Nature

Etusivulle | Yhteiskunnan ilmiöitä | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


 

Syntyvyys laskee maailmanlaajuisesti - valtaeliitin agendaa

Syntyvyyden laskua Suomessa käytetään syynä massiivisen maahanmuuton hyväksymiselle. Tässä kirjoituksessa kerron ja avaan sitä miksi syntyvyyden laskua ja massiivista maahanmuuttoa ei voi yhdistää toisiinsa. Jos luet kirjoitukseni kokonaan, niin huomaat ja ymmärrät sen miksi massiivinen maahanmuutto ei poista syntyvyyden laskun ongelmaa, mutta tähän ongelmaan on muita ratkaisuja. Huomautan tähän väliin ettei minulla ole mitään maahanmuuttoa vastaan, mutta hillitön ja massiiviseen väestönvaihtamiseen tähtäävä maahanmuutto ei ole tarpeellista, eikä ratkaise syntyvyyden laskun ongelmaa.

Helsingin Sanomissa julkaistiin (8.4.2024) mielipide kirjoitus, jonka kirjoittivat yhdessä kaksi yliopiston professoria ja dosentti (yliopistotutkija). Mielipide kirjoitus käsitteli Suomen syntyvyyttä, joka on laskenut nopeasti sekä muuta aiheeseen liittyvää. Helsingin Sanomat on kirjoittanut (25.3.2024) samasta aiheesta sanoen kuinka Suomen syntyvyyden lasku on niin nopeaa, että 90 vuoden päästä suomalaisia voi olla enää alle miljoona nykyisiä suomalaistaustaisten jälkeläisiä. Molemmat HS:n kirjoitukset tuovat esille kuinka Suomi tarvitsee maahanmuuttoa paljon enemmän kuin aikaisemmin on ajateltu.

Molemmat HS:n kirjoitukset olivat pahasti harhaanjohtavia, koska esimerkiksi BBC:n uutisartikkelin (15.7.2020) Fertility rate: 'Jaw-dropping' global crash in children being born mukaan syntyvien lasten määrä romahtaa maailmanlaajuisesti. BBC:n artikkelin mukaan maailma on todella huonosti valmistautunut lasten syntyvyyden maailmanlaajuiseen romahdukseen, joka vaikuttaa järkyttävästi yhteiskuntiin. BBC:n artikkelissa tutkijoiden mukaan hedelmällisyyslukujen lasku tarkoittaa sitä, että lähes kaikkien maiden väestö saattaa kutistua vuosisadan loppuun mennessä.

Helsingin Sanomat markkinoi julkaisussaan "massiivista" Suomeen kohdistuvaa maahanmuuttoa sillä perusteella, että Suomen väkimäärä vähenee, mutta jättää kertomatta sen, että lasten syntyvyyden radikaali lasku tapahtuu maailmanlaajuisesti. Kun kaikkialla maailmassa tapahtuu lasten syntyvyyden nopeaa laskua, niin HS:n logiikan mukaan kaikki maat tarvitsisivat massiivista maahanmuuttoa.

Jos maa haluaa säilyttää asukkaansa, joka kärsii lasten syntyvyyden laskusta, niin kaiken järjen mukaan se ei lähetä pois laskusuunnassa olevasta väestöstään ihmisiä muualle. Kun tätä lasten syntyvyyden nopeaa laskua tapahtuu kaikkialla maailmanlaajuisesti, niin ongelma väestönkatoon ei ratkea väestönsiirroilla, vaan toimilla jonka avulla maan oma väestö kasvaisi normaalisti.

Massiivisen globaalin maailmanmuuton agenda liittyy maailman väkiluvun vähentämisen agendaan. Vuonna 1970 Rooman klubi antoi tiedemiesryhmälle tehtävän tutkia maailmanlaajuisen väestönkasvun fyysisiä rajoja. Tätä työryhmää johti silloin nuori mies nimeltään Dennis Meadows. Nykyään Dennis Meadows sanoo ja puhuu, että maailmassa tulisi olla vain yksi miljardi ihmisiä. Maailman tunnetuin väestöanalyytikko Paul Ehrlich on sanonut, että maailman väkilukua tulee vähentää mahdollisimman nopeasti 1,5 - 2 miljardiin nykyisestä määrästä. Valtaeliitin agenda on vähentää maailman väkiluku n. yhteen miljardiin ihmiseen.

