Nature

Etusivulle | Yhteiskunnan ilmiöitä | Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube | rumble.com/PetriPaavola    


 

CIA:n Artichoke mielenhallinta ohjelma

 

CIA:n 1950-luvun mielenhallinta ohjelma Artichoke on paljastunut ja siitä on kirjoittanut esim. iso brittiläinen media Dailymail ja useita muita lähteitä kuten esimerkiksi FOIA Research, joka analysoi tiedusteluasiakirjoja. Artichoke projekti oli CIA:n mielenhallintaohjelma, jota alun perin johti CIA:n tieteellisen tiedustelun toimisto (Office of Scientific Intelligence).

 

Artichoken ensisijainen tavoite oli selvittää onko mahdollista pakottaa henkilö tahtomattaan tekemään salamurhayritys. Artichoke projektissa tutkittiin kuinka ihmisen mieltä voidaan hallita, tutkittiin hypnoosin käyttämistä sekä tiettyjen huumeiden käyttämistä ja testaamista henkilöillä, että henkilön mieltä voitaisiin hallita ja manipuloida. Artichoke aloitettiin elokuussa 1951 ja pahamainen MKUltra alkoi vuonna 1953. Niin Artichoke kuin MKUltra ovat johtaneet erittäin karmeisiin asioihin ja käytäntöihin, joita harjoitetaan nykypäivänä.

 

Olen tutkinut tätä aihetta melko laajasti, mutta yritän tuoda esille suppeammin asiat ja yksityiskohdat, jotka ovat minusta tärkeitä tietää ja ymmärtää nykyisten tapahtumien valossa. Suurin osa tämän kirjoituksen tiedoista perustuu kirjoitukseni linkkien lähteisiin. Ainoastaan osa kirjoituksen loppusanoista ovat minun tulkintaa ja ymmärrystä tästä aiheesta. Loppusanoissa on myös asiantuntija tietoa minun analyysini lisäksi.

 

Sisällys:
Alkuinfoa
Salaista mielen manipulointia rokotteiden avulla
Koronarokote oli Artichoken nykyajan jatko-osa
Projekti Artichoken suunnitelma tehdä kansalaisesta tietämätön salamurhaaja
Loppusanat

 

Alkuinfoa

Ensimmäinen CIA:n projekti, jossa sovellettiin epätavanomaisia kuulustelumenetelmiä, oli BLUEBIRD-projekti (1949/1950–1951).

Sheffield Edwardsin toimistossa pidetyn alkuperäisen BLUEBIRD-kokouksen osallistujien joukossa oli tieteellisen tiedustelun apulaispäällikkö Marshall Chadwell. Hän vakuutti, että hänen toimistonsa jatkaisi ponnistelujaan kerätä kaikki mahdolliset tiedot ulkomaisesta, erityisesti venäläisestä, käyttäytymistieteestä ja mielenhallinnasta. Pian sen jälkeen Chadwellin edustaja sai tehtäväkseen tutkia Nürnbergin tuomioistuimen asiakirjat ja selvittää, sisältyikö niihin mitään hyödyllistä tietoa BLUEBIRD-projektin kannalta, eli tietoa natsi-Saksassa käytetyistä kuulustelumenetelmistä.

Projekti Artichoken ensisijaisena tavoitteena oli selvittää, voidaanko henkilö pakottaa suorittamaan murhayritys. Projektissa tutkittiin myös hypnoosia, pakotettua morfiiniriippuvuutta (ja sitä seuraavaa pakotettua vieroitusta) sekä muiden kemikaalien, kuten LSD:n, käyttöä muistinmenetys- ja muiden haavoittuvien tilojen aikaansaamiseksi koehenkilöissä.

Kylmän sodan aikana CIA toteutti lukemattomia tutkimusprojekteja, joiden tarkoituksena oli ”murtaa ihmisen tietoisuuden koodi, todellinen mielen Manhattan-projekti, jonka psykologisen tutkimuksen ja operaatioiden kustannukset nousivat huippukaudella miljardiin dollariin vuodessa”, historioitsija Alfred McCoy kertoo. Vuosina 1950–1962 mieli muuttui taistelukentäksi uusille ”joukkopuhdistusaseille” ja kuulustelumenetelmille. CIA uskoi, että venäläiset olivat kehittäneet mielenhallintatekniikoita, ja halusi selvittää, kuinka ihmiset kestäisivät lukuisia kuulustelumenetelmiä, jotta se voisi saada tietoja vangituilta agenteilta ja arvioida, kuinka pitkälle sen oma henkilöstö oli soluttautunut.

Kyselyjen tuloksena lisättiin toinen tavoite: arvioida epätavanomaisten kuulustelumenetelmien, kuten hypnoosin ja huumeiden, hyökkäyskäyttöä.

Yksi tärkeimmistä pitkäaikaisista ”mustista paikoista” ulkomailla oli Camp King Oberurselissa, lähellä Frankfurt am Mainia, Saksassa. Täällä CIA alkoi kehittää ”äärimmäisiä kuulustelumenetelmiä” ja ”käyttäytymisen muokkausohjelmia”.

