Etusivulle | Yhteiskunnan ilmiöt ja asiat


Kirjoitus on kokonaisuudessaan sivullani: Raamattu ja muukalaiset

Terroristien solutus ei ole satua

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Teemu Sinkkonen vertasi (Lähde: 11.9.2015 Iltalehti) Isis-taistelijoiden invaasiota tarinaan Punahilkasta, sillä molemmat ovat hänen mielestään faktojen valossa täyttä satua.

Sinkkosen faktat ovat seuraavanlaisia:

- Isisillä on kädet täynnä töitä Syyrian ja Irakin taisteluissa sekä iskuja on myös tehty Turkin puolella. Länsimaat eivät ole Isiksen prioriteettilistan kärjessä. Isiksen johtohahmo on kehottanut Isistä toimimaan myös lämsimaissa, mutta organisaationa Isis ei näytä suunnittelevan iskuja. Siksi lännessä tapahtuvat iskut toteuttaa todennäköisesti pienaseella Euroopassa syntynyt ja kasvanut henkilö.

- Matka Eurooppaan on erittäin vaarallinen, mistä osoituksena on tuhannet Välimereen hukkuneet ja esimerkiksi Itävallan kylmäautotragedia. Miksi mikään terroristiorganisaatio haluaisi salakuljettaa aktivistejaan tällä tavoin Eurooppaan?

- Pakolaisten joukkoon soluttautuminen ei olisi Isisin kannalta myöskään järkevää, sillä järjestön riveissä on taistellut arviolta joitakin tuhansia EU-kansalaisia. Heillä on jo olemassa tarvittavat asiakirjat Eurooppaan matkustamiseksi täysin laillisesti. Toisaalta rikas Isis voinee halutessaan väärentää dokumentteja. EU-kansalaisilla on myös jo olemassa oleva tietotaito ja verkostot täällä operointiin, toisin kuin hypoteettisilla pakolaisten sekaan ujutetuilla Euroopan ulkopuolisilla taistelijoilla.

- Toistaiseksi yksikään turvallisuusviranomainen ei ole vahvistanut löytäneensä pakolaisten joukosta ainuttakaan terroristia.

Teemu Sinkkonen sanoo Isiksen käyttävän hyväkseen ihmisten pelkoja, pyrkien luomaan kuvan siitä, että se on läsnä joka puolella, aina valmiina katkaisemaan kenen tahansa pää. Sinkkosen mukaan Isis on käyttänyt tätä pelkoa tehokkaasti hyväkseen, sillä se on propagandassaan väittänyt salakuljettavansa pakolaisten seassa tuhansia terroristeja suoraan Eurooppaan.

Breitbart.com sivusto raportoi Bulgarian Nova TV:n kertoneen kuinka 2.9.2015 Bulgarian viranomaiset lähellä Gyueshecon raja-aseman tarkastuspisteellä pidättivät viisi miestä, jotka olivat 20-24 vuoden ikäisiä. Kun miehet tarkastettiin ja tutkittiin, niin heidän hallustaan löytyi islamistista propagandaa, erityisiä jihadistien rukouksia sekä heidän kännyköistään löytyi mestausvideoita. Nämä viisi kiinni jäänyttä jihadistia olivat tekeytyneet pakolaisiksi. Helmikuussa 2015 Turkin tiedustelupalvelun tietojen mukaan 3000 koulutettua Isis jihadistia on tulossa Turkkiin Syyriasta ja Irakista. He aikovat matkustaa Bulgarian ja Unkarin kautta läntiseen Eurooppaan aikomuksenaan hyökätä diplomaattisiin kohteisiin. Libyan hallituksen tiedonantajan mukaan Isiksen sotilaallisia militantteja (jihadistit) on salakuljetettu Eurooppaan pakolaisveneiden kautta. Isiksen jihadistit käyttävät pakolaiskriisiä hyväkseen soluttaen jihadisteja pakolaisveneisiin. Tämän seurauksena poliisin sekä viranomaisten on mahdotonta tietää kuka on jihadisti ja kuka ihan oikea pakolainen.

