Lasten kokemukset

Tämä teksti on kokonaisuudessaan sivullani:
Sukupuolineutraali avioliitto

Benoît Talleu on 17-vuotias, joka adoptoitiin Vietnamista lapsena Ranskaan. Hän taistelee homoseksuaalien adoptiota vastaan, koska kukaan ei ajattele adoptoituja lapsia. Benoît sanoi, että jos adoptoidulta lapselta kysyttäisiin mitä hän haluaa, niin vastaus olisi yksi äiti ja yksi isä. Benoît sanoi orpolapsen haaveilevan hänen tulevista vanhemmistaan. Hänen mukaansa tämä ajatus nousee syvältä hänen olemuksestaan, halusta äitiin ja isään. Benoîtin mukaan orpolapsen toiveen tulee olla ensimmäinen huomioonotettava asia. Hänen mukaansa orpolapselle kuuluisi adoption kautta oikeus äitiin ja isään (kasvatusvanhemmat).

Benoîtin mukaan on kyse tarpeen ja haluamisen erosta. Orpo tarvitsee isän ja äidin. Pari tarvitsee lapsen. Benoît sanoo, että hän jättää ihmisten valittavaksi kumpi on tärkeämpää tarve vai haluaminen. Benoîtin mielestä homoparien oikeus adoptoida orpolapsi on petos, sillä se pettää biologisen luottamuksemme. Benoîtin mielestä orpo tarvitsee äidin ja isän. Benoîtin tunnuslause on: Kaikki syntyvät miehestä ja naisesta, miehen ja naisen tulee suorittaa adoptio.

Benoît sanoo ihmisten sanovan, että lapsen on parempi elää homoparin luona kuin orpokodissa. Benoît sanoo, että kuulkaa mitä minä sanon tuollaisesta väitteestä: Tällainen lausunto haiskahtaa epärehelliseltä, sillä kymmenettuhannet heteroparit haluaisivat adoptoida meidät.

Benoît sanoo monien sanovan, että homopari on tyhjää parempi. Benoîtin mielestä tämä on järkyttävää ja homofobiaa. Benoîtin mielestä homot harjoittavat homofobiaa (minun huomioni). Benoîtin mukaan lapselle on parasta, että hänellä on äiti ja isä. Hän sanoi, että jos lapsi on orpokodissa eikä siksi ansaitse äitiä ja isää, niin se on julmaa ja väärin, joka kieltää orpolapselta tasa-arvon.

Benoît sanoo, että homopari saattaa olla hyvinkin rakastavaisia, eikä hän kiellä sitä, mutta orpolapsen tarve äitiin ja isään ei muutu koskaan. Benoîtin mukaan homoparien avioliitto ja adoptio on itsekkyyttä, sillä lain tulee suojella kaikkein heikompia, koska äidit ja isät ovat olemassa lapsia varten.

Benoît Talleun ajatukset kertovat sen kuinka lapsen etujen tulisi olla adoptio asioissa kaikkein tärkein kriteeri kun adoptiota suoritetaan. Lapsen oikeuden tulee olla aina etusijalla ja lapsella tulisi olla oikeus itse saada valita ja päättää haluaako hän adoption kautta kasvatusvanhemmikseen äidin ja isän vai kaksi äitiä tai kaksi isää. Jos lapsi on vielä niin pieni ettei hän kykene sitä päätöstä tekemään itse, niin on lapsen edun mukaista, että hän saa adoption kautta äidin ja isän, sillä onhan se luonnonjärjestyksen mukaista.

Benoît Talleun kokemukset todistavat sen, että orpolapsen suurin kaipaus, tarve ja halu olisi päästä adoption kautta perheeseen, jossa hänellä on äiti ja isä. On julmaa ja vastuutonta riistää lapselta oikeus äitiin ja isään, sillä äidit ja isät ovat olemassa lapsia varten.

