Nature

Etusivulle | Raamatunopetuksia | Anna palautetta | SaulusMedia | Petri - Youtube    

Illuminaatti valtaeliitti okkultismi

Maailman "eliittiväki" illuminaatit, joihin kuuluvat myös korkean tason politiikkoja, valtioiden päämiehiä, uskonnollisia johtajia, pankkiireita jne. harjoittavat lapsiuhri rituaaleja. Illuminaatit luottavat siihen etteivät ihmiset voi uskoa heidän tekevän törkeitä ja kauhistuttavia rikoksia, koska he ovat maailman valtaeliittiä. Heidän tekemänsä rikokset ovat niin kauhistuttavia ja hirvittäviä, että monet ihmiset eivät usko niiden olevan totta. Ikävää ja valitettavaa on, että se on kuitenkin totta, sillä osa (ei kaikki) maailman valtaeliittiä osallistuu okkultistisiin ja saatanallisiin rituaaleihin. Valtaeliitin rikokset perustuvat juuri siihen, että kun he tekevät tarpeeksi kauhistuttavan asian, niin he luottavat siihen ettei kukaan usko sitä ja siksi he saavat jatkaa kauhistuttavia tekosiaan.

Ympäri maailmaa syksyllä illuminaattien seremonioissa tapetaan tuhansia lapsia. Satanistit uskovat saavansa voimaa tappamisten kautta. He voivat repiä sydämen irti ihmiskehosta ja paloitella sen osiin. Pääsiäisen aikana tapetaan aikuisia ihmisiä.

Näihin rituaaleihin kuuluu myös seksiriitit, joita tehdään jopa nuorille lapsille. Seksiriitin uskotaan lisäävän voimaa sekä synnyttävän pelkoa ja lisäävään salaseuran jäsenten solidaarisuutta. Rituaalien kautta valtaeliitti etsii itselleen maallista valtaa ja voimaa sekä menestystä, jota he saavat palvoessaan saatanaa. Heidän menestymisensä hinta on kova, sillä he maksavat siitä lopulta iankaikkisesti kadotuksessa elleivät he tee parannusta ja tule Raamatulliseen uskoon.

Illuminaatin jäsenet elävät kaksoiselämää, sillä he ottavat osaa näihin saatanallisiin rituaaleihin ja samaan aikaa toimivat yhteiskunnassa korkeassa asemassa kuten politiikkoina, lääkäreinä, psykologeina, terapeutteina, pankkiireina, lakimiehinä, hallitusten jäseninä, uskonnollisina johtajina ja vaikuttajina jne. He ovat vapaamuurarien eliittiä. He ovat eliitin jälkeläisiä, joita on lapsesta asti harjoitettu olemaan illuminaattien eliittiä.

Illuminaatit käyttävät ihmisiä seksuaalisesti hyväkseen. Illuminaatti on soluttautunut kaikkiin uskontoihin ja pyrkii hallitsemaan niitä. Tästäkin syystä nykyään pyritään harjoittamaan ekumeniaa kaikkien uskontojen ja uskonnollisten sekä hengellisten yhteisöjen kanssa. Vatikaanilla on vahva ote illuminaateissa. Illuminaatti on homo-agendan, Aids:n ja seksuaalisen vallankumouksen takana. Illuminaatit vihaavat kaikkea mitä Raamatun Jumala ja totuus edustavat.

Vuosittain n. 700 000 alaikäistä lasta katoaa Yhdysvalloissa sekä lukematon määrä lapsia ja aikuisia ympäri maailmaa. Osa kadonneista löytyy elävinä ja osa kuolleina. Monia heistä ei koskaan löydetä, sillä he päätyvät sieppauksen seurauksena saatanallisen rituaalin uhreiksi.

Saatanallinen rituaalinen uhri- ja juhlakalenteri paljastaa sen kuinka kauhistuttavia ovat illuminaattien rituaalit:

 

Päivä

Juhla

Tyyppi

Uhri ja käyttö

Ikä

Tam. 1

Uuden vuoden päivä

 

Druidien juhla päivä

15-33

Tam. 7

Pyhän Winebaldin päivä
 

veri

eläin tai ihmisuhri ja silpominen

miespuolinen jos ihminen

Tam. 17

Saatanallinen juhla

seksuaalinen

oraali, anaali, vagina

7-17 naispuolinen

Tam. 20-27

Sieppaus, seremoniallinen valmistelu ja uhrin pitäminen kynttelinpäivään

seksuaalinen ja veri

oraali, anaali, vagina
ihmisuhri

naispuolinen tai lapsi (mikä tahansa ikä)

Tam. 29

Pyhän Agnes aatto

 

kirousten lausuminen

 