CIA:n ja sen kumppanivirastojen tutkimat epätavalliset menetelmät sisälsivät hypnoosia, sähköshokkeja, kemikaaleja ja laittomia katuhuumeita. Camp King valittiin ihanteelliseksi paikaksi tämän työn tekemiseen osittain siksi, että se sijaitsi ”poissa paikalta”, mutta pääasiassa siksi, että siellä oli saatavilla vankeja, joiden uskottiin olevan Neuvostoliiton vakoojia.

Tietoa ARTICHOKE-projektista syksyn 1953 jälkeen on niukasti. Richard Helmsin CIA:n johtajalle Allen Welsh Dullesille osoittamassa muistossa todettiin, että Artichoke muuttui projektiksi MKULTRA 13. huhtikuuta 1953,20 ja CIA väittää, että projekti päättyi vuonna 1956. Todisteet viittaavat kuitenkin siihen, että turvallisuusvirasto ja lääketieteellinen virasto jatkoivat ”erityisten kuulustelumenetelmien” käyttöä vielä useita vuosia sen jälkeen.

Salaista mielen manipulointia rokotteiden avulla

CIA:n salaiseksi julkaistut tiedot (mutta paljastuneet ja vuotaneet julkisiksi), paljastivat suunnitelman, jossa amerikkalaisten mieliä manipuloitaisiin salaa esim. rokotteiden avulla. Artichoke projekti keskittyi ihmisen käyttäytymisen hallintaan, kuulustelutekniikoihin ja psykologiseen manipulointiin. Erityistutkimuksena oli kehittää kemikaaleja, jotka muuttaisivat ihmisen käyttäytymistä.

Artichoke projektissa suunniteltiin lääkkeiden antamista ihmisille ruoan, veden, alkoholin, savukkeiden kautta tai naamioida lääketieteellisiin hoitoihin kuten rokotuksiin ja pistoksiin. Artichoke projketissa tutkitiin lääkekemikaaleja, hypnoosia, aistiriippuvuutta, kaasuja ja erilaisia psykologisia menetelmiä kuulustelun ja käyttäytymisen hallintaan. Artichoke oli MKUltran edeltäjä. MKUltra teki paljon laajemmassa mittakaavassa kokeita ja tutkimuksia ihmisen mielen muuttamisesta ja hallinnasta.

CIA pelkäsi vihollismaiden kehittävän tapoja hallita ihmisen mieltä ja käyttäytymistä, jonka takia CIA oikeutti itselleen Artichoke ja MKUltra projektit. Kokeissa ja tutkimuksissa määriteltiin mitkä lääkkeet sopisivat parhaiten koehenkilöille. Pyrkimyksenä oli tuottaa pitkäaikaisten yhdisteiden vaikutus, joka tekisi levottoman vaikutuksen aiheuttaen ahdistusta, hermostuneisuutta, jännitystä jne. tai masentava vaikutus, aiheuttaen epätoivon, toivottomuuden, uneliaisuuden jne. tunteita.

Näissä kokeissa myös ehdotettiin salaisia kokeita, missä tiettyjä aineita voitaisiin salaa lisätä ruokaan, veteen, Coca-Colaan, olueen, alkoholiin, savukkeisiin jne. Projektissa huume-aineiden lisäksi tutkittiin paljon psykologisia työkaluja mielen hallitsemiseksi.

MKUltra alkoi käyttämään hallusinogeenejä kuten LSD:tä. MKUltra käytti kokeissaan satoja ihmisiä yliopistoissa, sairaaloissa ja vankiloissa, joissa monissa tapauksissa koehenkilöt olivat täysin tietämättömiä osallistumisesta MKUltra mielenhallinta kokeisiin.

On moraalisesti, eettisesti ja kaikin tavoin todella väärin ja törkeää, että CIA jo 1950- luvulla suunnitteli salaisia mielenhallinta kokeita, jossa ihmisiltä salaa mieltä manipuloivia lääkkeitä laitettaisiin rokotteisiin ja elintarvikkeisiin. Tämän tarkoituksena oli, että nämä kemikaalit muuttaisivat ihmisen ajattelua ja käyttäytymistä, joka tehtäisiin salaisesti ilman ihmisen omaa suostumusta.

CIA:n mielenhallinta ohjelmaan sisältyi myös tutkimusalue bakteereille, kasviviljelmille, sienille, erilaisille myrkyille jne. jotka pystyvät aiheuttamaan sairauksia muun muassa korkeaa kuumetta ja deliriumia (sekavuustila) jne. Tutkimukseen sisältyi sienilajeja, jotka aiheuttavat päihtymystä ja mielenterveysongelmia. Ehdotusten joukossa oli myös ehdotus tutkia vankien ja kuulusteluissa olevien henkilöiden ruokavaliota tai "ravitsemuspuutteita, mukaan lukien erityisten säilykkeiden, joista on poistettu ainesosia.

