|
Etusivulle
|
Yhteiskunnan ilmiöitä |
Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube |
rumble.com/PetriPaavola
Aamiainen on päivän tärkein ateria Aloitin vuonna 2023 uudenlaisen ruokailurytmin sekä tein aamiaisesta päivän pääaterian. Söin 8 tunnin aikaikkunan sisällä kolme - neljä ateriaa, mutta yleensä kolme. Pidin syömisestä taukoa 15-16 tuntia ennen kuin aloitin syömisen. Tällä periaatteella sain pudotettua painoa 20 kiloa pois vain puolessa vuodessa. En ollut tutkinut tätä asiaa mistään, vaan tein tämän päätöksen katsoakseni onnistuisinko pudottamaan painoani, koska olin yrittänyt pudottaa painoani monta vuotta ilman onnistumista. Nyt kun olen saanut painoa pois sen 20 kiloa, niin se on pysynyt poissa, kun olen noudattanut sitä, että päivän suurin ateria on aamiainen ja syön 8 tunnin aikaikkunan sisällä ja olen syömättä 15-16 tuntia ja joskus syömättömyys menee yli 16 tunnin, 17:sta, 18:sta, 19:sta tai jopa 20:n tuntiin, mutta yleensä syömättömyys kestää sen 15-16 tuntia. Sen jälkeen kun olen alkanut noudattamaan tätä "omaa" ohjelmaani koskien syömistä, niin eteeni on tullut netistä useita tutkimuksia, jotka sanovat, että 8 tunnin aikaikkunan sisällä syöminen ja 16 tunnin syömättömyys on eräs tehokkaimmista tavoista pysyä pysyvästi hoikkana tai karistaa pois ylimääräisiä kiloja. Voin todeta omasta kokemuksesta, että tämä toimii. Olen aikaisemmin yrittänyt laihduttaa ylimääräisiä kiloja pois, mutta ilman onnistumista. Sen jälkeen kun tein aamiaisesta päivän suurimman aterian ja aloin syömään 8 tunnin aikaikkunan sisällä ja olen ollut syömättä noin 16 tuntia, niin vain puolessa vuodessa painoa tippui pois 20 kiloa, eikä se ole tullut takaisin. Nyt on myös alkanut tulemaan lisää tutkittua tietoa siitä, että aamiaisen pitäisi olla päivän suurin ateria, koska sillä on monia hyödyllisiä vaikutuksia ihmiseen ja se auttaa ihmistä välttämään ylipainoa. Tuon tässä kirjoituksessani esille tutkittuun tietoon perustuvia asioita koskien aamiaista päivän suurimpana ateriana sekä 8 tunnin aikaikkunan syömisen ja 16 tunnin syömättömyyden terveyshyödyistä. Kirjoitan myös omia käytännönkokemuksia liittyen aamiaiseen päivän suurimpana ateriana sekä 8 tunnin aikaikkunaan ja 16 tunnin syömättömyyteen. Jokainen voi löytää itselleen toimivan tavan joka on erilainen kuin toisella, mutta tämä 16/8 pätkäpaasto toimii minulla.