Hel. 2

Kynttelinpäivä
(Sapatti juhla)

veri

eläin tai ihmisuhri

 

Hel. 2

Saatanallinen juhla

seksuaalinen

oraali, anaali, vagina

7-17 naispuolinen

Hel. 25

Pyhän Walpurgisin päivä

veri

Veri yhteys ja silpominen

mikä tahansa ikä

Maa. 1

Pyhä Eichatadt

veri

ihmisen veren juominen voiman ja kunnianosoitus demoneille

mikä tahansa ikä (mies- tai naispuolinen)

Maa. 15,17

Eides

 

 

 

Maa. 20
päivä vaihte-
lee

Kevät päiväntasaus
(Sapatti juhla)
(Suuri hedelmällisyyden sapatti)

orgiat

oraali, anaali, vagina

mikä tahansa ikä (mies- tai naispuolinen tai eläin)

 

Shrovetide - kolme päivää ennen tuhkakeskiviikkoa
noitien sapatti)

 

 

 

päivä vaihte-
lee

Pitkäperjantai
kärsimyksen päivä
(Kristuksen kuolema)

veri

ihmisuhri

miespuolinen aikuinen

päivä vaihte-
lee

Pääsiäsaaton päivä

veri

ihmisuhri

mies- tai naispuolinen
(aikuinen)

Huh. 21-26

Sieppaus, seremoniallinen valmistelu ja uhrin pitäminen

 

 

 

Huh.24

Pyhän Markuksen päivä

 

ennustaminen ja yrttien kerääminen

 

Huh. 26 - May 1

Suuri huipentuma

De Meur

oraali, anaali, vagina
Baalin ruumis

1-25 (naispuolinen)

Huh. 30

Walpurgisnacht
Roodmas Day

veri

eläin tai ihmisuhri

mikä tahansa ikä

 

Beltanen aatto (juhlaa usein juhlitaan kokon ja hedelmällisyys riittien kanssa - suurin noitien sapatti

 

 

 

Tou. 1

Beltane
Walpurgisin päivä
vapunpäivä

 

Druidien tulijuhla
noitien kokous jäseneksi vihkiminen

 

Kes. 21
päivä
vaihte-
lee

Juhla päivä
(Kesä päivänseisaus)

orgiat

oraali, anaali, vagina
eläin tai ihmisuhri

mikä tahansa ikä (mies-, naispuolinen tai eläin)

Hei. 1

Demonien juhla

veri

Druidien seksuaalinen yhteys demonien kanssa

mikä tahansa ikä (naispuolinen)

Hei.20-26

Sieppaus, seremoniallinen valmistelu ja uhrin pitäminen suureen huipentumaan

 

 

 

Hei. 25

Pyhän Jaakobin päivä

 

yrttien kerääminen

 

Hei. 27

Suuri huipentuma (5 viikkoa, 1 päivä kesä päivänseisauksen jälkeen)

Da Meur

oraali, anaali, vagina
ihmisuhri

naispuolinen (lapsi tai aikuinen)

Elo. 1

Sadonkorjuun päivä
(Sapatti juhla

veri

eläin tai ihmisuhri

mikä tahansa ikä (mies- tai naispuolinen)

 

(Auringon jumalan juhla, sadonkorjuu kauden alku)

 

 

 

Elo. 3

Saatanallinen juhla

seksuaalinen

oraali, anaali, vagina

7-17 (naispuolinen)

Elo. 24

Pyhän Bartholomin päivä
(suuri sapatti  ja tuli juhla)

 

suuri yrttien kerääminen

 

Syy. 7

Avioliitto pedon kanssa

seksuaalinen

uhri, silpominen

vauva- 21 (naispuolinen)

Syy. 21

Keskiyön pyhä leipä

veri

silpominen ja käsien poistaminen - käden kunniaksi

(naispuolinen)

Syy. 22
päivä
vaihte-
lee

Juhla päivä
(syksyn päiväntasaus)

orgiat

oraali, anaali, vagina

mikä tahansa ikä

Lok. 13 - 30

Pyhäinmiesten aaton päivän  valmistelu, Samhain (Halloween)
sieppaus, pitäminen ja hernkilökohtainen seremoniallinen ihmnisuhrin valmistelu

 

 

 

Lok. 28-30

Satanistien suuri pyhä päivä koskien Halloweenia

veri

joka päivä ihmisuhri

mies- tai naispuolinen)

Lok. 30-31

Pyhäinmiesten aaton päivä ja Hallooween yö

veri ja seksualinen

seksuaalinen huipentuma (orgasmi), yhetsy demonien kanssa, eläin tai ihmisuhri

mikä tahansa ikä (mies-, naispuolinen tai eläin)