Tutkimukset sisälsivät ehdotuksia sekä lyhytaikaiseen että pitkäaikaiseen käyttöön ihmisille. Pitkäaikaiseen käyttöön sopivimmiksi katsotut lääkkeet suunniteltaisiin tuottamaan levoton vaikutus (aiheuttaen ahdistusta, hermostuneisuutta, jännitystä jne.) tai masentava vaikutus (aiheuttaen epätoivon, toivottomuuden, uneliaisuuden jne. tunteita). Kokeet koskivat usein haavoittuvia henkilöitä, kuten vankeja, sotilashenkilöstöä ja psykiatrisia potilaita. Kokeet suoritettiin yleensä ilman tietoon perustuvaa suostumusta.

Nebraskalaisen kiropraktikon Ben Tapperin mukaan, CIA:n asiakirjat paljastavat häiritsevän todellisuuden, että valtion virastot ovat tutkineet tapoja manipuloida ihmisten käyttäytymistä kemiallisilla ja biologisilla keinoilla, mukaan lukien ruokaan ja lääketieteellisiin toimenpiteisiin liittyviä asioita.

Naomi Wolf, Ph.D., Daily Cloutin toimitusjohtaja ja kirjan ” The Pfizer Papers : Pfizer's Crimes Against Humanity” kirjoittaja on kertonut, että CIA:n asiakirjat vahvistavat entisestään tiedustelupalvelujen pitkän historian ihmisen ajatteluun ja käyttäytymiseen kohdistuneessa tutkimuksessa. Valitettavasti on jo pitkään tiedetty, että sekä omat että vihollistemme tiedustelupalvelut ovat pyrkineet muuttamaan ihmisten tietoisuutta ja käyttäytymistä, usein ilman heidän suostumustaan. MK-Ultran, salaisen projektin, josta Project Artichoke kehittyi, olemassaolo on hyvin dokumentoitu, Wolf on sanonut.

Michael Rectenwald, Ph.D. , kirjan ” The Great Reset and the Struggle for Liberty : Unraveling the Global Agenda” kirjoittaja, sanoi Project Artichoke -paljastukset ”tekevät selväksi, että CIA on aiheuttanut valtavan uhan Yhdysvaltain kansalaisille sen lisäksi, että se aiheuttaa kauhuja Yhdysvaltojen ulkopuolisille hallituksille ja väestöille”.

Koronarokote oli Artichoken nykyajan jatko-osa

Artichoke projektin asiakirjassa oli myös suositus Yhdysvaltain armeijan kemiallisen sodankäynnin menetelmistä mukaan ottamisesta hankkeeseen, koska armeijalla oli tiivistä tutkimusta tästä aiheesta. Tämä Artichoke projektin suositus muistuttaa todella paljon muutamia vuosia sitten tapahtuneita tapahtumia, joiden mukaan koronaviruspandemiaan liittyvät toimet koordinoitiin hallituksen, armeijan ja tiedustelupalvelun korkealla tasolla.

Entinen lääkealan tutkimus- ja kehitysjohtaja Sasha Latypova ja eläkkeellä oleva tiedetoimittaja Debbie Lerman julkaisivat " Covid-dossierin ", jossa esiteltiin todisteita " armeijan ja tiedustelupalvelun koordinoimasta Covid-biologisesta puolustustoimesta Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa, Australiassa, Kanadassa, Alankomaissa, Saksassa ja Italiassa".

Latypovan ja Lermanin mukaan ”Covid ei ollut kansanterveydellinen tapahtuma”, vaan ” maailmanlaajuinen operaatio, jota koordinoitiin julkisen ja yksityisen sektorin tiedustelupalveluiden ja sotilasliittojen kautta ja jossa vedottiin CBRN- (kemiallisiin, biologisiin, radiologisiin ja ydinaseisiin) perustuviin lakeihin”.

Leake sanoi, että ”ei ole lainkaan selvää”, että vuoden 1975 kirkkokomitean kuulemiset ”lopettivat täydellisesti CIA:n salaiset ohjelmat”. Hän mainitsi esimerkkinä SARS-CoV-2-viruksen mahdollisen laboratoriokehityksen . ” SARS-CoV-2:n luominen laboratoriossa Pohjois-Carolinan yliopistossa Chapel Hillissä kehitetyillä toiminnanlisäystekniikoilla ja Yhdysvaltain armeijan osallistuminen mRNA COVID-19-rokotteiden kehittämiseen ja jakeluun tulisi pitää Project Artichoken mahdollisina seurauksina tai jopa jatko-osina”, Leake sanoi.

Epidemiologi Nicolas Hulscher on tuonut esiin mahdollisen yhteyden Project Artichoke -hankkeen ja COVID-19-rokotteiden kehittämisen välille. Hulscher viittasi viimeaikaisiin vertaisarvioituihin tutkimuksiin, joissa tunnistettiin rokotteiden haitallinen vaikutus neurologiseen terveyteen ja " kognitiivisen heikkenemisen jyrkkään kasvuun".

Hulscher kirjoitti:
Häiritsevää kyllä, vuodesta 2021 lähtien yli 70 % ihmiskunnasta on saanut neurotoksisen aineen (hermomyrkky), joka on naamioitu 'rokotteeksi'. Samat CIA:n dokumentissa esitetyt tavoitteet (rokotteet/lääkkeet, jotka kykenevät salaa aiheuttamaan ahdistusta, masennusta ja uneliaisuutta) havaitaan nyt COVID-19-rokotetuissa väestöissä. …"... Jos CIA keskusteli salaa salaisista menetelmistä ihmisten käyttäytymisen muuttamiseksi 1950-luvulla, ei olisi yllätys, jos vastaavia luokiteltuja projekteja paljastuisi seuraavina vuosikymmeninä."

