Nature

Etusivulle | Yhteiskunnan ilmiöitä | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube    


Amerikkalaisen asiantuntijan näkemys Venäjän ja Ukrainan kriisistä

 

Olen kopioinut ja kääntänyt amerikkalaisen asiantuntijan näkemyksiä Venäjän ja Ukrainan kriisistä. Tämän asiantuntijan näkemys kannattaa lukea huolella liittyen Venäjän ja Ukrainan konfliktiin. Kirjoitan myös hiukan omia näkemyksiäni tämän asian tiimoilta, mutta vain lyhyesti, sillä kirjoitukseni pääpaino on amerikkalaisen asiantuntijan lausunnoissa ja näkemyksissä.

Herran Jeesuksen uskovana ihmisenä en kannata enkä tue minkäänlaisia sotatoimia. En ole Putinin Venäjän puolella, enkä itse kannata ja hyväksy Putinin sotatoimia ja hyökkäystä Ukrainaan. En myöskään tue ja kannata Ukrainan sotatoimia Venäjää vastaan. Minä tuen ja kannatan rauhaa ja rauhanomaisia keinoja tämän kriisin ratkaisemiseen. En myöskään kannata minkään maan kansalaisten demonisointia maansa johtajien väärien tekojen takia.

Putin sanoi helmikuun 2022 sotaoperaation olevan Itä-Ukrainan etnisten venäläisten auttamiseksi, eli sotaoperaatio keskittyisi Itä-Ukrainaan. Putin kuitenkin hyökkäsi myös Kiovaan, joka ei ole Itä-Ukrainassa. Putinin sotilasoperaatio ei saa minulta mitään hyväksyntää ja kannatusta, koska en kannata sotaa ja ihmisten tappamista, en missään muodossa, enkä minkään syyn tähden. Ukrainan puolustusministeriö julkaisi kuvia kaasunaamarista ja "kultahampaista", jotka venäläiset olisivat repineet irti tappamiltaan ukrainalaisilta. Tämä uutinen venäläisten suorittamasta "mini-Auschwitzista"  lähti leviämään kulovalkean tavoin kautta koko maailman sosiaalisen median.

Myöhemmin paljastui totuus "kultahampaista", että ne olivat paikallisen ukrainalaisen kylän hammaslääkärin hammaskruunuja, jotka tosin venäläiset olivat varastaneet, mutta hammaskruunut olivat kylän hammaslääkärin työssään käyttämiä teräskruunuja, eikä niitä ollut vedetty irti kuolleista ihmisistä, vaan hammaslääkäri oli poistanut huonoon kuntoon menneitä kruunuja hammashoitojensa yhteydessä. Venäjä ja Ukraina kumpaisetkin harjoittavat sotapropagandaa ja monet ihmiset uskovat näitä propagandistisia uutisia. Kyllä tästä sodasta varmaan kerrotaan ihan oikeitakin asioita, mutta on niin paljon propagandaa puolin ja toisin, että ei kannata ihan sinisilmäisesti uskoa kaikkea lukemaansa, eikä edes näkemäänsä (lavastuksiakin tehdään).

Kun Ukraina teki räjäytyksen Kertsinsalmen sillalle siviilikohteeseen, niin Suomessakin ja maailmalla jotkut poliitikot ja päättävissä elimissä olevat ihmiset kehuivat tätä iskua, jossa kuoli kolme siviiliä. Kun venäjä teki vastaiskun Kertsinsalmen sillan räjäytyksen takia, jossa kuoli useita siviilejä, niin Suomessa ja maailmalla sanottiin, että Venäjä teki sotarikoksen iskemällä siviilikohteeseen. Tämä on totta, että Venäjän vastaisku siviileitä kohtaan oli sotarikos, mutta niin oli myös Ukrainan isku siviileitä kohtaan sotarikos. Koska ihmiset on kiihotettu sokeaan vihaan Venäjää vastaan, niin ihmiset eivät enää edes ymmärrä sitä, että kun Venäjä teki sotarikoksen iskemällä siviileitä kohtaan, niin Ukrainakin teki myös sotarikoksen iskemällä siviileitä kohtaan. Sokea viha sokeuttaa sydämen ja sokeuden vallassa oleva sydän ei ole enää tasapuolinen ja rehellinen liittyen Venäjän ja Ukrainan tekemiin iskuihin.

Minä en ole Putinin iskujen puolella, enkä Ukrainan iskujen puolella, sillä en hyväksy enkä kannata ihmisten tappamista missään olosuhteissa. Kannatan rauhanomaista ratkaisua.

Asiantuntija Jack F. Matlock Jr.