Mar. 1

Satanistien suuri pyhä päivä koskien Halloweenia

veri

ihmisuhri

mikä tahansa ikä (mies-, naispuolinen tai)

Mar. 4

Saatanallinen juhla

seksuaalinen

oraali, anaali, vagina

7-17 (naispuolinen)

Jou. 22

Talvipäivänseisaus
(Sapatti juhla)
(Juhla päivä)

orgiat

oraali, anaali, vagina

mikä tahansa ikä (mies-, naispuolinen tai eläin)

Jou. 24

Demonien juhla

Da Meur

Suuri huipentuma

mikä tahansa ikä (mies-, naispuolinen tai eläin)

 

Jouluaatto

veri

Ruumiin osien vastaanottaminen joululahjoiksi

miespuolinen vauva

Ilm 18:
10 he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa ja sanovat: "Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!"
11 Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa,
12 kaupaksi tuotua kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja kaikkinaista hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja kaikenlaisia kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä,
13 ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja.

Raamattu tuo esille sen kuinka suuri Babylon, eli uskonnollinen portto (Rooman katolinen kirkko) harjoittaa ihmiskauppaa lopunaikana. Tämä tarkoittaa sitä, että katolisen kirkon sisällä oleva saatanalliseen rituaaleihin osallistuva valtaeliitti maksaa rahalla ihmissieppaajille korvauksen siitä että he sieppaavat ihmisiä tapettaviksi saatanallisen mustan messun rituaalisiin menoihin. Illuminaatit ovat myös mieltyneet seksuaalisiin rituaaleihin sekä he palvovat ja kunnioittavat jumalattaria. Hekin ovat osallisia tähän ihmiskauppaan, jota lopunaikana harjoitetaan koskien ihmisten surmaamista saatanallisen rituaalien tähden. Katolisen kirkon johto ja jesuiitat ovat kytköksissä illuminaatteihin.

Amerikkalainen TV ja radiojuontaja Alex Jones on monien vuosien aikana paljastanut maailman valtaeliitin (uuden maailmanjärjestyksen rakentajat) rikollista toimintaa. Jones on sanonut, että kun hän tutkii valtaeliitin toimia, niin hyvin usein esille nousee valtaeliitin pakkomielle okkultismiin. Jones sanoo, että okkultismin pakkomielle on kytköksissä niin presidentteihin kuin politiikkoihin sekä suurten firmojen johtajiin. Alex Jones teki kaksi tuntia kestävän dokumentin nimeltä Dark Secrets: Inside Bohemian Grove (Pimeät salaisuudet: Bohemian Groven sisäpuolella), joka paljastaa sen kuinka valtaeliitin jäseniä kokoontuu vuosittaiseen salaseuran salaiseen kokoontumiseen, johon kuuluu ihmisuhrin uhraaminen. Jonesin mukaan on kyse muinaisesta Babyloniasesta lusiferisisesta (saatanallinen) seremoniasta, johon valtaeliitin edustajat osallistuvat. Voit katsoa dokumentin alla olevasta youtube suoralinkistä (video on poistettu netistä):

Jonesin dokumentti paljastaa sen saman tosiasian, josta ilmestyskirjakin kertoo, eli sen että lopunajan ihmiskunnassa tehdään muinaisen Babylonian kauhistuttavia rituaalimurhia ja muita kauhistuksia.

Alex Jones haastatteli tästä aiheesta David Gergeniä, joka on poliittinen kommentaattori ja entinen presidentillinen neuvonantaja toimien neuvonantajana seuraavien presidenttien hallintokaudella: Richard Nixon, Gerald Ford, Ronald Reagan, Bill Clinton. Alex Jonesin haastattelusta ja videoklipistä käy ilmi, että Bohemian Groven salaseura on olemassa ja toiminnassa.

Alex Jones kysyi Gergeniltä: Okei, viimeinen kysymys. Luin monia vuosia sitten Washington Timesin artikkelin, missä kommentoit organisaatiota ja nyt se on Wall Street Journalissa, se on ollut monissa erilaisissa lehdissä ja se on Bohemian Grove. Ja takaisin siihen mitä se oli 1996 kun ryhdyit Clintonin avustajaksi. He olivat republikaaneja, jotka kritisoivat sinua. Oi, mitä Bohemian Grovesta. Ja sitten sinä huomioit heidät sanomalla; Hei, en juossut alasti metsässä. Mitä tämä tarkoittaa?

Sen jälkeen videoklipissä näytetään lehtiartikkeliä ja sanotaan: Tässä on aikaisemmin mainittu Washington Timesin artikkeli, missä hän sanoi, että minä en juossut alasti kuten he tekivät.