Vuonna 2024 Molecular Psychiatry -lehdessä julkaistussa artikkelissa tarkasteltiin psykiatrisia haittavaikutuksia yli kahdella miljoonalla ihmisellä Etelä-Koreassa. Tutkimuksessa havaittiin, että ”COVID-19-rokotus lisäsi masennuksen, ahdistuksen, dissosiatiivisten, stressiin liittyvien ja somatoformisten häiriöiden sekä unihäiriöiden riskiä ja samalla vähensi skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön riskiä”.

Vuonna 2025 International Journal of Innovative Research in Medical Science -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin "hälyttäviä turvallisuussignaaleja COVID-19-rokotuksen jälkeisistä neuropsykiatrisista tiloista verrattuna influenssarokotuksiin ja kaikkiin muihin rokotuksiin yhteensä".

Tähän sisältyi skitsofrenian, masennuksen, kognitiivisen heikkenemisen, harhaluulojen, väkivaltaisen käyttäytymisen, itsemurha-ajatusten ja murhanhimoisten ajatusten lisääntyminen. Se, että mRNA-rokotteet suunniteltiin ylittämään veri-aivoeste ja aiheuttamaan aivoissa tulehduksen – tai ainakin niiden tiedettiin tekevän niin valmistus- ja jakeluvaiheessa.

Vaikka nämä paljastukset ovat järkyttäviä, niin ne antavat meille entistä suuremman syyn suhtautua kriittisesti läpinäkymättömiin, pakottaviin tai testaamattomiin rokotusohjelmiin , ruoan ja veden lisäaineisiin sekä myrkyllisiin tai läpinäkymättömiin geoinsinööriohjelmiin. Paljastukset vahvistavat kiireellistä tarvetta suojella yksilönvapautta, lääketieteellistä vapautta ja eettisiä rajoja tieteessä ja kansanterveydessä.

Nebraskalaisen kiropraktikon Ben Tapperin mukaan: "Oppitunti on yksinkertainen: valppaus on välttämätöntä, kun hallitukset vaativat valtaa ihmiskehoon ja -mieleen”.

Vuodesta 2021 lähtien yli 70 % ihmiskunnasta on saanut neurotoksisen aineen, joka on naamioitu " rokotteeksi". Samat CIA:n dokumentissa esitetyt tavoitteet (rokotteet/lääkkeet, jotka kykenevät salaa aiheuttamaan ahdistusta, masennusta ja uneliaisuutta) havaitaan nyt COVID-19-rokotettujen väestöryhmien keskuudessa.

Useat vertaisarvioidut tutkimukset ovat nyt yhdistäneet koronarokotteet lisääntyneisiin riskeihin:

1. Kognitiivinen heikkeneminen (+137,7 %)
2. Masennus (+68,3 %)
3. Ahdistuneisuushäiriöt (+43,9 %)
4. Unihäiriöt (+93,4 %)
5. Alzheimerin tauti (+22,5 %)
6. Iskeeminen aivohalvaus (+44 %)
7. Verenvuotoinen aivohalvaus (+50 %)
8. Ohimenevä aivoverenkiertohäiriö (+67 %)
9. Myeliitti (+165 %)
10. Myasthenia gravis (+71 %)


Kahden VAERS-tutkimuksen mukaan CDC/FDA:n turvallisuuskynnysarvot ylittyivät (PRR ≥ 2 verrattuna influenssarokotteeseen) 146 aivo-, selkäydin- ja psykiatrisen sairauden osalta, joista osa oli:

1. Creutzfeldt-Jakobin tauti (CJD) — 847 kertaa todennäköisemmin raportoitu kuin influenssarokote
2. Aivohyytymät – 3 000 kertaa todennäköisemmät
3. Dementia – 140 kertaa todennäköisempi
4. Itsemurha-ajatukset – 150 kertaa todennäköisemmät
5. Murhanhimoiset ajatukset – 25 kertaa todennäköisemmät
6. Psykoosi – 440 kertaa todennäköisemmin
7. Herpes zoster -aivokalvontulehdus — 1 200 kertaa todennäköisempi
8. Toksinen enkefalopatia — 157 kertaa todennäköisempi
9. Skitsofrenia – 315 kertaa todennäköisemmin
10. Masennus – 530 kertaa todennäköisemmin
11. Aivopaise — 120 kertaa todennäköisemmin
12. Väkivaltainen käyttäytyminen – 80 kertaa todennäköisemmin
13. Kognitiivinen heikkeneminen – 115 kertaa todennäköisemmin
14. Harhaluulot – 50 kertaa todennäköisemmät


mRNA-koronarokotteet näyttävät häiritsevän veri-aivoestettä, jolloin mRNA, amyloidogeeniset piikkiproteiinit ja taudinaiheuttajat pääsevät tunkeutumaan aivoihin ja selkäytimeen – tulos, joka on yhdenmukainen kognitiivisten toimintojen heikkenemisen kiihtyvän nopeuden kanssa.

