Nature

Etusivulle | Yhteiskunnan ilmiöitä | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    

 

Suomi maailman islamilaisin valtio?


Abdirahim Husu Hussein kirjoitti Uuden Suomen blogissaan 14.8.2015 kirjoituksen nimeltään Suomi maailman islamilaisin valtio. Ensimmäiseksi haluan sanoa ettei kirjoitukseni ole vihapuhe, ei rasisimia, eikä sen tarkoitus ole nostattaa ketään Islamia, muslimeita tai Husua vastaan. Husun kirjoitus ei pidä paikkaansa, sillä Suomi ja Islam eroavat toisistaan kuin päivä ja yö. Kirjoitan kirjoitukseni julkisesti Husulle, koska hän kirjoitti julkisessa blogissaan koko Suomen kansalle asian, joka ei pidä paikkaansa. Esitän Husulle kysymyksiä, joita nousi sydämelleni hänen kirjoitustaan lukiessani sekä sen lisäksi tuon esille Koraanin ja Islamin uskon näkemyksiä.

Husu sanoo kasvaneensa siihen käsitykseen, että Islam on ainoa oikea uskonto. Koraani sanoo ettei ole muuta Jumalaa kuin Allah (koraanin Jumala). Tämä tarkoittaa sitä, että koraanin mukaan Islamin usko (uskonto) on ainoa oikea uskonto maan päällä. Suomessa on uskonnonvapaus, jossa jokainen saa uskoa oikean uskonnon olevan mikä tahansa uskonto, mihin ihminen haluaa uskoa. Husun kirjoituksen alkusanat paljastavat sen ettei Suomella ja Islamin uskolla ole yhteistä säveltä koskien sitä mikä on oikea uskonto. Uskooko Husu vielä siihen tänäkin päivänä, että Islam on ainoa oikea uskonto? Jos uskoo, niin hän on ristiriidassa suomalaisen käsityksen kanssa. Jos Husu ei usko sitä, niin hän ei usko koraanin ilmoitusta Allahista. Minusta olisi reilua, että Husu kertoisi koko Suomen kansalle mikä on nykyään hänen kantansa tähän asiaan.

On totta, että me kaikki ihmiset olemme erehtyväisiä, emmekä saa tuomita yksittäisen ihmisen väärän teon takia koko kansaa, etnistä kansanryhmää, uskontoa tai muuta ihmisyhteisöä. Kun on kyse uskonnosta, jossa suuri osa jonkun uskonnon harjoittajista tekee väärin esim. tappaa ihmisiä terrorismin kautta, alistaa naisia jne. Niin onko silloin syy ihmisissä vai uskonnossa, johon he uskovat? Tällaisessa tapauksessa uskonto aiheuttaa ihmisissä väärän käyttäytymisen. Jos uskonnon opetuksia muutetaan, niin että ihmisiä kehotetaan rakastamaan lähimmäisiään, niin silloin myös sitä harjoittavat ihmiset lopettavat väärien tekojen tekemisen. Suomi ja Islaminuskoiset maat ovat terroristitekojen suhteen tilaston ääripäissä, islamistiset maat tilaston kärkipäässä ja Suomi häntäpäässä. Tässäkin suhteessa Suomi ja Islam eroavat toisistaan kuin päivä ja yö.