Jack F. Matlock Jr. kirjoitti Venäjän ja Ukrainan kriisistä 14. helmikuuta 2022, eli vähän ennen kuin Venäjä aloitti helmikuun lopun sotatoimet Ukrainassa. Matlockin kirjoitus voi olla silmiä avaava, jos ei ole aikaisemmin ymmärtänyt vuoden 2014 taustoja Ukrainassa, kuinka USA sekaantui Ukrainan sisäpolitiikkaan ja kuinka USA tuki Ukrainassa laitonta vallankaappausta. Ukrainan väkivallan kierre sai ennennäkemättömiä mittasuhteita USA:n länsilaistamisoperaation ja laittoman vallankaappauksen kautta Ukrainassa. Tämä johti länsimielisen Kiovan väkivallan uhkaan ja väkivaltaan Itä-Ukrainassa, jossa väkivalta kohdistui etnisesti venäläisiin ukrainalaisiin.

Jack F. Matlock, Jr. on diplomaatti, joka toimi Yhdysvaltain suurlähettiläänä Neuvostoliitossa vuosina 1987-1991. Sitä ennen hän toimi Euroopan ja Neuvostoliiton asioiden johtavana johtajana presidentti Reaganin kansallisen turvallisuusneuvoston esikunnassa ja Yhdysvaltain suurlähettiläänä Tšekkoslovakiassa vuosina 1981-1983. Hän toimi Kennanin professorina Institute for Advanced Studyssa ja on kirjoittanut lukuisia artikkeleita ja kolme kirjaa kylmän sodan päättäneistä neuvotteluista, Neuvostoliiton hajoamisesta ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikasta kylmän sodan päättymisen jälkeen.

Amerikkalainen diplomaatti ja professori Jack F. Matlock, Jr:n artikkeli Venäjän ja Ukrainan kriisistä tuo esille sen kuinka Matlockin mukaan Naton laajentumispyrkimys Georgiaan ja Ukrainaan on ollut synnyttämässä Venäjän ja Ukrainan välille nykyisen jännitteen ja kriisin, joka on johtanut sotatoimiin maiden välillä.

Jack F. Matlock, Jr:n artikkeli 14. helmikuulta 2022 kannattaa lukea, koska se sisältää amerikkalaisen asiantuntijan lausunnon, mikä ei ole sellainen lausunto, joka on kirjoitettu Amerikan tähtilipun sokaiseman silmälasien läpi, vaan rehellisesti uskaltaen myös asiallisen kritiikin kautta tuoda esille Amerikan tekemiä vääriä valintoja. Jack F. Matlock, Jr. on Amerikan oma poika, joka ei ole itse amerikkalaisuutta vastaan, vaan uskaltaa kertoa julkisesti maansa päättäjien virheistä ja vääristä valinnoista. Tämän takia kannattaa lukea tarkasti hänen artikkelinsa teksti ja erityisesti hänen lausuntonsa koskien Natoa, Naton laajentumista ja vuonna 2014 tapahtunutta Ukrainan laitonta vallankaappausta:

ACURA ViewPoint Jack F. Matlock, Jr.: Matlock: Ukrainan tämän päivän kriisi - 14.2.2022

Tänään meillä on edessämme vältettävissä oleva kriisi, joka oli ennakoitavissa, joka oli itse asiassa ennustettavissa, joka oli tahallisesti aikaansaatu, mutta helppo ratkaista terveen järjen avulla.

Meille kerrotaan joka päivä, että sota saattaa olla lähellä Ukrainassa. Meille kerrotaan, että venäläiset joukot kerääntyvät Ukrainan rajoille ja voivat hyökätä milloin tahansa. Yhdysvaltain kansalaisia kehotetaan lähtemään Ukrainasta, ja Yhdysvaltain suurlähetystön henkilökunnan jäseniä evakuoidaan. Samaan aikaan Ukrainan presidentti on kehottanut välttämään paniikkia ja tehnyt selväksi, ettei hän pidä Venäjän hyökkäystä uhkaavana. Venäjän presidentti Vladimir Putin on kiistänyt, että hänellä olisi aikomus hyökätä Ukrainaan. Hänen vaatimuksensa on, että Naton uusien jäsenten lisääminen lopetetaan ja että Venäjä saa erityisesti vakuutuksen siitä, että Ukrainasta ja Georgiasta ei koskaan tule Naton jäseniä. Presidentti Biden on kieltäytynyt antamasta tällaista vakuutusta, mutta on tehnyt selväksi halukkuutensa jatkaa keskustelua Euroopan strategista vakautta koskevista kysymyksistä. Samaan aikaan Ukrainan hallitus on tehnyt selväksi, ettei sillä ole aikomusta panna täytäntöön vuonna 2015 tehtyä sopimusta Donbasin maakuntien yhdistämisestä Ukrainaan laajalla paikallisella itsenäisyys- sopimuksella, jonka Yhdysvallat hyväksyi Venäjän, Ranskan ja Saksan kanssa.