Kyllä, nämä luvut ovat valitettavasti todellisia. Tässä ovat tutkimukset:

1. Yhteys COVID-19-rokotuksen ja neuropsykiatristen tilojen välillä

2. COVID-19-mRNA-rokotteen vaikutukset keskushermostoon

3. Psyykkiset haittavaikutukset COVID-19-rokotuksen jälkeen: väestöpohjainen kohorttitutkimus Soulissa, Etelä-Koreassa

4. Mahdollinen yhteys COVID-19-rokotuksen ja Alzheimerin taudin kehittymisen välillä

5. COVID-19-rokotusten vaikutus neurologisten sairauksien vuoksi sairaalahoitoon joutumiseen Lombardian yli 12-vuotiailla. Tiedot itsekontrolloidusta tapaussarja-analyysistä

6. COVID-19 mRNA:n injektiopiikkiproteiinia havaittiin aivohalvauspotilaiden aivovaltimoissa 17 kuukauden ajan

7. Piikkiproteiini säilyy kallo-aivokalvot-aivot-akselilla ja aiheuttaa neurologisia vaurioita

CIA keskusteli salaa salaisista menetelmistä ihmisten käyttäytymisen muuttamiseksi 1950-luvulla, ei olisi yllätys, jos vastaavia luokiteltuja projekteja ilmestyisi seuraavina vuosikymmeninä.

Yhdysvaltain hallituksen COVID-19-rokotusohjelma on Yhdysvaltain puolustusministeriön (DOD) johtama biologisten aseiden projekti, kertoo Alexandra Latypova, entinen lääketutkimus- ja kehitysjohtaja, jolla on 25 vuoden kokemus alalta. Latypova, joka valvoi yli 60 kliinisen tutkimuksen vaatimustenmukaisuutta, tietää sääntelystandardit, jotka lääkeyhtiöiden oli perinteisesti täytettävä ennen tuotteen tuomista markkinoille.

”Ihmiset ymmärtävät väärin, että tämä on vain yksi esimerkki Big Pharman korruptiosta”, hän kertoi Robert F. Kennedy Jr.:lle, Children's Health Defensen puheenjohtajalle ja pääasialliselle asianajajalle, ” RFK Jr. The Defender Podcast ” -jaksossa . ”Kyse on paljon, paljon suuremmasta.”

Latypova sanoi, että meillä on hallituksen raportteja, joissa COVID-19 -rokotteita kuvaillaan biologiseksi aseeksi. ”Minulla on kysymys hallituksellemme”, hän sanoi. ”Mitä he tarkalleen ottaen meille pakottavat?” Puolustusministeriö on "täysin vastuussa" COVID-19-rokotteen kliinisistä kokeista sekä rokotteen valmistuksesta ja jakelusta, ja se omistaa rokotteen "kunnes se on pistetty henkilöön", hän sanoi.

Luomalla ajan myötä "näennäisoikeudellisen rakenteen", joka sisälsi hätäkäyttöluvan (EUA) ja muita transaktiovaltuutussopimuksia – niin sanottuja OTA-sopimuksia – Yhdysvaltain hallitus antoi armeijan ottaa rokotteiden jakelun haltuunsa noudattamatta historiallisia turvallisuustestausohjeita tai tuotteiden takaisinvetomenettelyjä.

Latypovan mukaan ajatus siitä, että COVID-19-rokotteet täyttivät turvallisuus- ja tehokkuusvaatimukset, oli "suurin yleisölle myyty valhe". ”Kuvailen erittäin laitonta rakennelmaa, joka on laillistettu paperilla”, hän sanoi. ”Se on laitonta. He – hallitus – ajavat tätä.”

Kennedy oli samaa mieltä Latypovan kanssa ja huomautti, että OTA oli suunniteltu mahdollistamaan Pentagonin nopea aseiden ja asejärjestelmien ostaminen ottamatta huomioon olemassa olevia sääntelyviranomaisia.

Kennedy sanoi:

"He ovat ottaneet tuon vallan ja soveltaneet sitä rokotteisiin, joten he ostavat rokotteita OTA-alennuksella demonstraatiotuotteena." "Se on valtava sotilasoperaatio, ja lääkeyhtiöiden osallistuminen on eräänlaista teennäistoimintaa."

Puolustusministeriö maksoi lääkeyhtiöille niiden tuotemerkeistä, jotta ihmiset luulisivat saavansa jotain Pfizeriltä tai Modernalta – mutta kaiken jakelun ja valmistuksen hoitaa armeija, Kennedy sanoi. Lääkeyhtiöt tuotiin paikalle laittamaan nimensä siihen ja sitten teeskentelemään tekevänsä kliinisiä kokeita, hän sanoi.

Projekti Artichoken suunnitelma tehdä kansalaisesta tietämätön salamurhaaja

CIA:n salaiseksi julkistettu muistio (mutta paljastunut ja vuotanut julkisuuteen) paljastaa suunnitelman muuttaa kansalaiset tietämättömiksi salamurhaajiksi. CIA:n salainen ohjelma kokeili väitetysti suunnitelmaa aivopestä yksilöitä ja käyttää heitä tietämättöminä salamurhaajina Amerikan omia johtajia vastaan.