David Gergen vastaa: Minä en tiedä mitä lainausta siteeraat, en ole tietoinen sellaisesta lainauksesta. Oh, kuuntele, uh, minä olen ... uh Bohemian Groven iloinen jäsen. Pidän ihmisistä, jotka tulevat sinne ja uh, minulle on todella sopimatonta puhua, uh, tästä ryhmästä.

Jones: Oletko ollut siellä polttohautauksen seremoniassa?

Gergen: Uh, rehellisesti tämä uh, en usko tämän olevan sellaista, josta minun tarvitsee puhua sinulle.

Jones: Niinkö?

Gergen: Pitää paikkansa.

Jones: Olen Alex jones ja minä hiivin sinne 2000. Minä olen se kaveri joka tein sen avoimen julkiseksi, Minulla on video, se on ollut kansallisessa TV:ssä.

Gergen: Halveksun sinua siitä.

Jones: Niinkö?

Gergen: Kyllä.

Jones: Sinne on menossa paljon julkisia virkamiehiä, eikä meidän olisi syytä tietää?

Gergen: Sinä, sinä otit, en tiedä sinusta mitään, enkä tiedä mitään filmistäsi. Mutta jos menet sinne ymmärtäen, olet rikkonut sen julkaisemalla filmin ja minä en sen tähden kunnioita sinua.

Jones: Niinkö?

Gergen: Sinä, sinä ymmärsit kun menit sinne ettet voi tehdä sitä filmiä. Oliko, oliko sinulla se ymmärrys kun menit sinne?

Jones: Ei.

Gergen: Törmäsitkö siihen?

Jones: Kyllä.

Gergen: Kyllä ja siellä ei ole kulkulupa kylttejä myöskään, eihän?

Jones: Ei, he laittoivat niitä jälkeenpäin. Minä vain kävelin sisään.

Gergen: Olen pahoillani, olen pahoillani herra, olen ollut siellä ennenkin. Tiedän mitkä olosuhteet ovat ja olen pahoillani sinä rikoit yhteisymmärryksen. Se ei ollut herrasmiesmäisesti tehty.

Jones: Mutta rituaali, onko rituaali aito?

Gergen: Herra, uh, kaikki mitä sinä uh, minä minä en ole sinulle velkaa tätä keskustelua. Sinä, sinä, sinä olet tehnyt sen mitä sanotaan väijytys journalismiksi ja minä halveksun sinua sen tähden. Joten kiitos ja näkemiin.

Jones: Olitko koskaan rituaalissa?

Gergen: Se ei ole sinun asiasi.

Gergen on lähtemässä pois haastattelusta, mutta kääntyy ympäri ja sanoo.

Gergen: Kuuntele, kuuntele sinä kuljet ympäriinsä ja teet ihmisten kanssa yhteisen sopimuksen rikkoen sen, väijyt ihmisiä kaduilla joka on sopimaton journalismin muoto ja jos haluat harrastaa sitä, niin siitä vain, mutta älä vaadi muita kunnioittamaan sinua. Voit olla vapaa amerikkalainen kuten kuka tahansa, mutta jos haluat olla epäkohtelias tai töykeä tai et herrasmies, niin se riippuu sinusta.

Gergen myöntää haastattelussa olleensa mukana Bogemian Grove toiminnassa mukana metsikössä. Gergen tuo myös sen esille, että rituaaliin osallistujat hyväksyvät sen ettei rituaalia saa kuvata. Gergen oli todella vihainen siitä että Jones kuvasi salaa rituaalin. Täten on kiistaton tosiasia, että Bohemian Grove salaseura on olemassa, joka suorittaa karmeita rituaaleita. Sekin on kiistaton tosiasia, että rituaaleissa on ollut alastomia salaseuran jäseniä. Valtaeliittiin kuuluvat salaseurojen jäsenet suorittavat ihmisuhreja sekä perverssejä rituaaleja saatananpalvonta menoissaan.

Aiheeseen liittyviä muita youtube videoita:



Pedro Romero kertoo, että monet katolisen kirkon sisällä olevat papit ovat päivällä kirkon pappeja ja yöllä satanisti pappeja. Romeron mukaan paavi Johannes Paavali II kuului saatanalliseen mustaan veljeskuntaan. 

Pedro Romero on entinen saatanan pappi, joka kertoo asioita valtaeliitin toimista, joita on vaikea uskoa todeksi. Hän tuo esille, että esimerkiksi Coca Colan ja Walt Disney production omistajissa on satanisteja. Romero sanoi, että Coca Cola teki sopimuksen saatanan kanssa, joka lupasi tehdä yhtiöstä maailman ykkösbisneksen. Sopimukseen kuului, että joka toinen kuukausi yhtiön tulee uhrata saatanalle kolme ihmistä, jotka päätyvät uhrattaviksi ja pullotettaviksi.