Ehkä olen väärässä - traagisesti väärässä - mutta en voi sulkea pois epäilyä siitä, että olemme todistamassa hienostunutta farssia, jota amerikkalaisten tiedotusvälineiden merkittävät osat ovat suurentaneet sisäpoliittisen päämäärän palvelemiseksi. Bidenin hallinto joutuu kamppailemaan kasvavan inflaation, omikronin aiheuttamien tuhojen, Afganistanista vetäytymisestä (suurimmaksi osaksi epäoikeudenmukaisesti) aiheutuneiden syytösten sekä sen vuoksi, että se ei ole onnistunut saamaan oman puolueensa täyttä tukea Build Back Better -lainsäädännölle, ja sen kannatusluvut ovat laskussa juuri nyt, kun se valmistautuu tämän vuoden kongressivaaleihin. Koska selkeät "voitot" sisäisistä ongelmista näyttävät yhä epätodennäköisemmiltä, miksi ei keksisi sellaista esittämällä, että hän esti Ukrainan hyökkäyksen "nousemalla Vladimir Putinia vastaan"? Itse asiassa näyttää todennäköisimmältä, että presidentti Putinin tavoitteet ovat sitä, mitä hän sanoo olevansa - ja kuten hän on sanonut Münchenissä vuonna 2007 pitämästään puheesta lähtien. Yksinkertaistaen sanoisin, että ne ovat seuraavat: "Kohdelkaa meitä edes hiukan kunnioittavasti. Me emme uhkaa teitä tai liittolaisianne, miksi kieltäydytte meiltä samasta turvallisuudesta, jota vaaditte itsellenne?".

Kun Neuvostoliitto romahti vuonna 1991, monet tarkkailijat katsoivat kylmän sodan päättyneen 1980-luvun loppua ja 1990-luvun alkua merkinneistä nopeasti etenevistä tapahtumista välittämättä. He olivat väärässä. Kylmä sota oli päättynyt ainakin kaksi vuotta aikaisemmin. Se päättyi neuvottelemalla, ja se oli kaikkien osapuolten edun mukaista. Presidentti George H.W. Bush toivoi, että Gorbatshov onnistuisi pitämään useimmat kahdestatoista Baltian ulkopuolisesta tasavallasta vapaaehtoisessa liittovaltiossa. Elokuun 1. päivänä 1991 hän piti Ukrainan parlamentille (Verkhovna Rada) puheen, jossa hän kannatti Gorbatshovin suunnitelmia vapaaehtoisesta federaatiosta ja varoitti "itsemurhanhimoisesta nationalismista". Jälkimmäinen lause oli saanut inspiraationsa Georgian johtajan Zviad Gamsakurdian hyökkäyksistä vähemmistöjä vastaan Neuvostoliiton Georgiassa. Syistä, jotka selitän toisaalla, ne pätevät Ukrainaan tänään. Lopputulos: Huolimatta vallitsevasta uskomuksesta sekä Yhdysvaltojen "tahrasta" sekä suuresta osasta venäläistä yleisöä, Yhdysvallat ei tukenut, saati aiheuttanut Neuvostoliiton hajoamista. Tuimme koko ajan Viron, Latvian ja Liettuan itsenäisyyttä, ja yksi Neuvostoliiton parlamentin viimeisistä toimista oli laillistaa niiden itsenäisyysvaatimus. Vladimir Putin ei muuten ole usein esitetyistä peloista huolimatta koskaan uhannut sulauttaa Baltian maita takaisin tai vaatia itselleen mitään niiden alueista, vaikka hän onkin kritisoinut joitakin maita, jotka ovat evänneet venäläisiltä täydet kansalaisoikeudet, ja Euroopan unioni on sitoutunut noudattamaan tätä periaatetta.

Mutta siirrymme ensimmäiseen alaotsikon väitteistä...

Oliko kriisi vältettävissä?

Koska presidentti Putinin tärkein vaatimus on vakuutus siitä, että Nato ei ota uusia jäseniä eikä varsinkaan Ukrainaa tai Georgiaa, nykyiselle kriisille ei olisi ollut mitään perusteita, jos liittouma ei olisi laajentunut kylmän sodan päättymisen jälkeen tai jos laajentuminen olisi tapahtunut sopusoinnussa sellaisen turvallisuusrakenteen rakentamisen kanssa Eurooppaan, johon Venäjä sisältyy.