Husu kirjoitti seuranneensa koko aikuiselämänsä ajan muslimimaiden tilannetta, joka johti hänet toteamaan ettei yksikään muslimimaa kohtele kansalaisiaan yhtä hyvin kuin Suomi. Husu toteaa Suomen antavan maahan tuleville tilaisuuden harjoittaa jopa omaa uskontoaan. Monissa islamistisissa maissa kristityillä ei ole lupaa harjoittaa omaa uskontoaan, ei lupaa rakentaa kirkkojaan tai rukoushuoneitaan. Monissa islamistissa maissa Koraaniin uskova johto tapattaa omia kansalaisiaan. Suomessa muslimit saavat vapaasti harjoittaa uskontoaan. Suomessa maan johto ei tapa kansalaisiaan kaduille. Suomi ja Islam eroavat taas toisistaan kuin päivä ja yö. Koska Husunkin mielestä asiat islamistisissa maissa ovat Suomea paljon huonommat, niin eikö syy ole enemmän uskonnossa kuin ihmisissä, sillä Islamin uskonto määrittelee koko muslimin elämää sen kaikilla osa-alueilla. Minusta olisi kiva tietää onko Husun mielestä islamilaisten maiden syy ja ongelma ihmisissä, uskonnossa tai jossakin muualla, koska hän sanoo siellä olevan ongelmia?

Husu kirjoitti Islamin olevan oikeudenmukainen, tasa-arvoinen ja demokraattinen uskonto, aivan kuin tämän päivän Suomi. Husu kirjoitti, että Islam kehottaa elämään rauhassa muiden uskontojen kanssa. Tämä on totta, mutta asiassa on yksi iso mutta, joka on se että koraanissa on kaksi eri aikakautta. Alussa oli Mekan rauhan aika, mutta sen jälkeen alkanut Medinan sodan aika on kumonnut rauhan ajan säkeet. Koraanissa on tästä todisteet.

Perinteinen islamilainen teologia opettaa, että koraanin suura 9 on viimeinen Allahin ilmoitus profeetan kautta. Suura yhdeksässä on kehotus taistella ja tappaa vääräuskoisia missä ikinä heitä tavataan. Samoin suura 9:ssa Allah kiroaa juutalaiset ja kristityt. Suura 9 opettaa, että Allah on lähettänyt profeettansa (Muhammed) ohjaamaan ihmiset löytämään todellisen uskonnon (Islam), joka syrjäyttää kaikki muut uskonnot.

Koraanin viimeinen suura on Allahin viimeinen ilmoitus, joka on tietenkin aina selkeästi voimassa, koska se on viimeinen ja lopullinen ilmoitus. Tämä tarkoittaa sitä, että vääräuskoisten tappaminen on edelleen voimassa, koska sitä ei voida kumota milloinkaan, sillä se oli Allahin viimeinen ilmoitus Muhammedille. Koraanin kiistaton opetus on jatkuva taistelu vääräuskoisia vastaan, niin kauan kunnes koko maailma on käännytetty Islamin uskoon.

Suomi ei havittele maailmanvaltaa ei poliittisin, eikä sotilaallisin keinoin. Suomi ja Islam ovat edelleen yhtä kaukana toisistaan kuin päivä ja yö.

Husu kirjoitti blogissaan näin: Kaikki nuorena Islamista oppimani asiat ja sen asettamat ihannetilat ovat täällä käytännössä itsestään selviä, tai ainakin niitä tavoitellaan. Samaan aikaan maailmassa on muslimimaita, joissa monikaan edellä mainituista asioista ei ole mahdollisia. Se, että jokin muslimivaltainen maa rikkoo ihmisoikeuksia, ei tarkoita, että Islam rikkoo niitä. Se että joku muslimivaltainen maa ympärileikkaa naisia ja polkee heidän oikeuksiaan ei tarkoita, että Islam hyväksyisi sen. Uskon, että Suomen malli on paras ja läheisin malli sille, miten Islam kehottaa ihmisiä elämään. Näin ollen koen, että Suomi on maailman islamilaisin valtio.