Asiakirjojen mukaan Project Artichoke oli vuosina 1951–1956 toteutettu huippusalainen mielenhallintasuunnitelma, joka keskittyi ihmisten käyttäytymiseen vaikuttamiseen ja psykologiseen manipulointiin. Tammikuussa 1954 CIA julkaisi salaisen raportin, joka paljasti, että Yhdysvaltain tiedusteluyhteisö oli valinnut kohteen Artichoke-kokeille ja suunnitteli tekevänsä tästä ulkomaisesta virkamiehestä salamurhaajan hänen tietämättään.

Vaikka muistiossa kohteena ilmoitettiin olevan korkea-arvoinen poliitikko tuntemattomassa maassa, siinä myös lisättiin, että tätä tekniikkaa voitaisiin käyttää myös amerikkalaisia virkamiehiä vastaan " tarvittaessa".

Tiedostossa todettiin, että Artichoke-tiimissä työskennelleet agentit olivat vierailleet tässä maassa 8. ja 15. tammikuuta välisenä aikana vastatakseen yhteen synkkään kysymykseen: "Voidaanko tiettyä syntyperää oleva henkilö pakottaa suorittamaan salamurhan yritys tahtomattaan ARTICHOKE-päihteiden vaikutuksen alaisena ?"

Käsin kirjoitetussa alaviitteessä vihjattiin, että suunnitelmana oli huumata mahdollinen salamurhaaja "alkoholijuoman avulla sosiaalisissa juhlissa". Suunnitelma pysyi kuitenkin piilossa vuoteen 1979 asti, jolloin kansalaisryhmä sai asiakirjat haltuunsa tiedonvapauslain kautta.

Artichoke toimi CIA:n MKUltra-ohjelman edeltäjänä, joka myöhemmin laajensi mieltä muokkaavia kokeita suuremmassa mittakaavassa. Monet tiedostot tuhoutuivat 1970-luvulla, joten tutkimuksen laajuus ja sen eteneminen jäivät tuntemattomaksi.

CIA:n salaiseksi julkistetut tiedostot käsittelivät ulkomaalaisen työntekijän huumaamista osana mielenhallintasuunnitelmaa korkea-arvoisen ulkomaisen virkamiehen tai yhdysvaltalaisen poliitikon salamurhaamiseksi.

Project Artichoke paljasti yksityiskohtaiset suunnitelmat kohdistaa mielialaa muuttavia lääkkeitä nimeämättömän ulkomaisen hallituksen jäseneen tappaakseen heidän poliittiset johtajansa.

Vaikka tiedusteluviranomaiset poistivat hallituksen virkamiesten nimet ja mielenhallintaoperaation kohteen, muistio antoi silti yksityiskohtaisen kuvan CIA:n salamurhasuunnitelmasta.

Valittujen yksittäisten agenttien sanottiin olevan noin 35vuotta vanha, hyvin koulutettu, sujuvasti englantia puhuva ja hyvin verkostoitunut sekä sosiaalisissa että poliittisissa piireissä nimeämättömässä ulkomaisessa hallituksessa.

Muistion mukaan CIA:n agentit olivat jo vakoilleet tietämätöntä salamurhaajaa ja saaneet tietää, että tämä oli runsas alkoholinkäyttäjä, mikä auttoi virastoa keksimään suunnitelman tehostaa heidän juomiaan ja ottaa heidän mielensä haltuunsa.

CIA:n virkamiehet tiesivät vuonna 1954 jopa, että kohde oli äskettäin irtisanoutunut tai saanut potkut toisesta työstä ja työskenteli nyt suoraan kyseisen maan hallituksen kanssa.
Koska virasto ajatteli, että heillä olisi rajalliset mahdollisuudet aivopestä tämä henkilö, muistiossa todettiin, että agenttien täytyisi kohdistaa iskunsa "yksittäiseen sosiaaliseen tapaamiseen" ja laittaa Artichoke-huumetta juomaan kyseisissä juhlissa.

Tiedusteluyhteisö ei kuitenkaan pelkästään teorioinut keinoista kohdistaa hyökkäyksiä muiden maiden johtajiin, sillä muistiossa ehdotettiin, että samaa aivopestyä tappajaa voitaisiin käyttää "merkittävää poliitikkoa tai tarvittaessa amerikkalaista virkamiestä vastaan".

Useat CIA:n julkisesta tietokannasta löytyneet julkistetut raportit ovat paljastaneet mieltä kontrolloivien huumekokeiden käytön, joiden väitetään kohdistuneen Yhdysvaltain kansalaisiin kylmän sodan aikana.

"Salamurhan yrityksen suorittamisen jälkeen oletettiin, että hallitus ottaisi "salamurhaaja" henkilön huostaan ja siten 'hävittäisi hänet', asiakirjassa selitettiin.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA käytti mielenhallintaohjelmaansa MK Ultraa kylmän sodan aikana myös Suomeen ja suomalaisiin enemmän kuin mitä on aiemmin tiedetty.