Sisällys: On varmasti olemassa monenlaisia tapoja pysyä hoikkana ja päästä eroon ylimääräisistä kiloista. Jokainen voi löytää omanlaisensa tavan pysyvään painonhallintaan. Mutta, on olemassa tiettyjä perusasioita, jotka pätevät lähes jokaiseen ihmiseen ellei ole jotakin sairautta jne. jonka takia laihduttaminen ja pysyvä painonhallinta ei onnistu. 8 tunnin aikaikkunan sisällä syömisestä ja 16 tunnin syömättömyydestä englanninkielessä käytetään sanoja 16/8 intermittent fasting (16/8 jaksottainen paastoaminen tai 16/8 pätkäpaasto). Siksi kirjoitan tästä eteenpäin 16/8 pätkäpaasto, joka tarkoittaa 8 tunnin aikaikkunan sisällä syömistä ja 16 tunnin syömättömyyttä. 16/8 pätkäpaasto sopii lähes kaikille ihmisille ja jos vain haluaa, niin sen voi toteuttaa eri elämäntilanteessa olevat. Esimerkiksi, jos työpäiväsi alkaa klo 7 aamulla, niin voit syödä ennen töihin lähtöä runsaan aamuaterian, päivän suurimman aterian. Jos syöt aamiaisen, vaikka klo 6 aamulla, niin sen jälkeen voit syödä pari kolme pientä ateriaa ennen klo kahta päivällä. Sen jälkeen kun lopetat syömisen klo 14:00 päivällä, niin syöt seuraavaksi vasta klo 6 aamulla. Seuraava kysymys on miten voin olla syömättä klo kahdesta päivällä seuraavaan aamu kuuteen? Eikö minulle tule nälkä? Ei tule, jos syöt lähes mahasi täyteen aamulla klo 6, koska sen jälkeen et tarvitse kuin kaksi, kolme pientä täydennystä ja jaksat kyllä koko päivän. Minulla on sellainen rytmi, että yleensä syön ensimmäisen aterian klo 14-15 ja sitten syön vielä illalla noin klo yhdeksän aikaan kevyesti, eikä minulle tule näläntunnetta, vaikka syön seuraavaksi vasta klo 14. Ihminen voi myös totuttaa oman elimistönsä 16/8 pätkäpaastoon. Aluksi voi tuntua, että tulee liian kova nälkä, mutta kun on kurinalainen, niin kehosi tottuu 16/8 rytmiin, kun se on säännöllistä. 16/8 pätkäpaaston ensimmäisen aterian voi aloittaa milloin tahansa kellonaikaan, mutta se pitää tehdä joka päivä samaan aikaan. Toinen voi syödä ensimmäisen kerran aamusta klo 6, toinen aamupäivästä klo 10, toinen päivällä klo 14 jne. Tämä säännöllinen ruokarytmi varsinkin koskien päivän ensimmäistä ateriaa on oltava säännöllistä. Aluksi 16/8 pätkäpaasto aiheuttaa sen vaivan, että joutuu muuttamaan ruokailurytmiään ja tottumaan uuteen rytmiin ja tämä voi olla vaikeaa, mutta uuteen ruokailurytmiin kyllä tottuu jos on tahtoa ja haluaa todellisen muutoksen. Ketään ei voi pakottaa mihinkään. Halun muutokseen on lähdettävä ihmisen omasta sydämestä. Miksi aamiaisen pitäisi olla päivän suurin ateria? Itse asiassa se että aamiaisen pitäisi olla päivän suurin ateria on todella vanha käsitys, mutta nyt sitä tukee yhä useampi pätevä tieteellinen tutkija sekä monet tutkimukset. Ensimmäinen asia on, että kehon luonnollisen rytmin mukaan runsas aamiainen auttaa optimoimaan ruoansulatusta, energiatasoja ja yleistä terveyttä. Runsas ja suuri aamiainen antaa keholle energiaa ja polttoainetta koko päivää varten. Pienempi päiväruoka auttaa kehoa rauhoittumaan ja alkaa valmistelemaan kehoa lepoon ja palautumiseen. Kerron tähän väliin omia kokemuksiani kun olen nyt vuodesta 2023 toteuttanut 16/8 pätkäpaastoa. Vaikka minä aloitan "aamiaisen" vasta klo 14 aikaan ja herään klo 6-8 aamulla, niin olen todella pirteä työskentelemään tietokoneella noin klo 12 asti, jonka jälkeen suoritan jumppatreenin. Klo 14 jälkeen syön niin runsaasti, että sen jälkeen syön vain enää