Teemu Sinkkosen "faktat" eivät pitäneet paikkaansa, sillä todisteiden mukaan muslimiterroristit pyrkivät Eurooppaan pakolaisten valeasussa ja heitä on myös jäänyt kiinni. Kyse ei ole sadusta, vaan todellisuudesta. Muhammedin perustama islamin usko perustuu maailmanvalloituksen ajatukseen, jonka mukaan koko maailma tulee alistaa islamin vallan alaisuuteen. Isis toteuttaa tätä suunnitelmaa ja sen tähden edellä mainitut viisi terroristia jäivät kiinni pakolaisiksi soluttautuneina Bulgarian raja-asemalla.

Ruotsin Örebrossa koulun oppilaita on rekrytoitu Isiksen riveihin sekä oppilaille levitetään antidemokraattista jihadistista propagandaa. Örebrossa tuodaan esille ajatuksia, että on olemassa suuri vaara, että Örebrosta tulee terrorismin tyyssija. Turvallisuuspoliisin tarkoissa tutkimuksissa Örebro on osoittautunut  yhdeksi niistä kaupungeista, joissa ajatus islamilaisen valtion perustamisesta saa eniten kannattajia. Örebron ääriaatteiden kehitys pahenee päivä päivältä, koska poliittisen johdon toimet ovat liian laimeita, heikkoja ja tuloksettomia. On olemassa suuri vaara, että Örebrosta muodistuu terrorismiin ja väkivaltaan myönteisesti suhtautuvien ääriaatteiden pesäpaikka. Ruotsissa on muuallakin saman suuntaisia ongelmia (islamin jihad) ja sama koskee mm. Ranskaa, Englantia ja Saksaa.

Ruotsin poliisi julkaisi 24.10.2014 laajan raportin, jonka mukaan muslimien rikollisjengit hallitsevat Ruotsissa 55 aluetta, joista voidaan käyttää myös ghetto nimitystä (slummialue, köyhälistökortteli). Näiden alueiden asukkaat koostuvat pääosin muslimitaustaisista maahanmuuttajista. Viranomaiset kohtaavat hyökkäyksiä mennessään näille alueille. Muslimien rikollisjengien hyökkäysten kohteina ovat mm. postinjakajat, palomiehet, ambulanssinkuljettajat. Palo-autojen ja ambulanssien on odotettava poliisisaattueita päästäkseen alueille, mutta nykyään poliisitkin tarvitsevat suojelua näillä alueilla. Näistä 55 alueesta käytetään nimitystä no-go zone, eli alue jonne ei ole menemistä. Näiden alueiden lakina ovat rikollisjärjestöjen oma lainsäädäntö mafian tyylisesti.

Ruotsissa raiskaukset ovat lisääntyneet, sillä vuonna 1975 tilastoitiin 421 raiskausta ja vuonna 2014 tilastoitiin 6620 raiskausta. Nykyisin Ruotsissa tapahtuvista raiskauksista 77,6% on maahanmuuttajien tekemiä, eli valtaosa. Suurin osa Ruotsin maahanmuuttajista on tullut muslimimaista. Tämä ei tarkoita sitä, että jokainen muslimi on raiskaaja, mutta sitä se tarkoittaa, että suurin osa Ruotsissa tapahtuvista raiskauksista tehdään muslimien toimesta. Ruotsissa myös joukkoraiskaus on yleistynyt.

Ruotsissa muslimitaustainen maahanmuutto virkailija on osoittanut myötätuntoa jihadisti propagandaa sekä Isis terroristeja kohtaan. Ruotsin mediassa kysyttiin kysymys: Miten tämä virkailija on arvioinut turvapaikkahakemuksen koskien sellaista henkilöä, jonka epäillään kuuluvan Isikseen? Kysymykseen on helppo vastata. Hyvin todennäköisesti hän on puoltanut turvapaikan hakemista Isiksestä epäilylle henkilölle, jos hän on voinut myötävaikuttaa päätökseen.