Ehkä meidän pitäisi tarkastella tätä kysymystä laajemmin. Miten muut maat reagoivat vieraisiin sotilasliitoihin niiden rajojen läheisyydessä? Koska puhumme Yhdysvaltojen politiikasta, ehkä meidän pitäisi kiinnittää huomiota siihen, miten Yhdysvallat on reagoinut ulkopuolisten tahojen yrityksiin solmia liittoutumia lähellä sijaitsevien maiden kanssa. Muistaako kukaan Monroen doktriinia, jossa julistettiin koko pallonpuoliskon käsittävä vaikutusalue? Ja me tarkoitimme sitä! Kun saimme tietää, että keisarillinen Saksa yritti värvätä Meksikon liittolaisekseen ensimmäisen maailmansodan aikana, se oli voimakas kannustin myöhemmälle sodanjulistukselle Saksaa vastaan. Minun elinaikanani oli tietenkin Kuuban ohjuskriisi, jonka muistan elävästi, koska olin Yhdysvaltain Moskovan suurlähetystössä ja käänsin joitakin Hruštšovin viestejä Kennedylle.

Pitäisikö meidän tarkastella Kuuban ohjuskriisin kaltaisia tapahtumia kansainvälisen oikeuden periaatteiden näkökulmasta vai siitä näkökulmasta, miten maan johtajat todennäköisesti käyttäytyvät, jos he tuntevat itsensä uhatuksi? Mitä kansainvälinen oikeus sanoi tuolloin ydinohjusten sijoittamisesta Kuubaan? Kuuba oli suvereeni valtio, ja sillä oli oikeus hakea tukea itsenäisyydelleen mistä tahansa haluamastaan paikasta. Yhdysvallat oli uhkaillut sitä, jopa yrittänyt hyökätä sinne käyttämällä Castron vastaisia kuubalaisia. Se pyysi tukea Neuvostoliitolta. Tietäen, että Yhdysvallat oli sijoittanut ydinaseita Turkkiin, joka oli Yhdysvaltojen liittolainen ja itse asiassa Neuvostoliiton rajanaapuri, Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšov päätti sijoittaa ydinohjuksia Kuubaan. Miten Yhdysvallat voisi oikeutetusti vastustaa sitä, jos Neuvostoliitto asettaisi samanlaisia aseita kuin sitä vastaan asetetaan?

Ilmeisesti se oli virhe. Suuri virhe! (Tulee mieleen Talleyrandin huomautus: "Pahempaa kuin rikos...") Kansainväliset suhteet, halusimme tai emme, eivät määräydy keskustelemalla, tulkitsemalla ja soveltamalla "kansainvälisen oikeuden" hienouksia - joka ei missään tapauksessa ole sama asia kuin kunnallinen laki, laki valtioiden sisällä. Kennedyn oli reagoitava uhan poistamiseksi. Ylipäälliköt suosittelivat ohjusten tuhoamista pommituksilla. Onneksi Kennedy pysähtyi siihen, julisti saarron ja vaati ohjusten poistamista.

Viikon edestakaisten viestien jälkeen - minä käänsin Hruštšovin pisimmän viestin - sovittiin, että Hruštšov poistaisi ydinohjukset Kuubasta. Sitä, mitä ei ilmoitettu, oli se, että Kennedy sopi myös, että hän poistaisi Yhdysvaltojen ohjukset Turkista, mutta että tätä sitoumusta ei saisi julkistaa.

Me amerikkalaiset diplomaatit Moskovan suurlähetystössä olimme tietenkin iloisia lopputuloksesta. Meille ei edes ilmoitettu Turkissa olevia ohjuksia koskevasta sopimuksesta. Meillä ei ollut aavistustakaan siitä, että olimme olleet lähellä ydinvaihtoa. Tiesimme, että Yhdysvalloilla oli sotilaallinen ylivoima Karibialla, ja olisimme hurranneet, jos Yhdysvaltain ilmavoimat olisivat pommittaneet kohteita. Olimme väärässä. Myöhemmissä tapaamisissa neuvostodiplomaattien ja sotilasupseerien kanssa saimme tietää, että jos paikkoja olisi pommitettu, paikalla olleet upseerit olisivat voineet laukaista ohjukset ilman Moskovan käskyjä. Olisimme voineet menettää Miamin, ja mitä sitten? Emme myöskään tienneet, että neuvostoliittolainen sukellusvene oli lähellä laukaista ydinaseistetun torpedon hävittäjää vastaan, joka esti sen nousun ilmaan.