pieniä täydennysmääriä ruokaa. Pysyn koko päivän pirteänä ja energisenä. klo 17-18 syön yleensä kaksi kananmunaa, siemeniä ja paljon salaattia (hedelmää, kasviksia, juureksia). Illalla noin klo 20-21 syön taas kaksi kananmunaa, siemeniä omenaa, porkkanaa jne. ja yhden tai kaksi palaa ruisleipää, joko vaimoni tekemää tai sitten kaupasta ostettua, joka on tehty mahdollisimman puhtaista aineista. Kun syön illalla pari kananmunaa ja kurpitsansiemeniä, niin joidenkin tutkijoiden mukaan ne yhdessä iltapalana auttavat saamaan unenpäästä kiinni ja minullakin on hyvin toiminut, sillä saan yleensä hyvin unenpäästä kiinni nukkumaan mennessäni. Kun illan viimeinen ateria ei ole liian raskas ja liian iso, vaan sopivan kokoinen, niin se antaa energiaa pitkälle ja pitää nälkää loitolla, että kykenee olemaan taas syömättä seuraavat 16 tuntia. Kun syö riittävästi, mutta ei liikaa päivän viimeisellä aterialla ja jos se tapahtuu aika illalla, niin sen jälkeen alkaa pian nukkuminen, jossa lepäät ja nukut noin 8 tuntia, jolloin et kuluta niin kuin päivällä ja se auttaa sinua olemaan syömättä 16 tuntia. Tällä tavalla sinun tarvitsee olla vain 8 tuntia syömättä, koska nukut toiset 8 tuntia. Eli sinun ei tarvitse olla valveilla ja pysyä valveilla syömättä 16:sta tuntia. Siksi minulle sopii parhaiten, että syön päivän ensimmäisen aterian klo 14, koska silloin viimeinen kevyt mutta riittävä ateria tulee illalla ja sitten pian nukkumaan. Noin klo 23 ja joskus aikaisemminkin menen nukkumaan ja yleensä nukun todella hyvin ja saan kunnolla levättyä yöunillani. Kun herään noin klo 6-8 aamulla, niin työskentelen tietokoneella noin klo 12 asti. Sen jälkeen teen jumppatreenin. Yleensä noin klo 14 syön päivän ensimmäisen ateriani. Päivän ensimmäinen ateria sisältää noin litran puhtaaseen kaivoveteen tehtyä luomukaakaojuomaa (hunajaa, jne.), yksi tai kaksi palaa ruisleipää joko luomuvoilla tai Extra Virgin kookosöljyllä levitettynä. Leivän päällä on yksi valkosipulin kynsi leikattuna, inkiväärin paloja, mausteita ja yrttejä muun muassa inkiväärijauhetta, kurkumaa, cayennepippuria, mustapippuria, oreganoa, anista, oreganoa, neilikkaa, rakuunaa, fenkolia jne. sekä fermentoitua suolakurkkua (ei sisällä teollista valkoista sokeria). Sitten syön kaksi kananmunaa, jonka päälle laitan omaa tekemääni sinappia. Syön siemeniä yleensä kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä sekä myös korianterinsiemeniä jne. Syön marjoja kaikenlaisia. Olen viime kesältä pakastanut marja-aroniaa ja pihlajanmarjoja, joita syön joka päivä ensimmäisellä aterialla niin kauan kuin niitä pakkasessa riittää. Syön erilaisia pähkinöitä, mutta en maapähkinöitä. Otan muutaman ravintolisän mm D-vitamiinia jne. Syön sen verran runsaan päivän ensimmäisen aterian, että sen jälkeen on vain pientä täydennystankkausta ja olen koko päivän hyvin pirteä ja energinen. Tutkimusten mukaan suurimman aterian syöminen aamiaisella auttaa vakauttamaan verensokeritasoja, antaa elimistölle polttoainetta päivää varten sekä antaa jatkuvaa energiaa. Suurempi määrä ruokaa illalla vaikeuttaa ruoansulatusta, voi lisätä happaman refluksin todennäköisyyttä ja voi häiritä unta. Tutkimusten mukaan, jos syö ison ja runsaan aamiaisen, niin mielihalut ja syömishalut pitkin päivää eivät häiritse, koska olet tankannut heti aamusta runsaan aterian. Jos syöt runsaan ja suuren aamiaisen sinulla on koko päivän parempi energiataso ja keskittymiskyky. On myös sellaista tutkimusta, jonka mukaan runsaan aamiaisen nauttineet ihmiset, joka sisältää proteiinia ja kuituja ovat energisiä, heillä on vähemmän mielihaluja ruuan suhteen. 