Heinäkuun 1. päivä vuonna 2015 ruotsalainen julkaisu Gefle Dagbladet paljasti Gävlessä toimineen muslimi imaamin kannattaneen islamilaisia lakeja. Tämän imaamin yhdistys sai Ruotsin hallitukselta 400 000 kruunua taisteluun islamfobiaa ja rasisimia vastaan. Yhdistys lupasi tehdä nettisivut, jossa pyrittäisiin luomaan siltaa muslimien ja ei-muslimien välille asiallisen islam informaation kautta. Tällaista siltaa ei kuitenkaan rakennettu. Ruotsin viranomaiset joutuivat sulkemaan nettisivut, koska sivuilla oli listattu seuraavat asiat, jotka on kielletty Ruotsissa asuvilta muslimeilta:

- Homoseksuaalisuudesta saa kuolemanrangaistuksen
- Ystävystyminen uskottoman kanssa on kielletty, eikä heistä saa tykätä
- Kiellettyä on: liittyminen uskottomien yhteisöihin, liittyminen poliittisiin puolueisiin, kansallisuuden ottaminen (poikkeuksena vain absoluuttinen pakko), liittyminen Ruotsin armeijaan, auttaminen uskottomien aseiden kehittämisessä
- Kielletään uskottomien vaatemuodin jäljitteleminen, ulkonäkö, puhe jne. koska tämä osoittaa rakkautta uskomattomia kohtaan

Tanskassa on muslimighetto alueita, joissa vallitsee sharia-lait, eikä siellä kunnioiteta Tanskan lakeja. Tanskan kriminaalitilastojen mukaan muslimitaustaiset ihmiset tekevät eniten rikoksia Tanskassa. Tilaston kärjessä on Libanon, jonka jälkeen tulee Pakistan, Marokko, Turkki, Somalia, Iran ja Irak. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki muslimit ovat rikollisia, vaan sitä että muslimien keskuudessa tehdään paljon rikoksia Tanskassa.

Brittein saarilla tilastojen mukaan 91 prosenttia 7000-20 000 kunniamurhasta on muslimin tekemä. Britanniassa poliisin arvion mukaan maassa tapahtuu vuosittain noin 17 000 kunniaan perustuvaa pakko-avioliittoa, kidnappausta, seksuaalista häirintää (raiskaus jne.), pahoinpitelyjä sekä murhia.

Brittiläinen julkaisu The Telegraph julkaisi 8.2.2015 artikkelin nimeltään Terror suspects arrested every day in UK as police call for extra funding to cope with Isil threat ( UK:ssa pidätetään joka päivä terrorista epäiltyjä poliisi pyytää lisärahoitusta Isis uhkan selvittämiseen). Artikkelin mukaan pidätyksiä tehdään päivittäin kasvavan islamilaisen jihadismin uhkan takia. Poliisin mukaan joka viikko suljetaan noin 1000 nettisivua äärimateriaalin levityksen takia.

Islamin jihad toimii kaksisuuntaisesti se käyttää hyväkseen maassa asuvia sekä syntyneitä muslimeita jihadin toteuttamiseen sekä sen lisäksi se pyrkii islamilaisista valtioista maahanmuuton  kautta soluttautumaan länsimaiseen yhteiskuntaan (vierasperäinen työvoima, avioliitot ei-muslimin kanssa, pakolaiset, turvapaikanhakijat). Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että jokainen muslimi on jihadisti, mutta sitä se tarkoittaa, että islamiin kuuluu ajatus jihadista ja maailman valloittamisesta islamin vallan alle.

Kuten Bulgarian, Ruotsin, Englannin ja Tanskan esimerkit (ja monien muiden EU-maiden) osoittavat, niin muslimitaustaiset jihadistit soluttautuvat länsimaihin sekä jotkut länsimaassa asuvat muslimitaustaiset maahanmuuttajat ovat hakeneet turvapaikkaa tai muuttaneet länsimaihin suunnitellusti esiintyen maltillisina muslimeina, mutta ovat sydämessään jihadisteja. Osa maahanmuuttajista ovat saattaneet radikalisoitua jihadistien rekrytoinnin kautta.

Kansanedustaja ja entinen poliisi Tom Packalen on kirjoittanut 8.10.2015 Uuden Suomen blogissaan kirjoituksen nimeltään: Epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan hedelmät alkavat kypsyä.

Packalenin blogikirjoitus kursiivissa:

Uutisia Suomesta syksyisenä tiistaina vuonna 2014. Maahanmuuttajajengi pahoinpidellyt raa’asti kymmeniä kantasuomalaisia lapsia, nuoria ja aikuisia. KRP ottanut kiinni kolme suomalaista, joiden epäillään kuuluvan Isis-terroristijärjestöön. Helsingissä oikeudessa tapaus, jossa maahanmuuttajataustaisten epäillään rahoittaneen Somalialaista al-Shabaab-terroristiryhmää.