Se oli lähellä. On varsin vaarallista sekaantua sotilaallisiin yhteenottoihin sellaisten maiden kanssa, joilla on ydinaseita. Sen ymmärtämiseen ei tarvita kansainvälisen oikeuden korkeakoulututkintoa. Tarvitaan vain tervettä järkeä.

Se oli ennakoitavissa. Oliko se ennustettavissa?

"Kylmän sodan päättymisen jälkeen tehty syvällisin strateginen moka"

Minun sanani, eikä minun ääneni ollut ainoa. Vuonna 1997, kun Pohjois-Atlantin liiton (Nato) jäsenmäärän lisäämistä käsiteltiin, minua pyydettiin todistamaan senaatin ulkoasiainvaliokunnan edessä. Johdantopuheenvuorossani esitin seuraavan lausuman: "Pidän hallinnon suositusta ottaa uusia jäseniä Natoon tällä hetkellä harhaanjohtavana. Jos Yhdysvaltain senaatti hyväksyy sen, se saattaa jäädä historiaan syvimpänä strategisena kömmähdyksenä kylmän sodan päättymisen jälkeen. Kaukana siitä, että se parantaisi Yhdysvaltojen, sen liittolaisten ja liittoon liittymistä haluavien valtioiden turvallisuutta, se saattaisi hyvinkin edistää tapahtumaketjua, joka voisi tuottaa vakavimman turvallisuusuhan tälle kansakunnalle sitten Neuvostoliiton romahtamisen."

Mainitsemani syy oli se, että Venäjän federaatiolla oli ydinasearsenaali, joka oli kokonaisvaltaiselta tehokkuudeltaan yhtä suuri tai jopa suurempi kuin Yhdysvaltojen. Jos kumpaakin arsenaaliamme todella käytettäisiin kuumassa sodassa, se kykenisi mahdollisesti lopettamaan sivilisaation maapallolla ja jopa aiheuttamaan ihmiskunnan jam muun elämän tuhon maapallolla. Vaikka Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat tehneet Reaganin ja Bushin ensimmäisten hallitusten tekemien asevalvontasopimusten tuloksena neuvotteluja aseiden vähentämisestä, ne olivat pysähtyneet Clintonin hallinnon aikana. Ei edes yritetty neuvotella lyhyen kantaman ydinaseiden poistamisesta Euroopasta.

Tämä ei ollut ainoa mainitsemani syy siihen, että Venäjä olisi mieluummin sisällytettävä kuin jätettävä Euroopan turvallisuuden ulkopuolelle. Selitin asian seuraavasti: "Suunnitelma Naton jäsenmäärän lisäämiseksi ei ota huomioon kylmän sodan päättymisen jälkeistä todellista kansainvälistä tilannetta, vaan se noudattaa logiikkaa, joka oli järkevää vain kylmän sodan aikana. Euroopan jako päättyi ennen kuin ajateltiin ottaa uusia jäseniä Natoon. Kukaan ei uhkaa jakaa Eurooppaa uudelleen. Siksi on absurdia väittää, kuten jotkut ovat väittäneet, että on välttämätöntä ottaa uusia jäseniä Natoon Euroopan tulevan jakautumisen välttämiseksi; jos Naton on tarkoitus olla maanosan yhdistämisen tärkein väline, ainoa looginen tapa, jolla se voi tehdä sen, on laajentaa sitä siten, että se kattaa kaikki Euroopan maat. Mutta tämä ei näytä olevan hallinnon tavoite, ja vaikka se olisikin, tapa saavuttaa se ei ole ottaa uusia jäseniä pala palalta."

Sitten lisäsin: "Kaikki Naton laajentumisen väitetyt tavoitteet ovat kiitosta ansaitsevia. Keski- ja Itä-Euroopan maat ovat tietenkin kulttuurisesti osa Eurooppaa, ja niille pitäisi taata paikka eurooppalaisissa toimielimissä. Tietenkin meillä on osamme demokratian ja vakaiden talouksien kehittymisestä siellä. Nato-jäsenyys ei kuitenkaan ole ainoa tapa saavuttaa nämä tavoitteet. Se ei ole edes paras tapa, jos selkeää ja tunnistettavaa turvallisuusuhkaa ei ole."