Islamin uskossa valehteleminen ei ole sallittua muuten kuin tietyissä tilanteissa, jossa se on jopa hyväksyttävää tai suotavaa. Sallitun valehtelemisen käsitettä kutsutaan Islamissa sanalla al-tagiyya (ehkäiseminen). Muslimi saa valehdella ehkäistäkseen vahinkoa, joka tapahtuu Islamille, eli muslimi saa suojella Islamia valheen kautta. Suomen lakien mukaan valehteleminen on tietyissä tilanteissa jopa tuomittava rikos. Kristinuskossa Raamattu sanoo valehtelemista synniksi. Mikään moraalinen ihmisten yhteisö ei hyväksy valehtelemista, mutta Islamin uskossa se on sallittua tietyissä tilanteissa. Sotakin on muslimille petosta, sillä sodan kautta ei vain puolusteta muslimeita, vaan pyritään maailmanvaltaan ja alistamaan ei-muslimeita.

Suomen ja islamistisen maiden välillä on eroa kuin päivällä ja yöllä ja siitä huolimatta Husu sanoo asioiden näkyvän täällä Suomessa, jotka hän on oppinut Islamista. Todellisuus Suomessa ja islamistisissa maissa kertoo karujen ja ikävien asioiden kautta eri tarinaa (tositarinaa) kuin mitä Husu on kertonut koko Suomen kansalle.

Muslimivaltainen maa noudattaa Islamin uskontoa, joka polkee ja rikkoo ihmisoikeuksia, joka ympärileikkaa naisia ja polkee heidän oikeuksiaan. Syy edellä mainittuihin vääryyksiin ei johdu ihmisestä itsestään, vaan uskonnosta, jota hän harjoittaa. Se joka muuta väittää, väittää tosiasioita vastaan.

Suomen  malli ei ole islamilainen malli, eikä Suomi ole maailman islamilaisin valtio, sillä Suomi ja Islam eroavat toisistaan kuin päivä ja yö. En sano Husun kirjoittaneen provokaatio mielessä, mutta kirjoitus on provokaatio, sillä Suomea ei voi verrata islamilaiseen valtioon.

En sano Husun toimineen siten kun seuraavaksi tuon esille, mutta hänen kirjoituksensa on hyvin samantyylinen kuin seuraava toimintatapa:

Jos haluaa saada muutosta aikaan tai kielteisen asian hyväksytyksi, niin samaista muut siihen minkä he kokevat kielteiseksi. Jos kykenet samaistamaan heidät siihen, mitä he pitävät kielteisenä, niin olet onnistunut manipuloimaan heidät, joko asialle suopeiksi (hyväksyntä) tai asian kannattajiksi, jota he ovat aikaisemmin vastustaneet.

Edellä olevaa taktiikka käyttävät monenlaiset ihmisryhmät, joilla on voimakas tarve saada kielteisille asioille hyväksyntä.

Lopuksi haluan sanoa, etten ole rasisti, enkä vihaa mitään ihmisryhmää, eikä minulla ole henkilökohtaisesti mitään Husua vastaan. Husu on ajatteleva ihminen ja yhteiskunnallisesti kantaaottava persoona sekä arvokas ja tärkeä ihminen, niin kuin kaikki ihmiset ovat. Tuomitsen kaikki uskontoja pilkkaavat pilakuvat sekä vihapuheet Islamia ja muslimeita vastaan. Sen sijaan pidän tärkeänä tosiasioihin perustavaa vuoropuhelua ja keskustelua ongelmista ja vääryyksistä, joita jotkut ihmiset harjoittavat, jonkin asian, aatteen tai uskonnon takia. En myöskään halua yleistää, eikä kirjoitukseni tarkoitus ole sanoa, että jokainen muslimi aiheuttaa ongelmia, koska se ei ole totta, mutta se on totta, että Islaminusko on suuressa mittakaavassa historiansa aikana aiheuttanut suurta kärsimystä ja tuskaa niin omiansa kuin toisuskoisia kohtaan.

Husun blogin kirjoitus:
abdirahimhussein puheenvuoro uusisuomi.fi

Petri Paavola

Lähteet:
Koran By Yusufali
Quran: Dr. Muhammad Taqi-ud-Din Al-Hilali, Ph.D. & Dr. Muhammad Muhsin Khan

 

 

 

 




eXTReMe Tracker