16/8 pätkäpaasto ja sen hyötyjä Nimestään huolimatta 16/8 pätkäpaasto ei vastaa käytännössä koko paaston merkitystä yleisesti sen varsinaisessa merkityksessä, jossa paastotaan useita päiviä tai viikkoja. 16/8 pätkäpaastossa elimistö on ilman ruokaa vain 16 tuntia vuorokaudessa ja loput 8 tuntia on aikaikkuna, jolloin voit syödä. Siksi 16/8 pätkäpaasto sopii ihmisen koko loppuelämän ruokailukäytännöksi, kun päiviä ja viikkoja kestäviä paastoja ei voi toteuttaa kuin vain rajoitetusti silloin tällöin. 16/8 pätkäpaasto on siitä hyvä, että se toimii jatkuvasti, vaikka koko loppuelämän ajan, kun monet muut menetelmät ovat sellaisia hetken kestäviä ja kun ne loppuvat, niin kilot palaavat takaisin, mutta 16/8 pätkäpaastossa kilot pysyvät lopullisesti poissa. 16/8 pätkäpaastossa ollaan syömättä 16 tuntia, mutta pelkkää puhdasta vettä voi juoda sen 16:n tunnin syömättömyys jakson aikana. Tutkijat sanovat, että 16/8 pätkäpaasto laihduttaa, polttaa rasvaa, parantaa verensokerin hallintaa ja lisää pitkäikäisyyttä. Tutkijoiden mukaan 16/8 pätkäpaasto on vähemmän rajoittava ja joustavampi kuin monet muut tiukat dieetit. Tutkijoiden mukaan 16/8 pätkäpaasto ruokavalion noudattaminen on sopiva monille ihmisille sekä elämäntavoille. Tutkijoiden mukaan 16/8 pätkäpaaston suosittuja aikaikkunoita syömiselle ovat: 7:00-15:00 Tutkijat tuovat esille sen mikä pätee kaikissa ruokailutavoissa, että jos haluaa saada maksimaalisen hyödyn 16/8 pätkäpaastosta, niin syö mahdollisimman puhdasta ja luonnollista ruokaa. 16/8 pätkäpaastossa voit syödä yhtä paljon kuin aikaisemmin, mutta jos jaat sen määrän, niin että syöt siitä kaikkein eniten päivän ensimmäisellä aterialla ja sitten syöt sen jälkeen pienempiä määriä, niin alat laihtumaan, jos olet syömättä sen 16 tuntia ja syöt 8 tunnin aikaikkunan sisällä. Minä aloin tällä tavalla laihtumaan ja sitten kun vähensin päivittäistä ruuanmäärää ja karsin ylimääräisiä pois niin 20 kiloa putosi pois painosta vain puolessa vuodessa. Jos 16/8 pätkäpaastoa noudattaa, niin että 8 tunnin aikaikkunan sisällä syö 3-4 suurta ateriaa, niin silloin siitä ei ole apua painonhallintaan ja hoikkuuteen. 16/8 pätkäpaaston idea on minun mielestäni siinä, että syö päivän suurin ateria aamiaisella ja sen jälkeen syö pienempiä aterioita ja taatusti pysyy paino kurissa. Tutkijat ovat sitä mieltä, että jos haluaa saada 16/8 pätkäpaastosta parhaan mahdollisen hyödyn, niin vältä prosessoituja elintarvikkeita ja sokeripitoisia juomia, koska ne mitätöivät 16/8 pätkäpaaston terveyshyödyt sekä heikentävät laihtumista. Tutkimusten mukaan paastoaminen lisää painonpudotusta. Tämä on tietenkin selvä asia, että kun paastoaa, niin paino tippuu ja hoikistuu. 16/8 pätkäpaastossa joka päivä keho menee hetkittäisen paaston tilaan, jossa painoa tippuu tai paino pysyy hallinnassa. 