Lapsellisen sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka tuottaa mätiä hedelmiä. Kaikki ovat nähneet, millainen sato on kypsymässä, mutta asiasta ei ole saanut puhua. Keskustelujen avaajat on leimattu rasisteiksi. Nyt osa väkivaltajengin maahanmuuttajataustaisista nuorista on kertonut suoraan, että heidän tekojensa motiivit ovat rasistisia ja että he haluavat vahingoittaa kantasuomalaisia.

Porukan nuorin uhri lienee 10-vuotias. Julkisuudessa on puhuttu noin 70 pahoinpitelystä. Parinkymmenen vuoden poliisikokemuksella arvioin, että todellinen väkivallan ja ryöstöjen määrä on moninverroin suurempi. Samoja kouluja ja samoilla alueilla asuvat uhrit eivät uskalla kertoa totuutta, koska he pelkäävät kostoa. Kuinka monelle vanhemmalle on uskoteltu kotona, että pään löi turvoksiin pimeällä polulla joku tuntematon?

Toimin viisi viimeistä vuotta ennen kansanedustajaksi valintaa Helsingin poliisin operatiivisenä yleisjohtajana. Maahanmuuttajataustaisten nuorten jengiytyminen, heidän harjoittamansa rasistinen väkivalta ja aiheen sensuroinnin aiheuttama turhauma olivat suurimpia yksittäisiä syitä, jotka saivat minut turhautumaan ja lähtemään mukaan politiikkaan.

Jo tuolloin maahanmuuttajajengien kantaväestöön kohdistamat hyvin raa’at pahoinpitelyt olivat arkipäivää. Niistä piti kuitenkin tiedotusohjeen mukaan puhua vain tavallisina väkivaltarikoksina ja erityispiirteet piilottaen, koska tekijät kuuluivat vähemmistöön. Kantaväestöön kuuluvien rasistisista rikoksista olisi sen sijaan saanut ja pitänytkin erikseen tiedottaa. Sellaisia ei Helsingissä kuitenkaan juuri ilmennyt.

On mielenkiintoista nähdä, mitä maahanmuuton ongelmat kieltäneet ja maton alle lakaisseet poliitikot nyt sanovat. Miten he korjaavat yhteiskunnallemme aiheuttamansa vahingon? Tähän kysymykseen kaipaisin vastausta vaikkapa pääministeriltämme.

Kirjoituksessani aikaisemmin edellä olleet tilastot sekä maahanmuuttoon liittyvät ikävät asiat vahvistavat Tom Packalenin kertomien asioiden olevan totta. Suomen päättäjien ja viranomaisten sinisilmäisyys sekä tietoinen harhaanjohtaminen koskien maahanmuuton ikäviä ja haitallisia puolia on antanut jalansijaa myös jihadismille, sillä Packalenin kuvaamat ikävät asiat eivät kaikki liity kulttuurien yhteentörmäykseen, sillä osa (ei kaikki) niistä on jihadin mukaisia tekoja.

Tunnen erittäin hyvin erään entisen muslimin. Tämä entinen muslimi sanoi minulle ettei hän halua tulla julkisesti esille, sillä sharia-lain mukaan hänet pitäisi tappaa, koska hän on luopunut Islamin uskosta ja paljastanut Islamin uskon todellisen sotaisan ja väkivaltaisen luonteen.

Tämä entinen muslimi kertoi minulle seuraavaa Islamista: Tutkimalla muslimien historiaa näemme esimerkkejä kuinka muslimit valloittivat maita ja alueita tehden niistä islamistisia maita. Valloitetun maan uskottomia (ei-muslimi) vainottiin ja he joutuivat kärsimään sekä heistä tehtiin toisen luokan kansalaisia. Muslimien saapuessa maahan he pyrkivät vahvistumaan ja lisääntymään siellä. Aluksi he teeskentelevät olevansa rauhaa rakastavia ja käyttäytyvät kuin lampaat. Kun he ovat vahvistuneet ja lisääntyneet enemmän, niin he alkavat vaatimaan itselleen erikoisoikeuksia. Näihin oikeuksiin kuuluu mm. vaatimus sharia-laista sekä oikeus viettää islamilaisia juhlia ja pyhiä. Kun muslimit ovat tulleet tarpeeksi vahvoiksi, niin he käyttäytyvät kuin tiikeri. He ottavat kaiken vallan käsiinsä, julistaen maan islamilaiseksi maaksi. He alkavat vainoamaan ei-muslimeita ja muutaman vuosikymmenen päästä tässä maassa on enää jäljellä hyvin vähän ei-muslimeita.

