|
Etusivulle
|
Yhteiskunnan ilmiöitä |
Anna palautetta
SaulusMedia |
Petri - Youtube
Laboratoriossa kasvatetun "lihan" likaiset salaisuudet Ihmiskunta on kokenut huiman muutoksen vain muutaman vuosikymmenen aikana teknologisen kehityksen edetessä huimaa vauhtia. Nyt ihmiskunta on ajassa, jossa laboratoriossa kasvatetaan "lihaa" ottamalla solulinjoja elävästä organismista, jota manipuloidaan kasvamaan nopeasti. Se pitäisi ymmärtää ettei laboratoriossa kasvatettu "liha" voi korvata aitoa lihaa, ja että laboratoriossa kasvatettu "liha" sisältää vaarallisen terveysuhan ihmisille. Tässä kirjoituksessa kerron millä tavalla laboratoriossa kasvatettu "liha" on ihmisille vaarallista. Kirjoitukseni alkuun laitan esille kokonaan englannista suomeksi kääntämäni Children's Health Defense sivuston artikkelin Lab-Grown Meat’s Dirty Secrets: No Oversight, Rampant Bacteria (Laboratoriossa kasvatetun lihan likaiset salaisuudet: Ei valvontaa, bakteerit rehottavat). Tuon esille myös muutakin aiheeseen liittyvää. Kirjoituksessani tuon myös esille sen, että tämä laboratorioliha täyttää Raamatun lopunajan profetiaan liittyvän tunnusmerkin, josta tuon esille Raamatun todisteen.
Sisällys: Laboratoriossa kasvatetun lihan likaiset salaisuudet: Ei valvontaa, rehottavat bakteerit Hollantilainen tutkiva journalisti Elze van Hamelen paljastaa Catherine Austin Fittsin haastattelussa biotekniikkateollisuuden levittämän ”väärennettyjen elintarvikkeiden tsunamin” taustalla olevan salaisen suunnitelman. Tarina yhdellä silmäyksellä: Miten biotekniikka kasvattaa
lihaa laboratorioissa Myös laboratoriossa kasvatettu
liha voi joutua saastumisen vuoksi syrjään. Väärennetty ruoka juontaa
juurensa keskusvalvontaan Väärennetyt elintarvikkeet
ovat ”vaarallinen luku” ”suuressa myrkytyksessä” Ennen kuin tuon esille aiheeseen liittyvän Raamatun profetian niin käyn lyhyesti läpi Lab-Grown Meat’s Dirty Secrets: No Oversight, Rampant Bacteria (Laboratoriossa kasvatetun lihan likaiset salaisuudet: Ei valvontaa, rehottavat bakteerit) artikkelin tietoja sekä sen jälkeen kerron lyhyesti mitä Berkeleyn tutkimusyliopiston artikkeli (1.2.2021) kertoi lihantuotannosta. Biolaboratoriossa kasvatetussa "lihassa" ei ole kyse ihmisten terveydestä, vaan ne ovat väline, jolla maanviljelijät ja karjankasvattajat pyritään syrjäyttämään ja korvaamaan heidät erittäin pitkälle jalostetuilla ja ihmisille vaarallisilla "ruokatuotteilla". Laboratoriossa kasvatettua "lihaa" ei pidetä lääketuotteena, joka tarkoittaa sitä ettei ihmiskokeita tarvita sen testaamisessa onko tällainen ruoka turvallista ja terveellistä. Joitakin testejä voidaan tehdä, mutta ei sellaisia, jotka olisivat perusteellisia. Laboratoriossa kasvatetun "lihan" valmistuksessa käytetään lääkkeiden kehittämiseen kehitettyä teknologiaa. On sanomatta selvää, että tällaisen teknologian käyttäminen laboratoriossa valmistetussa ruoassa tuo samat ikävät seuraamukset ja haittavaikutukset, jotka koronarokotteet ovat aiheuttaneet. Laboratoriossa kasvatettu "liha" on altista bakteeri ja virussaastumiselle ja sen lisäksi kun tällaista "lihaa" otetaan solulinjojen elävästä organismista ja kun niitä manipuloidaan kasvamaan nopeasti, niin muun muassa syöpäsolut