Väestönsiirto ja massiivinen maahanmuutto agenda on osa eliitin väestönvähennyksen agendaa. Eliitti pyrkii vähentämään väestöä eikä massiivinen maahanmuutto ja väestönsiirto ratkaise maailman väkimäärän laskun ongelmaa. Eliitti haluaa näyttää, että se niin ikään kuin tekisi asialle jotakin, mutta ei todellisuudessa tee.

Miksi valtaeliitti haluaa vähentää maailman väkimäärän 1 miljardiin ihmiseen? Valtaeliitti ajattelee, että nykyinen noin 7-8 miljardia ihmistä kuormittaa liikaa maailmaa. Väestöanalyytikko Paul Ehrlich on sanonut, että maapallon optimaalinen väestömäärä - joka riittäisi takaamaan kaikille ihmisarvoisen elämän fyysiset vähimmäisedellytykset - olisi 1,5-2 miljardia ihmistä nykyisten 7 miljardin tai vuonna 2050 odotettavissa olevan 9 miljardin sijasta. Useat muut asiantuntijat sanovat 1 miljardin olevan ihanteellinen maailman väkimäärän luku.

Maailman väkiluvun kasvulle ei ole mitään todellisia esteitä, koska tähän maailmaan mahtuu nykyiset 7-8 miljardia ihmistä ja enemmänkin. Meidän tulisi varmistaa hyvät elinolosuhteet kaikille ihmisille maailmassa ja siten meille kaikilla olisi kunnon elinolosuhteet.

On monia asioita, jotka ovat johtaneet lasten syntyvyyden maailmanlaajuisen laskuun, joista otan tässä esille muutamia asioita.

Lähes 200 sairautta maailmassa johtuu kemiallisten aineiden, kuten raskasmetallien saastuttaman ruoan syömisestä, jotka altistavat erilaisille sairauksille sekä syöville.

Tieteellinen näyttö siitä, että elintarvikkeiden lisäaineina käytettävillä synteettisillä kemikaaleilla voi olla haitallisia terveysvaikutuksia, on lisääntymässä. Useiden tutkimusten mukaan terveysongelmat, kuten astma, tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö sydänvaivat, syöpä, liikalihavuus ja muut, johtuvat haitallisista lisä- ja säilöntäaineista. Naiset käyttävät raskauden ja imetyksen aikana useita elintarvikelisäaineita, jotka eivät ole täysin turvallisia. Nykyään myös geenimanipuloitua ruokaa (GMO) tuotetaan koko ajan enemmän, joka on todella vaarallista ihmisille.

Uuden tieteellisen tutkimuksen mukaan huono ruokavalio aiheuttaa maailmanlaajuisesti enemmän kuolemantapauksia kuin tupakka, korkea verenpaine tai mikään muu terveysriski. Ravinnossa liian suuri määrä epäterveellisiä elintarvikkeita ovat syynä joka viidenteen kuolemantapaukseen maailmanlaajuisesti.

Nykyinen 7-8 miljardin väkimäärä ei ole ongelma, sillä jos kaikille maailman ihmisille taattaisiin kunnolliset elinolosuhteet, niin maailman lukumäärä voisi olla nykyistäkin enemmän. Lasten syntyvyyden maailmanlaajuisen laskun ratkaiseminen ei ole ihmisten kierrättäminen, massiivinen maahanmuutto, väestönsiirto, sillä esim. globaali teollinen ruokateollisuus ja sen sisältämät myrkyt heikentävät ja lisäävät sairauksia ja kuolemia sekä alentavat syntyvyyttä. Ympäristömyrkyt, myrkylliset muovituotteet, teollisen ruoantuotannon myrkyt jne. heikentävät ihmiskuntaa ja tälle ongelmalle tulisi tehdä jotakin.