Romeron mukaan Sonrics yhtiö saa joka lokakuun 31. päivä suuren summan rahaa, joilla rahoitetaan projektia, jonka kautta joihinkin yhtiön makeisiin lisätään myrkyllisiä aineita kuten huumeita jne. että se aiheuttaisi monen lapsen kuoleman, joiden kuolinsyytä ei kuitenkaan saataisi selville, eikä voida yhdistää makeisiin.

Romeron mukaan satanistien vaikutus tulee tavallisen ihmisen kotiin elokuvien, lelujen, sarjakuvien, musiikin jne. kautta eikä ihmisillä ole hajuakaan siitä että heidän ajatusmaailmaansa ja mieleensä vaikutetaan ja muokataan koko ajan saatanallisten asioiden kautta.

En itse väitä, että Romeron kertomat asiat ovat totta, mutta pidän sitä kuitenkin mahdollisena. Coca Colan haitallisista vaikutuksista saa tietoa esimerkiksi netistä. Coca Cola sisältää mm. fosfaatteja ja fosforihappoa. Fosforihappo on haitallista elimistölle. Liika fosfori elimistössä aiheuttaa sydän- ja munuaisongelmia, osteoporoosia, lihaskatoa sekä joidenkin tutkimusten mukaan ennenaikaista vanhenemista. Coca Colassa on syöpää aiheuttavaa väriä.

Romeron esille tuoma asia, jonka mukaan joihinkin Coca Cola pulloihin on lisätty ihmisuhrien jäänteitä ja verta, ei tietenkään tarkoita sitä, että tällaiset pienet erät menisivät yleiseen jakeluun, vaan ne menisivät okkultistien käyttöön, jos tämä on ylipäänsä totta.

Romeron kertomusta on vaikea uskoa todeksi, mutta Raamattu todistaa sen ainakin todeksi, että valtaeliitti on sekaantunut ihmisten tappamiseen:

Ilm 6:8 Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.

Raamattu sanoo, että maan pedot tappavat ison määrän ihmisiä lopunaikana. Ilmestyskirjan  peto on liitetty ilmestyskirjassa Babylonian porttoon, joka tarkoittaa sitä että maan peto on antikristillinen voima, eli uuden maailmanjärjestyksen valtaeliitti, joka on tappanut ja tulee tappamaan tuhansittain ihmisiä joka vuosi rituaalimurhien kautta. Valtaeliitin suunnitelmissa on myös maapallon väestönvähennys ohjelma, joka tarkoittaa sitä, että he pyrkivät erilaisin keinoin vähentämään maailman väkilukua. Maapallon väestönvähennys tarkoittaa kirjaimellista ihmisten surmaamista, jota tehdään myös peitellysti erilaisten asioiden kautta.

Maailmassa on noin 7 miljardia ihmistä ja maailman luonnonvarat alkavat loppumaan ja siitä ei riitä kaikille, niin sen tähden maailman valtaeliitti suunnittelee ihmisten surmaamista kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ilmestyskirjan kuudes luku kertoo minkälaisten asioiden kautta ihmisiä kuolee suuria määriä:

Miekka on esikuvaa sodasta, joka tarkoittaa sitä, että lopunaikana ihmisiä kuolee suuria määriä ihmisiä erilaisissa sodissa. Ihmisiä kuolee nälkään, joka tarkoittaa sitä, että lopunaikana on paljon ihmisiä, jotka näkevät nälkää ja kuolevat sen tähden. Rutto tarkoittaa kulkutauteja ja epidemioita. Tämä tarkoittaa sitä, että lopunajan maailmassa ihmisiä kuolee paljon erilaisiin kulkutauteihin ja epidemioihin. Maan petojen kautta tarkoittaa maailman valtaeliittiä, jotka voivat olla monien sotien ja konfliktien takana. Samoin valtaeliitti voisi estää nälänhädän, mutta he eivät tee sitä, vaan antavat ihmisten kuolla nälkään. Samoin valtaeliitti ei halua lääketieteen ratkaisevan maailman terveysongelmia, siksi niin monia tiedemiehiä kuolee lavastettujen sekä suunniteltujen kuolemien kautta. Sitten on oma lukunsa valtaeliitin suorittamat rituaalimurhat, joissa ihmisiä tapetaan ja uhrataan saatanalle.

Moni lukija voi ihan aiheellisesti ajatella, että jos tämä olisikin totta, niin mitä valtaeliitti hyötyy ihmisten surmaamisesta ja saatanan palvomisesta/palvelemisesta? Raamattu antaa tähänkin kysymykseen vastauksen:

2 Tim 2:
24 Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
25 hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden
26 ja selviävät perkeleen pauloista, joka on heidät vanginnut tahtoansa tekemään.