lisääntyvät nopeasti. Laboratoriossa valmistettavan "lihan" synteettinen eli keinotekoinen "veri" on sellaista mihin käytetään geenimuunneltuja mikrobeja, sekä keinotekoisia hormoneja, joita ei saisi laillisesti lisätä elintarvikkeisiin Euroopan unionissa. Geenimuunnellut mikrobit ja keinotekoiset hormonit ovat ihmisille vaarallisia ja haitallisia. Ihmiskehossa on verisuonia, jotka toimittavat ravintoaineita soluille, mutta poistavat myös myrkkyjä. Laboratorio "lihan" kasvatusprosessissa ei ole verisuonijärjestelmää, joten kun viljely alkaa tuottamaan myrkkyjä, niin niistä ei päästä eroon. Laboratorio "liha", keinotekoinen liha voi helposti tuottaa myrkkyjä, jotka jäävät tuotteeseen ja siirtyvät niitä syöviin ihmisiin. Synteettiset elintarvikkeet ja laboratoriossa kasvatettu liha edustavat uutta ja vaarallista asiaa, jota voidaan kutsua suureksi myrkytykseksi. Berkeleyn tutkimusyliopiston artikkeli Global elimination of meat production could save the planet (Lihantuotannon maailmanlaajuinen lopettaminen voisi pelastaa planeetan) sanoo kuinka uudessa tutkimuksessa, jossa tarkastellaan eläinten kasvatuksen ilmastovaikutuksia, todetaan, että eläintuotannon asteittainen lopettaminen voisi muuttaa merkittävästi ilmaston lämpenemisen kehitystä. Tämän lisäksi artikkelissa kerrottiin kuinka eläintuotannon lopettamisella on ainutlaatuiset mahdollisuudet vähentää merkittävästi ilmastokriisiä. Artikkelin otsikko kertoo kaiken, sillä kyseessä on aikomus lopettaa globaali lihantuotanto, joka tarkoittaa siirtymistä pois eläinperäisistä ruoista. Aikomus lopettaa lihantuotanto on jo siinä näkyvissä, että nyt ollaan siirretty valmistamaan laboratoriolihaa, jolla pyritään korvaamaan aito eläimistä peräisin oleva ruoka. Seuraavaksi kirjoitan Raamatun profetiasta liittyen lopunajan ihmisten pidättäytymiseen ja luopumiseen liharuokien syömisestä. Huom! Tämä tekstini Raamatun profefiasta liittyen lopunajan ihmisten pidättäytymiseen ja luopumiseen liharuokien syömisestä perustuu pääosin aikaisemmin kirjoittamaani kirjoitukseen (Raamatun profetia kieltäytyminen syömästä lihaa), jonka kirjoitin vuonna 2018. Tämä vuoden 2018 kirjoitus perustui vuonna 2007 tekemääni kirjoitukseen, jossa toin esille kuinka lopunajan ihmiskunta painii monenlaisten ongelmien kanssa, ja voi olla niin, että lopun ajan ihmiskuntaa ohjeistetaan luopumaan (pidättäytymään) liharuokien syömisestä, koska lihateollisuuden päästöjen ja lihan tuottamisen sanotaan kuormittavan ilmastoa. Vuoden 2007 kirjoituksessa kerroin myös kuinka se on selvää, että Jumalan sanan profetia puhuu, että lopun aikana ihmiskunta alkaa pidättäytymään liharuokien syömisestä ja jollakin tavalla se tulee tapahtumaan. Nyt vuonna 2024 ja vähän aikaisemminkin alamme näkemään niitä askelmerkkejä miten ihmiskuntaa ohjataan pois liharuoista ja millä se pyritään korvaamaan. Aikaansa seuraava ihminen on varmasti havahtunut näkemään sen kuinka esim. noin 50:ssa maassa tehdään säänmuokkausta ja ihminen omilla toimillaan monella tavalla järkyttää luonnon tasapainoa ja siten itse aiheuttaa itselleen ongelmia myös ilmastoon liittyviä ongelmia, kun ihminen alkaa peukaloimaan luonnonjärjestystä esim. säänmuokkaamisen kautta.