Vaikka kuinka ihmisiä kierrätetään, tehdään massiivista maahanmuuttoa ja väestönsiirtoa, niin siitä huolimatta maailman väkimäärä vähenee, joka on valtaeliitin agenda. Valtaeliitti hämää ihmiskuntaa massiivisen maahanmuuton ja väestönsiirron agendan kautta, että se tekisi jotakin syntyvyyden laskun ongelmalle, vaikka ei tee. Koko maailma on yhteydessä samaan teolliseen ruoantuotantoon, joka sisältää oikeiden ruoka-aineiden lisäksi erilaisia myrkkyjä.  Kun yhä vähenevä väkimäärä syö tätä teollista ruokaa, niin se tulee yhä sairaammaksi ja syntyvyys laskee maailmanlaajuisesti, vaikka kuinka paljon ihmisiä kierrätetään paikasta toiseen (maahanmuutto).

Ruoantuotanto pitäisi tervehdyttää ja ihmisten pitäisi syödä mahdollisimman paljon ja ainoastaan puhdasta ja luonnollista ruokaa, että ihmiset pysyvät terveinä ja lisääntymiskykyisinä. Tätä valtaeliitti ei halua, koska heidän tavoite on yhden miljardin maailmanlaajuinen väkimäärä. On turha odottaa apua yhteiskunnalta, joka on valtaeliitin talutusnuorassa. Jokaisen ihmisen tulisi itse ottaa asioista selvää ja alkaa syömään mahdollisimman puhdasta ja luonnollista ruokaa, että pysyy terveenä ja lisääntymiskykyisenä. Ravinnolla ja sen laadulla on todella tärkeä merkitys ihmisen terveyteen, hyvinvointiin ja lisääntymiskykyyn.

Valtaeliitti tietää tämän ja koska sillä on agendana 1 miljardia ihmistä maailmassa, niin se ei tule tekemään sellaista ihan oikeaa muutosta, joka pitäisi ihmisiä terveinä. Olen huomannut, että kun joku terveydelle vaarallinen aine poistetaan ruokateollisuudesta, niin sen tilalle voi tulla vielä vaarallisempi aine. Eräs esimerkki oli tavallinen limonaati, jonka rinnalle tuli ns. light versio, jonka makeutusaineet jne. ovat paljon vaarallisempia kuin teollinen valkea sokeri, joka on myös ihmisille haitallista.

Ilm 6:8 Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla (θάνατος thanatos - kuolema) ja maan petojen kautta.

Raamattu, Jumalan sana kertoo profetian, jonka mukaan maan pedot, joka tarkoittaa pahuuden vallassa olevaa lopunajan yhteiskunta järjestelmää pyrkii tappamaan ihmisiä erilaisten asioiden kautta. Lopunajan valtaeliitin 1 miljardin väkimäärän agendaan käytetään rajoitettuja sotia, nälänhädän lisäämistä (nälänhätä luvataan poistaa, mutta todellisuudessa nälänhätä lisääntyy), sekä kuolemalla, jota thanatos sana tarkoittaa. Kun tiedämme sen, että joka viides kuolema maailmassa johtuu epäterveellisistä (myrkyllisistä) ravintoaineista, niin ymmärrämme, että teollinen ruokateollisuus on tähän syypää.

Raamatun sanan profetia ei raukea tyhjiin, vaan toteutuu tarkasti. Ainut turva tässä maailmassa on pelastus uskon kautta Herraan Jeesukseen, jolloin katuessaan syntejä ja uskottaessa Herraan Jeesukseen, ihminen saa syntinsä anteeksi Jeesuksen veren ja sovitustyön ansion tähden ja hänestä tulee Jumalan lapsi. Kun ihmisestä on tullut Jumalan lapsi uskon kautta Herraan Jeesukseen ja kun hän rakastaa Jeesusta totuudessa, niin sen jälkeen hän alkaa myös näkemään ja ymmärtämään sitä mitä tässä maailmassa ihan oikeasti tapahtuu ja hän oppii erottamaan valheet ja totuuden.


 

Petri Paavola 10.4.2024

Lähteet:
Raamattu 33/38
Biblia 1776
King James Version 1769
hs.fi/ mielipide/ art-2000010338139
hs.fi/talous/ art-2000010098112
bbc.com/ news/ health 53409521
rumble.com/ väestön vähentäminen miljardiin ihmiseen
theguardian.com/ environment/ 2012/ apr/26/ world population resources paul ehrlich
who.int/ health-topics/ foodborne diseases
ncbi.nlm.nih.gov/ pmc/ articles/ PMC9249520
healthdata.org/ new study finds poor diet kills more people globally tobacco and

 

 

 

 




eXTReMe Tracker