Lesboparin kodissa kasvanut lapsi jakaa aikuisena kokemuksiaan ja mielipiteitään asioista, jotka hän koki negatiivisiksi ja ahdistaviksi:

Robert Oscar Lopez kritisoi homofobia-retoriikkaa ennakkoluuloiseksi ja ahdasmieliseksi, koska se leimaa homofobiseksi myös hänen kaltaisensa ihmiset, jotka ovat kasvaneet lesboparin kodissa, eläneet suuren osan elämästään homoseksuaalisessa kulttuurissa, mutta jotka silti vastustavat sukupuolineutraalia avioliittoa, koska he kokevat sen loukkaavan lapsen oikeutta isään ja äitiin. Lopezin mukaan on raskasta tulla leimatuksi homofobiseksi pelkästään sen takia, että hän avoimesti kertoo kokeneensa isän puutteen vaikeana kasvaessaan äitinsä ja tämän naispuolisen kumppanin kotona. ”Pyrkiipä samaa sukupuolta oleva pari toistamaan heteroseksuaalisen vanhemmuuden mallia kohdunvuokrauksen, keinohedelmöityksen, avioeron tai kaupallistetun adoption avulla, he ottavat monia moraalisia riskejä. Lapset, jotka joutuvat näiden moraalisten riskien keskelle, ovat hyvin tietoisia vanhempiensa roolista sen lapselle stressaavan ja tunnetasolla monimutkaisen elämän luomisessa, joka vieraannuttaa heidät kulttuurisista perinteistä kuten isän ja äitien päivästä. Lasten asemasta tehdään vaikea, kun heitä kutsutaan ’homofobisiksi’ pelkästään siksi, että he kärsivät vanhempiensa heille sälyttämästä luonnollisesta stressistä – ja myöntävät sen.

Keinotekoisesti tuotettujen ja hedelmöityshoitojen kautta hankittujen lasten ongelmia ovat isättömyyden tunne ja ahdistuksen taakka. Lapsi kasvaa ahdistuksen keskellä, jossa äiti on tietoisesti saattanut lapsen tilaan, jossa he eivät tunne eivätkä voi olla yhteydessä omaan biologiseen isäänsä. Tällaisia tapauksia on jo nykyään liian paljon ja yksikin tällainen tapaus on liikaa.

Monet lesboparien kasvattamat lapset kokevat sen vaikeana, ettei heillä ole suhdetta biologiseen isäänsä. Monilla lapsilla tällaisessa tilanteessa vaikeuksia sekä ahdistuksia kasvaa kahden naisen kodissa. On myös sanomatta selvää, että homomiesten perheiden lapset kärsivät biologisen äidin puutteesta kokien ahdistusta sydämessään.

Tällä hetkellä 66-vuotias Jean-Dominique Bunel kertoo lapsuuden kokemuksiaan ahdistaviksi. Kaksi naista kasvatti hänet. Jean-Dominique sanoo, että hän on kärsinyt isän puutteesta, isän jokapäiväisestä läsnäolon puutteesta sekä maskuliinisen esimerkin puutteesta. Jean-Dominique sanoo että elämä ilman isää oli kuin kokemus amputaatiosta.

Tapio Puolimatka kertoo Yalen yliopiston psykiatrin Kyle Pruettin (Kyle Pruett: Fatherneed, New York, Broadway, 2000) tutkimuksesta, jossa lasten on todella vaikeata elää tietynlaisessa välitilassa ilman suhdetta biologiseen isäänsä:

Yalen yliopiston psykiatri Kyle Pruett (2000: 207) päättelee tutkimustyönsä pohjalta, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä ja ilman isää kasvaneilla lapsilla on tyydyttymätön ”nälkä isän pysyvää läsnäoloa kohtaan”. Hänen tutkimuksensa sopii yhteen avioeroa ja yksinhuoltajuutta koskevien tutkimusten kanssa, joissa tuodaan esille samanlainen isän ikävä. Pruettin tutkimus tuo myös esille, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä lapsilla, joilla ei ole tietoa isästään, on syviä ja häiritseviä kysymyksiä biologisesta alkuperästään ja perheestä, josta he ovat biologisesti peräisin. Nämä lapset eivät tunne isäänsä eivätkä isänsä sukua, ja heistä on vastenmielistä elää eräänlaisessa välitilassa ilman suhdetta biologiseen isäänsä (Pruett 2000:204-208) (Tapio Puolimatka: Lapsen ihmisoikeus, oikeus isään ja äitiin, s. 43,44)

Tutkimukset osoittavat kiistattomasti, että keinohedelmöityksen tuloksena syntyneillä lapsilla, joilla ei ole tietoa biologisista vanhemmistaan esiintyy häiriöitä ja oireita sekä juurettomuutta, koska he joutuvat elämään epänormaalissa välitilassa ilman yhteyttä omaan biologiseen vanhempaansa.