Itse asiassa päätös laajentaa Natoa asteittain oli käänteinen käänne Yhdysvaltojen politiikasta, joka johti kylmän sodan päättymiseen ja Itä-Euroopan vapautumiseen. Presidentti George H.W. Bush oli julistanut tavoitteeksi "ehjän ja vapaan Euroopan". Neuvostoliiton presidentti Gorbatshov oli puhunut "yhteisestä eurooppalaisesta kodistamme", toivottanut tervetulleeksi kommunistihallitsijoistaan luopuneet Itä-Euroopan hallitusten edustajat ja määrännyt Neuvostoliiton asevoimien radikaalit vähennykset selittämällä, että jotta yksi maa olisi turvassa, kaikkien on oltava turvassa. Ensimmäinen presidentti Busheista vakuutti myös Gorbatshoville heidän tapaamisessaan Maltalla joulukuussa 1989, että jos Itä-Euroopan maat saisivat valita tulevan suuntauksensa demokraattisten prosessien avulla, Yhdysvallat ei "käyttäisi tätä prosessia hyväkseen". (On selvää, että Varsovan liittoon kuuluneiden maiden liittäminen Natoon olisi "hyväksikäyttöä"). Seuraavana vuonna Gorbatshoville vakuutettiin, vaikkakaan ei virallisessa sopimuksessa, että jos yhdistyneen Saksan sallittaisiin pysyä Natossa, Naton toimivaltuuksia ei siirrettäisi itään "tuumaakaan".

Nämä kommentit esitettiin presidentti Gorbatshoville ennen Neuvostoliiton hajoamista. Kun se hajosi, Venäjän federaatiossa oli alle puolet Neuvostoliiton väestöstä ja sotilaallinen laitos oli demoralisoitunut ja täysin sekaisin. Vaikka Naton laajentamiseen ei ollut mitään syytä sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli tunnustanut ja kunnioittanut Itä-Euroopan maiden itsenäisyyttä, oli vielä vähemmän syytä pelätä Venäjän federaatiota uhkana.

Tahallisesti aiheutettu?

Itä-Euroopan maiden liittäminen Natoon jatkui George W. Bushin hallinnon aikana (2001-2009), mutta se ei ollut ainoa asia, joka herätti Venäjän vastustuksen. Samaan aikaan Yhdysvallat alkoi vetäytyä asevalvontasopimuksista, jotka olivat jonkin aikaa hillinneet järjetöntä ja vaarallista asevarustelukilpailua ja jotka olivat kylmän sodan lopettamisen perussopimuksia. Merkittävin oli päätös vetäytyä ballististen ohjusten torjuntasopimuksesta (ABM-sopimus), joka oli ollut kulmakivisopimus sopimussarjalle, joka pysäytti joksikin aikaa ydinasevarustelukilpailun. New Yorkin World Trade Centeriin ja Pohjois-Virginiassa sijaitsevaan Pentagoniin tehtyjen terrori-iskujen jälkeen presidentti Putin oli ensimmäinen ulkomainen johtaja, joka soitti presidentti Bushille ja tarjosi tukea. Hän piti sanansa ja helpotti hyökkäystä Afganistanin Taleban-hallintoa vastaan, joka oli suojellut Osama ben Ladenia, iskujen innoittajana toiminutta al-Qaida-johtajaa. Tuolloin oli selvää, että Putin pyrki turvallisuuskumppanuuteen Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvaltoja vastaan hyökkäävät jihadistiterroristit olivat myös Venäjän kohteena. Siitä huolimatta Yhdysvallat jatkoi Venäjän - ja myös liittolaisten - etujen sivuuttamista hyökkäämällä Irakiin, mikä oli hyökkäys, jota vastustivat Venäjän lisäksi myös Ranska ja Saksa.

Samalla kun presidentti Putin veti Venäjää pois 1990-luvun lopulla tapahtuneesta konkurssista, vakautti talouttaan, maksoi Venäjän ulkomaanvelat pois, vähensi järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa ja alkoi jopa rakentaa taloudellista pesämunaa selviytyäkseen tulevista taloudellisista myrskyistä, hän joutui kokemaan, että hänen käsityksensä Venäjän arvokkuudesta ja turvallisuudesta loukkaantui kerta toisensa jälkeen. Hän luetteli ne Münchenissä vuonna 2007 pitämässään puheessa. Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gates vastasi, että emme tarvitse uutta kylmää sotaa. Aivan totta tietenkin, mutta hän, hänen esimiehensä tai seuraajansa eivät näyttäneet ottavan Putinin varoitusta vakavasti. Sitten senaattori Joseph Biden lupasi vuoden 2008 presidentinvaaliehdokkuutensa aikana "nousta Vladimir Putinia vastaan"! Häh? Mitä ihmettä Putin oli tehnyt hänelle tai Yhdysvalloille?