Tämä eräs muslimi kertoi minulle myös seuraavaa: Miksi muslimit koittavat tehdä muista maista islamistisia valtioita? Saadaksesi tähän vastauksen sinun on tutkittava Muhammedin elämää. Kun Muhammed julisti itsensä profeetaksi, niin alussa hänellä oli vain vähän seuraajia. Siksi hän alkoi teeskentelemään olevansa rauhan lähettiläs, kertoen hyviä ja kauniita asioita. Saadakseen lisää kannattajia hän siteerasi mm. Raamattua. Kun Muhammed tuli Mekasta Medinaan, niin hänellä oli vain vähän seuraajia. Medinassa Muhammedin seuraajien lukumäärä lisääntyi. Kun hän sai lisää kannattajia, niin hän alkoi tekemään ryöstöretkiä, tappamaan, raiskaamaan, murhaamaan, harjoittamaan moraalitonta seksiä jne. Hän valloitti juutalaisten maita ja tapatti paljon juutalaisia miehiä, ottaen heidän naisensa ja lapsensa orjikseen. Kun hän palasi Mekkaan 10 000 seuraajansa kanssa, niin hän valloitti ja alisti sen itselleen. Jokaisen muslimin tulee seurata Muhammedia ja jokaisen muslimin on yrittävä toimia ja elää kuten Muhammed eli ja toimi. Monet muslimit seuraavat Muhammedin esimerkkiä.

Jos tutkit tarkasti länsimaissa tapahtuvaa kehitystä koskien muslimien maahanmuuttoa, niin huomaat kuinka se noudattaa Muhammedin antamaa esimerkkiä, jonka mukaan aluksi vähälukuisina esiinnytään rauhan uskontona. Kun he lisääntyvät ja vahvistuvat, niin he alkavat vaatimaan oikeutta islamilaisten lakien (sharia-laki) viettämiseen. Kun muslimit ovat tulleet tarpeeksi vahvoiksi, niin he väkivallan kautta pyrkivät alistamaan maan islamin vallan alle. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että edellä oleva on jokaisen muslimin tavoite ja päämäärä, mutta sitä se tarkoittaa, että se on jihadistien päämäärä, jonka "hedelmää" saamme jo nähdä länsimaissa ja esim. Ruotsissa. Kaikkialla missä muslimijihadistit saavat vaikutusvaltaa tapahtuu siten, että he alistavat myös maltilliset muslimit valtansa alle kuolemanrangaistuksen uhalla.

Jihadismi toteuttaa nelivaiheista strategiaa maan valtaamisessa islamin vallan alle.

1. Solutus

- Muuttoaalto ei-muslimimaahan (vihollismaa)
- Vetoomus humanitaariseen suvaitsevaisuuteen
- Islam esitetään rauhan uskontona ja muslimit väärinymmärryksen uhreina
- Syytetään ei-muslimeita rasisteiksi, jos he kritisoivat islamia
- Pyritään nostamaan muslimien syntyvyyttä ei-muslimimaissa
- Vaatimus moskeijan rakentamiseen (moskeijassa levitetään islamin uskoa)
- Pyritään kriminalisoimaan islamfobia viharikokseksi
- Tarjotaan uskontojen välistä vuoropuhelua tarkoituksena aivopestä ei-muslimej
a