Alana Newman todistaa omista negatiivisesta kokemuksestaan, jotka aiheutuvat keinohedelmöityksen kautta syntymisestä:

Minä sain alkuni nimettömän luovuttajan sperman avulla toteutetusta keinohedelmöityksestä. Vaikka äitini tarkoitus oli hyvä ja hän rakasti minua syvästi, vastustan jyrkästi tällaista käytäntöä. – – Vaikka on hyväntahtoista kunnioittaa erilaisia perheitä, tällainen kunnioitus on joskus suoranaisessa ristiriidassa lasten oikeuksien kanssa: lapsella on oikeus luoda suhde omiin biologisiin vanhempiinsa ja kasvaa heidän hoidossaan. Lapsella on oikeus siihen, ettei häntä myydä tai hänestä käydä kauppaa tai ettei häntä luovuteta pois, ellei se ole välttämätöntä. Jokaiselta yksinäisen henkilön tai samaa sukupuolta olevan parin hankkimalta lapselta kielletään määritelmän mukaan suhde ainakin yhteen biologiseen vanhempaansa, ja siksi kyseessä on ihmisoikeuksien loukkaus… … Kärsin henkistä tasapainoa heikentävistä identiteettikysymyksistä, epäluottamuksesta ja vihasta vastakkaista sukupuolta kohtaan, esineellistämisen kohteeksi joutumisen tunteista – ikään kuin olisin olemassa vain toisten leikkikaluna. Tunsin itseni tieteelliseksi kokeeksi. (Alana Newman: Testimony of Alana S. Newman. Opposition to AB460. To the California Assembly Committee on Health, April 30, 2013)

Alanan todistus on hyvin vaikuttava sekä erittäin surullinen, joka meidän tulisi ottaa hyvin vakavasti. Alana sai alkunsa nimettömän luovuttajan sperman avulla toteutetusta keinohedelmöityksestä. Huolimatta siitä, vaikka Alanan äiti rakasti häntä, niin hän vastustaa jyrkästi keinohedelmöityksiä.

Alana kiteytti aivan loistavasti sen kuinka hyväntahtoinen kunnioittaminen erilaisia perheitä kohtaan on joskus jyrkässä ristiriidassa lasten oikeuksien kanssa. Alana kokee ihan oikein, että lapsella tulee olla oikeus muodostaa suhde omiin biologisiin vanhempiinsa ja kasvaa yhdessä heidän kanssaan. Alana pitää ihan oikein ihmisoikeuden loukkauksena sitä kun lapselta riistetään suhde ja oikeus omaan biologiseen vanhempaansa.

Alana kärsii vakavista ongelmista mm. identiteettikysymyksistä, joka heikentää henkistä tasapainoa. Alana kärsii epäluottamuksesta ja vihasta vastakkaista sukupuolta kohtaan. Hän kärsii esineellistämisen kohteeksi joutumisen tunteista. Hän kokee olleensa olemassa vain toisten leikkikaluna. Hän tunsi olevansa tieteellinen koe. On sanomatta selvää, että Alanan elämä on poissa raiteiltaan, kun häneltä on riistetty oikeus biologiseen isäänsä.

Alanan kauhistuttava esimerkki puhuu sen puolesta, että lapselle on vahingollista kasvaa sellaisessa ympäristössä, jossa hän joutuu erotetuksi omasta biologisesta vanhemmastaan aikuisen ihmisen itsekkään valinnan takia. Tästä näkökulmasta katsottuna homoseksuaalien halu lapsiin rikkoo lapsen ihmisoikeutta, sillä lapsella pitäisi olla oikeus kasvaa ja kehittyä omien biologisten vanhempien kanssa.

Alanan esimerkki osoittaa myös sen kuinka tärkeää lapselle on perhe, jossa hän saa kasvaa omien biologisten vanhempiensa kanssa. Avioero on myös sellainen asia, joka kaikkein eniten rikkoo lapsen persoonallisuutta, koska lapselle on parasta kasvaa yhdessä biologisten vanhempien kanssa. Olisi parasta, että vanhemmat sopisivat riitansa ja ajattelisivat lapsensa parasta. Väkivalta perheessä sekä oman terveyden vaarantaminen tai hengenvaara ovat asioita, jotka ovat poikkeustapauksia erillään asumiseen.

Petri Paavola

Lähteet:
33/38 Raamattu
Biblia 1776
King James Version 1769