Vaikka presidentti Barack Obama lupasi aluksi muutoksia politiikkaan, hänen hallituksensa jatkoi Venäjän vakavimpien huolenaiheiden huomiotta jättämistä ja kaksinkertaisti aiemmat yhdysvaltalaiset ponnistelut entisten neuvostotasavaltojen irrottamiseksi Venäjän vaikutusvallasta ja itse asiassa kannustamaan "vallanvaihtoa" Venäjällä. Venäjän presidentti ja useimmat venäläiset pitivät Yhdysvaltain toimia Syyriassa ja Ukrainassa epäsuorina hyökkäyksinä heitä vastaan.

Syyrian presidentti Assad oli julma diktaattori, mutta ainoa tehokas linnake Islamilaista valtiota vastaan, liikettä, joka oli kukoistanut Irakissa Yhdysvaltain hyökkäyksen jälkeen ja oli leviämässä Syyriaan. Sotilaallinen apu oletetulle "demokraattiselle oppositiolle" joutui nopeasti jihadistien käsiin, jotka olivat liittoutuneet juuri sen Al-Qaidan kanssa, joka oli järjestänyt syyskuun 11. päivän iskut Yhdysvaltoihin! Uhka läheiselle Venäjälle oli kuitenkin paljon suurempi, koska monet jihadistit olivat kotoisin entisen Neuvostoliiton alueilta, myös Venäjältä itsestään. Syyria on myös Venäjän lähinaapuri; Yhdysvaltojen katsottiin vahvistavan sekä Yhdysvaltojen että Venäjän vihollisia harhaanjohtavalla yrityksellään kaataa Syyrian hallitus.

Ukrainan osalta Yhdysvaltojen puuttuminen sen sisäpolitiikkaan oli syvällistä - jopa niin, että Yhdysvallat näytti valitsevan pääministerin. Se myös käytännössä tuki laitonta vallankaappausta, jolla Ukrainan hallitus vaihdettiin vuonna 2014, menettelyä, jota ei yleensä pidetä oikeusvaltioperiaatteen tai demokraattisen hallinnon mukaisena. Väkivaltaisuudet, joita Ukrainassa edelleen kytee, alkoivat "länsimielisestä" lännestä, eivät Donbasista, jossa ne olivat reaktio siihen, että etnisesti venäläisiin ukrainalaisiin kohdistui väkivallan uhka.

Presidentti Obaman toisen kauden aikana hänen retoriikkansa muuttui henkilökohtaisemmaksi, ja hän liittyi Yhdysvaltojen ja Englannin median kasvavaan kuoroon, jossa Venäjän presidenttiä mustamaalattiin. Obama puhui venäläisiin kohdistuvista talouspakotteista, jotka "maksavat" Putinille tämän "huonosta käytöksestä" Ukrainassa, unohtaen sopivasti, että Putinin toiminta oli ollut suosittua Venäjällä ja että Obaman omaa edeltäjää voitiin uskottavasti syyttää sotarikolliseksi. Obama alkoi sitten heitellä loukkauksia koko Venäjän kansaa vastaan väitteillä, kuten "Venäjä ei tee mitään, mitä kukaan ei halua", ja jätti kätevästi huomiotta sen tosiasian, että ainoa tapa saada amerikkalaisia astronautteja kansainväliselle avaruusasemalle oli tuolloin venäläisten rakettien avulla ja että hänen hallituksensa yritti parhaansa mukaan estää Irania ja Turkkia ostamasta venäläisiä ilmatorjuntaohjuksia.

Olen varma, että jotkut sanovat: "Mikä siinä on niin tärkeää? Reagan kutsui Neuvostoliittoa pahaksi imperiumiksi, mutta neuvotteli sitten kylmän sodan päättymisestä." Aivan! Reagan tuomitsi entisen Neuvostoliiton imperiumin - ja antoi myöhemmin Gorbatshoville tunnustusta sen muuttamisesta - mutta hän ei koskaan julkisesti moittinut neuvostojohtajia henkilökohtaisesti. Hän kohteli heitä henkilökohtaisesti kunnioittavasti ja tasavertaisina ja tarjosi jopa ulkoministeri Gromykolle virallisia illallisia, jotka tavallisesti on varattu valtion- tai hallitusten päämiehille. Hänen ensimmäiset sanansa yksityisissä tapaamisissa olivat yleensä jotakuinkin seuraavat: "Meillä on maailmanrauha käsissämme. Meidän on toimittava vastuullisesti, jotta maailma voi elää rauhassa."