1 Tim 4: 1 Tim 4:3 Nämä kieltävät (kolyo) menemästä naimisiin ja nauttimasta (apekho) ruokia (broma), jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka uskovat ja ovat oppineet tuntemaan totuuden, nauttisivat niitä kiittäen. Kreikankielen sana kolyo
tarkoittaa kieltää tai kieltäytyä, apekho tarkoittaa
pidättäytymistä ja karttamista, broma tarkoittaa ruokaa. Kieltäytyvät menemästä naimisiin tarkoittaa sitä, että ihmiset hyljeksivät Jumalan asettamaa avioliittoa, pysyvää parisuhdetta miehen ja naisen välillä. Elämme juuri nyt ajassa, jossa Jumalan asettamaa avioliittoa murennetaan kaikin tavoin ja sen rinnalle asetetaan mm. homoseksuaalisuus, vapaat suhteet, avoliitto ilman pysyvää sitoutumisen päämäärää, moniavioisuus, irralliset seksisuhteet, seksin ikärajan alentaminen, ihmisen ja eläinten välisen seksin vaatimuksen hyväksymistä jne. Pidättäytyä ruuista, jotka Jumala on luonut tarkoittaa pidättäytymistä liharuuista. Nykyään on vallalla sellainen trendi, että ilmastonmuutoksen yhteydessä pyritään rajoittamaan lihantuotantoa ja lihan syömistä. Raamattu on tiennyt tämänkin etukäteen ilmoittaen jo noin 2000 vuotta sitten, että kun ihmiskunta viimeisinä päivinä häpäisee ja polkee maahan Jumalan asettaman avioliiton, niin samoihin aikoihin ihmiskunta alkaa pidättäytymään liharuuan syömisestä. Tässä kohden on tuotava esille se, ettei vegetarianismi ole paha asia tai syntiä, sillä kasvikset ja hedelmät ovat todella terveellisiä, joita itsekin syön paljon. Jumalan alkuperäinen ruokavalio ihmisille oli kasvikset ja hedelmät, eli ne ovat Jumalan luomaa ruokaa, joka ei todellakaan ole syntiä. Kun Raamattu mainitsee tässä yhteydessä liharuuasta pidättäytymisen, niin se on merkkinä viimeisistä päivistä, milloin ihmiskunta vaeltaa pimeässä synnin yössä. 1 Tim 4:3 Nämä kieltävät (kolyo) menemästä naimisiin ja nauttimasta (apekho) ruokia (broma), jotka Jumala on luonut sitä varten, että ne, jotka uskovat ja ovat oppineet tuntemaan totuuden, nauttisivat niitä kiittäen. Kreikankielen broma sana tarkoittaa yleensä ruokaa, mutta voi myös tarkoittaa liharuokaa. 1 Tim 4:3 asia- ja tekstiyhteys kertoo meille sen, että tässä jakeessa broma sana tarkoittaa liharuokia, koska jakeessa sanotaan, että nämä ruoat, joista ihmiset kieltäytyvät ovat Jumalan luomia. Jumala loi eläimet ja nyt ihmiskunta on menossa siihen suuntaan, missä yhä useampi ei halua syödä liharuokaa, vaan monet heistä suosivat kasvikunnan tuotteita. Jumala on luonut myös kasvit, mutta kasvisruoista tässä ei ole kyse, koska 1 Tim 4:3 broma sana tarkoittaa liharuokia, sillä broma sana on yhdistetty Jumalan luomaan asiaan, josta ihmiset pidättäytyvät, eivät halua syödä. Broma sana todellakin tässä yhteydessä (1 Tim 4:3) tarkoittaa liharuokia, koska nyt näemme kuinka ihmiskunta on todellakin rajoittamassa ja kieltäytymässä lihan syömisestä. Broma sana merkitsee yleensä ruokaa, mutta myös liharuokia kuten 1 Tim 4:3:n toteutumassa oleva profetia sanoo. Jumala kykenee puhumaan meille avaten profetiallista sanan merkitystä, joka lopullisesti avautuu silloin kun se toteutuu. Olemme sen hetken aattotunnelmissa, kun ihmiskunta alkaa enemmässä määrin pidättäytymään liharuokien syömisestä. Tästä puhutaan nyt koko ajan ja jatkuvasti mediassa ja muualla. Lihan syöminen ei varmaankaan lopu täysin kokonaan, mutta sitä tullaan jotenkin rajoittamaan ja yhä useammat ihmiset tulevat pidättäytymään ja rajoittamaan lihansyöntiä. Tämäkin Raamatun profetia on toteutumassa silmiemme edessä. Raamattu sanoo, että silloin kun lihan syömisestä pidättäytyminen alkaa tapahtumaan, niin se tapahtuu sinä aikana kun ihmiskunta synnillisen seksin himojen tähden hyljeksii Jumalan asettamaa avioliittoa. 1 Tim 4:3 olevassa profetian sanassa on vielä todella voimallinen ja merkittävä yksityiskohta. Raamattu puhuu ensin viimeisen ajan ihmiskunnan hylkäävän Jumalan asettaman seksuaalisuuden ja sen jälkeen alkaa liharuuasta pidättäytyminen. Elämme ajassa, jossa on juuri käynyt täsmälleen, niin kuin Raamattu sanoo ja vielä tarkasti samassa järjestyksessä. 