Matt 4:
8 Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
9 ja sanoi hänelle: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua".
10 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: ‘Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman’."

Raamatun sanan mukaan ihmiset ovat synnin orjuudessa ja tämä maailman ihmiset ja valtakunnat ja niiden loisto (raha, omaisuus, talous) on saatanan halussa. Pahuuden ja saatanan palvelemiseen liittyy kaikenlainen pahuus sekä myös ihmisuhrit saatanalle ja näihin ihmisen tulee sitoutua, joka suostuu avoimesti sydämessään palvomaan saatanaa. Se ihminen joka suostuu avoimesti sydämessään palvomaan ja palvelemaan saatanaa saa siitä saatanalta "palkkioksi" tämän maailman mammonaa ja mainetta (rahaa, valtaa, kuuluisuutta, nautintoja himoihinsa jne.). Hinta joka siitä täytyy maksaa on hirvittävä, sillä se johtaa iankaikkiseen kadotukseen ellei ihminen tee parannusta ja usko Herraan Jeesukseen.

Koska maailman valtakuntien loisto on saatanan hallussa, niin sen tähden maailman valtaeliitti pitää hallussaan maailman rahavaroja sekä poliittista, taloudellista ja uskonnollista vaikutusvaltaa, koska he palvelevat saatanaa. Asia voi kuulostaa uskomattomalta, mutta kaikki asiatodisteet todistavat sen puolesta, että osa maailman valtaeliittiä palvelee saatanaa.

Malaysia Airlinesin MH17 lentoturmaan liittyy muutamia asioita, jotka herättävät kysymyksiä. New York Timesin journalisti siteerasi lentoviranomaista, jonka mukaan Malaysia Airlinesin lento MH17 (kone tyyppi Boeing 777) teki ensimmäisen lentonsa heinäkuun 17. päivä 1997, eli seitsemäntoista vuotta sitten. Malaysian Airlines lento MH17 ammuttiin alas 17. päivä heinäkuuta 2014.

Voiko kyse olla pelkästä huonosta sattumasta vai onko kyseessä illuminaatin teko? Lentoon ja koneeseen liittyy numerokoodi seitsemän ja seitsemäntoista, jotka toistuvat koko ajan. Vuosi 2014 numeroista saadaan laskettua numero seitsemän. Malaysia Airlinesin lento MH17 lensi lentotasolla 330, kun se katosi tutkasta. Numero 33 on vapaamuurareiden (illuminaateissa on vapaamuurareita) korkein aste. Voiko kaikki symbolisuus sekä numerokoodit olla sattumaa vai oliko tosiaan kyse illuminaatin teosta, jonka tarkoituksena oli uhrata tietty määrä ihmisiä tiettynä tarkalleen määrättynä hetkenä? En väitä, että näin on, mutta sekin voi olla mahdollinen selitys koneturmalle.

Malaysia Airlines lento MH17 lennolla uskotaan olleen useita ihmistä, jotka olivat matkalla AIDS konferenssiin Australiaan heidän joukossaan oli HIV/AIDS tutkijoita ja terveysalan ihmisiä sekä aktivisteja. Koneen eräs matkustajista oli tunnettu HIV/AIDS huippututkija Joep Lange. Amerikan presidentti Barack Obama vahvisti, että lähes kolmannes matkustajista olivat tutkijoita, terveydenhuollon ammattilaisia sekä aktivisteja, jotka olivat matkalla kansainväliseen AIDS konferenssiin Australiaan.

Australian lääketieteen liittopresidentti professori Brian Owlerin mukaan tämä oli isku HIV/AIDS tutkimukselle. Owler sanoi että menehtyneiden tiedon määrän oli valtava, jolla tulee olemaan tuhoisa vaikutus HIV:n tutkimukseen. Owlerin mukaan vain ajan kanssa voidaan päästä takaisin menetettyihin tietoihin, eikä sitä voida korjata lyhyessä ajassa, sillä se siirtää taaksepäin hyvin merkittävästi HIV:n ja AIDS:n parantamisen ja strategian torjuntaa.