Loppusanat

Kun ja jos olet jaksanut lukea kirjoituksen tähän asti, niin kerron lyhyesti mitä koen ja ajattelen kaiken edellä kerrotun tiedon valossa.

Näyttää ilmiselvältä, että koronarokotteet ovat olleet ainakin osittain USA:n armeijan biologista aseprojektia, jonka tarkoituksena on ollut aiheuttaa ihmisille ongelmia ja haittoja.

Useat tunnetut lääkeyhtiöt Yhdysvalloista kehittivät koronarokotteita. Näistä merkittävimmät olivat:

Pfizer–BioNTech – Pfizer on yhdysvaltalainen yritys, vaikka rokote kehitettiin yhteistyössä saksalaisen BioNTechin kanssa. Rokote hyväksyttiin laajasti eri maissa.

Moderna – Täysin amerikkalainen mRNA‑teknologiaan perustuva rokote, yksi ensimmäisistä laajasti käyttöön otetuista.

Janssen (Johnson & Johnson) – Yhdysvaltalaisen Johnson & Johnsonin kehittämä adenoviruspohjainen rokote.

Novavax – Myös yhdysvaltalainen yritys, jonka proteiinipohjainen rokote hyväksyttiin useissa maissa.

Moderna ja Johnson & Johnson valmistivat koronarokotteitaan Yhdysvalloissa. Pfizerin tuotanto jakautui Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan, mutta osa valmistuksesta tapahtui Yhdysvalloissa.

Mikä olisi motiivi tällaiselle toiminalle, jonka kautta ihmisiä pyrittäisiin vahingoittamaan vaarallisten mRNA- solu ja geeniterapia pistosten kautta? Eliitti haluaa vähentää radikaalisti maailman väestöä noin 1.5 - 2 miljardiin ja jopa sen alle. Näitä niin sanottuja koronarokote pistoksia on annettu erilaisina annoksina, on ollut mukana lumetta ja eri vahvuisia annoksia. Kaikki koronarokote pistokset eivät ole olleet vaarallisia, mutta osa on ollut. Toinen motiivi on testata mielenhallinta lääkekemikaaleja, joiden kautta eliitti pyrkii hallitsemaan ihmisten mieliä.

Maailman tunnetuin väestöanalyytikko Paul Erhlich on vaatinut ihmisten määrän massiivista vähentämistä. Maapallon optimaalinen väestömäärä - joka riittäisi takaamaan kaikille ihmisarvoisen elämän fyysiset vähimmäisedellytykset - olisi 1,5-2 miljardia ihmistä nykyisten 7 miljardin tai vuonna 2050 odotettavissa olevan 9 miljardin sijasta, Ehrlich sanoi Guardianin haastattelussa 2012 seuraavasti:

Paul Ehrlich: "Se, kuinka monta ihmistä elätetään, riippuu elintavoista. Päädyimme 1,5-2 miljardiin, koska voi olla suuria aktiivisia kaupunkeja ja erämaata. Jos halutaan häkkikanalamaailma, jossa kaikilla on vain vähän tilaa ja ruokaa ja jossa kaikki pidetään juuri ja juuri hengissä, voitaisiin pitkällä aikavälillä elättää noin 4-5 miljardia ihmistä. Mutta teillä on jo 7 miljardia. Joten meidän on inhimillisesti ja mahdollisimman nopeasti siirryttävä väestön kutistamiseen."

Maailmassa on käynnissä maailman väkiluvun vähentäminen 1-2 miljardiin ja jotkut puhuvat jopa 500 miljoonasta. Maailman väkiluvun vähentämisen agenda ei ole mikään salaliittoteoria höpinä, vaan todellisuutta, josta muun muassa on todisteena se kuinka maailman tunnetuin väestöanalyytikko kehottaa mahdollisimman nopeasti vähentämään maailman väestöä kohti 1-2 miljardia ihmistä.

CIA:n Artichoke ja MKUltra ovat olleet myös osa tätä maailman väkiluvun vähentämisen agendaa, jonka kokeiden ja testien avulla on saatu selville miten ihmisiä voidaan vahingoittaa, niin että se näyttäisi joltakulta muulta kuin tietyn suunnitelman toteuttamiselta, jonka päämäärä olisi vähentää maailman väkimäärää.

Vuonna 1991 John Coleman on kirjoittanut kirjan: CONSPIRATORS' HIERARCHY: THE STORY OF THE COMMITTEE OF 300. Tässä kirjassaan Coleman paljastaa eliitin suunnitelmia, joista hän kertoo seuraavasti (kursiivissa):

Jokaisen ihmisen hallinta mielenhallinnan keinoin ja Brzezinskin ”teknotroniikaksi” kutsumalla tekniikalla, jolla luodaan ihmisen kaltaisia robotteja.

