikoin luetaan väärin.

Uudella raamatunkäännöksellä ei pyritä ilmaisemaan mitään tiettyjä uusia näkemyksiä, uutta teologi­aa tai suuntausta. Metodi on lähinnä tieteellinen, ei erityisen teologinen, vaan historiallinen ja kielitieteellinen. Tahdotaan asiallisesti, kaiken nykyään käytettävissä olevan tietämyksen avulla selvittää, mitä Raamatun kirjoittajat ovat omassa tilanteessaan tarkoittaneet sanoa. Tämä sisällys pyritään siirtämään nykykielelle niin, että sen oleellinen, varsinainen sanottava säilyy. Pyritään siihen, että sanat ovat nykyhetken sanoja, lausera­kenne suomalainen, ei heprealainen tai kreikkalainen, fraseologia omaamme, ei kahden ja kolmen tuhannen vuoden takaista.

Jos pelätään, että Raamattu tällä tavoin väärennetään, on aina muistettava, että nykyinen Kirkkoraamattu ei koskaan siirry mihinkään kiellettyjen kirjojen luetteloon. On ilmeistä, että sillä tulee jatkuvasti olemaan käyttäjiä, samoin kuin sen ohella on paljon käytetty vuoden 1776 vanhaa Kirkkoraamattua. Onhan se sananmukaisena kään­nöksenä ainakin paljon parempi »aasinsilta» heprean ja kreikan opiskelijoille kuin uusi käännös kokonaan tulee olemaan.

Uudessa käännöksessä on tuhottu paljon Raamatun alkukielen tarkkaa kääntämistä, jossa sanat on käännetty ajatuksiksi, ei sana tarkasti. Aro myöntää, että vanhempi käännös on sananmukaisena paljon parempi käännös kuin uusi käännös tulee olemaan.

1992 käännetty uusi kirkkoraamattu on käännetty ns. dynaamisen ekvivalenssin periaatteella, joka tarkoittaa, että alkukielen mukaisia sanoja ei ole käännetty sanatarkasti, vaan ikään kuin ajatuksiksi. Raamatun ajatukselle ja lauseelle on etsitty suomalaisia vastineita; eli käytännössä kääntäjät ovat kääntäneet oman tulkintansa mukaisesti, kun taas Raamattu tulisi kääntää mahdollisimman tarkasti vastamaan alkutekstiä. 1992 käännös ansaitsee liberaalikäännöksen "arvonimen."

On ilman muuta selvää, että tällainen kääntäminen tuhoaa paljon Raamatun alkuperäistä sisältöä. Toki se on myönnettävä, että myös 1992 käännös on onnistunut paikoin kääntämään jopa 33/38 käännöstä tarkemmin, mutta vain paikoin. Vanha 33/38 on paljon uskollisempi alkutekstille ja tarkempi kuin 1992 käännös, joten on sanomatta selvääkin selvempää, että jos haluaa lukea Raamattua alkulähteen mukaisena, niin valinta on silloin 33/38 käännös. 1992 käännös sisältää monia todella pahoja käännösvirheitä, jotka ovat suuressa ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa. Esimerkkinä 1992 kääntää esim.

1992 käännös: Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan. 5 Moos 32:8

33/38 käännös: Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. 5 Moos 32:8

1992 käännös on ekumeenisen hengen mukainen käännös. Ekumenia uskoo, että jokainen uskonto on tie Jumalan luokse. Ekumeeninen henki on suvaitsevaisuuden henki. Jumala ei todellakaan ole määrännyt kansoille omia jumaliaan, jotka ovat epäjumalia. 33/38 käännös kääntää jakeen Raamatun Hengen mukaan. Muistuu mieleeni edesmennyt Uuras Saarnivaara, joka sanoi: " 1992 käännös on ekumeenis-katolinen käännös. Saarnivaara varoitti aikoinaan, ettei kukaan uskova vaihtaisi 33/38 käännöstä uuteen vuonna 1992 käännettyyn raamattuun, joka on todella liberaalinen sekä ekumeeninen käännös.

Laitan seuraavaksi esiin 5 Moos 32:8;n hebrean kielisen alkutekstin sekä myös kreikan kielisen septuagintan käännöksen, josta myös on lainauksia UT:ssa. Kohdissa on käännös sana sanalta ja jokainen voi huomata kuinka 1992 käännös on todella törkeästi kääntänyt väärin tämän kohdan.



Niin kuin näemme niin ei alkutekstin yhteydessä esiinny sanoja kullekin oman Jumalan, vaan Jumala määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.



Eikä Septuagintassakaan esiinny sanoja kullekin oman Jumalansa. 1992 kääntäjät ovat tehneet tässä kohtaa Majesteetti rikoksen kääntämällä, että Jumala olisi määrännyt kullekin kansalle oman jumalan. Kun Raamatun opetus on, jotta muiden kansojen jumalat ovat epäjumalia ja on vain yksi Jumala; Israelin Jumala, jonka tahto esiintyy Raamatussa. Jumalan sana ei mene ristiriitaan keskenään, vaan kysymyksessä on tahallisesti vääristelty kohta, joka on 1992 käännökseen käännetty tukemaan ekumeenisia yhteys pyrkimyksiä varten, joita ekumeenikot käyvät mm. hindulaisuuden, islamilaisuuden sekä buddhalaisten kanssa. Näin tämä 1992 käännös avaa ovia suurelle ekumeeniselle petokselle, jonka tarkoitus on saattaa koko maanpiiri yhdessä palvelemaan tämän maailman ruhtinasta eli saatanaa.

Uskon, että uuden käännöksen kautta voi ihminen pelastua sekä jopa rakentua jollakin tavalla uskon elämässään. Mutta uusi käännös on niin paljon tuhonnut käännös periaatteillaan kääntäen sana tarkan käännöksen sijasta käännöksen ihmisajatuksen tulkitsemana, että liian paljon on Jumalan sanaan tullut ihmisajatuksia Jumalan sanan tilalle. Mielestäni, jokainen, joka haluaa kunnioittaa Jumalan sanaa lukee vain alkukielelle uskollisia käännöksiä eikä liberaaliteologien ihmismielen mukaisia käännöksiä. Joten suosittelen sinulle ystäväni, jotta et käyttäisi 1992 kirkkoraamattua, vaan alkukielelle uskollisempia käännöksiä.

33/38 käännös on ihan hyvä käännös tai vielä tarkempi Vanha Biblia vuodelta 1776, jota kyllä ymmärtää jos siihen on halua. Hyvä olisi jos lukisit vaikka rinnakkain 33/38 käännöstä sekä Bibliaa. Hyviä käännöksiä ovat myös Aapeli Saarisalon Uusi Testamentti, Toivo Koilon Uusi Testamentti ja Raamattu Kansalle käännös, suosittelen sinulle luettavaksi näitä kaikkia edellä mainittuja käännöksiä.

Petri Paavola 7.3.2004

Linkin takana olevassa kirjoituksessa on käyty läpi vuoden 1992 kirkkoraamatun käännösvirheitä:

kotipetripaavola.com/ Raamattu3338_1992

Lähteet:

- Raamattu 33/38
- Raamattu 1992
- Vanhan Biblia 1776
- Aapeli Saarisalon Uusi Testamentti
- Toivo Koilon Uusi Testamentti
- Ben Asher Hebrew text
- Septuaginta