Valtaeliitin maapallon ihmisten väestönvähennys hanketta ajatellen HIV tutkimus ottaa melkoisen takapakin ja siten lisää ihmisten kuolleisuutta, joka on illuminaatin tavoite. Tragedia tapahtui vain päiviä ennen suurta kansainvälistä AIDS konferenssia ja päivä sen jälkeen kun YK:ssa tiedemiehet suunnittelivat kykenevänsä lopettamaan AIDS epidemian vuoteen 2030 mennessä. Illuminaateille ei ole mikään ongelmaa järjestää HIV tutkijoita koneeseen tiettynä hetkenä, sillä sen kautta olisi saatu kaksi tavoitetta täytettyä: ihmisuhrit saatanalle sekä edistää maapallon väestönvähennystä HIV tutkimuksen takapakin kautta. Illuminaatti voi käyttää Venäjä - Ukraina tilannetta hyväkseen luomalla siihen sopivan syntipukin ja siksi kone tiputettiin alas juuri itäisen Ukrainan ilmatilassa. En väitä tätä varmaksi totuudeksi, mutta illuminaatin tavoitteet ja numerosymboliikka osuvat kyllä yksiin koneturman kanssa.

En ole mikään salaliitto friikki, mutta koska osa maailman valtaeliittiä on antikristillisten ja saatanallisten voimien vallassa, niin mediaan voidaan syöttää melkein mitä tahansa, jonka kautta todellinen totuus pyritään salaamaan.

Illuminaatti toimii vielä salaisesti maan päällä, mutta se jättää jälkiä ja tuntomerkkejä omasta olemassaolostaan tiettyjen tekojen ja symbolien kautta. Eräs tällainen tuntomerkki on Amerikan yhden dollarin seteli.

Kun tutkimme Amerikan yhden dollarin seteliä, niin huomaamme siinä illuminaattien ja vapaamuurarien symbolit ja sanoman. Annuit Coeptis tarkoittaa julistaen (ilmoittaen) syntymää ja Novus Ordo Seclorum tarkoittaa uusi maallinen järjestys tai uusi maailman järjestys tai uusi aikakauden järjestys. Illuminaatit viestittävät yhden dollarin kautta rakentavansa uutta maailman järjestystä, joka on syntyvä maan päälle. Dollarissa lukee myös englanniksi The Great Seal - suuri sinetti. Illuminaattien tarkoituksena on sinetöidä maailma yhdeksi uudeksi lusiferistiseksi maailmanjärjestykseksi, jota saatana johtaisi enkeliensä kanssa:

Ilm:
9 Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä heitettiin hänen kanssansa.
10 Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: "Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.
11 Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.
12 ¶ Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!"
13 Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen synnyttänyt.

Pahuutta täynnä olevan saatanan lopullinen tavoite on pyrkiä konkreettisesti astumaan alas maan päällä (sitä emme voi tietää millaisen hahmon hän ottaa). Antikristus sekä illuminaatti ovat pelinappuloita saatanan pelissä, jossa hän tavoittelee maailmanvaltaa. Tässä asiassa on vain eräs ongelma, sillä saatana valehtelee illuminaateille maailmanvallastaan, eikä paljasta sitä, että hän on hävinnyt pelin, eikä hän voi voittaa tätä peliä, sillä hän ei kykene kukistamaan Kaikkivaltiasta Raamatun Jumalaa, joka lopulta ottaa kiinni saatanan ja heittää hänet iankaikkiseen rangaistukseen tuliseen järveen.

Pahuuden saatanan luonne ja toimintatapa sekä eksytys tulee ikävällä tavalla esille Hitlerin toiminnan kautta. Hitler lupasi paljon ja antoi aluksi kansalleen menestystä (muiden kärsimyksen kustannuksella), mutta tuhosi lopulta täysin kaiken. Hitler ei antanut periksi, vaikka tiesi häviävänsä, vaan hän säälimättä tapatti oman kansalaisiaan sekä vihollisiaan katkeraan loppuun asti. Samalla tavalla toimii pahuutta täynnä oleva saatana.

Kirjallinen vapaamuurari vaikuttaja Manly P. Hall Lectures on Ancient Philosophy teoksessaan on sanonut: “Olemme lähestymässä jalompaa aikakautta, jolloin kansakuntia ei enää ole, jolloin koko maailma on yhden järjestyksen, yhden hallituksen, yhden hallinnollisen järjestön alaisuudessa” (s. 463).

Yhden dollarin pyramidin huippukivi on irti pyramidista ja huippukivessä on kaikkinäkevä silmä, joka on lusiferin, eli saatanan silmä, joka hallitsee maailmaa. Kaikkinäkevä silmä on kaiken yläpuolella, joka tarkoittaa sitä, että saatana kontrolloi maailmaa ylhäältä alaspäin. Siksi illuminaatit ovat maailman valtaeliitti, joka hallitsee ja kontrolloi asioita maailmassa.

