Nature

Etusivulle | Yhteiskunnan ilmiöitä | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    

 

Lopunajan tappavat helteet

Tutkimusten mukaan ilmastonmuutoksen takia helleaallot yleistyvät ja lisääntyvät, ne ovat pahempia sekä kestävät pitempään, vaatien tulevaisuudessa yhä enemmän kuolonuhreja. Tutkimukset kertovat kuinka helleaaltojen aiheuttamat kuolemat tulevat lisääntymään ympäri maailmaa. Pahimmat vaikutukset ovat subtrooppisilla ja trooppisilla seuduilla, mutta helteiden aiheuttamat kuolemantapaukset tulevat lisääntymään myös Euroopassa ja muualla.

Monet ihmiset eivät usko Raamatun olevan Jumalan sanan ilmoitus ihmiskunnalle. Raamattu (Jesajan kirja) on ilmoittanut jo tuhansia vuosia sitten kuinka lopunajan ihmiskunta tulee kärsimään tappavasta kuumuudesta sen tähden, koska ihmiset ovat hylänneet Jumalan ja rikkoneet Jumalaa vastaan, jonka seurauksena ihmiset ovat saastuttaneet maan, joka johtaa kuumuudesta kärsimiseen. Jesajan kirja on kirjoitettu noin 2500 vuotta sitten. Miten profeetta Jesaja on voinut tietää etukäteen kuinka ilmasto tulee muuttumaan tappavan kuumaksi? Oikea vastaus on sen tähden, koska Raamattu on totisesti Jumalan sanan ilmoitus ihmiskunnalle, niin sen tähden Jumala puhui Henkensä kautta Jesajalle profeetallisen ilmoituksen siitä mitä lopunaikana tulee tapahtumaan ja mikä on synnin kapinan seuraus maan päällä. On paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät usko ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olevan totta. Viime vuosikymmenten monenlaiset muutokset maailmassa todistavat ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olevan tosiasia. Raamattukin (Jumalan sana) kertoo ilmastonmuutoksen olevan totta lopunajan ihmiskunnassa. Käyn läpi kirjoituksessani nykyisiä tutkimuksia ja arvioita ilmastonmuutoksen aiheuttamista muutoksista sekä siitä mitä Raamattu kertoo tästä asiasta ja mikä on asian ja ongelman ratkaisu.

Pohjoismaissa kuten Suomessa ilmasto lämpenee muuta maailmaa nopeammin, mutta ilmastonmuutos näkyy Suomessa kaikista selvimmin talvikuukausina. Tämän vuoden heinäkuu on ollut Suomen historian kuumin heinäkuu. Asiantuntijat sanovat tämän kesän helleaaltojen Euroopassa sekä pohjoisella pallonpuoliskolla johtuvan ilmastonmuutoksesta. Pitkän ajan säätilastot osoittavat maapallon ilmaston muuttuneen ja kuinka kaikkein nopeimmin ilmasto lämpenee pohjoisilla leveysasteilla, missä Suomikin sijaitsee. Napojen läheisyydessä on kylmempää, jolloin lämpötila nousee nopeammin kuin päiväntasaajalla. Kun lumen ja jään määrä pienenee, niin auringon säteily imeytyy paremmin maahan ja mereen. Ilmastonmuutoksen seurauksena joulukuu on lämmennyt Suomen kuukausista eniten.

Tutkijoiden mukaan lämpöennätyksiä ei mitata joka kesä, mutta uusia lämpöennätyksiä tullaan mittamaan kuitenkin koko ajan, silloin tällöin. Sadan vuoden aikana keskimääräinen maailmanlaajuinen merenpinta on noussut noin 19 senttiä. Merenpinnan nousu on johtunut pääasiassa meriveden lämpölaajenemisesta ja vuoristojäätiköiden sulamisesta.

Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutoksen seurauksena sateisilla alueilla sateet lisääntyvät, mutta maapallon kuivimmat alueet kuivuvat entisestään. Suomessa sateet tulevat lisääntymään erityisesti talvikuukausina. Ennusteiden mukaan vuosisadan loppupuoleen mennessä Suomen sateisuus voi kasvaa jopa 20 prosenttia. Etelä-Suomen ilmasto tulee olemaan hyvin todennäköisesti samankaltainen kuin Tanskan tai Pohjois-Saksan ilmasto. Vaikka Pariisin ilmastonmuutossopimuksen mukaiset tavoitteet täyttyisivät ja globaali lämpötilannousu kyettäisiin rajoittamaan kahden asteen tuntumaan, niin siitä huolimatta ilmastonmuutos etenee ja ilmasto tulee lämpenemään kaikkialla.

Ilmastonmuutoksen myötä syys- ja talvimyrskyt lisääntyvät ja yleistyvät Suomessa. Maailman merien pintalämpötilojen noustessa tuhoisien hurrikaanien ja taifuunien määrä kasvaa. Ilmastonmuutos aiheuttaa pakolaisvyöryn, kun kuivimmilta ja kuumimmilta alueilta ihmisten on pakko siirtyä pois asuinalueiltaan, ympäristöpakolaisten suurten massojen etsiessä uusia asuinsijoja. Sademäärien lisääntyminen aiheuttaa tulvien lisääntymistä. Pohjoinen pallonpuolisko on houkutteleva vaihtoehto ympäristöpakolaisille, koska ilmastonmuutoksesta huolimatta Suomessa ilmasto on keskimäärin viileämpää kuin muualla talvikuukausien takia. Suomi on myös harvaanasuttu maa, joka entisestään lisää painetta asuttaa ympäristöpakolaisia Suomeen. Suuret ja tuhoisat tulipalot tulevat lisääntymään ilmastonmuutoksen myötä. Ilmastonmuutos vaikeuttaa maataloutta, koska kuivuus ja lämpö tulee tuhoamaan viljasatoja, joka johtaa nälänhätään ainakin kaikkein kuivimmilla alueilla. Ympäristöpakolaisten asuttamisen myötä ruoantuottaminen viileämmillä alueilla lisääntyy, joka voi aiheuttaa ruoansäätelyä sekä paikoin nälänhätää ilmastonmuutoksen edetessä. Ilmastonmuutoksen aiheuttama lämmönnousu johtaa alati muuttuviin sääolosuhteisiin, joita ei kyetä etukäteen ennustamaan ja negatiiviset muutokset voivat tapahtua paljon nopeammin kuin mitä ennusteet kertovat.