16/8 pätkäpaastossa saa myös syödä ravitsevasti, joka päivä, niin että painoa tippuu tai pysyy halutussa sopivassa painossa. Tutkimusten mukaan ajoittainen paastoaminen, mitä 16/8 pätkäpaastokin on alentaa insuliinin ja verensokeritasoja, minkä sanotaan vähentävän diabetesriskiä. Paaston myös 16/8 pätkäpaaston uskotaan vaikuttavan aineenvaihduntaan, parantaa insuliiniherkkyyttä, jotka yhdessä voivat pidentää ikää, verenpaineen aleneminen, sydänsairauksien riskin väheneminen ja stressin väheneminen. Nämä huikeat terveyshyödyt, joita tutkimukset tukevat ovat johtaneet siihen, että tietyntyyppiset pätkäpaastot, ajoittaiset paastot ovat lisääntyneet ja saavuttaneet suosiota yhä useamman ihmisen elämässä. Tutkimukset myös vahvistavat sen, että paasto ja erilaiset lyhytkestoiset dieetit eivät ole auttaneet painon alentamisessa, siksi koska paaston tai dieetin jälkeen ihminen helposti palaa takaisin vanhoihin ylipainoa aiheuttaviin ruokailutottumuksiin. Mutta, kun 16/8 pätkäpaastoa noudattaa terveyttä edistävällä ruokavaliolla ja kun sitä tekee vuodesta toiseen, niin painonpudotus ja painonhallinta on pysyvää ja ylipaino pysyy poissa. Tutkijoiden mukaan16/8 pätkäpaasto on kestävä, turvallinen ja helppo tapa parantaa terveyttä, kun se yhdistetään ravitsevaan ruokavalioon ja terveellisiin elämäntapoihin. Minun oma kokemukseni 16/8 pätkäpaastosta on todella hyvä, jossa minulla päivän ensimmäinen ateria on suurin ja isoin. Paino tippui puolessa vuodessa 20 kiloa ja energiataso ja virkeystila ovat todella hyviä. 16/8 pätkäpaaston mahdolliset sivuvaikutukset ja miten ne voi välttää Paasto ja pätkäpaasto ovat todella terveellisiä, mutta niistäkin voi tulla ikäviäkin sivuvaikutuksia, jotka johtuvat yleensä vääristä valinnoista liittyen paastoon tai johonkin sairauteen, joka voi estää tai haitata paastoa. Koska paastoon tai pätkäpaastoon voi liittyä sivuvaikutuksia, niin niistä pitää kirjoittaa. Keskityn tässä kirjoituksessa 16/8 pätkäpaaston mahdollisiin sivuvaikutuksiin ja voiko niitä ehkäistä ja miten niitä ehkäistään. Jotkut tutkijat ovat tuoneet esiin, että pätkäpaasto voi lisätä nälkää, päänsärkyä, väsymystä, mielialahäiriöitä ja voi myös aiheuttaa aliravitsemusta, jos sitä ei tee oikein. 16/8 pätkäpaasto voi tuoda alussa näläntunnetta, kun on ilman ruokaa 16 tuntia. Mutta elimistö tottuu kyllä tähän rytmiin eikä sellaista voimakasta näläntunnetta enää tule tottumuksen kautta. 16/8 pätkäpaasto voi tuoda väsymystä, jos syö tosi vähän ja huonoa ravintoa. Jos syöt 16/8 pätkäpaastossa runsaan aamiaisen ja muutenkin hyvin 8 tunnin aikaikkunan sisällä, niin et väsy, vaan päinvastoin piristyt. 16/8 pätkäpaasto voi aiheuttaa mielialahäiriötä jos on tottunut esim. jatkuvaan syömiseen ja yhtäkkiä ei voikaan syödä koko ajan. Eli itse 16/8 pätkäpaasto ei aiheuta mielialahäiriötä, vaan se että tottunut syömään jatkuvasti tai usein, mutta sitä tulee mielipahaa, kun ei enää voikaan syödä koko ajan. Silloin kun on oikea halu ja motivaatio 16/8 pätkäpaastoon, niin se jopa parantaa ja piristää ihmisen mieltä energiantason ja virkeyden takia. 16/8 pätkäpaastoon liitetty aliravitsemus tapahtuu vain silloin, jos ihminen syö 8 tunnin sisällä vain ihan vähän ja sitten on 16 tuntia syömättä. Jos 16/8 pätkäpaastossa syö terveelliseesti ja riittävästi niin ei ole pelkoa aliravitsemuksesta. Tutkimusten mukaan kaikenlaiseen paastoon voi sisältyä päänsärkyä paastojakson ensimmäisten päivien aikana, mutta kun keho tottuu paastoon, niin päänsärky häviää. 