Pyramidi on pakanallinen epäjumalan palveluksen symboli. Amerikan dollarissa pyramidin huippukivi ei ole vielä tullut asetettua paikoillensa, vaan on irti pyramidista. Kun huippukivi ei ole vielä asetettu paikoillensa, niin suunnitelma ei ole vielä toteutunut, mutta kun huippukivi asettuu paikallensa, niin silloin suunnitelma alkaa täyttymään.

Mikä on tuo suunnitelma? Dollarissa oleva sanoma on uuden maailmanjärjestyksen syntymän julistamisesta, joka tapahtuu silloin kun huippukivi tippuu alas, eli kun huippukivi, jossa on kaikki näkevä silmä asettuu pyramidin huipulle, niin silloin uusi maailmanjärjestys syntyy. Tämä voi tarkoittaa sitä, että kun Amerikan dollari otetaan pois käytöstä, niin silloin uusi maailmanjärjestys on astumassa tai astunut esille. Tämä voi olla merkki siitä, että silloin maailman hallitukset ovat yhdistymässä tai yhdistyneet sekä uskonto ja raha, eli taloussysteemi on tullut yhdeksi, niin että koko maailma on lopulta antikristuksen uuden maailmanjärjestyksen hallinnassa.

On päivänselvää, että illuminaattien ja vapaamuurareiden symboli Amerikan dollarissa tarkoittaa sitä, että valuutalla on iso merkitys uudessa maailmanjärjestyksessä, jossa koko maailma koitetaan saada yhden valuutan alaisuuteen. Illuminaattien ja vapaamuurarien merkki ja koodi on siis näkyvillä kaikille "valaistuneille" illuminaateille, jotka tietävät milloin uuden maailmanjärjestyksen on aika nousta esille, jota varten he ovat tehneet työtä jo muutaman vuosisadan ajan. Uskon että Bilderberg-ryhmä sekä trilaterilaaninen komissio ovat myös työkaluja tämän uuden maailmanjärjestyksen aikaansaamiseksi.

Bilderbergin-ryhmän kokoukset ovat salaisia, eli niistä ei kerrota ulkopuolisille, vaan käsittelyssä olleet asiat jäävät vain kokouksiin osallistuneiden tietoon. On päivän selvää, että Bilderberg-ryhmä ajaa antikristillisiä arvoja, ollen salaseura, joka kutsuu erittäin vaikutusvaltaisia ihmisiä kokouksiinsa, joiden joukossa on myös vapaamuurareita. Bilderbergin-ryhmän kokouksiin kutsutaan yleensä vain talouselämän, median ja politiikan edustajia. Tällä tavoin salaisesti on helppoa ajaa ihmiskunta kohti uutta maailmanjärjestystä, koska tulee saada globaali valuutta, niin sen tähden näihin kokouksiin kutsutaan talouselämän merkittäviä johtajia eri maista.

Merkittävää on myös se että moni Bilderberg-ryhmän kokouksiin osallistunut henkilö alkaa julkisesti puhumaan uudesta maailmanjärjestyksestä. Illminaattien ja vapaamuurareiden päämäärä uuden maailmanjärjestyksen suunnitelmasta on täyttä totta ja näkyvissä, jos on vain halua ja uskallusta nähdä tämä tosiasia.

Dollarin pyramidissa on roomalaisin numeroin luku 1776, joka oli nykyisen illuminaatin perustamisvuosi sekä Amerikan itsenäisyyden julistuksen vuosi. Mielenkiintoinen yhtymäkohta tuo luku 1776, joka voisi tarkoittaa 17.7, eli 17. päivä heinäkuuta illuminaatti tekee jotakin uuden maailmanjärjestyksen aikaan saattamiseksi. Voisiko olla niin, että MH 17 koneen tiputtaminen 17.7 2014 liittyy yritykseen luoda epävakautta maailman rauhaan, joka nopeuttaisi uuden maailmanjärjestyksen voimaan saattamista? Olisi mielenkiintoista tutkia vuosia taaksepäin, että mitä maailmassa on tapahtunut eri vuosina heinäkuun 17. päivä.

Amerikan yhden dollarin setelissä on myös kotkan kuva, joka symboloi joidenkin entisten vapaamuurarien mukaan illuminaattia. Kotkan alapuolella lukee E Pluribus Unum - yksi monista. Onko niin, että Amerikan Yhdysvallat ja sen erilaiset osavaltiot ovat olleet koko historiansa ajan illuminaattien koekaniinina ja harjoituskappaleena tulevalle uudelle maailmanjärjestykselle, joista monista pyritään tekemään yksi?

 

Kirjoitus on kokonaisuudessaan sivullani: Musta messu ja lapsiuhrit




Petri Paavola

Lähteet:
Musta messu ja lapsiuhrit
33/38 Raamattu
Biblia 1776
King James Version 1769
 

 

web maker




eXTReMe Tracker