1 Tim 4:1-4 kohtaa voidaan tarkastella ja ymmärtää kahdesta näkökulmasta käsin. Ensimmäinen ulottuvuus on uskonnollinen eksytys riivaajahenkien ja oppien vaikutuksesta, joka johtaa monenlaisiin eksytyksiin sekä uskovien keskuudessa suureen luopumukseen, johtaen lopulta antikristuksen syliin. Toinen ulottuvuus on koko maailmassa vaikuttava seksuaalisen himon synnillinen vääristymä, joka hylkii Jumalan asettamaa avioliittoa sekä liharuuasta pidättäytyminen, jotka myös johtavat antikristuksen syliin, koska koko jumalaton maailma on viimeisinä päivinä synnin orjuuden tähden matkalla kohti antikristuksen syliä ja sitä iankaikkiseen kadotukseen, elleivät he tee parannusta ja usko Herraan Jeesukseen. Kun kirjoitin, että liharuuastakin pidättäytyvät viimeisten aikojen ihmiset joutuvat antikristuksen syliin, niin en tarkoita sillä sitä, että kasvissyönti olisi syntiä ja syy joutua antikristuksen syliin, vaan sitä että he olivat jumalattomina synnin orjuudessa, jonka tähden he joutuvat kadotukseen elleivät tee parannusta. Liharuuista pidättäytyminen viimeisten päivien ihmiskunnassa on merkki, jonka Raamatun sana yhdistää aikaan, jossa ihmiskunta vaeltaa pimeässä synnin yössä, mutta tietenkään vegetarianismi ei ole paha asia, vaan hyvä asia. Olen ajatellut joskus 1 Tim 4:3 kohdasta, että se ei tarkoittaisi liharuokia, mutta olen kuitenkin päätynyt siihen ettei 1 Tim 4:3 voi tarkoittaa mitään muuta kuin liharuoista pidättäytymistä. 'Maailman tunnetuin väestöanalyytikko Paul Erhlich on vaatinut ihmisten määrän massiivista vähentämistä. Maapallon optimaalinen väestömäärä - joka riittäisi takaamaan kaikille ihmisarvoisen elämän fyysiset vähimmäisedellytykset - olisi 1,5-2 miljardia ihmistä nykyisten 7 miljardin tai vuonna 2050 odotettavissa olevan 9 miljardin sijasta, Ehrlich sanoi Guardianin haastattelussa. Paul Ehrlich: "Se, kuinka monta ihmistä elätetään, riippuu elintavoista. Päädyimme 1,5-2 miljardiin, koska voi olla suuria aktiivisia kaupunkeja ja erämaata. Jos halutaan häkkikanalamaailma, jossa kaikilla on vain vähän tilaa ja ruokaa ja jossa kaikki pidetään juuri ja juuri hengissä, voitaisiin pitkällä aikavälillä elättää noin 4-5 miljardia ihmistä. Mutta teillä on jo 7 miljardia. Joten meidän on inhimillisesti ja mahdollisimman nopeasti siirryttävä väestön kutistamiseen." Paul Erhlich ei ole ainoa asiantuntija, sillä BioScience tiedejulkaisun mukaan 11000 tutkijaa ympäri maailman ovat ilmaisseet huolensa maailman tilasta. BioScience nettisivulla artikkelissa, missä kerrotaan 11000 tutkijan huolesta sanotaan mm. näin: Maailman väkiluku kasvaa edelleen noin 80 miljoonalla ihmisellä vuodessa eli yli 200 000:lla päivässä, joten maailman väkilukua on vakautettava ja mieluiten vähennettävä asteittain sosiaalista eheyttä turvaavissa puitteissa. Vuonna 1970 Rooman klubi antoi tiedemiesryhmälle tehtävän tutkia maailmanlaajuisen väestönkasvun fyysisiä rajoja. Tätä työryhmää johti silloin nuori mies nimeltään Dennis Meadows. Nykyään Dennis Meadows sanoo ja puhuu, että maailmassa tulisi olla vain yksi miljardi ihmisiä. Tämä ei ole mitään salaliittoteoriaa, vaan perustuu faktaan, että maailman valtaeliitti on sitä mieltä, että liika väkimäärä kuormittaa maailmamme tilaa, ja siksi maailman väkimäärän pitäisi olla 1-2 miljardia. Miten tämä tavoite voidaan saavuttaa? Monilla erilaisilla tavoilla, joista eräs on luoda uusi laboratorio ja geenimuokkaukseen perustuva ruoantuotanto, joka ihmisille vaarallista, jotka heikentävät ihmisen elimistön immuunijärjestelmää, jotka aiheuttavat sairauksia sekä kuolemaan johtavia sairauksia mm. erilaisia syöpiä. Raamatun sana on totta ja Jumalan sanan ilmoitus. Jos katuen tunnustat syntisi Jumalalle, niin saat syntisi anteeksi ja iankaikkisen elämän Herran Jeesuksen veren ja sovitustyön ansion tähden.
Petri Paavola 24.4.2024
Lähteet:
|
|