"Tämä edistää seuraavien vuosikymmenien aikana suuntausta kohti
TEKNOTRONISTA AIKAKAUTTA, DIKTATUURIA, joka jättää entistä vähemmän tilaa
tunnettujen poliittisten menettelytapojen soveltamiselle. Lopuksi, kun katsomme kohti vuosisadan loppua, BIOKEMIALLINEN MIELENHALLINTA JA GENEETTINEN MUOKKAAMINEN IHMISILLÄ, MUKAAN LUKIEN OLENNOILLA, JOTKA TOIMIVAT KUIN IHMISET JA AJATTELEVAT KUIN HE, VOIVAT AIHEUTTAA JOITAKIN VAIKEITA KYSYMYKSIÄ."

”Vapaa-ajan” huumeiden käyttö on pakollista, ja jokaiselle henkilölle on osoitettu huumeiden kiintiöt, jotka voidaan ostaa One World Government -kaupoista ympäri maailmaa. Mielenhallintahuumeiden käyttöä laajennetaan ja niiden käyttö tulee pakolliseksi. Tällaisia mielenhallintahuumeita annetaan ruoan ja/tai veden mukana ilman ihmisten tietämystä ja/tai suostumusta.

Nykyään kun ihmiskunta on luomassa kovaa vauhtia ihmismäisiä robotteja palvelemaan ihmisiä, niin todellinen tarkoitus näyttää olevan ihmisten hallitseminen näiden ihmismäisten robottien avulla. Tulevaisuus näyttää, että onnistuuko eliitti kuinka hyvin robottien kautta hallitsemaan ihmisiä. Siitä olen täysin varma on sellaisia ihmisryhmiä, joita nämä robotit eivät kykene hallitsemaan, jos tällaisia robotteja valmistetaan tulevaisuudessa.

Colemanin mukaan eliitti pyrkii biokemiallisen mielenhallinnan (kemiallinen lääkeaine, rokote, solu- ja geeniterapiaa), geneettisen muokkaamisen kautta hallitsemaan ihmisiä. Tätä on jo yritetty mm. mRNa- solu ja geeniterapia pistosten kautta. Kuten edellä on käynyt ilmi, niin joillakin (ei kaikilla) ihmisillä on ilmennyt tiettyjä ikäviä mielenalueenkin vaikutuksia koronarokotteiden kautta, jotka ovat oikeasti solu- ja geeniterapiaa. MRNA-solu- ja geeniterapia pistos muuttaa ihmisen solujen ja geenien toimintaa muuttaen elimistön sisäisiä toimintoja ihmisille vahingollisiksi. Tästäkin olen varma, että on ihmistyhmä, joka ei vahingoitu mRNA- solu- ja geeniterapiasta, koska he eivät aio osallistua tähän petokseen.

Eliitti suunnittelee mielenhallintahuumeiden laajamittaista käyttöä voidakseen hallita ihmisiä ja kontrolloida heitä. Miksi näin? Eliitti haluaa ihmiskunnan väkimäärän pysyvän 1-2 miljardissa ja jopa sen alle, ja että näin kävisi, niin siksi ihmiskunta täytyy ottaa kokonaan hallintaan.

Tästäkin olen varma, että eliitti ei kykene saamaan koko ihmiskuntaa mielenhallintahuumeiden kautta valtaansa, sillä on olemassa ihmisryhmä, jota he eivät voi saada mielivaltansa alle.

Vain sellainen ihminen on turvassa eliitin pahuuden suunnitelmilta, jonka turva on Raamatun Jumalassa uskon kautta Herraan Jeesukseen, kaikki muut ihmiset joutuvat enemmän tai vähemmän olemaan osallisia eliitin pahuuden suunnitelmista.

Ainut turva tässä maailmassa on pelastus uskon kautta Herraan Jeesukseen, jolloin katuessaan syntejä ja uskottaessa Herraan Jeesukseen, ihminen saa syntinsä anteeksi Jeesuksen veren ja sovitustyön ansion tähden ja hänestä tulee Jumalan lapsi. Kun ihmisestä on tullut Jumalan lapsi uskon kautta Herraan Jeesukseen ja kun hän rakastaa Jeesusta totuudessa, niin sen jälkeen hän alkaa myös näkemään ja ymmärtämään sitä mitä tässä maailmassa ihan oikeasti tapahtuu ja hän oppii erottamaan valheet ja totuuden.


Linkki: CIA mielenhallinta ja lapset

 

Petri Paavola 11.3.2026

Lähteet:
Raamattu 33/38
Biblia 1776
King James Version 1769
foiaresearch.net/ project/ artichoke
dailymail.co.uk/ sciencetech/ article 15585657/ cia project artichoke mind control
tdefender.substack.com/ p/cia project artichoke hiding mind control drugs vaccines precursor mk ultra
thefocalpoints.com/ p/ declassified cia documents reveal
childrenshealthdefense.org/ defender/ military covid vaccines rfk jr podcast/
dailymail.co.uk/ sciencetech/ article 15595255/ Declassified CIA mind control plot assassins
seura.fi/ arkistoloyto paljastaa cia tahtaili 1970 luvun mielenhallintaohjelmaansa mk ultraa myos-suomeen
theguardian.com/ 2012/apr/26/ world population resources paul ehrlich
cia.gov/ Coleman CONSPIRATORS HIERARCHY THE STORY OF THE COMMITTEE OF 300

 

 

 

 




eXTReMe Tracker