Ihmiskunnan tulevaisuuden näkymät ovat katastrofaalisia ilmastonmuutoksen tähden. Ilmastonmuutosta tapahtuu myös itsekseen, mutta nykyinen ilmaston lämpeneminen on ihmisten toimien syytä, muun muassa fossiilisten polttoaineiden käyttäminen, sademetsien hakkuu jne. Ilmastonmuutoksen nouseva lämpötila on tutkijoiden mukaan johtamassa eläinten sukupuuttoon, sillä jopa puolet maapallon eläimistä tulisi tuhoutumaan. Ilmastonmuutosta ei kukaan ihminen kykene etukäteen ennustamaan tarkasti, sillä koskien ilmastonmuutosta muuttuvia ja tuntemattomia tekijöitä on monia, jotka voivat aiheuttaa paljon nopeammin ja pahempaa tuhoa kuin ihminen arvioi ja ennustaa.

Raamattu kertoo myös lopunajan ilmastonmuutoksesta, joka on ihmisen aiheuttamaa. Herra Jumala on sanonut profeetta Jesajan (Jes 24 luku) kautta kuinka ihmiset tyhjentävät ja ryöstävät maan, joka saa maanpiirin ja sen asukkaat nääntymään. Jesaja kertoo kuinka maan asukkaat ovat saastuttaneet maan, sillä he ovat hylänneet Jumalan ja rikkoneet Jumalaa vastaan, jonka tähden maan asukkaat kärsivät kuumuudesta oman syynsä tähden. Raamattu kertoo kuinka ihminen ahneudessaan ryöstäessään (väärin käyttämällä) maapallon luonnonvaroja sekä kapinallaan Jumalaa vastaan on saastuttanut, eli muuttanut ilmaston olosuhteita, aiheuttaen ilmaston lämmönnousun, joka johtaa tukalien ja tappavien helleaaltojen ja lämpöaaltojen esiintymiseen maan päällä.

Raamatun Ilmestyskirjan 16 luku kertoo kuinka lopunajan ihmiset paahtuivat kovassa helteessä pilkaten Jumalaa, eivätkä nämä jumalattomat ihmiset halua tehdä parannusta synneistään. Samassa luvussa kerrotaan suuren Eufrat-virran kuivumisesta.

Jooelin kirjan ensimmäinen luku kertoo kuinka lopunaikana (lähellä Herran päivää - Jeesuksen tulemus) maan satoa tulee kohtaamaan kato kuivuuden tähden. Metsän eläimetkin kärsivät, koska vesipurot ehtyvät ja tuli kuluttaa erämaan laitumet. Jooelin kirja kuvaa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen katastrofaalisia seurauksia maan päällä lopunaikana.

Raamatun profeetallisen sanan mukaan ihminen ei kykene pysäyttämään haitallista ilmastonmuutosta, vaan se etenee tuoden mukanaan tappavan paahtavat helteet, superhelteet, josta tulevat kärsimään ihmiset, eläimet, maan viljasadot sekä luonto kuihtuu ja kuivuu. Raamattu kertoo (2 Piet 3 luku) kuinka tämä nykyinen maapallo tulee lopulta tuhoutumaan ja häviämään olemattomiin. Mikä on ainoa oikea ratkaisu, jonka ihminen voi tehdä tässä lopunajan maailmanajassa?

Raamattu sanoo ihmisen olevan synnin ja saatanan orjuudessa, jonka tähden ihminen kapinoi Jumalaa (Luojaansa) vastaan. Raamatun sanan opetuksen mukaan, ihminen joutuu oman valintansa (elää synnissä, harjoittaa syntiä, ei usko Raamatun Jumalaan) tähden iankaikkiseen kadotukseen ilman uskoa Herraan Jeesukseen. Raamattu sanoo Herran Jeesuksen vuodattaneen verensä ja kuolleen Golgatan ristillä syntien anteeksisaamiseksi. Jos sinä tunnustat syntisi Jumalalle ja uskot Herraan Jeesukseen, niin saat Jumalan armosta ja lahjaksi syntisi anteeksi sekä osallisuuden pelastukseen ja iankaikkiseen elämään. Jumala on luvannut luoda Uuden Taivaan ja Maan, jossa kaikkina aikoina Jumalaan uskoneet ihmiset saavat asua iankaikkisesti Jumalan luomassa täydellisen rakkauden maailmassa, jossa Herra Jumala on ihmisten keskuudessa iankaikkisesti.

 

Petri Paavola 3.8.2018

 

Linkki ilmastonmuutos kirjoitukseen, jonka kirjoitin vuonna 2007:
ilmastonmuutos

Lähteet:
Raamattu 33/38
Biblia 1776
King James Version 1769
iltalehti.fi/kotimaa

iltalehti.fi/terveysuutiset

 

 

 





eXTReMe Tracker