2. Vallan ja voiman lujittaminen

- Pyrkimys käännynnäisten lisääntymiseen
- Jihad solujen perustaminen sekä rekrytointi jihadismiin
- Pyrkimys käännyttää yhteiskunnasta syrjäytynyt osa islamiin
- Pyrkimys uudistaa islamilaista historiaa
- Pyrkimys tuhota historialliset todisteet, jotka paljastavat todellisen islamin
- Käynnistetään lisääntyvä anti-länsimainen propaganda ja psykologinen sodankäynti
- Pyrkimys saada liittolaisia, jotka jakavat yhteistä päämäärää (anarkistit jne.)
- Pyrkimys aivopestä lapset hyväksymään islamilaisen käsityksen
- Pyrkimys pelotella, vaientaa sekä eliminoida ei-muslimeita
- Pyrkimys asettaa voimaan islamin jumalanpilkka ja vihalait kriitikoiden hiljentämiseksi
- Muslimiyhteisön laajentaminen sekä lisätä muslimien syntyvyyttä ja maahanmuuttoa
- Hyväntekeväisyyden kautta värvätä kannattajia sekä rahoitus jihadille
- Salaisesti pyritään tuhoamaan vihollismaa (ei-muslimit) sisältä käsin
- Islam politiikan kehittäminen ei-muslimimaan yhteiskuntaan
- Islamilaisen taloudellisen verkoston ja rahoituksen luominen maanhankintaan varten
- Julkiset kriitikkoihin kohdistuvat salamurhat, joiden kautta vastustajia pelotellaan
- Ei-muslimeihin kohdistuva suvaitsevaisuus supistetaan minimiin
- Lisääntyvä vaatimus ei-muslimeille hyväksyä ja omaksua islamilaiset tavat
- Aseiden ja räjähteiden kerääminen salaisista piilopaikoista
- Ei-muslimimaiden yhteiskunnan lakien ja kulttuurin hylkääminen
- Pyrkimys heikentää ja tuhota muut uskonnot, erityisesti juutalaiset ja kristityt

3. Avoin sota/johtajuus ja kulttuuri

- Tahallinen pyrkimys heikentää vihollismaan hallintoa ja kulttuuria
- Julmuuksilla pelottelu ja pelon edistämisen kautta alistuminen islamin vallan alle
- Avoimet ja peitetyt pyrkimykset yhteiskunnan taloudelliseen romahduttamiseen
- Vastustus haastetaan, tuhotaan ja vaiennetaan
- Ei-muslimien joukkoteloitukset
- Islamin sotilaat suorittavat laaja-alaisen etnisen puhdistuksen
- Ei-muslimimaan lakien ja kulttuurin uhmaaminen ja vastustaminen
- Matillisten muslimien murhaaminen, jotka eivät kannata islamisaatiota
- Kirkkojen, synagogien ja muiden ei-muslimi instituutioiden tuhoaminen
- Naiset alistetaan sharia-lain alaisuuteen
- Laaja-alainen populaation tuhoaminen, salamurhat, pommi-iskut
- Hallinnon kaataminen ja poliittisen voiman anastaminen
- Sharia-lain määrääminen

4. Totalitaarinen islamilainen teokratia

- Shariasta tulee maan laki
- Ei-muslimien ihmisoikeudet perutaan ja kumotaan
- Ei-muslimiväestön orjuuttaminen ja joukkotuho
- Lehdistön ja ihmisten sananvapaus kumotaan
- Kaikki muut kuin islam ovat kiellettyjä uskontoja, jotka tuhotaan
- Ei-muslimien kulttuurin todisteiden tuhoaminen

Suomessa on meneillään vaihe yksi ja Ruotsissa on menossa osittain vaiheet yksi ja kaksi. Jos joku luulee nelivaiheisen jihadismin olevan salaliittoteoriaa tai mielikuvituksen tuotetta, niin katso sitä mitä Euroopassa tapahtuu juuri nyt  ja lue historiasta aina tähän päivään saakka siitä miten islam on vallannut maita ja kuinka se on toteuttanut islamisaation valtaamillaan alueilla.

Tarkoitukseni ei ole herättää pelkoja ja paniikkitunnelmaa, vaan kertoa avoimesti ja rehellisesti islamisaation päämäärästä liittyen maahanmuuttoon sekä jihadiin. Länsimaalaiset ihmiset, jotka tuomitsevat minut, eivätkä usko sitä mitä olen kirjoittanut (todennetuin faktoin) tulevat heräämään joku päivä todellisuuteen liian myöhään.

 

Petri Paavola 17.9.2015

 

Tiedustelut ja yhteydenotot: Palautesivu         







eXTReMe Tracker