16/8 pätkäpaasto ei ole ainakaan minulle aiheuttanut päänsärkyä. Jos joku kokee päänsärkyä 16/8 pätkäpaaston takia, niin muista, että se menee ohi muutamassa päivässä. Tutkijat sanovat, että pätkäpaasto saattaa aiheuttaa ruoansulatushäiriöitä, ripulia, pahoinvointia ja turvotusta. Minulla ei ole ollut ruoansulatushäiriöitä, ripulia, pahoinvointia ja turvotusta 16/8 pätkäpaaston takia ja olen sitä noudattanut vuodesta 2023 asti. Tutkijat sanovat, että jotkut ihmiset, jotka harjoittavat erilaisia jaksottaisen- ja pätkäpaaston menetelmiä, kokevat väsymystä ja matalaa energiatasoa. Jos 16/8 pätkäpaastossa aamiainen on päivän suurin ateria, niin silloin ei tule väsymystä tai matalaa energiatasoa, vaan päinvastoin korkea energiataso ja korkea vireystaso. Jotkut tutkijat sanovat, että pätkäpaastoon voi liittyä unihäiriöitä. Pätkäpaaston unihäiriöt johtuvat useimmiten siitä, että ihminen tekee vääriä asioita pätkäpaaston aikana ja näin kuormittuu. Minä noudatan 16/8 pätkäpaastoa ja nukun erinomaisesti. Olen koko päivän energinen, aktiivinen ja syön hyvin ja myös nukun hyvin. Tutkijat sanovat, että pätkäpaasto aiheuttaa elimistön kuivumista, jos ei juo tarpeeksi vettä ja syö tarpeellista määrää suolaa. Jos pätkäpaaston aikana huolehtii riittävästä suolan (kristallisuola, merisuola - ei teollista valkoista suolaa!) ja veden määrästä, niin mitään kuivumista ei tapahdu. Kuten huomasit niin pätkäpaaston ikävät sivuvaikutukset ovat vältettävissä, kun vain tekee asiat oikealla tavalla. On kuitenkin tiettyjä tilanteita sekä sairauksia, joiden takia 16/8 pätkäpaastoa ei kannata aloittaa Raskaana olevien naisten ja imettävien äitien tulee välttää 16/8 pätkäpaastoa, koska näissä tilanteissa naisen elimistö tarvitsee säännöllisesti ravintoaineita. Kasvavassa iässä oleville lapsille ja nuorille ei sovi 16/8 pätkäpaasto. 16/8 pätkäpaasto ei sovi ihmisille, joilla on vakavia immuunipuutoksia. 16/8 pätkäpaasto ei sovi henkilöille, joilla on syömishäiriöitä. Loppusanat 16/8 pätkäpaastosta 16/8 pätkäpaasto ei ole varsinaisesti paasto, koska siinä syödään hyvin joka päivä. Vuorokaudessa on "paaston" aikaa 16 tuntia, mutta voit syödä 8 tunnin aikana. Minun elimistöni on hyvin tottunut 16/8 pätkäpaastoon, eikä minulla ole siinä mitään ongelmia, ei nälkää tai ei mitään muutakaan ongelmaa. 16/8 pätkäpaasto kun sitä toteuttaa oikein (aamiainen on päivän suurina ateria) pitää energisenä ja virkeänä sekä paino pysyy kurissa. Monet syövät vain vähän aamiaisella, jolloin he eivät saa tarvitsemaansa energiaa päivän toimiin (väsymystä) ja sitten tulee nälkä ja ylisyönti (lihottaa). Mutta, kun syö aamiaisella päivän suurimman aterian, niin saa heti energiaa päivän toimiin eikä ole nälkäinen olo. Kun olimme vaimoni kanssa Lapissa retkeilemässä noin viikon ajan ja heti aamusta aikaisin lähdimme retkeilemään, niin silloin jouduin syömään eri tavalla, enkä noudattanut 16/8 pätkäpaastoa. Lapissa vaellusretkellä viikossa lihoin viisi kiloa, mutta kun palasin kotiin ja aloin noudattamaan 16/8 pätkäpaastoa niin sain yhden viikon aikana pois sen ylimääräisen viisi kiloa. Jos elämään tulee tiettyjä lyhytaikaisia poikkeustilanteita ja ei pysty noudattamaan 16/8 pätkäpaastoa ja alkaa lihomaan, niin palaaminen takaisin 16/8 pätkäpaastoon heti kun se on mahdollista poistaa nopeasti ylimääräiset kilot. Jokainen löytäköön itselleen omanlaisensa tavan pysyvään painonhallintaan. Minä olen löytänyt 16/8 pätkäpaastosta toimivan tavan pysyä virkeänä ja elinvoimaisena, jossa myös painohallinta on pysyvää, siksi 16/8 pätkäpaasto tulee olemaan minulle pysyvä elämäntapa ellei jotakin mullistavaa tapahdu.
Petri Paavola 1.4.2025
Lähteet:
|
|