Jerusalem juovuttava malja
Sak
12: Sakarjan kirjan profetia lopun ajan Jerusalemista, joka tulee sen ympärille oleville kansoille juovuttavaksi maljaksi on kirjoitettu n. 520-518 eKr. On selvää, että noin 2500 vuotta sitten kirjoitettu profetia ja sen toteutuminen osoittaa, että Raamattu on Kaikkivaltiaan Herra Jumalan sanaa. Sakarja kirjoitti tämän profeetallisen sanan Jerusalemista juovuttavana maljana tarkoittamaan lopun aikaa ja ihmiskunnan viimeisiä päiviä. Nykyään tämä profetia on toteutunut, sillä Israelin ympärillä olevat islamistiset arabimaat ovat Israelia vastaan sekä haluavat jakaa osan Jerusalemista Palestiinan arabeille. Tämä profetia on siis jo osittain toteutunut. Raamatun profetian mukaan lopun aikoina viimeisinä päivinä kaikki kansakunnat kääntyvät Israelia vastaan. Itse uskon, että Palestiinan kysymys ja arabien väärä illuusio Palestiinan valtiosta, jota ei ole kuitenkaan ollut koskaan olemassa on se syy, joka saa koko maailman väärin perustein Israelia vastaan. Arabit voivat myös lavastaa Israelin syypääksi johonkin kauheaan tekoon mitä he eivät kuitenkaan ole tehneet, mutta maailman kansat nousevat valheen pettäminä Israelia vastaan. Jooel
3: Raamatun profeetallisen sanan mukaan pakanakansat jakavat Israelin maan. Tämä tarkoittaa sitä, että Palestiinan arabit tulevat saamaan haltuunsa osan Jerusalemin kaupunkia ja ehkä myös muita maa-alueita. Jumala sanoo sanassaan tuomitsevansa ne kansat, jotka osallistuvat Jumalan maan (Israel) jakamiseen. Psa 122:3 sinä Jerusalem, rakennettu kaupungiksi, johon kokoonnutaan yhteen, Alkutekstin mukainen käännös; Jewish Puclication Society Old Testament Ps 122:3 Jerusalem, that art builded as a city that is compact together; Jae kuuluu suomeksi: Psa 122:3 Jerusalem on rakennettu kaupungiksi joka kuuluu tiukasti yhteen. Jumala on sanassaan ilmoittanut, että Jerusalemia ei saa jakaa, vaan se on kaupunki, joka kuuluu tiukasti yhteen. Jumala tulee tuomitsemaan lopun ajan viimeisinä päivinä pakanakansat sekä kaikki ne ihmiset, jotka ovat jakaneet Israelin maan ja Jerusalemin kaupungin vastoin Jumalan tahtoa. Jumala antaa myös koko Israelin maan juutalaisille, joille se kuuluukin. Lopullinen Lähi-idän rauhan ratkaisu tapahtuu vasta silloin kun Herra Jeesus palaa maan päälle hallitsemaan Rauhanruhtinaana Jerusalemista käsin koko maailmaa. Sitä ennen antikristus tekee valerauhan Lähi-idässä, mutta johtaa lopulta Lähi-idän tuhoisaan lopun ajan sotaan, josta vain Israel tulee selviytymään voittajana Jumalan armosta. Raamatun profetiat lopun ajoista, Jerusalemin jakamisesta ja Israelin valtion ahdingosta, joka päätyy lopulta Israelin voitoksi tulevat toteutumaan hyvin pian.
Alkuperäinen ja laajempi versio kirjoituksesta on sivullani
osoitteessa:
Lähteet:
|