Asiat pahenivat Donald Trumpin neljän vuoden aikana. Kun Trumpia syytettiin ilman todisteita siitä, että hän on Venäjän pelle, hän piti huolen siitä, että hän omaksui kaikki Venäjän vastaiset toimenpiteet, jotka tulivat eteen, ja imarteli samalla Putinia suurena johtajana. Diplomaattien vastavuoroiset karkotukset, jotka Yhdysvallat aloitti Obaman kauden viimeisinä päivinä, jatkuivat synkkänä noidankehänä, jonka tuloksena diplomaattinen läsnäolo on niin köyhtynyt, ettei Yhdysvalloilla ollut kuukausiin tarpeeksi henkilökuntaa Moskovassa myöntämään viisumeja venäläisille vierailuihin Yhdysvaltoihin.

Kuten niin monet muutkin viimeaikaiset tapahtumat, diplomaattisten edustustojen keskinäinen kuroutuma kumoaa yhden Yhdysvaltojen diplomatian ylpeimmistä saavutuksista kylmän sodan loppuvuosina, jolloin työskentelimme ahkerasti ja menestyksekkäästi avataksemme Neuvostoliiton suljetun yhteiskunnan ja kaataaksemme "itää" ja "länttä" erottaneen rautaesiripun. Onnistuimme yhteistyössä sellaisen neuvostojohtajan kanssa, joka ymmärsi, että hänen maansa tarvitsi kipeästi liittyä maailmaan.

Hyvä on, lopetan väitteeni siitä, että tämänpäiväinen kriisi oli "tahallisesti aikaansaatu". Mutta jos näin on, miten voin sanoa, että se voi olla...

Helposti ratkaistavissa terveen järjen avulla?

Lyhyt vastaus on, että se on mahdollista. Se, mitä presidentti Putin vaatii, eli Naton laajentumisen lopettamista ja sellaisen turvallisuusrakenteen luomista Eurooppaan, joka takaa Venäjän ja muiden turvallisuuden, on erittäin järkevää. Hän ei vaadi minkään Naton jäsenen eroamista eikä uhkaa ketään. Kaikkien pragmaattisten, terveen järjen mukaan on Yhdysvaltojen edun mukaista edistää rauhaa, ei konflikteja. Ukrainan irrottaminen Venäjän vaikutusvallasta - mikä oli "värivallankumousten" puolesta kiihkoilijoiden julkilausuttu tavoite - oli hölmön ja vaarallisen typerä yritys. Olemmeko unohtaneet niin pian Kuuban ohjuskriisin opetuksen?

Se, että Putinin vaatimusten hyväksyminen on Yhdysvaltojen objektiivisen edun mukaista, ei tarkoita, että se olisi helppoa. Sekä demokraattisen että republikaanisen puolueen johtajat ovat kehittäneet niin venäjänvihamielisen asenteen (tarina vaatii erillisen tutkimuksen), että vaatii suurta poliittista taitoa navigoida petollisilla poliittisilla vesillä ja saavuttaa järkevä lopputulos.

Presidentti Biden on tehnyt selväksi, että Yhdysvallat ei puutu asiaan omilla joukoillaan, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan. Miksi siis siirtää niitä Itä-Eurooppaan? Vain näyttääkseen kongressin haukoille, että hän pysyy lujana? Mitä varten? Kukaan muu ei uhkaa Puolaa tai Bulgariaa kuin Syyriasta, Afganistanista ja Afrikan savannien kuivilta alueilta pakenevat pakolaisaallot. Mitä 82. ilmavoimien pitäisi siis tehdä?

No, kuten olen aiemmin ehdottanut, ehkä tämä on vain kallis teeskentely. Ehkä Bidenin ja Putinin hallitusten välisissä myöhemmissä neuvotteluissa löydetään keino vastata Venäjän huolenaiheisiin. Jos näin käy, ehkä tämä farssi on täyttänyt tarkoituksensa. Ja ehkäpä kongressimme jäsenet alkavat sitten käsitellä kasvavia ongelmia, joita meillä on kotona, sen sijaan että pahentaisivat niitä.

Unelmoida voi, eikö vain?

Jack F. Matlock toimi Yhdysvaltain suurlähettiläänä Neuvostoliitossa (1987-1991). Hän on ACURAn johtokunnan jäsen ja kirjoittaa Singer Islandilta, Floridasta.

 

Linkki aihetta koskien:
kotipetripaavola.com/ goog lahtee pohjan perilta hyokkaamaan israelia vastaan

 

Petri Paavola 8.11.2022

Lähteet:
usrussiaaccord.org/ acura viewpoint jack f matlock jr todays crisis over ukraine
is.fi/ulkomaat/ art- 2000009118682

 

 

 





eXTReMe Tracker